Putki päällä

Kesä on jo hyvällä mallilla ja tällä viikolla juhlitaankin jo juhannusta! Perinteen mukaisesti suunnataan taas lauman kera mökille ja onkin luvattu historiallisen hyvää ja lämmintä keliä.:)
Sitä ennen kuitenkin kerrataanpas mennyttä kevättä vielä nopeasti.

Cooper tosiaan avasi vihdoin ja viimein sertitilinsä Jämsässä ja näyttelyitä jatkettiin pitkin kevättä, eikä ollenkaan huonosti.:) Viikko Jämsän jälkeen suunnattiin Sipoon ryhmikseen, lähestulkoon kotinäyttelyyn, kun matkaa oli hurjat 20min. Tollereita taisi olla hurjat kahdeksan kappaletta ja tuomarina meille täysin uusi tuttavuus Erja Nummi. Olin lukenut että on tiukka ja tarkka täti, mutta minulle jäi hänestä hauska ja humoristinen kuva. Näyttely oli ampumaradalla, jossa alettiin päivän mittaan ammuskella. Säikkyjä koiraparkoja siis riitti, Coops sen sijaan alkoi käydä niistä kierroksilla enkä meinannut saada sitä kontaktiin ja seisomaan ennen kehää ollenkaan. Oltiin odoteltu kehää muutenkin kuumassa säässä jo pari tuntia ja oli todella turhauttavaa ja ihan tollerien alkuun asti mietin, että kannattaako sen kanssa mennä kehään ollenkaan.
Ihan omaan vuoroon asti emmin, mutta mentiin kuitenkin. Avouroksia oli kaksi ja Coops ensimmäisenä. Kuin taikaiskusta kontakti löytyi heti kehässä, ja Coops unohti paukkeet saman tien kun työmoodi löytyi, herkut maistuivat ja maltettiin taas seistä. Kuulin suurimman osan arvostelusta ja se kuulosti todella hyvältä. Tuomari kuitenkin kääntyi tuomarinpöydästä vielä meitä päin ja mietti kovaan ääneen, että mitä ihmettä hänen pitäisi tuolle koiralle antaa arvosanaksi. Olin siinä kohtaa suu auki että apua miten niin, sitten tuomari kertoi että Cooperilla on aivan upea runko mutta tuo sen pää.. kallo oli hänen makuunsa liian pyöreä ja liian vahva otsapenger. Taisin siinä sitten vähän hämmentyneenä sanoa että "no mutta onneksi se on kuitenkin todella söpö!" Siinä sitten tuomari sekä kehäsihteerit nauroivat kovaan ääneen, jonka jälkeen tuomari totesi että "no annetaan sille erinomainen!" Tämän jälkeen kuitenkaan en siis jäänyt odottelemaan mitään eriä kummempaa, kun siltähän se kuulosti. Toinen avouros sai EH:n, joten Coops luonnollisesti voitti luokkansa. Siinä sitten tuomari mietti vielä mitä tekisi ja yllätys oli melkoinen, kun hän totesikin että "Minun ei pitäisi oikeasti edes antaa SA:ta tuon pään mallin takia, mutta annanpa nyt kuitenkin!" Johan alkoi naurattaa itseäänkin siinä kohtaa ja tuomari vielä siinä toistamiseen kehui Cooperin runkoa, oli kuulemma oikea Mr.Finlandin runko.;)
Käyttöuros sai myös SA:n ja PU-kehässä tuomari mietti pitkään, laittaen kuitenkin käyttöuroksen ykköseksi ja tuomari jopa harmitteli kun ei voinut molemmille koiria sertiä antaa. Kyllä se sinivalkoinen olisi kieltämättä kelvannut, mutta sen perusteella kun ei meinannut ensin edes eriä antaa, niin tämä oli kyllä sellainen oikein hyvänmielen varaserti!

"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Tasapainoisesti rakentunut. Voimakaspiirteinen pää, jossa voimakas otsapenger ja kaareva kallo. Hyvä kuonon vahvuus. Hyvä selkä, lanne ja lantio. Riittävä eturinta, sopiva rungon vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset, hyvä raajaluusto. Tyypilliset liikkeet. Oikealaatuinen karvapeite."
AVO ERI1 SA PU2 VASERT

Viikkoa myöhemmin elettiin hurjaa MM-lätkä huumaa ja sen lisäksi suunnattiin Cooperin kanssa kohti Kemiönsaaren ryhmistä. Olin ilmoittanut Coopsin sinne isolla riskillä, tuomarina kun oli hyvin tiukaksi todettu Leni Finne. Jotenkin minulla oli vain sellaiset vibat, että Coops voisi hänelle upota ihan hyvin, kun on aiemminkin jalkavista ja timmeistä tolloista tykännyt. Meillä oli kahden tunnin ajomatka suuntaansa ja aamu valkeni hyvin sateisena, Turun motaria kaatosateessa ajellessa manasin monta kertaa että eihän tässä ole mitään järkeä. Näyttelypaikallakin satoi lähes kaatamalla, sitten sade loppui hetkeksi, tuli uusi kuuro, sade loppui, alkoi uusi kuuro... tätä vaan jatkui, joten odoteltiin autossa jonkin aikaa kehien alkua. No, sitten kun päätin roudata kamat vihdoin ulos kehän laidalle niin totta kai piti häkki ja koira suojata kaikin tavoin, mitäs väliä sitä itellään oli.:D
Tollereita oli neljä kappaletta, kolme urosta ja yksi narttu. Olin jo siinäkin kohtaa että taas tätä meidän tuuria haha! Tuomari olikin sateisesta kelistä huolimatta oikein hyvällä tuulella ja totesikin tollereiden alkaessa (alkoi nimittäin juuri paistaa aurinko pilvien välistä hetkellisesti) että nyt hän kyllä ottaa sadetakin pois, vaikka varmasti sen jälkeen alkaa vaan sataa uudestaan.:D Oikein nätti nuori uros sai SA:n ja sitten avopojat joita oli kaksi. Kylläpäs jännitti, kun Finne niin tiukaksi tiedetään. Toisaalta ajattelin että jos hänellä pärjätään, niin sitä mielipidettä arvostan pitkälle! Coops tervehti tuomaria hyppimällä syliin ja pussaamalla, johon tuomari totesi että "no hyvä on,moikataan sitten oikein kunnolla!" Coops olisi halunnut lisää rapsuja, mutta sitten tuomari totesi että "ei ei nyt on tervehditty, nyt ryhdytään hommiin ja käyttäydytään!" Ja malttoihan herra sitten seistäkin ja juoksi ja esiintyi muutenkin kivasti ja energisesti. Kuulin taas osan arvostelusta ja kivaa kuultavaa se olikin.:) Erinomainen sitten saatiin ja toisen avouroksen saadessa EH:n, voitettiin luokka ja saatiin vielä SA perään. PU-kehässä mentiin luonnollisesti nuortenluokan uroksen taakse ja tässä järjestyksessä tuomari meitä sitten juoksuttikin. Kerkesin jo vähän huokaista pettymyksestä, kun paikkoja ei vaihdettu. Jäin kuitenkin palkkaamaan Cooperia, kun yhtäkkiä toisen uroksen omistaja vinkkasi että "hei menkäähän eteen, te olitte ykkösiä!" Ja minä näytin varmaan siltä kuin en olisi kehässä koskaan ollutkaan, kun olin niin pöllämystynyt.:D Mutta kyllä se tuomari meitä siitä sitten viittilöi eteen ja wohooo!! Sehän tiesi kuin tiesikin Cooperin toista sertiä! Voi mikä murunen.<3 Narttu sai sileän erin, joten se tiesi Cooperille myös automaattisesti roppia! Oli mun ilme varmasti näkemisen arvoinen, niin harvinaista herkkua meille ja vielä tosiaan arvostamaltani tuomarilta, wau!

Sipoon tavoin kun yksin oltiin liikenteessä, niin harmillisesti ei tältäkään reissulta yhtään kehäkuvaa muistoksi jäänyt vaikka silloin jos koskaan olis ollut tarvetta! Ilmakin oli niin sateinen, että piti posetuskuvatkin ottaa myöhemmin.

"Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Erinomainen sukupuolileima. Oikeanmallinen pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat, kaula ja ylälinja. Hieman niukka eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Oikea askelpituus."
AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP

Hymyilytti jälkikäteen tuo "oikeanmallinen pää" kun viikkoa aiemmin toinen tuomari sitä niin inhosi.:D Mutta siitäkin näkee että on tämä niin tuomarilaji ja niin makuasia! Ryppeihin jäätiin totta kai, mutta läpijuoksuksi se meni, tuomarikin tosin oli ryhmissä eri. Silti oli kiva kokemus ja hienosti Coops jatkoi pitkän päivän, reipas reissumies.:)

Jatkettiin autossa istumista ja kehäkettuilua heti sunnuntaina, kun suunnattiin vuorostaan ihan toiseen ilmansuuntaan kohti Haminan NORD-näyttelyä. Tuomarina oli toistamiseen muutaman viikon sisään Jaana Hartus. Oltaisiin siis häneltäkin saatu toinen serti vielä ottaa, jos tilaisuus olisi tullut. Eipä ollut Haminassakaan tungosta, vain kymmenen tolleria joista kaksi vielä pentuja. Keli oli aivan erilainen kuin lauantaina, aurinko paistoi siniseltä taivaalta eikä tarvinnut kastua toista päivää putkeen.:D Kun meillä se serti Hartukselta jo oli, niin ei mitään kauheita paineita ollut. Avoluokassa oli kolme urosta, joista linjastaan ehkä hieman poiketen matalampi ja rotevampi uros vei tällä kertaa voiton, Coopsin ollen noista kolmesta selvästi jalkavin ja sporttisin. Linja piti sen verran kuitenkin, että Coops sijoittui luokassa toiseksi ja sai myös SA:n. PU-kehässä oli lopulta kolme urosta, Cooperin kiriessä PU2-sijalle saaden vaaleat varahärpäkkeet mukaanviemisiksi.:) Pakkohan se oli olla tyytyväinen, kun oli peräti neljän SA:n putki päällä (meille harvinaista herkkua, sen takia niitä kai arvostaa ihan eri lailla) ja kuitenkin kaksi PU1 sekä kaksi PU2 sijaa.:)

(c) Jarno Niemi

Haminasta saatiin kuviakin, varsinkin noista Coopsin upeista liikkeistä.:) Kiitos Hanna ja Jarno! Oli kyllä varsin huima ero tuossa Cooperin arvostelussa, jonka poju tällä kertaa sai Hartukselta. Aikaa välissä vain muutama viikko, mutta arvostelussa mainittu aivan eri asioita, ihan kuin olisi toisen koiran arvostelua lukenut. Mutta niin kai tämä joskus sitten vain menee. Pisti silti silmään itselläni ja monella muulla.

"Jäntevä, mittasuhteiltaan ja raajakorkeudeltaan oikea, nuorehko uros. Runko voisi olla vieläkin täyteläisempi ja eturinta merkitympi. Kaunis ryhti. Voimakas pää, jossa reilu stoppi. Kuonon tyvi voisi olla täyteläisempi. Liikkeessä rodulle tyypillinen keveys."

AVO ERI2 SA PU2 VASERT & NORD-VASERT

Eipä kyllä silti voinut tuosta viikonlopun saldosta valittaa, tietysti vielä Leijonat kruunasi koko viikonlopun toisaalla joten ikimuistoiset päivät nuo olivat! Muualtakin kuului hienoja uutisia; Cooperin Lotta-sisko (Hedera's Forever In Love) suoritti samaisena lauantaina Valkeakoskella MH-luonnekuvauksen hyväksytysti! Sen jälkeen Lotta kehäkettuili Keuruulla meidän ollessa samaan aikaan Haminassa, ja neitokainen olikin koko rotunsa kauneinen! Aika huikea edustus murusilla siis, kun sekä sisko että veli olivat viikonlopun roppeja. Olen niin onnellinen ja ylpeä.<3 

Roppiveli ja sen roppisisko! <3

No, tuon upean SA-putken jälkeen jatkettiin kehäkettuilua vielä parin näyttelyn verran ja meillä alkoikin erilainen putki. Meistä tuli hetkessä ropista floppi, kun Vantaalla PK-näyttelyssä Cooper vetäisi upealla esiintymisellä ja turkilla tylysti EH:n Tarja Hovilalta. No, hänen linjaansa en tollereissa ole alunperinkään koskaan ymmärtänyt. Hänet tuntien ei luultavasti pitänyt Cooperin päästä (ei aikoinaan pitänyt Kodankaan) ja kuulin kuinka liikkeistä löysi moitittavaa. Tuota arvostelua en edes hakenut. Silti oli mukavaa, kun kaverini Johannan Lara-bortsu (Cooperin yksi rakkaimmista tyttökavereista) oli hienosti ROP! :) Onnea vielä tätäkin kautta!

EH:n koirahan tämä on, eikö?

EH-putki jatkui heti pari päivää myöhemmin, kun suunnattiin Johannan ja Laran kanssa Iitin ryhmikseen. Tuomarina siellä taas uusi tuttavuus, Hilkka Salohalla. Olin hänestä kuullut että on koosta tarkka (olisi pitänyt ottaa tämä huomioon...) sekä purennasta. Sielläkin olisi ollut se viimeisen sertin mahdollisuus niin hyvä, mutta ehei. Tästä reissusta jäi kyllä paska maku suuhun. Tuomari oli ahkera koiria mittailemaan, ja tollereiden avoluokassa olikin sitten ihan ääripäät kuten tuomarikin sen sanoi ja kaivoi heti mittatikun esiin taas; oli nimittäin Coopsia vastassa matalajalkaisin ja pienin uros mitä olin koskaan nähnyt, huhhuh. Niin totta kai siihen verrattuna nuo Coopsin jalat korostuivat entisestään.. No, en silti jaksanut ressata kun LUOTIN SIIHEN että kyllä se sen 53cm niin kuin aina ollut. No eipä ollutkaan.:) Tuomari mittasi Cooperin, totesi olevan liian iso, tuli sitten mittaamaan vielä toisenkin kerran jolloin oletin hänen korjaavan lukeman sillä hän piti mittatikkua kyllä ihan vinossa, eikä pelkästään meidän kohdalla... No, ei kuulemma saanut Cooperista yhtään pienempää kuin 54cm eli puolisenttiä liikaa. Sen takia sitten tylysti EH, ei edes sileää eriä mikä olisi ollut musta ok ja perustella että ei SA:ta koon takia. Mutta EH. Tuomari totesi siinä että "Tämä on kyllä aivan upea koira, mutta liian iso." Turhapa siinä oli selitellä että on tällä jo kaksi sertiä ja aina mitattu 53cm, ilmeisesti kaikki edelliset olivat olleet väärässä ja tämä täti tasan oikeessa.:)))) Ironista kyllä, Cooper totisesti sai häneltä muuten kyllä varmasti upeimman arvostelun mitä se on koskaan saanut, vikaa lausetta "turhan suuri koko vaikuttaa arvosanaan" lukuunottamatta. 

Kehän jälkeen tuli eräs sprinkkunainen sanomaan mulle heti, että tuomari piti mittakeppiä aivan vinossa eikä koiran linjan mukaisesti ollenkaan. Ja saipa Larakin myöhemmin samalla tyylillä 1,5 senttiä lisakorkeutta, joten toooosi kiva. No, nää on näitä. Hirveen hauska laji ei voi muuta sanoa.:)

No, ei tämän kuvan saldoon voi silti pettynyt olla. Terve, iloinen ja vietikäs koira on aina pääasia, mutta en minä tästäkään valita! Sen jälkeen toki nuo EH:t tuntui kieltämättä paskalta, mutta kyllä me tästä vielä noustaan ja se viimeinenkin sinivalkoinen jostain saadaan.:) Sitten se työ vasta alkaakin!

Mulla on nyt pienenä haaveena käydä vielä joskus Salohallan kehässä uudestaan, tällä kertaa vain sitten valioluokassa.;) 

Nyt meillä on sitten kunnon näyttelytauko, tulee tähän kohtaan kyllä tarpeeseen, vaikka Cooper onkin upean turkin kasvattanut juuri nyt totta kai.:D Ollaan jatkettu mejäreenejä, ja aloitettu säännöllisen epäsäännölliset toko/rallytokotreenit ja tarkoitys on mökilläkin viettää aktiivinen reenijuhannus. Saas vaan nähdä kuinka itse toteuksen käy! 

Summer boys.<3

Pentujen tuloksia

Hymyn ja Kodan lapsukaisista uransa näyttelykehissä korkkasivat tänään sekä Siru että Leo. Siru oli Maijan kanssa SNJ:n päänäyttelyssä Tampereella, eli ei mikään ihan häävi avaus! Pentuja oli Siru-neidin luokassa iso määrä, peräti 12 pentua. Senpä takia neidin suoritus ja tulos olitodella hieno; Siru sijoittui tämän suuren luokan toiseksi kunniapalkinnon kera! Aivan huikeeta, vielä kerran tätäkin kautta onnea Maija ja Siru! :)
Tanskalaistuomari Lisbeth Bech antoi nyt 6-kuiselle neidille todella kivan ja lupaavan arvostelun:

"6 months old bitch. Good size. Feminine head & expression. Correct bite, eye color and ear set. Level topline, well set tail. A little bit long in loin. Strong legs, nice paws. Sound moves. Nice coat. Good temperament."
-> PEN2, KP

Sirun posetuksia Tampereella.:) 

On kyllä itse asiassa tuossa Sirun arvostelussa todella paljon samoja asioita, mitä Kodallekin on monta kertaa sanottu. Tunnistaa siis kyllä ihan isänsä tytöksi.;)

Minä sen sijaan suuntasin tänään Leon ja omistajansa Sinjan kanssa kohti Tuuloksen pentunäyttelyä. Olin luvannut lähteä kuskiksi, seuraksi ja avuksi parivaljakon ensimmäiseen koitokseen.:) Pitkä reissu siitä tulikin, aikataulut venyivät pahasti, mutta kylläpä silti vaan kannatti käydä Hämeenlinnan puolella pyörähtämässä!
Tollerin pentuja Tuulokseen oli ilmoitettu kolme kappaletta, kaksi urosta ja yksi narttu joten kisaa Leonkin luokassa oli. Tuomarina oli tiukaksi tiedetty Reia Leikola-Walden, jolta Kodakin on aikoinaan sileän erin käynyt hakemassa.
Sinjaa varmasti jännitti mennä kehään ekaa kertaa, mutta sain ylipuhuttua että nyt kyllä menet sinne oman koirasi kanssa ja kyllä olikin ilo katsella menoa kehänreunalta! Leo esiintyi hienosti, iloisesti ja rennosti ja seisoi todella hyvin. Ihan kuin olisivat kehässä ennenkin käyneet-meiningillä.:) Ja niin sitten kahdesta urospennusta Leo osoitettiin ensimmäiseksi kera kunniapalkinnon! Narttupentu saatiin sitten vastaan, mutta kyllä sieltä ROP-pennun ruusuke Leolle ja Sinjalle ojennettiin, aivan huikeaa! <3
Pikkumies sai myös todella lupaavan ja hyvän arvostelun:
"Tasapainoinen, keskivahva uros. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvät korvat. Riittävä luusto. Vielä kauttaaltaan kapea. Hyvin kulmautunut takaosa, hiukan niukasti edestä. Liikkuu yhdensuuntaisesti riittävällä askelmitalla. Hyvä turkki ja luonne."
-> PEK1 KP, ROP-pentu
Tuomarilta tuli roppikehässä molemmille pennuille vielä erityismaininta hienoista luonteista.:) Leo oli kyllä niin reipas pikkumies koko reissun ajan ja otti todella rennosti näyttelypaikalla, kyllä saa Sinjan kanssa olla ylpeä.:)

Ylpeä voittaja!

Aivan huikea aloitus tältä kaksikolta, ei voi muuta sanoa! Toivottavasti muitakin joskus kehissä näkyy, mutta tästä on erittäin hyvä jatkaa.:)

Eilen tehtiinkin Leon luona Helsingissä viimeistely treeni tätä päivää varten jonka jälkeen käytiin vielä pitkällä yhteisellä syyslenkillä kera isän ja pojan.<3 Vielä tulevat niin hienosti toimeen ja Koda päästää pojan ihan kylkeenkin kiinni ja siitä saatiinkin ihania kuvia.

Voi muruset.<3 Iskä on Leon idoli selkeesti.:)

Champion International d'Exposition

Viime viikonloppuna hurautettiin jälleen kerran lahden yli Tallinnaan. Reissuun lähdettiin kera Kodan ja Sissin sekä Sissin omistajien Juhan ja Titan kanssa ja suuntana oli tosiaan Kalevi Stadion ja kaksipäiväinen Tallinna KV. Kodalla inttivaliokello tikitteli kovaa vauhtia, kun tuo vaadittava aikaväli umpeutui juuri elokuun alussa ja se viimeinen CACIB oli tosiaan hakusessa.;)

Oltiin etukäteen toivottu näyttelynjärjestäjiltä että tollerit arvosteltaisiin lauantaina vasta iltapäivällä ja otettiinkin aika iso riski, kun varattiin vasta lauantai aamuna lähtevä lautta. Toive kuitenkin oli onneksi kuultu ja toteutettu ja aikataulut natsasivat paremmin kuin hyvin! Ei ollut kiirettä päästä laivasta pois ja näyttelypaikalle kerettiin lähes pari tuntia ennen kehien alkua.
Tollereita oli Tallinnaan ilmoitettu seitsemän, joista kuusi oli Suomesta. Seitsemäs oli virolainen pentu, mutta sekin oli paikalla vain sitten sunnuntaina. Olin etukäteen ollut omaan tuttuun tapaani perus pessimistinen, kun uroksia oli kuitenkin neljä ja kolme niistä kisasivat cacibista. No, toisesta avouroksesta en kyllä ollut lainkaan huolissani mutta Foxi oli kova vastus.

Kun kehä läheni, tuntui että kädet alkoivat puutua ja rintaa puristaa,  jännitys oli todellakin niin kova! Suuri haave oli enää niin pienestä kiinni, mutta silti piti onnistua ihan nappiin. Juhalle sanoinkin että jos tässä nyt pyörryn niin show must go on ja vie Koda kehään mun puolesta.:D Ei ole nää mun kisahermot parantuneet tässä matkan varrella siis yhtään näköjään..
Lauantaina tuomarina oli espanjalainen Jose Miguel Duval Sanchez, joka hyvin positiivisena yllätyksenä ei todellakaan ollut mikään ERI tai SA automaatti kuten olin alunperin vähän epäillyt.
Kodapoika korkkasi samalla myös valioluokan ja millä tavalla! ERI SA sieltä napsahti ja koska avoluokka oli multa mennyt jännityksessä kokonaan ohi ja kun PU-kehään kuulutettiin meidän lisäksi vain junnu-uros niin vasta siinä kohtaa tajusin että ei perhana kävi miten tahansa niin se CACIB sieltä tulee!! Juha sanoikin että kun se asia mulle valkeni niin ilmeeni oli kuulemma kehässä näkemisen arvoinen.:D
Juostiin kerran ympäri ja Koda osoitettiin ykköseksi ja juhlat saattoivat alkaa! Kansainvälisen näyttelyvalion titteli, C.I.E, se totta vieköön oli sitten siinä!! Kyllä sieltä tuli kiljahdus ja tanssiaskel jos toinenkin kun se viimeinen valkoinen meille ojennettiin, VOI KODA.<33
Tuomaria oli pakko kiittää espanjaksi vielä perään.:)
Narttuja oli kaksi ja hetkistä myöhemmin juostiin roppikehä odotetusti Sissiläisen kanssa. Juostiin kerran yhdessä ympäri, jonka jälkeen tuomari ojensi meille punakeltaisen ruusukkeen! Mikä kruunu sille viimeiselle cacibille kun roppikin tuli siihen perään.<3
Miten huikea tandemi Sissi ja Koda onkaan, kun kaverukset on yhdessä ulkomailla voi jestas sentään! :) Sissille vielä cacibin lisäksi  Viron serti ja sitä myötä EE MVA!

Vasta kehän jälkeen se todella osui ja upposi että mitä sitä tulikaan juuri tehtyä ja saavutettua! Onnen ja liikutuksen kyyneleet ei kauaa vieneet ja Koda oli pian halittu ihan lyttyyn.<3

"Excellent type and proportions. Nice head with good pigmentation and eyes. Excellent coat. Mature body. In very good condition. Nice movement. Top line could be just a bit firmer." 
-> VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP -> C.I.E!!!!!!!!!!!!

<3

Heti ensimmäiseksi oli totta kai pakko soittaa Sarille, jolle tämä meidän reissu tuli täytenä yllärinä. Totta kai tiedossa oli että joskus jostain lähdettäisiin sitä viimeistä hakemaan, mutta en ollut kertonut mistä ja milloin. Kyllä olikin niin onnellinen, liikuttunut ja hysteerinen puhelu että! <3 Ihanaa kun on kasvattaja joka elää niin aidosti mukana vaikka välimatkaa muuten olisikin.:)

Ryppejä ei jääty odottelemaan, niin hirveä oli helle ja kun oltiin koko konkkaronkka herätty jo ennen aamu viittä ja  viimeksi syöty laivalla aamupalabuffetissa, niin suosiolla kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnattiin hotellille lepäämään  ja myöhemmin Amarilloon syömään. Illemmalla vielä luonnollisesti korkattiin skumppaa meidän upeille punaturkeille! :)

Meidän hienonhienot reissulaiset! 

Sunnuntaina ei sitten ollutkaan enää niin mitään paineita kehäkettuilun suhteen. Sanoinkin että meidät voidaan liputtaa vaikka hoolla ulos, ei tunnu enää missään! :) Oltaisiin periaatteessa voitu melkein skipata koko näyttely, mutta meillä oli varattuna 17.30 laiva ja koko päivä edessä joten sama se oli mennä koko rahan edestä sitten kuitenkin.
Hellettä piisasi stadionilla lauantaita enemmän eikä varjoa missään joten koville otti. Tuomarina oli pieni ja hieman heiveröinen jenkkiläistäti Wendy Willchuck. Tämä täti olikin sitten totaalinen erimaatti ja tuntui että kehään pääsy kesti ikuisuuden. Tollerit olivat toki viimeinen rotu kehässä, mutta silti. Tuntui että edellisissä roduissa vain luokkavoittajat saivat SA:t mutta kun tuli tollerien vuoro niin jopa edellisen päivän EH:n koirat olivat SA:n arvoisia joten kaikki saivat kaiken.

Kodapoika päätti sitten että tämä Tallinan turnee alotetaan sekä myös päätetään voittajatyyliin! ERI SA jälleen ja kaikki neljä urosta olivat sitten PU-kehässä, tuomari nopeasti valitsi Kodan kuitenkin jälleen ykköseksi joten saatiin kuin saatiinkin vielä yksi CACIB lisää kotiin viemisiksi.:) Junnu oli kakkonen joten PU3 ollut Foxi sai meidän takaa vara-cacibin ja saa anottua sen varsinaiseksi cacibiksi joka tekee myös Foxista inttivalion, onnea! :)
Sissiläinen oli jälleen hienosti PN1 joten kaverukset saivat päivän päätteeksi vielä kertaalleen juosta yhdessä roppikehässä. Ja sieltä meille ojennettiin toistamiseen ROP-ruusuke, ei olisi kyllä voinut meidän karavaanilla paremmin tämä viikonloppu enää mennä! <3

"Very good type. Nice head. Strong top line. Good bite. Moved well."
-> VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP

Kehäkettuilun jälkeen meidän ROP/VSP-kaksikko oli totisesti viilennyksen ja uimareissun ansainnut, joten pakattiin tavarat autoon ja suunnattiin meren rannalle. Oli siinä meillä pikkuisen onnellisia tolloja kun pääsivät pallon perässä uimaan! Siitä sitten olikin hyvä jatkaa eteen päin kohti satamaa ja aloittaa kotimatka.

Muruset.<3

Sunnuntai-iltana kotiin päästyä oli viimeisillä voimilla vielä pakko laittaa heti C.I.E-ruusuke tilaukseen (joka saapuikin juuri tänään!) ja heti maanantai aamuna lähti itse hakemus vetämään. Tänään tulikin jo kuittaus Kennelliitosta että hakemus vastaanotettu, nyt ei sitten muuta kuin odotellaan. Normaalisti tässä vahvistamisessa menee se 4-6kk, mutta hyvää tunnetusti kannattaa odottaa.:) Pienenpieni toive on että kerkeisi vielä tämän vuoden puolella, kun kesälomat olisi jo lusittu mutta saattaa se silti alkuvuoteen mennä.. No, joka tapauksessa tuo huikea saavutus ja meidän tämän vuoden päätavoite on kuin onkin nyt sitten plakkarissa! <3

Voi jestas mitä tuo pikkukettu menikään oikein tekemään. Nyt sen vasta kunnolla ymmärtää! Tämä minun kuuluisa "ei näyttelykoirani" tuli, näki ja voitti viikonloppuna kaiken. Se on täyttänyt, tai ei oikeastaan edes täyttänyt, vaan suorastaan YLITTÄNYT kaikki odotukset.<3 Siinä on omat puutteensa (en tykkää puhua vioista) ja sitä on minulle parjattu niin vasten naamaa kuin selänkin takana. Mutta niin se on vaan kaikille näyttänyt mihin se pystyy, myös minulle itselleni, kerta kerran jälkeen. Joka kerta ollaan menty kehään nöyrinä, muttei missään nimessä nöyristellen. Ei näin monta tuomaria kuitenkaan voi väärässä olla, kyllä herra on tittelinsä ansainnut! <3

On vaan vieläkin niin totaalisen kiitollinen ja liikuttunut olo, ei voi muuta sanoa! En koskaan kuvitellut kokevani ja tekeväni koiran kanssa tällaista, niin monet seikkailut ja upeat hetket ollaan saatu Kodan kanssa yhdessä kokea ja tämä on kyllä kruununjalokivi kaikelle sille.<3

Tallinnan tuliaiset ja maailman hienoin punaturkki.<3

Pertunmaa RN

Tänään oli aikainen herätys ja 8.30 auto starttasi pihasta kohti Pertunmaan ryhmistä! Mentiin kaverini Sarin kyydillä, kun oli hänkin tulossa flättinsä kanssa samaan paikkaan ja vieläpä samalle tuomarille heti tollereiden jälkeen. Olikin paljon kivempaa mennä samalla kyydillä kun oli seuraa matkan ajan, kun sellainen parin tunnin ajo oli kuitenkin edessä.:)
Pertunmaa oli ihan keskellä ei mitään ja näyttelypaikka olikin melko erilainen mitä yleensä; tila oli sellainen hyvin pieni mutta siisti liikuntahalli. Pihalla pyöri kaksi kehää ja sisällä kaksi muuta.
Kun päästiin sisälle kamoja viemään kehän laidalle, niin heti sattui viereisen kehän laidalla silmään tuttuja, nimittäin meidän kanssamme Druskininkaissa olleet lagotto-ihmiset, ja tietysti piti morjenstaa, muistella reissua ja Liettuan helteitä ja kysellä miten sen jälkeen on mennyt. Minut sitten siltä seisomalta myös pestattiin viemään Reea-niminen ihana lagotto-rouva paras narttu-kehään! Mielelläni kyllä menin ja Reea liitelikin niin upeasti että ei tarvinnut kuin hihnasta pitää kiinni.:) Nuoremmat veivät tällä kertaa sijoitukset veteraanin kuonon edestä, mutta meillä oli kehässä hauskaa ja uusi kiva kokemus itselleenkin!

Sen jälkeen jäätiinkin odottelemaan tollerien kehän alkua. Tuomarina tolloilla oli vanha tuttu ja ihana Helin Tenson, joka Kodasta on hirmuisesti tykännyt aiemminkin. Tallinnassa siis saatiin häneltä SERT ja VSP ja viime kesänä silloin erittäin harmittava PU3 sijoitus ja varaserti. Siitä siis hampaan koloon jäi ja siitä lähtien olen vaan koko ajan kytännyt missähän Tenson mahtaa seuraavan kerran taas olla. Ja vihdoinkin pitkän odotuksen jälkeen hänen kehäänsä taas päästiin!
Pertunmaalle oli ilmottu kahdeksan tolleria, joista seitsemän oli paikalla. Koda oli ainoa uros! Herranjumala en ollut uskoa silmiäni ja tuuria, kun uutiset kehän laidalta kuulin.:D Mutta sitten vasta alkoikin jännittää, nyt oli sellainen sauma että NYT TAI EI KOSKAAN ja takaraivossa vaan pieni ääni huusi että mitäs jos ei tulekaan sitä SA:ta tällä kertaa kun ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä! Uudelle tuomarille ei ole niin jännää mennä kun ei osaa yhtään odottaa mitä sieltä tulee, mutta kun oli tuomari jolla tiesi että pitäisi pärjätä niin herranjestas että jännitti!

No, sain itseni sen verran kasaan että kehään (onneksi!) sitten kuitenkin päästiin.:D

Koda oli taas tyyni, mutta iloinen ja tuomaria pusutteleva itsensä. Seisoi kauniisti ja juoksukin tuntui hyvältä, pohjakin oli kyllä huippu! (Ja noi pienet lätkäkaukaloseinät aivan ihanat.:D)
Tenson on tunnettu, että arvostelee pitkään ja hartaasti ja käyttää paljon aikaa, mutta nyt se tuntui extra pitkältä ajalta tuo seisominen! En kuullut tuomarin arvostelua ollenkaan, mutta sieltä se punainen ja heti perään vaaleanpunainen lappu nousi, JES! Kodan toinen serti, VIHDOIN JA VIIMEIN! Kyllähän sitä jo olikin odotettu tässä pieni tovi...:D
Koda sai muutenkin kyllä ehkä upeimman arvostelunsa ikinä, mikä lämmitti mieltä niin tavattoman paljon:
"Erinomaiset mittasuhteet ja luuston omaava uros. Komea uroksen pää. Hyvä ilme. Kauniit korvat. Kaunis ylälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Erinomaisesti kulmautunut. Erinomainen turkki ja väri. Liikkuu hyvin. Hyvä häntä."

Sitten päästiinkin odottelemaan sitä kotimaan ensimmäistä roppikehää! Kerkesin kuitenkin siinä välissä vielä esittää Taika-rouvan valioluokassa. Aivan ihana ja lihapullaperso rouva oli kyseessä, lähes 8-vuotias Taika olikin kyllä se kaikista energisin tolleri kehässä tänään.:D Ja ihan liekeissä kun tiesi että tällä uudella hassulla tädillä oli lihapullaa! Rouva olikin sitten hienosti "PN5" ja meillä oli hauskaa, nauratti koko kehäkettuilun ajan.:D
Roppikehään saatiinkin sitten vastaan Minku (Magicfox Nebbiolo) ja koska Tenson todella mielellään laittaa narttuja ropeiksi niin ei oikein odotuksia ollut ja itse asiassa salaa toivoin VSP:tä että oltaisiin saatu lähteä kotiin ( lue pentuja katsomaan!) Juostiin kerran ympäri yhdessä, jonka jälkeen tuomari totesi että kyllä tänään uros on paras ja ojensi meille sen punakeltaisen ruusukkeen! EI APUA <3 Multahan meni pasmat ihan sekaisin, itku ja liikutus oli valtava ja oli pakko halata tuomaria kun olin niin sekaisin.:D Kodan eka roppikehä Suomessa ja ROP!<3 Voi mun ihana uskomaton pikkumies, joka ei lakkaa yllättämästä! Tää on meille silti niin harvinaista herkkua että ei vieläkään oikein sisäistä tätä.:')

ROP Mäkiharjun Zupreme Surprise, VSP Magicfox's Nebbiolo (Kodaa ei enää kiinnostanut poseerata kun lihapullat loppui!)

Melko leuhka ukko, mutta suotakoon se hänelle! <3

No, koska suunnitelmiin tuli tosiaan sellainen PIKKU muuttuja niin piti alkaa pähkäilemään mitä sitä oikein sitten tehtäisiin. Koska tosiaan alkuperäinen suunnitelma oli, että oltaisiin Pertunmaalta hypätty Jyväskylästä tulevien kavereideni kyytiin ja oltaisiin siitä ajettu Hyvinkäälle tosiaan pentuja katsomaan. Mutta ryppi odotti. Se monen tunnin odotellu ei kuitenkaan hirveästi kiinnostanut, kyllä se pentujen näkeminen houkutti paljon enemmän. Moni pitää meitä taatusti hulluina, mutta me oltiin jo saatu se mitä me haettiin ja enemmänkin ja se riitti meille oikein hyvin. Kävin siis ilmoittamassa, että me emme jää ryppiin, joten matka kohti pentulaa saattoi alkaa.:)

Siellä olikin juuri sopivasti jo muutamalla pikkupirpanalla alkaneet jo silmät aueta! Ja aivan hirveä kuhina siellä kävikin, kyllä siellä jo möyritään, ryömitään ja melua pidetään.:D Ja maanantaina tosiaan ovat vasta kaksiviikkoisia! Hymy otti meidän tulon tosi rennosti, ei haitannut vaikka kolme ihmistä (yksi poika menee siis Jyväskylään tälle kaveripariskunnalleni) istui siihen pentulaatikon luokse ja Hymy oli vaan mielissään kun sai kaikkien sylissä käydä rapsutettavana.<3

Tässä linkki yhteen lyhykäiseen videoon minkä instagramiin latasin:
https://www.instagram.com/p/BD_A6_ytqb3/?taken-by=whysosiirious

Ihan mahtavan oloista sakkia ja tosi tasainen pentue muutenkin. Siellä on yksi aivan Kodan pikku kopio; tumma piirtopää poika jolla neljä valkeaa tassua, iso valkoinen rinta ja lisänä vielä valkea hännänpää, EN KESTÄ! <3 Valkosia sukkia ja rintoja siellä on muillakin.:)
Kyllä siellä parin viikon päästä on jo sellainen meno ja melske menossa että...!

Maijan ottamia kuvia ovat nämä!

Ensi viikolla onkin sitten tarkotus käydä kaikkien pärstät kuvaamassa tarkemmin, kun kaikilla silmät ovat kunnolla auki varmasti jo silloin.:) Kyllä tämä pentulassa käynti voitti rypin ihan satanolla! Voi tuota pennun ääntä ja tuoksua.<3 Mitenkäs tuohon ensi viikonloppuun edes enää oikein malttaa??

Mutta kaiken kaikkiaan oli kyllä niin kertakaikkisen upea lauantai, että ei tämä hevillä unohdu! Sarille kiitokset kyydistä ja seurasta, samoin Hannalle ja Jarnolle ja näyttelykuvista myös isot kiitokset! :) Upea Koda-iskä ja upeat pennut.<3

Latvian valloitus vol 2.

Viime viikonloppuna oltiin kehäkettuilemassa Valmierassa, Latviassa. Tämän reissun alkuperäinen  tarkoitus oli, että JOS Koda vain olisi valioitunut Liettuasta, niin herrasta oltaistiin tällä reissulla saatu tehtyä Baltian valio. No, eihän asiat tunnetusti aina mene kuin Strömsössä. Reissuun lähtö silti houkutti, sillä meiltä jäi maaliskuisella Latvian reissulla se serti saamatta, Kodan ollessa kahdesti PU3. Pitkään tosin arvoin, että lähdetäänkö tälle kahden kansallisen näyttelyn reissulle vaiko sitten marraskuiseen KV:hen, mutta päädyin sitten tähän kun meillä ei tosiaan ihan hirveä kiire ole noita loppuja cacibeja vielä saada.
Bongasin ihan sattumalta Facebookista Katin, joka oli Valmieraan lähdössä omalla autolla ja oli reissukaveria vailla matkakuluja jakamaan. Laiteltiin sitten viestiä ja päädyttiin lähtemään yhdessä reissuun. Kolmanneksi matkakumppaniksi saatiin vielä myöhemmin Heli cottoninsa Vuokon kanssa, joten tuli paaaljon edullisempi reissu kuin jos oltaisiin Miliamilla menty, mikä olikin meidän alkuperäinen suunnitelma. Mutta tää kävi niin hyvin, eikä oltaisi parempia reissukavereita voitu saada! Ja kyllä Kodankin kelpasi, kun sai kolmen ihanan tyttökoiran kanssa matkustaa.:)

Perjantai aamusta lähdettiin sitten aikaisella aamulautalla kohti Tallinnaa. Ja koska meillä ei silloin mikään kiire ollut, niin ajeltiin ihan kaikessa rauhassa sieltä sitten itse kohteeseen Latvian puolelle. Kati oli varannut meille kolmen hengen huoneen ihanasta pienestä country hotellista, noin 40km päässä Valmierasta. Olikin kyllä tosi symppis vanha maalaistalo, keskellä ei mitään. Oli koirillekin tämä vaihtoehto varmasti paljon mukavampi kuin jossain kaupungin keskustassa. Kelpasi niiden juoksennella noilla tiluksilla.:)

Koda ja Vuokko.

Koirat tulivat alusta asti todella hyvin juttuun keskenään. Katin pienet chinit Vilma ja Lili aluksi hieman Kodaa arastelivat, kun kokoero oli niin suuri, mutta reissun edetessä pikkutytötkin lämpenivät Kodalle pikkuhiljaa.:) Kodalla ja Vuokolla synkkasi todella hyvin yhteen, kun kokoero ei ollut ihan niin suuri ja ne painivatkin paljon yhdessä sekä pihalla, että varsinkin hotellihuoneessa. Koda oli muutenkin kyllä niin herrasmies, antoi tytöille myös paljon omaa tilaa eikä ollut ollenkaan takapäissä härkkimässä.

Tollereita Valmieraan oli ilmoitettu kaksi. Ja kuinkas ollakaan, toinen näistä oli Tyyne (Mäkiharjun Don't Worry Be Happy)! Oikeastaan me Sarin kanssa jo Liettuassa lyötiin tämä reissu yhdessä lukkoon joten Mäkkäri-edustus oli taas taattu.:)
Tollot arvosteli lauantaina georgialainen George Schogol. Tämä oli itse asiassa sama setä, joka Tallinn Winter Cupissa helmikuussa arvosteli Neven EH:n arvoiseksi. Senpä takia jännitti hieman kyseisen herran kehään astella. (Tosin silti laskin enemmän hänen varaansa kuin sunnuntaisen ruotsalaistuomarin) Ihan kohtelias, hiljainen, vähäeleinen ja vähän hankalasti luettava tuomarisetä oli kyseessä. Kyseli englanniksi Kodan ikää ja muuta, mutta arvostelukieli paperissa taisi kuitenkin olla ilmeisesti venäjää.. Maaliskuussa kun olimme Latviassa meille näytettiin lapuilla koiran arvosanaa, ihan niin kuin Suomessakin. Sitä tehtiin myös muissakin kehissä meidän ympärillä, mutta meidän kehässä sitä ei tehty. Katselin ihmeissäni ympärilleni, mutta kehäsihteerillä ei ollut minkään näköisiä lappusia käsissään, meno oli siis ihan niin kuin Liettuassa. Onneksi tuomari sitten tuli sanomaan, että voit odottaa kehän vieressä. Ajattelin että ei se nyt sitten vissiin voinut ihan huonosti mennä kun kerta mennään vielä Tyynen jälkeen kehään uudestaan! Niin sitten kävi että hetken päästä vedettiin Tyynen kanssa jo toistamiseen roppi-kehä. Tyyne on kyllä niin näpsäkkä ja nätti pieni kettu-tyttö, niin ei ihme että neitokainen vei ropin tälläkin kertaa. Samalla Tyyne sai Latvian junnusertin ja näin ollen neidistä tuli Baltian junnuvalio, onnea Sarille! <3 Kodakin siis pokkasi samalla viimein Latvian sertin itselleen, jes! :)

AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP.

Tollerit olivat kehässä jo heti aamusta ja reissukaveriemme vuoro oli vasta myöhään iltapäivällä. Kati olikin todella kultainen, kun heitti meidät takaisin hotellille vähän lepäilemään, kun meidän ei "tarvinnut" ryppiinkään jäädä.
Keli oli pilvinen, mutta suht lämmin joten ajattelin lähteä Kodan kanssa kunnolla ulkoilemaan. Suunnattiin hotellin viereiselle pellolle, missä olikin mm. paljon retkeilypöytiä ja nuotipaikka. Päästin Kodan irti, koska niin me metsä-ja peltolenkeillä tehdään aina. Huoletta on aina voinut jäbää pitää irti.

Mutta kuinkas ollakaan, juuri näiden kuvien ottamisen jälkeen "kuin tilauksesta" pellolle hyppeli meidän lisäksemme kaksi peuraa. Kerkesin nähdä ne ennen Kodaa, mutta en kerennyt ujuttaa sille remmiä takaisin kaulaan tarpeeksi nopeasti. Koda huomasi peurat ja ampaisi näiden perään pää viidentenä jalkana. Huusin minkä keuhkoista lähti, mutta ei ollut korvia tollolla ei... Koda jahtasi peuroja pellon reunalle, jonka jälkeen tuli oja. Peurat painelivat tästä yli, mutta Koda pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Kiroten huusin taas että TÄNNE, mutta ilmeisesti tollon ajatus oli että "jahas, onpas hyvin koulutettu ihminen joka seuraa kyllä perässä, eteen päin siis!" 
Ja Koda hyppäsi peurojen perässä ojan yli seuraavalle pellolle. Tällä pellolla olikin sitten niittämätön, niin korkea heinä ettei siellä nähnyt mitään. Ei peuroja, ei Kodaa. Kyllä hiipi jo ihan hirveä paniikki. Olisi kamalaa jos Koda hukkuisi Suomessa, mutta että vielä ulkomailla jossa hädin tuskin kukaan edes englantia puhui! Huutelin Kodaa jo itku kurkussa ja vähään aikaan ei näkynyt eikä kuulunut yhtään mitään. Sitten jostain kuului rapinaa ja peurojen pellolle jättämää uraa pitkin juoksi Koda. Tuli suoraan luokse ja heittäytyi jalkojen juureen. Oli selkeästi hyvin, hyvin nöyränä mutta myös ilmeisen tyytyväinen itsestään. "Näitkö äiti miten hurja metsästäjä olin?" 
Eikä meidän kehäkettuilusta ollut kerennyt kulua edes kahta tuntia, miten voikin tilanteet ja mielialat vaihella huipusta ihan paniikkiin noin nopeasti, huhhuh... Voin kertoa, että loppureissun ajan hurja saalistaja pysyi visusti remmissä.

Kyllä uni maittoi peurajahdin jälkeen...

Kodan reissueväät.

Iltapäivällä saatiin sitten hienoja uutisia näyttelypaikalta; sekä Katin chinit että Helin Vuokko olivat kaikki pärjänneet hienosti! :) Vilmasta ja Vuokosta leivottiin uudet Latvian valiot sekä Lilistä juniorivalio.
Aikas nappiin meni meidän porukalla siis!<3

Hyvä meidän joukkue!

Sunnuntaina olikin sitten aikainen herätys. Tollerit olivat nimittäin kehässä heti aamu yhdeksältä. Tuomarina oli ruotsalainen Zorica Salijevic. Etukäteen olin laskenut enemmän edellisen päivän georgialaissedän varaan, sillä Koda ei ole pohjoismaalaisilta tuomareilta sileätä eriä kummempaa koskaan saanut, kun kuin lähes yksissä tuumin nämä ovat aina halunneet jalkavaa sporttimallia. Olin kuitenkin katsellut kun kyseinen tuomari lauantaina tuomaroi kultaisianoutajia ja niissä laittoi kärkeen todella massavia koiria. Toivoinkin siis, että kunpa pitäisi tuo linja tollereissakin. No sitä lähdettiin sitten kehään katsomaan!
Kello löi yhdeksän ja asteltiin Kodan kanssa kehään päivän ensimmäisenä koirana. Tuomari ei meihin aluksi edes vilkaissutkaan, vaan allekirjoitteli serti, rop, vsp ym plagaatteja ihan kaikessa rauhassa. Seisotin Kodaa minuutin verran turhaan, kun huomasin ettei tuomari edes katso. Sen jälkeen annoin Kodalle vapaa-käskyn ja jäätiin odottelemaan. Kehäsihteeri alkoi hoputtamaan tuomaria ja viimein oli ilmeisesti viimeisetkin paperit allekirjoitettu ja homma voitiin aloittaa.
Tuomari alkoi leperrellä Kodalle jo lähestyessään tätä tuomaripöydän takaa. Tästäkös Koda meni aivan sekaisin, häntä alkoi vispaamaan hullun lailla ja poju hypähtelikin iloisena tuomaria vasten kun tämä tuli lähempää tarkastelemaan. Tuomari tähän totesikin (englanniksi) että "onpa ihanaa nähdä näin iloisia koiria heti näin aikaisin aamusta!" Taisin itse todeta siihen jotain siihen malliin että "joo, siitä on selkeästi tosi hauskaa olla täällä" johon tuomari vielä vastasi että "se on vain hyvä, juuri tälläisesta minä pidän". Ei huono aloitus siis.:) Sen jälkeen juostiin ympäri ja edestakaisin, jonka jälkeen oli varmaan nopein seisotus mitä koskaan olla kehässä tehty, sillä lähes samantien kysyttiin saadaanko ottaa serti vastaan. Tuomari levitti pöytänsä takana kätensä ja totesi "kukapa ei sertiä haluaisi ottaa?" :DD No se on justiinsa näin! Toinen Latvian serti siis tilille, jei!
Heli kuvasi koko tämän hauskan kehäkokemuksen videolle, mutta harmillisesti en saanut sitä tänne ladattua...no, puhelimesta sitä on hauskaa katsella ja muistella. Oli aivan ihan tuomari siis tämä! :)
Myös Tyynelle meidän jälkeen ERI SA, joten jo kolmatta kertaa oltiin pikkuneidin kanssa roppi-kehässä. Sieltä ei paljon odotuksia ollut, kun neitokainen on noita roppeja niin hyvin kahminut.
Tuomari juoksutti kerran ympäri, jonka jälkeen totesi meille "best of breed!" Voi ny, Kodan toinen ROP! <3
Olipa hieno Mäkkäri-edustus, kerta kaikkiaan! Jälleen kerran.:) Kyllä oli tyytyväinen kasvattaja kehän laidalla.:D Sarin kamerassa itse asiassa onkin nuo kaikki näyttelykuvat sekä Kodan ja Tyynen yhteiskuvat mitä otettiin. En ole niitä vielä saanut, postaan ne sitten vaikka jälkikäteen myöhemmin.

"Typical head. Excellent body. Correct angulations. Excellent temperament."
-> AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP.

Aikas nappiin meni siis tämä reissu kaiken kaikkiaan, vaikkei valiota nyt vielä(kään) tullutkaan. Tarkoitus kuitenkin oli saada yksi Latvian serti roikkumaan, mutta toki me kaikki otetaan vastaan mitä vaan annetaan.:)
Lisäksi meidän mainioilla matkakumppaneilla meni myös toisena päivänä nappiin; sekä Vilma että Vuokko olivat molemmat VSP!

Meillä oli paluumatkaa varten varattu 22.30 iltalautta, joten aikaa oli reilusti. Senpä takia jäätiin Kodan kanssa ryppiin. Harmillisesti ryppituomarina ei kuitenkaan ollut aamuinen ruotsalaistuomari, vaan irlantilainen naistuomari joka oli sunnuntaina arvostellut spanielit sekä kaikki muut noutajat paitsi juuri tollerit. Kuten siis arvelinkin niin läpijuoksuksi meni, tuomari otti kärkeen kultsun ja nipun spanieleita. Silti, ollaanpahan taas yhtä ison kehän kokemusta rikkaampi ja hyyyvin pitkän päivän (oma kehä klo 9, ryppi klo 17) päätteeksi Koda jaksoi silti juosta todella iloisesti.:)

Kellepä nämä ei kelpaisi? ;)

Tämän jälkeen kerättiinkin kimpsut ja kampsut nopeasti kasaan ja lähdettiin huristelemaan takaisin kohti Tallinan satamaa. Kumma juttu, miten toi paluumatka menee aina niin paljon nopeammin kuin menomatka.:D
Omassa sängyssä oltiin kahden aikoihin aamulla, huhhuh... Ei tämä kyllä ihan täysjärkisten hommaa ole, tai ei ainakaan ihan joka viikonloppu samanlaista rumbaa jaksaisi. Mutta kyllä oli jälleen kerran niin mahtava reissu, että oli ilman muuta tekemisen arvoinen! Kiitos vielä tätäkin kautta meidän mahtavalle seuralla; Katille, Helille ja tytöille! :) Tällä porukalla lähdettäisiin reissuun uudestaankin minne vain, milloin vain. Kiitos myös jälleen kerran Sarille ja Jennille seurasta, go Mäkkärit!

Viime viikolla tilaamani DE-geenitesti saapui toissapäivänä jenkeistä (nopeeta toimintaa!), eilen aamulla tehtiin testi ja tänään kävin viemässä sen takaisin postiin. Sen tuloksia jäädään odottelemaan siis, joten jänniä aikoja eletään senkin puolesta.

Road dogs: Narva

Viime viikonloppuna tehtiin kolmas ulkomaan näyttelyreissu kolmen kuukauden sisään. Tällä kertaa oltiin toistamiseen Virossa, tarkemmin sanottuna Narvassa, aivan Venäjän ja Viron rajalla siis. Meininki siellä olikin varsin venäjähenkinen ja pääkieli tuntui olevan venäjä viron sijaan. Tavoitteena meillä oli saada puuttuvat kaksi Viron sertiä. Matkaseura meillä oli edelleen erinomaista, vaikka vähän vaihtuikin. Tällä kertaa reissuun meidän kanssa lähtivät Henna ja Didi! Tytöt olivat ekaa kertaa ulkomailla näyttelyreissulla, mutta hienosti selvisivät ja Didi oli todella reipas neiti koko reissun ajan. Saas nähä puraisiko ulkomaan näyttelykärpänen nyt myös Hennaa.;)

Matkattiin nyt toistamiseen Miliam travelin kautta ja perjantai-iltapäivästä lähdettiin laivalla kohti Tallinnaa. Viimeksi otettiin Sannan kanssa koirat hyttiin mukaan, mutta nyt ne jäivät muiden koirien tavoin bussiin laivamatkan ajaksi. Meitä kieltämättä Hennan kanssa vähän jännitti, että mitenhän ne meidän kakarat siellä oikein pärjää, mutta melko rauhallisilta vaikuttivat kun mekin taas bussin kyytiin Tallinnassa hypättiin. Ajomatka Narvaan  kesti 2,5 tuntia jonka aikana tehtiin yksi pysähdys, jolloin pissatettiin koiria ja saatiin ekinokokkileimat passeihin.

Reippaat kakarat pysäkillä!

Hotellilla oltiin hieman ennen iltakahdeksaa. Ei mikään maailman hääppöisin hotelli todellakaan, ja järkytys oli suuri kun hotellihuoneissa ei ollut lainkaan jääkaappia. Olin pakannut Kodalle mukaan raakaruokaa (nappula jätettiin kokonaan kotiin) ja siinä tulikin sitten tenkkapoo, että mitenhän tätä nyt oikein sitten säilötään tässä pari päivää.. Ei siinä auttanut muu kuin säilyttää ruokia ja vesipulloja ikkunanlaudoilla ja toivoa että pysyisivät mahdollisimman kylminä. No ei se raakaruokapötkö kovin tuore enää lauantaina ollut kuten arvata saattaa..wifi sentään toimi! :D Hotellin paras puoli oli kuitenkin ehdottomasti sen välitön läheisyys näyttelypaikan kanssa; kävelymatka oli kirjaimellisesti viisi minuuttia! Se tekikin tästä reissusta ehdottomasti helpoimman ja parhaimman, sillä nyt saatiin tulla ja mennä ihan omien aikataulujen mukaan, ei oltu riippuvaisia bussikuljetuksesta eikä oltu näyttelypaikan ”vankeja.” Aikaa jäi siis kunnolla valmistautumiseen, lepäilyyn, kaupassa käyntiin sekä sitten koirien kanssa lenkkeilyyn ja Narvassa kiertelyyn.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja saatiin nauttia ihanasta kevätsäästä koko loppu päivä muutenkin. Tollerien kehä alkoi 10.30, joten meillä ei ollut mitään kiirettä. Käytiin siis ihan rauhassa aamupalalla ja pitkällä aamulenkillä koirien kanssa, ulkoilutettiin kameraa myös siinä samalla. Käytiin katsomassa (luultavasti Narvan ainoaa nähtävyyttä) Narvanlinnaa ja saatiinkin koirista tosi kivoja kuvia sieltä. 

Valmiina päivän toimintaan!

Komein pikku-ukko.<3

Sitten palailtiinkin pikkuhiljaa hotellille valmistautumaan ja johan alkoi se jännitys nousemaan pintaan meillä kummallakin. Tollereita oli ilmottu neljä kappaletta, eikä meillä ollut mitään tietoa keitä ne kaksi muuta olisivat. Näyttelypaikalle päästyä ja kun koirat oli saatu häkkeihin, oli totta kai heti katsottava luettelosta muut tollot. Mulla kun kummitteli mielessä se Latvian reissu, kun oli kolme urosta ja yksi narttu.. Kerrankin onni oli meidän puolella, uroksia ja narttuja kumpiakin kaksi mutta toinen uros oli junnu. Harmillisesti Hennan ja Didin kannalta kummatkin nartut avoja. Kaikki jälleen kerran suomalaisia koiria. Näyttelyväki koostui muutenkin (jälleen kerran) lähes yksinomaan suomalaisista ja venäläisistä.

Sanna kun oli aiemmilla reissuilla hoitanut tuon handlauspuolen, niin minua jännitti ihan hirveästi mennä Kodan kanssa taas pitkästä aikaa kehään. Olin jopa Hennalle jossain vaiheessa sanonut että mitäs jos sinä sen kehään veisit. ”Onneksi” ei kuitenkaan näin tehty, vaan jäbän kanssa yhessä mentiin.:) Sannan kanssa ollessaan se varmasti oppi tuon kehäkäytöksen salat, sillä jätkä esiintyi niiiin hienosti kumpanakin päivänä! Minun ei tarvinnut kertaakaan korjata sen asentoa, vaan se asetteli itsensä tosi hienosti ja jalat tasaisesti ja varsinkin liikkeissä oli mahtava draivi vaikka kehät olivat tosi pienet.

Lauantaina tolloilla oli tuomarina portugalilainen Tina Peixoto, jota me molemmat oltiin Hennan kanssa vähän etukäteen jännitetty, sillä portugalilaistuomareista ei ollut aiemmasta kokemuksesta jäänyt ihan hirveä hyvä fiilis (katso Jyväskylä KV 2013). Tämä oli kuitenkin mukavampi kokemus, vaikka hyvin hiljainen tuomari olikin, kaikki juoksusuunnatkin viittilöi käsin eikä sanoin. Junnu-uros ennen meitä sai EH:n. Kodasta sanottiin seuraavaa:

”Lovely type. Strong male. Bit long in loin. Strong bones. Lovely head and expression. Correct angulations. Bit open front movement, side ok. (Tässä välissä lause josta ei saa selvää) Lovely temperament.”

Tällä saatiin ERI SA ja toinen Viron serti käteen! Jeeee, ja ennen kaikkea oli niin hienoa päästä ensimmäistä kertaa itse vastaanottamaan jäbän kanssa serti, edellisillä kerroilla kun Kodaa on handlannut muu. Eipä sitä tosin kerennyt kauaa kädessä pitää, sillä piti heti päästä laittamaan Koda takaisin häkkiin ja nappaamaan kamera sen sijaan, sillä avo-tytöt olivat kehässä menossa jo. Didi esiintyi myös kivasti ja energiaa riitti, neiti sai kauniin arvostelun johon Hennakin oli tyytyväinen. Molemmat nartut saivat ERIt, voiton vei Minna, Dragonflame’s Masterpiece. Minnan kanssa kohdattiin siis hetkeä myöhemmin roppikehässä. Tuomari tutkaili koiria ensin lähempää, juoksutti kerran edestakaisin ja kerran ympäri, jonka jälkeen valitsi Minnan ropiksi. Minna oli vielä myöhemmin RYP2, joten ei todellakaan ollut häpeä hävitä nätille tytölle.:) Ei haitannut meitä, tää tulos kelpasi oikein hyvin! Saatiin pitää loppupäivä siis ihan vapaata, löhöillä hotellilla, käydä kaupassa ja kaupungilla pyörimässä. 

Koda tahtoo osallistua juhlintaan.

Ylpeä jäbä! AVO ERI1 SA SERT VSP.

Koirat vaikuttivat näyttelyhälinän jälkeen hieman väsyiltä, joten annettiin niiden rauhassa levätä hotellilla muutama tunti. Käytiin sillä välin Hennan kanssa läheisessä cittarin tapaisessa ruokakaupassa ostoksilla ja siellä olikin aivan ihana (ja halpa!!) salaattibaari, jonka antimista me nautittiinkin koko reissun ajan. Muuta ruokaa ei edes tarvinnut, niin täyttäviä salaatteja sieltä saatiin. Eikä edes muuta ruokaa voitu hotellihuoneeseen ostaa, kun ei tosiaan sitä jääkaappia ollut…

Ruokailun ja levon jälkeen napattiin koirat, kamera ja tennispallo mukaan ja suunnattiin Narvaa katselemaan. Kaupungissa oli paljon lasinsiruja Tallinnan tapaan, mutta onneksi löytyi myös sellaisia alueita joissa oli siistimpää. Lähellä oli myös nurmialueita, joissa me laskettiin koirat irti. Vaikka näyttelyt se pääjuttu reissulle olikin, niin oli ihanaa että koirat saivat myös rellestää vapaina, pitää hauskaa ja olla ja tehdä koiramaisia juttuja, kuten juuri pallon jahtaamista. Didi ja Koda tulee niin hyvin juttuun keskenään, on aina tulleet, ja niillä oli selkeästi kivaa yhdessä. Koda viihtyi hyvin myös Neven kanssa, mutta leikkiminen oli vähän vaikeampaa kun kokoero oli niin suuri. Didin kanssa oli paljon helpompaa ja kivempaa leikkiä ja varsinkin hotellihuoneessa käytiin aikamoisia tollopaineja, joskus jopa tosi aikaisin aamulla ennen kellon herätystä.:D 

Hotellipainit.

Nam!

Pallottelujen jälkeen lähdettiin etsimään kivoja kuvauspaikkoja missä kuvata koiria ja sellaisia löytyikin. Ja tulipahan kyllä muuten shottailtua, kamerasta löytyi reissun jälkeen 960 kuvaa.:D

Leijonat Jylhäkalliolla!

Komistus.<3

Muruset.<3

Matkanjohtajamme oli jo perjantaina kertonut, että Viron ja Venäjän erottava Narvajoki sijaitsi ihan hotellimme takana ja joenrantaan me sitten myös käppäiltiin. Joen yli kulki silta, joka oli rekkoja pullollaan ja siellähän se Venäjä joen toisella puolen näkyi. Nytpä voi sitten todeta, että onpahan tullut käytyä ihmisen parhaan ystävän kanssa Venäjän rajalla Putinille vilkuttamassa! Venäjälle asti kun meidän näyttelyreissut ei todellakaan tule suuntautumaan, tämä etäisyys siitä riittää varsin hyvin.:D Didi tosin oli sitä mieltä, että hänen olisi ehdottomasti pitänyt päästä jokeen uimaan! 

Siellä se Venäjä on!

Voihan Venäjä.

Palloteltiin hieman lisää.

Possujuna muurilla.

Lähes pari tuntia lenkkeiltiin ja loppuilta sitten löhöiltiin tyytyväisinä hotellilla. Oli kyllä varsin väsynyttä porukkaa, sekä me että koirat. Kyllä sitä vaan reissussa rähjääntyy, ei voi mitään!

Didin tyylinäyte.

Sunnuntaiaamu oli harmaa ja sateinen ja meillä oli nyt aikainen näyttelyaamu, sillä tollerit olivat kehässä jo heti yhdeksältä. Eipä ole noin aikaista kehää meillä aiemmin ollutkaan. Tolloilla oli tuomarina virolainen Marko Lepasaar. Oli kyllä pitkästä aikaa todella mukava ja kohtelias tuomari, joka tervehti handleriakin ihan kunnolla katsomalla suoraan silmiin ja sanomalla ”hello” kun asteltiin kehään. Paljon kivempaa esittää koiraa sellaiselle tuomarille kuin hiljaiselle ja etäiselle.:) Junnu-uros paransi lauantaista ja sai nyt myös ERIn SA:n kerä sekä junnusertin. Koda esiintyi niin mahtavasti ja reippaasti ja liikkeet olivat vielä entistä lennokkaammat. Tuomarikin tykkäsi ja sanoi Kodasta seuraavaa (arvostelu oli alun perin viroksi, joka käytiin sitten myöhemmin ”suomentamassa” englanniksi infopisteellä)

”2,5 years old. Breedy. (Ei tuollaista sanaa edes englanniksi ole, mutta ilmeisesti sillä tarkoitetaan että on rodunomainen/rotutyypillinen.:D) Good bone structure. Correct bite. Strong head. A bit short neck. Excellent backline. Correct tail stand. Excellent angles front and rear. Would want better color spots. Excellent movements.”

Katse uskollisesti nakissa.

Tällä tuli ERI SA ja se viimeinen Viron serti!! Ei kuitenkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan harmillisesti päästy tuulettelemaan (vielä) Viron valion titteliä, palaan tähän asiaan myöhemmin. Koska junnukin sai SA:n niin juostiin tällä kertaa myös PU-kehä, tosin tuomari osoitti Kodan saman tien ykköseksi ja muodon vuoksi juostiin yksi kierros kuitenkin. Didi esiintyi todella maltillisesti ja kauniisti, paljon paremmin kuin lauantaina, kiva oli katsella neidin esiintymistä.:) Molemmat nartut saivat myös ERIt, Minna oli toistamiseen ykkönen, joten vastakkain oltiin taas roppikehässä. Meillä kuitenkin oli jo kaikki se mitä oltiin tultu hakemaan ja fiilis jo katossa muutenkin, ja Minnan hienosta ryppimenestyksestä johtuen olin varma, että tästä tulisi lauantain toisinto. Tuomari tutkaili koirien ilmeet lähempää ja juoksutti meitä kaksi kertaa ympäri…jonka jälkeen ojensi meille sen punakeltaisen ruusukkeen! Multahan meni pasmat ihan sekaisin, kiljahdin ja peitin kasvot käsillä kun olin niiin yllättynyt! Unohdin tyystin ottaa koko ruusukkeen edes vastaan, mutta onneksi tuomari oli hyväntuulinen ja otti tilanteen huumorilla, kun näki varmasti miten ilonen yllätys ja miten liikuttunut olo oli.:D Minun hienonhieno pieni, ensimmäistä (toivottavasti ei viimeistä) kertaa roppi!! <3 Ja voi wau mikä tunne se oli kun punakeltainen ruusuke meille ojennettiin, en ihan heti kyllä unohda sitä hetkeä! Kyllä siinä kieltämättä olisi ollut pieni harmistus, jos siinä olisi joku muu Kodan handlannut ja itse olisin vain katsonut sivusta. Nyt on sekin saatu kokea oman rakkaan punaturkin kanssa.<3 

ROP Mäkiharjun Zupreme Surprise, VSP Dragonflame's Masterpiece.

Päästiin siis myös ekaa kertaa se iso ryppikehäkin kokemaan. Siihen tosin oli vielä mooonta tuntia aikaa, kun me tosiaan kehässä oltiin jo heti yhdeksältä. Onneksi saatiin pitää hotellihuone kahteentoista asti, joten lähdettiinkin sinne lepäilemään ja aikaa kuluttamaan. Oli toi vaan niiin mielettömän helppoa kun toi välimatka oli niin lyhyt! Ois ollut niin tylsää koko päivä näyttelypaikalla odotella, kun meidän bussinkin lähtöajaksi oli sovittu viimeistään kuudelta, tai viimeistään sitä mukaa kuin kaikkien mahdolliset ryppikehät olisivat jo ohi.

Roudaushommia.

Oltiin hotellilla siis puoleenpäivään asti ja käytiin Hennan kanssa taas salaattibaarissa eväitä ostamassa loppupäiväksi. Jätettiin osa tavaroista hotellin respaan ja suunnattiin sitten takaisin näyttelypaikalle odottelemaan. Aika meni muita kehiä katsellessa ihmeen nopsasti ja isot kehät saatiin käyntiin 14.30 juniorhandler-kisalla ja siitä eteenpäin. Vaikka Minna oli edellisenä päivänä menestynyt hienosti, niin meillä ei mitään tavoitteita eikä paineita rypissä enää ollut. Toivoin vain, että sattuisi hyvä tuuri ja saataisiin narttuja siihen meidän ympärille ettei Kodalla menisi ärinäksi toisen uroksen kanssa. Näin sitten onneksi kävikin, ja Koda sai liidellä kultsu- ja vesikoiranartun välissä. Kun tämä valkeni minulle niin sitten pystyi vain nauttimaan tilanteesta ja uudesta kokemuksesta, olihan se hienoa edes kerran päästä isokehä kokemaan ton pikku-ukon kanssa! Koda jaksoi hienosti vielä pitkän päivän jälkeen olla todella reipas ja tuntui että liikkeet irtosi todella hyvin nyt kun oli kunnolla tilaa juosta. Meillä oli rypissä samainen tuomari kuin aiemmin rotukehässä ja niin kävi kuten arvelinkin, eli ei sijoitusta tullut enää sieltä. Ei tosin myöskään oltu ensimmäinen koira joka jätettiin rannalle.:D Hieno kokemus silti oli, toivottavasti vielä joskus ehkä uudestaan! 

Suomalaiset koirat kyllä jyräsivät ja ilahduttavasti myös tosi moni meidän bussilainen sijoittui myös rypeissä. Ja niin vain kävi että BIS1 koira oli myös meidän bussissa ollut lhasa apso! Kun iso voittopokaali bussiin tuotiin niin totta kai annettiin kaikki isot aplodit ja siinä jo sitten heiteltiinkin että joko nyt korkataan skumppaa ja tarjoillaan se tuosta pokaalista.:D Itseään jäi harmittamaan, ettei me saatu pokaaleja ollenkaan. Ei viimeksikään sertistä mitään saatu, mutta VSP:stä saatiin sentään hopeinen pokaali. Tuolta ei saanut mitään, sillä yleensä ulkomailla pokaalit pitää itse ostaa. Tuolla ei tosin ollut pokaalikojua ollenkaan ja pelkästä ROPista sai ainoastaan pienen mitalin kaulaan, VSP ei saanut mitään. Ajattelin siis tilata pokaalit täältä Suomesta ja VSP ja ROP pokaaleihin laittaa kaiverrukset. Pitäähän sellasetkin nyt muistoksi saada kun ne asiaan omasta mielestäni kuuluvat.:)

Paluumatkalle lähdettiin BIS-kehän jälkeen hieman ennen viittä. Bussissa oli hiljaista ja väsynyttä porukkaa ja kaikki koiratkin nukkuivat tyytyväisinä häkeissään. Ajeltiin 1,5 tuntia jonka jälkeen pysähdyttiin isolle kauppakeskukselle syömään ja shoppailemaan, kun paluulaiva lähti vasta 22.30 eli ei tosiaan ollut kiire satamaan. Tää oli oikein kiva breikki.:) Hennan kanssa pelattiin koko laivamatka korttia ja voin kertoa että ei todellakaan ollut mun ilta, Henna voitti koko ajan.:D 00.30 laiva oli Helsingissä ja iso kiitos Hennan isälle joka pääsi meitä yöllä hakemaan! Puoli kahden maissa oltiin kotona ja Koda kömpi saman tien sängyn alle nukkumaan ja oli niin taivaallista kaatua suoraan omaan petiin!

Joo tällä kädellä ei ihan voitettu!

Sellainen oli tämän kertainen reissu! Ei vieläkään saatu sellaista näyttelymatkaa aikaiseksi, missä sekä me että meidän mahtavat reissukaverit olisivat molemmat toivotusti menestyneet, kun olisihan se kaverin kanssa jaettu ilo se kaikista paras! Henna onneksi oli hyvin tyytyväinen Didin kahteen ERIin sekä ennen kaikkea kauniiseen esiintymiseen ja sanoi reissun silti olleen ihan mahtava kokemus, hyvä niin! J Ja vielä kerran tätä kautta niiiin iso kiitos mahtavasta seurasta ja hienoista kuvista!!

Reissumiestä vaisto vie.

Ja niin, tosiaan tämä valioituminen. Minä, monen muun tapaan, olin elänyt siinä käsityksessä että Virosta riittäisi valioitumiseen vain nuo kolme sertiä, kuten niin monesta muustakin maasta. Jopa Kodan kasvattaja Sari luuli sen olevan juurikin näin. Mutta vain muutamaa päivää ennen reissua Sari oli minuun yhteydessä ja kertoi kuulleensa, että Virosta valioituakseen tarvitseekin käyttötuloksen joko Suomesta tai Virosta tai sitten pitäisi olla jonkun muun maan valio ilman käyttötulosta. Sari ei ollut tiennyt tätä itsekään ja oli kovasti pahoillaan kun tiesi että menossa oltiin niitä kahta puuttuvaa hakemaan. Tuntui siis kuin matto olisi vetäisty jalkojen alta ja reissu tuntui tosi turhalta, kun kaikki oli jo aikaa sitten maksettu eikä noilla serteillä siis sinänsä tekisi mitään. No, pää pystyssä kuitenkin matkaan lähdettiin ja kun menestystä nyt tuli niin ei se niin paljoa kuitenkaan harmita. Ei se ole meiltä mitenkään pois, kaikki me todellakin otetaan mitä annetaan ja sertit on aina sertejä! (: Nyt on joka tapauksessa ne kaikki kolme taskussa. (Tai no palkintohyllyllä kehyksissä) 

On silti jotenkin hieman absurdi sääntö, että koetuloksen tarvitsee muuten paitsi jos on jo valio…joten joo, siinä mielessä meni suunnitelmat ihan uusiksi. Idea kun oli valioitua ensin Virosta ja sitten lähteä hakemaan serti muista maista. No, nyt se pitää sitten tehdä jostain toisesta maasta niin saadaan tuo EE MVA sitten joka tapauksessa siinä mukana.:) Suomessa meillä ei enää jatkossa ole näyttelyiden osalta mitään tavoitteita eikä motivaatiota. Olen Kodan yhteen ainoaan näyttelyyn kesällä Suomessa ilmoittanut ja sen jälkeen se saa toistaiseksi olla siinä. Kyllä me jatkossakin rahaa säästetään ulkomaan matkoihin. Silmät tähyilee tulevaisuudessa toistamiseen Latvian suuntaan sekä sen lisäksi Liettuaan ja Valko-Venäjälle. Nyt kuitenkin jäädään kokonaan näyttely- sekä reissutauolle. Johan tässä onkin pitkin kevättä jo reissattukin.:D 

 Nyt jätetään kehäkettuilu ja suunnataan katseet ja tavoitteet kokonaan tokoon kevääksi ja kesäksi! Ja huomenna kaiken lisäksi on vielä meidän (toivottavasti) viimeinen muuttopäivä, niin päästään vihdoin ja viimein omaan isoon ihanaan rempattuun kämppään!

Laitetaan ihan lopuksi vielä kuva tekstistä, joka sattumalta osui silmään Narvan linnan luona. Se kuvastaa niin osuvasti tätä reissua kuin tilauksesta, haha!