Sorsalla

Syksy saa, jälleen kerran!

Menipä loppukesä kuin siivillä, vaikka meillä ei muutamaa kehnoa näyttelykertaa kummempia menoja ollutkaan. Tämän piti olla se kesä, kun piti Cooperin kanssa kisakentät jo jossakin lajissa avata, mutta kyllä nuo Kodan keväiset tyräoperaatiot veivät koko loppuvuoden harrastusbudjetin ja sitä myötä motivaation. Jäätiinpä siis viettämään tavallisten "kotikoirien" elämää suosiolla.
Reenattiin kyllä kulisseissa (meillä kun ei ole mm.Facebookissa tarvetta joka reenikertaa kertoa isolle yleisölle että vaikutettaisiin aktiivisilta) mejää, tokoa, rallytokoa sekä noutohommissa palattiin ihan ajan kanssa perusasioiden äärelle; hiottiin palautuksia, malttia, paikallaoloa, luovutuksia, hakua jne.

Minulla nimittäin oli tälle syksylle yksi toive ja tavoite, josta ei mitään virallista tulosta edes esille tule; nimittäin ensimmäinen kerta käytännönmetsällä!
Cooperilla kun on aivan huikea palo noutaa ja varsinkin veteen sillä on ihan luontainen into, ei ole löytynyt vielä sellaista rantapenkerettä tai kaislikkoa mihin se ei olisi mennyt ja se markkeeraa paljon paremmin kuin Koda. Se noutaa vedestä aivan mitä vain, juniorin maltti ja äänenkäyttö passissa olivat vain niitä asioita mitä epäilin ihan viime metreille asti.

Tuo suuri, pitkäaikainen haave nimittäin toteutui viikko sitten sunnuntaina, kun lähdettiin hyvän kaverini Teemun kanssa, kera Coopsin toki, kohti Pukkilaa ja meidän kahden ensimmäistä sorsanmetsästystä! Teemu metsästää aktiivisesti omien koiriensa kanssa, mutta ajokoiran ja pystykorvan kanssa ei tule sorsanmetsästyksestä oikein mitään.:D
Oli syyskuun ensimmäinen päivä, aurinko porotti siniseltä ja pilvettömältä taivaalta ja oli reilusti yli kaksikymmentä astetta lämmintä, ei olisi siis upeampi kelikään olla!

Saavuttiin paikalle kuuden aikoihin ja alettiin etsiä hyvää passipaikkaa ja laittaa pientä leiriä pystyyn. Järvellä oli jo yksi vene ja meidän kanssa samaan aikaan lähti toinen. Me siis jäimme rantakaislikkoon kytikselle, oltiin myös ainoa porukka jolla oli koira mukana. Ensimmäisen tunnin Coops kävi vielä melko kierroksilla, ei meinannut malttaa asettua ja kuten arvelin niin veden rajassa odottelu meinasi ottaa todella koville.
Vaihdettiin pikkuisen paikkaa, lähemmäksi kaislikkoa ja kauemmaksi vesirajasta ja Coops rauhoittui heti. Juniorin kanssa on kaks vuotta tahkottu vain malttia, malttia ja vielä lisää malttia ja juuri tuota passissa oloa epäilin niin paljon. No johan herra C todisti nämä pelot vääriksi ja hänestä kuoriuitui aivan mieletön passikoira! Hiljainen mutta koko ajan valpas, katse koko ajan järvelle nenä tuulessa, valmiina jos käsky kävisi. Järvellä raikui illan pimetessä muutaman muun metsästysporukan laukaukset joiden suuntiin katsottiin aina toiveikkaina. Yksi osuma ja pudotus nähtiinkin, harmillisesti ei vaan ollut meidän. Sorsa tippui kyllä niin kaislikkoon ja pimeääkin oli, että olisi tehnyt mieli tarjota koiraa avuksi, jos herrat eivät niin kaukana veneellä olisi olleet.

Oltiin lähes neljä tuntia passissa, sorsia kyllä näkyi mutta vaikka iltalennon aikaan tähdättiin niin pysyttelivät visusti vedessä. Tällä kertaa tultiin siis tyhjin käsin kotiin, mutta oli silti aivan upea kokemus! Coops sai mieletöntä ja arvokasta treeniä oikeassa tilanteessa ja yllätti minut täysin, en voisi olla ylpeämpi pikkuketustani tällä hetkellä! Olisihan nuorelle koiralle sen ensimmäisen pudotuksen ja noudon suonut, edes yhden sellaisen, mutta Coops pääsi silti palkkioksi lopussa uimaan, se kun on edelleen parasta mitä nuoriherra tietää.:)
Ei kuitenkaan ollenkaan huono suoritus citytolleriksi, joka ei joka viikonloppu (tai koskaan) kisakentillä loistakaan! :D
Oli kyllä huikea fiilis ja upea kokemus; ekaa kertaa oikealla sorsametsällä, mihin tolleri on luotu, oman koiran kanssa. Tämän perusteella kehdataan kyllä mennä toisenkin kerran! Olisi kiva kokeilla myös fasaani ja kyyhkymetsällä joskus.:)

Laitetaas loppuun vielä kuvia oikean sorsan kanssa, kun juuri kyseistä hommaa varten käytiin treenaamassa elokuussa. Kyllä me vielä joskus omakin saadaan tuoreeltaan eikä suoraan pakkasesta! ;)

Kuvat (c) Petra Vahtera

Putki päällä

Kesä on jo hyvällä mallilla ja tällä viikolla juhlitaankin jo juhannusta! Perinteen mukaisesti suunnataan taas lauman kera mökille ja onkin luvattu historiallisen hyvää ja lämmintä keliä.:)
Sitä ennen kuitenkin kerrataanpas mennyttä kevättä vielä nopeasti.

Cooper tosiaan avasi vihdoin ja viimein sertitilinsä Jämsässä ja näyttelyitä jatkettiin pitkin kevättä, eikä ollenkaan huonosti.:) Viikko Jämsän jälkeen suunnattiin Sipoon ryhmikseen, lähestulkoon kotinäyttelyyn, kun matkaa oli hurjat 20min. Tollereita taisi olla hurjat kahdeksan kappaletta ja tuomarina meille täysin uusi tuttavuus Erja Nummi. Olin lukenut että on tiukka ja tarkka täti, mutta minulle jäi hänestä hauska ja humoristinen kuva. Näyttely oli ampumaradalla, jossa alettiin päivän mittaan ammuskella. Säikkyjä koiraparkoja siis riitti, Coops sen sijaan alkoi käydä niistä kierroksilla enkä meinannut saada sitä kontaktiin ja seisomaan ennen kehää ollenkaan. Oltiin odoteltu kehää muutenkin kuumassa säässä jo pari tuntia ja oli todella turhauttavaa ja ihan tollerien alkuun asti mietin, että kannattaako sen kanssa mennä kehään ollenkaan.
Ihan omaan vuoroon asti emmin, mutta mentiin kuitenkin. Avouroksia oli kaksi ja Coops ensimmäisenä. Kuin taikaiskusta kontakti löytyi heti kehässä, ja Coops unohti paukkeet saman tien kun työmoodi löytyi, herkut maistuivat ja maltettiin taas seistä. Kuulin suurimman osan arvostelusta ja se kuulosti todella hyvältä. Tuomari kuitenkin kääntyi tuomarinpöydästä vielä meitä päin ja mietti kovaan ääneen, että mitä ihmettä hänen pitäisi tuolle koiralle antaa arvosanaksi. Olin siinä kohtaa suu auki että apua miten niin, sitten tuomari kertoi että Cooperilla on aivan upea runko mutta tuo sen pää.. kallo oli hänen makuunsa liian pyöreä ja liian vahva otsapenger. Taisin siinä sitten vähän hämmentyneenä sanoa että "no mutta onneksi se on kuitenkin todella söpö!" Siinä sitten tuomari sekä kehäsihteerit nauroivat kovaan ääneen, jonka jälkeen tuomari totesi että "no annetaan sille erinomainen!" Tämän jälkeen kuitenkaan en siis jäänyt odottelemaan mitään eriä kummempaa, kun siltähän se kuulosti. Toinen avouros sai EH:n, joten Coops luonnollisesti voitti luokkansa. Siinä sitten tuomari mietti vielä mitä tekisi ja yllätys oli melkoinen, kun hän totesikin että "Minun ei pitäisi oikeasti edes antaa SA:ta tuon pään mallin takia, mutta annanpa nyt kuitenkin!" Johan alkoi naurattaa itseäänkin siinä kohtaa ja tuomari vielä siinä toistamiseen kehui Cooperin runkoa, oli kuulemma oikea Mr.Finlandin runko.;)
Käyttöuros sai myös SA:n ja PU-kehässä tuomari mietti pitkään, laittaen kuitenkin käyttöuroksen ykköseksi ja tuomari jopa harmitteli kun ei voinut molemmille koiria sertiä antaa. Kyllä se sinivalkoinen olisi kieltämättä kelvannut, mutta sen perusteella kun ei meinannut ensin edes eriä antaa, niin tämä oli kyllä sellainen oikein hyvänmielen varaserti!

"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Tasapainoisesti rakentunut. Voimakaspiirteinen pää, jossa voimakas otsapenger ja kaareva kallo. Hyvä kuonon vahvuus. Hyvä selkä, lanne ja lantio. Riittävä eturinta, sopiva rungon vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset, hyvä raajaluusto. Tyypilliset liikkeet. Oikealaatuinen karvapeite."
AVO ERI1 SA PU2 VASERT

Viikkoa myöhemmin elettiin hurjaa MM-lätkä huumaa ja sen lisäksi suunnattiin Cooperin kanssa kohti Kemiönsaaren ryhmistä. Olin ilmoittanut Coopsin sinne isolla riskillä, tuomarina kun oli hyvin tiukaksi todettu Leni Finne. Jotenkin minulla oli vain sellaiset vibat, että Coops voisi hänelle upota ihan hyvin, kun on aiemminkin jalkavista ja timmeistä tolloista tykännyt. Meillä oli kahden tunnin ajomatka suuntaansa ja aamu valkeni hyvin sateisena, Turun motaria kaatosateessa ajellessa manasin monta kertaa että eihän tässä ole mitään järkeä. Näyttelypaikallakin satoi lähes kaatamalla, sitten sade loppui hetkeksi, tuli uusi kuuro, sade loppui, alkoi uusi kuuro... tätä vaan jatkui, joten odoteltiin autossa jonkin aikaa kehien alkua. No, sitten kun päätin roudata kamat vihdoin ulos kehän laidalle niin totta kai piti häkki ja koira suojata kaikin tavoin, mitäs väliä sitä itellään oli.:D
Tollereita oli neljä kappaletta, kolme urosta ja yksi narttu. Olin jo siinäkin kohtaa että taas tätä meidän tuuria haha! Tuomari olikin sateisesta kelistä huolimatta oikein hyvällä tuulella ja totesikin tollereiden alkaessa (alkoi nimittäin juuri paistaa aurinko pilvien välistä hetkellisesti) että nyt hän kyllä ottaa sadetakin pois, vaikka varmasti sen jälkeen alkaa vaan sataa uudestaan.:D Oikein nätti nuori uros sai SA:n ja sitten avopojat joita oli kaksi. Kylläpäs jännitti, kun Finne niin tiukaksi tiedetään. Toisaalta ajattelin että jos hänellä pärjätään, niin sitä mielipidettä arvostan pitkälle! Coops tervehti tuomaria hyppimällä syliin ja pussaamalla, johon tuomari totesi että "no hyvä on,moikataan sitten oikein kunnolla!" Coops olisi halunnut lisää rapsuja, mutta sitten tuomari totesi että "ei ei nyt on tervehditty, nyt ryhdytään hommiin ja käyttäydytään!" Ja malttoihan herra sitten seistäkin ja juoksi ja esiintyi muutenkin kivasti ja energisesti. Kuulin taas osan arvostelusta ja kivaa kuultavaa se olikin.:) Erinomainen sitten saatiin ja toisen avouroksen saadessa EH:n, voitettiin luokka ja saatiin vielä SA perään. PU-kehässä mentiin luonnollisesti nuortenluokan uroksen taakse ja tässä järjestyksessä tuomari meitä sitten juoksuttikin. Kerkesin jo vähän huokaista pettymyksestä, kun paikkoja ei vaihdettu. Jäin kuitenkin palkkaamaan Cooperia, kun yhtäkkiä toisen uroksen omistaja vinkkasi että "hei menkäähän eteen, te olitte ykkösiä!" Ja minä näytin varmaan siltä kuin en olisi kehässä koskaan ollutkaan, kun olin niin pöllämystynyt.:D Mutta kyllä se tuomari meitä siitä sitten viittilöi eteen ja wohooo!! Sehän tiesi kuin tiesikin Cooperin toista sertiä! Voi mikä murunen.<3 Narttu sai sileän erin, joten se tiesi Cooperille myös automaattisesti roppia! Oli mun ilme varmasti näkemisen arvoinen, niin harvinaista herkkua meille ja vielä tosiaan arvostamaltani tuomarilta, wau!

Sipoon tavoin kun yksin oltiin liikenteessä, niin harmillisesti ei tältäkään reissulta yhtään kehäkuvaa muistoksi jäänyt vaikka silloin jos koskaan olis ollut tarvetta! Ilmakin oli niin sateinen, että piti posetuskuvatkin ottaa myöhemmin.

"Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Erinomainen sukupuolileima. Oikeanmallinen pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat, kaula ja ylälinja. Hieman niukka eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Oikea askelpituus."
AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP

Hymyilytti jälkikäteen tuo "oikeanmallinen pää" kun viikkoa aiemmin toinen tuomari sitä niin inhosi.:D Mutta siitäkin näkee että on tämä niin tuomarilaji ja niin makuasia! Ryppeihin jäätiin totta kai, mutta läpijuoksuksi se meni, tuomarikin tosin oli ryhmissä eri. Silti oli kiva kokemus ja hienosti Coops jatkoi pitkän päivän, reipas reissumies.:)

Jatkettiin autossa istumista ja kehäkettuilua heti sunnuntaina, kun suunnattiin vuorostaan ihan toiseen ilmansuuntaan kohti Haminan NORD-näyttelyä. Tuomarina oli toistamiseen muutaman viikon sisään Jaana Hartus. Oltaisiin siis häneltäkin saatu toinen serti vielä ottaa, jos tilaisuus olisi tullut. Eipä ollut Haminassakaan tungosta, vain kymmenen tolleria joista kaksi vielä pentuja. Keli oli aivan erilainen kuin lauantaina, aurinko paistoi siniseltä taivaalta eikä tarvinnut kastua toista päivää putkeen.:D Kun meillä se serti Hartukselta jo oli, niin ei mitään kauheita paineita ollut. Avoluokassa oli kolme urosta, joista linjastaan ehkä hieman poiketen matalampi ja rotevampi uros vei tällä kertaa voiton, Coopsin ollen noista kolmesta selvästi jalkavin ja sporttisin. Linja piti sen verran kuitenkin, että Coops sijoittui luokassa toiseksi ja sai myös SA:n. PU-kehässä oli lopulta kolme urosta, Cooperin kiriessä PU2-sijalle saaden vaaleat varahärpäkkeet mukaanviemisiksi.:) Pakkohan se oli olla tyytyväinen, kun oli peräti neljän SA:n putki päällä (meille harvinaista herkkua, sen takia niitä kai arvostaa ihan eri lailla) ja kuitenkin kaksi PU1 sekä kaksi PU2 sijaa.:)

(c) Jarno Niemi

Haminasta saatiin kuviakin, varsinkin noista Coopsin upeista liikkeistä.:) Kiitos Hanna ja Jarno! Oli kyllä varsin huima ero tuossa Cooperin arvostelussa, jonka poju tällä kertaa sai Hartukselta. Aikaa välissä vain muutama viikko, mutta arvostelussa mainittu aivan eri asioita, ihan kuin olisi toisen koiran arvostelua lukenut. Mutta niin kai tämä joskus sitten vain menee. Pisti silti silmään itselläni ja monella muulla.

"Jäntevä, mittasuhteiltaan ja raajakorkeudeltaan oikea, nuorehko uros. Runko voisi olla vieläkin täyteläisempi ja eturinta merkitympi. Kaunis ryhti. Voimakas pää, jossa reilu stoppi. Kuonon tyvi voisi olla täyteläisempi. Liikkeessä rodulle tyypillinen keveys."

AVO ERI2 SA PU2 VASERT & NORD-VASERT

Eipä kyllä silti voinut tuosta viikonlopun saldosta valittaa, tietysti vielä Leijonat kruunasi koko viikonlopun toisaalla joten ikimuistoiset päivät nuo olivat! Muualtakin kuului hienoja uutisia; Cooperin Lotta-sisko (Hedera's Forever In Love) suoritti samaisena lauantaina Valkeakoskella MH-luonnekuvauksen hyväksytysti! Sen jälkeen Lotta kehäkettuili Keuruulla meidän ollessa samaan aikaan Haminassa, ja neitokainen olikin koko rotunsa kauneinen! Aika huikea edustus murusilla siis, kun sekä sisko että veli olivat viikonlopun roppeja. Olen niin onnellinen ja ylpeä.<3 

Roppiveli ja sen roppisisko! <3

No, tuon upean SA-putken jälkeen jatkettiin kehäkettuilua vielä parin näyttelyn verran ja meillä alkoikin erilainen putki. Meistä tuli hetkessä ropista floppi, kun Vantaalla PK-näyttelyssä Cooper vetäisi upealla esiintymisellä ja turkilla tylysti EH:n Tarja Hovilalta. No, hänen linjaansa en tollereissa ole alunperinkään koskaan ymmärtänyt. Hänet tuntien ei luultavasti pitänyt Cooperin päästä (ei aikoinaan pitänyt Kodankaan) ja kuulin kuinka liikkeistä löysi moitittavaa. Tuota arvostelua en edes hakenut. Silti oli mukavaa, kun kaverini Johannan Lara-bortsu (Cooperin yksi rakkaimmista tyttökavereista) oli hienosti ROP! :) Onnea vielä tätäkin kautta!

EH:n koirahan tämä on, eikö?

EH-putki jatkui heti pari päivää myöhemmin, kun suunnattiin Johannan ja Laran kanssa Iitin ryhmikseen. Tuomarina siellä taas uusi tuttavuus, Hilkka Salohalla. Olin hänestä kuullut että on koosta tarkka (olisi pitänyt ottaa tämä huomioon...) sekä purennasta. Sielläkin olisi ollut se viimeisen sertin mahdollisuus niin hyvä, mutta ehei. Tästä reissusta jäi kyllä paska maku suuhun. Tuomari oli ahkera koiria mittailemaan, ja tollereiden avoluokassa olikin sitten ihan ääripäät kuten tuomarikin sen sanoi ja kaivoi heti mittatikun esiin taas; oli nimittäin Coopsia vastassa matalajalkaisin ja pienin uros mitä olin koskaan nähnyt, huhhuh. Niin totta kai siihen verrattuna nuo Coopsin jalat korostuivat entisestään.. No, en silti jaksanut ressata kun LUOTIN SIIHEN että kyllä se sen 53cm niin kuin aina ollut. No eipä ollutkaan.:) Tuomari mittasi Cooperin, totesi olevan liian iso, tuli sitten mittaamaan vielä toisenkin kerran jolloin oletin hänen korjaavan lukeman sillä hän piti mittatikkua kyllä ihan vinossa, eikä pelkästään meidän kohdalla... No, ei kuulemma saanut Cooperista yhtään pienempää kuin 54cm eli puolisenttiä liikaa. Sen takia sitten tylysti EH, ei edes sileää eriä mikä olisi ollut musta ok ja perustella että ei SA:ta koon takia. Mutta EH. Tuomari totesi siinä että "Tämä on kyllä aivan upea koira, mutta liian iso." Turhapa siinä oli selitellä että on tällä jo kaksi sertiä ja aina mitattu 53cm, ilmeisesti kaikki edelliset olivat olleet väärässä ja tämä täti tasan oikeessa.:)))) Ironista kyllä, Cooper totisesti sai häneltä muuten kyllä varmasti upeimman arvostelun mitä se on koskaan saanut, vikaa lausetta "turhan suuri koko vaikuttaa arvosanaan" lukuunottamatta. 

Kehän jälkeen tuli eräs sprinkkunainen sanomaan mulle heti, että tuomari piti mittakeppiä aivan vinossa eikä koiran linjan mukaisesti ollenkaan. Ja saipa Larakin myöhemmin samalla tyylillä 1,5 senttiä lisakorkeutta, joten toooosi kiva. No, nää on näitä. Hirveen hauska laji ei voi muuta sanoa.:)

No, ei tämän kuvan saldoon voi silti pettynyt olla. Terve, iloinen ja vietikäs koira on aina pääasia, mutta en minä tästäkään valita! Sen jälkeen toki nuo EH:t tuntui kieltämättä paskalta, mutta kyllä me tästä vielä noustaan ja se viimeinenkin sinivalkoinen jostain saadaan.:) Sitten se työ vasta alkaakin!

Mulla on nyt pienenä haaveena käydä vielä joskus Salohallan kehässä uudestaan, tällä kertaa vain sitten valioluokassa.;) 

Nyt meillä on sitten kunnon näyttelytauko, tulee tähän kohtaan kyllä tarpeeseen, vaikka Cooper onkin upean turkin kasvattanut juuri nyt totta kai.:D Ollaan jatkettu mejäreenejä, ja aloitettu säännöllisen epäsäännölliset toko/rallytokotreenit ja tarkoitys on mökilläkin viettää aktiivinen reenijuhannus. Saas vaan nähdä kuinka itse toteuksen käy! 

Summer boys.<3

Lisää hienoja terveystuloksia tähän heti alkuvuoteen: Cooperin sisko Westy (Hedera's Forever With You) sekä Kodan ja Bonitan tytär Ella (Hedera's Gorgeous Ginger) kävivät myös luustokuvissa ja molemmilla tytöillä lonkat A/A ja kyynärät 0/0!
Nyt siis on jo 13/19 Kodan jälkeläisistä kuvattu ja vielä on ainakin Gorgeous-pentueesta Hilma menossa kuviin sekä Sipsik sitten puolestaan Viron puolella.
Hienoa jälkeä on Koda-herra tehnyt niin terveyden kuin luonteidenkin puolesta mitä jälkeläisiinsä tulee. Eikä taida ulkonäkökään hullumpi kakaroilla olla.;)
Kellään ei sitä kuuluisaa kristallipalloa vieläkään ole, joten siihen nähden olen todella tyytyväinen että uskalsin näihin pentueprojekteihin lähteä aikanaan mukaan.

Sain meidän villivarsasta aiemmin tällä viikolla vähän päivitettyjä kuvia vihdoinkin. Cooper siskoineen täyttää ensi kuussa tosiaan jo kaksi vuotta, vaikka ei kyllä millään uskoisi! :O Coops ainakin jää ikuiseksi lapseksi, sen kyllä uskaltaa jo tässä vaiheessa luvata..

Cooper kuukauden vajaa 2v.

Ikuinen babyface.

Maailman rakkain ja viisain isäkoira ja mamman mussulussu.<3

Viroa ristiin rastiin ja unohtumaton Hyvinkää RN

Johan on aika taas vierähtänyt. Kuiva ja kuuma kesäkin on kääntynyt viileään ja sateiseen syksyyn. Tapahtumiakin on ollut, mutta jotenkin ne tulee nykyään laitettua enemmänkin somen puolelle kuin tänne, muuta kuin vasta kaaauan jälkikäteen. Hups.:D

Elokuussa kierrettiin kehiä juniorin kanssa. Laihalla menestyksellä, ei sileitä erinomaisia kummempia vaikka luokkavoittojakin kuitenkin tuli. Milloin oli mitäkin; yhtäkkiä löytyi luisua lantiota, edelleen oli kovin keskeneräinen (joo kumma juttu kun on junnu) ja Vesilahdelta ei saatukaan mitään perusteluja miksei saatu SA:ta vaikka arvostelu oli hieno. Ai että kun lämmittää mieltä.:)))
Käväistiin myös Viron puolella noutajien erkkarissa sekä Baltian Voittajassa kokeilemassa sitä puuttuvaa Viron junnusertiä. Erkkarissa karvaton ja luikku, täysin kulmaukseton ja ei juuri minkään näköinen virolaisjunnu vei voiton ja tittelinäyttelyssä kolmesta junnusta oltiin kakkosia erinomaisella ja kivalla arvostelulla. Kuten arvelin, olisi kannattanut jäädä kotiin ja käydä esim Kouvolan ja Heinolan näyttelyissä mutta nää on näitä...
Matkaseura meillä kuitenkin oli huippua; oltiin kunnon tolleriporukalla liikkeellä! Pakattiin autoon peräti neljä tolloa, Coops, Nuppu-mummo, Luca-pentu sekä isänsä Caro. Hyvin sujui nelikolla yhdessä kunhan Coops ja Caro ei liian lähelle toisiaan joutuneet.:D Kiitos vielä tätäkin kautta muuten huipusta reissusta ja seurasta Heidille ja Jonnalle!

Caro, Luca, Nuppu ja Cooper.

Baltian voittajan kehänlaidalla törmättiin myös sukulaisiin, kun Cooperin puolisisko, Viroon muuttanut Sipsik (Hedera's She's Gorgeous, Kodan ja Bonitan tytär) osallistui myös näyttelyyn ainoana junnunarttuna. Harmillisesti tulos oli "vain" ERI1 kun neitokainen oli täysin bikinit päällä.:D Mutta oli muuten mahtava nähdä tätäkin likkaa ja omistajaansa livenä, kovasti pisti leikiksi ja painiksi veikan kanssa kuten kuuluukin.:) Sipsik on Viron ja Latvian junnuvalio vaikkei tittelit täällä meidän koiranetissä näykään.

Cooper ja Sipsik.

No, kun tuolta reissulta jäi se junnuserti saamatta ja Cooperilla kovaa vauhtia alkoi nuorten luokan ikä lähestyä, niin pitikin sitten pikavauhtia järkätä seuraavaa reissua. Olisihan se ollut typerää jättää Viron serti hakematta, kun se lähin ja "helpoin" noista Baltian maista kuitenkin on.
Joten heti seuraavana viikonloppuna suunnattiin riiviön kanssa ihan vain kaksistaan Haapsaluun näyttelyihin, onneksi olin laittanut sinne ilmot menemään juuri siltä varalta jos ei onnista tuolla ekalla reissulla. Pessimisti kun ei tunnetusti pety niin kuin taas kerran nähtiin..
Tuo reissu meinasinkin päättyä jo heti alkuunsa, kun meni sukset täysin ristiin vuokraamani auton kanssa, kävi jo mielessä että pitääkö saman tien lähteä paluulaivalla takaisin Suomeen, mutta luojan kiitos löytyi ihana ja ERITTÄIN koiraystävällinen vuokra-auto firma, jonka toimistoonkin sain Cooperin kanssa mennä ja jonka pomo kävi ihan onnessaan Cooperille lässyttämässä ja rapsuttamassa pojua.
Auto siis onneksi tosiaan järjestyi ja selvittiin Tallinasta hengissä meidän ihanaan ja hiljaiseen maalaishotelliin.:) Haapsalustahan oli kaikki hotellit loppuunmyytyjä, joten otin hotellin kauempaa mutta valinta osui ihan nappiin ruuan, huoneen ja lenkkimaastojen suhteen eikä ajomatkaa näyttelypaikalle kertynyt kuitenkaan kuin tunti suuntaansa. Vaikka mammalta meinasi monta kertaa hermot ja usko loppua reissun aikana, niin onneksi Cooper oli itse rentous ja rauhallisuus, todella helppo, mutkaton ja reipas reissulainen. Sai taas positiivisesti yllättyä kakarasta, varsinkin kun on kuitenkin välillä melkoinen hormonihörhö tällä hetkellä, mutta matkalla se ei näkynyt yhtään. Ihana pieni! :)

Laiskottelua ja lenkkeilyä hotellilla.

Sitten ei tarvinnutkaan ressata enää kuin itse näyttelyitä. Tollereita oli ilmoitettu kaksi kappaletta ja kappas vaan; Cooper ja edellisen viikonlopun virolainen junnu-uros! Kyllä siinä kohtaa oli taas sellainen fiilis että "Tää on niiiiin meidän tuuria!" No, eihän sitä auttanut kuin kehään mennä ja toivoa parasta ja pelätä pahinta...
Tuomarina oli ukrainalainen, oikein hymyilevä ja hyväntuulisen oloinen mutta tiukka täti Olena Goyenko. Tuomari ei puhunut sanaakaan kehässä englantia, täytyi sitten siihen nyökytellä joka kohtaan ja hymyillä vain. (Arvostelukin on venäjäksi joten ei mitään hajua siitä.)
Coops sai erinomaisen ja niin sai myös virolaisjunnu, johan alkoi siinä kohtaa jo kuumottamaan. Mutta ei tuomari siinä kauaa miettinyt ennen kuin osoitti Cooperin ensimmäiseksi jääden selittämään virolaisille venäjäksi jotain, ilmeisesti olisi halunnut enemmän massaa ja rintakehää. Meille nyökkäsi että saadaan SA ja siinä kohtaa tuli ilon kiljaisu ja tuuletukset päälle! Saatiin kuin saatiinkin se paljon toivottu Viron junnuserti, joka tiesi kakaralle sekä Viron että Baltian junnuvalio titteleitä! :) Ja minäkun niin aikoineen vannoin että en minä tuollaisia turhakkeita hae, vain niitä aikuistitteleitä. Noooh.:D Coops oli tosiaan samalla siis myös ROP-juniori että ROP.

JUN ERI1 SA PU1 J-SERT ROP-JUN & ROP.

Tuore EE & BALT JMVA.:)

Meillä olisi tosiaan myös sunnuntaina ollut toinen näyttely, mutta olen vissiin hieman omituinen näyttelyissä kävijä, kun mulle riittää tasan se mitä me tarvitaan. Oltaisiin oltu lauantain tapaan heti aamusta kehässä, joten päätin että nukutaan mieluummin pitkään, tehdään pitkä aamulenkki ja pääsisin ite nauttimaan hotellin aamupalasta, kun lauantaina piti lähteä niin aikaisin etten kerennyt. Näin siis tehtiinkin, ajeltiin sen jälkeen Tallinaan palauttamaan auto ja vietettiin sen jälkeen vielä pari tuntia keskustassa lenkkeillen ennen laivamatkaa kotiin.

Koirapuisto keskellä Tallinnaa, maisemat kohdillaan.

Eipä jäänytkään kuin vajaa kuukausi aikaa ennen kuin junnuikä olisi mennyt umpeen joten melko hilkulle meni mutta kerittiin! :D Tittelit vahvistettiin nyt syyskuussa ja eilen Coops saikin Virosta postia.

1,5-vuotis posetus. 

Viime sunnuntaina suunnattiinkin sitten Hyvinkäälle ryhmikseen kera molempien poikien! Nyt pääsi tosiaan isäkoirakin mukaan, Koda kun on ollut kehässä viimeksi vuosi sitten. Voi sitä sen iloa ja riemua kun se tajusi että VIHDOINKIN myös hänet otetaan mukaan! On raukka niin monesti jäänyt katsomaan kun suuntaan vain juniorin kanssa jonnekin, vaikka on herra varmasti myös ainakin välillä nauttinut siitä että on saanut olla ainoa koira kotona ja olla lellittävänä sen aikaa.
Tuomarina Hyvinkäällä oli yksi lempituomareistani, Helin Tenson, jolla Koda on pärjännyt aina kun hänen kehässään ollaan oltu. Olinkin bongannut kyseisen näyttelyn jo aikoja sitten juuri sillä silmällä, että se on sellainen johon Kodankin pitkästä aikaa vien. Piti vain saada isäkoira hieman laihdutettua kesän jäljiltä kehäkuntoon mutta onnistui se onneksi.:D
Olikin sellainen "pikkuryhmis" johon oli ilmoitettu peräti 27 tolleria. Yksi niistä oli myös Cooperin täyssisko Mango (Hedera's Forever Yours) jota päästiin siis piiiiitkästä aikaa näkemään livenä ja näyttely olikin Mangon ensimmäinen. Mangohan on Cooperin siskoista se, joka jäi kotiin kasvattajansa Minnan luokse. Ja on kyllä aivan isänsä tyttö; roteva ja matalampi mallinen, vahva mutta silti selvän feminiinen neiti ihanan tummalla turkilla.:) Juuri siis se malli, josta tämä tuomari pitää.
Olinkin etukäteen kaavaillut että Cooper tuskin tälle tuomarille kovin kummoisesti uppoaa kun on niin paljon jalkavampi ja sporttisempi.

Sisko ei kyllä lämmennyt veikalleen niin yhtään.:D

Ja oikeassa sitten olinkin; Coops vetäisi kehästä EH:n (harmillisesti jo toisen putkeen, pari viikkoa aiemmin Porvoossa oli mukamas liian tuhdissa kunnossa.:DDD), kivalla arvostelulla tosin, mutta kuten arvelin liian korkeraajainen oli tuomarin makuun ja takaliikkeet edelleen liian voimattomat. (Olihan se tosin hyvä siinä mielessä että kehän skaala oli peräti T-ERI SA).

Välissä oli vielä neljä avoimen luokan urosta ennen Kodaa, joka olikin ainoa valio. Koda oli niiin intoa ja virtaa täynnä! Se ei ole koskaan mitenkään nauttinut kehähommista, aina olisi saanut minun mielestäni olla hieman energisempi ja iloisempi mutta sitä se todellakin nyt oli! Oli tosiaan varmaan niin innoissaan että pääsi mukaan ja tekemään jotain taas pitkästä aikaa mamman kanssa.:)
Heti ensimmäinen asia mitä tuomari minulle totesi kun kehään saavuimme olikin hauskasti että "No mutta nyt tuli oikein kunnon äijä kehään!" Tälle tuomarille kun selvät sukupuolileimat ovat tärkeä asia ja Kodasta nyt ei todellakaan voi erehtyä kumpaa sukupuolta siinä edustetaan.:D Herralla oli niin kauhea vauhti päällä, että jouduin varmaan ensimmäistä kertaa ihan rauhoittelemaan sitä juostessa että hei RAVIA ei laukkaa, en ole silti varmaan koskaan juossut noin kovaa sen kanssa kehässä mutta herralla oli ykkönen silmässä ja vaan niin kivaa.:) ERI SA sieltä saatiinkin ja pian sen jälkeen käytiinkin PU-kehä jossa oli kolme urosta. Juostiin kerran ympäri jonka jälkeen tuomari osoitti meidät ykkösiksi ohi AVO-uroksen ja sitten saatiinkin tuulettaa! Tuuletin varmaan kuin joku Maailmanvoittaja konsanaan, mutta on tuo silti meille niin harvinaista herkkua että pakkohan se oli ja se fiilis kun Koda tekee vuoden hiljaiselon jälkeen tuollaisen comebackin, wau!! :) Kiva oli saada onnitteluja myös kilpakumppaneilta ja onnitella itse sertin saanutta, sekin on hieno fiilis se!

Se (meille harvinainen) fiilis, kun tullaan PU-kehästä ykkösinä ulos! <3

Jäätiin siis odottelemaan roppikehää mutta eihän tämä suinkaan tähän vielä päättynyt! ;) Mango-neiti tosiaan oli vasta ensimmäisessä näyttelyssään ja vetäisi nuortenluokasta heti ERI SA:n. Ja mitäs sitten!! PN-kehässä oli lopulta paljonkin tungosta ja niin sieltä alettiin kilpailijoita kätellä pois. Jäljelle jäi Mango ja valionarttuja joten serti oli jo varmaa ja sitä me Minnan kanssa hihkuttiin kovaan ääneen jo kehänlaidalla. JA VIELÄ MITÄ. Mango osoitettiin parhaaksi nartuksi!!! Taakse jäi monta upeasti pärjännyttä valionarttua mutta niin vain pikku-Mango tuli ja pesi kaikki! Siinä vaiheessa minun ja Minnan ilmeet oli varmasti näkemisen arvoiset ja ne kiljumiset mitä päästettiin kuului varmasti kauas.:D Taidattiin halatakin monta kertaa kun eihän sitä meinannut uskoa!
Sehän nimittäin myös tiesi sitä, että isä ja tytär pääsisivät yhdessä roppikehään!! Ei ihan sellainen juttu, mitä oletin koskaan itse kokevani vaikka ainahan tuollaisesta toki haaveilee. Mikä fiilis, kun sai olla onnellinen ja ylpeä omasta koirastaan, mutta myös koiransa jälkikasvusta. WAU! <3
Eipä siinä ilolla ja hymyllä ollut rajaa kun Amandan kanssa roppikehään asteltiin, eipä ollut mitään väliä kummin päin sijoitukset enää meni. Juostiin muistaakseni kerran ympäri jonka jälkeen Mangolle osoitettiin Roppi-ruusuke ja tuomari totesi että "tämä menee tällä kertaa näin" mutta meillähän bileet vasta alkoivat, tai ehkä oikeastaan jatkuivat.:D Eihän meidän hymyistä meinannut loppua tulla ja sanoinkin siinä sitten tuomarille, että nämä muuten ovat isä ja tytär joten linja piti upeasti siinä mielessä! Tuomarin ilme oli mahtava; hän meni hetkeksi ihan mykäksi ja oli että "Oikeasti?" Siihen sitten todettiin että joojoo jonka jälkeen tuomari katsoi Kodaa ja Mangoa vielä uudestaan ja totesi että kyllä sen nyt huomaakin kun tietää. Sanoikin siihen sitten vielä että on aivan upeita koiria molemmat, näkee selvästi että tässä on uros ja narttu ja siitä hän juuri pitää ja molemmat liikkuvat aivan upeasti. Totesi vielä loppuun, että sittenhän tämä sijoitus menikin aivan oikein, kun onhan seuraavan sukupolven oltava aina edellistä parempi että jalostuksellisesti asiat menevät oikein. Ja tottahan se on! Ylpeä isäkoira luovuttaa valtikkansa mielellään eteenpäin.:)<3

Isäkoira on kovin ylpeä mutta syystäkin! :) 

Isä ja tytär; ROP & VSP.<3

Se fiilis, kun isä ja tytär putsaavat yhdessä koko palkintopöydän! <3

Oli kyllä sellainen hyvänmielen näyttelypäivä että muistelee vielä piiiitkään! Ei todellakaan joka kertaista herkkua, ajatella.<3 Ehkä pitäisi muutenkin sittenkin vielä joskus myös Kodaa jonnekin ilmoilla, edes silloin tällöin. Eihän se Cooperilta mitenkään pois ole kun eihän Koda enää sertejä voi ottaa vastaan. Olin vaan jotenkin aatellut että aktivoidutaan sitten vetskukehiin mutta...saas nähdä. Sen verran upeassa kunnossa herra kuitenkin edelleen on.:) Ja huomenna hän täyttääkin jo 6 vuotta, voi maailman rakkainta ukkokultaa! <3

Hyvinkää RN 23.9.2018
"Erinomaiset mittasuhteet ja luusto. Oikeanmallinen pää, hieman liikaa korostunut otsapenger. Kauniit korvat. Erinomainen ylä- ja alalinja, häntä ja kulmaukset. Tiiviit käpälät ja hyvä turkki. Upeat liikkeet."
VAL ERI1 SA PU1 VSP.

Hedera's Forever Yours "Mango" NUO ERI1 SA PN1 SERT ROP

Mangon arvostelu: "Erinomaiset mittasuhteet, sopiva luusto. Kaunis pää, ilme ja korvat. Aavistuksen epävakaa selkälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä, etu- ja takakulmaukset, häntä ja liikkeet."

Yritettiin ottaa myös perhepotretti. Huom yritettiin, tässä paras otos joten kertoo aika paljon.:D

Hyvinkään kuvat (c) Reijo Hyvönen & Jarno Niemi, iso kiitos!