torstai 26. maaliskuuta 2015

Ristiretki Latviaan

No niiin, oiskohan sitä nyt toivuttu reissusta (ja tuliaiseksi saadusta flunssasta) sen verran, että jaksaisi edes jotenkuten rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.

Eli, me käväistiin näyttelyreissulla taas merta edempänä. Tällä kertaa Latvian Riikassa kahdessa KV-näyttelyssä ja seurana meillä jälleen kerran Sanna ja Neve-neiti. Koirat olivat viime reissun jälkeen hitsautuneet jo niin hyvin yhteen, että tunnistivat toisensa oitis ja kaikki meni niiin hyvin! Olivat tyytyväisenä yhdessä taas autossa, hytissä, samassa häkissä sekä riekkuivat ja purkivat energiaa, välillä varsin kovaotteisesti.:D Perjantaina tosiaan startattiin Helsingin satamasta. Pakattiin häkit ja kamat bussiin, mutta toisin kuin muut, me otettiin koirat mukaan laivaan. Eihän nyt mamman mussukoita voinut yksin bussiin jättää! Terminaali, laiva ja hytti oli jo ihan tuttuja juttuja; molemmat koirat käveli niin reippaina nenät pystyssä kuin maailmanmatkaajat konsanaan.:)


Tallinnassa hypättiin taas bussiin ja aloitettiin ajomatka kohti Latviaa. Koirat olivat bussissa siis omissa häkeissään ja kun saatiin istumapaikat oman koiran kohdalta, niin matka meni oikein rattoisasti. Muutama haukkuva ja rääkyvä koira bussissa oli ja niihin mulla meinasi palaa käpy. Onneksi ne sentään hiljenivät aina matkan ajaksi, muuten olisi ollut melko tuskallista vaikka mulla kuulokkeet korvilla olikin. Neve ja Koda olivat vierekkäin ja nukkuivat tyytyväisinä häkeissään koko matkan ajan, ei ollut mitään ongelmia ja levottomuuksia niillä, sai kyllä olla ylpeä ja tyytyväinen. Koda kyllä onkin häkkiin tottunut ja osaa rauhoittua siellä.



Matka meni hyvin ja joutuisasti. Ei ollut edes kovin kummoiselta vaikuttanut reitti, Sannan kanssa vähän mietittiinkin että joskus tulevaisuudessa voisi ihan hyvin vaikka omalla autolla reissuun lähteä näin valmiiksi järkätyn sijaan. Perjantai-iltana oltiin perillä Riikassa ja korkattiin Sannan kanssa hotellissa siiderit reissun kunniaksi. Vaikka oltiin periaatteessa koko päivä vain bussissa istuttu, niin kyllä sitä silti vaan reissussa rähjääntyy voin kertoa.:D Kyllä sammui lamppu taas aika nopiaan! Sekä meidän että koirien.

Neven kanssa otetaan lepiä.
Lauantai aamu valkeni hyyvin kylmänä ja räntää satoi vaakasuoraan. Ei kyllä ollut yhtään motivaatiota nousta ylös, kun tiesi miten pitkä päivä oli tulossa ja kelikin vielä tuollainen. Sannalle iso kiitos, kun jaksoi käyttää koirat kaikkina aamuina lenkillä että allekirjoittanut sai vähän enemmän aikaa ylösnousemiseen.:D Siitä sitten aamupalan kautta koirat takaisin bussiin ja hurautettiin näyttelypaikalle. Minä pakkasin Kodan häkin bussista mukaan, kun tiesin että tarviisin sitä näyttelypaikalla ja sen takia laitettiinkin hoffi ja tollo samaan häkkiin. Oli kyllä suloista, kun isokettu ja pikkukettu oli niin sulassa sovussa keskenään.:) (Note to self: ensi kerraksi pakkaa mukaan myös kevythäkki erikseen.)


Näyttelypaikka oli iso, hieman messukeskuksen tapainen halli. Sinänsä siis tilaa oli, mutta lauantaina se oli aivan tupaten täynnä. Koirattomia ihmisiä oli varmasti tuplasti enemmän kuin koirallisia, sillä hallissa järjestettiin samaan aikaan myös Pet Expo ja ihmiset pääsivät siis myös koiranäyttely-alueelle. Latvialaiseen kulttuuriin ei ilmeisesti kuulu väistäminen ja tien antaminen yhtään, ja se aiheuttikin suurta v-tutusta koko päivän, kun varsinkaan koiran kanssa ei päässyt liikkumaan yhtään. Olin aina pitänyt viime kesäistä ampiaistentäyteistä SNJ:n näyttelyä kamalimpana ikinä, mutta tämä oli kyllä vieläkin pahempi. Sitä ei pysty edes sanoinkuvaamaan miten ahdistavaa se oli... Kyllä oli hermot ja huumorintaju koetuksella koko päivän eikä yhtään innostanut ajatus siitä, että seuraavana päivänä pitäisi tulla samaan paikkaan takaisin..


Hoffit olivat vuorossa heti aamukymmeneltä ja Neve-neiti se tuli, näki ja voitti kaiken mitä
voitettavissa oli. Onnea Sanna ja Neve! <3 Ootta työ niin hianoja! :)
Tollojen vuoroa sitten odoteltiinkin piiitkälle iltapäivään, eikä se todellakaan ole Kodan juttu. Siinä vaiheessa oli jo suurin osa energiasta ja mielenkiinnosta kulutettu ikävä kyllä jo ihan loppuun... Tollerit pystyi laskemaan yhden käden sormin ja kaikki olivat suomalaisia koiria. Muutenkin lähes kaikki tuolla olleet ihmiset olivat joko suomalaisia tai venäläisiä ja tosiaan suomalaisten taisto se tollereissakin oli. Tuomarina lauantaina oli latvialainen Beata Petkevica, mukavan oloinen ja hymyileväinen tuomari. Sanna handlasi Kodan jälleen kerran ja hienoa yhteistyötä kaksikko taas tekikin, iso kiitos taas siitä! <3 En tajua miksi mua toi näyttelyhandlaaminen hirvittää, kun taas tokokokeessa ohjaamisesta ja mejänarussa seuraamisesta nautin! Koda oli harjoitellessa ja just ennen kehää ihan super! Seisoi kuin tatti ja niin hienosti kuin voi olla, ja sitten kehässä siltä taas katosi into ja varmuus ja se seisoi kuin makaroni...huokaus. Juoksi sentään hyvin ja sieti muut urokset lähellään oikein mallikkaasti.
Just ennen kehää näytti näin komialta!


Vastus oli todella kova, kun vastassa olivat juuri pari viikkoa sitten Liettuan voittajan voittanut Vertti sekä valioissa kisannut Wilkku. Kaikki pojat olivat hyvin samantapaisia ja Koda vielä selvästi kaikista nuorinkin. Koda sai ERIn ja sijoittui avo-luokan kakkoseksi saaden myös SA:n. PU-kehässä harmillisesti jäätiin sitten sijalle PU3 jolla ei herunut kuin lämmintä kättä. Kaunis arvostelu kuitenkin saatiin (ihan kaikesta en saanut selvää, latvialaisilla on hassu tapa lyhentää sanoja):
"Correct size. Correct bite. Nice correct ?? and shape and color of eyes. Correct neck, correct develop of chest for age. A little bit loose looking elbows. Good topline, correct volume of body. Correct tail place in movement. Correct white markings, correct coat."
AVO ERI2 SA PU3.


Rehellisesti voin sanoa, että harmistus ja pettymys oli todella suuri, kun noin lähellä se oli. Ei tuo missään nimessä huono tulos ole, mutta niin harmillisen lähellä että se vaikutti mielialaan vielä pitkään. Varsinkin kun tosiaan oli jo niin pitkä ja stressaava päivä ollut jo sitä ennen. Mistähän sitä saisi vähän showmieltä tolle komistukselle hankittua?
Oltiin koko poppoo ihan poikki, kun illalla päästiin hotellille. Kaupunkia olisi ollut mukava nähdä, mutta energiat oli lopussa ja kelikin sellainen, ettei tehnyt mieli muuta kuin kaatua suoraan sänkyyn taas. Monesti kävi taas reissun aikana mielessä, että kuinka hullua tää homma onkaan ja että ei me koiraihmiset ihan terveitä taideta olla.:D Kauhulla jo ajattelin sunnuntaita, kun edessä oli entistä aikaisempi herätys ja pidempi päivä kuin lauantaina oli ollut ja se ahtaus näyttelypaikalla...

Sunnuntai aamu valkeni kuitenkin kirkkaana ja aurinkoisena ja se vaikutti meidän kaikkien mielialaan. Oli ihan erilaista herätä siniseen taivaaseen ja auringonpaisteeseen! Riikakin näyttäytyi täysin eri valossa ja nyt iski se reissufiilis ja halu lähteä vähän kapunkia katselemaan.:) On se kumma miten mieliala kohenee ja olo on energisempi, kun lumen sijasta saa auringonpaistetta!


Käytiin näyttelypaikalla vain heittämässä ylimääräiset tavarat jo valmiiksi kehänlaidalle ja koska aikaa oli reilusti ennen kehien alkua, niin otettiin kamera ja koirat mukaan ja suunnattiin katselemaan lähialuetta. Luonnollisesti ei ominpäin kovin kauas näyttelyalueelta päästy, mutta kierreltiin läheisiä pikkuteitä ja päädyttiin (luultavasti) Väinäjoen rannalle. Siellä me päätettiin, että tää on mainio paikka kaivaa se kamera esiin ja vähän kuvailla meidän karvalapsosia. Tässäpä siis muutamia Riikan matkan otoksia!




Leuhka pikku-ukko.
Paras! <3

Sen jälkeen pitikin jo suunnata takaisin kehäkettuilemaan. Tällä kertaa tollot olivat jo heti aamupäivästä ja hoffit myöhemmin. Kyllä nää aamupäivän näytelmät sopii Kodalle paremmin kuin tuo pitkään odottelu, se oli tällä kertaa jo paremmin hereillä, innokkaampi ja menossa mukana.
Päivä oli uusi ja tuomari myös (tällä kertaa kotimainen Satu Ylä-Mononen) mutta edellispäivän järjestys säilyi samana. Ikävä kyllä. Oltiin suunniteltu, että Sanna puhuisi tuomarille englantia, mutta ilmeisesti suomalainen suomalaisen tunnistaa, sillä tuomari oli kysynyt Sannalta suoraan että minkä ikäinen tämä on. Jännitin kyseisen tuomarin mielipidettä, koska en tunnetusti tuota hirveästi suomalaisille haluaisi viedä ja tiedän, että kyseinen tuomari tuomaroi melko paljon Suomessa ja tiedetään melko tiukkana ja tarkkana. Toisaalta myös sitäkin enemmän arvostan mielipidettä jonka hän Kodasta antoi:
"Good size and proportions. Strong, masculine head and topline. Good rear angulations, good body. Excellent tail set. Moves with a good drive. A bit loose in front. Excellent coat."
AVO ERI2 SA PU3.





Tuomari oli ilmeisesti pitänyt Kodasta kovasti, sillä oli sanonut Sannalle, että se on hieman löysä edestä, sen takia kakkonen tänään. DÄÄÄÄM. Se oli siis entistäkin lähempänä kuin lauantaina. Eipä jäänyt siis kuin kaksi SA-lappua käteen ja paljon hampaankoloon. Läpi viikonlopun oli niin kummallista katsoa ihmisiä, joille ojennettiin varacacib joka nakattiin olan yli samantien menemään. Kyllä minulle olisi tuossa vaiheessa varacacib kelvannut paremmin kuin hyvin!! (Vaikka sertien perässä me enemmän ollaan kuin cacibien, uskokaa pois!)
Noh, Tällaista arpapeliä tämä välillä on. Eikai sitä kuitenkaan ihan huonoille hävitty. Hampaankoloon jäi purtavaa, mutta matkaan tarttui myös paljon uusia kokemuksia ja tärkeää tietoa. Ensinnäkin tieto siitä, että Koda voi pärjätä maailmalla oikein hyvin (tuuria tosin tarvitaan myös ettei aina olisi noita muita suomalaisia vastassa) sekä ennen kaikkea se, että sen kanssa on älyttömän helppoa mennä ja tulla minne vain, kun jäbä ei ressaa eikä välitä mistään.:) Nukkuu kuin tukki ja on kuin kotonaan laivassa, bussissa, hotellissa, you name it. Jos hermorakenne ei olisi noin kunnossa, niin eipä tämmösiä seikkailuja voisi edes tehdä! Koda ei myöskään koko reissun aikana edes inahtanut yhdellekään toiselle koiralle, vaikka tosiaan jouduttiin varsinkin noilla käytävillä liiankin läheisiin kontakteihin koko ajan muiden kanssa. On se hieno jätkä! Mamman luottopoika.:)
Ainoo vaan mihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota on toi Kodan syöminen reissun aikana. Jäbä ei syönyt juurikaan mitään koko matkan aikana ja antoi minulle hieman harmaita hiuksia lisää. Sekun on tottunut syömään 70% raakaruokaa, enkä kyllä ala sitä kuljettamaan pitkin Baltiaa, niin mukaan pakkaamani nappula ei oikein maistunut, vaikka pitkiä päiviä olikin jo takana ja nälkä takuulla kurni. No, onneksi sain ostettua oikein paikallista latvialaista hirvenlihaa, että sain sen syömään edes sen verran. Pitääpä tästä lähin aikamoisilla herkuilla vissiin varustautua matkaan.

Paikallista herkkua.
Tätä mieltä minä oon koko tästä hommasta, bläääh!
Sunnuntai oli kuitenkin jo huomattavasti siedettävämpi näyttelypäivä kokonaisuudessaan. Aurinkoinen keli piti virkeänä ja näyttelyporukkaa oli puolet vähemmän kuin lauantaina, joten tuntui että vihdoinkin oli taas tilaa liikkua ja hengittää. Vaikka sunnuntai siis oli pidempi päivä, niin tuntui että se meni myös paljon nopeammin ja joutuisammin kuin lauantai. Iltapäivästä saatiin myös ilonaihetta, kun Neve putsasi hoffeissa taas koko pöydän! Vitsit mikä neiti!! :)

Kun sunnuntain näytelmät oli näytelty kaikkien meidän bussilaisten osalta, oli aika aloittaa kotimatka. Ajettiin siis sunnuntai-iltana takaisin Viron puolelle, jossa oltiin yötä. Kello 6.15 bussi starttasi kohti satamaa ja koirien naamoilta näki niin hyvin, että ei ois voinut enää vähempää kiinnostaa. Meitä tuijotti aamulla neljä nappisilmää sanoen "ette oo tosissanne". Fiilis tosin oli itsellään ihan tismalleen samanlainen.:D
Mikä onni oli, että meillä oli laivassa hytti. Oli taivaallista pötkähtää sänkyyn jatkamaan unia. Kodakin kömpi samantien sängyn alle eikä näkynyt edes hännänpäätä ennen kuin päästiin takaisin Suomeen ja satamaan.

No, tällainen reissu oli meillä tällä kertaa. Aina ei voi voittaa, mutta tosiaan harmillisen lähellä se oli. Tästä nyt jäi tosiaan sen verran hampaankoloon, että varmasti tehdään tuonne Latviaan uusi reissu jossain vaiheessa. Kesällä on suunnitelmissa tokoilla, mejäillä ja nomeilla, joten jos reissua vielä tän vuoden puolella pukkaa niin se on sitten joskus loppuvuodesta. Mahdollisesti myös joskus ensi vuoden puolella. Onpahan tulevaisuudessa vielä jotain hakemisen ja tavoittelemisen arvoista, ei makiaa liikaa mahantäydeltä.:) Onhan tuo tosiaan vasta 2,5-vuotias ja kehittyy vielä, niin ei tässä todellakaan sellaista kiirettä ole. Kerkeehän tässä vielä, kun jäbä on valmiimpi. Arvokasta reissukokemusta kun nyt jo kuitenkin takataskussa on mukavasti! Onhan tää reissaaminen ja koirahomma hauska harrastus ja tulipahan käytä Latviassa ja nähtyä Riika, enpä ollut aiemmin käynyt.

Kiitos taas Sannalle ja Nevelle jälleen kerran loistavasta seurasta ja henkisestä tuesta! <3 Ja ennen kaikkea siitä että Sanna jaksoi taas vaikka mulla vähän mielialat heitteli välillä nollasta sataan.:D

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Valoilmiö!

Olin vissiin jo niin tottunut kaikkeen tähän harmauteen, sateeseen ja pimeyteen että silmäparkoja ihan särki tänään kun aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta! Ja paistaa itseasiassa vieläkin.
Aamulenkki vedettiin vielä harmaan taivaan alla, mutta iltapäivästä taivas repesi ja kämppä täyttyi valosta. Piti ihan hieraista silmiä että pitikö tää nyt tosiaan paikkansa.
Pitihän sitä sitten lähteä pällistelemään tätä ihmeellistä valoilmiötä ihan ajan kanssa ulos. Olispa vaan ollut kunnon kamera mukana kännykän sijasta.








Parhautta! Pitääpä joku kerta raahata se kamerakin mukaan. Kunpa nää kelit nyt vaan tosiaan jatkuisi, kuten on ainakin luvattu. Kämppään tuli niin kuuma, että avasin hetkeksi ikkunan. Ja johan sieltä oli heti pörräämässä kevään ensimmäinen kärpänen sisälle. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee!
Olisi varmaankin siis syytä muokata blogikin jo hieman keväisempään kuosiin..

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tokosta ALO1!

Näin sopivasti naistenpäivän kunniaksi huristeltiin Kodan kanssa tänään Riihimäelle tokoilemaan Hausjärven Haukkujen järjestämään tokokokeeseen. Paikkana oli vanha tuttu halli viime keväältä, kun kävimme Lotta Vuorelan agilitykoulutuksessa. Koda olikin niin into piukeena ja taisikin muistaa paikan ja luuli pääsevänsä hyppimään tokoilun sijasta..:D Heti ilmoittautumisen ohessa jaettiin myös naistenpäivä-ruusut, ihana pieni lisä muutenkin hyvin järjestetyssä kokeessa!


Tuosta meidän ensimmäisestä tokokokeesta tuli tasan puoli vuotta täyteen. Siitäkin olisi ykköstulos hyvin pistein tullutkin, ellei paikkamakuu olisi jäänyt nollaksi. Nyt sitten ollaan tää kuusi kuukautta reenattu maltillisesti ja otettu ihan rauhassa, en ole halunnut kiirehtiä uuteen kokeeseen ennen kuin fiilis olisi tarpeeksi hyvä ja luottavainen. Näiden edellisten tokokurssien jälkeen se fiilis ja luottamus koiraan on vaan kasvanut ja kasvanut ja päätin sitten tähän kokeeseen ilmottautua. Kumma kyllä sitä meidän ensimmäistä koetta en jännittänyt sitten yhtään, vaikka tosiaan koepaikka siihen saatiin edellisenä iltana. Tätä jännitin tosi paljon vaikka koepaikkakin oli ollut selvä jo pari viikkoa, outoa..
Tavoitteeksi asetin vain sen, että kunhan yksikään liike ei jäisi nollaksi, etenkin se paikkamakuu!! Muuten halusin vain ennen kaikkea pitää hauskaa Kodan kanssa ja katsoa tän hetken tilannetta; missä ollaan kehitytty ja menty eteenpäin ja missä olisi edelleen parantamisen varaa. (Koska aina voi parantaa!)

Koe oli alkanut EVL-luokalla jo aikaisin aamusta klo 8.30, saatiin siis nukkua pitkään kun ALO-luokan aloitusaika oli 13.30. Alokkaita piti alunperin olla kahdeksan mutta kaksi oli poissa, Koda oli koko koepäivän viimeinen koira. Toi koesuoritus on kuitenkin niin nopea rutistus (joku sanoi ottaneesna aikaa että siihen menee 6min) niin eipä jouduttu kuitenkaan kauaa omaa vuoroa odotella.
Tuomarina oli Harri Laisi, oikein mukava ja rento setä.
Paikkamakuu suoritettiin kolmen koiran porukoissa. Tää oli kyllä jälleen kerran se, mitä eniten jännitin koko kokeessa. "Jos tässä onnistutaan, niin ollaan jo voittajia ja kaikki muu on plussaa" koko ajan aattelin päässäni. Yritin seistä mahdollisimman rennosti, että Kodallakin olisi rento olla kauempana, mutta en varmasti hengittänyt lainkaan.. Hallissa oli tässä vaiheessa jo tosi rauhallista kun muiden luokkien koirakot olivat jo lähteneet, joten se varmasti auttoi asiaa että tässä onnistuttiin! Yksi kova kolaus kuitenkin kuului jostain ja Koda teki pienen nykäisyn. Siinä vaiheessa suljin silmät, kun en vaan uskaltanut katsoa lähtikö se paikoiltaan. Siellä se kuitenkin pysyi ja loppuajan painoi päänsä tassujen väliin maata vasten. Kymppi siis siitä taskuun ja olo oli sanoinkuvaamattoman iloinen ja helpottunut! Olin meistä niin ylpeä, tää on se meidän pahin liike ollut aina ja nyt siinä on menty eteenpäin ja se pelko voitettu! On sitä kyllä tehty töitäkin tuon eteen. joten se tuntui hienolta palkkiolta. Meninkin sitten heti ulos leikittämään Kodaa palkkioksi, kun omaa vuoroa odoteltiin.

Muuten en meidän suorituksesta muista lähes mitään, niin nopeasti se menee.:D Liikkeiden järjestystä oli vaihdettu, eli ei menty niin kuin viimeksi. Aloitettiin seuraamisella taluttimessa, Koda meni koko matkan nenä maassa, pysyi mukana ja vierellä, käännöksissä ja juostessa hieman nosti päätä mutta muuten joo nenä kiinni tekonurmessa, huoh... (Tässä mun mielestä tasapuolisuuden ja logiikan nimissä pitäisi alo-luokan olla ensin, kun tossa vaiheessa on jo koko päivän koirien hajut nurmessa häiriönä..) Sen jälkeen oli hyppy. Tämä hyppyeste oli maalattu kirkkaan pinkiksi, ja jostain syystä tosi moni koira oli juuri hypyssä epäröinyt... No ei onneksi Koda, vaan yli mentiin.:)
Siitä tehtiin maahanmeno liikkeestä. Meidän varmin ja paras liike, joka tänäänkin meni mun mielestä hyvin, mutta tästä saatiin vain 7,5 koska jouduin käyttämään kaksoiskäskyn perusasentoon käskyttäessä. Ärsyttää, ihan turha tyhmä virhe! Näitä ei kokeessa sais kyllä tapahtua, varsinkaan parhaassa liikkeessä..noooh!
Tämän jälkeen (muistaakseni) oli luoksetulo. Se oli jälleen kerran tosi iloinen ja vauhdikas ja jostain syystä aina kokeissa liiankin vauhdikas.:D Koda jarrutti TAAS liian myöhään ja sivalsi mun ohi ja jäi siis liian kauas taakse perusasentoon. Mutta mua vaan tää naurattaa, ihana riehakas hönö!
Sen jälkeen oli muistaakseni seuraaminen ilman hihnaa, siinä Koda oli jo paremmin mukana ja pää ylhäällä, mutta jäi myös vähän jälkeen..hommia on tässäkin.
Lopuksi vielä myös etukäteen hieman jännittämäni liikkeestä seisominen, mutta sekin meni hyvin! Koda jäi taas hieman vinoon seisomaan, mikä näkyi sitten myös perusasennossa.
Loppukeskustelussa tuomari sanoi (Kodan ensinnäkin olevan tosi suloinen nallekarhu) Kodan olevan osaava, iloinen ja näppärä koira, mutta toivoi sen nenän nousevan sieltä maasta. Sanoi, että se vaikutti tänään paljon pisteisiin ja yleisvaikutelmaan. Kunhan sen nenän saisi maasta ylös, niin kuulemma tosi hyvä tulee. Mutta minkäs sitä noutaja aktiiviselle nenälleen vain voi!
Tämä tuomari ei näyttänyt minun suuntaani pisteitä lainkaan, enkä siis tiennyt minkään liikkeen pisteitä joten jännitys säilyi loppuun asti. Sitten näin ilmoitustaululla meidän kohdalla tuloksen ALO1 164p! Fiilis oli huikea, meidän ekan ykkönen! Joo, pisteet ei päätä huimaa mutta kun ne riittää ykköseen niin mitä väliä! Tulostahan sitä haetaan.:) Parannettavaa silti jäi vielä paljon ja monessakin eri kohdassa, mutta toisaalta ihan hyvä vaan niin. Nyt tiedetään missä mennään ja mitä vielä jatkossa treenataan ja ennen kaikkea fiilistä ja motivaatiota riittää. Ja nyt tiedetään että me tosiaan ollaan kuitenkin kehitytty, töitä on tehty ja mahiksia on! Nyt vaan kaksi vielä plakkariin, niin ollaan sen TK1 arvoisia.:)

Kaiken kukkuraksi sijoituttiin vielä ALO-luokan kakkosiksi! Meidän lisäksi vain yksi koirakko sai ykköstuloksen, joten siinäkin mielessä hieno suoritus tänään. Haha,ennen pelkäsin ja epäilin Kodan käytöstä sisähallissa, mutta nyt on melkein sellanen fiilis että kunpa kerkeisi käydä nää vikat kokeet sisähallissa ulkokokeiden sijaan. No, nautitaan nyt ensin tästä, reenataan taas rauhassa tän tokokurssin loppuun ja katotaan sitten taas seuraavaa koetta.


Palkintosäkistä löytyi koiranmakkaraa, hammastikkuja, kanamakupaloja, mulle pipo sekä Kodan mielestä se paras juttu eli uusi karvainen vinkulelu!

Tässä vielä kokonaisuudessaan meidän osa-alue pinnat tänään:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5
Luoksetulo 8,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutelma 7,5

Sinänsä siis alhaisemmat pisteet kuin meidän ekassa kokeessa, mutta kaikista tärkeimpänä tuo kymppi paikkamakuusta. Joten en kyllä valita niin yhtään! Jos saadaan jatkossa suurinpiirtein sama taso pidettyä yllä, niin riittää kyllä vallan hyvin mulle.

Oon niin tajuttoman ylpeä hienonhienosta pikkuketustani! <3 Oli niin mahtavaa ja antoisaa tehdä sen kanssa hommia tänäänkin.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Sivutyöskentelyä

Tänään jatkettiin Kodan kanssa uudella kurssilla siitä, mihin viimeksi viikko sitten jäätiin. Sama aika, sama paikka, sama opettaja ja pari jo tuttua koirakkoa viime kurssilta. Itse asiassa pidän tämän kurssin koirakoista enemmän, kaikki olivat (ainakin tänään) hiljaisia, rauhallisia ja omistajiinsa keskittyneitä, vaikka tosi nuori porukka on kyseessä, Koda taitaa olla ryhmän vanhin. Yksikään koira ei haukkunut, vinkunut tai riuhtonut vaan hallissa vallitsi todellinen harmonia. Opettajakin sanoi tunnin lopuksi että on todella tyytyväinen tämän ryhmän koirien kemioihin, kellään ei ole ongelmia kenenkään kanssa ja koirat viihtyvät keskenään. Helpottaa meidän kaikkien reeniä ja oloa ihan hurjasti!

Tänään keskityttiin asiaan, jota me ei olla Kodan kanssa pitkään aikaan työstetty (vaikka pitäisi!!) eli seuraamiseen ja ennen kaikkea kunnon sivutyöskentelyyn. Ollaan keskitytty viime aikoina niin paljon tiettyihin yksittäisiin liikkeisiin, että nää perusasioiden hinkkaamiset on jäänyt taka-alalle ja on tehty sitä vain silloin tällöin muiden liikkeiden välissä. (Eli lyhyitä seuraamispätkiä tehtävästä toiseen siirryttäessä.)

Ennen kuin ruvettiin töihin, niin keskusteltiin ensin porukalla kolmesta teemasta jotka opettaja nosti ylös: vietti, vire ja motivaatio. Mietittiin yhdessä niiden merkitystä ja miten niitä voisi parantaa ja tuoda oikein esille. Kodalla oli tällä kerralla paljon enemmän virtaa kuin viikko sitten, se oli tänään jopa hieman levoton, mitä se ei ole ollut pitkään aikaan. Viretila sillä siis oli kuitenkin hyvä, motivaatiota piti hieman haeskella tunnin aikana. Tehtiinkin siis niin, että kaikki leikittivät ja innostivat koiriaan ennen tehtävää (toimi kaikilla, vire ja motivaatio nousi ihan kattoon) sekä tietty palkaksi sama homma heti tehtävän jälkeen.

Opettaja raahasi nelikulmaisen pöydän hallin keskelle, jota me sitten yksitellen kiersimme, koira sivulla seuraten ja sivukäännöksiä tehden. Kulmat oli todella helppo hahmottaa ton pöydän avulla ja Kodan kanssa aloitettiin kiertämällä se ensin vasempaan suuntaan. Kodan kohdalla opettaja sanoi, ettei ollut aivan tyytyväinen siihen miten Koda käytti kääntyessään takapäätään, sanoi vielä että on nähnyt tän koiran suorittavan ennen paljon paremmin ja tietää miten se normaalisti tekee. Olin itse kyllä samaa mieltä, mutta syytä tälle en keksinyt. Oisko taas vähän takapää juntturassa tai jotain? Toisella kierroksella tehtiin oikeaan kierrokseen, ja se meni todella hyvin, siinä takapääkin teki mitä pitikin, se oli paljon helpompi suunta suorittaa noita sivukäännöksiä. Oisko se sitten sitä, että vasemmalle mentäessä koira jää ikään kuin "sisäpuolelle" ja yrittää koko ajan väistää minua (ehkä minäkin vaistomaisesti yritän väistää koiraa vaikkei pitäisi) niin siinä liike ei näytä yhtä hyvältä kuin oikealle..mene ja tiiä!

Sen jälkeen opettaja katsoi meidän kaikkien täyskäännökset yksitellen. Tässä ei ollut ongelmaa oikeastaan kellään, täyskäännös on niin paljon helpompi sivukäännökseen verrattuna! Meidän kohdalla opettaja sanoi, ettei ole koskaan nähnyt sellaista käännöstä, kuin mitä minä teen. Yleisin tapa kun on kävellä sukkellaan pieni käännös, mutta minä ikäänkuin pysähdyn ja käännyn kannoillani paikoiltaan. En ole itse tuota edes tajunnut tai ajatellut sen suuremmin, se vaan tulee niin luonnostaan.:D Ei kuulemma huono tapa ollenkaan ja koirallekin se toimii, sillä Kodallekin se on helppo ja toimiva käännös ja se tulee todella hyvin mukana.

Sen jälkeen lähdettiin työstämään sivutyöskentelyä ja noita käännöksiä paikoiltaan. Yllättävän haastavaa ja meillä taas se sama juttu lisähaasteena, eli koiran suoraan saaminen perusasentoon. Lähti se sitten sujumaan, kun namikädellä vähän koiraa "veti" suoraan. Oikealle taas helpompaa, kuin vasempaan. Siitä sitten pikkuhiljaa oli tarkoituksena lähteä suurentamaan ympyrää käännöksiä tehden. Huomasi kyllä, että pitäisi tehdä tuota selkeästi enemmän ja seuraamista muutenkin. On toi tekonurmipohjakin välillä niin kiinnostava, että ilman palkkakättä seuraaminen on aika-ajoin tosi puutteellista..

Ihan tunnin loppuun tehtiin sitten vielä paikkamakuu, kaikki koirat yhdessä. Kaikki koirat pysyivät todella rauhallisina ja paikoillaan, pötköttivät siellä rivissä oikein tyytyväisinä kaksi minuuttia.:)
Siinäpä tämän viikon tunti olikin. Tosi hyvä, että välillä on niitä kertoja kun hiotaan tiettyjä liikkeitä, sekä sitten näitä jolloin tehdään ja korjataan perusasioita.

Meillä on ollut täällä etelässä niin lämmintä, että meidän hiekkaiset treenikentät alkavat jo olla todella sulia, eli kohta päästään taas ulkonakin treenaamaan omatoimisesti! Kunhan nuo vaan kuivuisivat vielä...
Nämä kuvat on otettu helmikuussa, vaikkei todellakaan uskoisi! Näin sulat meijän metätkin jo alkavat olla. Kohta vois jo jonkun pienen jäljenkin ehkä vetäistä.:)



Käytiin aiemmin viikolla taas myös Herttaa leikittämässä ja sosiaalistamassa. Miten veikeä pikkuneiti onkaan kyseessä!