Jämsä RN

Huhheijaa!
Hurjaa vauhtia ollaan jo kesää kohti menossa ja onhan tässä aurinkoa ja lämpöä riittänyt jo nyt keväällä ja hyvä niin.:) Kulissien takana on taas jonkin verran tapahtunut; Kodan kanssa on ollut hieman terveyshuolia tyrän merkeissä (teen tästä erikseen postauksen myöhemmin) ja se on kieltämättä tehnyt keväästä melko rankan. Moni asia ja suunnitelma sekä omat pasmat menivät sen myötä kieltämättä melko sekaisin. Voiton puolella kuitenkin ollaan jo reippaasti ja onneksi on ollut tuo Koda-juniori arkea piristämässä.:)
Kodan sairastellessa ja toipuessa ei tietenkään saanut unohtaa Cooperin kanssa tekemistä ja ollaankin Coopsin kanssa oltu ahkeria ja nollattu aivoja metsässä. Osallistuttiin Tmi Kemu:n mahtavalle taipparikurssille kevään aikana ja siellä edettiin suurin harppauksin eteenpäin ja koettiin ja opittiin niin paljon uutta! Teen tuosta kurssistakin erikseen yhteenvedon myöhemmin, kun vielä muistan asioita sieltä.:D Sen lisäksi myös mejäiltiin juniorin kanssa ensimmäistä kertaa, ihan kuitenkin vain reenien merkeissä kokeen sijaan.

Vesityötä taipparikurssilla.<3

Sen lisäksi korkattiin myös näyttelyt tältä vuodelta sekä ensimmäistä kertaa oltiin AVO-luokassa. Olin alun perin ajatellut malttaa mieleni, sillä juuri 2 vuotta täyttänyt on mielestäni vielä täysin vauva avoimessa luokassa. Pieni toive tälle vuodelle tosin oli jo vihdoin ja viimein saada se ensimmäinen serti joten aloin aiemmin keväällä selailla näyttelykalenteria kuitenkin sillä silmällä. Jostain syystä vaan ne tuomarit, jotka (mahdollisesti) Coopsille parhaiten sopisivat, tuntuvat karttavan meitä ja kiertävät vaan kaukana, toisella puolella Suomea.:D
Hartuksen Jaana oli yksi niistä tuomareista joille ehdottomasti halusin Cooperin viedä; poju kun sai tältä jo niin hyvän ja lupaavan arvostelun Messarin puppy showssa aikoinaan. Eipä vain meinannut tällekään tuomarille paljon Jämsää lähemmäksi päästä, itse kun kierrän mieluummin noita pikku ryhmiksiä ja KR:iä KV- näyttelyiden sijaan.. Ja en ole niiin näyttelyihminen kuitenkaan, että jaksaisin koko päivää viettää autossa ja näyttelypaikalla vaan tykkään, että aikaa jäisi johonkin muuhunkin.:D No, ei muuta kuin vähän järkkäilemään reissua Keski-Suomeen siis. Muistin että yksi hyvistä (työ)kavereistani, Leeni, oli Jämsästä kotoisin joten laitoin Leenille viestiä, että missähän päin Jämsää olisi hyvä olla yötä. Meni ehkä 10min kun tuli vastaus, että voisimme olla yötä hänen Jämsässä asuvan äitinsä luona. Kyllä kaverit ja kaverien äidit voikin olla parhaita!<3 Sitten ei muuta kuin näyttelyilmoa vaan menemään! :)

Viime perjantaina sitten pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Jämsää! 200km ja 2,5 tuntia matkaa, eli ei sinänsä niin paha kuin voisi olla, mutta siellä yöpyminen oli silti mahtava juttu, koska tollerit olivat lauantaina heti aamusta toisena rotuna vuorossa ja kehä alkoi kuitenkin jo heti yhdeksältä. Myös Leeni ajoi Turusta Jämsään, olihan äitienpäiväviikonloppu, joten meitä oli siis koolla minä ja Coops, Leeni, Leenin äiti Merja sekä Leenin siskonpoika Oliver, joka olikin Cooperin saapumista kovasti odotellut. Oliverilla kun on kova koirakuume ja tulihan noista pojista täysin erottomattomat heti alusta alkaen.:) Coops seurasi Oliveria joka paikkaan, nukkui tämän kanssa ja oli koko ajan kyljessä kiinni, onneksi tämä innokas "assari" jaksoi kyltymätöntä tolleripoikaa rapsuttaa ja hoitaa koko reissun ajan. Sai siis juniorin enkelimäiseen käytökseenkin olla tyytyväinen vierailun ajan, ehkä se siitä tosiaan on jo aikuistumassa! Saatiin mahtavaa ruokaa sekä viiniä ja katsottiin MM-lätkää koko ilta, kyllä kelpasi olla reissussa!
Miksikö kerron tämän niin yksityiskohtaisesti? No siksi, että ilman tätä mahtavaa yhteensattumaa ei meidän Jämsän reissusta olisi luultavasti tullut mitään ja sekös olisi jäänyt harmittamaan! Kiitos siis vielä tuhannesti tätäkin kautta Leeni ja Merja! :)

Sitten itse näyttelyyn! Kehä tosiaan alkoi jo klo 9 joten olipa mahtavaa kun näyttelypaikalle oli vain 8km matka.:D Ensiksi olivat vuorossa kultsut, joita olikin vain 12kpl! Sen jälkeen tollerit joita myös 12kpl, olin tosiaan itse ajatellut (ja toivonut) että määrä olisi jotain 6-7 luokkaa.. Kieltämättä hieman jännitti, että pitäisikö tuomarin linja ja maku edelleen kutinsa Cooperin suhteen, sekä pojun kehäkäytös muutenkin, kun oli kuitenkin kulunut yli puoli vuotta edellisestä näyttelystä.:D (Onneksi kerettiin hieman reenata kehässä ennen arvostelujen alkua) En oikeastaan jännitä Coopsin kanssa muuta kuin noita sen takaliikkeitä, muutenhan se on hieno paketti ja olen suhtkivasti saanut sen opetettua esiintymään vapaasti seisotettuna.

Uroksia oli kolme ja Coops ainoana avoluokassa. Tuomari oli mukavalla ja puheliaalla tuulella ja totesikin lähes heti Cooperiin koskiessaan että "Oi, onpa mahtavat lihakset täällä!" Kiitin kovasti kehuista, sillä kyllä kieltämättä on Coopsin lihasmassaa odotettu ja kova työ sen kanssa tehty.:) Ja kyllähän käyttökoiran kuuluu timmissä kunnossa myös omasta mielestäni olla. Sen lisäksi tuomari totesi myös nauraen, että myös pallit ovat paikoillaan kuten kuuluukin.:D Coops myös mitattiin, mikä ei yllättänyt, mutta tuomari totesi hyvin nopeasti että "hyvät sentit on."

Cooperin kanssa on juostava kovaa ja viileästä kelistä huolimatta kyllä siinä lämmin tuli kun kehää kierrettiin. Tuomari totesi juoksun jälkeen, että en saisi näyttää Cooperille juostessa namia, sillä se tuijottaa namikättäni niin uskollisesti (mikä kuvistakin hyvin näkyy!) ja saa sen takia yläpään nousemaan ja hieman kerimään liikaa liikkeessä. Kiitin kovasti myös tästä huomiosta, sillä eipä tuo ollut käynyt omassa mielessäni kertaakaan! C-mies sitten vetäisi erinomaisen ja SA:n perään, johan tuntui hyvältä! Sitten piti vielä jännittää käyttöluokan uroksen tulosta, mutta tämän saadessa sileän erin, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen sillä se tiesi kuin tiesikin Cooperille sitä ensimmäistä sertiä!! <3 Mentiin onnellisina ja vähän hämmentyneinä sertiä hakemaan ja Hartus siinä vielä erikseen kehui Cooperin lihaskuntoa, totesi myös että sillä on hänen makuunsa hieman liian vahva pää sekä kookkaat korvat, mutta siitä huolimatta todella kaunis ja tasapainoinen uros. Kiittelin siinä kaikkea maan ja taivaan välillä vuolaasti vaan takaisin.:D
Niiin monen sileän erin ja luokkavoiton jälkeen ehkä tuo serti tuntui entistäkin makeammalta!<3
Siitä jäätiin sitten odottelemaan roppikehää.:)

Se ensimmäisen sertin fiilis!

Onnellinen Coops ja reipas assarinsa Oliver.

"Mitäs erikoista tässä muka on? Eihän tätä voi edes syödä."

Eikä Hedera's-edustus suinkaan päättynyt tähän, sillä kehässä nähtiin myös Cooperin täyssisko Lotta (Hedera's Forever In Love) jota olikin aivan ihanaa päästä vihdoinkin liven näkemään! <3 Lottahan sai jo toukokuun alussa viimeisen sertinsä, niin hienosti on siskolikka näyttelyissä pärjännyt! Paineita ei siis Lotalla ollut ja hienosti silti sai tulokseksi ERI2 avoluokasta.:) Lottis on kyllä aivan isänsä tyttö niin rakenteeltaan kuin pään ja ilmeenkin suhteen, wau! <3

Lotan hienot liikkeet!

Ennen roppikehää sain vielä ilon ja kunnian pyörähtää PN-kehässä 10-vuotiaan Taika-rouvan kanssa, olen esittänyt Taikaa aiemminkin ja yhtä hauskaa oli edelleen.:D Pirtsakka mummeli liitelikin PN3-sijalle ollen myös ROP VET ja sormenikin säilyivät ehjänä vaikka mummolla oli kova halu herkut ja sormet syödä.:D
Roppikehässä saatiin vastaan Lumo ja neitokainen veikin punakeltaisen ruusukkeen, Cooperin siis ollessa VSP. Tämä kelpasi meille paremmin kuin hyvin, päästiin lähtemään hesen kautta 200km kotimatkalle ja niin onnellisina että.<3

Lumo ROP, Cooper VSP.<3

Tässä vielä Coopsin arvostelu, tuomarina siis Jaana Hartus
"Hyvässä lihaskunnossa esiintyvä. Keskikokoa kookkaampi, mittasuhteiltaan + raajakorkeudeltaan oikea, keskivahva uros. Hyvä ylälinja. Varsin vahva pää. Hieman kookkaat korvat. Reilu stoppi. Tyypilliset kulmaukset. Liikkuu riittävällä joustolla."
AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP. <3

Kyllä tähän kevääseen kieltämättä juuri tämmöistä piristystä kaivattiin.<3 Kyllä minusta täysin rehellisesti sanottuna poju olisi sertinsä ansainnut jo aiemmin, mutta ilmeisesti hänen piti antaa kasvaa ja kehittyä rauhassa ensin. Onneksi myös tämä intuitio tästä tuomarista piti kutinsa ja iso riskinotto kannatti! :) Nyt se ensimmäinen sinivalkoinen on tilillä joten suurin ressi sen suhteen on poissa. Takaliikkeistä voi tulla edelleen osalta tuomareista sanomista, mutta toivottavasti löytyisi vielä pari joille ne olisi riittävät kuitenkin. Coops saattaa olla tosi magea tapaus 3-4-vuotiaana, mutta nautitaan nyt rauhassa tästä! <3 Nyt on jo neljällä Kodan lapsukaisella serti(t) takataskussa, ei huono ollenkaan!

Upea rakas.<3

Komea veli ja sen kaunis sisko.<3

Cooper ja Lotta.<3

Kiitos kuvista sekä seurasta vielä tätäkin kautta Leeni, Hanna ja Jarno!

Viroa ristiin rastiin ja unohtumaton Hyvinkää RN

Johan on aika taas vierähtänyt. Kuiva ja kuuma kesäkin on kääntynyt viileään ja sateiseen syksyyn. Tapahtumiakin on ollut, mutta jotenkin ne tulee nykyään laitettua enemmänkin somen puolelle kuin tänne, muuta kuin vasta kaaauan jälkikäteen. Hups.:D

Elokuussa kierrettiin kehiä juniorin kanssa. Laihalla menestyksellä, ei sileitä erinomaisia kummempia vaikka luokkavoittojakin kuitenkin tuli. Milloin oli mitäkin; yhtäkkiä löytyi luisua lantiota, edelleen oli kovin keskeneräinen (joo kumma juttu kun on junnu) ja Vesilahdelta ei saatukaan mitään perusteluja miksei saatu SA:ta vaikka arvostelu oli hieno. Ai että kun lämmittää mieltä.:)))
Käväistiin myös Viron puolella noutajien erkkarissa sekä Baltian Voittajassa kokeilemassa sitä puuttuvaa Viron junnusertiä. Erkkarissa karvaton ja luikku, täysin kulmaukseton ja ei juuri minkään näköinen virolaisjunnu vei voiton ja tittelinäyttelyssä kolmesta junnusta oltiin kakkosia erinomaisella ja kivalla arvostelulla. Kuten arvelin, olisi kannattanut jäädä kotiin ja käydä esim Kouvolan ja Heinolan näyttelyissä mutta nää on näitä...
Matkaseura meillä kuitenkin oli huippua; oltiin kunnon tolleriporukalla liikkeellä! Pakattiin autoon peräti neljä tolloa, Coops, Nuppu-mummo, Luca-pentu sekä isänsä Caro. Hyvin sujui nelikolla yhdessä kunhan Coops ja Caro ei liian lähelle toisiaan joutuneet.:D Kiitos vielä tätäkin kautta muuten huipusta reissusta ja seurasta Heidille ja Jonnalle!

Caro, Luca, Nuppu ja Cooper.

Baltian voittajan kehänlaidalla törmättiin myös sukulaisiin, kun Cooperin puolisisko, Viroon muuttanut Sipsik (Hedera's She's Gorgeous, Kodan ja Bonitan tytär) osallistui myös näyttelyyn ainoana junnunarttuna. Harmillisesti tulos oli "vain" ERI1 kun neitokainen oli täysin bikinit päällä.:D Mutta oli muuten mahtava nähdä tätäkin likkaa ja omistajaansa livenä, kovasti pisti leikiksi ja painiksi veikan kanssa kuten kuuluukin.:) Sipsik on Viron ja Latvian junnuvalio vaikkei tittelit täällä meidän koiranetissä näykään.

Cooper ja Sipsik.

No, kun tuolta reissulta jäi se junnuserti saamatta ja Cooperilla kovaa vauhtia alkoi nuorten luokan ikä lähestyä, niin pitikin sitten pikavauhtia järkätä seuraavaa reissua. Olisihan se ollut typerää jättää Viron serti hakematta, kun se lähin ja "helpoin" noista Baltian maista kuitenkin on.
Joten heti seuraavana viikonloppuna suunnattiin riiviön kanssa ihan vain kaksistaan Haapsaluun näyttelyihin, onneksi olin laittanut sinne ilmot menemään juuri siltä varalta jos ei onnista tuolla ekalla reissulla. Pessimisti kun ei tunnetusti pety niin kuin taas kerran nähtiin..
Tuo reissu meinasinkin päättyä jo heti alkuunsa, kun meni sukset täysin ristiin vuokraamani auton kanssa, kävi jo mielessä että pitääkö saman tien lähteä paluulaivalla takaisin Suomeen, mutta luojan kiitos löytyi ihana ja ERITTÄIN koiraystävällinen vuokra-auto firma, jonka toimistoonkin sain Cooperin kanssa mennä ja jonka pomo kävi ihan onnessaan Cooperille lässyttämässä ja rapsuttamassa pojua.
Auto siis onneksi tosiaan järjestyi ja selvittiin Tallinasta hengissä meidän ihanaan ja hiljaiseen maalaishotelliin.:) Haapsalustahan oli kaikki hotellit loppuunmyytyjä, joten otin hotellin kauempaa mutta valinta osui ihan nappiin ruuan, huoneen ja lenkkimaastojen suhteen eikä ajomatkaa näyttelypaikalle kertynyt kuitenkaan kuin tunti suuntaansa. Vaikka mammalta meinasi monta kertaa hermot ja usko loppua reissun aikana, niin onneksi Cooper oli itse rentous ja rauhallisuus, todella helppo, mutkaton ja reipas reissulainen. Sai taas positiivisesti yllättyä kakarasta, varsinkin kun on kuitenkin välillä melkoinen hormonihörhö tällä hetkellä, mutta matkalla se ei näkynyt yhtään. Ihana pieni! :)

Laiskottelua ja lenkkeilyä hotellilla.

Sitten ei tarvinnutkaan ressata enää kuin itse näyttelyitä. Tollereita oli ilmoitettu kaksi kappaletta ja kappas vaan; Cooper ja edellisen viikonlopun virolainen junnu-uros! Kyllä siinä kohtaa oli taas sellainen fiilis että "Tää on niiiiin meidän tuuria!" No, eihän sitä auttanut kuin kehään mennä ja toivoa parasta ja pelätä pahinta...
Tuomarina oli ukrainalainen, oikein hymyilevä ja hyväntuulisen oloinen mutta tiukka täti Olena Goyenko. Tuomari ei puhunut sanaakaan kehässä englantia, täytyi sitten siihen nyökytellä joka kohtaan ja hymyillä vain. (Arvostelukin on venäjäksi joten ei mitään hajua siitä.)
Coops sai erinomaisen ja niin sai myös virolaisjunnu, johan alkoi siinä kohtaa jo kuumottamaan. Mutta ei tuomari siinä kauaa miettinyt ennen kuin osoitti Cooperin ensimmäiseksi jääden selittämään virolaisille venäjäksi jotain, ilmeisesti olisi halunnut enemmän massaa ja rintakehää. Meille nyökkäsi että saadaan SA ja siinä kohtaa tuli ilon kiljaisu ja tuuletukset päälle! Saatiin kuin saatiinkin se paljon toivottu Viron junnuserti, joka tiesi kakaralle sekä Viron että Baltian junnuvalio titteleitä! :) Ja minäkun niin aikoineen vannoin että en minä tuollaisia turhakkeita hae, vain niitä aikuistitteleitä. Noooh.:D Coops oli tosiaan samalla siis myös ROP-juniori että ROP.

JUN ERI1 SA PU1 J-SERT ROP-JUN & ROP.

Tuore EE & BALT JMVA.:)

Meillä olisi tosiaan myös sunnuntaina ollut toinen näyttely, mutta olen vissiin hieman omituinen näyttelyissä kävijä, kun mulle riittää tasan se mitä me tarvitaan. Oltaisiin oltu lauantain tapaan heti aamusta kehässä, joten päätin että nukutaan mieluummin pitkään, tehdään pitkä aamulenkki ja pääsisin ite nauttimaan hotellin aamupalasta, kun lauantaina piti lähteä niin aikaisin etten kerennyt. Näin siis tehtiinkin, ajeltiin sen jälkeen Tallinaan palauttamaan auto ja vietettiin sen jälkeen vielä pari tuntia keskustassa lenkkeillen ennen laivamatkaa kotiin.

Koirapuisto keskellä Tallinnaa, maisemat kohdillaan.

Eipä jäänytkään kuin vajaa kuukausi aikaa ennen kuin junnuikä olisi mennyt umpeen joten melko hilkulle meni mutta kerittiin! :D Tittelit vahvistettiin nyt syyskuussa ja eilen Coops saikin Virosta postia.

1,5-vuotis posetus. 

Viime sunnuntaina suunnattiinkin sitten Hyvinkäälle ryhmikseen kera molempien poikien! Nyt pääsi tosiaan isäkoirakin mukaan, Koda kun on ollut kehässä viimeksi vuosi sitten. Voi sitä sen iloa ja riemua kun se tajusi että VIHDOINKIN myös hänet otetaan mukaan! On raukka niin monesti jäänyt katsomaan kun suuntaan vain juniorin kanssa jonnekin, vaikka on herra varmasti myös ainakin välillä nauttinut siitä että on saanut olla ainoa koira kotona ja olla lellittävänä sen aikaa.
Tuomarina Hyvinkäällä oli yksi lempituomareistani, Helin Tenson, jolla Koda on pärjännyt aina kun hänen kehässään ollaan oltu. Olinkin bongannut kyseisen näyttelyn jo aikoja sitten juuri sillä silmällä, että se on sellainen johon Kodankin pitkästä aikaa vien. Piti vain saada isäkoira hieman laihdutettua kesän jäljiltä kehäkuntoon mutta onnistui se onneksi.:D
Olikin sellainen "pikkuryhmis" johon oli ilmoitettu peräti 27 tolleria. Yksi niistä oli myös Cooperin täyssisko Mango (Hedera's Forever Yours) jota päästiin siis piiiiitkästä aikaa näkemään livenä ja näyttely olikin Mangon ensimmäinen. Mangohan on Cooperin siskoista se, joka jäi kotiin kasvattajansa Minnan luokse. Ja on kyllä aivan isänsä tyttö; roteva ja matalampi mallinen, vahva mutta silti selvän feminiinen neiti ihanan tummalla turkilla.:) Juuri siis se malli, josta tämä tuomari pitää.
Olinkin etukäteen kaavaillut että Cooper tuskin tälle tuomarille kovin kummoisesti uppoaa kun on niin paljon jalkavampi ja sporttisempi.

Sisko ei kyllä lämmennyt veikalleen niin yhtään.:D

Ja oikeassa sitten olinkin; Coops vetäisi kehästä EH:n (harmillisesti jo toisen putkeen, pari viikkoa aiemmin Porvoossa oli mukamas liian tuhdissa kunnossa.:DDD), kivalla arvostelulla tosin, mutta kuten arvelin liian korkeraajainen oli tuomarin makuun ja takaliikkeet edelleen liian voimattomat. (Olihan se tosin hyvä siinä mielessä että kehän skaala oli peräti T-ERI SA).

Välissä oli vielä neljä avoimen luokan urosta ennen Kodaa, joka olikin ainoa valio. Koda oli niiin intoa ja virtaa täynnä! Se ei ole koskaan mitenkään nauttinut kehähommista, aina olisi saanut minun mielestäni olla hieman energisempi ja iloisempi mutta sitä se todellakin nyt oli! Oli tosiaan varmaan niin innoissaan että pääsi mukaan ja tekemään jotain taas pitkästä aikaa mamman kanssa.:)
Heti ensimmäinen asia mitä tuomari minulle totesi kun kehään saavuimme olikin hauskasti että "No mutta nyt tuli oikein kunnon äijä kehään!" Tälle tuomarille kun selvät sukupuolileimat ovat tärkeä asia ja Kodasta nyt ei todellakaan voi erehtyä kumpaa sukupuolta siinä edustetaan.:D Herralla oli niin kauhea vauhti päällä, että jouduin varmaan ensimmäistä kertaa ihan rauhoittelemaan sitä juostessa että hei RAVIA ei laukkaa, en ole silti varmaan koskaan juossut noin kovaa sen kanssa kehässä mutta herralla oli ykkönen silmässä ja vaan niin kivaa.:) ERI SA sieltä saatiinkin ja pian sen jälkeen käytiinkin PU-kehä jossa oli kolme urosta. Juostiin kerran ympäri jonka jälkeen tuomari osoitti meidät ykkösiksi ohi AVO-uroksen ja sitten saatiinkin tuulettaa! Tuuletin varmaan kuin joku Maailmanvoittaja konsanaan, mutta on tuo silti meille niin harvinaista herkkua että pakkohan se oli ja se fiilis kun Koda tekee vuoden hiljaiselon jälkeen tuollaisen comebackin, wau!! :) Kiva oli saada onnitteluja myös kilpakumppaneilta ja onnitella itse sertin saanutta, sekin on hieno fiilis se!

Se (meille harvinainen) fiilis, kun tullaan PU-kehästä ykkösinä ulos! <3

Jäätiin siis odottelemaan roppikehää mutta eihän tämä suinkaan tähän vielä päättynyt! ;) Mango-neiti tosiaan oli vasta ensimmäisessä näyttelyssään ja vetäisi nuortenluokasta heti ERI SA:n. Ja mitäs sitten!! PN-kehässä oli lopulta paljonkin tungosta ja niin sieltä alettiin kilpailijoita kätellä pois. Jäljelle jäi Mango ja valionarttuja joten serti oli jo varmaa ja sitä me Minnan kanssa hihkuttiin kovaan ääneen jo kehänlaidalla. JA VIELÄ MITÄ. Mango osoitettiin parhaaksi nartuksi!!! Taakse jäi monta upeasti pärjännyttä valionarttua mutta niin vain pikku-Mango tuli ja pesi kaikki! Siinä vaiheessa minun ja Minnan ilmeet oli varmasti näkemisen arvoiset ja ne kiljumiset mitä päästettiin kuului varmasti kauas.:D Taidattiin halatakin monta kertaa kun eihän sitä meinannut uskoa!
Sehän nimittäin myös tiesi sitä, että isä ja tytär pääsisivät yhdessä roppikehään!! Ei ihan sellainen juttu, mitä oletin koskaan itse kokevani vaikka ainahan tuollaisesta toki haaveilee. Mikä fiilis, kun sai olla onnellinen ja ylpeä omasta koirastaan, mutta myös koiransa jälkikasvusta. WAU! <3
Eipä siinä ilolla ja hymyllä ollut rajaa kun Amandan kanssa roppikehään asteltiin, eipä ollut mitään väliä kummin päin sijoitukset enää meni. Juostiin muistaakseni kerran ympäri jonka jälkeen Mangolle osoitettiin Roppi-ruusuke ja tuomari totesi että "tämä menee tällä kertaa näin" mutta meillähän bileet vasta alkoivat, tai ehkä oikeastaan jatkuivat.:D Eihän meidän hymyistä meinannut loppua tulla ja sanoinkin siinä sitten tuomarille, että nämä muuten ovat isä ja tytär joten linja piti upeasti siinä mielessä! Tuomarin ilme oli mahtava; hän meni hetkeksi ihan mykäksi ja oli että "Oikeasti?" Siihen sitten todettiin että joojoo jonka jälkeen tuomari katsoi Kodaa ja Mangoa vielä uudestaan ja totesi että kyllä sen nyt huomaakin kun tietää. Sanoikin siihen sitten vielä että on aivan upeita koiria molemmat, näkee selvästi että tässä on uros ja narttu ja siitä hän juuri pitää ja molemmat liikkuvat aivan upeasti. Totesi vielä loppuun, että sittenhän tämä sijoitus menikin aivan oikein, kun onhan seuraavan sukupolven oltava aina edellistä parempi että jalostuksellisesti asiat menevät oikein. Ja tottahan se on! Ylpeä isäkoira luovuttaa valtikkansa mielellään eteenpäin.:)<3

Isäkoira on kovin ylpeä mutta syystäkin! :) 

Isä ja tytär; ROP & VSP.<3

Se fiilis, kun isä ja tytär putsaavat yhdessä koko palkintopöydän! <3

Oli kyllä sellainen hyvänmielen näyttelypäivä että muistelee vielä piiiitkään! Ei todellakaan joka kertaista herkkua, ajatella.<3 Ehkä pitäisi muutenkin sittenkin vielä joskus myös Kodaa jonnekin ilmoilla, edes silloin tällöin. Eihän se Cooperilta mitenkään pois ole kun eihän Koda enää sertejä voi ottaa vastaan. Olin vaan jotenkin aatellut että aktivoidutaan sitten vetskukehiin mutta...saas nähdä. Sen verran upeassa kunnossa herra kuitenkin edelleen on.:) Ja huomenna hän täyttääkin jo 6 vuotta, voi maailman rakkainta ukkokultaa! <3

Hyvinkää RN 23.9.2018
"Erinomaiset mittasuhteet ja luusto. Oikeanmallinen pää, hieman liikaa korostunut otsapenger. Kauniit korvat. Erinomainen ylä- ja alalinja, häntä ja kulmaukset. Tiiviit käpälät ja hyvä turkki. Upeat liikkeet."
VAL ERI1 SA PU1 VSP.

Hedera's Forever Yours "Mango" NUO ERI1 SA PN1 SERT ROP

Mangon arvostelu: "Erinomaiset mittasuhteet, sopiva luusto. Kaunis pää, ilme ja korvat. Aavistuksen epävakaa selkälinja. Erinomainen eturinta ja rintakehä, etu- ja takakulmaukset, häntä ja liikkeet."

Yritettiin ottaa myös perhepotretti. Huom yritettiin, tässä paras otos joten kertoo aika paljon.:D

Hyvinkään kuvat (c) Reijo Hyvönen & Jarno Niemi, iso kiitos!

Liettuan valloitus

No niin. Nyt on pari päivää lepäilty ja palauduttu reissun jäljiltä, joten eiköhän olisi jo korkea aika rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.
Vietimme nimittäin toukokuun viimeisen viikonlopun Moletaissa, Liettuassa. Tätä reissua oli mietitty pitkään ja arvottu moneen kertaan että lähteäkö vaiko ei. Tämä oli nimittäin samanlainen erikoisviikonloppu Druskininkain tapaan, että kolmella sertillä oli mahdollisuus valioitua kertaheitolla. Juurikin Druskininkaissa saatiin ne 2/3 sertiä sekä myöhemmin Minskissä 1/2 sertiä ja niiden jälkeen olo oli niin tyhjä ja pettynyt, että silloin vannoin että ei ikinä enää. No, jostain syövereistä sitä sitten kuitenkin sen verran sisua vielä löytyi, että päätin kuitenkin VIELÄ KERRAN yrittää joten ilmoitin Kodan Moletaihin. Tämä reissu oli siitäkin erilainen, että tällä kertaa emme lähteneet reissuun kaksin, vaan meidän mukaamme lähti myös Sissi-neiti (Kitimat Tell Me More). Sissin perhe oli lomalla ulkomailla niin neitokainen oli meillä hoidossa muutenkin, niin oli sitten sovittu että ottaisin Sissin meidän kanssa reissuun mukaan niitä sertejä ja neidin ensimmäisiä cacibeja toivottavasti hakemaan.:) Ja mikäs siinä, Koda ja Sissi ovat vanhoja tuttuja ja tulleet aina hienosti toimeen ja kaksikko olikin tavattoman helppoja ja rauhallisia matkakavereita koko reissun ajan. Vieläkin ihmetyttää, miten helposti ja vaivattomasti koko reissu meni kahden koiran kanssa.

Hönöt eivät vielä alkuviikosta tienneet, mihin viikonloppuna suunnattaisiin.

Matka kohti Moletaita alkoi aikaisin torstai aamuna. Klo 5.30 oltiin satamassa pakkailemassa kamoja Miliamin bussiin. Meitä olikin tällä reissulla vain kahdeksan matkalaista plus matkanjohtaja, ei olla noin pienellä porukalla bussimatkalla oltukaan! Olin aivan varma että lähtijöitä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta näin pienellä porukalla oli huomattavasti helpompaa.:D Yhteishenki bussissa oli jälleen kerran mahtava alusta pitäen ja ennestään tuttujakin siellä oli.

Kohta mennään!

Kauas on aina pitkä matka. Torstai-iltana saavuttiin hotellille Vilnaan ja vaikka koko päivä oltiin bussissa istuttu, niin kyllä sitä vaan silti oli ihan puhkipoikki, niin koirat kuin itsekin ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.
Perjantaina koitti sitten ensimmäinen näyttelypäivä. Druskininkaissa oli kolme KV näyttelyä, Moletaissa sen sijaan lähes kaikilla ryhmillä oma erikoisnäyttelynsä perjantaina sekä sitten KV sekä lauantaina että sunnuntaina. Meillä oli siis luonnollisesti ensimmäisenä vuorossa noutajien erikoisnäyttely. Tollereita oli ilmoitettu viisi ja kaikki Suomesta, Koda oli ainoa uros. Tällä kertaa en laittanut ollenkaan pahakseni sitä, että Kodalla ei ollut kilpailua. Liettuassa kun on hieman hassu sääntö, että mitkään sertit eivät siirry minnekään, valiotkin voivat kerätä niitä niin paljon kuin sielu sietää, joten siellä on vain ja ainoastaan voitettava mikäli mieli sertejä tekee. (Ja tekeehän sitä!)

Noutajaerkkarissa tuomarina oli italialainen labbiskasvattaja Sergio Scarpellini. Päivä oli ollut pitkä ja tuskallisen helteinen, näyttelypaikalle tultiin jo kymmenen maissa mutta me pääsimme kehään vasta puoli neljältä, joten koirat sekä itse oliin jo lievästi kuumissaan ja väsyneitä mutta parhaamme tehtiin. Koda esiintyi tuttuun tapaansa hyvin rauhallisesti, mutta jaksoi silti juosta yllättävän hyvin siinä helteessä. Erinomainenhan sieltä tuli sertin kera sekä sitten automaattisesti paras uros.
Koda sai myös Club Show Winner-16 - tittelin, joka Suomessa nyt ei ole virallinen, mutta Liettuassa olisi validi jos sinne vielä joskus on tarvetta suunnata. Eipä haittaa, siitä saatu ruusuke on kuitenkin hieno muisto jo sinänsä että sellainenkin nyt kuitenkin on.:)

"3,5 years old. Lovely head. Nice color. Good coat and topline. Well angulated. Good bone and feet. Moves well."

Siitä sitten äkkiä koiran vaihto ja Sissin kanssa kehään, neiti esiintyi käyttöluokassa. Sissihän oli aivan erilainen kehäkettu kuin Koda; täynnä virtaa ja hyppi ja pomppi eikä seisomisesta meinannut tulla mitään. Arvostelussa olikin (täysin aiheesta) maininta että tarvitsee malttia esiintymiseen, mutta sai neiti silti onneksi Kodan tavoin sen ensimmäisen tarvittavan luokkasertinsä! Sissi oli lopulta PN3, joten hieno päivä oli kaikin puolin!
Roppikehä olikin sitten mielenkiintoinen, sillä se juostiin lähes kaksi tuntia myöhemmin ite rotukehän jälkeen. Erkkari kun haluttiin ilmeisesti huipentaa ns.isoon kehään, että kaikkien noutajien PU1 ja PN1 koirat juoksisivat isossa kehässä ja roppi valittaisiin vasta siellä. Voin kertoa että Kodaa eikä hirveästi itseäänkään ei enää siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut, kun päivä oli jo muutenkin ollut pelkkää odottelua ja kärventymistä. Roppi oli odotetusti ja ansaitusti kuvankaunis Esta ja Koda siis VSP. Eipä sillä, PU1 ja VSP-saavutuksista tuli jo sellaiset ruusukkeet sekä pokaalit, että en voinut uskoa että ne oli tosiaan meille, kun ne olivat lähes RYP-palkintojen kokoiset ja näköiset.:D Joten panostus tähän erkkariin oli paikalliselta noutajajärjestöltä kyllä huikea, wau!

ROP Esta, VSP Koda.

Laatatkin oli hienot!

Eipä tarvinnut perjantainakaan kauaa nukkumattia odotella. Lauantaina herättiin yhtä aurinkoiseen säähän, mutta kaikeksi onneksi päästiin kehään jo 10.30, niin ei tarvinnut perjantaiseen tapaan koko päivää odotella sekä ennen kaikkea vältyttiin pahimmalta helteeltä.
Lauantaina oli siis vuorossa KV ja ennen kaikkea toki se pelkkä luokkaserti toiveissa, mutta myös se Kodan toinen Liettuan cacib ja yhteensä kolmas sellainen, oli ollut tämän reissun sellainen minimitavoite. Lauantain tuomarina toimi tanskalainen Marianne Holm-Hansen, joka ilmeisesti (joidenkin mukaan) kantaa myös hieman kyseenalaista lempinimeä hölmö-Hansen. Ja tämän kehäkokemuksen jälkeen en hirveästi ihmettele miksi.
Tämän jo melko iäkkään tuomaritädin selkä oli kipeänä, eikä hän sen takia koiria kovin kummoisesti käynyt läpi ja ainakin tollereissa tutki junnunartunkin pöydällä. Olin alunperin ladannut varmimmat odotukset juuri tähän tuomariin, kun pohjoismaalaiset yleensä tykkäävät juuri tästä Kodan tyyppisestä rotevasta ja turkikkaasta mallista. Tuomarilla oli kuitenkin alusta pitäen nyrpeä naama Kodan nähdessään. Hän seisotti meitä tooooodella pitkään ja multa meinasi jo usko loppua että päästäänkö me koskaan täältä kehästä pois. Lopulta tuomari totesi pelkästään "thank you" jonka jälkeen jäin ihmeissäni katsomaan että mitähän me nyt sitten mahdettiin saada. Tuomari tuli meidän luokse surullinen ilme kasvoillaan ja alkoi selostamaan, että kyllä tämä liikkuu kauniisti, mutta tällä saisi olla enemmän valkoisia merkkejä, tältähän esimerkiksi puuttuu kokonaan valkoinen hännänpää joka on tollerin perusmerkki. Tuijotin tuomaria epäuskoisena että OIKEASTI jätätkö tuon takia mitään antamatta?? Valahdin jo epätoivoon ja ajattelin että jaahas, yleensä me ollaan vasta silloin viimeisenä näyttelypäivänä tiputtu korkealta ja kovaa mutta että nyt se kosahti sitten tähän toiseen päivään. Mutta sitten tuomari kuitenkin totesi, että kokonaisuus on sen verran hyvä että kyllä hän sille sertin sekä cacibin antaa ja en osaa edes kuvailla sitä tunnetta siinä kohtaa! Nousin epätoivon pohjamudista takaisin pilviin sellaisella ryminällä että oksat pois.:D Taisinkin siinä nopeasti todeta tuomarille että kylläpä säikäytit minut toden teolla, mutta kiitos kuitenkin. Pienenä vinkkinä kuitenkin, että mikäli tolleriasi ei ole valkoisilla merkeillä pilattu, niin tälle tuomarille ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata mennä.(Kun edes Kodan valkea piirto, iso valkea rinta ja tassut ei riitä)
Suureksi hämmästykseksi ei tuo Kodan saama arvostelu kuitenkaan mikään hirveän huono edes ollut:

"Good size. Little long in body. Excellent head and expression. Good ears. Correct topline and angulations. Excellent bones and feet. Correct tail carriage and coat quality. Would want more white markings."

Niin ja nappasihan Kodapoika samalla kertaa myös Crufts-oikeuden jo toistamiseen! Aika huikeeta.:) Ei tuotakaan nyt kuitenkaan ihan joka paikassa jaella.

Sissistä sen sijaan tuomari piti kovasti ja neiti nappasikin myös toisen sertinsä sekä oli PN2 vara-cacibin kera, jonka voi anoa Estan takaa oikeaksi cacibiksi joten Sissin tavoite siitä ensimmäisestä valkoisesta täyttyi myös heti! Me löydettiin juuri oikeaan aikaan kaikeksi onneksi lauantaina Sissin kanssa se yhteinen sävel kehässä ja se kyllä näkyikin heti.:) Jätin nakit kokonaan pois, kun niistä neitokainen meni täysin sekaisin ja mentiinkin siis pelkillä nappuloilla kehään, joten Sissi malttoi niiden turvin seistä ryhdikkäästi ja rauhallisesti kehässä.
Loppujen lopuksi Esta oli jälleen kerran ROP ja Koda siis toistamiseen VSP ja tämähän kelpasi meille paremmin kuin hyvin.:) Tavoitteet olivat jo toisena päivänä hyvin hanskassa; molemmille toiset sertit, Sissille ensimmäinen cacib ja Kodalle se kolmas! Tämä varmisti siis sen, että Koda ei ole kuin enää sen YHDEN cacibin päässä inttivalion arvosta! HUIKEETA.:) Kodallahan menee tuo tarvittava aikaraja 1v1p umpeen elokuussa, tarkemmin laskettuna 9.8 lähtien voidaan sitä viimeistä valkoista lähteä hakemaan. Huhhuh! Se oli se meidän tämän vuoden päätavoite eikä se ole enää kaukana.

No, sittenhän oli enää jäljellä se kuuluisa viimeinen näyttelypäivä. Se ratkaiseva päivä, joka oli ollut kuin kirous meidän päällä aiemmin. Voin kertoa, että paljoa ei yöllä nukuttanut ja aamulla olin niin hermostunut että kävi ihan meidän bussilaisia sääliksi ajomatkalla hotellilta näyttelypaikalle.:D Sunnuntaina meillä oli tuomarina kazakstinlainen, todella tiukka täti Natalya Drovossekova. Päästiin kehään jo heti aamukymmeneltä, eli sopivasti taas ennen pahimpia helteitä. Koda olikin sitten ihan ensimmäinen koira koko kehässä. Reissu oli ollut jo todella pitkä ja ottanut veronsa, Kodaa ei nimittäin kiinnostanut enää pätkän vertaa esiintyä. Vaikka mitä tein, niin se seisoi täysin laiskasti lysyssä eikä liikkeissäkään ollut enää potkua ja Kodaa sai melkein raahata perässä. Jännäksi siis meni, todella jännäksi. Muistan vieläkin, kuinka näyttelyhihnaa pitelevä käteni tärisi kuumuuden ja jännityksen yhteisvaikutuksesta.
Tuomari lateli arvostelua venäjäksi, joten oli luonnollisesti vaikea arvata mihin riittää. Lopulta tuomari totesi meille "excellent" joka toden totta meinasi sitä kolmatta viimeistä tarvittavaa luokkasertiä!! Minä kiljahdin ja aloin tanssia ja rutistaa Kodaa ja kyllä sieltä muutama onnenkyynelkin jo tuli. Tuomari totesi heti perään, että cacibia hän ei tänään anna (tuomarilla on oikeus olla antamatta vaikka erinomaisen ja luokksertin saisikin) ja minä tähän onnesta soikeana totesin että ei haittaa yhtään (koska ei me sitä tosiaan enää edes tarvittu!!) ja jatkoin kehässä tanssimista. Tuomari tuijotti minua ihmeissään ja totesi toisen kerran että tajusinhan minä että ei cacibia ja sanoin että joojoo ei haittaa, vain serti me haluttiin.:D Koska nyt VIHDOIN JA VIIMEIN se oli totta; Kodasta tuli kuin tulikin Liettuan valio!! <3 Sehän meinasi myös sitä, että Kodasta leivottiin samaan syssyyn myös Valko-Venäjän, Latvian, Viron sekä koko Baltian muotovalio!!

Piti siinä sitten vielä sen verran koota itsensä, että sain vietyä Sissinkin kehään koska täytyi totta kai vielä yrittää neidillekin se viimeinen saada Kodan tapaan. Sissillä riitti virtaa vielä viimeisenäkin päivänä, mutta neiti malttoi esiintyä jälleen hienosti ja se näkyi; Sissi oli toistamiseen PN2 vara-cacibilla ja kolmannella sertillä. Näin ollen Sissistä leivottiin kertaheitolla sekä Liettuan että Suomen muotovalio, huikeeta!! :)

En meinannut vielä tämänkään jälkeen uskoa, että kyllä se vaan oli totta; me päästäisiin vihdoinkin kotimatkalle valioina! Vasta kun sain ruusukkeen ja mustaa valkoisella käteen, niin tajusin sen kunnolla että nyt se oli plakkarissa eikä kukaan sitä meiltä voisi enää pois viedä!
Piti totta kai "pikapuhelu" soittaa Sarille, Kodan kasvattajalle, joka kovasti odotteli tuloksia ja liikuttuneeksi hihkumiseksi se puhelu sitten meni.:') Toivottavasti näitä puheluita pääsee vielä jatkossakin soittamaan!

BY LT LV EE BALT MVA <3

Tiedän, että monet näissäkin piireissä pitävät näitä "pilipalilitilati" valiotitteleitä helppoina, hölmöinä ja ehkä jopa hieman turhina. Totta, eihän tämä mikään FI MVA-tasoinen juttu ole, mutta silti meille aivan yhtä tärkeä ja huikea juttu! Ja voin kertoa, ettei todellakaan ole myöskään helppoa! Täähän oli meille sellainen "kolmas kerta toden sanoo"-juttu. Vaikkei kilpailua liiaksi olisi, niin jos tuomari ei tykkää niin ei sitten vaan tykkää. Ja kun kuitenkin tuntuu, että tänä päivänä tuoltakin päin maailmaa löytyy jo ihan "oikeitakin" tuomareita, eikä enää pelkästään vain erimaatteja ja kaikille kaikki mahdollinen-tyyliin. Kyllä se on meidän reissuilla nähty ja todistettu ja niinhän sen osoitti tämä sunnuntainenkin tuomari. Ja haluan kuitenkin uskoa, että ei näitä valiotitteleitä silti ihan joka rakille kuitenkaan jaella.:D Paljon ollaan jouduttu reissaamaan ja panostamaan, niin ajallisesti kuin rahallisesti. Pari edellistä reissua kun jäi niiiin lähelle mutta kuitenkin niin kauas, niin ehkä senkin takia tämä tuntuu vain entistäkin makeammalta! Kuten Sarikin sanoi; periksi ei anneta! :)

Senkin takia oli pakko valioskumpitella ja kakutella "mummolassa" heti maanantaina kun oltiin kotiuduttu. Niin vahvasti ovat kotijoukot sekä monet kaverit ja tuttavat eläneet mukana, kiitos vielä tätäkin kautta teille, tiedätte kyllä keitä te olette.:)

Vieläkin vähän väsyttää, mutta on kyllä kaikki ollut sen arvoista. On kiitollinen ja liikuttunut olo.:) Eilen lähti valionarvo hakemukset Latviaan ja Viroon päin joten niitä sitten jäädään odottelemaan vielä. Nyt me jäädäänkin ansaitulle tauolle vähän kaikesta, mutta varsinkin näyttelyistä. En voi kuitenkaan kieltää sitä, että pikkuisen on alkanut tehdä mieli käväistä myös mahdollisesti Ruotsin ja Norjan puolella sertijahdissa, mutta se ei ole silti ihan vielä ajankohtaista.
Seuraava tavoite kuitenkin kun on vasta loppukesästä/syksystä sen viimeisen cacibin suhteen ja silloin päästäänkin tavoittelemaan sitä valioluokassa.:) Suomessa en aio tuolla valioluokalla "ratsastaa" kuten monet muut, ja varsinkin kun täältä me ei enää tarvita yhtään mitään enkä koe saavani siis enää mitään irti sitä kautta. Kunhan saadaan ne mitä tarvitaan niin se riittää, kuten tämäkin reissu sen erinomaisesti osoitti. En halua luopua meidän jalat maassa-tyylistä kirveelläkään.:)

Pienet Moletain tuliaiset.:)

Ja kaiken tämän on totta kai mahdollistanut Koda.<3 En voi tarpeeksi Saria sanoin kiittää tästä koirasta, vaikka yritetty on. Tiedän, että sitä on parjattu selkäni takana sekä joskus jopa päin omaa naamaani. Mutta me ei olla siitä välitetty, vaan pyritty tekemään samaan tahtiin omia juttujamme. Tiedän kyllä Kodassa olevat puutteet ja "virheet" täysin hyvin itsekin, mutta kelläpä meistä olisikaan sitä ihan täydellistä koiraa?

Kiitos Koda, kun olet juuri tuollainen kuin olet .<3 Kiitos näistä uskomattomista hetkistä, muistoista ja seikkailuista, joita en koskaan kuvitellut koiran kanssa jakavani. Toivottavasti näitä on meillä vielä paljon edessä. Kaunis, rakas koirani.<3

Every once in awhile a dog enters your life and changes everything.