Champion International d'Exposition

Viime viikonloppuna hurautettiin jälleen kerran lahden yli Tallinnaan. Reissuun lähdettiin kera Kodan ja Sissin sekä Sissin omistajien Juhan ja Titan kanssa ja suuntana oli tosiaan Kalevi Stadion ja kaksipäiväinen Tallinna KV. Kodalla inttivaliokello tikitteli kovaa vauhtia, kun tuo vaadittava aikaväli umpeutui juuri elokuun alussa ja se viimeinen CACIB oli tosiaan hakusessa.;)

Oltiin etukäteen toivottu näyttelynjärjestäjiltä että tollerit arvosteltaisiin lauantaina vasta iltapäivällä ja otettiinkin aika iso riski, kun varattiin vasta lauantai aamuna lähtevä lautta. Toive kuitenkin oli onneksi kuultu ja toteutettu ja aikataulut natsasivat paremmin kuin hyvin! Ei ollut kiirettä päästä laivasta pois ja näyttelypaikalle kerettiin lähes pari tuntia ennen kehien alkua.
Tollereita oli Tallinnaan ilmoitettu seitsemän, joista kuusi oli Suomesta. Seitsemäs oli virolainen pentu, mutta sekin oli paikalla vain sitten sunnuntaina. Olin etukäteen ollut omaan tuttuun tapaani perus pessimistinen, kun uroksia oli kuitenkin neljä ja kolme niistä kisasivat cacibista. No, toisesta avouroksesta en kyllä ollut lainkaan huolissani mutta Foxi oli kova vastus.

Kun kehä läheni, tuntui että kädet alkoivat puutua ja rintaa puristaa,  jännitys oli todellakin niin kova! Suuri haave oli enää niin pienestä kiinni, mutta silti piti onnistua ihan nappiin. Juhalle sanoinkin että jos tässä nyt pyörryn niin show must go on ja vie Koda kehään mun puolesta.:D Ei ole nää mun kisahermot parantuneet tässä matkan varrella siis yhtään näköjään..
Lauantaina tuomarina oli espanjalainen Jose Miguel Duval Sanchez, joka hyvin positiivisena yllätyksenä ei todellakaan ollut mikään ERI tai SA automaatti kuten olin alunperin vähän epäillyt.
Kodapoika korkkasi samalla myös valioluokan ja millä tavalla! ERI SA sieltä napsahti ja koska avoluokka oli multa mennyt jännityksessä kokonaan ohi ja kun PU-kehään kuulutettiin meidän lisäksi vain junnu-uros niin vasta siinä kohtaa tajusin että ei perhana kävi miten tahansa niin se CACIB sieltä tulee!! Juha sanoikin että kun se asia mulle valkeni niin ilmeeni oli kuulemma kehässä näkemisen arvoinen.:D
Juostiin kerran ympäri ja Koda osoitettiin ykköseksi ja juhlat saattoivat alkaa! Kansainvälisen näyttelyvalion titteli, C.I.E, se totta vieköön oli sitten siinä!! Kyllä sieltä tuli kiljahdus ja tanssiaskel jos toinenkin kun se viimeinen valkoinen meille ojennettiin, VOI KODA.<33
Tuomaria oli pakko kiittää espanjaksi vielä perään.:)
Narttuja oli kaksi ja hetkistä myöhemmin juostiin roppikehä odotetusti Sissiläisen kanssa. Juostiin kerran yhdessä ympäri, jonka jälkeen tuomari ojensi meille punakeltaisen ruusukkeen! Mikä kruunu sille viimeiselle cacibille kun roppikin tuli siihen perään.<3
Miten huikea tandemi Sissi ja Koda onkaan, kun kaverukset on yhdessä ulkomailla voi jestas sentään! :) Sissille vielä cacibin lisäksi  Viron serti ja sitä myötä EE MVA!

Vasta kehän jälkeen se todella osui ja upposi että mitä sitä tulikaan juuri tehtyä ja saavutettua! Onnen ja liikutuksen kyyneleet ei kauaa vieneet ja Koda oli pian halittu ihan lyttyyn.<3

"Excellent type and proportions. Nice head with good pigmentation and eyes. Excellent coat. Mature body. In very good condition. Nice movement. Top line could be just a bit firmer." 
-> VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP -> C.I.E!!!!!!!!!!!!

<3

Heti ensimmäiseksi oli totta kai pakko soittaa Sarille, jolle tämä meidän reissu tuli täytenä yllärinä. Totta kai tiedossa oli että joskus jostain lähdettäisiin sitä viimeistä hakemaan, mutta en ollut kertonut mistä ja milloin. Kyllä olikin niin onnellinen, liikuttunut ja hysteerinen puhelu että! <3 Ihanaa kun on kasvattaja joka elää niin aidosti mukana vaikka välimatkaa muuten olisikin.:)

Ryppejä ei jääty odottelemaan, niin hirveä oli helle ja kun oltiin koko konkkaronkka herätty jo ennen aamu viittä ja  viimeksi syöty laivalla aamupalabuffetissa, niin suosiolla kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnattiin hotellille lepäämään  ja myöhemmin Amarilloon syömään. Illemmalla vielä luonnollisesti korkattiin skumppaa meidän upeille punaturkeille! :)

Meidän hienonhienot reissulaiset! 

Sunnuntaina ei sitten ollutkaan enää niin mitään paineita kehäkettuilun suhteen. Sanoinkin että meidät voidaan liputtaa vaikka hoolla ulos, ei tunnu enää missään! :) Oltaisiin periaatteessa voitu melkein skipata koko näyttely, mutta meillä oli varattuna 17.30 laiva ja koko päivä edessä joten sama se oli mennä koko rahan edestä sitten kuitenkin.
Hellettä piisasi stadionilla lauantaita enemmän eikä varjoa missään joten koville otti. Tuomarina oli pieni ja hieman heiveröinen jenkkiläistäti Wendy Willchuck. Tämä täti olikin sitten totaalinen erimaatti ja tuntui että kehään pääsy kesti ikuisuuden. Tollerit olivat toki viimeinen rotu kehässä, mutta silti. Tuntui että edellisissä roduissa vain luokkavoittajat saivat SA:t mutta kun tuli tollerien vuoro niin jopa edellisen päivän EH:n koirat olivat SA:n arvoisia joten kaikki saivat kaiken.

Kodapoika päätti sitten että tämä Tallinan turnee alotetaan sekä myös päätetään voittajatyyliin! ERI SA jälleen ja kaikki neljä urosta olivat sitten PU-kehässä, tuomari nopeasti valitsi Kodan kuitenkin jälleen ykköseksi joten saatiin kuin saatiinkin vielä yksi CACIB lisää kotiin viemisiksi.:) Junnu oli kakkonen joten PU3 ollut Foxi sai meidän takaa vara-cacibin ja saa anottua sen varsinaiseksi cacibiksi joka tekee myös Foxista inttivalion, onnea! :)
Sissiläinen oli jälleen hienosti PN1 joten kaverukset saivat päivän päätteeksi vielä kertaalleen juosta yhdessä roppikehässä. Ja sieltä meille ojennettiin toistamiseen ROP-ruusuke, ei olisi kyllä voinut meidän karavaanilla paremmin tämä viikonloppu enää mennä! <3

"Very good type. Nice head. Strong top line. Good bite. Moved well."
-> VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP

Kehäkettuilun jälkeen meidän ROP/VSP-kaksikko oli totisesti viilennyksen ja uimareissun ansainnut, joten pakattiin tavarat autoon ja suunnattiin meren rannalle. Oli siinä meillä pikkuisen onnellisia tolloja kun pääsivät pallon perässä uimaan! Siitä sitten olikin hyvä jatkaa eteen päin kohti satamaa ja aloittaa kotimatka.

Muruset.<3

Sunnuntai-iltana kotiin päästyä oli viimeisillä voimilla vielä pakko laittaa heti C.I.E-ruusuke tilaukseen (joka saapuikin juuri tänään!) ja heti maanantai aamuna lähti itse hakemus vetämään. Tänään tulikin jo kuittaus Kennelliitosta että hakemus vastaanotettu, nyt ei sitten muuta kuin odotellaan. Normaalisti tässä vahvistamisessa menee se 4-6kk, mutta hyvää tunnetusti kannattaa odottaa.:) Pienenpieni toive on että kerkeisi vielä tämän vuoden puolella, kun kesälomat olisi jo lusittu mutta saattaa se silti alkuvuoteen mennä.. No, joka tapauksessa tuo huikea saavutus ja meidän tämän vuoden päätavoite on kuin onkin nyt sitten plakkarissa! <3

Voi jestas mitä tuo pikkukettu menikään oikein tekemään. Nyt sen vasta kunnolla ymmärtää! Tämä minun kuuluisa "ei näyttelykoirani" tuli, näki ja voitti viikonloppuna kaiken. Se on täyttänyt, tai ei oikeastaan edes täyttänyt, vaan suorastaan YLITTÄNYT kaikki odotukset.<3 Siinä on omat puutteensa (en tykkää puhua vioista) ja sitä on minulle parjattu niin vasten naamaa kuin selänkin takana. Mutta niin se on vaan kaikille näyttänyt mihin se pystyy, myös minulle itselleni, kerta kerran jälkeen. Joka kerta ollaan menty kehään nöyrinä, muttei missään nimessä nöyristellen. Ei näin monta tuomaria kuitenkaan voi väärässä olla, kyllä herra on tittelinsä ansainnut! <3

On vaan vieläkin niin totaalisen kiitollinen ja liikuttunut olo, ei voi muuta sanoa! En koskaan kuvitellut kokevani ja tekeväni koiran kanssa tällaista, niin monet seikkailut ja upeat hetket ollaan saatu Kodan kanssa yhdessä kokea ja tämä on kyllä kruununjalokivi kaikelle sille.<3

Tallinnan tuliaiset ja maailman hienoin punaturkki.<3

Liettuan valloitus

No niin. Nyt on pari päivää lepäilty ja palauduttu reissun jäljiltä, joten eiköhän olisi jo korkea aika rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.
Vietimme nimittäin toukokuun viimeisen viikonlopun Moletaissa, Liettuassa. Tätä reissua oli mietitty pitkään ja arvottu moneen kertaan että lähteäkö vaiko ei. Tämä oli nimittäin samanlainen erikoisviikonloppu Druskininkain tapaan, että kolmella sertillä oli mahdollisuus valioitua kertaheitolla. Juurikin Druskininkaissa saatiin ne 2/3 sertiä sekä myöhemmin Minskissä 1/2 sertiä ja niiden jälkeen olo oli niin tyhjä ja pettynyt, että silloin vannoin että ei ikinä enää. No, jostain syövereistä sitä sitten kuitenkin sen verran sisua vielä löytyi, että päätin kuitenkin VIELÄ KERRAN yrittää joten ilmoitin Kodan Moletaihin. Tämä reissu oli siitäkin erilainen, että tällä kertaa emme lähteneet reissuun kaksin, vaan meidän mukaamme lähti myös Sissi-neiti (Kitimat Tell Me More). Sissin perhe oli lomalla ulkomailla niin neitokainen oli meillä hoidossa muutenkin, niin oli sitten sovittu että ottaisin Sissin meidän kanssa reissuun mukaan niitä sertejä ja neidin ensimmäisiä cacibeja toivottavasti hakemaan.:) Ja mikäs siinä, Koda ja Sissi ovat vanhoja tuttuja ja tulleet aina hienosti toimeen ja kaksikko olikin tavattoman helppoja ja rauhallisia matkakavereita koko reissun ajan. Vieläkin ihmetyttää, miten helposti ja vaivattomasti koko reissu meni kahden koiran kanssa.

Hönöt eivät vielä alkuviikosta tienneet, mihin viikonloppuna suunnattaisiin.

Matka kohti Moletaita alkoi aikaisin torstai aamuna. Klo 5.30 oltiin satamassa pakkailemassa kamoja Miliamin bussiin. Meitä olikin tällä reissulla vain kahdeksan matkalaista plus matkanjohtaja, ei olla noin pienellä porukalla bussimatkalla oltukaan! Olin aivan varma että lähtijöitä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta näin pienellä porukalla oli huomattavasti helpompaa.:D Yhteishenki bussissa oli jälleen kerran mahtava alusta pitäen ja ennestään tuttujakin siellä oli.

Kohta mennään!

Kauas on aina pitkä matka. Torstai-iltana saavuttiin hotellille Vilnaan ja vaikka koko päivä oltiin bussissa istuttu, niin kyllä sitä vaan silti oli ihan puhkipoikki, niin koirat kuin itsekin ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.
Perjantaina koitti sitten ensimmäinen näyttelypäivä. Druskininkaissa oli kolme KV näyttelyä, Moletaissa sen sijaan lähes kaikilla ryhmillä oma erikoisnäyttelynsä perjantaina sekä sitten KV sekä lauantaina että sunnuntaina. Meillä oli siis luonnollisesti ensimmäisenä vuorossa noutajien erikoisnäyttely. Tollereita oli ilmoitettu viisi ja kaikki Suomesta, Koda oli ainoa uros. Tällä kertaa en laittanut ollenkaan pahakseni sitä, että Kodalla ei ollut kilpailua. Liettuassa kun on hieman hassu sääntö, että mitkään sertit eivät siirry minnekään, valiotkin voivat kerätä niitä niin paljon kuin sielu sietää, joten siellä on vain ja ainoastaan voitettava mikäli mieli sertejä tekee. (Ja tekeehän sitä!)

Noutajaerkkarissa tuomarina oli italialainen labbiskasvattaja Sergio Scarpellini. Päivä oli ollut pitkä ja tuskallisen helteinen, näyttelypaikalle tultiin jo kymmenen maissa mutta me pääsimme kehään vasta puoli neljältä, joten koirat sekä itse oliin jo lievästi kuumissaan ja väsyneitä mutta parhaamme tehtiin. Koda esiintyi tuttuun tapaansa hyvin rauhallisesti, mutta jaksoi silti juosta yllättävän hyvin siinä helteessä. Erinomainenhan sieltä tuli sertin kera sekä sitten automaattisesti paras uros.
Koda sai myös Club Show Winner-16 - tittelin, joka Suomessa nyt ei ole virallinen, mutta Liettuassa olisi validi jos sinne vielä joskus on tarvetta suunnata. Eipä haittaa, siitä saatu ruusuke on kuitenkin hieno muisto jo sinänsä että sellainenkin nyt kuitenkin on.:)

"3,5 years old. Lovely head. Nice color. Good coat and topline. Well angulated. Good bone and feet. Moves well."

Siitä sitten äkkiä koiran vaihto ja Sissin kanssa kehään, neiti esiintyi käyttöluokassa. Sissihän oli aivan erilainen kehäkettu kuin Koda; täynnä virtaa ja hyppi ja pomppi eikä seisomisesta meinannut tulla mitään. Arvostelussa olikin (täysin aiheesta) maininta että tarvitsee malttia esiintymiseen, mutta sai neiti silti onneksi Kodan tavoin sen ensimmäisen tarvittavan luokkasertinsä! Sissi oli lopulta PN3, joten hieno päivä oli kaikin puolin!
Roppikehä olikin sitten mielenkiintoinen, sillä se juostiin lähes kaksi tuntia myöhemmin ite rotukehän jälkeen. Erkkari kun haluttiin ilmeisesti huipentaa ns.isoon kehään, että kaikkien noutajien PU1 ja PN1 koirat juoksisivat isossa kehässä ja roppi valittaisiin vasta siellä. Voin kertoa että Kodaa eikä hirveästi itseäänkään ei enää siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut, kun päivä oli jo muutenkin ollut pelkkää odottelua ja kärventymistä. Roppi oli odotetusti ja ansaitusti kuvankaunis Esta ja Koda siis VSP. Eipä sillä, PU1 ja VSP-saavutuksista tuli jo sellaiset ruusukkeet sekä pokaalit, että en voinut uskoa että ne oli tosiaan meille, kun ne olivat lähes RYP-palkintojen kokoiset ja näköiset.:D Joten panostus tähän erkkariin oli paikalliselta noutajajärjestöltä kyllä huikea, wau!

ROP Esta, VSP Koda.

Laatatkin oli hienot!

Eipä tarvinnut perjantainakaan kauaa nukkumattia odotella. Lauantaina herättiin yhtä aurinkoiseen säähän, mutta kaikeksi onneksi päästiin kehään jo 10.30, niin ei tarvinnut perjantaiseen tapaan koko päivää odotella sekä ennen kaikkea vältyttiin pahimmalta helteeltä.
Lauantaina oli siis vuorossa KV ja ennen kaikkea toki se pelkkä luokkaserti toiveissa, mutta myös se Kodan toinen Liettuan cacib ja yhteensä kolmas sellainen, oli ollut tämän reissun sellainen minimitavoite. Lauantain tuomarina toimi tanskalainen Marianne Holm-Hansen, joka ilmeisesti (joidenkin mukaan) kantaa myös hieman kyseenalaista lempinimeä hölmö-Hansen. Ja tämän kehäkokemuksen jälkeen en hirveästi ihmettele miksi.
Tämän jo melko iäkkään tuomaritädin selkä oli kipeänä, eikä hän sen takia koiria kovin kummoisesti käynyt läpi ja ainakin tollereissa tutki junnunartunkin pöydällä. Olin alunperin ladannut varmimmat odotukset juuri tähän tuomariin, kun pohjoismaalaiset yleensä tykkäävät juuri tästä Kodan tyyppisestä rotevasta ja turkikkaasta mallista. Tuomarilla oli kuitenkin alusta pitäen nyrpeä naama Kodan nähdessään. Hän seisotti meitä tooooodella pitkään ja multa meinasi jo usko loppua että päästäänkö me koskaan täältä kehästä pois. Lopulta tuomari totesi pelkästään "thank you" jonka jälkeen jäin ihmeissäni katsomaan että mitähän me nyt sitten mahdettiin saada. Tuomari tuli meidän luokse surullinen ilme kasvoillaan ja alkoi selostamaan, että kyllä tämä liikkuu kauniisti, mutta tällä saisi olla enemmän valkoisia merkkejä, tältähän esimerkiksi puuttuu kokonaan valkoinen hännänpää joka on tollerin perusmerkki. Tuijotin tuomaria epäuskoisena että OIKEASTI jätätkö tuon takia mitään antamatta?? Valahdin jo epätoivoon ja ajattelin että jaahas, yleensä me ollaan vasta silloin viimeisenä näyttelypäivänä tiputtu korkealta ja kovaa mutta että nyt se kosahti sitten tähän toiseen päivään. Mutta sitten tuomari kuitenkin totesi, että kokonaisuus on sen verran hyvä että kyllä hän sille sertin sekä cacibin antaa ja en osaa edes kuvailla sitä tunnetta siinä kohtaa! Nousin epätoivon pohjamudista takaisin pilviin sellaisella ryminällä että oksat pois.:D Taisinkin siinä nopeasti todeta tuomarille että kylläpä säikäytit minut toden teolla, mutta kiitos kuitenkin. Pienenä vinkkinä kuitenkin, että mikäli tolleriasi ei ole valkoisilla merkeillä pilattu, niin tälle tuomarille ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata mennä.(Kun edes Kodan valkea piirto, iso valkea rinta ja tassut ei riitä)
Suureksi hämmästykseksi ei tuo Kodan saama arvostelu kuitenkaan mikään hirveän huono edes ollut:

"Good size. Little long in body. Excellent head and expression. Good ears. Correct topline and angulations. Excellent bones and feet. Correct tail carriage and coat quality. Would want more white markings."

Niin ja nappasihan Kodapoika samalla kertaa myös Crufts-oikeuden jo toistamiseen! Aika huikeeta.:) Ei tuotakaan nyt kuitenkaan ihan joka paikassa jaella.

Sissistä sen sijaan tuomari piti kovasti ja neiti nappasikin myös toisen sertinsä sekä oli PN2 vara-cacibin kera, jonka voi anoa Estan takaa oikeaksi cacibiksi joten Sissin tavoite siitä ensimmäisestä valkoisesta täyttyi myös heti! Me löydettiin juuri oikeaan aikaan kaikeksi onneksi lauantaina Sissin kanssa se yhteinen sävel kehässä ja se kyllä näkyikin heti.:) Jätin nakit kokonaan pois, kun niistä neitokainen meni täysin sekaisin ja mentiinkin siis pelkillä nappuloilla kehään, joten Sissi malttoi niiden turvin seistä ryhdikkäästi ja rauhallisesti kehässä.
Loppujen lopuksi Esta oli jälleen kerran ROP ja Koda siis toistamiseen VSP ja tämähän kelpasi meille paremmin kuin hyvin.:) Tavoitteet olivat jo toisena päivänä hyvin hanskassa; molemmille toiset sertit, Sissille ensimmäinen cacib ja Kodalle se kolmas! Tämä varmisti siis sen, että Koda ei ole kuin enää sen YHDEN cacibin päässä inttivalion arvosta! HUIKEETA.:) Kodallahan menee tuo tarvittava aikaraja 1v1p umpeen elokuussa, tarkemmin laskettuna 9.8 lähtien voidaan sitä viimeistä valkoista lähteä hakemaan. Huhhuh! Se oli se meidän tämän vuoden päätavoite eikä se ole enää kaukana.

No, sittenhän oli enää jäljellä se kuuluisa viimeinen näyttelypäivä. Se ratkaiseva päivä, joka oli ollut kuin kirous meidän päällä aiemmin. Voin kertoa, että paljoa ei yöllä nukuttanut ja aamulla olin niin hermostunut että kävi ihan meidän bussilaisia sääliksi ajomatkalla hotellilta näyttelypaikalle.:D Sunnuntaina meillä oli tuomarina kazakstinlainen, todella tiukka täti Natalya Drovossekova. Päästiin kehään jo heti aamukymmeneltä, eli sopivasti taas ennen pahimpia helteitä. Koda olikin sitten ihan ensimmäinen koira koko kehässä. Reissu oli ollut jo todella pitkä ja ottanut veronsa, Kodaa ei nimittäin kiinnostanut enää pätkän vertaa esiintyä. Vaikka mitä tein, niin se seisoi täysin laiskasti lysyssä eikä liikkeissäkään ollut enää potkua ja Kodaa sai melkein raahata perässä. Jännäksi siis meni, todella jännäksi. Muistan vieläkin, kuinka näyttelyhihnaa pitelevä käteni tärisi kuumuuden ja jännityksen yhteisvaikutuksesta.
Tuomari lateli arvostelua venäjäksi, joten oli luonnollisesti vaikea arvata mihin riittää. Lopulta tuomari totesi meille "excellent" joka toden totta meinasi sitä kolmatta viimeistä tarvittavaa luokkasertiä!! Minä kiljahdin ja aloin tanssia ja rutistaa Kodaa ja kyllä sieltä muutama onnenkyynelkin jo tuli. Tuomari totesi heti perään, että cacibia hän ei tänään anna (tuomarilla on oikeus olla antamatta vaikka erinomaisen ja luokksertin saisikin) ja minä tähän onnesta soikeana totesin että ei haittaa yhtään (koska ei me sitä tosiaan enää edes tarvittu!!) ja jatkoin kehässä tanssimista. Tuomari tuijotti minua ihmeissään ja totesi toisen kerran että tajusinhan minä että ei cacibia ja sanoin että joojoo ei haittaa, vain serti me haluttiin.:D Koska nyt VIHDOIN JA VIIMEIN se oli totta; Kodasta tuli kuin tulikin Liettuan valio!! <3 Sehän meinasi myös sitä, että Kodasta leivottiin samaan syssyyn myös Valko-Venäjän, Latvian, Viron sekä koko Baltian muotovalio!!

Piti siinä sitten vielä sen verran koota itsensä, että sain vietyä Sissinkin kehään koska täytyi totta kai vielä yrittää neidillekin se viimeinen saada Kodan tapaan. Sissillä riitti virtaa vielä viimeisenäkin päivänä, mutta neiti malttoi esiintyä jälleen hienosti ja se näkyi; Sissi oli toistamiseen PN2 vara-cacibilla ja kolmannella sertillä. Näin ollen Sissistä leivottiin kertaheitolla sekä Liettuan että Suomen muotovalio, huikeeta!! :)

En meinannut vielä tämänkään jälkeen uskoa, että kyllä se vaan oli totta; me päästäisiin vihdoinkin kotimatkalle valioina! Vasta kun sain ruusukkeen ja mustaa valkoisella käteen, niin tajusin sen kunnolla että nyt se oli plakkarissa eikä kukaan sitä meiltä voisi enää pois viedä!
Piti totta kai "pikapuhelu" soittaa Sarille, Kodan kasvattajalle, joka kovasti odotteli tuloksia ja liikuttuneeksi hihkumiseksi se puhelu sitten meni.:') Toivottavasti näitä puheluita pääsee vielä jatkossakin soittamaan!

BY LT LV EE BALT MVA <3

Tiedän, että monet näissäkin piireissä pitävät näitä "pilipalilitilati" valiotitteleitä helppoina, hölmöinä ja ehkä jopa hieman turhina. Totta, eihän tämä mikään FI MVA-tasoinen juttu ole, mutta silti meille aivan yhtä tärkeä ja huikea juttu! Ja voin kertoa, ettei todellakaan ole myöskään helppoa! Täähän oli meille sellainen "kolmas kerta toden sanoo"-juttu. Vaikkei kilpailua liiaksi olisi, niin jos tuomari ei tykkää niin ei sitten vaan tykkää. Ja kun kuitenkin tuntuu, että tänä päivänä tuoltakin päin maailmaa löytyy jo ihan "oikeitakin" tuomareita, eikä enää pelkästään vain erimaatteja ja kaikille kaikki mahdollinen-tyyliin. Kyllä se on meidän reissuilla nähty ja todistettu ja niinhän sen osoitti tämä sunnuntainenkin tuomari. Ja haluan kuitenkin uskoa, että ei näitä valiotitteleitä silti ihan joka rakille kuitenkaan jaella.:D Paljon ollaan jouduttu reissaamaan ja panostamaan, niin ajallisesti kuin rahallisesti. Pari edellistä reissua kun jäi niiiin lähelle mutta kuitenkin niin kauas, niin ehkä senkin takia tämä tuntuu vain entistäkin makeammalta! Kuten Sarikin sanoi; periksi ei anneta! :)

Senkin takia oli pakko valioskumpitella ja kakutella "mummolassa" heti maanantaina kun oltiin kotiuduttu. Niin vahvasti ovat kotijoukot sekä monet kaverit ja tuttavat eläneet mukana, kiitos vielä tätäkin kautta teille, tiedätte kyllä keitä te olette.:)

Vieläkin vähän väsyttää, mutta on kyllä kaikki ollut sen arvoista. On kiitollinen ja liikuttunut olo.:) Eilen lähti valionarvo hakemukset Latviaan ja Viroon päin joten niitä sitten jäädään odottelemaan vielä. Nyt me jäädäänkin ansaitulle tauolle vähän kaikesta, mutta varsinkin näyttelyistä. En voi kuitenkaan kieltää sitä, että pikkuisen on alkanut tehdä mieli käväistä myös mahdollisesti Ruotsin ja Norjan puolella sertijahdissa, mutta se ei ole silti ihan vielä ajankohtaista.
Seuraava tavoite kuitenkin kun on vasta loppukesästä/syksystä sen viimeisen cacibin suhteen ja silloin päästäänkin tavoittelemaan sitä valioluokassa.:) Suomessa en aio tuolla valioluokalla "ratsastaa" kuten monet muut, ja varsinkin kun täältä me ei enää tarvita yhtään mitään enkä koe saavani siis enää mitään irti sitä kautta. Kunhan saadaan ne mitä tarvitaan niin se riittää, kuten tämäkin reissu sen erinomaisesti osoitti. En halua luopua meidän jalat maassa-tyylistä kirveelläkään.:)

Pienet Moletain tuliaiset.:)

Ja kaiken tämän on totta kai mahdollistanut Koda.<3 En voi tarpeeksi Saria sanoin kiittää tästä koirasta, vaikka yritetty on. Tiedän, että sitä on parjattu selkäni takana sekä joskus jopa päin omaa naamaani. Mutta me ei olla siitä välitetty, vaan pyritty tekemään samaan tahtiin omia juttujamme. Tiedän kyllä Kodassa olevat puutteet ja "virheet" täysin hyvin itsekin, mutta kelläpä meistä olisikaan sitä ihan täydellistä koiraa?

Kiitos Koda, kun olet juuri tuollainen kuin olet .<3 Kiitos näistä uskomattomista hetkistä, muistoista ja seikkailuista, joita en koskaan kuvitellut koiran kanssa jakavani. Toivottavasti näitä on meillä vielä paljon edessä. Kaunis, rakas koirani.<3

Every once in awhile a dog enters your life and changes everything.

Minsk KV

No niin, oltaiskos sitä jo tarpeeksi toivuttu tosta viikonlopusta niin voisi vihdoin ja viimein kerrata meidän reissua, kun se vielä on suhtkoht hyvin muistissa.:)

Elikäs, tämä näyttelyvuosi pistettiin viime viikonloppuna pakettiin eksoottisesti Minskissä, Valko-Venäjällä! Eipä ollut koskaan edes mielessä käynyt, että tuolla päin maailmaa tulisi koskaan reissattua, saati sitten koiran kanssa! No, sinne kuitenkin suunnattiin kun olin siellä ennen käyneiltä kuullut että kaikki on aina mennyt hyvin, siellä ei YLEENSÄ tollereita ole ja sieltä olisi "helppoa" vain kahdella sertillä valioitua kertaheitolla.
Miliamilla taas mentiin ja matkaseuraksi meille lähtivät Jenni sekä Tyyne! Huippu seuraa oli meillä siis tälläkin reissulla ja niin paljon kivempaa niin itsellään, kuin varmasti koirilla kun kaveri oli mukana.:) Koda ja Tyyne jakoivatkin bussissa saman häkin ja serkukset tulivat niin hienosti toimeen koko reissun ajan.<3

Matkaan lähdettiin torstai-iltana Helsingistä. Lähdettiin 22.30 iltalautalla ja Tallinnassa oltiin kaksi tuntia myöhemmin. Laivamatka tosin oli melko tuskainen, sillä matkalla oli todella kova aallokko, laivassa kolisi ja rysähti pari kertaa todella kovaa ja meille Jennin kanssa meinasi jo tulla hätä, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu.:/ Myöskään pieneltä matkapahoinvoinnilta ei vältytty, eikä minulle sitä kovin helposti edes tule. Huhhuh, hyvin alkoi matka siis! No, ehjinä satamaan ja bussiin kuitenkin päästiin. Yö vietettiin bussissa ja ihmeen hyvin sai kyllä nukuttua. Aamulla klo 8.30 oltiin Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla ja siellä rajallahan sitä sitten seistiinkin. Monta kertaa tultiin bussi syynäämään läpi, koirat laskettiin ja passit katsottiin moneen kertaa. Varmaan sellaiset 2,5 tuntia istuttiin ja odotettiin bussissa rajan yli pääsyä, sellainen LIEVÄ neuvosto-ajan meininki siellä edelleen siis...
No, lopulta siitä sitten päästiin viimeisenkin passintarkastuksen ja puomin läpi Valko-Venäjälle.

Valko-Venäjän tuulia nuuskimassa.

Maisema oli pelkkää ankeeta, aakeetaa ja laakeeta silmän kantamattomiin. V-Venäjä on siitäkin hassu maa, että ajomatkalla rajalta Minskiin (kesti noin pari tuntia) matkan varrella ei näkynyt ainoatakaan pikkukylää, ei oikeastaan edes kunnon taloja. Se oli vain pelkkää kumpuilevaa peltoa, kunnes yhtäkkiä tuli vain Minsk.
Minsk itsessään oli kyllä kivannäköinen suurkaupunki. En ole missään noin korkeita rakennuksia missään edes nähnyt, kerrostalotkin vain jatkuivat ja jatkuivat..kerrostalojen täyteinen kaupunki se onkin. Jos siellä jotain omakotilähiöitä on, niin me ei ainakaan niitä reissulla nähty yhtäkään.

Hotelli oli oikein hulppea. Meidän huone oli 20.kerroksessa ja jokinäköalalla, kyllä sieltä kelpasi kaupunkia ihailla. Kelitkin kun vielä osuivat kerrankin kohdalleen! Kylmää, mutta aurinkoista oli, joten se oli oikein mukavaa vaihtelua Suomen märkään ja pimeään säähään.:)

Perjantai-ilta otettiin vaan rennosti hotellilla, lenkkeiltiin sen läheisessä puistossa ja tutustuttiin lähialueeseen. Käveltiin lähimmälle ruokakaupalle ostoksille ja käytiin tsekkaamassa näyttelypaikka, joka olikin taas tosi kätevästi 10minsan kävelymatkan päässä.
Mulle kävin hyvin selväksi jo heti kättelyssä, että mun sänky oli koirien lempi leikki-ja nukkumapaikka. Koda ja Tyyne valtasivat sen kokonaan, Jenni sai ihan rauhassa olla omassaan.:D

Tyyne oli niskan päällä.

Muruset.<3

Heräsin la-aamuna siihen, että neiti oli mahan päällä ja jätkä jaloissa.:D

Tollojen vuoro lauantaina oli vasta kolmelta iltapäivällä, joten meillä ei ollut mikään kiire näyttelypaikalle. Nukuttiin siis pitkään, käytiin rauhassa aamupalalla ja pitkällä lenkillä koirien kanssa. Senkin jälkeen kerettiin vielä ottaa parin tunnin päikkärit ennen kuin alettiin valmistautua ja pakata kamppeita kasaan.
Itse näyttelypaikka oli...no, varmasti karsein missä olen koskaan käynyt. Paikkana oli ikivanha liikuntasali, jonka kosteus-ja homevaurioita en oikeasti halua edes ajatella. Olen melko paljon maailmaa nähnyt, mutta missään ei ole ollut karmeimpia wc-tilojakaan kuin tuolla. Vieläkin puistattaa kun niitä ajatteleekin! Hyi helvetti...jotenkin en silti ollut yllättynyt tästä kun miettii missä päin maailmaa oltiin.
No, kehät kuitenkin olivat hyvänkokoiset sekä hyvä alustaiset. Olin tarkkaan Minskin tollerimääriä tarkastellut, eikä lähes missään ollut ollut yhtäkään tolloa, max 1-2. Senpä takia itsekin ajattelin että onpa "helpot" sertit ja cacibit. No, kuinka ollakaan TAAS ihan meidän tuurilla kilpailua oli. Kodan ja Tyynen lisäksi oli ilmoitettu kaksi koiraa Venäjältä, yksi junnunarttu ja tadaa, yksi avouros! Kun tämän sain tietää niin valmistauduin henkisesti ennen reissua jo siihen, että hukkareissu tulee, ei saada sertin sertiä ja tulisi vain kaksi vara-cacibia. Se kun ei kuitenkaan ole mikään salaisuus, että tuolla vedetään aika reippaasti kotiin päin, ruplat puhuu ruplat puhuu..

No, lähdettiin totta kai siitä huolimatta näyttämään mistä suomalaiset koirat on tehty.:) Lauantaina tuomarina oli paikallinen valko-venäläinen, melko nuorehko tuomaritäti Olga Kojevnikova. Etukäteen olin laskenut sunnuntain tuomarin varaan enemmän, sillä olin ihan satavarma että kyllähän valko-venäläinen nyt venäläisen laittaa kärkeen, ei puhettakaan.
Venäläisuros kävi todella kuumana, joten jätin siihen tosi paljon etäisyyttä. Se arvosteltiin ensimmäisenä, arvosanaa en tiennyt kun ei tuollakaan mitään lappusia näytetty missään vaiheessa. Koda esiintyi omaan tapaansa todella maltillisesti, mutta kuitenkin iloisesti. Siitä oli selkeästi kiva päästä tekemään muutakin kuin pelkkää hotellihuoneessa lorvailua.:) Meitä ei käsketty kehästä pois missään vaiheessa, joten aattelin että ainakin ERI saatiin ja siitä vedettiinkin sitten PU-kehä heti perään. Tuomari mietti, mutta ei vaihtanut koirien järjestystä ollenkaan, joten huokaisin jo pettyneenä että "arvasin." Sitten tuomari kävelikin meidän kohdalle ja näytti ykköstä! Multahan loksahti suu auki.:D Sitten kiljahdin ja taisin pari tanssiaskeltakin ottaa, Kodan toinen CACIB!!
Kyllä yllätti Koda taas, voi että mikä mahtis ukkeli! <3 Oli kyllä kova juttu voittaa venäläisten omalla alueella kuitenkin. Myös junnunarttu ja Tyyne saivat erit, ja koska tuollakin on Liettuan tavoin luokkasertit käytössä niin Tyynelle Kodan tavoin serti sekä neidin eka cacib! :)
Sen jälkeen vedettiinkin mielenkiintoisin ROP-kehä missä olen ollut. Kehään nimittäin huudettiin molemmat nartut sekä Koda. Siellä oli siis kolme koiraa, Koda oli narttujen keskellä.:D Jennin kanssa vilkuiltiin että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Ilmeisesti aikaa säästäen samalla vedettiin siis sekä PN että ROP-kehä.:D Junnunarttu valittiin sekä ROP-junioriksi että ROPiksi, Tyyne PN2 ja Koda siis luonnollisesti VSP. Olipahan mielenkiintoista, varsinkin kun tuomari ei kätellyt kehässä ollenkaan, näytti vain nartuille ykköstä ja kakkosta eikä meille enää mitään, niin en edes tajunnut mitä kehässä tapahtui ja miksi me olimme siellä ja oltiinko nyt vps vai rop.:D Pienellä kyselyllä ja viimeistään sillä kun arvostelulaput saatiin niin asia selvisi. Mutta joo, sellainen kokemus.:D

Arvostelu oli venäjäksi, mutta matkanjohtajamme Terje sen minulle suomensi:
"Ei iso. Hyvä luusto, oikeat mittasuhteet. Oikein hyvä ja rodunomainen pää. Liikuu hyvin. Oikein hyvä temperamentti. Kauniisti esitetty."
-> AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP

Ei tarvinnut ryppeihin jäädä, joten suunnattiin takaisin hotellille. Meidän PITI Jennin kanssa illemmalla suunnata hotellin kylpyläosastolle hieman rentoutumaan, mutta ei me sitten koskaan jaksettukaan sitä tehdä.:D Käytiin hotellin ravintolassa syömässä ja katsottiin KHL:ää huoneen TV:stä ja otettiin vaan rennosti.

Misseily on rankkaa puuhaa.

Sunnuntai aamu valkenikin sitten vitivalkoisena, sillä yöllä oli satanut lunta! Ja lumisadetta jatkui koko päivän, ihanaa.:) Sitä kaivattaisiin kyllä tänne kotimaahankin jo, kiitos!

Sunnuntaina tollojen vuoro oli jo aamupäivästä yhdentoista maissa. Mulla oli jo aamusta lähtien vatsanpohjassa sellainen olo, että tänään ei ole meidän päivä. Oli vain sellainen kutina. Jos oltaisiin tuo toinen luokkaserti saatu, niin Kodasta olisi tullut triplavalio samalla kertaa. (V-Venäjä, Viro, Latvia) No, se ei pelaa joka pelkää.
Tuomarina oli puolainen täti Magdalena Swieton. Aamuiset epäilykseni saivat vahvasti pontta kun katsoin tämän tuomaroivan kultsuja ennen tollereita. Täti laittoi kevyet koirat kärkeen ja tankkerit takarivistöön.
Oli kyllä nyrpein tuomari, jolla koskaan ollaan käyty. Ei puhunut kehässä sanaakaan ja hyvä jos edes koski koiraan. Minusta tuomari näytti nyrpistelevän meille nenäänsä koko ajan ja odotinkin että meidät liputetaan hoolla ulos saman tien. Venäläisuros kävi jälleen melko kierroksilla, seistessä hyppeli koko ajan sekä juostessa peitsasi. Ja silti tämä täti laittoi tämän uroksen ykköseksi, ihan niin kuin olin aavistellut. Kodalle siis va-cacib toki, ei siinä mitään. Mutta kyllä sapetti. Oli tuo valioituminen taas niiin lähellä, mutta taas niin hemmetin kaukana. Harmillista, että koirat samassa luokassa olivat, muuten oltaisiin ne kaksi sertiä saatu. Hyvälle ei ole paha hävitä, mutta oikeasti koira joka ei edes käyttäydy eikä varsinkaan liiku oikein, niin voi tsiisus. Kyllä siinä kulma kohosi että jahas, jahas... No, näin silti tällä kertaa ja kunnolla kyllä kampoihin pistettiin. Tyyne-neiti nappasi toisen cacibinsa ja sertinsä ja valioitui, hienoa! <3 On se niin ihana hupsu neiti, oikea Queen T.;)

"Todella vahva ja roteva. Hyvä pää. Hyvät mittasuhteet ja kulmaukset. Kaunis väri. Liikkuu vapaasti."
-> AVO ERI2 PU2 VA-CACIB.

Hienoin jätkä.<3

Siinä sitten odoteltiinkin loppupäivä näyttelypaikalla kotimatkalle lähtöä. Bussi taisi startata seitsemän aikoihin illalla. Rajalla ei tällä kertaa mennyt läheskään niin kauan kuin tulomatkalla, olivat varmasti vain iloisia kun pääsivät meistä.:D Bussissa raikuikin aplodit, kun päästiin takaisin EU-alueelle haha.
Ihan mukava maa sinänsä, mutta ei siellä englantia puhuta. Ei yhtään. Ei edes nuoriso. Mullahan meni totaalisesti hermot, kun edes hotellissa (jonka kuuluisi olla kansainvälinen paikka) niin ei saanut palvelua englanniksi OLLENKAAN. Meille puhuttiin ihan pokkana vaan venäjää ja kohautettiin vain olkia tai kateltiin kattoon, kun kysyttiin do you speak english? No, Jennin kanssa sitten puhuttiin niille takaisin suomea, käy se niinkin.:D Kyllä kaikki asiat siis meni perille, saatiin kaupassa ja ravintolassa asioitua sitten elekielellä, mutta silti todella turhauttavaa ja ärsyttävää. Yö nukuttiin taas bussissa ja aamusta päästiin Tallinaan ja laivaan.
Mahtava ja mieleenjäänyt reissu jälleen kerran ja ilman muuta tekemisen arvoinen! Mutta jälleen kerran oli todettava, että on tämä hullujen harrastus eikä tätä rumbaa IHAN joka viikonloppu jaksaisi.:D

No, kun pahin vitutus oli laantunut niin aloin nähdä valoisan puolen ja tajuta sen, että ei oikeasti ollut turha reissu. Olinhan tosiaan odottanut niitä kahta PU2-sijoitusta yhden sijaan joten yläkanttiin meni!
Kodan toinen CACIB on tosiaan nyt tosiasia, sekä etenkin se että ne ovat kahdesta eri maasta. Siinä mielessä pullat ovat oikein hyvin uunissa inttivalioitumista ajatellen.:) Nyt ei tarvita enää kuin kaksi! C.I.E voisi siis ollakin tuo meidän ensi vuoden päätavoite. Jos ei nyt millään noi meidän sertit riitä maiden valioiksi, niin eipäs tuo inttivalio ois ollenkaan hullumpi titteli sekään.:) Se ei meidän alkuperäinen suunnitelma ollut, mutta kun cacibeja nyt muutaman kuukauden sisään on tullut pari kappaletta, niin miksipäs ei!

Ei tyhjin käsin jääty! :)

Kaiken kaikkiaan ihan hurja näyttely-ja reissuvuosi ollut! Koda aloitti ulkomaiden valloituksensa helmikuussa Tallinnassa sertillä ja vsp:llä ja päätti sen nyt näihin tuloksiin. Ei voi kuin olla tyytyväinen ja kiitollinen! Meillä on ollut matkan varrella hieman huonoa tuuria kun kilpailua on ollut, mutta toisaalta silloin on myös kivempi voittaa. Kuten meille esimerkiksi kävi Druskininkaissa ja nyt Minskissä.:)
Siitäkin huolimatta Kodan saldo ulkomailta tältä vuodelta on siis nyt yhteensä:
Virosta 3x SERT, 2xVSP, ROP. Latviasta 2xSERT, ROP, VSP. Liettuasta CACIB, VSP, VA-CACIB, 2xSERT, Valko-Venäjältä PU1 SERT CACIB VSP & PU2 VA-CACIB.

Ensi vuodelle onkin jo suunnittella uusia reissuja.:) Ensi vuonnakin siis meidän näyttelytavoitteet on tuolla ulkomailla, sinne ja rallytokokokeisiin säästetään meidän rahat. Kotimaan näyttelyihin tuskin panostetaan ollenkaan. Antaapa samojen naamojen täällä kiertää jos siltä tuntuu. Jotenkin näyttää siltä, että samat tuomaritkin täällä vaan kiertää samojen koirien lisäksi joten mitäpä tuossa on järkeä.
Mieluummin sitä muita maita ja mantuja kattelee.:)

Allekirjoittanut haluaakin tässä kiittää Kodankin puolesta kaikkia meidän matkaseuralaisia ja meitä reissuillamme tsempanneita.:) Huikea vuosi on kyllä ollut, toivottavasti sitten ensi vuonna ihan kunnolla, lopullisesti tärppää. Tai niin kuin Sanna mulle sanoi, Koda ei selkeästi halua voittaa kaikkea kerralla koska haluaa jatkossakin vielä käydä reissuilla ahkerasti.;)

Tänään on sitten juhlittu meidän pihakoirapoikaa! Eetu aka Rymy-Eetu aka Edward Ensimmäinen täytti tänään kuusi vuotta, eikä suotta! <3 Ei voisi Kodalla parempaa isoveikkaa, eikä meillä parempaa perhekoiraa olla. Maailman paras, hienoin ihanin Eetu.<3

Tuleva viikonloppu kuluukin sitten jälleen kerran koiranäyttelymerkeissä, nimittäin Messarissa! Kodaa en sinne siis ole ilmoittanut kummallekaan päivälle, mutta menen sinne huomenna perjantaina sekä lauantaina tolleriyhdistyksen puolesta talkoohommiin. Kiva nähdä Messarin meininki siis myös siitä näkökulmasta.:)
Messarissa nähdään!

Druskininkai

Druskininkai. Hoepa tuota sanaa nopeasti monta kertaa putkeen.:) Kyseinen paikka sijaitsee siis Liettuassa, melko lähellä Puolan rajaa, ja siellä me käytiin kehäkettuilemassa viime viikonloppuna. Hellettä oli koko viikonlopun +35, joten siellä myös kärvennyttiin melko kiitettävästi. Reissukavereita meillä ei tällä kertaan mukaan bussiin lähtenyt, mutta tiesin että Kodan kasvattaja Sari olisi myös paikan päällä kuitenkin.

Helsingissä oli melko jäätävät pilvet ja ukkonen, kun lähdettiin satamasta.

Taasko sitä mennään?

Kauas on pitkä matka. Ja siltä se tuntuikin. Ensin Virossa oli ihmeen paljon poliisiratsioita aina Latvian rajalle asti ja heti Latvian rajan ylityksen jälkeen alkoivat tietöistä johtuneet hidasteet. Ja tätähän sitten kesti ja kesti. Jumitettiin tietöissä varmaan sellaiset 2,5 tuntia, onneksi oli ilmastoitu bussi! Tietyöt jatkuivat myös Liettuassakin. Tehtiin sopivasti kyllä pysähdyksiäkin, että koirat pääsivät juomaan ja jaloittelemaan, mutta kyllä jo välillä iski ajatus, että ollaankohan me koskaan perillä. Arvioitu perilläoloaika oli klo 21, mutta oikeasti hotellille saavuttiin lähes puoliltaöin,

Latvian tuulia haistelemassa.

Koda sai uusia kavereita matkan varrella.

Me saatiin onneksi nukkua perjantai aamuna pitkään, sillä tollerit arvosteltiin vasta kolmelta iltapäivällä. Tämähän oli peräti kolmen näyttelyn reissu, eli kehäkettuilua oli tiedossa perjantaista sunnuntaihin ja tämä oli sikäli myös spesiaaliviikonloppu, että kolmella luokkasertillä oli mahdollisuus valioitua Liettuasta kertaheitolla. (Muutenhan Liettuassa on valioitumisen suhteen hieman hölmöt aikasäännöt).
Kun ei tosiaan mikään kiire ollut, niin nukuttiin pitkään ja tehtiin pitkä rauhallinen lenkki hotellin vieressä sijainneen pienen järven ympäri. Se olikin kunnon malttireeniä tollolle, jonka olisi niiiin tehnyt mieli hypätä sorsien perässä veteen. Mutta mamma ei antanut, ettei turkki olisi mennyt pilalle.

Näyttelypaikka oli onneksi jälleen kerran tosi lähellä hotellia. Olisi ollut ihan kävelymatkan päässä, mutta kamojen roudaamisen ja helteen takia ei kävely silti oikein innostanut, joten liikuttiin taksilla koko viikonlopun ajan näyttelypaikan ja hotellin väliä. Ei siinä rahoistaan päässyt, kun suuntaansa matka oli 3e ja meitä oli vielä 2-3 henkilöä taksissa samaan aikaan.:)
Kyllä siinä sitten alkoi jo pikkuhiljaa jännitys kohoamaan kun näyttelypaikalle päästiin! Etsittiin Sari ja Jenni ja majoituttiin heidän telttaansa, onneksi sinne päästiin, muuten ei olisi ollut varjoa missään! Tollereita oli perjantaina ja lauantaina ilmoitettu neljä kappaletta, kaksi junnunarttua ja kaksi urosta; Koda ja valiouros Suomesta. Sen takia olinkin laskenut sen mukaan, että saataisiin vain vara-cacibeja (koska niitä luokkasertejä me vain haettiin) niin olin jo asennoitunutkin siihen valmiiksi etukäteen.

Niin, noista Liettuan näyttelysäännöistä siis vielä sen verran että siellähän ei mitään SA:ta jaeta ollenkaan, vaan sen sijaan siellä on käytössä luokkasertit. Jokaisen luokan voittaja saa siis sertin (mutta täytyy saada ERI, EH:lla ei saa) sekä sitten vielä PN1/PU1 saa N-sertin eli "ison" sertin eikä yksikään näistä serteistä siirry seuraavalle. Voittaja saa sen aina, eli valiotkin saavat näitä kerätä niin paljon kuin vain haluavat. Liettuassa ei myöskään kerrota minkä arvosanan koira saa, siellä ei eri värisiä lappuja näytellä, vaan siellä pitää itse olla skarppina kehän laidalla koko ajan kuuntelemassa että kutsutaanko takaisin kehään jatkokilpailuja varten vai ei. Mitään ruusukkeita ym palkintoja ei kehästä myöskään saa, vaan kaikki haetaan erikseen palkintopisteestä. Sen takia mielestäni ROP/VSP-kuvatkin näyttää hieman hassuilta, kun tuomarilla ei ruusukeitta ole. Tällanen hieman erilainen meininki siis.:D

No mutta tosiaan, vihdoin ja viimein päästiin mekin sitten tositoimiin perjantai-iltapäivästä. Koda oli ainoa luokassaan ja tuomarina oli venäläinen Yualia Ovsyannikova. Olin etukäteen merkityistä tuomareista juuri tätä venäläistätiä eniten jännittänyt, sillä ei se ole mikään salaisuus että varsinkin tuolla Baltiassa nämä kotiin päin usein vetävät noita sijoituksia. Koda esiintyi kuumudesta huolimatta todella hyvin ja reippaasti, ja se näkyi. Tuomari oli varsin nopea toimissaan ja saneli arvostelun venäjäksi, mutta sanoi sen jälkeen minulle että "wait here", joten siitä tiesin että taisi hyvin mennä, saatiin ainakin siis se ensimmäinen luokkaserti! Hetken päästä siis vedettiin PU-kehä valiouroksen kanssa. Juostiin kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari vielä hetken mietti. Sitten meille näytettiin ykköstä enkä aluksi meinannut tajuta ollenkaan, levitin kädet hämmästyksestä ja kysyinkin tuomarilta vielä että "REALLY?!" ja kun vastaus oli että "Yes yes!" niin johan riemu alkoi! Herranjestas, Kodan ensimmäinen CACIB oli siis tosiasia!<3 Olin niiiin onnellinen ja häkeltynyt, kun olin niin asennoitunut niihin vara-cacibeihin.:D Hetken päästä kohdattiin Sari ja nätti pikku-Tyyne roppikehässä. Sehän meni Kodalta ihan läskiksi, Tyyne sekoitti ukkelin pään niin ettei mistään tullut mitään. Tuomari yritti antaa uusia mahdollisuuksia ja juoksutti ympäri ja ympäri uudestaan mutta ei.. tuomari harmitteli kovasti, kun olisi halunnut Kodan ropiksi laittaa, mutta valitsi liikkeiden perusteella Tyynen. Sanoikin siinä sitten vielä että "the male didn't want to win today." Juu ei, malella oli ihan muut asiat mielessä.:D Ei haitannut meitä, roppikehään pääsy on meille niin hieno juttu että se on aivan sama kumpi sieltä tulee! Ja kun kaksoisvoitto meni Mäkiharjuille anyway, niin mikäs sen parempaa! <3

ROP Mäkiharjun Don't Worry Be Happy, VSP Mäkiharjun Zupreme Surprise.

Pokkasipa sekä Koda että Tyyne voitoistaan vielä kaiken lisäksi Crufts-osallistumisoikeudet ensi vuodelle! Jaa-a, milläs rahalla ja keinoilla sitä oikein tonne Englantiin pääsisikään maaliskuussa? ;) Kyllähän se kieltämättä kiehtoisi, eihän tuota käy kieltäminen! Se olisi niin makiaa nähdä muutenkin, saati sitten osallistua sinne oman koiran kanssa. Sannan sanoin se olisikin niitä once in a lifetime- juttuja. Pistetään siis vakavaan harkintaan...

Arvostelu oli tosiaan venäjäksi, mutta matkanjohtajamme sen minulle myöhemmin suomensi ja se meni suurin piirtein näin:
"Turkissa hyvä pigmentti. Hyvä kaula. Oikea hännän asento. Vapaat liikkeet. Kantaa itsensä hyvin ja esiintyy edukseen."
-> AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP

Ekan päivän saldo. Cacibista tuli mitali ruusukkeen sijaan.

Loppupäivä olikin ihanaa köllötellä ilmastoidussa hotellihuoneessa, kyllä kelpasi sekä emännän että koiran! Iltalenkilläkin vielä kymmenen aikaan mittari näytti päivän paahteen jäljiltä +33, joten kyllä se jo aika hyvin kertoo miten kuumissa oloissa oltiin.

Myös lauantaina tollerit arvosteltiin vasta iltapäivän puolella, joten meillä ei ollut silloinkaan kiire näyttelypaikalle kärventymään. Lauantai oli vielä kaikista kuumin päivä, mutta onneksi silloin myös tuuli hieman sekä oli jopa muutama pilvenhattara taivaalla luomassa vähän varjoa. Tehtiin siis taas kunnon lenkki aamupäivästä paikallisia pieniä nähtävyyksiä katsellen.

Tollereilla piti alun perin olla tuomarina kyproslainen naistuomari, mutta paikan päällä selvisi että hän olikin vaihtunut paikalliseen liettualaiseen miestuomariin, jonka nimeä en enää edes muista. Jos oli edellisen päivän venäläistuomari ollut todella nopea, niin tämä miestuomari oli kaikkea muuta. Arvosteli ja seisotti tooodella pitkään ja liikutti paljon. Koda esiintyi taas oikein mukavasti, mutta kun yksilökehässäkin seistiin pidempi tovi niin itselläni meinasi jo helle tehdä tepposet ja toivoin vain että loppuisipa tämä jo! Lopulta sitten tuomari sanoi meille "excellent" (pointsit siitä että näin sanoi eikä tarvinnut itse arvailla miten meni!) niin siitä jo tiesi että toinen luokkaserti saatu, jes! Myös valiouros sai erin ja siitä sitten PU-kehä. Siellä tuomari vasta tarkkaan miettikin, juoksutti paljon sekä ympäri että edestakaisin ja sen jälkeen vielä seisotti ja mietti piiitkään. Lopulta valitsi valiouroksen ykköseksi joten meille vara-cacib. Ei haitannut, olihan meillä jo se yksi hieman ylläri cacib taskussa ja tiesin että pojat vielä vaihtaa paikkaa jossain vaiheessa kuitenkin. Pikku-Tyyne oli vielä toistamiseen ROP! Arvostelu oli liettuaksi eikä paikan päällä ollut edes infossa käännöspistettä, joten arvostelu jäi täysin mysteeriksi. Mutta ei se nyt ihan hirveän huono voinut olla kaikesta päätellen.:)

Toinen SERT ja VA-CACIB.

On se niin rankkaa olla komia.

Sunnuntai aamuna alkoi jo hieman kisaväsymystä olla ilmassa sekä itsellä että koiralla. Saatiin siis onneksi taas nukkua pidempään kuin monet muut. Sunnuntaina taivas oli myös muuttunut harmaaksi ja jopa sateli hiukan juuri ennen kuin mekin näyttelypaikalle saavuttiin. Taivaanrannassa näkyi sysimustat pilvet ja jyrähteli. Ja tuo ukkosrintama tuli aina vaan lähemmäs ja lähemmäs ja siinä Jennille jo totesin että taatusti tuo iskee päälle juuri kun tollerit menee kehään.. Meillä PITI olla tuomarina kaikkien paljon kehuma ja pitämä tuomari, Tino Pehar, ja häntä olin itsekin odottanut todella paljon. VAAN EI. Paikan päällä oli jälleen kerran pieni ylläripylläri ja taas oli meillä tuomari vaihtunut lennosta. Ja taas oli laitettu liettulainen tuomari. Ja tämä täti olikin sitten sellainen että!!!
Ja se ukkonenhan pamahti päälle JUURI kun tollerien kehä alkoi. Ja tämä kuuro oli todella kova, salamat löivät lähelle ja jyrisi ja paukkui ja vettä satoi kaatamalla.. Muut tuomarit kyllä keskeyttivät kehät siksi aikaa tai vähintään ymmärsivät jos koirat hieman säpsähtelivät mutta ehei tämä täti vaan. Tolloja oli sunnuntaina paikalla viisi, nyt oli tullut kolmaskin uros, venäläinen koira nuorten luokkaan. Koira oli omasta mielestäni ruma ruipelo, mutta sai erin. Sitten Kodan kohdalla kuuro yltyi ja tuomari kutsuikin kaikki koirat samat pienen teltan alle. Juoksutti kaikki koirat yhdessä jonossa yhden kerran ympäri ja sulloi taas kaikki telttaan ja yritti sieltä jostain välisä kuikuilla että mitäs koiraa hän tällä kertaa oikein edes arvioi. Koda seisoi urhoollisesti, mutta takajalat sillä tutisivat jännityksestä. Siitä sitten pamahti meille EH. En voinut uskoa korviani. Ja tämäkin vain siitä syystä, kun koira pelkäsi ukkosta! Olisi nyt edes jonkun OIKEAN virheen koirasta löytänyt, mutta ei kun se jännitti ukkosta. Siinä meni sitten meidän mahdollisuus saada se viimeinen luokkaserti valioitumiseen.. kyllä oli mykistynyt olo. Tuomaritädillä ei ollut kyllä mitään linjaa, kun valitsi parhaaksi urokseksi kuitenkin raskastekoisen valion ja jo kahdestii roppina ollut Tyyne koki Kodan kanssa saman kohtalon kun pelkäsi ukkosta. Toinen junnunarttu, ruma ja ruipelo eikä edes juossut kunnolla (eikä ollut pärjännyt aikaisempina päivinä ollenkaan) oli sitten VSP. Sari ihan asiasta tuomarin kanssa väitteli, mutta tämä täti oli visusti sitä mieltä että tämän rodun pitää tätä keliä sietää ja seistä kuin tatti. Hän näkee koiran vain minuutin verran ja arvostelee sen mitä näkee eli "aran" koiran tässä tapauksessa. Kehoitti kuulemma vielä harjoittelemaan ukkosessa seisomista. Jaaaahas. Itse olen kyllä vakavasti sitä mieltä, että ei koiran nyt IHAN kaikkea tässä maailmassa pidä sietää. Monet ihmisetkin pelkäävät ukkosta.
No, olipa se juuri tämä samainen liettualaistäti joka oli jo aiemmin viikonloppuna suomalaisia moittinut siitä, kuinka julmia koiranomistajia me ollaan, kun sieltä niin kaukaa koiriamme raahataan näyttelyihin. Hän on kuulemma itse niin eläinrakas ihminen, ettei koskaan itse tekisi niin. Muuten vaan meillä koirat matkusti ilmastoidussa bussissa ja yöpyivät ilmastoidussa hotellissa, eikä yksikään näyttänyt stressaantuneelta tai kärsivältä. Mutta joo, nää on näitä. Miten musta silti tuntuu että nämä tämmöset tapaukset sattuu silti aina juuri meidän kohdalle??!! Että jos joku vielä valittaa että Suomessa on tuomaripeliä, niin kannattaapa lähteä tuonne syvälle Baltiaan katsomaan. Siellä se on niin räikeetä, että ihan silmiä kirvelee.

Kyllähän se viimeisen sertin ja sitä kautta tuplavalioitumisen mahdollisuuden menettäminen söi ihan helvetisti. Mutta elämä jatkuu ja Kodaa en tuosta syytä niin pätkääkään. Ukkeli oli todella reipas loppuun asti koko reissun ajan.<3 Ei siltä olisi siinä kelissä voinut yhtään sen enempää pyytää. Ja kun kotiin päästiin ja laukut purin, niin eipä me nyt oikeesti tyhjin käsin jääty olleskaan!

Pitihän nämä nyt tilata ja saada kun Liettuassa annettiin "vain" mitalit.

Eikä tuo hätä ole tämän näköinen. Jos Koda nyt muualta valioituu, niin ei me tarvita kuin enää yksi luokkaserti Liettuasta. Onneksi saatiin se N-serti silloin perjantaina! (Jos Koda valioituisi Suomesta niin se N-serti riittäisi, mutta sitä nyt ei ole tapahtumassa tässä..:D) Eniten lämmittää mieltä toki tuo CACIB-tilin avaaminen! Tätä ennenhän minä vaan halusin sertejä sieltä täältä valioitumiseen enkä ollut CACIBien perään yhtään, mutta kieltämättä nyt kun se ensimmäinen on tilillä niin mikä ettei niitäkin nyt sitten miettisi.:) Tosin eipä tässä mikään kiire ole niitä kerätä, kun ei Koda voi inttivalioitua kuin vasta vuoden päästä anyway.

Tällainen reissu lyhykäisyydessään siis tällä kertaa. Suurkiitokset vielä Sarille ja Jennille mainiosta seurasta! Go Mäkkärit!
Kyllä se niiiin harmittavan lähellä oli tuo valioituminen, prkl!! Mutta ei me tästä lannistusta, karavaani kulkee (pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä) ja ei muuta kuin uusia reissuja suunnittelemaan ja toteuttamaan.:) Rahaa nämä vie ja on rankkoja, mutta näihin vaan jää niin koukkuun!

"Sillä minne menet ei ole merkitystä, vaan sillä kenen kanssa matkustat." <3