sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pöllöpäivä!

Pakkanen lauhtui vihdoinkin kuin tilauksesta, sillä saatiin taas ihan loistavaa seuraa Didistä ja Hennasta tänään. Oltiin Hennan kanssa suunniteltu, että annetaan kakaroiden aluksi riekkua pahimmat energiat pois ja sitten tehdään vähän noutotreeniä, mutta eihän se nyt tänäänKÄÄN mennyt kuin Strömsössä. Punaturkit kun oli asiasta ihan eri mieltä; niillä oli tänään kertakaikkinen PÖLLÖPÄIVÄ. Varsinkin Koda oli ihan täystollo, ei ollut korvia olemassa ollenkaan ja vaikka meidän yhteistreenit on yleensä menneet todella hyvin niin tänään oltiin kyllä Didin ja Hennan perään ihan ärsyttävyyteen asti.
No, saatiin me sentään yksi hyvä tokohyppy-suoritus ja kun mentiin Didistä vähän kauemmaksi niin markkeerauskin onnistui kerran ja sitten tuli taas kiire siskon luokse. Päätettiin sitten Hennan kanssa että ei tässä kannata väkisin niiden kanssa vääntää, kakarat on selkeästi tänään leikkituulella niin antaa palaa sitten vaan. Kyllä niitä rentoja leikkipäiviäkin tarvitaan.:) Ja kun pakkanenkin oli alhainen niin ei mekään jäädytty vaikka sitten vain seistiin ja katseltiin toisten tolloilua. Ei oo kyllä yhtään tylsää näiden kanssa huhhuh!

Suloiset sisarukset.:)

Olin nyt loppuviikosta Jyväskylässä pakkailemassa meidän viimeisiä tavaroita ja vähän haikea fiilis oli, kun kaikkia meidän kavereita, varsinkin Windyä ja Niilo-veikkaa tulee ikävä. Mutta suureksi iloksi ja onneksi meillä tosiaan täällä etelässä on Didi, Stella ja Jedi leikki- ja treeniseurana.:)
Nyt me tosiaan vain odotellaan helmikuuta ja agility- ja rallytokokurssien alkua. Lauantaina 8.2 on Riihimäen NOME-valmennusringin yleinen treenipäivä, jonne minä ja Henna suunnataan kuunteluoppilaiksi saamaan uusia ideoita siihenkin lajiin, kun vaikka perusjutut menee jo ihan ok niin pikkuhiljaa niitä tehtäviä pitäisi myös alkaa vaikeuttamaan että tollon mielenkiinto vain säilyisi.  Joten tapahtumarikas ja toivottavasti mukava helmikuu meillä luvassa siis!

PS. Tuota edellistä avautumis-postaustani on käyty lukemassa jo +100 kertaa. Kommentteja olisi siihen mukava saada, tuo vain kun on oma mielipiteeni asiasta. Muutaman Facebook-kaverini kanssa olen tuosta jo keskustellut ja melko samoilla linjoilla olivat tai ainakin olivat samankaltaisen ilmiön pistäneet merkille.



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Möllikoirakko avaa suunsa


Nyt on kyllä aivan pakko avautua täällä ihan kunnolla asiasta, joka on ottanut minua päähän jo jonkin aikaa. Nyt vaan nimittäin riitti.
Huomasin eilen tollerit.fi:n sivuilta, että Riihimäellä järjestetään sekä NOME-ringin treenien katselua (eli voi siis mennä paikanpäälle kuunteluoppilaaksi) sekä agilitykoulutusta. No, ilmoitin totta kai meidät molempiin ja tuosta agilitysta sain seuraavanlaista viestiä takaisin:” Koulutus on vain KILPAILEVIA koirakoita varten, he ovat etusijalla. Jos tilaa jää niin sitten otetaan myös ”möllikoirakoita” mukaan. Mutta kuunteluoppilaaksi saa ja kannattaa totta kai tulla!”
No eihän tällaista pointtia ollut koko tähän ilmoitukseen laitettu ja että kyllä pännii. Kyllä nimittäin on nykyään tehty koiranKIN kanssa harrastamisesta ihan hemmetin vaikeeta. Kaikkeen mahdolliseen vaaditaan nyt koko ajan koesuorituksia tai kilpailuja. ”Tämä harjoitusrinki on niille koirakoille jotka ovat jo suorittaneet taipumuskokeet ja tähtäävät nyt kokeisiin.” Ei löydy tilaa eikä mahdollista treenipaikkaa meille ”möllikoirakoille” sitten yhtään mistään.  Ilmeisesti tosiaan kaikessa pitää kisata, eikä enää saa harrastaa koiran kanssa ja pitää hauskaa ihan vain HUVIKSEEN. Kaikki pitää ottaa ihan hirveän tosissaan ja koko ajan pitää kisata ja tavoitella jotakin.
Onko multa mennyt jotain ohi, vai eivätkö nämä kaikki kilpailevat koirakot ole myös joskus olleet itse aloittelijoita ja onhan heidänkin pitänyt jostain aloittaa? Koska ilmeisesti nämä kaikki koirakot ovat sitten syntyneet jo kaiken taitavina mestareina, kun ei heru aikaa meille ”möllikoirakoille.”
Mistä ikinä katsotkin, niin kriteereinä aina on ”taipparit läpi” tai ”kilpaileminen.” Kyllä oikeesti ketuttaa tällainen; kyllä minä sen myönnän että ”möllikoirakkona” en minä näitä asioita osaa Kodalle opettaa, kun tämä kaikki on minulle ihan uutta. Turha sitä on lukea kirjoista tai mennä katsomaan treenejä minnekään, kun en minä silti tiedä mitä/miten mitäkin kannattaa tehdä ja mikähän juuri olisi omalle koiralle se toimivin treenikeino. Mutta kun ei me sinne itse treenirinkiin päästä, kun ollaan vaan ”möllikoirakoita.”
Kyllä minä sen myönnän, että olen itsekin kunnianhimoinen ja ilman muuta haluan Kodan kanssa saavuttaa vielä jotakin ja saada aikaan hyviä tuloksia, sillä on kaikki rahkeet siihen. Sitä vartenhan minä sen pieneltä osalta hankinkin. Mutta myönnän myös sen, että ilman ohjausta ja apua ei me minnekään pötkitä. Mutta kun en itse kuitenkaan omista kilpailuviettiä (enkä kisahermoja!) niin sen takia tehdään joka lajia ihan vain yhdessä touhuamisen iloksi. Tai tehtäisiin, jos johonkin edes joskus päästäisiin mukaan. Mutta ilmeisesti aina varasijoille jäädään, koska olemme vain ”möllikoirakoita.”
No, olen mm. tätä NOME-juttua hifistelynä aina pitänyt ja huomannut että noutajapiireissä tollereille oikeastaan vaan naureskellaan (ja kaikki otetaan sielläkin hirveen tosissaan) niin me suuntaamme sitten eri teille ja MEJÄllä me näytetään ihan kaikille! Metsässä mentäessä sekä koira että mamma relaa ja nauttii. Myös tosiaan tuo PK-jälki kiehtoo minua hirveästi ja se olisi ihan Kodan juttu, sitäkin harjoittaakseen vaan tarttee olla BH-koe suoritettuna. (Mihinkäs ei sitä koetta tosiaan nykyään tarvitsisi) Niihin siis tämä ”möllikoirakko” suuntaa katseena ja harjoittelee. 

"Äiti, mie romahin!"
 Huhhuh. Tuntuu etten saanut tällä tekstillä sanottua kaikkea sitä patoumaa mitä mulla vielä tuntuu olevan ja ihmeen siveelliseksi tämä jäi, kun miettii niitä asioita mitä päässä oikeasti pyörii. Mutta olkoon. 
Möllitasoinen koirakko kuittaa tältä kerralta, palataan.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kohta on viikko elelty tassu paketissa ja yllättävän hyvin on kyllä mennyt. Onneksi sattui nämä melko kovat pakkaset juuri nyt, niin Eetu ei muutenkaan tee muuta kuin kaiken tarpeellisen ulos mennessään niin on tuo iisisti ottaminen sujunut rauhallisesti. Haava voi todella hyvin, ei punoita eikä osoita tulehtumisen merkkejä ja on kasvattanut jo hyvän ruvenkin. Vaihdettiinkin tänään jo vähän keveämpään putkiharsoon, että haava saisi jo vähän paremmin ilmaa. Sitä ennen meillä olikin tosi hienoa väriä pinnassa..

Tosimiehet pitää pinkkiä, eikö vaan?
Kodalle tämä Eetun sairasloma on oikeastaan ollut tylsempää aikaa, kun suurin osa niiden päivästä kuitenkin aina kuluu yhdessä leikkiessä ja painiessa ja nyt ne on oikeastaan pitänyt välillä pitää erillään varmuuden vuoksi. Olin pitkän aikaa todella laiska kaikenlaisen treenaamisen suhteen, mutta nytkun Kodalle on taas pitänyt kehitellä tekemistä niin ollaan esimerkiksi tokoiltu taas pitkästä aikaa.
Parin päivän takaiset treenit saivat minut melkein itkupotkuraivarin partaalle kun MIKÄÄN ei tuntunut onnistuvan. Koko toko-tatsi oli tipotiessään, ei mitään kontaktia tai iloa koko hommaan oikeastaan kummallakaan meistä. Käytin motivointiin vinkuvaa tennispalloa, minkä ainakin agilityssä totesin Kodalle toimivaksi, mutta tokossa se saa Kodan kierrokset kyllä kiehumaan ihan yli. 
Eilen ja tänään otettiin siis reippaasti askel taaksepäin ja palattiin ihan perusteisiin ja motivoinnissa käytin naksutinta ja namipalkkaa. Ja kyllä mulla onkin ollut ihan eri koira nyt pari päivää. Varsinkin tänään se kulki kontaktissa ihan rinta rottingilla ja molemmat nautittiin meidän tekemisestä. Keskittyminen on silti vieläkin välillä vähän hapuilevaa ja katkonaista, kun nenä vie jätkää vieläkin niin voimakkaasti ja ulkoilman äänet on niin mielenkiintoisia. Mutta asiat joissa Koda on hirveästä petrannut ovat maltti, odota-käsky ja paikallaan oleminen, nyt se tottelee niitä todella kuuliaisesti.
Nyt kun ollaan niin pitkään oltu omillaan niin hirveä reeni-into on kyllä herännyt taas ja varsinkin jos nämä pakkaset nyt jatkuvat niin todellakin jotain tekemistä tähän talveen tarvitaan. Otinkin siis yhteyttä Taitoa Tassuihin-koirakouluun, jossa kävimme Kodan kanssa pentuagility-kurssin. Löydettiin meille sopiva agilityn jatkokurssi ja sen lisäksi ilmoitin meidät vielä rallytokon alkeisiin. Luulisi sen sopivan jätkälle paremmin tuon tavallisen tylsän ja hifistely-tokon sijaan, kun tuossa lajissa on sen kaipaamaa vauhtia ja temppuja eikä tota tarvitse ottaa niin vakavasti.;) Molemmat kurssit starttaavat nyt helmikuussa ja ne pidetään Malminkartanon hallilla, joten päästään lämpimiin sisätiloihin treenaamaan.
Sen lisäksi tosiaan lähti vielä ilmoitus Kouvolan ryhmänäyttelyyn 1.3, kun vielä kerran päästään pyörähtämään junnukehässä. Sen jälkeen jäädäänkin odottelemaan myöhempää kevättä ja ulkonäyttelyitä, ne kun on enemmän meidän molempien mieleen.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pihispotilas

Ei, meillä ei ole täällä englantilainen, vaan tanskalais-ruotsalainen potilas. Noiden maanantaisten lumileikkien lomassa Eetulta nimittäin vääntyi etutassun kynsi (ilmeisesti kovan jarrutuksen ja jäisen maan seurauksena) melko ikävästi ja vuosi verta jo siinä paikan päällä. Tuolla otuksella on vaan ihan mieletön kipukynnys, kynsi näytti tosi häijyltä mutta se ei inahtanutkaan; tassua vaan pikkasen ilmaan ja palloleikkejä olisi pitänyt jatkaa kaikesta huolimatta.
Kotona kävi sitten ilmi, että kyllä se olikin todella kipeä. Mikä tuuri, että Eetulla olisi joka tapauksessa eilen ollut eläinlääkäri rokotusten merkeissä, niin saatiin tassu hoidettua silloin samalla kerralla. Eläinlääkäri totesi kynnen olevan jo lähes irti, mutta sen tehdessä kuitenkin niin kipeää Eetu päätettiin rauhoittaa sen poistamisen ajaksi. Vaikka se onkin eläimen kannalta parasta, niin kyllä itseäni silti aina riipaisee tuo nukuttaminen tai rauhoittaminen aina. Eetun tainnuttua kynsi tosiaan oikestaan jo tipahti eläinlääkärin pikku hipaisusta, mutta saatiin se myös samalla kunnolla putsattua ja sidottua. Hoidoksi määrättiin tassun putsaamista ja kääreissä pitämistä 7-10 päivää, kipulääkityksellä ollaan 3-4 päivää. Kynnen pitäisi sitten kasvaa takaisin muutamassa kuukaudessa, mutta eipä se meitä haittaa vaikkei kasvaisikaan, kun ei taida olla riiausreissuille asiaa meidän pihiksellä.
Kyllä oli silti tuo eilinen päivä aika karu. Eetu oli rauhoituksen jälkeen "darrassa" koko loppuillan ja oli kyllä ikävää katsottavaa kun koira oli vain varjo entisestään. Silmät olivat tyhjät, kuola valui ja takapää ei pitänyt ollenkaan.. Vasta iltakymmenen aikoihin alkoi tapahtua pientä elpymistä. Pieni tuike syttyi taas nappisilmiin ja saatiin se viimeinkin juomaan ja syömään hieman. Oli pakko yrittää piristää pikkuista vielä jotenkin, joten kaivoin esille eilen hankkimani vinkuvan tennispallon ja pihiksen elämällä oli taas tarkoitus, häntä nousi koipien välistä ylös heilumaan ja vain pelkkä pallon suussa pitäminen toi sen taas takaisin.
Tänään on ollut selkeästi jo paljon parempi päivä. Sama pilke on silmäkulmissa taas, häntä vipattaa ja Eetu pystyy varaamaan painoa jo kaikille neljälle jalalle, toki varmasti kipulääke vaikuttaa siihen myös.
Nyt edessä on pihiksen kannalta vielä darraakin pahempi juttu eli PAKKOLEPO. Siis eihän tollainen nimitys edes kuulu pihiksen sanavarastoon! Ihan kelju juttu, kun ulkona on ihanaa lunta ja aurinko paistaa ja Koda saa juosta ulkona ihan normaalisti mutta pihiksen pitää olla sisällä ja tehdä vain pakolliset pissalenkit remmissä ja HITAASTI. Ei käy laatuun! Potilas kun omasta mielestään on jo siis täysin kunnossa ja juoksukykyinen, jopa painileikit Kodan kanssa on kielletty. Tästä tulee vielä pitkä viikko!

Ilme kertoo kaiken.
 Mutta kaikki on siis tällä hetkellä onneksi todella hyvin. Nyt vain varmistellaan, että tuo reikä missä kynnen pitäisi olla ei tulehdu, että ei tarvitsisi antibioottikuurille ruveta. Meillähän on käynyt oikeasti ihan mahtava tuuri, että siihen meni neljä vuotta ennenkuin Eetulle kävi tällainen haaveri. Kaveri kun on niin tyhmänrohkea ja huithapeli, että on oikeasti varsinainen ihme ettei sille ole aikaisemmin mitään vastaavaa käynyt. Eläinlääkärikin totesti että on teillä terve koira, ei ole rekisterissä mitään muuta kuin rokotukset. 

maanantai 13. tammikuuta 2014

Talavi!

No tulihan sitä tänne eteläänkin viimein, eli LUNTA! Okei, sitä on maassa nyt ehkä sellaiset 3cm mutta maassa nyt kuitenkin on "hanki" ja pakkasta on ollut pari päivää jo -10 niin kyllähän tätä voi jo kutsua talveksi eikö vaan?
Ja kyllä meidän pojat tykkää! Koda ihan "herää eloon" kun on lunta ja pieni pakkanen ja vaikka Eetu onkin lyhytkarvainen ja yleensä todellinen vilukissa niin lumi on vaan jotain aivan ihanaa! Tyypillinen talvenlapsi siis.;)
Tänään oli vielä kaiken kukkuraksi ihana auringonpaiste joten pakkohan sitä oli kamera raahata mukaan ulkoilemaan.

 
Punainen Ferrari ilman jarruja.
Treenatut pihispakarat.;)
Heitäjosepalloheitäjosepallo.
Koda on kyllä niin liikkis, kun kaiken sen Eetun härnäämisen lisäksi se myös haluaa olla sille hirveästi mieliksi ja avuksi. Kun Eetu ei meinaa löytää omaa palloaan Koda juoksee sen luokse oma pallo suussaan ja ikäänkuin "viittoo" Eetulle että hei täällä se on! Ja kun se isompana koirana juoksee kovempaa ja suuremalla laukalla niin se AINA tarkistaa olkansa takaa että onhan se Eetu varmasti sieltä tulossa, jää yleensä jopa odottamaan ja päästää ohitse, ellei sitten juosta rintarinnan niinkuin tänään.

Muuten meille ei tänne mitään ihmeempiä kuulu. Paitsi siis ollaan tosiaan Kodan kanssa nyt tammikuun aikana muuttamassa takaisin tänne koti-Keravalle, sillä vaihdan koulua Jyväskylästä Helsinkiin ja olen siihen päätökseen hyvin tyytyväinen.
Tulevan kevään aikana tosiaan olisi tarkoituksena lonkka- ja kyynärkuvissa käydä, myös joissakin näyttelyissä pyörähtäminen on to do-listalla. Ja sitä mukaa kun uudet koulukuviot selviävät, niin ilmoittelen Kodan varmaan ainakin agility-kurssille tuonne Malminkartanon hallille missä sen pentukurssinkin kävimme. Ja pikkuhiljaa pitää myös tuota mejä-koe kalenteria alkaa ihan toden teolla selailemaan..

Komistus 16kk.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Triplatollotreffit

Meidän loppiainen sujui tänään mukavissa ja ennen kaikkea vauhdikkaissa merkeissä, kun Kodan jo tutuiksi tulleet (puoli)siskolikat Didi ja Stella saapuivat tänne Keravalle tollotreffeille. Suunnattiin tuolle meidän viereiselle kentälle erilaisten treenausvälineiden kanssa; oli dameja, agilityvälineet ja pari varista. Toi agility oli Didille ja etenkin Stellalle ihan uusi juttu, joten keskityttiin oikeastaan siihen suurimmaksi osaksi kun niin hauskaa oli sekä koirilla että omistajilla.:) Aluksi kumpikin tyttö jännitti putken ja pussin yhdistelmää kovastikin ja takaisin käännyttiin useaan otteeseen juuri ennen pussiin sukeltamista, mutta sitten kun yhden kerran läpi juostiin niin ai että olikin kivaa! Kodahan selviytyi pussista ja radasta jo "rautaisella" kokemuksella, ei sitä vaan itse pysy perässä sitten millään!
Kuvaussää oli todella kehno kun aamupäivästäkin oli edelleen niin pimeää ja koko ajan tihutti vähän vettä mutta saatiin sentään jotain kuva-aineistoa onneksi.




Stella.
Didi.
Kyllä kävi kaikki punaturkit ihan ylikierroksilla noilla esteillä ja suurin energia niihin menikin. Kun sitten kävi selväksi että nyt ollaan jo vähän väsyjä tähän hommaan niin kaivettiin Hennan tuomat varikset esille. Didillä oli selvästi paras riista-ja noutohalu tänään, mutta kyllä Kodakin pari hyvää noutoa jaksoi suorittaa.

Lopuksi kakarat päästelivät vielä loputkin höyryt kentällä riehumalla keskenään. Siskoksilla oli selvästi jotkut ihan omat tyttöjen jutut meneillään, joten Koda katseli niitä mieluummin sivusta. Pari kertaa siskokset ottivat kuitenkin kyllä vähän kovaäänisemmin mittaa toisistaan ja silloin isoveli juoksi tyttösten väliin selvittämään tilannetta.
Oli kyllä märästä kelistä huolimatta mukava päivä ja lähes kolme tuntiahan meillä tuolla kentällä vierähti. Kyllä oli väsynyt tollo täällä kotona, ei jaksanut edes ruokaa kerjätä vaan sammuttiin keittiön matolle sen sijaan. Kiitos Hennalle ja Eevalle hyvästä seurasta, oli taas kiva nähdä ja juoruta noista tolloista! :)


"Siis mikä noita tyttöjä taas riivaa?"
Veli ja sen pikkusiskot.