maanantai 30. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen SERTi ja Sysmän MEJÄ-koe

Huhhuh, ristus mikä reissu! Meillä oli pitkä ja raskas viikonloppu, johon kuului sekä näyttely, että MEJÄ-koe. Joten tekemistä ja ajamista siis riitti.

Meidän toukokuiset näyttelyt jättivät parantamisen varaa, joten olin hetken mielijohteesta ilmoittanut Kodan Forssan KR:ään, vaikka alunperin kehiin piti palata vasta heinäkuussa. (Kuinkas kävikään, kyllä kannatti!)
Sitten sattuikin niin, että saatiin juuri samalle viikonlopulle peräti kaksi MEJÄ-koekutsua, joista valitsin Itä-Hämeen Nuuskujen järjestämän kokeen. No, sitten oli selvää että en silloin lauantaina itse pääse sekä näyttelyyn että koejälkiä vetämään, joten Kodalle oli pakko keksiä ja etsiä jostan handleri.
Kiitos Facebookin, handleri löytyi juuri sopivasti myöhään torstai-iltana. Ulla ilmoittautui vapaaehtoiseksi, sillä hän oli myös menossa Forssaan whippettejä esittämään, ja totesi minulle että "heitä vain koira tänne niin me viedään se, kyllä me yksi tollerikin saadaan esitettyä.":)
Ja niin sitten tapahtui, että lauantaina herättiin aamulla anivarhain, ja tehtiin koukkaus Kärkölään Ullan luo. Eipä tuo iso koukkaus kyllä ollut, sillä Kärkölä oli ihan sopivasti matkan varrella Sysmään. Jätin Kodan siis sinne jatkaakseni Sysmää kohti, ja kyllä oli pojan ihmetys suuri, kun äiskä vaan otti ja lähti ja jätti hänet sinne täysin tuntemattoman ihmisen ja koirien kanssa!

Sen koommin en juuri kerennyt miettiä miten Kodalla menee, kun jälkihommat pitivät sen verran kiireisinä. Sain jälkiparikseni kokeiden ensikertalaisen, joten tällä kertaa minä olin se joka oli neuvojan ja opettajan roolissa, mutta hyvin me suunnistettiin ja kaksi AVO-jälkeä tehtiin! Samaan aikaan tollerit esitettiin kehässä klo 11.15 ja me olimme saaneet ensimmäisen jäljen tehtyä klo 12 ja kun palasimme autolle, oli tottakai pakko tarkistaa puhelin viestien varalta. Ja en kyllä ollut uskoa silmiäni kun Ullalta oli tullut viesti "SERTI tuli!!!"
Olin aluksi ihan mykistynyt ja sitten aloin vaan tuulettamaan. Jälkiparinikin ihmetteli että mitäs se nyt yhtäkkiä alkaa hihkumaan ja tanssimaan keskellä metsää. Mutta pakkohan se oli! Samantien lähti myös soitto Kodan kasvattajalle, Sarille ja todettiin että nyt on kyllä putki päällä Zupremeilla! Eipä siinä loppupäivästä tuntuneet paarmojen ja hyttysten pistot metsässä enää yhtikäs miltään, hymy persiissä tehtiin toinenkin jälki.

Kun jäljet oli tehty ja jätetty metsään muhimaan, suuntasin tottakai takaisin kohti Kärkölää hakemaan Kodaa. Sain siellä sitten tarkemmin Ullalta kuulla miten oli mennyt ja kehui poikaa kovasti! Oli normiremmissä kiskonut kauheasti (ei mitään uutta) mutta muuten oli ollut kevythäkissään hiljaa ja rauhallisesti ja heti näyttelyremmissä ei enää kiskonut ollenkaan ja esiintyi todella nätisti.
Sitten pääsinkin viimein lukemaan arvostelun ja ihailemaan palkintoja, mutta ennen kaikkea halimaan pojan ihan lyttyyn.:)
Tuomarina Forssassa oli Stefan Sinko ja Kodan arvostelu kuului seuraavasti:
"Almost 2 years old. Very nice type. Good head, correct bite. Lovely body proportions. Correct upperline and tail. Good hindquarters. Good coat condition. Moves correctly."
Tuloksena siis kokonaisuudessaan NUO ERI1 SA PU3 SERT!

Ekaa kertaa siis (vihdoin ja viimein!) poju pääsi pyörähtämään paras uros-kehässä ja oli siellä kivenkovassa seurassa, niin ei voi muuta olla kuin ylpeä! Erityisen kovan suorituksen tästä tekee myös se, että Koda oli kehässä tosiaan sille täysin tuntemattoman, uuden ihmisen käsiteltävänä! Mieletön jäbä.:) Tästä pääsinkin sitten ajatukseen, että pitäisikö mun nyt tästä lähtien hankkia sille aina joku toinen handleri? ;)
Eipäs tunnu tuo edellisen näyttelyn H enää yhtään missään! Sitäpaitsi, kehän laidalta on kuultu sanonta, että "jokaiselta hyvältä näyttelykoiralta löytyy se H sieltä sarakkeesta!"
Hienosta menestyksestä johtuen tottakai harmittaa, että en ollut itse paikalla todistamassa pojun ensimmäistä SERTiä, olisi ollut hienoa olla kokemassa se hetki yhdessä, mutta ehkä vielä joskus uudestaan, toivottavasti! Sain kuin sainkin silti paikanpäältä muutaman kuvan!

Kuvat (c) Katri Linna


Eilen sunnuntaina oli sitten MEJÄ-kokeen vuoro, mutta siitä ei valitettavasti jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Kokeen järjestänä oli siis Itä-Hämeen Nuuskut Ry, ja joukossa oli muutamia tuttuja kasvoja ja koiria Päijät-Hämeen huhtikuisesta kokeesta. Maastot ja kaikki muut puitteet olivat tiptop, aivan kuten kevään kokeessa joten niistä jäivät todella hyvät fiilikset!
Eilen oli +20 astetta ja puolipilvistä, mutta todella painostava keli, mutta keli ei ollut Kodalle ongelma. Tällä kertaa kapsahdettiin liiankin riistarikkaaseen metsään. Koda jäljesti puoleenväliin jälkeä reipasta vauhtia edeten jäljen mukaisesti hieman kiemurrellen. Sen jälkeen kohtasimme edellisöisiin hirven jätöksiin sekä jälkiin, sorkan jäljet näkyivät edelleen selvästi märällä sammaleella. No, Kodahan niistä innostui hukan arvoisesti. Palautettiin poju jäljelle jota lähtikin jatkamaan, mutta hirvet olivat viihtyneet meidän jäljen läheisyydessä niin hyvin, että samalla lailla kävi hetken päästä uudelleen. Toinen hukka, ja uutta yritystä peliin. Hirven jäljet jäivät taakse ja matkaa jatkettiin. Koda tuli kulmalle ja makuulle, jolle pysähtyi ja merkkasi todella tarkasti, jota ei ensimmäisessä kokeessa tehnyt lainkaan joten siinä parannettiin! Pian tämän jälkeen kuitenkin Koda yhtäkkiä kyyristyi maata vasten ja alkoi vaanimaan jotakin. Ja ennen kuin ehdin kieltää, niin pienen kuusen alta pyrähti lentoon teeri. Kodalla ei ollut tarvetta lähteä sen perään, mutta tässä vaiheessa oli jäljestysmotivaatio jo kärsinyt sen verran, ettei se jaksanut keskittyä enää, joten treenimielessä mentiin loppuun asti.
Tosin tästä ei jäänyt itselleni hirveän hyvä maku, sillä kyseinen tuomari meni itse edellä tallaten jälkeä, joten ei Kodalle jäänyt oikein muuta roolia kuin vain tulla tuomarin perässä. Enkä sitten viitsinyt asiasta mainita, kun en löytänyt oikeata tapaa ilmaista asiaa.. Loppujäljeltä, noin 50 metriä ennen kaatoa jäljen vierestä löytyi vielä kuollut verinen varis (hyh,mitähän lie sillekin käynyt!) ja se oli Kodan mielestä hyvä palkinto, sillä sen jälkeen sitä ei saanut jäljestämään enää millään, eikä sorkkakaan kiinnostanut sitä läheskään yhtä paljon kuin yleensä.
Joten nollille jäätiin tässä kokeessa. Tuomarikin jälkikäteen harmitteli, että miten sattuikin noin huono tuuri lentävän lähdön jälkeen. Myöhemmin sain kuulla, että juuri tuolla alueella oli nähty uroshirviä laiduntamassa, mokomat sitten eksyivät juuri meidän jäljelle. No, toisaalta olen ihan tyytyväinen ettei törmätty noihin sarvipäisiin jäljenpilaajiin ihan livenä kuitenkaan! Siskonikin hyvin tokaisi illalla, että Koda vissiin lauantain menestyksen jälkeen halusi nostaa riman ihan ylös asti ja jäljestää kokonaisen hirven pelkän sorkan sijaan.:)
Eipähän kuitenkaan todellakaan tyhjin käsin jääty tänä viikonloppuna! Sertin lisäksi saatiin taas roppakaupalla uusia kokemuksia, sekä uusia koirakontakteja ja tuttavuuksia. 

Mutta joo, tässä taisikin sitten olla meidän mejäilyt tällä kertaa. Tai ainakin tälle kesälle. Itselläni ei ole kyllä minkäänlaista intoa eikä motivaatiota lähteä näihin karkeloihin nyt enää ennenkuin koira on varmempi ja tarkempi. En jaksa stressata tästä asiasta, koira on kuitenkin vielä nuori ja näihin kekkereihin kerkiää myöhemminkin vielä. Ollaan kuitenkin saatu ensimmäiset kokemukset tästäkin, eikä nyt enää jännitä lähteä mukaan näihin hommiin, jos sille päälle vielä joskus tulevaisuudessa sattuu.

Nyt me keskitytään tuohon BH:n ja perustottiksen hiomiseen heinä-elokuu. Torstaina meillä alkaa kolmen opetuskerran mittainen BH:n tehokurssi, jossa tulee henkilöryhmä sekä kaupunkiosuus-treeniä. Olisi mahtavaa saada se nyt syksyllä pois alta, niin voidaan ruveta kunnolla PK-hommiin. Palveluskoirien päämaja sijaitsee juuri täällä Keravalla, niin koulutuksia, kokeita ja tapahtumia on tällä alueella paljon ja niihin olisi viimeistään ensi kesänä päästävä kyllä jo mukaan. Startataan nyt lähiaikoina myös parissa möllitokokokeessa, että saan vähän käsitystä miten Koda käyttäytyy tällaisessa uudessa tilanteessa.
Ensi sunnuntaina koittaa myös Kodan MH-luonnekuvaus, siitä tulee takuulla mielenkiintoista!

Ja tottakai lopuksi vielä:

Onnellinen ja komea palkintopoju!


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sairastelua ja joukkotarkki

Pojat päättivät viime viikolla kuin yksissä tuumin sairastua kumpainenkin; molemmilla oli vatsat aivan sekaisin. Kodalla se alkoi tiistai-iltana, Eetulla keskiviikkona. Kyllä siinä oltiin ymmällään, kun pojat eri puolilla Keravaa sairastelivat ja ihan yllättäen, kumpikaan ei ollut syönyt mitään normaalista poikkeavaa tai mitään muutakaan
Eetulta vaivat menivät ohi reilussa päivässä Inupectilla, mutta Kodalla oli todella pahanpuoleinen ripuli. Noin pahaa ei ole ollut edes Eetulla ja vanhalla koirallamme, Iidalla, yhteensä. Yleensä Kodankin vaivat ovat helpottaneet 1-2 päivässä Inupectilla, mutta nyt siitä ei ollut mitään apua. Torstain ja perjantain välinen yö oli täyttä tuskaa, Koda ei voinut pidätellä ollenkaan vaan paskoi pariin eri otteeseen sisälle, sekä aamusta alkoi vielä kaiken kukkuraksi oksennella ja siinä vaiheessa alkoi jo todella huolestuttaa ja olla hätä.
Päätin kuitenkin vielä kokeilla Canikur-kuuria ennen eläinlääkärireissua. Ja luojan kiitos jo heti ensimmäisten kolmen pillerin jälkeen Koda oli kuin eri koira. Maha rauhoittui ja ruoka alkoi pysymään sisällä. Canikur-kuurin ohjeiden mukaisesti keitin Kodalle riisiä, mutta sitä poju söi melko nihkeästi. Pääasia oli, että se joi hyvin ja kyllähän se onneksi joi.
Ei siis tarvittu eläinlääkärireissua, mutta huhhuh olipahan viikko! Tiedä sitten mistä Eetu pöpönsä sai, mutta jälkikäteen Kodan kohdalla minulle iski ajatus, että se saattoi päästä juomaan kylppäriin pesuvettä. Minulta nimittäin juuri tiistai-iltana hajosi pesukone ja se vuosi likaiset pesuvedet lattialle ja kyllähän Koda siinä jaloissa pyöri kun sitä korjattiin ja siivottiin, joten se saattoi hyvinkin juoda vettä lattialta. Se kyllä selittäisi miten sen saama reaktio oli noin raju, sehän on ollut lievä myrkytys oikeastaan. No, onneksi noutajilla tunnetusti on melko rautainen vatsa kuitenkin. Koda söi Canikur-kuurin 24 tunnin sisään ja oli lauantaina jo täysin oma itsensä.:)
Hirveästi oli sateisina sairastelupäivinä kertynyt energiaa varastoon, ja sen kyllä huomasi. Lauantaina meillä vietettiin täällä YO-juhlia hieman jälkikäteen ja pojilla oli tottakai suuri rooli vieraiden viihdyttämisessä. Varsinkin suvun nuorempien keskuudessa koirat oli ihan ykkösjuttu.:) Eetu kiersi sylistä syliin kerjäämässä rapsutuksia, kun Koda taas juoksenteli pihalla noutaen ja kiikuttaen frisbeetä kaikille mahdollisille heittäjille. Kyllä oli illalla väsynyttä poikaa.

Tänään sitten käytiin Kodan kanssa Helsingissä Mevetissä lonkka- ja kyynärkuvissa. Päästiin mukaan lapinkoira-porukan kanssa joukkotarkkiin, ja eläinlääkärinä meillä oli arvostettu Per Axelsson. Suosittu on kaveri, sillä tämäkin aika varattiin jo huhtikuussa.
Sekä lonkat että kyynärät lähtivät terveinä matkaan, mutta hurjia tarinoita liikkuu siitä miten lausunnot vielä muuttuvat, joten odotellaan niitä virallisia tuloksia Kennelliitosta vielä siis. Punaturkki-raasu on ollut ihan darrassa kotiin päästyään.:')

Poikien kanssa täällä jo odotellaan auringon paluuta kaiken tän sateen jälkeen!
PS. Jekku sai Kotkan KV:ssä viikonloppuna ensimmäisen Sertinsä, hyvä Jekku ja Jenna! :)

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Roturace 2014 - pihikset irti!


Eilen suuntasimme kohti Hyvinkään vinttikoirarataa. Jokin oli tosin hieman erilaista; tällä kertaa nimittäin tolleri jäi kotiin nuolemaan näppejään (tai tassujaan) ja mukaan lähtikin pitkästä aikaa pihakoira! Eetun veljen, Tarmon, mamma Hanna oli kutsunut meidät mukaan Roturaceen pihiksiä edustamaan, ja koska meidän tollerileiri jäi välistä niin meillähän oli kalenterissa juuri sopivasti vapaata.
Olikin kivaa pitkästä aikaa nähdä muita pihakoiria omistajineen sekä varsinkin Tarmoa. Veikka on nykyään leikattu, joten Villiniityn pojilla meni hirveen kivasti yhdessä! Pojut pyörivätkin lähes koko päivän yhdessä ja olivatkin ihan paita ja peppu.:)

Veli ja sen veli!
Roturace oli tapahtumana ihan uusi tuttavuus minulle, mutta hauskaa oli! Joukkue muodostuu siis neljästä samanrotuisesta koirasta ja meillä oli kaksi pihakoiratiimiä: Funny Farmdogs (johon kuuluivat Remu, Mare, Miina ja Nyyti) sekä Ranch Runners (Tarmo, Eetu, Junnu ja Eddie).
Funny Farmdogs kilpaili numerolla 27 ja me olimme numero 40, eli toiseksi viimeiset, joten päivä venyi TODELLA pitkälle ja tuntui ettei koskaan päästä radalle. Ilman tuota venymistä ja hirveää odottelua kyseinen tapahtuma olisi kyllä ihan must-juttu joka vuosi! Maxi-koirien jälkeen alkoi satamaan, tottakai juuri kun minit starttasivat. Sadetta jatkui varmaan pari tuntia, joten autossa istuskeluksi meni suurin osa ajasta. Koska pihisjengit olivat kuitenkin loppupuolella, niin sade lakkasi ja aurinko palasi taivaalle juuri sopivasti!

FF suoriutui hyvin, Remu-raasu tosin säikähti starttipaikalla jotakin ja karkasikin paikalta, mutta sai kuitenkin joustua maaliin toisella yrittämällä. Miina juoksi huippuajan vieheen perässä.:)
Siinä sitten vieläkin odoteltiin omaa vuoroa, mutta onneksi on tollainen tapaus kuin Eetu; siltä ei akku lopu sitten millään. Kello oli jo lähemmäs kuusi, kun Ranch Runners vihdoinkin kuulutettiin lähtöpaikalle.
Jännitin Eetun suoritusta, koska eihän me olla käyty kokeilemassa mitään tämän tapaistakaan. Eetun tuntien se olisi joko lähtenyt juoksemaan jotakin toista koiraa kohti tai jäänyt radalle merkkailemaan, tai niinhän minä tosiaan olin kuvitellut mitä voisi käydä. Mutta ihan turhia; rottakoiran vaistot on niin tiukassa että poju ampaisi vieheen perään kuin tykinkuula!


Kyllä oli maaliviivalla tyytyväinen mamma oottelemassa pikapinkojaansa.:) Oli väkisinkin hymy persiissä, kun näki miten kivaa koiralla oli ja millaisella vauhdilla sieltä tultiin. Kuvistakin ihan näkee miten kivaa Eetulla oli päästä revittelemään ihan kunnolla, tää on niin sen juttu! Hassua millainen adrenaliinipiikki itselleenkin osui kun oli kutsumassa koiraa maaliviivalla.

Iloinen maaliintulija!
Juostava matka oli siis 80 metrin suora, ja Eetun tarkka aika oli joko 8.63 tai 8.65 (minien ajat ei vieläkään ole tulleet nettiin), ja veljekset juoksivat hauskasti lähes saman ajan. Junnu juoksi hienosti alle kahdeksan sekunnin ja ankkuri-Eddie pinkoi hieman yli 9 sekuntia. Joukkueen tulos muodostuu siis tasoituspistein: joukkueen jäsenten suorituksista pudotetaan pois nopein ja hitain aika. Joukkueen aika on siis kahden keskimmäisen ajan yhteenlaskettu aika, joten lopputuloksissa Ranch Runners oli sijalla 9.! Ihan huippusuoritus päästä kymmenen kärkeen, kun joukkueita oli kuitenkin se 41, hyvä me! FF taisi olla sijalla 35.
Mutta eipäs me tuonne lähdetty kuin ihan leikkimielellä. Kisaan kuului myös pukeutua asianmukaisesti ja tottakai kun meillä pihakoiria on, niin asutkin olivat meidän tiimeillä maalaistyyliset.

Ranch Runners (Eddie, Junnu, Tarmo ja Eetu)
Koko pihisporukka!
Vaikka päivä tosiaan venyi ja odottelua oli ihan liikaakin, niin kaiken kaikkiaan oli kyllä huippu päivä! Oli hauskaa nähdä sellaisikian rotuja mitä ei yleensä näe pinkomassa minkä kintuistaan pääsevät, mm. bassetit! Ja meillä oli niin hyvähenkinen porukka, hienot koirat ja kaikki tsemppasivat ja kannustivat toisiaan.

Ei muuten tule mieleen päivää, jolloin kotona olisi nähty niin väsynyt pihakoira kuin eilen! Kun oikeasti tuntuu ettei tuosta millään lopu virta, mutta on Eetullakin näköjään joku raja kuitenkin.:)

 Kuvat: Hanna Ranta & Kirsi Haapsaari


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Koiraterapiaa

Meillä oli eilen mahtava päivä, josta jäi kyllä hyvä mieli pitkäksi aikaa. Kävimme nimittäin eilen helsinkiläisessä hoitokoti Wilhelmiinassa, jossa Koda sai ensikosketuksen terapiakoiran hommista. Äitini 97-vuotias täti on kyseisessä hoitokodissa ja aluksi tarkoituksena oli ottaa Koda mukaan häntä piristämään, mutta saatiinkin isompi yleisö paikalle. Hoitokodissa vietettiin eilen grillijuhlia, johon pääsimme siis myös osallistumaan.
Osa vanhuksista ei noteerannut koiraa ollenkaan, ja kunnioitimme sitä pysymällä loitommalla. Mutta kyllä siellä koiraihmisiäkin riitti, ja voi niiden vanhusten ilmeitä kun Koda käveli paikalle.:) Heti kurotettiin käsiä ja kutsuttiin koiraa luokse ja Koda oli aivan mahtava. Poju oli niin iloinen, ystävällinen ja tuttavallinen, häntä heilui ja pusuja jaettiin ihan jokaiselle hoitajalle ja vanhukselle joka niitä vain halusi vastaanottaa. Uusi paikka ja uudet hajut tottakai aluksi jännittivät, mutta Koda rauhoittui ja rentoutui pian ja löysi itselleen mukavan köllöttelypaikan kahden rullatuolissa istuvan mummon välistä.
Näille koirista pitäville vanhuksille taisi koiran läsnäolo olla paljon isompi asia kuin itse grillijuhlat. Koda istui jokaisen halukkaan luona kärsivällisesti silitettävänä ja painoi päänsä jopa yhden mummon syliin. Näille vanhuksille oli tärkeää saada silittää "silkinpehmeää" turkkia ja he kertoivat omista koiristaan joita olivat omistaneet elämänsä varrella. Sanoin vanhuksille että koiraa ei tarvitse ruokkia, mutta miten mulla silti on sellainen kutina että aina kun silmäni vältti niin maahan "vahingossa" tipahteli makkaranpaloja.;)


Vaikka Koda on aina ollut rauhallinen ja ihmisrakas, niin kyllä se eilen yllätti jopa minut. Alkuinnostuksesta yli päästyään se oli kuin olisi ollut siellä aina. Hoitajatkin ihmettelivät, miten voi olla noin nuori koira ja silti noin rauhallinen.
Olen ollut pojusta niin monesti ylpeä, tähän asti ehdottomasti ylpein mejä-kokeen jälkeen, mutta eilisen jälkeen kyllä kaikista ylpein! Niin paljon iloa kuin Koda minulle tuokin, niin on mahtavaa miten paljon iloa siitä on muillekin. Ja Kodakin oli eilisestä tehtävästään selvästi mielissään, uskomatonta miten eläimet vaan ymmärtää.:)
On jännää lukea tuota tollerien rotumääritelmää, jossa sanotaan että tollot eivät kummemmin vieraista ihmisistä välitä. Kodan kohdalla en pysty allekirjoittamaan moista ollenkaan! Oltiin sitten vierailuilla tai jos meillä on vieraita kylässä, niin oma äiskä on ihan ilmaa ja punaturkki on vieraista ihan onnessaan ja on kiipeämässä jokaisen syliin hellittäväksi ja pitää kyllä leluineen huolen että vieraat viihtyvät ja että hän on keskipiste! Poju kun rakastaa jokaista vastaantulijaa ja on valmis moikkaamaan ketä vaan.
Joka tapauksessa, eilinen oli jymymenestys ja saatiin kutsu tulla toistekin käymään.:)


Tämä aamu olikin punaturkille sitten hieman epämiellyttävämpi kokemus; käytiin nimittäin eläinlääkärillä ottamassa verinäyte PRA ja CEA-testejä varten. Vaikka meiltä ennakkotiedoista poiketen jääkin tämän vuoden tollerileiri välistä (molemmat PK-lajit oli harmillisesti peruttu), niin osallistutaan silti leirillä järjestettävään ryhmänäytteenottoon. Käytiin siis ottamassa näyte täällä ja Eeva ystävällisesti lupasi viedä näytteen leiripaikalle, josta se myöhemmin matkaa muiden näytteiden mukana jenkkilään tutkittavaksi. Näissä tuloksissa nyt sitten kestää pidemmän aikaa, mutta Koda on kummassakin tapauksessa kuitenkin joko A tai B, joten mitään ressin aihetta niistä ei ole.
Kovan koettelemuksensa jälkeen on kotona vain nyt ollut aikamoinen marttyyritollo! Kaikkea sitä pitääkin punaturkin kestää.;)


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Jekkuilua

Tänään oli melkoinen tollerien ja hovawartien täyteinen päivä! Puolenpäivän jälkeen suuntasimme kohti Porvoota, sillä Kodan Jekku-veli (Mäkiharjun Zupreme Passion) oli tullut pohjoisesta tänne etelään kyläilemään. Nähtiin Jekkua viimeksi joulukuussa Helsinki Voittajassa, kun pojat olivat samaan aikaan kehässä. Koda oli tuolloin ERI2 ja Jekku ERI3, tuomarin todetessa että ei voi erehtyä että pojat ovat veljeksiä. Koda oli jo tuolloin rotevampi ja lihaksikkaampi kuin Jekku, ja samalta näytti tilanne myös nyt puolivuotta myöhemmin. Tosin Jekulla on selkeästi ohuempi kesäkarva kuin Kodalla.

Veljekset kuin ilvekset! (c) Sanna Piilinen
Pojut tulivat hirmu hyvin toimeen keskenään, ei ollut kummallakaan sen kummempaa isottelua eikä äijäilyä. Kunhan vaan pysyttiin tarpeeksi kaukana toisten mammoista ettei tarvinnut mustasukkaiseksi ruveta, niin ei ollut mitään ongelmaa.:) Se lupaakin hyvää, sillä veljekset edustavat Mäkkäriläisiä ja ottavat osaa elokuussa TollerShowssa järjestettävään parikisaan, jossa etsitään kahta mahdollisimman samannäköistä koiraa. Pojut ovat lähes samankorkuiset, Jekku on ehkä sentin tai pari korkeampi kuin Koda ja tosiaan ruumiinrakenteeltaan hoikempi ja sporttisempi, mutta väritys, naama ja ilmeet ovat niin samat kuin olla ja voi!


Parikisassa koirat esittää yksi ihminen, joten sitä oltiin vähän treenaamassa tänään. Sanna nakitettiin tähän tehtävään, mutta pärjää kaksikon kanssa varmasti oikein hyvin! ;)

Kumpi on kumpi? ;)
Muuten siinä sitten turistiin niitä näitä ja jaeltiin veljesten kuulumisia ja edesottamuksia. Sanna reenailti välillä hovawartiensa Nukan ja Neven kanssa, Koda on ihan hulluna Neveen vaikka onkin saanut pakit jo varmaan kymmenen kertaa.
Suunnattiin tämän jälkeen vielä merenrannalle vähän uitattamaan koiria. Oli siinä menoa ja meininkiä, kun kaksi tolleria ja kaksi hovawartia painelivat menemään pitkin metsätietä ja rantaa. Koda tyytyi tälläkin kertaa kahlailemaan, mutta kävi pallon perässä jo lähes niin syvällä että olisi joutunut pulahtamaan. Se oli niiiin hilkulla, ihan parin askeleen päässä! Kyllä se tänä kesänä vielä uimaan menee, on ollut niin lähellä parilla viime kerralla.:) Koda olikin ensimmäistä kertaa merivedessä ja ilme oli aika järkyttynyt kun juomavesikin olikin suolaista, hyh!


Seuraavan kerran tosiaan nähdään Jekkua sitten elokuussa. Hauskaa päästä tekemään jotain vähän epävirallista ja leikkimielistä ton parikisan merkeissä.