Putki päällä

Kesä on jo hyvällä mallilla ja tällä viikolla juhlitaankin jo juhannusta! Perinteen mukaisesti suunnataan taas lauman kera mökille ja onkin luvattu historiallisen hyvää ja lämmintä keliä.:)
Sitä ennen kuitenkin kerrataanpas mennyttä kevättä vielä nopeasti.

Cooper tosiaan avasi vihdoin ja viimein sertitilinsä Jämsässä ja näyttelyitä jatkettiin pitkin kevättä, eikä ollenkaan huonosti.:) Viikko Jämsän jälkeen suunnattiin Sipoon ryhmikseen, lähestulkoon kotinäyttelyyn, kun matkaa oli hurjat 20min. Tollereita taisi olla hurjat kahdeksan kappaletta ja tuomarina meille täysin uusi tuttavuus Erja Nummi. Olin lukenut että on tiukka ja tarkka täti, mutta minulle jäi hänestä hauska ja humoristinen kuva. Näyttely oli ampumaradalla, jossa alettiin päivän mittaan ammuskella. Säikkyjä koiraparkoja siis riitti, Coops sen sijaan alkoi käydä niistä kierroksilla enkä meinannut saada sitä kontaktiin ja seisomaan ennen kehää ollenkaan. Oltiin odoteltu kehää muutenkin kuumassa säässä jo pari tuntia ja oli todella turhauttavaa ja ihan tollerien alkuun asti mietin, että kannattaako sen kanssa mennä kehään ollenkaan.
Ihan omaan vuoroon asti emmin, mutta mentiin kuitenkin. Avouroksia oli kaksi ja Coops ensimmäisenä. Kuin taikaiskusta kontakti löytyi heti kehässä, ja Coops unohti paukkeet saman tien kun työmoodi löytyi, herkut maistuivat ja maltettiin taas seistä. Kuulin suurimman osan arvostelusta ja se kuulosti todella hyvältä. Tuomari kuitenkin kääntyi tuomarinpöydästä vielä meitä päin ja mietti kovaan ääneen, että mitä ihmettä hänen pitäisi tuolle koiralle antaa arvosanaksi. Olin siinä kohtaa suu auki että apua miten niin, sitten tuomari kertoi että Cooperilla on aivan upea runko mutta tuo sen pää.. kallo oli hänen makuunsa liian pyöreä ja liian vahva otsapenger. Taisin siinä sitten vähän hämmentyneenä sanoa että "no mutta onneksi se on kuitenkin todella söpö!" Siinä sitten tuomari sekä kehäsihteerit nauroivat kovaan ääneen, jonka jälkeen tuomari totesi että "no annetaan sille erinomainen!" Tämän jälkeen kuitenkaan en siis jäänyt odottelemaan mitään eriä kummempaa, kun siltähän se kuulosti. Toinen avouros sai EH:n, joten Coops luonnollisesti voitti luokkansa. Siinä sitten tuomari mietti vielä mitä tekisi ja yllätys oli melkoinen, kun hän totesikin että "Minun ei pitäisi oikeasti edes antaa SA:ta tuon pään mallin takia, mutta annanpa nyt kuitenkin!" Johan alkoi naurattaa itseäänkin siinä kohtaa ja tuomari vielä siinä toistamiseen kehui Cooperin runkoa, oli kuulemma oikea Mr.Finlandin runko.;)
Käyttöuros sai myös SA:n ja PU-kehässä tuomari mietti pitkään, laittaen kuitenkin käyttöuroksen ykköseksi ja tuomari jopa harmitteli kun ei voinut molemmille koiria sertiä antaa. Kyllä se sinivalkoinen olisi kieltämättä kelvannut, mutta sen perusteella kun ei meinannut ensin edes eriä antaa, niin tämä oli kyllä sellainen oikein hyvänmielen varaserti!

"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Tasapainoisesti rakentunut. Voimakaspiirteinen pää, jossa voimakas otsapenger ja kaareva kallo. Hyvä kuonon vahvuus. Hyvä selkä, lanne ja lantio. Riittävä eturinta, sopiva rungon vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset, hyvä raajaluusto. Tyypilliset liikkeet. Oikealaatuinen karvapeite."
AVO ERI1 SA PU2 VASERT

Viikkoa myöhemmin elettiin hurjaa MM-lätkä huumaa ja sen lisäksi suunnattiin Cooperin kanssa kohti Kemiönsaaren ryhmistä. Olin ilmoittanut Coopsin sinne isolla riskillä, tuomarina kun oli hyvin tiukaksi todettu Leni Finne. Jotenkin minulla oli vain sellaiset vibat, että Coops voisi hänelle upota ihan hyvin, kun on aiemminkin jalkavista ja timmeistä tolloista tykännyt. Meillä oli kahden tunnin ajomatka suuntaansa ja aamu valkeni hyvin sateisena, Turun motaria kaatosateessa ajellessa manasin monta kertaa että eihän tässä ole mitään järkeä. Näyttelypaikallakin satoi lähes kaatamalla, sitten sade loppui hetkeksi, tuli uusi kuuro, sade loppui, alkoi uusi kuuro... tätä vaan jatkui, joten odoteltiin autossa jonkin aikaa kehien alkua. No, sitten kun päätin roudata kamat vihdoin ulos kehän laidalle niin totta kai piti häkki ja koira suojata kaikin tavoin, mitäs väliä sitä itellään oli.:D
Tollereita oli neljä kappaletta, kolme urosta ja yksi narttu. Olin jo siinäkin kohtaa että taas tätä meidän tuuria haha! Tuomari olikin sateisesta kelistä huolimatta oikein hyvällä tuulella ja totesikin tollereiden alkaessa (alkoi nimittäin juuri paistaa aurinko pilvien välistä hetkellisesti) että nyt hän kyllä ottaa sadetakin pois, vaikka varmasti sen jälkeen alkaa vaan sataa uudestaan.:D Oikein nätti nuori uros sai SA:n ja sitten avopojat joita oli kaksi. Kylläpäs jännitti, kun Finne niin tiukaksi tiedetään. Toisaalta ajattelin että jos hänellä pärjätään, niin sitä mielipidettä arvostan pitkälle! Coops tervehti tuomaria hyppimällä syliin ja pussaamalla, johon tuomari totesi että "no hyvä on,moikataan sitten oikein kunnolla!" Coops olisi halunnut lisää rapsuja, mutta sitten tuomari totesi että "ei ei nyt on tervehditty, nyt ryhdytään hommiin ja käyttäydytään!" Ja malttoihan herra sitten seistäkin ja juoksi ja esiintyi muutenkin kivasti ja energisesti. Kuulin taas osan arvostelusta ja kivaa kuultavaa se olikin.:) Erinomainen sitten saatiin ja toisen avouroksen saadessa EH:n, voitettiin luokka ja saatiin vielä SA perään. PU-kehässä mentiin luonnollisesti nuortenluokan uroksen taakse ja tässä järjestyksessä tuomari meitä sitten juoksuttikin. Kerkesin jo vähän huokaista pettymyksestä, kun paikkoja ei vaihdettu. Jäin kuitenkin palkkaamaan Cooperia, kun yhtäkkiä toisen uroksen omistaja vinkkasi että "hei menkäähän eteen, te olitte ykkösiä!" Ja minä näytin varmaan siltä kuin en olisi kehässä koskaan ollutkaan, kun olin niin pöllämystynyt.:D Mutta kyllä se tuomari meitä siitä sitten viittilöi eteen ja wohooo!! Sehän tiesi kuin tiesikin Cooperin toista sertiä! Voi mikä murunen.<3 Narttu sai sileän erin, joten se tiesi Cooperille myös automaattisesti roppia! Oli mun ilme varmasti näkemisen arvoinen, niin harvinaista herkkua meille ja vielä tosiaan arvostamaltani tuomarilta, wau!

Sipoon tavoin kun yksin oltiin liikenteessä, niin harmillisesti ei tältäkään reissulta yhtään kehäkuvaa muistoksi jäänyt vaikka silloin jos koskaan olis ollut tarvetta! Ilmakin oli niin sateinen, että piti posetuskuvatkin ottaa myöhemmin.

"Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Erinomainen sukupuolileima. Oikeanmallinen pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat, kaula ja ylälinja. Hieman niukka eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Oikea askelpituus."
AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP

Hymyilytti jälkikäteen tuo "oikeanmallinen pää" kun viikkoa aiemmin toinen tuomari sitä niin inhosi.:D Mutta siitäkin näkee että on tämä niin tuomarilaji ja niin makuasia! Ryppeihin jäätiin totta kai, mutta läpijuoksuksi se meni, tuomarikin tosin oli ryhmissä eri. Silti oli kiva kokemus ja hienosti Coops jatkoi pitkän päivän, reipas reissumies.:)

Jatkettiin autossa istumista ja kehäkettuilua heti sunnuntaina, kun suunnattiin vuorostaan ihan toiseen ilmansuuntaan kohti Haminan NORD-näyttelyä. Tuomarina oli toistamiseen muutaman viikon sisään Jaana Hartus. Oltaisiin siis häneltäkin saatu toinen serti vielä ottaa, jos tilaisuus olisi tullut. Eipä ollut Haminassakaan tungosta, vain kymmenen tolleria joista kaksi vielä pentuja. Keli oli aivan erilainen kuin lauantaina, aurinko paistoi siniseltä taivaalta eikä tarvinnut kastua toista päivää putkeen.:D Kun meillä se serti Hartukselta jo oli, niin ei mitään kauheita paineita ollut. Avoluokassa oli kolme urosta, joista linjastaan ehkä hieman poiketen matalampi ja rotevampi uros vei tällä kertaa voiton, Coopsin ollen noista kolmesta selvästi jalkavin ja sporttisin. Linja piti sen verran kuitenkin, että Coops sijoittui luokassa toiseksi ja sai myös SA:n. PU-kehässä oli lopulta kolme urosta, Cooperin kiriessä PU2-sijalle saaden vaaleat varahärpäkkeet mukaanviemisiksi.:) Pakkohan se oli olla tyytyväinen, kun oli peräti neljän SA:n putki päällä (meille harvinaista herkkua, sen takia niitä kai arvostaa ihan eri lailla) ja kuitenkin kaksi PU1 sekä kaksi PU2 sijaa.:)

(c) Jarno Niemi

Haminasta saatiin kuviakin, varsinkin noista Coopsin upeista liikkeistä.:) Kiitos Hanna ja Jarno! Oli kyllä varsin huima ero tuossa Cooperin arvostelussa, jonka poju tällä kertaa sai Hartukselta. Aikaa välissä vain muutama viikko, mutta arvostelussa mainittu aivan eri asioita, ihan kuin olisi toisen koiran arvostelua lukenut. Mutta niin kai tämä joskus sitten vain menee. Pisti silti silmään itselläni ja monella muulla.

"Jäntevä, mittasuhteiltaan ja raajakorkeudeltaan oikea, nuorehko uros. Runko voisi olla vieläkin täyteläisempi ja eturinta merkitympi. Kaunis ryhti. Voimakas pää, jossa reilu stoppi. Kuonon tyvi voisi olla täyteläisempi. Liikkeessä rodulle tyypillinen keveys."

AVO ERI2 SA PU2 VASERT & NORD-VASERT

Eipä kyllä silti voinut tuosta viikonlopun saldosta valittaa, tietysti vielä Leijonat kruunasi koko viikonlopun toisaalla joten ikimuistoiset päivät nuo olivat! Muualtakin kuului hienoja uutisia; Cooperin Lotta-sisko (Hedera's Forever In Love) suoritti samaisena lauantaina Valkeakoskella MH-luonnekuvauksen hyväksytysti! Sen jälkeen Lotta kehäkettuili Keuruulla meidän ollessa samaan aikaan Haminassa, ja neitokainen olikin koko rotunsa kauneinen! Aika huikea edustus murusilla siis, kun sekä sisko että veli olivat viikonlopun roppeja. Olen niin onnellinen ja ylpeä.<3 

Roppiveli ja sen roppisisko! <3

No, tuon upean SA-putken jälkeen jatkettiin kehäkettuilua vielä parin näyttelyn verran ja meillä alkoikin erilainen putki. Meistä tuli hetkessä ropista floppi, kun Vantaalla PK-näyttelyssä Cooper vetäisi upealla esiintymisellä ja turkilla tylysti EH:n Tarja Hovilalta. No, hänen linjaansa en tollereissa ole alunperinkään koskaan ymmärtänyt. Hänet tuntien ei luultavasti pitänyt Cooperin päästä (ei aikoinaan pitänyt Kodankaan) ja kuulin kuinka liikkeistä löysi moitittavaa. Tuota arvostelua en edes hakenut. Silti oli mukavaa, kun kaverini Johannan Lara-bortsu (Cooperin yksi rakkaimmista tyttökavereista) oli hienosti ROP! :) Onnea vielä tätäkin kautta!

EH:n koirahan tämä on, eikö?

EH-putki jatkui heti pari päivää myöhemmin, kun suunnattiin Johannan ja Laran kanssa Iitin ryhmikseen. Tuomarina siellä taas uusi tuttavuus, Hilkka Salohalla. Olin hänestä kuullut että on koosta tarkka (olisi pitänyt ottaa tämä huomioon...) sekä purennasta. Sielläkin olisi ollut se viimeisen sertin mahdollisuus niin hyvä, mutta ehei. Tästä reissusta jäi kyllä paska maku suuhun. Tuomari oli ahkera koiria mittailemaan, ja tollereiden avoluokassa olikin sitten ihan ääripäät kuten tuomarikin sen sanoi ja kaivoi heti mittatikun esiin taas; oli nimittäin Coopsia vastassa matalajalkaisin ja pienin uros mitä olin koskaan nähnyt, huhhuh. Niin totta kai siihen verrattuna nuo Coopsin jalat korostuivat entisestään.. No, en silti jaksanut ressata kun LUOTIN SIIHEN että kyllä se sen 53cm niin kuin aina ollut. No eipä ollutkaan.:) Tuomari mittasi Cooperin, totesi olevan liian iso, tuli sitten mittaamaan vielä toisenkin kerran jolloin oletin hänen korjaavan lukeman sillä hän piti mittatikkua kyllä ihan vinossa, eikä pelkästään meidän kohdalla... No, ei kuulemma saanut Cooperista yhtään pienempää kuin 54cm eli puolisenttiä liikaa. Sen takia sitten tylysti EH, ei edes sileää eriä mikä olisi ollut musta ok ja perustella että ei SA:ta koon takia. Mutta EH. Tuomari totesi siinä että "Tämä on kyllä aivan upea koira, mutta liian iso." Turhapa siinä oli selitellä että on tällä jo kaksi sertiä ja aina mitattu 53cm, ilmeisesti kaikki edelliset olivat olleet väärässä ja tämä täti tasan oikeessa.:)))) Ironista kyllä, Cooper totisesti sai häneltä muuten kyllä varmasti upeimman arvostelun mitä se on koskaan saanut, vikaa lausetta "turhan suuri koko vaikuttaa arvosanaan" lukuunottamatta. 

Kehän jälkeen tuli eräs sprinkkunainen sanomaan mulle heti, että tuomari piti mittakeppiä aivan vinossa eikä koiran linjan mukaisesti ollenkaan. Ja saipa Larakin myöhemmin samalla tyylillä 1,5 senttiä lisakorkeutta, joten toooosi kiva. No, nää on näitä. Hirveen hauska laji ei voi muuta sanoa.:)

No, ei tämän kuvan saldoon voi silti pettynyt olla. Terve, iloinen ja vietikäs koira on aina pääasia, mutta en minä tästäkään valita! Sen jälkeen toki nuo EH:t tuntui kieltämättä paskalta, mutta kyllä me tästä vielä noustaan ja se viimeinenkin sinivalkoinen jostain saadaan.:) Sitten se työ vasta alkaakin!

Mulla on nyt pienenä haaveena käydä vielä joskus Salohallan kehässä uudestaan, tällä kertaa vain sitten valioluokassa.;) 

Nyt meillä on sitten kunnon näyttelytauko, tulee tähän kohtaan kyllä tarpeeseen, vaikka Cooper onkin upean turkin kasvattanut juuri nyt totta kai.:D Ollaan jatkettu mejäreenejä, ja aloitettu säännöllisen epäsäännölliset toko/rallytokotreenit ja tarkoitys on mökilläkin viettää aktiivinen reenijuhannus. Saas vaan nähdä kuinka itse toteuksen käy! 

Summer boys.<3

Jämsä RN

Huhheijaa!
Hurjaa vauhtia ollaan jo kesää kohti menossa ja onhan tässä aurinkoa ja lämpöä riittänyt jo nyt keväällä ja hyvä niin.:) Kulissien takana on taas jonkin verran tapahtunut; Kodan kanssa on ollut hieman terveyshuolia tyrän merkeissä (teen tästä erikseen postauksen myöhemmin) ja se on kieltämättä tehnyt keväästä melko rankan. Moni asia ja suunnitelma sekä omat pasmat menivät sen myötä kieltämättä melko sekaisin. Voiton puolella kuitenkin ollaan jo reippaasti ja onneksi on ollut tuo Koda-juniori arkea piristämässä.:)
Kodan sairastellessa ja toipuessa ei tietenkään saanut unohtaa Cooperin kanssa tekemistä ja ollaankin Coopsin kanssa oltu ahkeria ja nollattu aivoja metsässä. Osallistuttiin Tmi Kemu:n mahtavalle taipparikurssille kevään aikana ja siellä edettiin suurin harppauksin eteenpäin ja koettiin ja opittiin niin paljon uutta! Teen tuosta kurssistakin erikseen yhteenvedon myöhemmin, kun vielä muistan asioita sieltä.:D Sen lisäksi myös mejäiltiin juniorin kanssa ensimmäistä kertaa, ihan kuitenkin vain reenien merkeissä kokeen sijaan.

Vesityötä taipparikurssilla.<3

Sen lisäksi korkattiin myös näyttelyt tältä vuodelta sekä ensimmäistä kertaa oltiin AVO-luokassa. Olin alun perin ajatellut malttaa mieleni, sillä juuri 2 vuotta täyttänyt on mielestäni vielä täysin vauva avoimessa luokassa. Pieni toive tälle vuodelle tosin oli jo vihdoin ja viimein saada se ensimmäinen serti joten aloin aiemmin keväällä selailla näyttelykalenteria kuitenkin sillä silmällä. Jostain syystä vaan ne tuomarit, jotka (mahdollisesti) Coopsille parhaiten sopisivat, tuntuvat karttavan meitä ja kiertävät vaan kaukana, toisella puolella Suomea.:D
Hartuksen Jaana oli yksi niistä tuomareista joille ehdottomasti halusin Cooperin viedä; poju kun sai tältä jo niin hyvän ja lupaavan arvostelun Messarin puppy showssa aikoinaan. Eipä vain meinannut tällekään tuomarille paljon Jämsää lähemmäksi päästä, itse kun kierrän mieluummin noita pikku ryhmiksiä ja KR:iä KV- näyttelyiden sijaan.. Ja en ole niiin näyttelyihminen kuitenkaan, että jaksaisin koko päivää viettää autossa ja näyttelypaikalla vaan tykkään, että aikaa jäisi johonkin muuhunkin.:D No, ei muuta kuin vähän järkkäilemään reissua Keski-Suomeen siis. Muistin että yksi hyvistä (työ)kavereistani, Leeni, oli Jämsästä kotoisin joten laitoin Leenille viestiä, että missähän päin Jämsää olisi hyvä olla yötä. Meni ehkä 10min kun tuli vastaus, että voisimme olla yötä hänen Jämsässä asuvan äitinsä luona. Kyllä kaverit ja kaverien äidit voikin olla parhaita!<3 Sitten ei muuta kuin näyttelyilmoa vaan menemään! :)

Viime perjantaina sitten pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Jämsää! 200km ja 2,5 tuntia matkaa, eli ei sinänsä niin paha kuin voisi olla, mutta siellä yöpyminen oli silti mahtava juttu, koska tollerit olivat lauantaina heti aamusta toisena rotuna vuorossa ja kehä alkoi kuitenkin jo heti yhdeksältä. Myös Leeni ajoi Turusta Jämsään, olihan äitienpäiväviikonloppu, joten meitä oli siis koolla minä ja Coops, Leeni, Leenin äiti Merja sekä Leenin siskonpoika Oliver, joka olikin Cooperin saapumista kovasti odotellut. Oliverilla kun on kova koirakuume ja tulihan noista pojista täysin erottomattomat heti alusta alkaen.:) Coops seurasi Oliveria joka paikkaan, nukkui tämän kanssa ja oli koko ajan kyljessä kiinni, onneksi tämä innokas "assari" jaksoi kyltymätöntä tolleripoikaa rapsuttaa ja hoitaa koko reissun ajan. Sai siis juniorin enkelimäiseen käytökseenkin olla tyytyväinen vierailun ajan, ehkä se siitä tosiaan on jo aikuistumassa! Saatiin mahtavaa ruokaa sekä viiniä ja katsottiin MM-lätkää koko ilta, kyllä kelpasi olla reissussa!
Miksikö kerron tämän niin yksityiskohtaisesti? No siksi, että ilman tätä mahtavaa yhteensattumaa ei meidän Jämsän reissusta olisi luultavasti tullut mitään ja sekös olisi jäänyt harmittamaan! Kiitos siis vielä tuhannesti tätäkin kautta Leeni ja Merja! :)

Sitten itse näyttelyyn! Kehä tosiaan alkoi jo klo 9 joten olipa mahtavaa kun näyttelypaikalle oli vain 8km matka.:D Ensiksi olivat vuorossa kultsut, joita olikin vain 12kpl! Sen jälkeen tollerit joita myös 12kpl, olin tosiaan itse ajatellut (ja toivonut) että määrä olisi jotain 6-7 luokkaa.. Kieltämättä hieman jännitti, että pitäisikö tuomarin linja ja maku edelleen kutinsa Cooperin suhteen, sekä pojun kehäkäytös muutenkin, kun oli kuitenkin kulunut yli puoli vuotta edellisestä näyttelystä.:D (Onneksi kerettiin hieman reenata kehässä ennen arvostelujen alkua) En oikeastaan jännitä Coopsin kanssa muuta kuin noita sen takaliikkeitä, muutenhan se on hieno paketti ja olen suhtkivasti saanut sen opetettua esiintymään vapaasti seisotettuna.

Uroksia oli kolme ja Coops ainoana avoluokassa. Tuomari oli mukavalla ja puheliaalla tuulella ja totesikin lähes heti Cooperiin koskiessaan että "Oi, onpa mahtavat lihakset täällä!" Kiitin kovasti kehuista, sillä kyllä kieltämättä on Coopsin lihasmassaa odotettu ja kova työ sen kanssa tehty.:) Ja kyllähän käyttökoiran kuuluu timmissä kunnossa myös omasta mielestäni olla. Sen lisäksi tuomari totesi myös nauraen, että myös pallit ovat paikoillaan kuten kuuluukin.:D Coops myös mitattiin, mikä ei yllättänyt, mutta tuomari totesi hyvin nopeasti että "hyvät sentit on."

Cooperin kanssa on juostava kovaa ja viileästä kelistä huolimatta kyllä siinä lämmin tuli kun kehää kierrettiin. Tuomari totesi juoksun jälkeen, että en saisi näyttää Cooperille juostessa namia, sillä se tuijottaa namikättäni niin uskollisesti (mikä kuvistakin hyvin näkyy!) ja saa sen takia yläpään nousemaan ja hieman kerimään liikaa liikkeessä. Kiitin kovasti myös tästä huomiosta, sillä eipä tuo ollut käynyt omassa mielessäni kertaakaan! C-mies sitten vetäisi erinomaisen ja SA:n perään, johan tuntui hyvältä! Sitten piti vielä jännittää käyttöluokan uroksen tulosta, mutta tämän saadessa sileän erin, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen sillä se tiesi kuin tiesikin Cooperille sitä ensimmäistä sertiä!! <3 Mentiin onnellisina ja vähän hämmentyneinä sertiä hakemaan ja Hartus siinä vielä erikseen kehui Cooperin lihaskuntoa, totesi myös että sillä on hänen makuunsa hieman liian vahva pää sekä kookkaat korvat, mutta siitä huolimatta todella kaunis ja tasapainoinen uros. Kiittelin siinä kaikkea maan ja taivaan välillä vuolaasti vaan takaisin.:D
Niiin monen sileän erin ja luokkavoiton jälkeen ehkä tuo serti tuntui entistäkin makeammalta!<3
Siitä jäätiin sitten odottelemaan roppikehää.:)

Se ensimmäisen sertin fiilis!

Onnellinen Coops ja reipas assarinsa Oliver.

"Mitäs erikoista tässä muka on? Eihän tätä voi edes syödä."

Eikä Hedera's-edustus suinkaan päättynyt tähän, sillä kehässä nähtiin myös Cooperin täyssisko Lotta (Hedera's Forever In Love) jota olikin aivan ihanaa päästä vihdoinkin liven näkemään! <3 Lottahan sai jo toukokuun alussa viimeisen sertinsä, niin hienosti on siskolikka näyttelyissä pärjännyt! Paineita ei siis Lotalla ollut ja hienosti silti sai tulokseksi ERI2 avoluokasta.:) Lottis on kyllä aivan isänsä tyttö niin rakenteeltaan kuin pään ja ilmeenkin suhteen, wau! <3

Lotan hienot liikkeet!

Ennen roppikehää sain vielä ilon ja kunnian pyörähtää PN-kehässä 10-vuotiaan Taika-rouvan kanssa, olen esittänyt Taikaa aiemminkin ja yhtä hauskaa oli edelleen.:D Pirtsakka mummeli liitelikin PN3-sijalle ollen myös ROP VET ja sormenikin säilyivät ehjänä vaikka mummolla oli kova halu herkut ja sormet syödä.:D
Roppikehässä saatiin vastaan Lumo ja neitokainen veikin punakeltaisen ruusukkeen, Cooperin siis ollessa VSP. Tämä kelpasi meille paremmin kuin hyvin, päästiin lähtemään hesen kautta 200km kotimatkalle ja niin onnellisina että.<3

Lumo ROP, Cooper VSP.<3

Tässä vielä Coopsin arvostelu, tuomarina siis Jaana Hartus
"Hyvässä lihaskunnossa esiintyvä. Keskikokoa kookkaampi, mittasuhteiltaan + raajakorkeudeltaan oikea, keskivahva uros. Hyvä ylälinja. Varsin vahva pää. Hieman kookkaat korvat. Reilu stoppi. Tyypilliset kulmaukset. Liikkuu riittävällä joustolla."
AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP. <3

Kyllä tähän kevääseen kieltämättä juuri tämmöistä piristystä kaivattiin.<3 Kyllä minusta täysin rehellisesti sanottuna poju olisi sertinsä ansainnut jo aiemmin, mutta ilmeisesti hänen piti antaa kasvaa ja kehittyä rauhassa ensin. Onneksi myös tämä intuitio tästä tuomarista piti kutinsa ja iso riskinotto kannatti! :) Nyt se ensimmäinen sinivalkoinen on tilillä joten suurin ressi sen suhteen on poissa. Takaliikkeistä voi tulla edelleen osalta tuomareista sanomista, mutta toivottavasti löytyisi vielä pari joille ne olisi riittävät kuitenkin. Coops saattaa olla tosi magea tapaus 3-4-vuotiaana, mutta nautitaan nyt rauhassa tästä! <3 Nyt on jo neljällä Kodan lapsukaisella serti(t) takataskussa, ei huono ollenkaan!

Upea rakas.<3

Komea veli ja sen kaunis sisko.<3

Cooper ja Lotta.<3

Kiitos kuvista sekä seurasta vielä tätäkin kautta Leeni, Hanna ja Jarno!

Vappureissu: Roskilde KV

Tulipa vietettyä täysin normaalista poikkeava vappu, sillä olimme koko viikonlopun jälleen kerran reissussa. Tällä kertaa kohteena olikin meille täysin uusi kohde; Tanska ja tarkemmin sanottuna Roskilden kaksi kansainvälistä koiranäyttelyä. Tätä reissua mietittiin jo alkutalvesta, mutta tuli sitten torpattua se aluksi. No, asioilla on tapana silloin tällöin muuttua ja sattumien kautta lähdettiinkin reissuun! Jälleen kerran matkaseura oli ihan parasta A-luokkaa; Sissin ja neidin henkilökunnan kanssa on aina ilo reissata! :)

Matkaan lähdettiin torstaina. Oli sitten perjantaina koko päivä rauhassa aikaa ajella Tukholmasta Roskildeen. Oli hauskaa lukea Facebookista kavereiden päivityksiä Suomen lumisateesta, kun meitä perillä odotti täysin keväinen Tanskanmaa; puissa oli lehdet ja nurmikko vihersi kaikkialla!
Noin seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen hotellilla odotti vaan sellainen pieni yllätys, että meidän hotellivarausta ei meinannut löytyä ollenkaan! Saatiin vielä siinä tiskillä varmasti maailman kiukkuisin aulapalvelija asiaa käsittelemään, joten ei kyllä kovin hyvä maku suuhun jäänyt vaikka hotelli oli  muuten oikein siisti ja hyvällä paikalla. No, löytyihän se varaus sitten lopulta, nimi vain oli kirjoitettu täysin väärin eikä kyseinen naikkonen edes pahoitellut asiaa ollenkaan. No, saatiinpahan loppureissuksi hyvät naurut koko tapauksesta.:D Ja pääasia että hotelliin päästiin silti lopulta!

Lauantainen näyttelypäivä valkeni harmaana, kylmänä ja sateisena, Ei sitten kyllä millään olisi huvittanut lähteä ulos märkään moneksi tunniksi värjöttelemään. Näyttelyalue oli kyllä suuri positiivinen yllätys! Tiesin, että se on suositulla festarialueella, mutta silti. Alue oli iso, avara ja siisti. Kehät olivat isot ja ennen kaikkea kaikkialla oli tilaa; niin kävelyteillä kuin kehien laidalla, wau! No, pari sateista päivää olivat toki nurmipohjasta mutaisen, märän ja liukkaan. Mutta sama keli ja olosuhteet olivat kaikilla. Ainakin oli näille käyttökoirille sopiva keli jos ei muuta.
Tollereita oli lauantaina 25kpl ja itse asiassa molemmat näyttelyt olivat Sissin kannalta ikävästi oikeat narttujen karkelot, sillä uroksia oli vain kuusi ja loput sitten narttuja. Lauantainen tuomari oli irlantilainen setä J.R.Walsh. Oikein mukava ja puhelias herrasmies, joka alkuun näytti ERI SA-automaatilta, mutta kyllä tollereissa skaala olikin sitten ihan H-ERI SA joten tiukkuuttakin löytyi. Avossa oli kaksi urosta ja tadaa, valiouroksia sitten peräti neljä! Jotenkin meidän tuuria.. No, kaikeksi onneksi muut taisivat jo olla Tanskan valioita eli tiesin että serti voisi siirtyä, mutta se SA piti silti saada myös, sekä päihittää avoluokassa SA:n saanut uros. Sertijahdissahan me siis oltiin, ei cacibilla ollut mitään merkitystä.
Kaikki valiourokset saivat ERIt ja kilpailuluokassa Koda osoitettiin kolmanneksi. Kaikki neljä saivat SA:n ja siitä suoraan PU-kehä. Kyllä jännitti! Sitten tuomari osoitti ensin kärjessä juosseen avouroksen joukon hännille, joka toi Kodalle PU3-sijan ja joka tiesi sitten sitä, että se serti sieltä meille siirtyi kuin siirtyikin!! Kun asia minulle valkeni ei riemulla ollut rajaa ja voin kertoa että kiljahdukset ja tuuletukset olivat sen mukaiset! Mukavasti saatiin tanskalaisilta kilpakumppaneilta vielä onnittelut kaupan päälle.:) Koda-herrasta siis tosiaan tuli DK MVA eli Tanskan muotovalio! <3 On se huikea, huikea pikkukettu!

Uunituore DK MVA! Herran seitsemäs valiotitteli.

Tanskassa ollaan vissiin hieman aikaa edellä, sillä arvostelut saatiin teksiviestillä suoraan puhelimeen. Ihan suhtkätevää sinänsä, mutta silti itse suosin edelleen paperista versiota, missä on mustaa valkoisella ja varmasti kaikki ruksit oikeilla kohdillaan. Kodan saama arvostelu ei ollut mikään kovin mairitteleva, enkä oikein tunnista koko koiraa, mutta samoja asioita oli muidenkin koirien arvosteluissa mitä niitä luin. Ilmeisesti oikein yksikään tolleri ei tykännyt mutavellissä seisomisesta irkkusedän mukaan.:D
"Mature dog. Nice size and substance. Little long cast. Strong head, good topline and neck. Well angulated in rear. Prefer better lay back of shoulder. Standing weak in pastern. Good on move."
-> VAL ERI3 SA PU3 SERT -> DK MVA

Sen jälkeen tosiaan alkoivat sitten narttujen kokoontumisajot. Esitin myös Sissin ja neidin kanssa menikin kehässä oikein kivasti. Nartuillakin oli iso valioluokka, joten Sissin kiriminen luokkansa kakkoseksi SA:n kera oli jo hieno juttu. Juostiin neidin kanssa vielä PN4-sijalle asti, voi hemmetti kun oli Sissilläkin se serti niiiin lähellä! Mutta silti niin kaukana, neidillä kun oli sertin myötä kova POHJ MVA-titteli hakusessa! Kaverin kanssa jaettu ilo kun olisi se kaikista hauskin ilo aina.
Oli kyllä ihana päästä ajoissa näyttelypaikalta takaisin hotellille vaihtamaan kuivaa vaatetta ylle ja löhöillä peiton alla loppupäivä telkkaria katsellen. Illalla toki piti vielä korkata Kodan kunniaksi!

Sunnuntaina aurinko paistoi siniseltä, pilvettömältä taivaalta ja fiilis oli mainio! Ei ollut mitään tavoitteita, mitään saatavaa eikä paineita. Kodan kohdalla siis. Päätetiin silti vielä toki käydä kehässä pyörähtämässä kun olihan siitä toisestakin päivästä maksettu myös. Reissuväsymys alkoi kieltämättä jo vähän painaa, niin itsellään kuin koirallakin. Koda lähes haistatti minulle kehässä pitkät, ei sitä kiinnostanut enää yhtään ja se kyllä näkyi.:D Juokseminen meni edelleen hyvin, mutta seisominen oli niin laiskaa ja pökkelöä että huh kun ihan hävetti.
Sunnuntain tuomari oli romanialainen setä Csaba Zsolt Lokodi. Paria EH:ta lukuunottamatta ERI SA tuli lähes kaikille, mutta tältä tuomarilta Koda sai silti kyllä ihan itsensä näköisen arvostelun sekä valitsi täysin samat PU1 ja PN1 kuin edellisen päivän tuomari, joten kyllä hän tiesi mitä haki ja teki.
Vaisulla esiintymisellä Koda sai kuitenkin vielä reissun päätteeksi mukavan PU4-sijan. Varasertiä tultiin tarjoamaan mutta mitä me nyt semmosilla tehtiin, ei onneksi tarvinnut sitä ottaa.;)
"Masculine head. Excellent set and carried ears. Strong muzzle. Correct bite. Excellent chest, good shoulders. Correct hind angulations. Excellent level strong back. Parallel hocks. Open elbows when moving."
-> VAL ERI4 SA PU4

Menin Sissin kanssa toistamiseen kehään ja neidillä sitten kyllä riitti vauhtia ja draivia Kodankin puolesta. Seisominen meni taas hyvin, mutta suuressa ryhmässä juokseminen ei sitten onnistunut millään ja loppusijoitukset tuntuivat ratkeavan juuri liikkeillä, joten PN-kehästä käteltiin nopeasti pois. Harmitti totta kai meidän upeiden reissukaverien puolesta kun jäi se toivottu serti vieläkin odotuttamaan itseään, mutta uutta matoa koukkuun vaan! :) Se serti ja titteli tuntuu entistäkin makeammalta vaan sitten.
Näyttelyn jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin sitten ajalemaan rauhassa kohti Tukholman satamaa. Oli mukavaa, kun ei tarvinnut tuli hännän alla ajella vaan voitiin pitää muutama paussikin matkalla. Oltiin kyllä kaikki ihan veteliä kun laivalle ja hyttiin päästiin eikä unia tarvinnut kauaa odotella.

Ei tosiaan ollut ihan normaali vappu, ei tullut pidettyä lakkia eikä juhlittua muuta kuin hyvin hillitysti. Oli tuon reissun jäljiltä kuitenkin niin väsynyt ja rähjääntynyt olo, että tuntui kuin olisi kovissakin pippaloissa kyllä mukana ollut. Mutta kylläpä kannatti käydä! :) On nää Pohjoismaat kyllä niin mukavia, turvallisia ja siistejä kun noihin Baltian maihin vertaa. Pitäisi sitä kai vielä joskus Ruotissakin käydä. Ehkä.
Tänään lähti valiohakemus Tanskaan, toivottavasti ei kovin kauaa vahvistuksessa menisi.

Cooper sen sijaan kasvaa ja komistuu aina vaan! Nyt on Forever-pentue sirutettu ja näkyykin jo koiranetissä. Eläinlääkäri kävi juuri tänään vielä pennut tarkistamassa ja pikkumiehellä tuntuu molemmat pallit, jesjesjes!! :) Kävin viikko sitten pentuja taas katsomassa enkä kerennyt viisiviikkois-kuvia postata ollenkaan! Ja toki ovat kasvaneet taas niin paljon että ovat ihan eri näköisiä kuin silloin.. No, sunnuntaina olisi tarkoitus taas pentuja ajella katsomaan joten sillon viimeistään lisää kuvia siis! Sittenhän Lunan vaavit jo matkaavat uusiin koteihinsa, Bonitan sentään eivät ihan vielä.
Cooper muuttaa meille yhdentoista päivän päästä, en minäkään tässä mitenkään päiviä jo laske tai mitään! :'D Vielä hetken aikaa siis on rauha maassa...

Mini-Cooper 5-viikkoa!

Murunen.<3 Kyllä sinua täällä jo kovasti odotellaan!

Pennut ovat pääseet jo ulkoilemaan.:) 

Liettuan valloitus

No niin. Nyt on pari päivää lepäilty ja palauduttu reissun jäljiltä, joten eiköhän olisi jo korkea aika rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.
Vietimme nimittäin toukokuun viimeisen viikonlopun Moletaissa, Liettuassa. Tätä reissua oli mietitty pitkään ja arvottu moneen kertaan että lähteäkö vaiko ei. Tämä oli nimittäin samanlainen erikoisviikonloppu Druskininkain tapaan, että kolmella sertillä oli mahdollisuus valioitua kertaheitolla. Juurikin Druskininkaissa saatiin ne 2/3 sertiä sekä myöhemmin Minskissä 1/2 sertiä ja niiden jälkeen olo oli niin tyhjä ja pettynyt, että silloin vannoin että ei ikinä enää. No, jostain syövereistä sitä sitten kuitenkin sen verran sisua vielä löytyi, että päätin kuitenkin VIELÄ KERRAN yrittää joten ilmoitin Kodan Moletaihin. Tämä reissu oli siitäkin erilainen, että tällä kertaa emme lähteneet reissuun kaksin, vaan meidän mukaamme lähti myös Sissi-neiti (Kitimat Tell Me More). Sissin perhe oli lomalla ulkomailla niin neitokainen oli meillä hoidossa muutenkin, niin oli sitten sovittu että ottaisin Sissin meidän kanssa reissuun mukaan niitä sertejä ja neidin ensimmäisiä cacibeja toivottavasti hakemaan.:) Ja mikäs siinä, Koda ja Sissi ovat vanhoja tuttuja ja tulleet aina hienosti toimeen ja kaksikko olikin tavattoman helppoja ja rauhallisia matkakavereita koko reissun ajan. Vieläkin ihmetyttää, miten helposti ja vaivattomasti koko reissu meni kahden koiran kanssa.

Hönöt eivät vielä alkuviikosta tienneet, mihin viikonloppuna suunnattaisiin.

Matka kohti Moletaita alkoi aikaisin torstai aamuna. Klo 5.30 oltiin satamassa pakkailemassa kamoja Miliamin bussiin. Meitä olikin tällä reissulla vain kahdeksan matkalaista plus matkanjohtaja, ei olla noin pienellä porukalla bussimatkalla oltukaan! Olin aivan varma että lähtijöitä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta näin pienellä porukalla oli huomattavasti helpompaa.:D Yhteishenki bussissa oli jälleen kerran mahtava alusta pitäen ja ennestään tuttujakin siellä oli.

Kohta mennään!

Kauas on aina pitkä matka. Torstai-iltana saavuttiin hotellille Vilnaan ja vaikka koko päivä oltiin bussissa istuttu, niin kyllä sitä vaan silti oli ihan puhkipoikki, niin koirat kuin itsekin ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.
Perjantaina koitti sitten ensimmäinen näyttelypäivä. Druskininkaissa oli kolme KV näyttelyä, Moletaissa sen sijaan lähes kaikilla ryhmillä oma erikoisnäyttelynsä perjantaina sekä sitten KV sekä lauantaina että sunnuntaina. Meillä oli siis luonnollisesti ensimmäisenä vuorossa noutajien erikoisnäyttely. Tollereita oli ilmoitettu viisi ja kaikki Suomesta, Koda oli ainoa uros. Tällä kertaa en laittanut ollenkaan pahakseni sitä, että Kodalla ei ollut kilpailua. Liettuassa kun on hieman hassu sääntö, että mitkään sertit eivät siirry minnekään, valiotkin voivat kerätä niitä niin paljon kuin sielu sietää, joten siellä on vain ja ainoastaan voitettava mikäli mieli sertejä tekee. (Ja tekeehän sitä!)

Noutajaerkkarissa tuomarina oli italialainen labbiskasvattaja Sergio Scarpellini. Päivä oli ollut pitkä ja tuskallisen helteinen, näyttelypaikalle tultiin jo kymmenen maissa mutta me pääsimme kehään vasta puoli neljältä, joten koirat sekä itse oliin jo lievästi kuumissaan ja väsyneitä mutta parhaamme tehtiin. Koda esiintyi tuttuun tapaansa hyvin rauhallisesti, mutta jaksoi silti juosta yllättävän hyvin siinä helteessä. Erinomainenhan sieltä tuli sertin kera sekä sitten automaattisesti paras uros.
Koda sai myös Club Show Winner-16 - tittelin, joka Suomessa nyt ei ole virallinen, mutta Liettuassa olisi validi jos sinne vielä joskus on tarvetta suunnata. Eipä haittaa, siitä saatu ruusuke on kuitenkin hieno muisto jo sinänsä että sellainenkin nyt kuitenkin on.:)

"3,5 years old. Lovely head. Nice color. Good coat and topline. Well angulated. Good bone and feet. Moves well."

Siitä sitten äkkiä koiran vaihto ja Sissin kanssa kehään, neiti esiintyi käyttöluokassa. Sissihän oli aivan erilainen kehäkettu kuin Koda; täynnä virtaa ja hyppi ja pomppi eikä seisomisesta meinannut tulla mitään. Arvostelussa olikin (täysin aiheesta) maininta että tarvitsee malttia esiintymiseen, mutta sai neiti silti onneksi Kodan tavoin sen ensimmäisen tarvittavan luokkasertinsä! Sissi oli lopulta PN3, joten hieno päivä oli kaikin puolin!
Roppikehä olikin sitten mielenkiintoinen, sillä se juostiin lähes kaksi tuntia myöhemmin ite rotukehän jälkeen. Erkkari kun haluttiin ilmeisesti huipentaa ns.isoon kehään, että kaikkien noutajien PU1 ja PN1 koirat juoksisivat isossa kehässä ja roppi valittaisiin vasta siellä. Voin kertoa että Kodaa eikä hirveästi itseäänkään ei enää siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut, kun päivä oli jo muutenkin ollut pelkkää odottelua ja kärventymistä. Roppi oli odotetusti ja ansaitusti kuvankaunis Esta ja Koda siis VSP. Eipä sillä, PU1 ja VSP-saavutuksista tuli jo sellaiset ruusukkeet sekä pokaalit, että en voinut uskoa että ne oli tosiaan meille, kun ne olivat lähes RYP-palkintojen kokoiset ja näköiset.:D Joten panostus tähän erkkariin oli paikalliselta noutajajärjestöltä kyllä huikea, wau!

ROP Esta, VSP Koda.

Laatatkin oli hienot!

Eipä tarvinnut perjantainakaan kauaa nukkumattia odotella. Lauantaina herättiin yhtä aurinkoiseen säähän, mutta kaikeksi onneksi päästiin kehään jo 10.30, niin ei tarvinnut perjantaiseen tapaan koko päivää odotella sekä ennen kaikkea vältyttiin pahimmalta helteeltä.
Lauantaina oli siis vuorossa KV ja ennen kaikkea toki se pelkkä luokkaserti toiveissa, mutta myös se Kodan toinen Liettuan cacib ja yhteensä kolmas sellainen, oli ollut tämän reissun sellainen minimitavoite. Lauantain tuomarina toimi tanskalainen Marianne Holm-Hansen, joka ilmeisesti (joidenkin mukaan) kantaa myös hieman kyseenalaista lempinimeä hölmö-Hansen. Ja tämän kehäkokemuksen jälkeen en hirveästi ihmettele miksi.
Tämän jo melko iäkkään tuomaritädin selkä oli kipeänä, eikä hän sen takia koiria kovin kummoisesti käynyt läpi ja ainakin tollereissa tutki junnunartunkin pöydällä. Olin alunperin ladannut varmimmat odotukset juuri tähän tuomariin, kun pohjoismaalaiset yleensä tykkäävät juuri tästä Kodan tyyppisestä rotevasta ja turkikkaasta mallista. Tuomarilla oli kuitenkin alusta pitäen nyrpeä naama Kodan nähdessään. Hän seisotti meitä tooooodella pitkään ja multa meinasi jo usko loppua että päästäänkö me koskaan täältä kehästä pois. Lopulta tuomari totesi pelkästään "thank you" jonka jälkeen jäin ihmeissäni katsomaan että mitähän me nyt sitten mahdettiin saada. Tuomari tuli meidän luokse surullinen ilme kasvoillaan ja alkoi selostamaan, että kyllä tämä liikkuu kauniisti, mutta tällä saisi olla enemmän valkoisia merkkejä, tältähän esimerkiksi puuttuu kokonaan valkoinen hännänpää joka on tollerin perusmerkki. Tuijotin tuomaria epäuskoisena että OIKEASTI jätätkö tuon takia mitään antamatta?? Valahdin jo epätoivoon ja ajattelin että jaahas, yleensä me ollaan vasta silloin viimeisenä näyttelypäivänä tiputtu korkealta ja kovaa mutta että nyt se kosahti sitten tähän toiseen päivään. Mutta sitten tuomari kuitenkin totesi, että kokonaisuus on sen verran hyvä että kyllä hän sille sertin sekä cacibin antaa ja en osaa edes kuvailla sitä tunnetta siinä kohtaa! Nousin epätoivon pohjamudista takaisin pilviin sellaisella ryminällä että oksat pois.:D Taisinkin siinä nopeasti todeta tuomarille että kylläpä säikäytit minut toden teolla, mutta kiitos kuitenkin. Pienenä vinkkinä kuitenkin, että mikäli tolleriasi ei ole valkoisilla merkeillä pilattu, niin tälle tuomarille ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata mennä.(Kun edes Kodan valkea piirto, iso valkea rinta ja tassut ei riitä)
Suureksi hämmästykseksi ei tuo Kodan saama arvostelu kuitenkaan mikään hirveän huono edes ollut:

"Good size. Little long in body. Excellent head and expression. Good ears. Correct topline and angulations. Excellent bones and feet. Correct tail carriage and coat quality. Would want more white markings."

Niin ja nappasihan Kodapoika samalla kertaa myös Crufts-oikeuden jo toistamiseen! Aika huikeeta.:) Ei tuotakaan nyt kuitenkaan ihan joka paikassa jaella.

Sissistä sen sijaan tuomari piti kovasti ja neiti nappasikin myös toisen sertinsä sekä oli PN2 vara-cacibin kera, jonka voi anoa Estan takaa oikeaksi cacibiksi joten Sissin tavoite siitä ensimmäisestä valkoisesta täyttyi myös heti! Me löydettiin juuri oikeaan aikaan kaikeksi onneksi lauantaina Sissin kanssa se yhteinen sävel kehässä ja se kyllä näkyikin heti.:) Jätin nakit kokonaan pois, kun niistä neitokainen meni täysin sekaisin ja mentiinkin siis pelkillä nappuloilla kehään, joten Sissi malttoi niiden turvin seistä ryhdikkäästi ja rauhallisesti kehässä.
Loppujen lopuksi Esta oli jälleen kerran ROP ja Koda siis toistamiseen VSP ja tämähän kelpasi meille paremmin kuin hyvin.:) Tavoitteet olivat jo toisena päivänä hyvin hanskassa; molemmille toiset sertit, Sissille ensimmäinen cacib ja Kodalle se kolmas! Tämä varmisti siis sen, että Koda ei ole kuin enää sen YHDEN cacibin päässä inttivalion arvosta! HUIKEETA.:) Kodallahan menee tuo tarvittava aikaraja 1v1p umpeen elokuussa, tarkemmin laskettuna 9.8 lähtien voidaan sitä viimeistä valkoista lähteä hakemaan. Huhhuh! Se oli se meidän tämän vuoden päätavoite eikä se ole enää kaukana.

No, sittenhän oli enää jäljellä se kuuluisa viimeinen näyttelypäivä. Se ratkaiseva päivä, joka oli ollut kuin kirous meidän päällä aiemmin. Voin kertoa, että paljoa ei yöllä nukuttanut ja aamulla olin niin hermostunut että kävi ihan meidän bussilaisia sääliksi ajomatkalla hotellilta näyttelypaikalle.:D Sunnuntaina meillä oli tuomarina kazakstinlainen, todella tiukka täti Natalya Drovossekova. Päästiin kehään jo heti aamukymmeneltä, eli sopivasti taas ennen pahimpia helteitä. Koda olikin sitten ihan ensimmäinen koira koko kehässä. Reissu oli ollut jo todella pitkä ja ottanut veronsa, Kodaa ei nimittäin kiinnostanut enää pätkän vertaa esiintyä. Vaikka mitä tein, niin se seisoi täysin laiskasti lysyssä eikä liikkeissäkään ollut enää potkua ja Kodaa sai melkein raahata perässä. Jännäksi siis meni, todella jännäksi. Muistan vieläkin, kuinka näyttelyhihnaa pitelevä käteni tärisi kuumuuden ja jännityksen yhteisvaikutuksesta.
Tuomari lateli arvostelua venäjäksi, joten oli luonnollisesti vaikea arvata mihin riittää. Lopulta tuomari totesi meille "excellent" joka toden totta meinasi sitä kolmatta viimeistä tarvittavaa luokkasertiä!! Minä kiljahdin ja aloin tanssia ja rutistaa Kodaa ja kyllä sieltä muutama onnenkyynelkin jo tuli. Tuomari totesi heti perään, että cacibia hän ei tänään anna (tuomarilla on oikeus olla antamatta vaikka erinomaisen ja luokksertin saisikin) ja minä tähän onnesta soikeana totesin että ei haittaa yhtään (koska ei me sitä tosiaan enää edes tarvittu!!) ja jatkoin kehässä tanssimista. Tuomari tuijotti minua ihmeissään ja totesi toisen kerran että tajusinhan minä että ei cacibia ja sanoin että joojoo ei haittaa, vain serti me haluttiin.:D Koska nyt VIHDOIN JA VIIMEIN se oli totta; Kodasta tuli kuin tulikin Liettuan valio!! <3 Sehän meinasi myös sitä, että Kodasta leivottiin samaan syssyyn myös Valko-Venäjän, Latvian, Viron sekä koko Baltian muotovalio!!

Piti siinä sitten vielä sen verran koota itsensä, että sain vietyä Sissinkin kehään koska täytyi totta kai vielä yrittää neidillekin se viimeinen saada Kodan tapaan. Sissillä riitti virtaa vielä viimeisenäkin päivänä, mutta neiti malttoi esiintyä jälleen hienosti ja se näkyi; Sissi oli toistamiseen PN2 vara-cacibilla ja kolmannella sertillä. Näin ollen Sissistä leivottiin kertaheitolla sekä Liettuan että Suomen muotovalio, huikeeta!! :)

En meinannut vielä tämänkään jälkeen uskoa, että kyllä se vaan oli totta; me päästäisiin vihdoinkin kotimatkalle valioina! Vasta kun sain ruusukkeen ja mustaa valkoisella käteen, niin tajusin sen kunnolla että nyt se oli plakkarissa eikä kukaan sitä meiltä voisi enää pois viedä!
Piti totta kai "pikapuhelu" soittaa Sarille, Kodan kasvattajalle, joka kovasti odotteli tuloksia ja liikuttuneeksi hihkumiseksi se puhelu sitten meni.:') Toivottavasti näitä puheluita pääsee vielä jatkossakin soittamaan!

BY LT LV EE BALT MVA <3

Tiedän, että monet näissäkin piireissä pitävät näitä "pilipalilitilati" valiotitteleitä helppoina, hölmöinä ja ehkä jopa hieman turhina. Totta, eihän tämä mikään FI MVA-tasoinen juttu ole, mutta silti meille aivan yhtä tärkeä ja huikea juttu! Ja voin kertoa, ettei todellakaan ole myöskään helppoa! Täähän oli meille sellainen "kolmas kerta toden sanoo"-juttu. Vaikkei kilpailua liiaksi olisi, niin jos tuomari ei tykkää niin ei sitten vaan tykkää. Ja kun kuitenkin tuntuu, että tänä päivänä tuoltakin päin maailmaa löytyy jo ihan "oikeitakin" tuomareita, eikä enää pelkästään vain erimaatteja ja kaikille kaikki mahdollinen-tyyliin. Kyllä se on meidän reissuilla nähty ja todistettu ja niinhän sen osoitti tämä sunnuntainenkin tuomari. Ja haluan kuitenkin uskoa, että ei näitä valiotitteleitä silti ihan joka rakille kuitenkaan jaella.:D Paljon ollaan jouduttu reissaamaan ja panostamaan, niin ajallisesti kuin rahallisesti. Pari edellistä reissua kun jäi niiiin lähelle mutta kuitenkin niin kauas, niin ehkä senkin takia tämä tuntuu vain entistäkin makeammalta! Kuten Sarikin sanoi; periksi ei anneta! :)

Senkin takia oli pakko valioskumpitella ja kakutella "mummolassa" heti maanantaina kun oltiin kotiuduttu. Niin vahvasti ovat kotijoukot sekä monet kaverit ja tuttavat eläneet mukana, kiitos vielä tätäkin kautta teille, tiedätte kyllä keitä te olette.:)

Vieläkin vähän väsyttää, mutta on kyllä kaikki ollut sen arvoista. On kiitollinen ja liikuttunut olo.:) Eilen lähti valionarvo hakemukset Latviaan ja Viroon päin joten niitä sitten jäädään odottelemaan vielä. Nyt me jäädäänkin ansaitulle tauolle vähän kaikesta, mutta varsinkin näyttelyistä. En voi kuitenkaan kieltää sitä, että pikkuisen on alkanut tehdä mieli käväistä myös mahdollisesti Ruotsin ja Norjan puolella sertijahdissa, mutta se ei ole silti ihan vielä ajankohtaista.
Seuraava tavoite kuitenkin kun on vasta loppukesästä/syksystä sen viimeisen cacibin suhteen ja silloin päästäänkin tavoittelemaan sitä valioluokassa.:) Suomessa en aio tuolla valioluokalla "ratsastaa" kuten monet muut, ja varsinkin kun täältä me ei enää tarvita yhtään mitään enkä koe saavani siis enää mitään irti sitä kautta. Kunhan saadaan ne mitä tarvitaan niin se riittää, kuten tämäkin reissu sen erinomaisesti osoitti. En halua luopua meidän jalat maassa-tyylistä kirveelläkään.:)

Pienet Moletain tuliaiset.:)

Ja kaiken tämän on totta kai mahdollistanut Koda.<3 En voi tarpeeksi Saria sanoin kiittää tästä koirasta, vaikka yritetty on. Tiedän, että sitä on parjattu selkäni takana sekä joskus jopa päin omaa naamaani. Mutta me ei olla siitä välitetty, vaan pyritty tekemään samaan tahtiin omia juttujamme. Tiedän kyllä Kodassa olevat puutteet ja "virheet" täysin hyvin itsekin, mutta kelläpä meistä olisikaan sitä ihan täydellistä koiraa?

Kiitos Koda, kun olet juuri tuollainen kuin olet .<3 Kiitos näistä uskomattomista hetkistä, muistoista ja seikkailuista, joita en koskaan kuvitellut koiran kanssa jakavani. Toivottavasti näitä on meillä vielä paljon edessä. Kaunis, rakas koirani.<3

Every once in awhile a dog enters your life and changes everything.

Se viimeinen

Kuten jo edellisessä postauksessa hieman sivusin, tänä viikonloppuna oli tarkoituksena lähteä tavoittelemaan sitä viimeistä sertiä Kodalle.
Tänään suunnattiinkin jo aikaisin aamusta siis kohti Loviisan ryhmistä. Näyttelypaikkana toimi ravirata ja kehien takana juoksentelikin komeita ravureita, jotka olivat kaikesta hälinästä huolimatta todella rauhallisia eivätkä olleet koirista moksiskaan eivätkä koiratkaan niistä välittäneet. Sisäinen heppatyttöni vaan iloitsi kyseisestä paikasta täysin rinnoin!

Kehät olivat isoja ja hyvä pohjaisia ja ennen kaikkea sää todellakin suosi! Aurinko paistoi tai suorastaan porotti pilveettömältä taivaalta. Mikäs sen parempaa viettää kevätpäivää kehäkettuillessa siis.:)
Tuomarina tollereilla toimi Saija Juutilainen ja tolloja oli Loviisaan ilmoitettu 13 kappaletta joista 12 oli paikalla. Uroksia oli neljä, kaksi avoluokassa ja kaksi käyttistä. Toinen avouros ennen Kodaa sai EH:n. Kuumasta kelistä huolimatta Kodalla riitti hurjasti virtaa ja se esiintyi todella pirteästi, tuntui jopa ihan nauttivan esiintymisestä tänään.

Kuvat (c) Jarno Niemi.

Punainen lappu nousi (ja luokkavoitto siitä siis) ja pian sen perään myös vaaleanpunainen SA:n merkiksi. Tuomari jo tässä kohtaa kätteli minua todeten että "Onnitteluni hienosta uroksesta!" Hymyilin jo tuossa kohtaa varmaan kuin naantalin aurinko! Siitä huolimatta piti vielä jännittää kahden uroksen verran. Käyttöluokan pojat saivat H:n sekä ERI:n, mutta vain sileän sellaisen. Se siis toden totta meinasi sitä että Koda sai kuin saikin sen viimeisen sinivalkoisen! <3 Upea, upea ukko!

Nartuissa oli myös tiukka linja ja kolme niistä saivat SA:t. Parhaaksi nartuksi valittiin Minku (Magicfox's Nebbiolo) joka on siis juurikin sama neitokainen, jonka kanssa oltiin roppikehässä Pertunmaalla kuukausi sitten. Kodahan vei silloin ropin nimiinsä.
Tuttu kaksikko vastakkain roppikehässä siis tänäänkin.:D Minä kyllä niiiin toivoin VSP:tä, että oltaisiin päästy ajoissa kotiin, sillä kuuma oli ja itselläni vielä vähän töitäkin myöhemmin.. No, Kodahan ei saanut silmiään irti Minkusta roppikehässä, joten roppi meni ansaitusti Minkulle ja Koda siis VSP, tämähän sopi meille paremmin kuin hyvin!

ROP Minku ja VSP Koda.

Koda sai tuomarin suurten kehujen lisäksi vielä todella hienon arvostelun joka oli ihan kirsikka kakun päällä:
 "3,5-vuotias uros. Oikealinjainen, hyvin rakentunut kokonaisuus. Hieno, jäntevä kunto. Kaunis karva ja väri. Hieno uroksen pää ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Kaunis hännän asento. Sujuvat liikkeet, joissa hyvä tasapaino. Hyvä luonne."
-> AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP

Ennen kaikkea oli hienoa saada maininta Kodan yleisestä fyysisestä kunnosta.:) Olihan se varsinkin nuorten luokassa sellainen hieman löysä ja plösö eikä silloin mainittavaa menestystä tullutkaan. Mutta nyt 3,5-vuoden iässä ukkeli taitaa jo olla valmis pakkaus, niin rungoltaan kuin massaltaankin.
Loviisan ryhmiksessä oli myös mukavaa vaihtelua palkintojen suhteen, siellä oli valittavana vaikka mitä! Oli narupalloa, kynttilöitä, viilennyspyyhkeitä, pieniä maljakoita sekä koiranleluja ainaisten pokaalien tilalle. No, otettiin me matkaan yksi pokaali sekä sitten uusi ihana vinkulelu, olihan jätkä sen ansainnut! <3

Kyllä nyt on vaan liikuttunut ja kiitollinen olo. Huikeat pari viimeistä näyttelyä takana, ei voi muuta sanoa! Olin jo yhdessä vaiheessa aikeissa luovuttaa Suomen sertien keruun suhteen, mutta onneksi ei kuitenkaan! :) Nyt kun ulkoinen olemus on muotovalion arvon veroinen niin kaipa niitä taippareita pitää sittenkin alkaa harkita vakavasti..saisi ukkelista samantien viiden maan valion, siinä jos missä on motivaatiota treenata ja koittaa! Pitkän työn ja tuskan takana se tulee olemaan, mutta se ei pelaa joka pelkää.:)

Kyllä taitaa meidän näyttelyt täällä kotimaan kamaralla olla taputeltu tällä erää. Meillä ei ole enää mitään saavutettavaa tai voitettavaa, ei tarvita siis enää mitään. En koe siis saavani tästä enää oikein mitään irti, en kuitenkaan niiin paljon tästä näyttelyhommasta nauti, saati sitten Koda. Meillä on ne mitä tarvitaan ja se riittää meille varsin hyvin, varsnkin kun tästä ei koskaan pitänyt mitään showpuudelia edes tulla.:D Ollaan saatu jo paljon enemmän kuin koskaan uskalsin uneksia!
Meillähän olisi tosiaan huomenna vielä toinen ryhmis Lahdessa, olin ilmoittanut Kodan varmuuden vuoksi molempiin sillä toiveella että tuo viimeinen jommasta kummasta napsahtaisi. Ja nyt kun se napsahti, niin taidetaan jättää väliin ja suunnata sen sijaan tuonne Kodan "mummolaan" äitienpäivää juhlistamaan ja MM-lätkää katsomaan, ei hullumpaa sekään.:) Olishan se komiaa lopettaa näin huipulla kaiken lisäksi.:D
Meillä on muutenkin ollut jo ihan huippu viikko, kun torstaina ensin napsahti RTK2 ja nyt tämä, kyllä nämä kelepaa!

Ulkomailla toki tullaan vielä käymään, sillä kaksi cacibia uupuu inttivalion tittelistä joten ei sentään lopullisia hyvästejä näyttelykehille vielä heitellä. Suurkiitos kaikille meidän kanssa kehänlaidalla myötäeläneille!

Onnellinen tollo pääsi vielä ansaitusti iltauinnille!