torstai 22. kesäkuuta 2017

3kk

Cooperille tuli viime viikolla ikää kolme kuukautta. Alkuviikosta käytiinkin sitten ensimmäisillä rokotuksilla. Kodankin hyvin tunteva eläinlääkäri kehui pojun olevan oikein reipas, tasapainoisesti kehittynyt ja vahvaluustoinen pentu. Puntarissakin käytiin; 10-viikkoisena Cooperilla oli painoa 6,8 kiloa ja 12-viikkoisena luku olikin jo 8,3. Varaa olisi eläinlääkärin mukaan ruokkia jopa vähän enemmän, mutta eiköhän me tällä samalla vielä mennä. Vaikka juniori itse varmasti extraruuan ottaisi hyvin mielellään vastaan.:D

Rokotusten myötä tehtiin sitten ensimmäistä kertaa jo vähän tuttavuutta meidän lähikoirapuistoon. Ja kyllähän se ihan mahtavaksi paikaksi osoittautuikin! Ollaan käyty sieltä nyt pari kertaa ja edelleen tuttujen koirien kanssa. Myös siitäkin syystä, että Kodasta on tullut hyvin suojeleva pentua kohtaan eikä päästä ihan mitä tahansa kaveria poikaansa moikkaamaan.





Cooper itsehän on ihan kaikkien kaveri. On kyllä hurjan rohkea ja utelias ipana, ei pelkää isojakaan koiria yhtään vaan jopa vähän liiankin itsevarmasti menee niitäkin moikkaamaan hirveällä innolla. Isojen koirien kanssa me ollaankin enempi oltu tekemisissä, pienet koirat on juniorista vähän hassuja ja ne yleensä sitten aina räkyttääkin päin näköä. Sekä paini-, että juoksuleikit kelpaa vaikkei vielä pysykään muiden mukana ja joutuu enemmän tai vähemmän jyrätyksi mutta meno senkun vaan paranee siitä.:D

Viime sunnuntaina sitten tehtiinkin tollerikavereiden moikkausreissu Hyvinkäälle. Ensin pyörähdettiin Sissin luona, siellä kuten odottaa saattoi, laittoi neiti pennun heti ojennukseen ja hyvä vaan niin! Isä kun on edelleen liian pehmo komentaakseen poikaansa.:) Ensin sellaiset kunnon alkulämmittelypainit siellä ja Sissin luota suunnattiinkin sitten Maijaa ja tyttöjä moikkaamaan. Pääsin vihdoinkin pitkästä aikaa taas Siruakin näkemään ja kyllähän tuo nuoriso-osasto toisiaan jaksoi leikittää parin tunnin ajan. Tulivat puolisisarukset kyllä tosi hyvin juttuun keskenään, Hymy tuli kyllä välillä väliin jos pentu alkoi liikaa Sirua kiusata ja hyvinhän tuo riiviö Hymyä totteli. Kodakin totta kai oli mukana mutta tyytyi vain merkkailemaan pitkin pihaa ja syömään ruohoa, taisi vain olla tyytyväinen että pennulla oli tällä kertaa toinen leikkikaveri.:D Kiitos Sissin porukoille sekä Maijalle vielä tätäkin kautta että saatiin käydä kylässä ja pentua sosiaalistamassa.:)

Sirun brother from another mother.:)




On Sirulla kyllä vaan aivan isänsä pää ja profiili, voisi ihan luulla että painii noissa kuvissa Kodan kanssa.
Maijan avustuksella saatiinkin vihdoinkin otettua uudet ja todella hyvät kehityskuvat juniorista joten tässä tulee, ikää tosiaan se 3kk kuvissa.





On se kyllä niin hienon ja lupaavan näköinen vaikka itse sanonkin! <3 On kaikki palaset kohdillaan ja tosiaan tasapainoinen ainakin tässä vaiheessa kehitystä. Saas nähdä mitä ipanasta vielä oikein tulee.
Meillä on rauhallisin ja "tylsin" kesä miesmuistiin, kalenterissa ei ole yhtään mitään.:D Kaikki muut vaan harrastaa ja takoo tuloksia näköjään koko ajan, me vaan ollaan ja kasvetaan. Melkein tulee jo niitä kuuluisia paineita että pitäisi itsekin olla koko ajan jossain menossa ja tekemässä ainakin Kodan kanssa mutta tämä oli ihan tietoinen päätös. Minulla alkaa sitäpaitsi uudet opinnot taas elokuussa, joten siinäkin mielessä haluan vain kasvattaa ja kouluttaa pennun siihen mennessä siihen kuosiin, että pystyn nuo hyvillä mielin jättämään koulupäivien ajaksi huoletta kotiin. Elämässä kun on muutakin ja joku tärkeysjärjestys sentään pitää olla ja järki kädessä. Kesä tietysti olisi sitä ihan parasta harrastusaikaa, mutta eiköhän me ainakin pennun kanssa syksyksi ja talveksi jotain keksitä. Nyt saa pojat kyllä ihan luvan kanssa vaan olla ja nauttia kesästä ja elämästä. Pentukin saa ihan rauhassa kasvaa ja olla pentu ja riiviö.
Laitetaanpas vielä loppuun muutama kuva komiasta isäkoirastakin, on ollut pikkuisen pentupainotteista tämä kuvasato vaan jostain syystä viime aikoina.:D





tiistai 6. kesäkuuta 2017

Pennun pään sisällä


Cooper eli Juniori eli Pipana eli Riiviö on nyt tasan 11 viikkoa. Tässä vajaan parin viikon sisään olen alkanut saamaan aika hyvän käsityksen millainen pieni tollerin alku mulla oikein onkaan hyppysissä. Se saattaa näyttää aivan Kodalta, mutta on kyllä luonteeltaan täysin erilainen.
Cooper on selvästi kovapäisempi, äijämäisempi, energisempi. Sillä ihan tosissaan on luonnetta eikä se pelkää näyttää sitä. Edes tässä iässä! Siitä on kovaa vauhtia tulossa todellinen Ferrari; punainen ja tulinen! Se on kotosalla kyllä isänsä tapainen pehmeä, kainalossa viihtyvä nallekarhu. Mutta kun lähdetään tuonne ulkoilmaan niin siitä kasvaa hetkessä rohkea ja sisukas punaturkin alku.
Mulle oli aikamoinen yllätys, kun meille ennestään tuttu vanha pinseriherra Sisu alkoi alistamaan Cooperia pojille tyypilliseen tapaan, ja juniori suuttui siitä hetkessä aivan silmittömästi. Lähti sellainen kiukkuinen huuto ja riuhtoi itsensä vapaaksi ja antoi vanhalle herralle samantien samanlaista kyytiä.. Oli siinä ihmeteltävää, kun jätkä oli tosiaan silloin vain kymmenen viikkoa ja silti jo tollainen meno päällä. Vaikka siis muuten on todella sosiaalinen ja avoin kakara, niin täytyy nyt jatkossa olla valppaana kun meinaan on jo nyt luonnetta eikä hänelle selvästi ryppyillä ollenkaan. Toisaalta on myös todella hyvä huomata tällaisia piirteitä jo näin ajoissa, niin osaa niihin sitten myös jatkossa varautua.
Koda kun on ollut aina pehmeä ja nöyrä kuin mikä. Olen aina voinut luottaa siihen kuin kallioon, että se ei mitään turhia höyryjä ulos päästele tai apinoi ilman hyvää syytä. En minä tietenkään ajatellut alunperinkään, että vaikka Cooper Kodan poika onkin niin siitä tulisi täysin samanlainen. Yksilöitähän kaikki ovat. Toisaalta pidän tästä Cooperin luonteesta, siinä on mielestäni juuri sellaista topakkuutta minkä miellän tollerille hyväksi. Koda on ollut lottovoitto; aivan täydellinen ensimmäinen koira kun tolleri oli silloin täysin uusi rotu itselleni. Jos olisi heti alusta pitäen ollut Cooperin kaltainen tapaus, niin asia voisi olla hieman eri. Odotan Cooperilta kyllä harrastuskoirana paljon; sillä on juuri sellainen asenne ja moottori mikä sopii varmasti moneen tekemiseen. Koda kun on ollut hieman liian rauhallinen ja lunki ja hyytynyt monessa eri lajissa ja kokeessa ennen aikojaan..



Meillä onkin mennyt nyt oikein mukavasti. Isä ja poika ovat aina vaan lähentyneet ja lähentyneet. Kodalle teki mökkireissu ja pieni vapaa pennusta selvästi hyvää ja on senkin jälkeen päässyt aina välillä lyhyelle breikille vanhempieni luokse. Sen jälkeen se tulee kotiin häntä iloisena heiluen ja itse hakee pentua taas leikkimään. Ja nyt noita painileikkejä on monta kertaa päivässä, ulkonakin kävellään kuin Majakka ja Perävaunu konsanaan.
Cooper pääsi myös viime torstaina meidän mukaan Kodan nosework-treeneihin. Meidän superihana treeniporukka kun oli ihan vaatinut että juniori pitää ottaa näytille mukaan ja Cooperhan oli ihan onnesta soikeana! Käyttäytyi kyllä aivan upeasti koko tunnin; oli reipas ja koko ajan valppaana mutta istui ja katseli rauhallisesti ja HILJAA kun muut tekivät. Ja sai sitten jolkottaa Kodan perässä kun oli iskän vuoro.:) Parasta oli kuitenkin agilityputki! Cooper sujahti täyspitkään aksaputkeen hetkeäkään epäröimättä, aivan kuin olisi sellaista juossut koko ikänsä. Ei mitään pelkoa pimeästä putkesta ja hassusta alustasta, ei hitsi että olin ylpeä! Sitä oli ihan mahtavaa rallattaa menemään.:D On se kyllä aika rohkea ipana! Eiköhän junnu pääse jatkossakin joskus mukaan.

Perjantaina sitten Kodan rallytokokisakuski Tiia kävi täällä meillä Cooperia, tulevaa kisatykkiään, moikkaamassa. Tiia ihastui Cooperiin täysin (kukapa ei) ja ipana teki kyllä vaikutuksen nokkeluudellaan, rohkeudellaan ja mahtavalla miellyttämisen-ja kontaktihalullaan. Oli siinä sitten Tiian kanssa puhetta että rallytokon lisäksi Tiia alkaisi Cooperin kanssa myös tulevaisuudessa kisata agilityssa! Tämähän mulle vaan passaa, itsestäni kun ei todellakaan aksakuskiksi ole.:D Itse voin hoitaa näyttelyt ja tokokisat, mutta jos muuhun löytyy osaava ja halukas kuski niin antaa mennä vaan! Toivottavasti vaan on pojun luusto terve tätä lajia varten mutta senkin sitten vaan aika näyttää. Tällä hetkellä nimittäin kroppa ainakin näyttää aksakoiralle oikein sopivalta, on nimittäin pikkuisen sutjakkaampi ja jalkavampi tapaus, ainakin tässä vaiheessa kehitystä, kuin isänsä!

Coop 10 viikkoa. Jalkaa tulossa?
On kyllä kaikin puolin tosi näppärän ja kivannäköinen poju tulossa! Vaikka itse sanonkin. Tykkään tosi paljon jo nyt sen raameista ja kropasta, oikea selkälinja ja häntä ja kaikki tulossa. Cooperilla on vanhempiensa tapaan myös todella kaunis pää ja ilme jo nyt sekä pentuturkin alta tulossa oikein hienoa punertavaa väriä. Dumbokorvat vaan tuppaa vähän olemaan, vaikka muuten kauniit ja oikea-asentoiset ovatkin.:D Innolla ja mielenkiinnolla odotan miltä ipana oikein isona näyttääkään!




Saatiin myös pakkaseen hieman uusia aarteita, kun saatiin kaveriltani Sarilta pieni pupu, varis sekä juuri pennun suuhun sopiva räksä. Räksän Cooper ottikin syvällä otteella suuhun heti empimättä ja lähti kantamaan.:) Myös ihanalta (eli AIVAN HIRVEÄLTÄ!) tuoksuva pupu ois ollut ihan paras juttu ikinä! Mutta eiköhän näytetä niitä tarkemmin vasta vähän myöhemmin kun ne kunnolla mahtuvat suuhun.:)

Sunnuntaina Cooperilla oli ikää kymmenen viikkoa ja viisi päivää ja saatiin ensimmäinen päivä ilman yksiäkään pissoja sisälle! No, maanantaina tuli takapakkia parin pienen pissan verran sadepäivän takia mutta silti, ihan huikean hyvin lähtenyt tämä sisäsiistiksi opettelu käyntiin! Hieno kakara.:) Omaa selvästi paremman rakon kuin isänsä aikoinaan, joka pissaili viiden minuutin välein...

Kaiken kaikkiaan, tykkään meidän lauman kuopuksesta kyllä aivan suunnattomasti! Tulee varmasti sen kanssa olemaan omat juttunsa ja haasteensa, mutta toisaalta on hirmu kivaa ja mielenkiintoista aloittaa uuden koiran kanssa alusta puhtaalta pöydältä. Paljon on potentiaalia pikkukaverissa kyllä. Välillä on rankkaa, mutta eipä tuota kyllä poiskaan enää antaisi.:) Olen NIIIIIN onnellinen niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että meidän pieni ipana on AHNE. Ahne kuin sika konsanaan.:D Se söisi kaiken ja koko ajan. Kaksi nirsoa ja huonosyömäistä noutajaa olisi ollut niin hankalaa että.. Luojan kiitos ei ole tässä asiassa siis tullut yhtään isäänsä vaan on "normaali" 24/7 nälkäinen noutaja.:D Jess, tekee kouluttamisestakin niin paljon helpompaa!
Ensi viikolla tuleekin jo sitten se 12 viikkoa täyteen ja päästään ekoille rokotuksille ja vihdoinkin sitä myötä myös jo käymään vähän koirapuistoilemassa juniorinkin kanssa, sitä on kyllä odotettu! Kauheen nopeasti tää aika vaan mennyt ja niin se riiviö vaan kasvaa koko ajan, apua!
Olen saanut mukavasti kuulumisia ja kuvia Cooperin siskoista sekä Kodan ja Bonitan pennuista jotka viime viikolla lähtivät myös jo maailmalle, voisi seuraavan postauksen tehdä siis näistä muistakin kakaroista ja niiden kuulumisista.:) Ei passaa nimittäin heitäkään tietenkään unohtaa!

Isä ja poika. Niin rakkaat.<3