Menipä loppukesä kuin siivillä, vaikka meillä ei muutamaa kehnoa näyttelykertaa kummempia menoja ollutkaan. Tämän piti olla se kesä, kun piti Cooperin kanssa kisakentät jo jossakin lajissa avata, mutta kyllä nuo Kodan keväiset tyräoperaatiot veivät koko loppuvuoden harrastusbudjetin ja sitä myötä motivaation. Jäätiinpä siis viettämään tavallisten "kotikoirien" elämää suosiolla.
Reenattiin kyllä kulisseissa (meillä kun ei ole mm.Facebookissa tarvetta joka reenikertaa kertoa isolle yleisölle että vaikutettaisiin aktiivisilta) mejää, tokoa, rallytokoa sekä noutohommissa palattiin ihan ajan kanssa perusasioiden äärelle; hiottiin palautuksia, malttia, paikallaoloa, luovutuksia, hakua jne.
Minulla nimittäin oli tälle syksylle yksi toive ja tavoite, josta ei mitään virallista tulosta edes esille tule; nimittäin ensimmäinen kerta käytännönmetsällä!
Cooperilla kun on aivan huikea palo noutaa ja varsinkin veteen sillä on ihan luontainen into, ei ole löytynyt vielä sellaista rantapenkerettä tai kaislikkoa mihin se ei olisi mennyt ja se markkeeraa paljon paremmin kuin Koda. Se noutaa vedestä aivan mitä vain, juniorin maltti ja äänenkäyttö passissa olivat vain niitä asioita mitä epäilin ihan viime metreille asti.
Tuo suuri, pitkäaikainen haave nimittäin toteutui viikko sitten sunnuntaina, kun lähdettiin hyvän kaverini Teemun kanssa, kera Coopsin toki, kohti Pukkilaa ja meidän kahden ensimmäistä sorsanmetsästystä! Teemu metsästää aktiivisesti omien koiriensa kanssa, mutta ajokoiran ja pystykorvan kanssa ei tule sorsanmetsästyksestä oikein mitään.:D
Oli syyskuun ensimmäinen päivä, aurinko porotti siniseltä ja pilvettömältä taivaalta ja oli reilusti yli kaksikymmentä astetta lämmintä, ei olisi siis upeampi kelikään olla!
Saavuttiin paikalle kuuden aikoihin ja alettiin etsiä hyvää passipaikkaa ja laittaa pientä leiriä pystyyn. Järvellä oli jo yksi vene ja meidän kanssa samaan aikaan lähti toinen. Me siis jäimme rantakaislikkoon kytikselle, oltiin myös ainoa porukka jolla oli koira mukana. Ensimmäisen tunnin Coops kävi vielä melko kierroksilla, ei meinannut malttaa asettua ja kuten arvelin niin veden rajassa odottelu meinasi ottaa todella koville.
Vaihdettiin pikkuisen paikkaa, lähemmäksi kaislikkoa ja kauemmaksi vesirajasta ja Coops rauhoittui heti. Juniorin kanssa on kaks vuotta tahkottu vain malttia, malttia ja vielä lisää malttia ja juuri tuota passissa oloa epäilin niin paljon. No johan herra C todisti nämä pelot vääriksi ja hänestä kuoriuitui aivan mieletön passikoira! Hiljainen mutta koko ajan valpas, katse koko ajan järvelle nenä tuulessa, valmiina jos käsky kävisi. Järvellä raikui illan pimetessä muutaman muun metsästysporukan laukaukset joiden suuntiin katsottiin aina toiveikkaina. Yksi osuma ja pudotus nähtiinkin, harmillisesti ei vaan ollut meidän. Sorsa tippui kyllä niin kaislikkoon ja pimeääkin oli, että olisi tehnyt mieli tarjota koiraa avuksi, jos herrat eivät niin kaukana veneellä olisi olleet.
Oltiin lähes neljä tuntia passissa, sorsia kyllä näkyi mutta vaikka iltalennon aikaan tähdättiin niin pysyttelivät visusti vedessä. Tällä kertaa tultiin siis tyhjin käsin kotiin, mutta oli silti aivan upea kokemus! Coops sai mieletöntä ja arvokasta treeniä oikeassa tilanteessa ja yllätti minut täysin, en voisi olla ylpeämpi pikkuketustani tällä hetkellä! Olisihan nuorelle koiralle sen ensimmäisen pudotuksen ja noudon suonut, edes yhden sellaisen, mutta Coops pääsi silti palkkioksi lopussa uimaan, se kun on edelleen parasta mitä nuoriherra tietää.:)
Ei kuitenkaan ollenkaan huono suoritus citytolleriksi, joka ei joka viikonloppu (tai koskaan) kisakentillä loistakaan! :D
Oli kyllä huikea fiilis ja upea kokemus; ekaa kertaa oikealla sorsametsällä, mihin tolleri on luotu, oman koiran kanssa. Tämän perusteella kehdataan kyllä mennä toisenkin kerran! Olisi kiva kokeilla myös fasaani ja kyyhkymetsällä joskus.:)
Laitetaas loppuun vielä kuvia oikean sorsan kanssa, kun juuri kyseistä hommaa varten käytiin treenaamassa elokuussa. Kyllä me vielä joskus omakin saadaan tuoreeltaan eikä suoraan pakkasesta! ;)
Kuvat (c) Petra Vahtera
