torstai 30. kesäkuuta 2016

Juhannus

Juhannus tuli ja meni ja tänäkin vuonna sitä vietettiin mökillä perheen ja koirien kanssa rentoutuen. Harvinaista kyllä, saatiin kerrankin nauttia poutaisesta ja lämpimästä juhannussäästä.
Pojat nauttivat täysin siemauksin vapaudestaan, aamusta iltaan joko juostiin pitkin puutarhaa tai oltiin järvessä lotraamassa. Iltaisin olikin sitten hiirenhiljaista ja kaksi koiran taljaa vain mökin lattiaa koristamassa.:)




Onnelliset kesäpojat!
Tosi tasaväkisiä ja yhtä nopeita uimareita ovat kyllä. Matalassa vedessä Koda voittaa aina uimakilpailun pallon luo, kun pystyy hyppimään vedessä pallon tykö, mutta syvässä vedessä uivat ihan rintarinnan Eetun kanssa.:)
"Pihakoirat eivät pidä vedestä eivätkä ui" meille sanottiin ennen muinoin, mutta Eetu on ollut asiasta ihan toista mieltä heti ensimmäisestä kesästään lähtien. Jos herra saisi itse päättää, se varmasti asuisi vedessä.
Eetu juoksee veden päällä.:D

Eetu on ollut aina hullu uimahyppääjä, joka ei ole epäröinyt hetkeäkään hyppiä alas kallioilta tai laiturin nokasta. Koda sen sijaan on tuolla kallio/laiturirannassa jäänyt aina rannalle eikä ole suostunut veteen menemään, matalasta venerannasta sen sijaan on aina ennen uinut. Vielä viime kesänäkään ei edes tuolta kalliolta uimaan lähtenyt.
Senpä takia yllätys oli melkoinen, kun tällä kertaa heti ensimmäisen pallon heiton jälkeen Koda pomppasi kalliolta veteen kuin olisi tehnyt niin aina. Sen uimainto on vahvistunut ja vahvistunut joka kesä, mutta tänä keväänä siitä on tullut ihan mahdoton vesieläin. Ja joka kerta kun tuo koira kastuu, niin en voi kuin ihmetellä miten hoikka poika sieltä kaiken karvan alta oikein paljastuukaan, kyllä toi turkki hämää vain niin paljon!

Tuu jo heittämään sitä palloa sieltä!


Sitten Koda yllättikin toden teolla, kun kokeilin lähtisikö sekin jo laiturinnokasta hyppäämään veteen ja...johan pomppasi!


Kohde tähtäimessä!



Välillä pompittiin kallioltakin.
On kyllä vaikea, lähes mahdotonta, enää kuvitella ja muistella sitä aikaa, kun tuo punaturkki pelkäsi syvää vettä ja uimista eikä edes tassujen kastaminen ollut kivaa.:D Ja minä niin pelkäsin ettei tuosta uivaa ja "kunnollista" noutajaa edes tule..kuinka paljon se onkaan muuttunut! Hiljaa hyvää tulee, eikös se niin mene? :)
Eetunen 6,5-vuotta.
<3

Mamman yltiökommeet pojjaat!

Keskikesän juhla antoi myös sopivasti aikaa ajatella kulunutta vuotta. Ollaan tosiaan vasta vuoden puolivälissä ja meillä on jo sitä viimeistä cacibia sekä CIE-titteliä lukuunottamatta kaikki tämän vuoden tavoitteet täynnä! Totaalisena plussana tulivat Suomen sertit kera VSP:n ja ropin sekä nuo maiden tittelit, sitä Liettuan reissua kun ei vielä tuolloin uuden vuoden paikkeilla oltu lyöty lukkoon. Tietysti kyllä edelleen parasta koko vuonna on ollut tuo pentujen syntymä.<3 Ainoa mikä on jäänyt tekemättä on mejä-startti, ei ole edes jäänyt siitä kiinni etteikö kokeisiin oltaisi mahduttu vaan yksinkertaisesti on liian vaikeaa järkätä kokonaista viikonloppua vapaaksi sitä varten..
No, eiköhän senkin aika vielä tule ja varataan niille jatkossa enemmän aikaa, sillä mulle ihan oikeasti meni vasta nyt kaaliin, että Koda ei ole vielä edes neljää vuotta täyttänyt ja sillä on jo niin paljon plakkarissa että...! Tuli jopa hieman tyhjä olo että mitäs nyt sitten? Itellä kun ei kuitenkaan mielenkiinto riitä edes näyttelyissä ravaamiseen enää kuin sen yhden cacibin verran. Ei sillä, eihän maailmasta lajit lopu kesken, mutta silti.. Tietysti toi taipparihomma nyt ehkä jatkossa sitten, se on ainakin ottanut niin isoja harppauksia eteen päin ja meillä molemmilla on hauskaa kun viskellään lintuja metikössä ja rannalla.:) Rallyn voittajaluokan reenaaminenkin on jäänyt eikä tokokaan enää kiinnosta noilla uusilla säännöillä. Meillä on koko heinäkuu täysin tyhjää kalenterissa, elokuussa sentään pari pientä juttua mutta nekin ehkä-statuksella.
Eihän Kodalla tietenkään kaikkea mahdollista tilillään ole, mutta silti vajaa 4-vuotiaaksi koiraksi niitä on PALJON. Ja koira on ihan parhaassa mahdollisessa harrastusiässä ja on sitä vielä monta vuotta, toivottavasti terveenä myös pysyen. Sen takia olisi kyllä jotain keksittävä ettei ihan tyhjän päälle jäädä..ehkäpä VEPE? Nyt kun herra hyppii innoissaan kallioilta ja laiturilta veteen niin jospa veneestäkin hyppääminen onnistuisi? :)
No, joka tapauksessa tässä riittää nyt vielä mietittävää, mutta mitään paineita en ota tai kiirehdi mihinkään päätä pahkaa. Niin huikea vuosi meillä on ollut jo tässä vaiheessa, että on kyllä syytä pysähtyä nauttimaan jo näistä saavutuksista! :)

Meidän mökin yläkerran ikkunat uusittiin ja keksin ottaa vanhat ikkunankarmit uusiokäyttöön. Lasit pois, pari kerrosta uutta maalia pintaan ja kanaverkkoa taakse ja voila, erilaiset ja persoonalliset ruusuketaulut olivat valmiit! Olikin jo iso pinkka noita kertynyt hyllyn päälle ja pitkään olin miettinyt miten saada ne kivasti näkyville. Edelliset ovat korkkitaulussa kiinni mutta ei silti ole mielestäni ainakaan se kaunein ratkaisu.


Myös valiotodistukset (Latvia ja sen myötä koko Baltia edelleen puuttuvat...) pääsivät myös vihdoinkin kehyksiin ja nyt pitäisi vain jaksaa iskeä koko porukka seinälle.


Viikonloppuna olisikin sitten tarkoitus ajella Helsinkiin Kodan tytärtä Eiraa moikkaamaan! Vaikka itse sanonkin, niin siinä on kyllä tyrmäävän näköinen ja lupaava pentu, jo näin kolmen kuukauden iässä! :)<3

Sancandy's Sunshine eli Eira.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

EE MVA

Toissapäivänä, keskiviikkona, saatiin kauan odotettua postia Virosta, kun Kodan EE MVA-todistus sekä ruusuke saapuivat.:) Nyt siis uupuu enää Latvia, josta kahden viikon totaalisen hiljaiselon jälkeen vihdoin ja viimein kuitattiin että asian pitäisi olla ok ja hoidossa, joten nyt sitten jäädään odottelemaan postia sieltäkin suunnalta. Sen jälkeen lähteekin vielä anomus koko Baltian valionarvoon, päätin kuitenkin anoa sen Liettuasta. Sieltä kaikki sai kuitenkin alkunsa ja Liettualla on  kuitenkin kaikista hienoin ja laadukkain BALT MVA-ruusuke, jonka tähden suostun odottelemaan hieman pidempään. Ei tuotakaan titteliä ihan joka hurtta saa, joten sama se on nauttia siitä täysin rinnoin.:)
Ihan vielä ei koiranettiin asti ole tämä titteli kerinnyt, mutta yhtä validi se on silti jo joka tapauksessa.


Muuten meille ei kyllä mitään ihmeellistä kuulukaan. Viime viikolla piti Kodan ja Hymyn lapsukaisia nähdä, mutta reffejä piti sittenkin vielä vähän siirtää. Mutta eiköhän tässä kuitenkin jo pian nähdä, ei nuo kuitenkaan kovin kauaa pieninä naskalihampaina enää pysy! :)
Muuten ollaan tosiaan täysin hiljaiseloa kotosalla vietetty, mutta kyllähän meillä tosi aktiivinen kevät olikin! Rallytokon voittajaluokan treenaaminen PITI aloittaa, mutta sekin on vähän jäänyt..toukokuu kun oli niin helteinen, ettei silloin ollut puhettakaan että olisi jaksanut reenailla.
Toisaalta, miksipäs sitä koko ajan pitäisi jotain olla tekemässä? Kesällä kuitenkin lenkkeillään, mökkeillään ja uidaan niin paljon että kyllähän siinä jo riittää tollolle tekemistä kylliksi. Tämän vuoden tavoitteet on kuitenkin jo lähestulkoon saavutettu (vika cacib enää uupuu!) joten pullat on niin hyvin uunissa, ettei enää edes tarvitse "veren maku suussa" tehdä yhtä mitään. Ja se on aivan ihana tunne! :)

Hyvin harvakseltaan ollaan käyty sentään vähän taipparireenailemassa. Toukokuussa, ennen Liettuan reissua, pidettiin Sissin ja Juhan kanssa aivan mahtavat vesinoutotreenit mutta silloin en tainnut tänne niistä postata mitään. Kodallahan on ollut siinä sellainen ongelma, ettei ole rantavettä syvempää suostunut lintua noutamaan, mutta entäs nyt!










Pikkukettu oli aivan onnesta soikeana ja ampaisi sellasella innolla lokin noutoon pitkältäkin matkalta, että monta kertaa piti hieraista silmiä oliko se varmasti Koda.:D Haettuaan lokin Koda ihan vaati haukkumalla että lisää lisää lisää! Ja lokki haettiin monta kertaa pehmeillä hyvillä otteilla. Vesinoudoissa Koda ei käteen asti palauta millään, mutta rantavesihän riittää vallan hyvin joten ei huolta siitä.:)

Vaakkuilemassa ollaan käyty säännöllisen epäsäännöllisesti omin päin sen jälkeen. Ja on muuten aivan mahtava tunne, kun voi luottaa siihen että koira tuo riistan kuin riistan nykyään empimättä ja ennen kaikkea koska sillä on KIVAA. Koska vaakut kelpaa Kodalle nykyään hirmu hyvin eikä ole noudoissa eikä nostoissakaan enää mitään ongelmaa, on seuraava askel sitten ollut kestävyyden lisääminen hakuruudussa. 3-4 varista kun on tähän asti ollut sellainen maksimi, sen jälkeen on herran into lopahtanut lähes tyystin ja loppu menee täysin haahuiluksi.
Sen lisäksi ollaan reenattu nimenomaan lämpimillä keleillä, joka on Kodalle se hankalin ilmasto. Metsässä kun ei tuule niin on entistä lämpimämpää ja silläkin tavoin pikkuhiljaa kestävyyttä nostatettu. Viimeksi juuri keskiviikkona käytiin lämpimällä kelillä metsässä, hakuruudussa oli neljä vaakkua ja yksi fasu. Otteet vaihelivat ja pari kertaa joku vaakku tipahti matkalla, mutta se ei ollutkaan pääasia vaan se, että jaksoi etsiä kaikki loppuun asti ja mikä hienointa; Koda nosti kaikki spontaanisti itse eikä tarvinnut kehottaa yhdenkään linnun kohdalla! Upea ukko! :)
Oma ohjaaminen onkin keskittynyt siihen että olisin täysin hiljaa kunnes palautus olisi jo tarpeeksi lähellä sekä siihen, että ollaan aina lopetettu hyvään onnistumiseen vaikka se tulisi esimerkiksi vain 10 minuutin tekemisen jälkeen niin se loppuu siihen kun menee hyvin ja koiralla on kivaa. Ja niin sillä on ollut intoa tehdä seuraavallakin kerralla ja hyvin on mennytkin! Nyt pitäisi vaan kania kokeilla taas pitkästä aikaa sekä vielä lisää vesinoutoja vieraammillakin rannoilla, sillä Koda silti tuppaa edelleen hieman vieraskorea olemaan oudommilla rantapenkereillä..





Yllä olevat kuvat ovat keskiviikon treeneistä ja tässä vielä linkki instagram videoon toukokuisista reeneistä, jossa on vähän esimakua siitä miten pikkukettu parhaimmillaan palauttaa vaakkua:

https://www.instagram.com/p/BFlWcdQNqf4/?taken-by=whysosiirious

maanantai 6. kesäkuuta 2016

BY MVA

Tänään saatiin uunituoretta postia suoraan Minskistä!
Tajusin tosiaan viime viikolla, vasta muutama päivä itse reissun jälkeen, että Kodahan tosiaan valioitui myös Valko-Venäjältä! Sen takia en sitä mihinkään alunperin edes lisännyt vaan piti joka paikkaan se vielä jälkikäteen muuttaa, kun tosiaan pitikin paikkansa että se yksi serti sieltä riittää. Yksi "pilipali-titteli"siis lisää, mutta totta hemmetissä me kaikki tittelit otetaan mihin ollaan oikeutettuja! :)

Ja tämä BY MVA:n vahvistaminen hoitui paremmin kuin hyvin, nimittäin juuri sopivasti viime torstaina suuntasi Miliamin bussi kohti Minskin viime viikonlopun näyttelyitä. Toimitin siis Kodan paperit bussille ja Krista (iso kiitos vielä näin bloginkin kautta!) suostui ne siellä paikan päällä vahvistamaan. Tiedä sitten kuinka kauan olisi muuten mennyt, jos olisi etanapostilla tämä kaikki pitänyt tehdä, Valko-Venäjällä kun ei kopiot kelpaa vaan piti nimenomaan olla aito ja alkuperäinen serti lappu mukana..
Ja tänään bussi saapui takaisin Helsinkiin josta pääsin Kodan valiovahvistuksen ruusukkeineen noutamaan, huippua! :)
Nyt siis vielä edelleen Latvian ja Viron (ja myöhemmin Baltian) vahvistuksia odotellaan..


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Pentujen kuulumisia

Kevään kuluessa, kesän saapuessa ja isän reissaillessa syvällä Baltiassa, ovat pikku-pennelit sillä aikaa kotiutuneet uusiin koteihinsa ja luonnollisesti kasvaneet roimasti.:)
Reippaitta ja ihmisrakkaita ovat kaikki ja perheet ovat olleet pentuihinsa tyytyväisiä mikä on hienoa kuultavaa. Ikää kakaroilla on ensi maanantaina 10 viikkoa.
Muutamista olenkin suureksi ilokseni saanut kuulumisten lisäksi myös kuvia ja tässäpä niistä joitakin:

Sancandy's Speed Demon eli Leo.

Sancandy's Sunrise Surprise eli Reima.

Mini-Koda eli Eino (Sancandy's Steal the Show)

Sancandy's Sunshine eli Eira.
Eira.                              
Kuvankaunis Eira.<3
Sancandy's Shot in the Arm eli Hani.

Sancandy's Sweetheart eli Siru, joka jäi Maijalle.


Siru on jo tutustunut varikseenkin.:)
Ensi viikolla olisikin tarkoitus reffata sekä Leoa että Sirua, kivaa! Sitä todellakin odotellessa.:) Toivottavasti vaan saataisiin edes pikkuisen viileämpää keliä, ei näillä helteillä jaksa tehdä mitään, en minä eikä koira. Onneksi tuo vilvoittava Tuusulanjärvi on kuitenkin vain viiden minuutin ajomatkan päässä.:)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Liettuan valloitus

No niin. Nyt on pari päivää lepäilty ja palauduttu reissun jäljiltä, joten eiköhän olisi jo korkea aika rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.
Vietimme nimittäin toukokuun viimeisen viikonlopun Moletaissa, Liettuassa. Tätä reissua oli mietitty pitkään ja arvottu moneen kertaan että lähteäkö vaiko ei. Tämä oli nimittäin samanlainen erikoisviikonloppu Druskininkain tapaan, että kolmella sertillä oli mahdollisuus valioitua kertaheitolla. Juurikin Druskininkaissa saatiin ne 2/3 sertiä sekä myöhemmin Minskissä 1/2 sertiä ja niiden jälkeen olo oli niin tyhjä ja pettynyt, että silloin vannoin että ei ikinä enää. No, jostain syövereistä sitä sitten kuitenkin sen verran sisua vielä löytyi, että päätin kuitenkin VIELÄ KERRAN yrittää joten ilmoitin Kodan Moletaihin. Tämä reissu oli siitäkin erilainen, että tällä kertaa emme lähteneet reissuun kaksin, vaan meidän mukaamme lähti myös Sissi-neiti (Kitimat Tell Me More). Sissin perhe oli lomalla ulkomailla niin neitokainen oli meillä hoidossa muutenkin, niin oli sitten sovittu että ottaisin Sissin meidän kanssa reissuun mukaan niitä sertejä ja neidin ensimmäisiä cacibeja toivottavasti hakemaan.:) Ja mikäs siinä, Koda ja Sissi ovat vanhoja tuttuja ja tulleet aina hienosti toimeen ja kaksikko olikin tavattoman helppoja ja rauhallisia matkakavereita koko reissun ajan. Vieläkin ihmetyttää, miten helposti ja vaivattomasti koko reissu meni kahden koiran kanssa.

Hönöt eivät vielä alkuviikosta tienneet, mihin viikonloppuna suunnattaisiin.
Matka kohti Moletaita alkoi aikaisin torstai aamuna. Klo 5.30 oltiin satamassa pakkailemassa kamoja Miliamin bussiin. Meitä olikin tällä reissulla vain kahdeksan matkalaista plus matkanjohtaja, ei olla noin pienellä porukalla bussimatkalla oltukaan! Olin aivan varma että lähtijöitä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta näin pienellä porukalla oli huomattavasti helpompaa.:D Yhteishenki bussissa oli jälleen kerran mahtava alusta pitäen ja ennestään tuttujakin siellä oli.

Kohta mennään!

Kauas on aina pitkä matka. Torstai-iltana saavuttiin hotellille Vilnaan ja vaikka koko päivä oltiin bussissa istuttu, niin kyllä sitä vaan silti oli ihan puhkipoikki, niin koirat kuin itsekin ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.
Perjantaina koitti sitten ensimmäinen näyttelypäivä. Druskininkaissa oli kolme KV näyttelyä, Moletaissa sen sijaan lähes kaikilla ryhmillä oma erikoisnäyttelynsä perjantaina sekä sitten KV sekä lauantaina että sunnuntaina. Meillä oli siis luonnollisesti ensimmäisenä vuorossa noutajien erikoisnäyttely. Tollereita oli ilmoitettu viisi ja kaikki Suomesta, Koda oli ainoa uros. Tällä kertaa en laittanut ollenkaan pahakseni sitä, että Kodalla ei ollut kilpailua. Liettuassa kun on hieman hassu sääntö, että mitkään sertit eivät siirry minnekään, valiotkin voivat kerätä niitä niin paljon kuin sielu sietää, joten siellä on vain ja ainoastaan voitettava mikäli mieli sertejä tekee. (Ja tekeehän sitä!)

Noutajaerkkarissa tuomarina oli italialainen labbiskasvattaja Sergio Scarpellini. Päivä oli ollut pitkä ja tuskallisen helteinen, näyttelypaikalle tultiin jo kymmenen maissa mutta me pääsimme kehään vasta puoli neljältä, joten koirat sekä itse oliin jo lievästi kuumissaan ja väsyneitä mutta parhaamme tehtiin. Koda esiintyi tuttuun tapaansa hyvin rauhallisesti, mutta jaksoi silti juosta yllättävän hyvin siinä helteessä. Erinomainenhan sieltä tuli sertin kera sekä sitten automaattisesti paras uros.
Koda sai myös Club Show Winner-16 - tittelin, joka Suomessa nyt ei ole virallinen, mutta Liettuassa olisi validi jos sinne vielä joskus on tarvetta suunnata. Eipä haittaa, siitä saatu ruusuke on kuitenkin hieno muisto jo sinänsä että sellainenkin nyt kuitenkin on.:)

"3,5 years old. Lovely head. Nice color. Good coat and topline. Well angulated. Good bone and feet. Moves well."

Siitä sitten äkkiä koiran vaihto ja Sissin kanssa kehään, neiti esiintyi käyttöluokassa. Sissihän oli aivan erilainen kehäkettu kuin Koda; täynnä virtaa ja hyppi ja pomppi eikä seisomisesta meinannut tulla mitään. Arvostelussa olikin (täysin aiheesta) maininta että tarvitsee malttia esiintymiseen, mutta sai neiti silti onneksi Kodan tavoin sen ensimmäisen tarvittavan luokkasertinsä! Sissi oli lopulta PN3, joten hieno päivä oli kaikin puolin!
Roppikehä olikin sitten mielenkiintoinen, sillä se juostiin lähes kaksi tuntia myöhemmin ite rotukehän jälkeen. Erkkari kun haluttiin ilmeisesti huipentaa ns.isoon kehään, että kaikkien noutajien PU1 ja PN1 koirat juoksisivat isossa kehässä ja roppi valittaisiin vasta siellä. Voin kertoa että Kodaa eikä hirveästi itseäänkään ei enää siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut, kun päivä oli jo muutenkin ollut pelkkää odottelua ja kärventymistä. Roppi oli odotetusti ja ansaitusti kuvankaunis Esta ja Koda siis VSP. Eipä sillä, PU1 ja VSP-saavutuksista tuli jo sellaiset ruusukkeet sekä pokaalit, että en voinut uskoa että ne oli tosiaan meille, kun ne olivat lähes RYP-palkintojen kokoiset ja näköiset.:D Joten panostus tähän erkkariin oli paikalliselta noutajajärjestöltä kyllä huikea, wau!

ROP Esta, VSP Koda.

Laatatkin oli hienot!
Eipä tarvinnut perjantainakaan kauaa nukkumattia odotella. Lauantaina herättiin yhtä aurinkoiseen säähän, mutta kaikeksi onneksi päästiin kehään jo 10.30, niin ei tarvinnut perjantaiseen tapaan koko päivää odotella sekä ennen kaikkea vältyttiin pahimmalta helteeltä.
Lauantaina oli siis vuorossa KV ja ennen kaikkea toki se pelkkä luokkaserti toiveissa, mutta myös se Kodan toinen Liettuan cacib ja yhteensä kolmas sellainen, oli ollut tämän reissun sellainen minimitavoite. Lauantain tuomarina toimi tanskalainen Marianne Holm-Hansen, joka ilmeisesti (joidenkin mukaan) kantaa myös hieman kyseenalaista lempinimeä hölmö-Hansen. Ja tämän kehäkokemuksen jälkeen en hirveästi ihmettele miksi.
Tämän jo melko iäkkään tuomaritädin selkä oli kipeänä, eikä hän sen takia koiria kovin kummoisesti käynyt läpi ja ainakin tollereissa tutki junnunartunkin pöydällä. Olin alunperin ladannut varmimmat odotukset juuri tähän tuomariin, kun pohjoismaalaiset yleensä tykkäävät juuri tästä Kodan tyyppisestä rotevasta ja turkikkaasta mallista. Tuomarilla oli kuitenkin alusta pitäen nyrpeä naama Kodan nähdessään. Hän seisotti meitä tooooodella pitkään ja multa meinasi jo usko loppua että päästäänkö me koskaan täältä kehästä pois. Lopulta tuomari totesi pelkästään "thank you" jonka jälkeen jäin ihmeissäni katsomaan että mitähän me nyt sitten mahdettiin saada. Tuomari tuli meidän luokse surullinen ilme kasvoillaan ja alkoi selostamaan, että kyllä tämä liikkuu kauniisti, mutta tällä saisi olla enemmän valkoisia merkkejä, tältähän esimerkiksi puuttuu kokonaan valkoinen hännänpää joka on tollerin perusmerkki. Tuijotin tuomaria epäuskoisena että OIKEASTI jätätkö tuon takia mitään antamatta?? Valahdin jo epätoivoon ja ajattelin että jaahas, yleensä me ollaan vasta silloin viimeisenä näyttelypäivänä tiputtu korkealta ja kovaa mutta että nyt se kosahti sitten tähän toiseen päivään. Mutta sitten tuomari kuitenkin totesi, että kokonaisuus on sen verran hyvä että kyllä hän sille sertin sekä cacibin antaa ja en osaa edes kuvailla sitä tunnetta siinä kohtaa! Nousin epätoivon pohjamudista takaisin pilviin sellaisella ryminällä että oksat pois.:D Taisinkin siinä nopeasti todeta tuomarille että kylläpä säikäytit minut toden teolla, mutta kiitos kuitenkin. Pienenä vinkkinä kuitenkin, että mikäli tolleriasi ei ole valkoisilla merkeillä pilattu, niin tälle tuomarille ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata mennä.(Kun edes Kodan valkea piirto, iso valkea rinta ja tassut ei riitä)
Suureksi hämmästykseksi ei tuo Kodan saama arvostelu kuitenkaan mikään hirveän huono edes ollut:

"Good size. Little long in body. Excellent head and expression. Good ears. Correct topline and angulations. Excellent bones and feet. Correct tail carriage and coat quality. Would want more white markings."

Niin ja nappasihan Kodapoika samalla kertaa myös Crufts-oikeuden jo toistamiseen! Aika huikeeta.:) Ei tuotakaan nyt kuitenkaan ihan joka paikassa jaella.


Sissistä sen sijaan tuomari piti kovasti ja neiti nappasikin myös toisen sertinsä sekä oli PN2 vara-cacibin kera, jonka voi anoa Estan takaa oikeaksi cacibiksi joten Sissin tavoite siitä ensimmäisestä valkoisesta täyttyi myös heti! Me löydettiin juuri oikeaan aikaan kaikeksi onneksi lauantaina Sissin kanssa se yhteinen sävel kehässä ja se kyllä näkyikin heti.:) Jätin nakit kokonaan pois, kun niistä neitokainen meni täysin sekaisin ja mentiinkin siis pelkillä nappuloilla kehään, joten Sissi malttoi niiden turvin seistä ryhdikkäästi ja rauhallisesti kehässä.
Loppujen lopuksi Esta oli jälleen kerran ROP ja Koda siis toistamiseen VSP ja tämähän kelpasi meille paremmin kuin hyvin.:) Tavoitteet olivat jo toisena päivänä hyvin hanskassa; molemmille toiset sertit, Sissille ensimmäinen cacib ja Kodalle se kolmas! Tämä varmisti siis sen, että Koda ei ole kuin enää sen YHDEN cacibin päässä inttivalion arvosta! HUIKEETA.:) Kodallahan menee tuo tarvittava aikaraja 1v1p umpeen elokuussa, tarkemmin laskettuna 9.8 lähtien voidaan sitä viimeistä valkoista lähteä hakemaan. Huhhuh! Se oli se meidän tämän vuoden päätavoite eikä se ole enää kaukana.

No, sittenhän oli enää jäljellä se kuuluisa viimeinen näyttelypäivä. Se ratkaiseva päivä, joka oli ollut kuin kirous meidän päällä aiemmin. Voin kertoa, että paljoa ei yöllä nukuttanut ja aamulla olin niin hermostunut että kävi ihan meidän bussilaisia sääliksi ajomatkalla hotellilta näyttelypaikalle.:D Sunnuntaina meillä oli tuomarina kazakstinlainen, todella tiukka täti Natalya Drovossekova. Päästiin kehään jo heti aamukymmeneltä, eli sopivasti taas ennen pahimpia helteitä. Koda olikin sitten ihan ensimmäinen koira koko kehässä. Reissu oli ollut jo todella pitkä ja ottanut veronsa, Kodaa ei nimittäin kiinnostanut enää pätkän vertaa esiintyä. Vaikka mitä tein, niin se seisoi täysin laiskasti lysyssä eikä liikkeissäkään ollut enää potkua ja Kodaa sai melkein raahata perässä. Jännäksi siis meni, todella jännäksi. Muistan vieläkin, kuinka näyttelyhihnaa pitelevä käteni tärisi kuumuuden ja jännityksen yhteisvaikutuksesta.
Tuomari lateli arvostelua venäjäksi, joten oli luonnollisesti vaikea arvata mihin riittää. Lopulta tuomari totesi meille "excellent" joka toden totta meinasi sitä kolmatta viimeistä tarvittavaa luokkasertiä!! Minä kiljahdin ja aloin tanssia ja rutistaa Kodaa ja kyllä sieltä muutama onnenkyynelkin jo tuli. Tuomari totesi heti perään, että cacibia hän ei tänään anna (tuomarilla on oikeus olla antamatta vaikka erinomaisen ja luokksertin saisikin) ja minä tähän onnesta soikeana totesin että ei haittaa yhtään (koska ei me sitä tosiaan enää edes tarvittu!!) ja jatkoin kehässä tanssimista. Tuomari tuijotti minua ihmeissään ja totesi toisen kerran että tajusinhan minä että ei cacibia ja sanoin että joojoo ei haittaa, vain serti me haluttiin.:D Koska nyt VIHDOIN JA VIIMEIN se oli totta; Kodasta tuli kuin tulikin Liettuan valio!! <3 Sehän meinasi myös sitä, että Kodasta leivottiin samaan syssyyn myös Valko-Venäjän, Latvian, Viron sekä koko Baltian muotovalio!!

Piti siinä sitten vielä sen verran koota itsensä, että sain vietyä Sissinkin kehään koska täytyi totta kai vielä yrittää neidillekin se viimeinen saada Kodan tapaan. Sissillä riitti virtaa vielä viimeisenäkin päivänä, mutta neiti malttoi esiintyä jälleen hienosti ja se näkyi; Sissi oli toistamiseen PN2 vara-cacibilla ja kolmannella sertillä. Näin ollen Sissistä leivottiin kertaheitolla sekä Liettuan että Suomen muotovalio, huikeeta!! :)

En meinannut vielä tämänkään jälkeen uskoa, että kyllä se vaan oli totta; me päästäisiin vihdoinkin kotimatkalle valioina! Vasta kun sain ruusukkeen ja mustaa valkoisella käteen, niin tajusin sen kunnolla että nyt se oli plakkarissa eikä kukaan sitä meiltä voisi enää pois viedä!
Piti totta kai "pikapuhelu" soittaa Sarille, Kodan kasvattajalle, joka kovasti odotteli tuloksia ja liikuttuneeksi hihkumiseksi se puhelu sitten meni.:') Toivottavasti näitä puheluita pääsee vielä jatkossakin soittamaan!

BY LT LV EE BALT MVA <3

Tiedän, että monet näissäkin piireissä pitävät näitä "pilipalilitilati" valiotitteleitä helppoina, hölmöinä ja ehkä jopa hieman turhina. Totta, eihän tämä mikään FI MVA-tasoinen juttu ole, mutta silti meille aivan yhtä tärkeä ja huikea juttu! Ja voin kertoa, ettei todellakaan ole myöskään helppoa! Täähän oli meille sellainen "kolmas kerta toden sanoo"-juttu. Vaikkei kilpailua liiaksi olisi, niin jos tuomari ei tykkää niin ei sitten vaan tykkää. Ja kun kuitenkin tuntuu, että tänä päivänä tuoltakin päin maailmaa löytyy jo ihan "oikeitakin" tuomareita, eikä enää pelkästään vain erimaatteja ja kaikille kaikki mahdollinen-tyyliin. Kyllä se on meidän reissuilla nähty ja todistettu ja niinhän sen osoitti tämä sunnuntainenkin tuomari. Ja haluan kuitenkin uskoa, että ei näitä valiotitteleitä silti ihan joka rakille kuitenkaan jaella.:D Paljon ollaan jouduttu reissaamaan ja panostamaan, niin ajallisesti kuin rahallisesti. Pari edellistä reissua kun jäi niiiin lähelle mutta kuitenkin niin kauas, niin ehkä senkin takia tämä tuntuu vain entistäkin makeammalta! Kuten Sarikin sanoi; periksi ei anneta! :)

Senkin takia oli pakko valioskumpitella ja kakutella "mummolassa" heti maanantaina kun oltiin kotiuduttu. Niin vahvasti ovat kotijoukot sekä monet kaverit ja tuttavat eläneet mukana, kiitos vielä tätäkin kautta teille, tiedätte kyllä keitä te olette.:)


Vieläkin vähän väsyttää, mutta on kyllä kaikki ollut sen arvoista. On kiitollinen ja liikuttunut olo.:) Eilen lähti valionarvo hakemukset Latviaan ja Viroon päin joten niitä sitten jäädään odottelemaan vielä. Nyt me jäädäänkin ansaitulle tauolle vähän kaikesta, mutta varsinkin näyttelyistä. En voi kuitenkaan kieltää sitä, että pikkuisen on alkanut tehdä mieli käväistä myös mahdollisesti Ruotsin ja Norjan puolella sertijahdissa, mutta se ei ole silti ihan vielä ajankohtaista.
Seuraava tavoite kuitenkin kun on vasta loppukesästä/syksystä sen viimeisen cacibin suhteen ja silloin päästäänkin tavoittelemaan sitä valioluokassa.:) Suomessa en aio tuolla valioluokalla "ratsastaa" kuten monet muut, ja varsinkin kun täältä me ei enää tarvita yhtään mitään enkä koe saavani siis enää mitään irti sitä kautta. Kunhan saadaan ne mitä tarvitaan niin se riittää, kuten tämäkin reissu sen erinomaisesti osoitti. En halua luopua meidän jalat maassa-tyylistä kirveelläkään.:)

Pienet Moletain tuliaiset.:)
Ja kaiken tämän on totta kai mahdollistanut Koda.<3 En voi tarpeeksi Saria sanoin kiittää tästä koirasta, vaikka yritetty on. Tiedän, että sitä on parjattu selkäni takana sekä joskus jopa päin omaa naamaani. Mutta me ei olla siitä välitetty, vaan pyritty tekemään samaan tahtiin omia juttujamme. Tiedän kyllä Kodassa olevat puutteet ja "virheet" täysin hyvin itsekin, mutta kelläpä meistä olisikaan sitä ihan täydellistä koiraa?

Kiitos Koda, kun olet juuri tuollainen kuin olet .<3 Kiitos näistä uskomattomista hetkistä, muistoista ja seikkailuista, joita en koskaan kuvitellut koiran kanssa jakavani. Toivottavasti näitä on meillä vielä paljon edessä. Kaunis, rakas koirani.<3

Every once in awhile a dog enters your life and changes everything.