Liettuan Voittaja 2018

Viime torstaina aamulla anivarhain pakattiin auto ja suunnattiin kohti satamaa. Suuntana oli Vilna ja Liettuan Voittaja-näyttely, joka olikin pitkä kolmen päivän näyttelyturnee. Matkaan lähdettiin siis juniorin kanssa, Koda sai jäädä kotiin nauttimaan ainoan koiran etuuksista taas vähäksi aikaa ja luulenpa että isäkoiralle pieni loma Cooperista oli mieluinen.;)
Koda on aina ollut maailman helpoin matkalainen, bussissa aina häkissään rauhallinen ja hiljainen mutta kun Cooper on jo perusolemukseltaan aivan toista maata, niin kieltämättä epäilin että mitähän juniorin ekasta bussimatkasta tulee ja paljonko muita kanssamatkustajia oikein häirittäisiin.:D Tällä kertaa kun lähdettiin taas Miliamin kyydissä, oman autokyydin sijaan.

Pakko myöntää, että Cooper yllätti käytöksellään positiivisesti jälleen kerran. Se on kotioloissa niin ADHD mölyapina ettei meinannut samaksi koiraksi välillä tunnistaa, tai sitten se on vaan yksinkertaisesti niin vieraskorea.:D Vaikka vieruskaverit meteliä välillä pitivät niin ipana oli oikein mallikkaasti ja hiljaa, molemmat matkat köllötteli oikein rauhallisesti ja tyytyväisenä häkissä, tai ainakin niin kauan kun mamma vaan aina oli näkösällä. Hieno pikkanen, kyllä tämän kokemuksen perusteella sen kanssa kehtaa toistekin bussimatkalle lähteä.:)
Ja vaikka tällä kertaa matkaan lähdettiin ilman omaa varsinaista matkaseuraa, niin jälleen kerran löytyi ihan mahtavia matkakavereita heti satamassa, kyllä riitti juttua takapenkin porukalla koko matkan ajan.:)

Perjantaina oli ensimmäinen koitos kolmesta näyttelypäivästä. Tollerit olivat vasta myöhään iltapäivällä vuorossa, joten nukuttiin pitkään, tehtiin kunnon lenkki ja otettiin taksi näyttelypaikalle. Tollereita oli alunperin ilmoitettu kuusi, mutta vain kolme oli paikalla joka päivä. Tuomarina oli kotimainen Tuula Savolainen, ja täytyy todetta että ONNEKSI ei vielä perjantaina varsinainen titteli-näyttely ollut. Sillä heti kun astuttiin Coopsin kanssa kehään, niin ensi töikseen tuomari kaivoi mittakepin esiin. Olin aluksi levollisin mielin, sillä muistin että Coop oli mitattu myös Messarissa ja silloin Hartuksen Jaana totesi että hyvin vielä menee sallittuihin sentteihin. No, Tuula mittasi pojun ja totesi heti että "liian iso." Mulla loksahti leuka auki ja ihan automaattisesti aloin asiaa ihmetellä ja kyselin mitä mitta sitten näytti. "Ihan kaikki maksisentit menee tällä." kuului vastaus. No, siitä jo tiesin että tää oli tässä. Sileä eri saatiin kuitenkin, mutta eipä se kyllä piristänyt yhtään. Ja kun Liettuassa KV-näyttelyissä on nykyään sellainen systeemi, että arvosteluihin ei kirjata MITÄÄN niin syy jäi hieman mysteeriksi miksi näin. Arvelen sen tuon koon kuitenkin olleen, mutta ihmetyttää vain sillä kyseinen tuomari on korkeita ja isoja tollereita palkinnut aiemminkin... Ja tuo ei kyllä liian iso ole sitten millään, ihan takuulla on sallituissa senteissä vaikka koon maksimirajoilla onkin. Ei siis saatu paljon toivottua junnusertiä vielä silloin ja kyllä ketutti voin sanoa.
Sen jälkeen pisti lähinnä naurattamaan, että ensin mulla on "nartun kokoinen uros" jonka jälkeen saan käsiini "liian ison" uroksen ja nämä ovat vielä isä ja poika. Kaikkea sitä.:D

Olin kuitenkin Cooperiin ja sen esiintymiseen todella tyytyväinen. Meidän edellinen kehäkierros Latviassa kun tosiaan päättyi johonkin mystiseen isoon säikähdykseen, eikä siitä tullut sen jälkeen enää yhtään mitään.(Edellinen postaus siitä kertoikin) Minua siis kieltämättä hieman jännitti kehään meno ja se ehkä näkyi omassa tekemisessä. Mutta hienosti ipana seisoi ja itsensä kantoi ja esitti. Kaikkina päivinä myös hampaiden katsominen meni oikein mallikkaasti, siinäkin kun on hieman peruutellut pois aiemmin.

Päätöntä menoa hotellissa.

No, pessimisti kun ei tunnetusti pety niin lauantain tittelinäyttelyyn suunnattiin "Pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä"-asenteella.:D
Lauantain tuomari oli irlantilainen Clodach Fallon. Olin koko ajan mieltänyt tuomarin mieheksi, mutta nuorehko naistuomari meitä sitten kehässä odottikin.:D Coops oli omaan tapaansa iloa ja virtaa täynnä ja edellispäivän hyvä esiintyminen toi itseluottamusta minullekin.
Arvosteluthan menivät kaikkina päivinä hirveää vauhtia kun tuomareiden ei tosiaan tarvinnut arvosteluja koirille kirjoittaa. Siinä juostiin ja hetki seisottiin ja tuomari tuli kättelemään ja onnittelemaan. JES!! Se siis tarkoitti Liettuan junnusertiä, ROP-junioria sekä Liettuan Juniori Voittaja-titteliä! Hieno Coops.<3 Kylläpäs saatiin kaivattua balsamia perjantain pettymykselle.:) Ja ensimmäinen pilipali-titteli ipanalle heh. Vaikka toivottu titteli saatiinkin, niin kyllä olisin myös arvostelunkin halunnut saada, kun ei halpaa lystiä ole noi näyttelymaksut.. noooh.
Rop-koira oli joka päivä ukrainalainen uros, joka oli Kodan kokoluokkaa eli pieni uros, tai kyllä se ero oli hurja kun molemmat PU-kehässä vierekkäin seisoivat.

LTJV-18!

Kaunis rakas riiviö! <3

Sunnuntaina alkoi jo turnausväsymys näkyä meissä molemmissa. Cooperilta ei virta lopu sitten kulumallakaan, mutta koko viikonlopun kilttinä ja kaikkien kaverina pyörinyt ipana alkoi yhtäkkiä äksyillä lähes jokaiselle vastaantulijalle. Siitä tiesin, että nyt on Cooperkin väsynyt, henkisesti siis. Enkä kyllä yhtään ihmettele, ei ollut mikään helppo reissu 11-kuiselle teinille. Kaikki oli kuitenkin niin uutta ja hirveän pitkiä päiviä meillä olikin. Sen takia suosiolla jätinkin lauantaina menemättä BIS-juniori kisaan, en halunnut rasittaa kakaraa yhtään enempää.
Sunnuntain tuomari oli ukrainalaissetä Vitaliy Belsky. Toinen Liettuan junnuserti vielä tarvittiin tilille, että olisi toive kolmen tittelin viikonlopusta täyttynyt. Joten kyllä hieman jännitti kun kehään mentiin. Coops esitti nakin turvin taas ryhdikkäästi parastaan ja kyllähän se tuomari tuli meitä kättelemään ja toteamaan että ROP-juniori. Jes jes jes!!! Se siis nimittäin tiesi että Cooper junnuvalioitui siis sekä Liettuaan että Latviaan! :) Kyllä meillä laitettiinkin kehässä tanssiksi ja ipana sai ansaitut extranakit sen jälkeen.

LT & LV JMVA!

Uusi oma kurre ja Olga-bokseri oli reissussa parasta, jos Coopsilta kysytään!

Olikin kyllä kiva laittaa näitä uutisia koti-Suomeen, varsinkin totta kai kasvattajalle.:) Siinä sitten vietettiin loppupäivä kehän vierellä lepäillen, shoppaillen ja kehien tyhjennettyä hieman uusi leluilla leikkien. Kauas on aina pitkä matka ja olihan tuo kotimatka pitkä ja väsytti ja kolotti joka paikasta kaikesta siitä bussissa istumisesta, mutta kun kaikki kolme toivottua titteliä tuli tuliaisina niin mikäs siinä! Nyt sitten vilkuillaan vielä tuon Viron puoleen, että saataisiin sieltä yksi junnuserti ja sitä myös EE & BALT JMVA-arvot. Sitten se ulkomaanmatkailu saakin olla siinä Cooperin osalta, toistaiseksi.;) Pitää alkaa noita kotimaan kehiä vilkuilla sen sijaan loppukevääksi ja kesäksi, täytyy suunnata aivan eri tuomareille kuin Kodan kanssa...

Kotona ei kiinnostanut poseerata enää yhtään.:)

Sen lisäksihän tässä on Cooperin kanssa käyty tokon alkeiskurssi ja jatkokurssi jatkuu nyt maaliskuussa. Hirveän fiksu, nokkela, iloinen ja väsymätön reenikaveri Coops kyllä on. Löytyy sitä Kodalle toivomaani moottoria, joskin isänsä hiljaisuutta kaipaisin hänelle vuorostaan.:'D Ja hirmu hyvin on reenit menneet ja nuoren miehen mieli treeneissä malttanut, vaikka Coops tosiaan hieman hankalassa mörkö/murkkuiässä onkin. Ja kyllähän tässä jo kovasti 1-vuotissynttärit ovella kolkuttelevat, apua!!

Cooper 11kk. Iso se on, ei käy kieltäminen, mutta EI liian iso.

Liettuan valloitus

No niin. Nyt on pari päivää lepäilty ja palauduttu reissun jäljiltä, joten eiköhän olisi jo korkea aika rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.
Vietimme nimittäin toukokuun viimeisen viikonlopun Moletaissa, Liettuassa. Tätä reissua oli mietitty pitkään ja arvottu moneen kertaan että lähteäkö vaiko ei. Tämä oli nimittäin samanlainen erikoisviikonloppu Druskininkain tapaan, että kolmella sertillä oli mahdollisuus valioitua kertaheitolla. Juurikin Druskininkaissa saatiin ne 2/3 sertiä sekä myöhemmin Minskissä 1/2 sertiä ja niiden jälkeen olo oli niin tyhjä ja pettynyt, että silloin vannoin että ei ikinä enää. No, jostain syövereistä sitä sitten kuitenkin sen verran sisua vielä löytyi, että päätin kuitenkin VIELÄ KERRAN yrittää joten ilmoitin Kodan Moletaihin. Tämä reissu oli siitäkin erilainen, että tällä kertaa emme lähteneet reissuun kaksin, vaan meidän mukaamme lähti myös Sissi-neiti (Kitimat Tell Me More). Sissin perhe oli lomalla ulkomailla niin neitokainen oli meillä hoidossa muutenkin, niin oli sitten sovittu että ottaisin Sissin meidän kanssa reissuun mukaan niitä sertejä ja neidin ensimmäisiä cacibeja toivottavasti hakemaan.:) Ja mikäs siinä, Koda ja Sissi ovat vanhoja tuttuja ja tulleet aina hienosti toimeen ja kaksikko olikin tavattoman helppoja ja rauhallisia matkakavereita koko reissun ajan. Vieläkin ihmetyttää, miten helposti ja vaivattomasti koko reissu meni kahden koiran kanssa.

Hönöt eivät vielä alkuviikosta tienneet, mihin viikonloppuna suunnattaisiin.

Matka kohti Moletaita alkoi aikaisin torstai aamuna. Klo 5.30 oltiin satamassa pakkailemassa kamoja Miliamin bussiin. Meitä olikin tällä reissulla vain kahdeksan matkalaista plus matkanjohtaja, ei olla noin pienellä porukalla bussimatkalla oltukaan! Olin aivan varma että lähtijöitä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta näin pienellä porukalla oli huomattavasti helpompaa.:D Yhteishenki bussissa oli jälleen kerran mahtava alusta pitäen ja ennestään tuttujakin siellä oli.

Kohta mennään!

Kauas on aina pitkä matka. Torstai-iltana saavuttiin hotellille Vilnaan ja vaikka koko päivä oltiin bussissa istuttu, niin kyllä sitä vaan silti oli ihan puhkipoikki, niin koirat kuin itsekin ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.
Perjantaina koitti sitten ensimmäinen näyttelypäivä. Druskininkaissa oli kolme KV näyttelyä, Moletaissa sen sijaan lähes kaikilla ryhmillä oma erikoisnäyttelynsä perjantaina sekä sitten KV sekä lauantaina että sunnuntaina. Meillä oli siis luonnollisesti ensimmäisenä vuorossa noutajien erikoisnäyttely. Tollereita oli ilmoitettu viisi ja kaikki Suomesta, Koda oli ainoa uros. Tällä kertaa en laittanut ollenkaan pahakseni sitä, että Kodalla ei ollut kilpailua. Liettuassa kun on hieman hassu sääntö, että mitkään sertit eivät siirry minnekään, valiotkin voivat kerätä niitä niin paljon kuin sielu sietää, joten siellä on vain ja ainoastaan voitettava mikäli mieli sertejä tekee. (Ja tekeehän sitä!)

Noutajaerkkarissa tuomarina oli italialainen labbiskasvattaja Sergio Scarpellini. Päivä oli ollut pitkä ja tuskallisen helteinen, näyttelypaikalle tultiin jo kymmenen maissa mutta me pääsimme kehään vasta puoli neljältä, joten koirat sekä itse oliin jo lievästi kuumissaan ja väsyneitä mutta parhaamme tehtiin. Koda esiintyi tuttuun tapaansa hyvin rauhallisesti, mutta jaksoi silti juosta yllättävän hyvin siinä helteessä. Erinomainenhan sieltä tuli sertin kera sekä sitten automaattisesti paras uros.
Koda sai myös Club Show Winner-16 - tittelin, joka Suomessa nyt ei ole virallinen, mutta Liettuassa olisi validi jos sinne vielä joskus on tarvetta suunnata. Eipä haittaa, siitä saatu ruusuke on kuitenkin hieno muisto jo sinänsä että sellainenkin nyt kuitenkin on.:)

"3,5 years old. Lovely head. Nice color. Good coat and topline. Well angulated. Good bone and feet. Moves well."

Siitä sitten äkkiä koiran vaihto ja Sissin kanssa kehään, neiti esiintyi käyttöluokassa. Sissihän oli aivan erilainen kehäkettu kuin Koda; täynnä virtaa ja hyppi ja pomppi eikä seisomisesta meinannut tulla mitään. Arvostelussa olikin (täysin aiheesta) maininta että tarvitsee malttia esiintymiseen, mutta sai neiti silti onneksi Kodan tavoin sen ensimmäisen tarvittavan luokkasertinsä! Sissi oli lopulta PN3, joten hieno päivä oli kaikin puolin!
Roppikehä olikin sitten mielenkiintoinen, sillä se juostiin lähes kaksi tuntia myöhemmin ite rotukehän jälkeen. Erkkari kun haluttiin ilmeisesti huipentaa ns.isoon kehään, että kaikkien noutajien PU1 ja PN1 koirat juoksisivat isossa kehässä ja roppi valittaisiin vasta siellä. Voin kertoa että Kodaa eikä hirveästi itseäänkään ei enää siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut, kun päivä oli jo muutenkin ollut pelkkää odottelua ja kärventymistä. Roppi oli odotetusti ja ansaitusti kuvankaunis Esta ja Koda siis VSP. Eipä sillä, PU1 ja VSP-saavutuksista tuli jo sellaiset ruusukkeet sekä pokaalit, että en voinut uskoa että ne oli tosiaan meille, kun ne olivat lähes RYP-palkintojen kokoiset ja näköiset.:D Joten panostus tähän erkkariin oli paikalliselta noutajajärjestöltä kyllä huikea, wau!

ROP Esta, VSP Koda.

Laatatkin oli hienot!

Eipä tarvinnut perjantainakaan kauaa nukkumattia odotella. Lauantaina herättiin yhtä aurinkoiseen säähän, mutta kaikeksi onneksi päästiin kehään jo 10.30, niin ei tarvinnut perjantaiseen tapaan koko päivää odotella sekä ennen kaikkea vältyttiin pahimmalta helteeltä.
Lauantaina oli siis vuorossa KV ja ennen kaikkea toki se pelkkä luokkaserti toiveissa, mutta myös se Kodan toinen Liettuan cacib ja yhteensä kolmas sellainen, oli ollut tämän reissun sellainen minimitavoite. Lauantain tuomarina toimi tanskalainen Marianne Holm-Hansen, joka ilmeisesti (joidenkin mukaan) kantaa myös hieman kyseenalaista lempinimeä hölmö-Hansen. Ja tämän kehäkokemuksen jälkeen en hirveästi ihmettele miksi.
Tämän jo melko iäkkään tuomaritädin selkä oli kipeänä, eikä hän sen takia koiria kovin kummoisesti käynyt läpi ja ainakin tollereissa tutki junnunartunkin pöydällä. Olin alunperin ladannut varmimmat odotukset juuri tähän tuomariin, kun pohjoismaalaiset yleensä tykkäävät juuri tästä Kodan tyyppisestä rotevasta ja turkikkaasta mallista. Tuomarilla oli kuitenkin alusta pitäen nyrpeä naama Kodan nähdessään. Hän seisotti meitä tooooodella pitkään ja multa meinasi jo usko loppua että päästäänkö me koskaan täältä kehästä pois. Lopulta tuomari totesi pelkästään "thank you" jonka jälkeen jäin ihmeissäni katsomaan että mitähän me nyt sitten mahdettiin saada. Tuomari tuli meidän luokse surullinen ilme kasvoillaan ja alkoi selostamaan, että kyllä tämä liikkuu kauniisti, mutta tällä saisi olla enemmän valkoisia merkkejä, tältähän esimerkiksi puuttuu kokonaan valkoinen hännänpää joka on tollerin perusmerkki. Tuijotin tuomaria epäuskoisena että OIKEASTI jätätkö tuon takia mitään antamatta?? Valahdin jo epätoivoon ja ajattelin että jaahas, yleensä me ollaan vasta silloin viimeisenä näyttelypäivänä tiputtu korkealta ja kovaa mutta että nyt se kosahti sitten tähän toiseen päivään. Mutta sitten tuomari kuitenkin totesi, että kokonaisuus on sen verran hyvä että kyllä hän sille sertin sekä cacibin antaa ja en osaa edes kuvailla sitä tunnetta siinä kohtaa! Nousin epätoivon pohjamudista takaisin pilviin sellaisella ryminällä että oksat pois.:D Taisinkin siinä nopeasti todeta tuomarille että kylläpä säikäytit minut toden teolla, mutta kiitos kuitenkin. Pienenä vinkkinä kuitenkin, että mikäli tolleriasi ei ole valkoisilla merkeillä pilattu, niin tälle tuomarille ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata mennä.(Kun edes Kodan valkea piirto, iso valkea rinta ja tassut ei riitä)
Suureksi hämmästykseksi ei tuo Kodan saama arvostelu kuitenkaan mikään hirveän huono edes ollut:

"Good size. Little long in body. Excellent head and expression. Good ears. Correct topline and angulations. Excellent bones and feet. Correct tail carriage and coat quality. Would want more white markings."

Niin ja nappasihan Kodapoika samalla kertaa myös Crufts-oikeuden jo toistamiseen! Aika huikeeta.:) Ei tuotakaan nyt kuitenkaan ihan joka paikassa jaella.

Sissistä sen sijaan tuomari piti kovasti ja neiti nappasikin myös toisen sertinsä sekä oli PN2 vara-cacibin kera, jonka voi anoa Estan takaa oikeaksi cacibiksi joten Sissin tavoite siitä ensimmäisestä valkoisesta täyttyi myös heti! Me löydettiin juuri oikeaan aikaan kaikeksi onneksi lauantaina Sissin kanssa se yhteinen sävel kehässä ja se kyllä näkyikin heti.:) Jätin nakit kokonaan pois, kun niistä neitokainen meni täysin sekaisin ja mentiinkin siis pelkillä nappuloilla kehään, joten Sissi malttoi niiden turvin seistä ryhdikkäästi ja rauhallisesti kehässä.
Loppujen lopuksi Esta oli jälleen kerran ROP ja Koda siis toistamiseen VSP ja tämähän kelpasi meille paremmin kuin hyvin.:) Tavoitteet olivat jo toisena päivänä hyvin hanskassa; molemmille toiset sertit, Sissille ensimmäinen cacib ja Kodalle se kolmas! Tämä varmisti siis sen, että Koda ei ole kuin enää sen YHDEN cacibin päässä inttivalion arvosta! HUIKEETA.:) Kodallahan menee tuo tarvittava aikaraja 1v1p umpeen elokuussa, tarkemmin laskettuna 9.8 lähtien voidaan sitä viimeistä valkoista lähteä hakemaan. Huhhuh! Se oli se meidän tämän vuoden päätavoite eikä se ole enää kaukana.

No, sittenhän oli enää jäljellä se kuuluisa viimeinen näyttelypäivä. Se ratkaiseva päivä, joka oli ollut kuin kirous meidän päällä aiemmin. Voin kertoa, että paljoa ei yöllä nukuttanut ja aamulla olin niin hermostunut että kävi ihan meidän bussilaisia sääliksi ajomatkalla hotellilta näyttelypaikalle.:D Sunnuntaina meillä oli tuomarina kazakstinlainen, todella tiukka täti Natalya Drovossekova. Päästiin kehään jo heti aamukymmeneltä, eli sopivasti taas ennen pahimpia helteitä. Koda olikin sitten ihan ensimmäinen koira koko kehässä. Reissu oli ollut jo todella pitkä ja ottanut veronsa, Kodaa ei nimittäin kiinnostanut enää pätkän vertaa esiintyä. Vaikka mitä tein, niin se seisoi täysin laiskasti lysyssä eikä liikkeissäkään ollut enää potkua ja Kodaa sai melkein raahata perässä. Jännäksi siis meni, todella jännäksi. Muistan vieläkin, kuinka näyttelyhihnaa pitelevä käteni tärisi kuumuuden ja jännityksen yhteisvaikutuksesta.
Tuomari lateli arvostelua venäjäksi, joten oli luonnollisesti vaikea arvata mihin riittää. Lopulta tuomari totesi meille "excellent" joka toden totta meinasi sitä kolmatta viimeistä tarvittavaa luokkasertiä!! Minä kiljahdin ja aloin tanssia ja rutistaa Kodaa ja kyllä sieltä muutama onnenkyynelkin jo tuli. Tuomari totesi heti perään, että cacibia hän ei tänään anna (tuomarilla on oikeus olla antamatta vaikka erinomaisen ja luokksertin saisikin) ja minä tähän onnesta soikeana totesin että ei haittaa yhtään (koska ei me sitä tosiaan enää edes tarvittu!!) ja jatkoin kehässä tanssimista. Tuomari tuijotti minua ihmeissään ja totesi toisen kerran että tajusinhan minä että ei cacibia ja sanoin että joojoo ei haittaa, vain serti me haluttiin.:D Koska nyt VIHDOIN JA VIIMEIN se oli totta; Kodasta tuli kuin tulikin Liettuan valio!! <3 Sehän meinasi myös sitä, että Kodasta leivottiin samaan syssyyn myös Valko-Venäjän, Latvian, Viron sekä koko Baltian muotovalio!!

Piti siinä sitten vielä sen verran koota itsensä, että sain vietyä Sissinkin kehään koska täytyi totta kai vielä yrittää neidillekin se viimeinen saada Kodan tapaan. Sissillä riitti virtaa vielä viimeisenäkin päivänä, mutta neiti malttoi esiintyä jälleen hienosti ja se näkyi; Sissi oli toistamiseen PN2 vara-cacibilla ja kolmannella sertillä. Näin ollen Sissistä leivottiin kertaheitolla sekä Liettuan että Suomen muotovalio, huikeeta!! :)

En meinannut vielä tämänkään jälkeen uskoa, että kyllä se vaan oli totta; me päästäisiin vihdoinkin kotimatkalle valioina! Vasta kun sain ruusukkeen ja mustaa valkoisella käteen, niin tajusin sen kunnolla että nyt se oli plakkarissa eikä kukaan sitä meiltä voisi enää pois viedä!
Piti totta kai "pikapuhelu" soittaa Sarille, Kodan kasvattajalle, joka kovasti odotteli tuloksia ja liikuttuneeksi hihkumiseksi se puhelu sitten meni.:') Toivottavasti näitä puheluita pääsee vielä jatkossakin soittamaan!

BY LT LV EE BALT MVA <3

Tiedän, että monet näissäkin piireissä pitävät näitä "pilipalilitilati" valiotitteleitä helppoina, hölmöinä ja ehkä jopa hieman turhina. Totta, eihän tämä mikään FI MVA-tasoinen juttu ole, mutta silti meille aivan yhtä tärkeä ja huikea juttu! Ja voin kertoa, ettei todellakaan ole myöskään helppoa! Täähän oli meille sellainen "kolmas kerta toden sanoo"-juttu. Vaikkei kilpailua liiaksi olisi, niin jos tuomari ei tykkää niin ei sitten vaan tykkää. Ja kun kuitenkin tuntuu, että tänä päivänä tuoltakin päin maailmaa löytyy jo ihan "oikeitakin" tuomareita, eikä enää pelkästään vain erimaatteja ja kaikille kaikki mahdollinen-tyyliin. Kyllä se on meidän reissuilla nähty ja todistettu ja niinhän sen osoitti tämä sunnuntainenkin tuomari. Ja haluan kuitenkin uskoa, että ei näitä valiotitteleitä silti ihan joka rakille kuitenkaan jaella.:D Paljon ollaan jouduttu reissaamaan ja panostamaan, niin ajallisesti kuin rahallisesti. Pari edellistä reissua kun jäi niiiin lähelle mutta kuitenkin niin kauas, niin ehkä senkin takia tämä tuntuu vain entistäkin makeammalta! Kuten Sarikin sanoi; periksi ei anneta! :)

Senkin takia oli pakko valioskumpitella ja kakutella "mummolassa" heti maanantaina kun oltiin kotiuduttu. Niin vahvasti ovat kotijoukot sekä monet kaverit ja tuttavat eläneet mukana, kiitos vielä tätäkin kautta teille, tiedätte kyllä keitä te olette.:)

Vieläkin vähän väsyttää, mutta on kyllä kaikki ollut sen arvoista. On kiitollinen ja liikuttunut olo.:) Eilen lähti valionarvo hakemukset Latviaan ja Viroon päin joten niitä sitten jäädään odottelemaan vielä. Nyt me jäädäänkin ansaitulle tauolle vähän kaikesta, mutta varsinkin näyttelyistä. En voi kuitenkaan kieltää sitä, että pikkuisen on alkanut tehdä mieli käväistä myös mahdollisesti Ruotsin ja Norjan puolella sertijahdissa, mutta se ei ole silti ihan vielä ajankohtaista.
Seuraava tavoite kuitenkin kun on vasta loppukesästä/syksystä sen viimeisen cacibin suhteen ja silloin päästäänkin tavoittelemaan sitä valioluokassa.:) Suomessa en aio tuolla valioluokalla "ratsastaa" kuten monet muut, ja varsinkin kun täältä me ei enää tarvita yhtään mitään enkä koe saavani siis enää mitään irti sitä kautta. Kunhan saadaan ne mitä tarvitaan niin se riittää, kuten tämäkin reissu sen erinomaisesti osoitti. En halua luopua meidän jalat maassa-tyylistä kirveelläkään.:)

Pienet Moletain tuliaiset.:)

Ja kaiken tämän on totta kai mahdollistanut Koda.<3 En voi tarpeeksi Saria sanoin kiittää tästä koirasta, vaikka yritetty on. Tiedän, että sitä on parjattu selkäni takana sekä joskus jopa päin omaa naamaani. Mutta me ei olla siitä välitetty, vaan pyritty tekemään samaan tahtiin omia juttujamme. Tiedän kyllä Kodassa olevat puutteet ja "virheet" täysin hyvin itsekin, mutta kelläpä meistä olisikaan sitä ihan täydellistä koiraa?

Kiitos Koda, kun olet juuri tuollainen kuin olet .<3 Kiitos näistä uskomattomista hetkistä, muistoista ja seikkailuista, joita en koskaan kuvitellut koiran kanssa jakavani. Toivottavasti näitä on meillä vielä paljon edessä. Kaunis, rakas koirani.<3

Every once in awhile a dog enters your life and changes everything.

Druskininkai

Druskininkai. Hoepa tuota sanaa nopeasti monta kertaa putkeen.:) Kyseinen paikka sijaitsee siis Liettuassa, melko lähellä Puolan rajaa, ja siellä me käytiin kehäkettuilemassa viime viikonloppuna. Hellettä oli koko viikonlopun +35, joten siellä myös kärvennyttiin melko kiitettävästi. Reissukavereita meillä ei tällä kertaan mukaan bussiin lähtenyt, mutta tiesin että Kodan kasvattaja Sari olisi myös paikan päällä kuitenkin.

Helsingissä oli melko jäätävät pilvet ja ukkonen, kun lähdettiin satamasta.

Taasko sitä mennään?

Kauas on pitkä matka. Ja siltä se tuntuikin. Ensin Virossa oli ihmeen paljon poliisiratsioita aina Latvian rajalle asti ja heti Latvian rajan ylityksen jälkeen alkoivat tietöistä johtuneet hidasteet. Ja tätähän sitten kesti ja kesti. Jumitettiin tietöissä varmaan sellaiset 2,5 tuntia, onneksi oli ilmastoitu bussi! Tietyöt jatkuivat myös Liettuassakin. Tehtiin sopivasti kyllä pysähdyksiäkin, että koirat pääsivät juomaan ja jaloittelemaan, mutta kyllä jo välillä iski ajatus, että ollaankohan me koskaan perillä. Arvioitu perilläoloaika oli klo 21, mutta oikeasti hotellille saavuttiin lähes puoliltaöin,

Latvian tuulia haistelemassa.

Koda sai uusia kavereita matkan varrella.

Me saatiin onneksi nukkua perjantai aamuna pitkään, sillä tollerit arvosteltiin vasta kolmelta iltapäivällä. Tämähän oli peräti kolmen näyttelyn reissu, eli kehäkettuilua oli tiedossa perjantaista sunnuntaihin ja tämä oli sikäli myös spesiaaliviikonloppu, että kolmella luokkasertillä oli mahdollisuus valioitua Liettuasta kertaheitolla. (Muutenhan Liettuassa on valioitumisen suhteen hieman hölmöt aikasäännöt).
Kun ei tosiaan mikään kiire ollut, niin nukuttiin pitkään ja tehtiin pitkä rauhallinen lenkki hotellin vieressä sijainneen pienen järven ympäri. Se olikin kunnon malttireeniä tollolle, jonka olisi niiiin tehnyt mieli hypätä sorsien perässä veteen. Mutta mamma ei antanut, ettei turkki olisi mennyt pilalle.

Näyttelypaikka oli onneksi jälleen kerran tosi lähellä hotellia. Olisi ollut ihan kävelymatkan päässä, mutta kamojen roudaamisen ja helteen takia ei kävely silti oikein innostanut, joten liikuttiin taksilla koko viikonlopun ajan näyttelypaikan ja hotellin väliä. Ei siinä rahoistaan päässyt, kun suuntaansa matka oli 3e ja meitä oli vielä 2-3 henkilöä taksissa samaan aikaan.:)
Kyllä siinä sitten alkoi jo pikkuhiljaa jännitys kohoamaan kun näyttelypaikalle päästiin! Etsittiin Sari ja Jenni ja majoituttiin heidän telttaansa, onneksi sinne päästiin, muuten ei olisi ollut varjoa missään! Tollereita oli perjantaina ja lauantaina ilmoitettu neljä kappaletta, kaksi junnunarttua ja kaksi urosta; Koda ja valiouros Suomesta. Sen takia olinkin laskenut sen mukaan, että saataisiin vain vara-cacibeja (koska niitä luokkasertejä me vain haettiin) niin olin jo asennoitunutkin siihen valmiiksi etukäteen.

Niin, noista Liettuan näyttelysäännöistä siis vielä sen verran että siellähän ei mitään SA:ta jaeta ollenkaan, vaan sen sijaan siellä on käytössä luokkasertit. Jokaisen luokan voittaja saa siis sertin (mutta täytyy saada ERI, EH:lla ei saa) sekä sitten vielä PN1/PU1 saa N-sertin eli "ison" sertin eikä yksikään näistä serteistä siirry seuraavalle. Voittaja saa sen aina, eli valiotkin saavat näitä kerätä niin paljon kuin vain haluavat. Liettuassa ei myöskään kerrota minkä arvosanan koira saa, siellä ei eri värisiä lappuja näytellä, vaan siellä pitää itse olla skarppina kehän laidalla koko ajan kuuntelemassa että kutsutaanko takaisin kehään jatkokilpailuja varten vai ei. Mitään ruusukkeita ym palkintoja ei kehästä myöskään saa, vaan kaikki haetaan erikseen palkintopisteestä. Sen takia mielestäni ROP/VSP-kuvatkin näyttää hieman hassuilta, kun tuomarilla ei ruusukeitta ole. Tällanen hieman erilainen meininki siis.:D

No mutta tosiaan, vihdoin ja viimein päästiin mekin sitten tositoimiin perjantai-iltapäivästä. Koda oli ainoa luokassaan ja tuomarina oli venäläinen Yualia Ovsyannikova. Olin etukäteen merkityistä tuomareista juuri tätä venäläistätiä eniten jännittänyt, sillä ei se ole mikään salaisuus että varsinkin tuolla Baltiassa nämä kotiin päin usein vetävät noita sijoituksia. Koda esiintyi kuumudesta huolimatta todella hyvin ja reippaasti, ja se näkyi. Tuomari oli varsin nopea toimissaan ja saneli arvostelun venäjäksi, mutta sanoi sen jälkeen minulle että "wait here", joten siitä tiesin että taisi hyvin mennä, saatiin ainakin siis se ensimmäinen luokkaserti! Hetken päästä siis vedettiin PU-kehä valiouroksen kanssa. Juostiin kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari vielä hetken mietti. Sitten meille näytettiin ykköstä enkä aluksi meinannut tajuta ollenkaan, levitin kädet hämmästyksestä ja kysyinkin tuomarilta vielä että "REALLY?!" ja kun vastaus oli että "Yes yes!" niin johan riemu alkoi! Herranjestas, Kodan ensimmäinen CACIB oli siis tosiasia!<3 Olin niiiin onnellinen ja häkeltynyt, kun olin niin asennoitunut niihin vara-cacibeihin.:D Hetken päästä kohdattiin Sari ja nätti pikku-Tyyne roppikehässä. Sehän meni Kodalta ihan läskiksi, Tyyne sekoitti ukkelin pään niin ettei mistään tullut mitään. Tuomari yritti antaa uusia mahdollisuuksia ja juoksutti ympäri ja ympäri uudestaan mutta ei.. tuomari harmitteli kovasti, kun olisi halunnut Kodan ropiksi laittaa, mutta valitsi liikkeiden perusteella Tyynen. Sanoikin siinä sitten vielä että "the male didn't want to win today." Juu ei, malella oli ihan muut asiat mielessä.:D Ei haitannut meitä, roppikehään pääsy on meille niin hieno juttu että se on aivan sama kumpi sieltä tulee! Ja kun kaksoisvoitto meni Mäkiharjuille anyway, niin mikäs sen parempaa! <3

ROP Mäkiharjun Don't Worry Be Happy, VSP Mäkiharjun Zupreme Surprise.

Pokkasipa sekä Koda että Tyyne voitoistaan vielä kaiken lisäksi Crufts-osallistumisoikeudet ensi vuodelle! Jaa-a, milläs rahalla ja keinoilla sitä oikein tonne Englantiin pääsisikään maaliskuussa? ;) Kyllähän se kieltämättä kiehtoisi, eihän tuota käy kieltäminen! Se olisi niin makiaa nähdä muutenkin, saati sitten osallistua sinne oman koiran kanssa. Sannan sanoin se olisikin niitä once in a lifetime- juttuja. Pistetään siis vakavaan harkintaan...

Arvostelu oli tosiaan venäjäksi, mutta matkanjohtajamme sen minulle myöhemmin suomensi ja se meni suurin piirtein näin:
"Turkissa hyvä pigmentti. Hyvä kaula. Oikea hännän asento. Vapaat liikkeet. Kantaa itsensä hyvin ja esiintyy edukseen."
-> AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP

Ekan päivän saldo. Cacibista tuli mitali ruusukkeen sijaan.

Loppupäivä olikin ihanaa köllötellä ilmastoidussa hotellihuoneessa, kyllä kelpasi sekä emännän että koiran! Iltalenkilläkin vielä kymmenen aikaan mittari näytti päivän paahteen jäljiltä +33, joten kyllä se jo aika hyvin kertoo miten kuumissa oloissa oltiin.

Myös lauantaina tollerit arvosteltiin vasta iltapäivän puolella, joten meillä ei ollut silloinkaan kiire näyttelypaikalle kärventymään. Lauantai oli vielä kaikista kuumin päivä, mutta onneksi silloin myös tuuli hieman sekä oli jopa muutama pilvenhattara taivaalla luomassa vähän varjoa. Tehtiin siis taas kunnon lenkki aamupäivästä paikallisia pieniä nähtävyyksiä katsellen.

Tollereilla piti alun perin olla tuomarina kyproslainen naistuomari, mutta paikan päällä selvisi että hän olikin vaihtunut paikalliseen liettualaiseen miestuomariin, jonka nimeä en enää edes muista. Jos oli edellisen päivän venäläistuomari ollut todella nopea, niin tämä miestuomari oli kaikkea muuta. Arvosteli ja seisotti tooodella pitkään ja liikutti paljon. Koda esiintyi taas oikein mukavasti, mutta kun yksilökehässäkin seistiin pidempi tovi niin itselläni meinasi jo helle tehdä tepposet ja toivoin vain että loppuisipa tämä jo! Lopulta sitten tuomari sanoi meille "excellent" (pointsit siitä että näin sanoi eikä tarvinnut itse arvailla miten meni!) niin siitä jo tiesi että toinen luokkaserti saatu, jes! Myös valiouros sai erin ja siitä sitten PU-kehä. Siellä tuomari vasta tarkkaan miettikin, juoksutti paljon sekä ympäri että edestakaisin ja sen jälkeen vielä seisotti ja mietti piiitkään. Lopulta valitsi valiouroksen ykköseksi joten meille vara-cacib. Ei haitannut, olihan meillä jo se yksi hieman ylläri cacib taskussa ja tiesin että pojat vielä vaihtaa paikkaa jossain vaiheessa kuitenkin. Pikku-Tyyne oli vielä toistamiseen ROP! Arvostelu oli liettuaksi eikä paikan päällä ollut edes infossa käännöspistettä, joten arvostelu jäi täysin mysteeriksi. Mutta ei se nyt ihan hirveän huono voinut olla kaikesta päätellen.:)

Toinen SERT ja VA-CACIB.

On se niin rankkaa olla komia.

Sunnuntai aamuna alkoi jo hieman kisaväsymystä olla ilmassa sekä itsellä että koiralla. Saatiin siis onneksi taas nukkua pidempään kuin monet muut. Sunnuntaina taivas oli myös muuttunut harmaaksi ja jopa sateli hiukan juuri ennen kuin mekin näyttelypaikalle saavuttiin. Taivaanrannassa näkyi sysimustat pilvet ja jyrähteli. Ja tuo ukkosrintama tuli aina vaan lähemmäs ja lähemmäs ja siinä Jennille jo totesin että taatusti tuo iskee päälle juuri kun tollerit menee kehään.. Meillä PITI olla tuomarina kaikkien paljon kehuma ja pitämä tuomari, Tino Pehar, ja häntä olin itsekin odottanut todella paljon. VAAN EI. Paikan päällä oli jälleen kerran pieni ylläripylläri ja taas oli meillä tuomari vaihtunut lennosta. Ja taas oli laitettu liettulainen tuomari. Ja tämä täti olikin sitten sellainen että!!!
Ja se ukkonenhan pamahti päälle JUURI kun tollerien kehä alkoi. Ja tämä kuuro oli todella kova, salamat löivät lähelle ja jyrisi ja paukkui ja vettä satoi kaatamalla.. Muut tuomarit kyllä keskeyttivät kehät siksi aikaa tai vähintään ymmärsivät jos koirat hieman säpsähtelivät mutta ehei tämä täti vaan. Tolloja oli sunnuntaina paikalla viisi, nyt oli tullut kolmaskin uros, venäläinen koira nuorten luokkaan. Koira oli omasta mielestäni ruma ruipelo, mutta sai erin. Sitten Kodan kohdalla kuuro yltyi ja tuomari kutsuikin kaikki koirat samat pienen teltan alle. Juoksutti kaikki koirat yhdessä jonossa yhden kerran ympäri ja sulloi taas kaikki telttaan ja yritti sieltä jostain välisä kuikuilla että mitäs koiraa hän tällä kertaa oikein edes arvioi. Koda seisoi urhoollisesti, mutta takajalat sillä tutisivat jännityksestä. Siitä sitten pamahti meille EH. En voinut uskoa korviani. Ja tämäkin vain siitä syystä, kun koira pelkäsi ukkosta! Olisi nyt edes jonkun OIKEAN virheen koirasta löytänyt, mutta ei kun se jännitti ukkosta. Siinä meni sitten meidän mahdollisuus saada se viimeinen luokkaserti valioitumiseen.. kyllä oli mykistynyt olo. Tuomaritädillä ei ollut kyllä mitään linjaa, kun valitsi parhaaksi urokseksi kuitenkin raskastekoisen valion ja jo kahdestii roppina ollut Tyyne koki Kodan kanssa saman kohtalon kun pelkäsi ukkosta. Toinen junnunarttu, ruma ja ruipelo eikä edes juossut kunnolla (eikä ollut pärjännyt aikaisempina päivinä ollenkaan) oli sitten VSP. Sari ihan asiasta tuomarin kanssa väitteli, mutta tämä täti oli visusti sitä mieltä että tämän rodun pitää tätä keliä sietää ja seistä kuin tatti. Hän näkee koiran vain minuutin verran ja arvostelee sen mitä näkee eli "aran" koiran tässä tapauksessa. Kehoitti kuulemma vielä harjoittelemaan ukkosessa seisomista. Jaaaahas. Itse olen kyllä vakavasti sitä mieltä, että ei koiran nyt IHAN kaikkea tässä maailmassa pidä sietää. Monet ihmisetkin pelkäävät ukkosta.
No, olipa se juuri tämä samainen liettualaistäti joka oli jo aiemmin viikonloppuna suomalaisia moittinut siitä, kuinka julmia koiranomistajia me ollaan, kun sieltä niin kaukaa koiriamme raahataan näyttelyihin. Hän on kuulemma itse niin eläinrakas ihminen, ettei koskaan itse tekisi niin. Muuten vaan meillä koirat matkusti ilmastoidussa bussissa ja yöpyivät ilmastoidussa hotellissa, eikä yksikään näyttänyt stressaantuneelta tai kärsivältä. Mutta joo, nää on näitä. Miten musta silti tuntuu että nämä tämmöset tapaukset sattuu silti aina juuri meidän kohdalle??!! Että jos joku vielä valittaa että Suomessa on tuomaripeliä, niin kannattaapa lähteä tuonne syvälle Baltiaan katsomaan. Siellä se on niin räikeetä, että ihan silmiä kirvelee.

Kyllähän se viimeisen sertin ja sitä kautta tuplavalioitumisen mahdollisuuden menettäminen söi ihan helvetisti. Mutta elämä jatkuu ja Kodaa en tuosta syytä niin pätkääkään. Ukkeli oli todella reipas loppuun asti koko reissun ajan.<3 Ei siltä olisi siinä kelissä voinut yhtään sen enempää pyytää. Ja kun kotiin päästiin ja laukut purin, niin eipä me nyt oikeesti tyhjin käsin jääty olleskaan!

Pitihän nämä nyt tilata ja saada kun Liettuassa annettiin "vain" mitalit.

Eikä tuo hätä ole tämän näköinen. Jos Koda nyt muualta valioituu, niin ei me tarvita kuin enää yksi luokkaserti Liettuasta. Onneksi saatiin se N-serti silloin perjantaina! (Jos Koda valioituisi Suomesta niin se N-serti riittäisi, mutta sitä nyt ei ole tapahtumassa tässä..:D) Eniten lämmittää mieltä toki tuo CACIB-tilin avaaminen! Tätä ennenhän minä vaan halusin sertejä sieltä täältä valioitumiseen enkä ollut CACIBien perään yhtään, mutta kieltämättä nyt kun se ensimmäinen on tilillä niin mikä ettei niitäkin nyt sitten miettisi.:) Tosin eipä tässä mikään kiire ole niitä kerätä, kun ei Koda voi inttivalioitua kuin vasta vuoden päästä anyway.

Tällainen reissu lyhykäisyydessään siis tällä kertaa. Suurkiitokset vielä Sarille ja Jennille mainiosta seurasta! Go Mäkkärit!
Kyllä se niiiin harmittavan lähellä oli tuo valioituminen, prkl!! Mutta ei me tästä lannistusta, karavaani kulkee (pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä) ja ei muuta kuin uusia reissuja suunnittelemaan ja toteuttamaan.:) Rahaa nämä vie ja on rankkoja, mutta näihin vaan jää niin koukkuun!

"Sillä minne menet ei ole merkitystä, vaan sillä kenen kanssa matkustat." <3