Juhannus

Juhannus tuli ja meni ja tänäkin vuonna sitä vietettiin mökillä perheen ja koirien kanssa rentoutuen. Harvinaista kyllä, saatiin kerrankin nauttia poutaisesta ja lämpimästä juhannussäästä.
Pojat nauttivat täysin siemauksin vapaudestaan, aamusta iltaan joko juostiin pitkin puutarhaa tai oltiin järvessä lotraamassa. Iltaisin olikin sitten hiirenhiljaista ja kaksi koiran taljaa vain mökin lattiaa koristamassa.:)

Onnelliset kesäpojat!

Tosi tasaväkisiä ja yhtä nopeita uimareita ovat kyllä. Matalassa vedessä Koda voittaa aina uimakilpailun pallon luo, kun pystyy hyppimään vedessä pallon tykö, mutta syvässä vedessä uivat ihan rintarinnan Eetun kanssa.:)
"Pihakoirat eivät pidä vedestä eivätkä ui" meille sanottiin ennen muinoin, mutta Eetu on ollut asiasta ihan toista mieltä heti ensimmäisestä kesästään lähtien. Jos herra saisi itse päättää, se varmasti asuisi vedessä.

Eetu juoksee veden päällä.:D

Eetu on ollut aina hullu uimahyppääjä, joka ei ole epäröinyt hetkeäkään hyppiä alas kallioilta tai laiturin nokasta. Koda sen sijaan on tuolla kallio/laiturirannassa jäänyt aina rannalle eikä ole suostunut veteen menemään, matalasta venerannasta sen sijaan on aina ennen uinut. Vielä viime kesänäkään ei edes tuolta kalliolta uimaan lähtenyt.
Senpä takia yllätys oli melkoinen, kun tällä kertaa heti ensimmäisen pallon heiton jälkeen Koda pomppasi kalliolta veteen kuin olisi tehnyt niin aina. Sen uimainto on vahvistunut ja vahvistunut joka kesä, mutta tänä keväänä siitä on tullut ihan mahdoton vesieläin. Ja joka kerta kun tuo koira kastuu, niin en voi kuin ihmetellä miten hoikka poika sieltä kaiken karvan alta oikein paljastuukaan, kyllä toi turkki hämää vain niin paljon!

Tuu jo heittämään sitä palloa sieltä!

Sitten Koda yllättikin toden teolla, kun kokeilin lähtisikö sekin jo laiturinnokasta hyppäämään veteen ja...johan pomppasi!

Kohde tähtäimessä!

Välillä pompittiin kallioltakin.

On kyllä vaikea, lähes mahdotonta, enää kuvitella ja muistella sitä aikaa, kun tuo punaturkki pelkäsi syvää vettä ja uimista eikä edes tassujen kastaminen ollut kivaa.:D Ja minä niin pelkäsin ettei tuosta uivaa ja "kunnollista" noutajaa edes tule..kuinka paljon se onkaan muuttunut! Hiljaa hyvää tulee, eikös se niin mene? :)

Eetunen 6,5-vuotta.

<3

Mamman yltiökommeet pojjaat!

Keskikesän juhla antoi myös sopivasti aikaa ajatella kulunutta vuotta. Ollaan tosiaan vasta vuoden puolivälissä ja meillä on jo sitä viimeistä cacibia sekä CIE-titteliä lukuunottamatta kaikki tämän vuoden tavoitteet täynnä! Totaalisena plussana tulivat Suomen sertit kera VSP:n ja ropin sekä nuo maiden tittelit, sitä Liettuan reissua kun ei vielä tuolloin uuden vuoden paikkeilla oltu lyöty lukkoon. Tietysti kyllä edelleen parasta koko vuonna on ollut tuo pentujen syntymä.<3 Ainoa mikä on jäänyt tekemättä on mejä-startti, ei ole edes jäänyt siitä kiinni etteikö kokeisiin oltaisi mahduttu vaan yksinkertaisesti on liian vaikeaa järkätä kokonaista viikonloppua vapaaksi sitä varten..
No, eiköhän senkin aika vielä tule ja varataan niille jatkossa enemmän aikaa, sillä mulle ihan oikeasti meni vasta nyt kaaliin, että Koda ei ole vielä edes neljää vuotta täyttänyt ja sillä on jo niin paljon plakkarissa että...! Tuli jopa hieman tyhjä olo että mitäs nyt sitten? Itellä kun ei kuitenkaan mielenkiinto riitä edes näyttelyissä ravaamiseen enää kuin sen yhden cacibin verran. Ei sillä, eihän maailmasta lajit lopu kesken, mutta silti.. Tietysti toi taipparihomma nyt ehkä jatkossa sitten, se on ainakin ottanut niin isoja harppauksia eteen päin ja meillä molemmilla on hauskaa kun viskellään lintuja metikössä ja rannalla.:) Rallyn voittajaluokan reenaaminenkin on jäänyt eikä tokokaan enää kiinnosta noilla uusilla säännöillä. Meillä on koko heinäkuu täysin tyhjää kalenterissa, elokuussa sentään pari pientä juttua mutta nekin ehkä-statuksella.
Eihän Kodalla tietenkään kaikkea mahdollista tilillään ole, mutta silti vajaa 4-vuotiaaksi koiraksi niitä on PALJON. Ja koira on ihan parhaassa mahdollisessa harrastusiässä ja on sitä vielä monta vuotta, toivottavasti terveenä myös pysyen. Sen takia olisi kyllä jotain keksittävä ettei ihan tyhjän päälle jäädä..ehkäpä VEPE? Nyt kun herra hyppii innoissaan kallioilta ja laiturilta veteen niin jospa veneestäkin hyppääminen onnistuisi? :)
No, joka tapauksessa tässä riittää nyt vielä mietittävää, mutta mitään paineita en ota tai kiirehdi mihinkään päätä pahkaa. Niin huikea vuosi meillä on ollut jo tässä vaiheessa, että on kyllä syytä pysähtyä nauttimaan jo näistä saavutuksista! :)

Meidän mökin yläkerran ikkunat uusittiin ja keksin ottaa vanhat ikkunankarmit uusiokäyttöön. Lasit pois, pari kerrosta uutta maalia pintaan ja kanaverkkoa taakse ja voila, erilaiset ja persoonalliset ruusuketaulut olivat valmiit! Olikin jo iso pinkka noita kertynyt hyllyn päälle ja pitkään olin miettinyt miten saada ne kivasti näkyville. Edelliset ovat korkkitaulussa kiinni mutta ei silti ole mielestäni ainakaan se kaunein ratkaisu.

Myös valiotodistukset (Latvia ja sen myötä koko Baltia edelleen puuttuvat...) pääsivät myös vihdoinkin kehyksiin ja nyt pitäisi vain jaksaa iskeä koko porukka seinälle.

Viikonloppuna olisikin sitten tarkoitus ajella Helsinkiin Kodan tytärtä Eiraa moikkaamaan! Vaikka itse sanonkin, niin siinä on kyllä tyrmäävän näköinen ja lupaava pentu, jo näin kolmen kuukauden iässä! :)<3

Sancandy's Sunshine eli Eira.