Pennuntuoksua ja mejää

Niin se aika vaan rientää ja pennut senkun kasvavat, ensi maanantaina ipanat ovat jo 5-viikkoisia! Voi jestas.:)
Kävinkin eilen pesuetta jälleen kerran katsomassa ja nythän siellä tyypit on jo ihan koirapennun näköisiä! Hirveä meno päällä kun hereillä ovat ja iskevät terävät pikku naskalinsa kaikkeen mitä eteen vaan tulee; omalta osalta varpaisiin, housunlahkeisiin ja kameraan.:D On kyllä kakaroilla väritykset kohdallaan ja tytöt ovat jo nyt selvästi tytön näköisiä ja pojat poikien.
Kodan ja Hymyn lapsukaiset ovat kennel Sancandy'sin S-pentue ja Maija onkin kaikille jo viralliset kennelnimet (ja oikein kivat sellaiset!) keksinytkin. Ensi viikolla vaavelit käyvät eläinlääkärillä pentuetarkistuksessa ja saavat sirunsa, sitten he ovatkin jo ihan "virallisesti" olemassa.:)

S-pentue esittäytyykin tässä, (pikku) naiset luonnollisesti ensin:

Sancandy's Sweetheart

Sancandy's Shot in the Arm

Sancandy's Sunshine

Sancandy's Smile a While

Ja sitten pikkumiehet:

Sancandy's Steal the Show

Sancandy's Sunrise Surprise

Sancandy's Speed Demon

Pennut olivat vielä pärstäkuvien ottamisen aikaan hieman unisia, mutta onneksi sieltä sitten pikkuhiljaa heräilivät, niin pääsin seuraamaan niitä valveilla ja niiden leikkiessä ja kuvia tulikin kameraan lähes 200.:D Maija päästi pennut käppäilemään myös keittiön puolelle ja siellä näytettiinkin pennuille ensimmäistä kertaa myös hieman riistaa, sillä pennelit saivat tutustua sorsan siipiin. Kyllä ne kelpasivatkin ja olivat hienoja aarteita! Kyllä siellä jo kovasti puolustettiin omia siipiä eikä haluttu jakaa sisarusten kanssa niitä.
Olisko seuraavaksi vaikka kunnon kuvapläjäyksen aika siis? ;)

Mammalle pallo ja kakaroille evästä. Ei oo enää tilaa Hymyn masun alla.:D

Elä ala miulle!

Omnomnon, sanomalehteä!

Me vaanitaan täällä meidän heppalinnoituksessa!

Sunshine.

Hei sisko, jos ei haittaa niin syön sun naaman?

Steal the Show.

Kukkuu!

Steal the Show ja sorsan siivet.

Steal the Show. (Koda-kopio!!)

Speed Demon.

Sunshine.

Steal the Show on ihan ilmetty isänsä.:)

Steal the Show.

Sunshine ja Speed Demon.

Suurkiitos Maija kun sain taas käydä ihania pieniä katsomassa! :) Voi kun tuota pennun tuoksua vois pullottaa jotenkin ja sieltä aina sitten imppailla pahimpaan pentukuumeeseen! (Joka jostain syystä on ihan pirun korkealla tällä hetkellä!!)

Koda-isukin kanssa vihdoin ja viimein pitkästä aikaa taas meijäiltiin aiemmin tällä viikolla. Kiitos Hennan, joka laittoi maanantaina extemporee viestiä että joskos VIHDOINKIN lähdettäisiin jälkiä tekemään, niin tuli itsekin lähdettyä! Aina siihen hommaan kuitenkin kaverin tarvitsee, hemmetin vaikeaa olis yksin tehdä eikä sen takia tule lähdettyä koskaan. Olihan toi peuranveri ja sorkat jo vuoden päivät pakkasessa odottaneetkin.:D
Tiistaina tosiaan vedettiin kaatosateessa jäljet metsään Hennan kanssa. Tuli siinä useaan otteeseen naurettua kuinka hullua hommaa tää on ja ei se ihme ole jos "normaalit" ihmiset meitä koiraihmisiä joskus vähän hulluina pitää.. (eiköhän siinä jotain perää ole!;)
Didille verijälki olikin ihan ensimmäinen laatuaan! Neidille tehtiin alkuun 300m jälki yhdellä kulmalla ja yhdellä suoran pätkän makauksella. Kodalle sen sijaan tehtiin sellainen 600m jälki kahdella kulmalla ja yhdellä suoran pätkän makauksella.
Koko illan ja yön satoi kaatamalla vettä ja monesti kävi kotona illalla mielessä että mahtaako tällaisen monsuunin jälkeen olla metsässä enää yhtään mitään odottamassa seuraavana aamuna..

Keskiviikko valkenikin kuivana ja kirkkaana eikä öisestä sateesta ollut tietoakaan. Ihanteellinen jälkikeli siis.:) Ja kyllä se koiran nenä vaan on ihmeellinen kapine! Niin tuo ensikertalainenkin tajusi homman heti ja ihan into piukena jäljesti. Kaameasta sateesta huolimatta kyllä se jälki sieltä löytyi! Molemmat jäljet olivat helpohkoa sammal ja mäntymetsää, mutta molemmilla oli muutama ison ja vetisen ojan ylitys. Koirille helppo juttu, itselleen ei niinkään.:D
Koda oli aivan pähkinöinä omalla jäljellään, olihan meillä peräti 1,5 vuoden jäljestystauko tässä välissä. (Toko/rallytoko ja näyttelyreissut menneet viime aikoina mejän edelle!) Koda on aina ollut lähes kokonaan ilmavainuinen koira ja nytkin se meni ilmavainulla. Hirveän innokkaasti ja itsevarmasti kuin mikäkin se eteni ja meni kyllä koko ajan täysin oikeaan suuntaan, mutta oikoi kulmia ja suoran pätkän makauksen. Senpä takia palautin sen ihan suosiolla taaksepäin, että kävi merkkaamassa makaukset. Ja perhana että kun se kulmalle/makaukselle pääsee, niin se merkkaa aivan hemmetin hyvin. Nuuskii tarkasti, nuolee veren ja jopa vähän kuopii maata. Mutta kun se ilmavainu vie nokan suoraan kulmien ohi oikoen eikä siellä kulmalla siis tule käytyä...
Jos en mitään kivaa palkkaustyyliä sille tuohon keksi, niin täytyy mahdollisissa tulevissa kokeissa vaan toivoa että muut osa-alue pinnat olisivat tarpeeksi korkeat sitten.:D
Mutta intoa ja vauhtia herralla riitti, herranjestas! Varsinkin toinen osuus kirjaimellisesti juostiin, kun Koda oli satavarma minne hän oli menossa. Kokeessa tuota vauhtia ei varmasti hyväksyttäisi, mutta en viitsinyt sitä nyt jarrutella kun Kodalla oli selkeästi vaan niin hemmetin kivaa ja se nautti. Kova vauhti kuitenkin hieman kostautui viimeisellä pätkällä, kun Koda väsähti ja jäi hieman pyörimään paikoilleen. No, pieni juomatauko yhdessä ojassa auttoi ja sieltä suoraan sorkalle. Kyllä virtasi sen jälkeen jo hiki itselläänkin!
Hennan kanssa sovittiinkin että otetaan mahd pian heti uudestaan. Josko tämäkin tästä taas siis pikkuhiljaa.:)

Uuden vuoden lupauksia

Minä sain viettää harvinaisen täysin koirattoman vuodenvaihteen, sillä Koda jäi ensimmäistä kertaa isälleni hoitoon, kun me siskon kanssa suunnattiin Keski-Suomeen juhlimaan serkkujen kanssa. Kieltämättä kyllä jänskätti jättää Koda iskän hoiviin, vaikka tuttuja toisilleen ovatkin mutta isä suorastaan vaati saada vahtia Kodaa tällä kertaa.:D Ja mikäs siinä, helpotti meidän reissua ja erinomaisesti olivat pärjänneetkin jutuista ja kuvista päätellen.

^ Iskällä oli periaate että ”niin kiva koira kuin Koda onkin, niin poju ei silti tule sohvalle.” Juujuu, niinpä niin! :D

Onni on koira, joka ei ilotulituksista välitä. Eetuahan ei raketit ole koskaan pelottaneet eivätkä haitanneet ja se onkin aina mukana pihalla keskiyöllä paukkeen aikaan. Koda ei kyllä liiemmin ulkona paukkeen aikaan halua olla, mutta sisällä ei korviaan letkauta suuntaan eikä toiseen joten meillä uudet vuodet menee onneksi kivuttomasti.:)

Sitten katseet jo pikkuhiljaa tulevaan.  Moni asia on vielä sen kuuluisan mietintämyssyn alla ja muutoksia tulee väistämättä, kun aika kuluu ja muu elämä tulee myös väliin ja ollaanhan vasta tammikuun alussa menossa! Kuitenkin tälle vuodelle on asetettu pari päätavoitetta, jotka menee kaiken muun edelle. Jos ne täytetään, kaikki muu sen jälkeen on vaan plussaa.

Eetu:

-Terveenä ja ehjänä pysyminen, ei sellaista viime talven kaltaista kynsivammaa enää, kiitos

- Ehkä mahdolliset terveystutkimukset?

- Myös Eetulle pari hierontakertaa

- Mahdollinen startti agilityn epiksissä?

Koda:

-Terveys ennen kaikkea

-TK1! Mielellään mahd pian ja ennen tokon sääntömuutoksia

- Nyt se perhanan BH plakkariin ja tuomarille joka ei nyrpistele nenäänsä noutajille

- JOS saadaan TK1 hyvissä ajoin, niin yksi startti AVOssa ennen sääntömuutoksia

- Näyttelyihin en aseta tavoitteita, ainoastaan toiveita. Ikuinen pessimisti kun ei pety ;) Ja näihin on pakko lähteä nöyrin mielin anyway. Toiveina siis toinen serti sekä ulkomaan serti.

- Vahvistaa uimisintoa ja tehdä siitä varmaa rannalla kuin rannalla. Sitä kautta aloittaa vesinouto treenit ja kokeilla ekaa kertaa lokin/sorsan hakua vedestä.

- Jos TK1 plakkarissa, niin alotellaan uudestaan rallytokon saloja

- Startti mölliagilityssä

Näistä siis lähetään. Katotaan nyt sitten mikä tulee olemaan saldo loppupeleissä. Mutta tosiaan tänä vuonna päätavotteet on lähestulkoon kokonaan kokeissa, eli TK1 ja BH kiintää mielessä. Tosiaan nuo tokon sääntömuutokset astuvat voimaan elokuussa ja haluaisin saada tuon TK1 alta pois hyvissä ajoin ennen sitä, koska halu olisi startata myös AVOssa vielä vanhoilla tutuilla liikkeillä. Meillä alkaakin nyt tammikuussa viiden kerran tokokurssi, jossa saadaan meidän tarvitsemaa häiriökoiratreeniä ja sisähallikokemusta. Koekalenteria on jo siis lähdetty selaamaan tiukasti.

Isoja kysymysmerkkejä ovat sitten mejä ja se luonnetesti. Toisaalta haluaisin testauttaa Kodan jo näin melko nuorena ja silti joku pikkuääni takaraivossa vielä käskee odottamaan, vuosikin kun saattaa tehdä suuren vaikutuksen tulokseen. Joten katsellaan nyt miltä tuntuu. Tekemistä siis riittää joka saralla, mutta intoa ja motivaatiotakin on, ainakin vielä tässä vaiheessa vuotta.:)

PS. Kodan sivua muokattu uuteen uskoon pitkästä aikaa.

Summa summarum 2014

No niin, nyt ois sitten aika paketoida kasaan kulunut vuosi.  Ja täytyy heti kärkeen todeta, että todella aktiivinen vuosi olikin. Totta kai lähtökohtakin oli tänä vuonna ihan erilainen, kun oli jo vajaa 2-vuotias koira sen vajaa vuotiaan sijaan, ja pystyttiinkin siis tekemään jo paljon enemmän kuin edellisenä vuonna. Ja kuten koiraharrastukseen kuuluu, niin mukaan mahtui niin ylä- kuin sitten niitä alamäkiäkin.

MEJÄ

Ensimmäinen MEJÄ-koekausi meillä starttasi jo tosi aikaisin keväästä, kun meidän kummankin ihka ensimmäinen koe oli jo huhtikuussa ja sitä ennen alla oli yksi lyhyt omatekoinen jälki. Talven jälkeen Kodalla intoa jäljellä piisasikin ja saatiinkin tuosta kokeesta meidän toistaiseksi paras tulos eli AVO2. Se oli hyvä suoritus, sillä kyseisessä kokeessa tosi moni koirakko jäi nollille juurikin liian innokkaan kevään ensimmäisen jäljen takia.

Tämän jälkeen käytiin kahdessa toisessa kokeessa, joista toisessa ikävä kyllä kapsahdettiin ihan jäätävään kaatosateeseen. Puoleenväliin jälkeä Koda jäljesti todella hyvin, mutta loppumatka oli viistoa ylämäkeä ja sade teki tepposet kun oli huuhtonut jäljen ympäriinsä. Kolmannessa kokeessa olikin sitten aivan liian riistarikas metsä, jossa Koda jäljesti jäljen sijaan tuoreita hirven jälkiä sekä yhden teeren lentoon asti. Näissä jäätiin siis nollille, mutta oppia ja kokemusta saatiin, sekä itse ennen kaikkea opin suunnistamaan ja pääsin siitä kammosta eroon.

 Ensi kesä onkin MEJÄN osalta iso kysymysmerkki. Erittäin hauska laji, mutta ikävä kyllä liian aikaa vievä. Jos saan unelmieni kesäduunin, niin luulenpa että ei kyllä riitä millään MEJÄ-kokeisiin aikaa. Varmasti omia jälkiä tehdään ja treenataan, mutta kokeet on niin eri juttu. Enkä kyllä muutenkaan niihin halua suunnata ennen kuin Koda on tarkempi ja varmempi. Tää on siitäkin hyvä laji, ettei se katso ikää millään tavalla. Yksikin tolleri-herra jälkivalioitui aiemmin tänä vuonna 11-vuotiaana joten ei meillä tosiaan ole tän kanssa mikään kiire! Voidaan siis ihan huoletta tehdä muutakin ja palata tähän joskus myöhemminkin jos siltä tuntuu.

Terveystulokset & MH-luonnekuvaus

Kodan silmät peilattiin ja polvet tutkittiin jo viime vuonna, mutta tänä vuonna tehtiin myös loputkin terveystutkimukset reilussa 1,5 vuoden iässä. Käytiin kesäkuussa lonkka- ja kyynärkuvissa ja sen lisäksi otettiin myös verinäytteet PRA ja CEA-testejä varten. Ja erittäin hyvät tulokset tulikin kaikin puolin.  Oli aika ikimuistoinen toi lonkkakuvauspäivä, kun punanenä oli niin valtavassa darrassa koko loppupäivän.:)

Sen lisäksi käytiin heinäkuussa Riihimäellä Novascotiannoutajat RY:n järjestämässä MH-luonnekuvauksessa ja se olikin yksi kesän ehdottomia kohokohtia ja mielenkiintoisimpia päiviä. Koda suoriutui varsin mallikkaasti ja sai mielestäni näköisensä lausunnon. Kyllä on jätkä isäänsä tullut, eli kovuutta ja äijämäisyyttä löytyy. (Nyt syksyllä sitä on tullut vielä lisää) Ei ole niin pehmoinen nallekarhu, miksi sitä ulkonäön perusteella voisi luulla. Kuitenkin jäbä palautui tehtävien jälkeen nopeasti ja tuomarikin totesi, että siinä on kyllä avoin ja sosiaalinen tolleri. Tämän kuvauksen perusteella uskon, että Koda sietäisi myös varsinaisen luonnetestin, joka on vieläkin astetta kovempi koetus koiralle. Aionkin joko ensi tai sitä seuraavana kesänä myös sellaisessa Kodan käyttää.

Näyttelyt

Näyttelykausi meillä starttasi maaliskuussa ja päättyi syyskuussa ja tuohon väliin mahtui yhteensä 11 näyttelyä. Maaliskuussa oltiin vikan kerran junnuissa ja muuten oltiin nuorten luokassa koko ajan, tosin TollerShowssa korkattiin jo AVO-luokka sopivamman tuomarin takia. Keväällä ja alkukesästä tulokset vaihteli, mutta loppukesästä oli tasaista ERI-suorittamista.  Saatiin yhteensä kolme luokkavoittoa, 8X ERI, 2X EH ja kerran tuo ihmeellinen H (eli hieno;)). Kesäkuussa napsahti Forssasta ensimmäinen SERT ja se jäikin erityisesti mieleen, kun olin itse vetämässä MEJÄ-kokeeseen jälkiä paahtavassa helteessä ja sain keskellä metsää tekstarin Kodan handlerilta että SERTi tuli!

Sen jälkeen koittivatkin nuo isot kekkerit, eli SNJ, Maailmanvoittaja sekä TollerShow. Niissä jäbä teki tasaisen varmaa suorittamista ja kaikista sileät ERIt ja SNJ:ssä ja MV:ssä vielä sijoitukset päälle.

Syyskuussa napattiin vielä Mastery syysnäyttelystä PU2 ja VASERT ja Porvoosta vielä ERI SA. Tuossa alkusyksystä alkoi sitten hormonit sen verran hyrräämään, että kehässä alkoi ikävä kyllä näkymään melkoinen ärisevä apina. Sen takia jäätiinkin nyt pidemmälle näyttelytauolle, tuosta kukkoilusta on vaan päästävä eroon tai ei ole kivaa enää kellään.

Nämä ”meriitit” nyt ei varmasti kovin monelle varmasti merkkaisi yhtään mitään ja olisi taatusti melkoinen pettymys, mutta omalla kohdalla pakkoa sanoa että tyytyväinen olen. Tämä harrastus jos mikä on kyllä opettanut nöyräksi. Näyttelyt on sitä paitsi niin tuomaripeliä loppupeleissä, siitä hyvä esimerkki tuo että ensin saatiin H ja heti seuraavasta PU3 SERT. Se viimeistään opetti minulle, että ei tää oikeesti niin vakavaa ole.:D Joku tuomari tykkää, toinen ei. Ja itse kun en tälläydy ja pukeudu hamosiin ja jakkuihin noita tuomareita varten, vaan haluan edelleen elää siinä uskossa että siellä tosiaan katotaan sitä koiraa eikä naamataulua.

Ensi vuoden näyttelyistä en osaa sanoa mitään. Näyttelykalenteri näyttää vähän siltä, että karkelot alkaa luultavasti toukokuussa. Eikä meidän päätavotteet ensi vuodelle edes ole tuo misseily, mutta eiköhän me jossain kehässä käydä jos lähialueelle sattuu sopiva tuomari. Pikkuisen on katseet suuntautuneet tuonne Suomen rajojen ulkopuolelle tässä näyttelyasiassa, mutta siitä ehkä lisää tulevaisuudessa.

Uiminen

Kyllä voi ihan rehellisesti sanoa, että parasta viime kesässä oli ehdottomasti tuo Kodan uimakammon selätys! Olin ollut kieltämättä huolissani että tuleeko tuosta uimaria koskaan, kun ei ennen edes pallon, Eetun tai minun perässä veteen lähtenyt. Harjoitus ja kärsivällisyys (ja varmasti myös ne kammottavat helteet!) tuotti kuitenkin tulosta ja vesikammoisesta noutajasta tuli kuin tulikin vesipeto.:) Sinänsä pieni ja arkinen asia, mutta ihan mieletön juttu meille! Loppukesästä ei punaturkkia vedestä saanutkaan pois ja se tiesi aina minne oltiin menossa, kun uimapaikan parkkikselle saavuttiin. Kaikkein parastahan vielä oli, kun saatiin uimareissuille seuraa Didistä ja mökillä Eetusta. Toivottavasti jäbä on yhtä onnessaan vedessä myös ensi kesänä, sillä haluaisin itse päästä jo kovasti vesinoutoja treenaamaan.

BH

Tämä oli se, minkä kaikista eniten halusin tänä vuonna saavuttaa, mutta kieltämättä se saattoi olla hieman kunnianhimoinen tavoite noin nuorelle ja vielä kovin ärsykeherkälle koiralle. Käytiin parillakin eri kurssilla tähän valmentautumassa ja hyvää oppia saatiinkin, mutta ei sitten loppupeleissä vaan vielä oltu kuitenkaan ihan valmiita tähän. Kieltämättä ehkä jankkasin tuota kaaviota jopa liikaa ja Koda sitten loppukesästä jo puutui koko hommaan. Ja ennen kaikkea en muistanut tehdä tuota ilon kautta, niin kuin sitten tokoa ollaan tehty, eikä no edes niin kamalasti kuitenkaan eroa toisistaan.

Syyskuun alussa käytiin Kotkassa kokeessa kuitenkin kokeilemassa, mutta ei tullut BH:ta vielä tilille. En kyllä ihan ollut samaa mieltä tuomarin kanssa kaikesta vaikka paikkamakuu huonosti menikin, mutta perustottis osuuteen olin itse kuitenkin suhtkoht tyytyväinen. Noh, ei se silti ihan turha reissu sinänsä ollut, vaikkei PAKK0 kivalta näytäkään. Totesin vain kokeen aikana että ei perhana, eihän tää koetilanne oikeasti olekaan läheskään niin kamala mitä olin aina kuvitellut. Päinvastoin oli jopa ihan rentoa ja mukavaa talsia koiran kanssa kentällä (nurmikenttä kokeita kyllä tästedes vältetään!) ja se jännitys kummasti katoaa ja unohtuu kun suoritus alkaa. Vaikkei tässä kokeessa onnistuttu, niin siitä sain sen verran itseluottamusta että uskaltauduttiin tokokentille vielä myöhemmin syksyllä. BH on silti kovasti tavotteena, katellaan miten lähtee tottis ens vuoden puolella sujumaan ja katellaan sitä siis vielä uudestaan myöhemmin. Mahkuja on tuomarinkin mukaan kyllä, niin miksi lopettaa ja luovuttaa siihen.:)

TOKO

Haha! Vielä viime vuonna mulla oli vankka käsitys siitä, että ei suotaisi hifistely-tokolle mitään ajatusta ja siirryttäisiin rallytokoon sen sijaan. No, kas kummaa never say never! Syystä tai toisesta loppukesästä alkoi toko kulkemaan ja meillä molemmilla oli sitä reenatessa huisin hauskaa, kun löytyi se yhteinen sävel ja meille oikea treenitapa. Sitten alkoikin kutkuttelemaan pieni ajatus tokokokeista. (Sanna ehkä myös hieman tässä avitti :D)

Niinpä sitten käytiin ensin möllitokoilemassa hyvä tulos 178p eli ALO1, mikä osoitti että kyllä meillä tosiaan rahkeita ja mahkuja on! Lokakuun alussa startattiin sitten ensimmäisessä virallisessa kokeessa, josta tuloksena ihan kelpo ALO2 146,5p. Hyvä aloitus siis, pikkuisen siinä toki oli vähän enemmän jännitystä ja puristusta kuin mölleissä, mutta oli silti mukava ja rento suoritus ja se oli niin nopeasti ohi ettei sitä kummemmin kerennyt ees jännittää. Kaikki muut liikkeet menee jo oikein hyvin, tuo paikkamakuu häiriössä vaan tuottaa vielä päänvaivaa, muutenhan tuo on jo varma. Mutta mölleissä sekin kuitenkin onnistui, eli kunhan kaikki vaan hyvänä päivänä natsaa niin toivottavasti vielä ensi keväänä/kesänä ollaan sen TK1:sen arvoisia. Se meneekin kaiken muun edelle ja on meidän ensi vuoden päätavoite, tahdon saada sen pois alta ennen kuin nuo tokon sääntömuutokset tulevat voimaan elokuun alussa. On nimittäin aika vaikeaksi menossa, huhhuh! En kyllä allekirjoita noita muutoksia ite yhtään..

Uudet tutut

Sosiaalisia otuksia kun me koiraihmiset ollaan, niin tänäkin vuonna, kiitos koiraharrastuksen, saatiin paljon uusia tuttavuuksia, niin ihmisiä kuin koiriakin. Sen lisäksi tehtiin enemmän tuttavuutta myös entuudestaan tuttuihin koirakkoihin ja oltiin entistä enemmän heidän kanssaan tekemisissä. Siitäkin mahtavaa ja antoisaa hommaa on tämä.:)

Tässäpä suurin piirtein oli meidän vuosi, näin lyhyesti kiteytettynä. Voisin vielä tarkemmin uuden vuoden jälkeen tehdä pienen postauksen ensi vuoden suunnitelmista ja ajatuksista, kunhan ne nyt kunnolla selkiytyvät vielä minullekin. Muutoksia tulee varmasti kuitenkin johonkin kohtaan, kun on sitä tosiaan muutakin elämää kuin tämä koirailu.

Näillä puheilla me siirytään uudenvuoden viettoon sukulaisille Keski-Suomeen.

Oikein ratkirailakasta ja menestyksekästä uutta vuotta 2015! Pitäkää itsenne ja nelijalkaiset ystävänne turvassa raketeilta.:)

Ensimmäinen SERTi ja Sysmän MEJÄ-koe

Huhhuh, ristus mikä reissu! Meillä oli pitkä ja raskas viikonloppu, johon kuului sekä näyttely, että MEJÄ-koe. Joten tekemistä ja ajamista siis riitti.

Meidän toukokuiset näyttelyt jättivät parantamisen varaa, joten olin hetken mielijohteesta ilmoittanut Kodan Forssan KR:ään, vaikka alunperin kehiin piti palata vasta heinäkuussa. (Kuinkas kävikään, kyllä kannatti!)
Sitten sattuikin niin, että saatiin juuri samalle viikonlopulle peräti kaksi MEJÄ-koekutsua, joista valitsin Itä-Hämeen Nuuskujen järjestämän kokeen. No, sitten oli selvää että en silloin lauantaina itse pääse sekä näyttelyyn että koejälkiä vetämään, joten Kodalle oli pakko keksiä ja etsiä jostan handleri.
Kiitos Facebookin, handleri löytyi juuri sopivasti myöhään torstai-iltana. Ulla ilmoittautui vapaaehtoiseksi, sillä hän oli myös menossa Forssaan whippettejä esittämään, ja totesi minulle että "heitä vain koira tänne niin me viedään se, kyllä me yksi tollerikin saadaan esitettyä.":)
Ja niin sitten tapahtui, että lauantaina herättiin aamulla anivarhain, ja tehtiin koukkaus Kärkölään Ullan luo. Eipä tuo iso koukkaus kyllä ollut, sillä Kärkölä oli ihan sopivasti matkan varrella Sysmään. Jätin Kodan siis sinne jatkaakseni Sysmää kohti, ja kyllä oli pojan ihmetys suuri, kun äiskä vaan otti ja lähti ja jätti hänet sinne täysin tuntemattoman ihmisen ja koirien kanssa!

Sen koommin en juuri kerennyt miettiä miten Kodalla menee, kun jälkihommat pitivät sen verran kiireisinä. Sain jälkiparikseni kokeiden ensikertalaisen, joten tällä kertaa minä olin se joka oli neuvojan ja opettajan roolissa, mutta hyvin me suunnistettiin ja kaksi AVO-jälkeä tehtiin! Samaan aikaan tollerit esitettiin kehässä klo 11.15 ja me olimme saaneet ensimmäisen jäljen tehtyä klo 12 ja kun palasimme autolle, oli tottakai pakko tarkistaa puhelin viestien varalta. Ja en kyllä ollut uskoa silmiäni kun Ullalta oli tullut viesti "SERTI tuli!!!"
Olin aluksi ihan mykistynyt ja sitten aloin vaan tuulettamaan. Jälkiparinikin ihmetteli että mitäs se nyt yhtäkkiä alkaa hihkumaan ja tanssimaan keskellä metsää. Mutta pakkohan se oli! Samantien lähti myös soitto Kodan kasvattajalle, Sarille ja todettiin että nyt on kyllä putki päällä Zupremeilla! Eipä siinä loppupäivästä tuntuneet paarmojen ja hyttysten pistot metsässä enää yhtikäs miltään, hymy persiissä tehtiin toinenkin jälki.

Kun jäljet oli tehty ja jätetty metsään muhimaan, suuntasin tottakai takaisin kohti Kärkölää hakemaan Kodaa. Sain siellä sitten tarkemmin Ullalta kuulla miten oli mennyt ja kehui poikaa kovasti! Oli normiremmissä kiskonut kauheasti (ei mitään uutta) mutta muuten oli ollut kevythäkissään hiljaa ja rauhallisesti ja heti näyttelyremmissä ei enää kiskonut ollenkaan ja esiintyi todella nätisti.
Sitten pääsinkin viimein lukemaan arvostelun ja ihailemaan palkintoja, mutta ennen kaikkea halimaan pojan ihan lyttyyn.:)
Tuomarina Forssassa oli Stefan Sinko ja Kodan arvostelu kuului seuraavasti:
"Almost 2 years old. Very nice type. Good head, correct bite. Lovely body proportions. Correct upperline and tail. Good hindquarters. Good coat condition. Moves correctly."
Tuloksena siis kokonaisuudessaan NUO ERI1 SA PU3 SERT!

Ekaa kertaa siis (vihdoin ja viimein!) poju pääsi pyörähtämään paras uros-kehässä ja oli siellä kivenkovassa seurassa, niin ei voi muuta olla kuin ylpeä! Erityisen kovan suorituksen tästä tekee myös se, että Koda oli kehässä tosiaan sille täysin tuntemattoman, uuden ihmisen käsiteltävänä! Mieletön jäbä.:) Tästä pääsinkin sitten ajatukseen, että pitäisikö mun nyt tästä lähtien hankkia sille aina joku toinen handleri? ;)
Eipäs tunnu tuo edellisen näyttelyn H enää yhtään missään! Sitäpaitsi, kehän laidalta on kuultu sanonta, että "jokaiselta hyvältä näyttelykoiralta löytyy se H sieltä sarakkeesta!"
Hienosta menestyksestä johtuen tottakai harmittaa, että en ollut itse paikalla todistamassa pojun ensimmäistä SERTiä, olisi ollut hienoa olla kokemassa se hetki yhdessä, mutta ehkä vielä joskus uudestaan, toivottavasti! Sain kuin sainkin silti paikanpäältä muutaman kuvan!

Kuvat (c) Katri Linna

Eilen sunnuntaina oli sitten MEJÄ-kokeen vuoro, mutta siitä ei valitettavasti jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Kokeen järjestänä oli siis Itä-Hämeen Nuuskut Ry, ja joukossa oli muutamia tuttuja kasvoja ja koiria Päijät-Hämeen huhtikuisesta kokeesta. Maastot ja kaikki muut puitteet olivat tiptop, aivan kuten kevään kokeessa joten niistä jäivät todella hyvät fiilikset!
Eilen oli +20 astetta ja puolipilvistä, mutta todella painostava keli, mutta keli ei ollut Kodalle ongelma. Tällä kertaa kapsahdettiin liiankin riistarikkaaseen metsään. Koda jäljesti puoleenväliin jälkeä reipasta vauhtia edeten jäljen mukaisesti hieman kiemurrellen. Sen jälkeen kohtasimme edellisöisiin hirven jätöksiin sekä jälkiin, sorkan jäljet näkyivät edelleen selvästi märällä sammaleella. No, Kodahan niistä innostui hukan arvoisesti. Palautettiin poju jäljelle jota lähtikin jatkamaan, mutta hirvet olivat viihtyneet meidän jäljen läheisyydessä niin hyvin, että samalla lailla kävi hetken päästä uudelleen. Toinen hukka, ja uutta yritystä peliin. Hirven jäljet jäivät taakse ja matkaa jatkettiin. Koda tuli kulmalle ja makuulle, jolle pysähtyi ja merkkasi todella tarkasti, jota ei ensimmäisessä kokeessa tehnyt lainkaan joten siinä parannettiin! Pian tämän jälkeen kuitenkin Koda yhtäkkiä kyyristyi maata vasten ja alkoi vaanimaan jotakin. Ja ennen kuin ehdin kieltää, niin pienen kuusen alta pyrähti lentoon teeri. Kodalla ei ollut tarvetta lähteä sen perään, mutta tässä vaiheessa oli jäljestysmotivaatio jo kärsinyt sen verran, ettei se jaksanut keskittyä enää, joten treenimielessä mentiin loppuun asti.
Tosin tästä ei jäänyt itselleni hirveän hyvä maku, sillä kyseinen tuomari meni itse edellä tallaten jälkeä, joten ei Kodalle jäänyt oikein muuta roolia kuin vain tulla tuomarin perässä. Enkä sitten viitsinyt asiasta mainita, kun en löytänyt oikeata tapaa ilmaista asiaa.. Loppujäljeltä, noin 50 metriä ennen kaatoa jäljen vierestä löytyi vielä kuollut verinen varis (hyh,mitähän lie sillekin käynyt!) ja se oli Kodan mielestä hyvä palkinto, sillä sen jälkeen sitä ei saanut jäljestämään enää millään, eikä sorkkakaan kiinnostanut sitä läheskään yhtä paljon kuin yleensä.
Joten nollille jäätiin tässä kokeessa. Tuomarikin jälkikäteen harmitteli, että miten sattuikin noin huono tuuri lentävän lähdön jälkeen. Myöhemmin sain kuulla, että juuri tuolla alueella oli nähty uroshirviä laiduntamassa, mokomat sitten eksyivät juuri meidän jäljelle. No, toisaalta olen ihan tyytyväinen ettei törmätty noihin sarvipäisiin jäljenpilaajiin ihan livenä kuitenkaan! Siskonikin hyvin tokaisi illalla, että Koda vissiin lauantain menestyksen jälkeen halusi nostaa riman ihan ylös asti ja jäljestää kokonaisen hirven pelkän sorkan sijaan.:)
Eipähän kuitenkaan todellakaan tyhjin käsin jääty tänä viikonloppuna! Sertin lisäksi saatiin taas roppakaupalla uusia kokemuksia, sekä uusia koirakontakteja ja tuttavuuksia. 

Mutta joo, tässä taisikin sitten olla meidän mejäilyt tällä kertaa. Tai ainakin tälle kesälle. Itselläni ei ole kyllä minkäänlaista intoa eikä motivaatiota lähteä näihin karkeloihin nyt enää ennenkuin koira on varmempi ja tarkempi. En jaksa stressata tästä asiasta, koira on kuitenkin vielä nuori ja näihin kekkereihin kerkiää myöhemminkin vielä. Ollaan kuitenkin saatu ensimmäiset kokemukset tästäkin, eikä nyt enää jännitä lähteä mukaan näihin hommiin, jos sille päälle vielä joskus tulevaisuudessa sattuu.

Nyt me keskitytään tuohon BH:n ja perustottiksen hiomiseen heinä-elokuu. Torstaina meillä alkaa kolmen opetuskerran mittainen BH:n tehokurssi, jossa tulee henkilöryhmä sekä kaupunkiosuus-treeniä. Olisi mahtavaa saada se nyt syksyllä pois alta, niin voidaan ruveta kunnolla PK-hommiin. Palveluskoirien päämaja sijaitsee juuri täällä Keravalla, niin koulutuksia, kokeita ja tapahtumia on tällä alueella paljon ja niihin olisi viimeistään ensi kesänä päästävä kyllä jo mukaan. Startataan nyt lähiaikoina myös parissa möllitokokokeessa, että saan vähän käsitystä miten Koda käyttäytyy tällaisessa uudessa tilanteessa.
Ensi sunnuntaina koittaa myös Kodan MH-luonnekuvaus, siitä tulee takuulla mielenkiintoista!

Ja tottakai lopuksi vielä:

Onnellinen ja komea palkintopoju!

MEJÄ-koe

Huhhuh johan on ollut hommaa, kiirettä, aikaisia aamuja ja pitkiä päiviä! Olin ensin 1,5 viikkoa Imatralla U18-poikien jääkiekon MM-kisoissa töissä ja tulin vasta perjantai-iltana takaisin ja heti seuraavana aamuna olin jo klo 9 Hollolassa valmiina jäljentekopuuhiin.
Olin ottamassa siis osaa Kodan ja minun ensimmäiseen MEJÄ-kokeeseen, jonka järjestänä toimi Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistys ja koepaikkana oli siis Hollola. Sain jäljentekoparikseni todellisen kehäketun, Outin, joka oli itseasiassa kaikki kyseiset koejäljet suunnitellutkin. Outi opetti minulle kaiken kompassista ja kartasta, joita en siis ole käyttänyt sitten ala-asteen joten aika hukassa olin niiden kanssa! En vieläkään lähtisi niiden kanssa yksin metsään, mutta ei niiden käsitteleminen enää mikään mörkökään ole.
Aluksi siis suunnistimme ja merkitsimme minun opastettavan jälkeni, jonka jälkeen veretimme sen. Sieltä siirryimme Outin VOI-jäljelle, jonka sain verettää ja olikin mielenkiintoista päästä tekemään Voittaja-luokan jälkeä, siinä olikin hommaa!

Sunnuntai-aamuna kello soikin sitten klo 6.00, koira ja kamat autoon vaan ja kohti Hollolaa. Koko viikonloppu oli todella lämmin, aurinkoinen ja kuiva ja vaikka olinkin omaa opastustani jännittänyt enemmän kuin Kodan suoritusta niin kyllä minua aamulla jännitti ihan kaikki mahdollinen! Suurin huoleni alkoi olemaan se, että läpäiseekö Koda paukkukoetta että pääsisi edes jäljelle. Koepaikalla jännitin kyllä ihan tuhatta ja sataa, mutta kiva porukka ja rennon oloiset tuomarit saivat kyllä rauhoittumaan hieman.
Ylituomari piti alkupuheen päämajalla, jonka jälkeen arvoimme jäljet. Koda sai AVO1-jäljen, eli oli vuorossa ihan ensimmäisenä. Sinänsä kävi todella hyvä tuuri, että se sai lähteä hommiin jo heti aamusta ja minun opasjälkeni oli AVO2 eli heti Kodan suorituksen jälkeen, ja jäljetkin olivat samalla alueella joten kaikki hoitui samantien alta pois.

Paukkukoe suoritettiin kahdessa eri erässä. Koirat sidottiin merkatun alueen puihin MEJÄ-kamppeissaan ja jätettiin sinne. Tuomari kutsui ohjaajat pois ja toinen ampui. Koda vain istuskeli ja katseli koirakavereita ympärillään ja minä sain huokaista helpotuksesta, ensimmäinen tavoite oli läpäisty.:)
Sitten hajaannuimme ja suuntasimme jäljille. Ja vaikka olin tosiaan ajatellut, että se oma opastaminen jännittäisi minua enemmän, niin kyllä minua lähestulkoon hirvitti kun otin Kodaa ulos autosta. Olin kerennyt luoda jo kaikki mahdolliset kauhuskenaariot päässäni ja tiesin että juuri tuollainen kuiva ja kuuma keli olisi Kodalle tosi vaikea, se kun on märänkelin jäljestäjä enemmänkin. Oltiin siis kyllä todella onnekkaita että Koda sai jäljestää jo heti aamusta, sillä mittari näytti yhdeksältä jo +12 astetta.

Maasto oli todella helppoa, tasaista sammalpohjaista mäntymetsää. Koda lähti alkumakaukselta harvinaisen rauhallisesti liikkeelle ja ohjasin sitä sallitun kymmenen metrin ajan, mutta jo silloin minulla oli tunne että tänään ei tule olemaan se ihan paras päivä. Koda lähti kaartamaan todella vahvasti oikealle ja tulikin lähes ajotielle asti ja kyllähän siinä vaiheessa järki sanoo ettei jälki voi täällä olla. Koda kääntyi siis takaisin ja löysi jäljen; tosin menimme sen vieressä jäljen suuntaisesti emmekkä itse jäljellä, näin pinkkejä pyykkipoikia vasemmalla puolellani reilun viiden metrin päässä. (Tuomari sanoikin kokeen jälkeen, että Koda meni tänään lähes koko matkan tuulen alapuolella, mikä on sinänsä mielenkiintoista koska se on yleensä hyvin maavainuinen. Varmaan tuo kuiva keli sai sen käyttämään ilmavainua enemmän, vaikka itse en edes tuulta metsiköstä havainnutkaan.)
En itse havainnut meidän jäljen kumpaakaan kulmaa, ja itseasiassa tiesin että ne on Kodan heikkous. Niiden merkkaamista pitää kyllä treenata omilla jäljillä. Mutta kyllä se ne periaatteessa löysi, oikaisi vain. Pitkän matkaa Koda harhaili sinne tänne, meni hirveätä siksakkia ja sen lisäksi merkkaili ja kakkasikin muutaman kerran. Eihän merkkailuista vähennetä mitään, mutta itsellään oli sellainen olo että hohhoijaa, keskittyminen herpaantuu taas. Koda ei koskaan ollut aiemmin mennyt näin pitkää jälkeä, sillä omat treenijälkemme olen pitänyt melko lyhyinä (max 500m) että motivaatio ja mielenkiinto säilyvät, joten Koda olikin jäljen puolivälissä hieman ihmeissään että missäs se sorkka on ja pysähtyikin läähättämään ja ihmettelemään. Sillä oli todella kuuma, sen näki, ja siinä kohtaa minun olikin hieman rohkaistava sitä äänellä ja kehotin etsimään uudelleen.
Koda saikin vainun ja lähti ihan liitämään eteenpäin ja näytti olevan todella määrätietoisen näköinen. Sitten havaitsin sorkan sivullani, mutta Koda vain posotti menemään eteenpäin ja pakkohan sitä oli vain seurata. Ja Koda seurasi tätä jälkeä aina tielle, ihan kyseisen jäljen alkuun saakka. Siinä vaiheessa olin että apua, tästä ei voi tulla kyllä enää yhtään mitään. Tuomari kuitenkin antoi minun vielä palauttaa Kodan jäljelle, ja sieltä poju löysikin tiensä suoraan sorkalle. Ja heti sorkan löydettyään ja nuoltuaan punaturkki kävikin sorkan viereen kuoppaan makaamaan, kieri mättäällä ja oli niiiiiin kertakaikkisen tyytyväisen näköinen! Siinä vaiheessa oli niin hymy persiissä itselläänkin kun näki koiran ilmeen, ja toinen tavoitettu oli saavutettu: oltiin kuin oltiinkin päästy kaadolle!
Sen jälkeen lähdinkin saman tien viemään kaatoa opastamalleni jäljelle ja sieltä jäi kyllä fiilis! Kun metsään ja reitille pääsi, niin ei se ollutkaan niin jännää sekään. Mitä nyt yhdessä vaiheessa kompasillani käveli iso hämähäki , mutta nää asiathan kuuluu metsään! Hyvin meni siis sielläkin ja suunnistin lähes koko matkan kyllä näkömuistista kuin kompassin avulla. Kuumahan siellä oli ja rankkaa kuin mikä, ei kyllä ihan joka viikonloppua jaksa näissä kekkereissä viettää.

Koska Koda jäljesti heti ensimmäisenä ja minä opastin heti perään, niin olimme jo puoliltapäivin valmiita ja meidän piti siis odotella vielä pitkä tovi muita. Syötiin siis ihan rauhassa eväitä, lenkkeiltiin, viilennyttiin autossa ja sen lisäksi Koda kävi heittämässä talviturkin majan viereisessä lammessa.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä kuuma, pitkä ja rankka päivä ja koko viikonloppu, varsinkin kun tulin tosiaan suoraan työkeikalta metsähommiin. Mutta mikäs siinä ollessa, keli oli ihana, koirat ja ihmiset mukavia ja tän jätkän kanssa on kyllä niin kiva reissata ja harrastaa että ei voinut edes valittaa vaikka väsymys alkoikin jo painaa päälle.

Viiden jälkeen tulivat viimeisetkin jäljiltään pois, pari käärmettä oli kuulemma nähty, mutta kaikeksi onneksi mitään ei ollut käynyt. Sen jälkeen odoteltiinkin sitten tuomareiden tuloksia. Sen Kodan harhailun ja kaadon ohi suhauttaumisen jälkeen olin todella pessimistinen ja ajattelin että ei voi kyllä kovin kummoista tulosta tulla. Tuomarit sanoivatkin, että kyseessä oli todella perus kevään ensimmäinen jälki: koirilla oli enemmän intoa kuin tarkkuutta hommissaan.

Kodakin oli majalla kuulemassa tuloksia.

Tuomarit lukivat kuvauksen joka jäljen kulusta ja sen jälkeen pisteet ja palkintosijan. En siis voinut uskoa korviani kun Kodan vuoro tuli. Tuomarina meillä oli Hannu Palonen ja hänen kuvauksensa Kodan jäljestyksestä kuului näin:
"Rauhallisesti liikkeelle. Ensimmäisellä osuudella jäljen oikealle puolelle lenkkejä, yksi laajempi. Toisella osuudella ensin polveillen, sitten oikealla puolen kulkien kulmalta ohi aina hukan rajoille, selviää kuitenkin takaisin. Kolmas osuus tarkimmin, mutta hieman ennen kaatoa vasemmalle ja sieltä aina tielle saakka. Hukka. Jäljelle takaisin tuotuna kaadolle. Ensimmäinen kulma hieman oikaisten. Kaato käytös hyväksytty."
Pisteitä siis 31, mikä tarkoittaa tulosta AVO2!
Kyllä olin ihmeissäni ja niin tyytyväinen tuohon tulokseen! Ei ollenkaan hullummin meidän kummankin ensimmäisessä kokeessa. En jaksanut edes harmitella että tulos olisi voinut olla jopa AVO1 jos Koda olisi mennyt suoraan kaadolle jo ensimmäisellä kerralla.
Nyt vaan jatkossa tosiaan varmuutta kulmille ja makauksille, että saisi niistä enemmän pisteitä. Mutta olen kyllä niin tyytyväinen punaturkkiin, oli koko rankka viikonloppu kaiken vaivan arvoista! Hienon tuloksen lisäksi matkaan tarttui paljon kokemusta, uutta tietoa ja ennen kaikkea motivaatiota jatkaa MEJÄilyä vaikka se rankkaa ja aikaavievää onkin.

Saatiinpa eilen vielä palkinnoksi muutama pussi nameja sekä pehmeä vesileikkeihin tarkoitettu frisbee, jota on kyllä jo nyt rakastettu niin paljon että saa nähdä pääseekö se koskaan veteen asti.

Tyytyväinen ja mahtava otus!