Äidin pikkupoika menee muille maille

Äidin pikkupoika menee vaikka ulkomaille!

Ja niin menikin. Tuo meidän vuoden 2017 ja loppuvuoden postaus antaa näköjään edelleen odotuttaa itseään, kyllä sekin vielä tulossa on, kun vain saisi aikaiseksi. Tapahtumia on ollut jonkin verran, mutta ei vaan ole kerennyt koneelle istua sen vertaa. Kun opiskelee/tekee kaikki työt koneella muutenkin, niin ei vaan jaksa kotona enää avata konetta ollenkaan jossei ihan pakko ole..

No joka tapauksessa, kuten tämän tekstin otsikkokin sen kertoo, äidin pikkupoika tosiaan käväisi ensimmäistä kertaa ulkomailla.:) Suunnaksi otettiin Latvia ja Daugavpils, jossa oli kaksi kansallista koiranäyttelyä tuossa 1,5 viikkoa sitten. Matkaseurana meillä oli kaverini Sari sekä Sarin 4-vuotias flättipoika Rocky. Rocky ja Cooper olivat marraskuussa yhdessä Tampere KV:ssa jonne matkattiin niin ikään Sarin autolla, mutta sen kummemmin pojat eivät ole toistensa kanssa olleet tekemisissä. Siitä huolimatta pojat sujahtivat samaan laumaan ihan luonnostaan, mitään murinoita tai valtataisteluita ei tarvittu. Cooper täytti matkan aikana 10kk ja vaikka onkin jo aloittanut mörkö/murkkuiän, niin alistui Rockylle muitta mutkitta. Tämä teki toki reissusta erittäin helpon, kun pojat olivat oikein tyytyväisinä yhdessä niin hytissä kuin takakontissakin vaikka ahdastakin välillä oli.:) Taisi molemmilla vaan olla kivaa kun oli seuraa, molemmat kun ovat tottuneet että laumassa on muitakin koiria.

Hienot reissupojat!

Cooperille oltiin tosiaan ensimmäisiä junnusertejä hakemassa. Kodan kanssa en mitään junnutitteleitä lähtenyt koskaan edes hakemaan ja tuntuu ne edelleen vähän hassuilta ja jopa "turhilta" mutta mikäs siinä, kokeillaan nyt kuinka tässä käy.:) Tollereita oli ilmoitettu kaksi, molemmat Suomesta. Toinen oli valiouros joten kisaa junnusertistä ei onneksi ollut. Tämä oli Cooperille myös ensi kerta virallisessa juniorikehässä, Suomessahan ei olle kehiä korkattu junnuissa vielä ollenkaan. Eikä vieläkään tiedetä milloin ja missä korkataan, joskus keväällä jossain ehkä.:D
Lauantain tuomarina oli makedonialainen setä Pero Bozhinovski. Cooperia ei ollut pitkä matka haitannut ja rasittanut yhtään, vaan virtaa riitti (kuten aina) kuin pienessä kylässä. Kehässä mentiinkin melkoista pupuloikkaa, hohhoijaa taas.:D On tuo kyllä niin erilainen kuin aina rauhallinen ja maltillinen isänsä.. Meillä oli tavoitteena saada edes yksi Latvian junnuserti (toivottavasti) roikkumaan jatkoa ajatellen. Ja se sitten saatiinkin heti kättelyssä.:) Ei siinä kauaa tarvinnut tuomarin edessä seistä kun jo kysyttiin saako ottaa sertin vastaan, hieno ipana!

Joku voisi kertoa Cooperille että se on koira eikä kenguru.

On tuo vaan (vaikka itse sanonkin) niin tavattoman kaunis ja lupaava poika! Se on musta jo nyt paljon hienompi kuin Koda, tekee niin paljon että on tuota jalkaa 4cm enempi ja Cooperille on tulossa vielä Kodankin kaunista päätä hienompi pää ja ilme, kunhan tuosta toivottavasti vielä vähän kasvaa ja levenee. Ai että! Se on vielä varsinkin alkanut vihdoinkin saada massaa ja turkkia ja miehistyä silmissä, voi jestas että tykkään meidän tulevaisuuden toivosta vaan niin paljon! <3 Eikä olisi tuo lauantain arvostelu voinut alkaakaan Cooperia paremmin kuvaavalla lauseella:

"Very active temperament. Excellent head and expression. Correct move up and down. Good length. Correct pigment. Quality coat."
-> JUN ERI1 SA J-SERT PU2

10kk, 52cm & 20,5kg.

Rockyllekin saatiin heti lauantaina se mitä tultiin hakemaan, eli Latvian serti ja pojusta tuli samalla LV MVA, onnea vielä tätäkin kautta Sari! :) Kyllä oli siis syytä korkata illalla hotellilla molemmille pojille!
Lauantain kruunasi vielä myöhemmin tieto, että Kodan ja Bonitan Viroon muuttanut tytär Sipsik (Hedera's She's Gorgeous) oli ollut Tartossa JUN ERI1 SA J-SERT, ROP-JUN, PN1 & ROP!!!
Aivan huikeaa!!

Kaunis Sipsik. (c) P.Pullonen

Sunnuntaina ei kehistä tarvittu enää oikeastaan mitään, mutta totta kai koko rahan edestä mentiin kun ei jaksettu lähteä iltalaivaakaan aikaisemmaksi vaihtamaan. Cooper oli mahtavasti kuulolla ja seisoi hienosti ennen kehän alkua mutta... juuri kun hampaiden näyttäminen oli (kerrankin) mennyt hyvin, meidän mörköikäinen murkku säikähti selkänsä takana jotain. Syy jäi täysin epäselväksi mitä siellä oli, mutta joka tapauksessa kakara meni siitä niin lukkoon, että tuijotteli vaan nurkkaan selkänsä taakse, eli näytti venäläistuomarille vain takalistoaan. En saanut sitä kääntymään ja seisomaan kylki edellä, en sitten millään vaikka mitä tein...

Sunnuntain kehässä oli tosiaan mörköjä, mutta on se silti niin kaunis!

Liikkeet sentään menivät hyvin ja taisteluvoitto sieltä saatiin, kun toinenkin junnuserti saatiin kotiin viemisiksi.:) Rehellisyyden nimissä en sitä itse olisi antanut, mutta tuomari onneksi taisi ymmärtää että oli junnu vielä vähän ymmällään ja ujolla päällä. Arvostelu oli venäjäksi ja jäi sen takia arvoitukseksi. Tulos siis kuitenkin sama eli JUN ERI1 SA J-SERT PU2.
Tuosta kehämöröstä jäi itselleen vähän hampaankoloon, mutta kivaa oli silti lähteä kotimatkalle kahden sertin kera, Rockykin hienosti molempina päivinä oli VSP.:)

Kotimatkalla ei ollut kiire, joten pysähdyttiin ostamaan tuliaisia ja lenkittämään koiria ihan ajan kanssa. Latviassakin oli mukava pieni pakkassää koko viikonlopun ajan, joten kelpasi koirienkin vähäisessä lumessa tarpoa.:)

Sellainen oli lyhykäisyydessään meidän juniorin ensimmäinen ulkomaanreissu. Cooper yllätti minut reissun aikana monta kertaa, positiivisesti nimenomaan.:D Olin niin epäillyt mitä siitä oikein tulisi, kun se muuten on niin ADHD ja tulisieluinen kakara. Mutta on se onneksi myös rohkea, utelias ja selväjärkinen eikä turhista ressaile. Autossakin nukkui koko matkan, hotellilla ja laivassakin relasi vain. Joten onneksi on myös helppo ja mutkaton matkakaveri kuten isänsä, eiköhän siis jatkoa ole luvassa meidän tulevaisuuden toivolla.:) Olen kyllä kaikin tavoin niin ylpeä ja tyytyväinen meidän pienestä, tai siis jo isosta, pojasta! Kehäkettuilua pitää vielä reenata kyllä, paljonkin, mutta innolla ja mielenkiinnolla odotan miten meidän ferrari tästä vielä kehittyy!

Vihdoinkin Helsingin satamassa klo 00.30.:D 

Näiden hienojen tulosten lisäksi on vielä pakko mainita Kodan ja Hymyn pentueen upeat terveystulokset! Pian kaksi vuotta täyttävistä S-pennuista on nyt luustokuvattu 6/7 ja sieltä tuli lonkissa 4x B/B ja 2x A/A ja kaikilla kyynärät 0/0! Aivan upeaa, kerrassaan! Ollaan Maijan kanssa kyllä todella tyytyväisiä.:) Toivotaan että Hedera's lapsilla on aikanaan vähintään yhtä hyvät tulokset.
Ei siis ollenkaan huono uuden koiramaisen harrastusvuoden aloitus, katsotaan ja toivotaan että se myös jatkuukin yhtä iloisissa merkeissä.:)

Latvian valloitus vol 2.

Viime viikonloppuna oltiin kehäkettuilemassa Valmierassa, Latviassa. Tämän reissun alkuperäinen  tarkoitus oli, että JOS Koda vain olisi valioitunut Liettuasta, niin herrasta oltaistiin tällä reissulla saatu tehtyä Baltian valio. No, eihän asiat tunnetusti aina mene kuin Strömsössä. Reissuun lähtö silti houkutti, sillä meiltä jäi maaliskuisella Latvian reissulla se serti saamatta, Kodan ollessa kahdesti PU3. Pitkään tosin arvoin, että lähdetäänkö tälle kahden kansallisen näyttelyn reissulle vaiko sitten marraskuiseen KV:hen, mutta päädyin sitten tähän kun meillä ei tosiaan ihan hirveä kiire ole noita loppuja cacibeja vielä saada.
Bongasin ihan sattumalta Facebookista Katin, joka oli Valmieraan lähdössä omalla autolla ja oli reissukaveria vailla matkakuluja jakamaan. Laiteltiin sitten viestiä ja päädyttiin lähtemään yhdessä reissuun. Kolmanneksi matkakumppaniksi saatiin vielä myöhemmin Heli cottoninsa Vuokon kanssa, joten tuli paaaljon edullisempi reissu kuin jos oltaisiin Miliamilla menty, mikä olikin meidän alkuperäinen suunnitelma. Mutta tää kävi niin hyvin, eikä oltaisi parempia reissukavereita voitu saada! Ja kyllä Kodankin kelpasi, kun sai kolmen ihanan tyttökoiran kanssa matkustaa.:)

Perjantai aamusta lähdettiin sitten aikaisella aamulautalla kohti Tallinnaa. Ja koska meillä ei silloin mikään kiire ollut, niin ajeltiin ihan kaikessa rauhassa sieltä sitten itse kohteeseen Latvian puolelle. Kati oli varannut meille kolmen hengen huoneen ihanasta pienestä country hotellista, noin 40km päässä Valmierasta. Olikin kyllä tosi symppis vanha maalaistalo, keskellä ei mitään. Oli koirillekin tämä vaihtoehto varmasti paljon mukavampi kuin jossain kaupungin keskustassa. Kelpasi niiden juoksennella noilla tiluksilla.:)

Koda ja Vuokko.

Koirat tulivat alusta asti todella hyvin juttuun keskenään. Katin pienet chinit Vilma ja Lili aluksi hieman Kodaa arastelivat, kun kokoero oli niin suuri, mutta reissun edetessä pikkutytötkin lämpenivät Kodalle pikkuhiljaa.:) Kodalla ja Vuokolla synkkasi todella hyvin yhteen, kun kokoero ei ollut ihan niin suuri ja ne painivatkin paljon yhdessä sekä pihalla, että varsinkin hotellihuoneessa. Koda oli muutenkin kyllä niin herrasmies, antoi tytöille myös paljon omaa tilaa eikä ollut ollenkaan takapäissä härkkimässä.

Tollereita Valmieraan oli ilmoitettu kaksi. Ja kuinkas ollakaan, toinen näistä oli Tyyne (Mäkiharjun Don't Worry Be Happy)! Oikeastaan me Sarin kanssa jo Liettuassa lyötiin tämä reissu yhdessä lukkoon joten Mäkkäri-edustus oli taas taattu.:)
Tollot arvosteli lauantaina georgialainen George Schogol. Tämä oli itse asiassa sama setä, joka Tallinn Winter Cupissa helmikuussa arvosteli Neven EH:n arvoiseksi. Senpä takia jännitti hieman kyseisen herran kehään astella. (Tosin silti laskin enemmän hänen varaansa kuin sunnuntaisen ruotsalaistuomarin) Ihan kohtelias, hiljainen, vähäeleinen ja vähän hankalasti luettava tuomarisetä oli kyseessä. Kyseli englanniksi Kodan ikää ja muuta, mutta arvostelukieli paperissa taisi kuitenkin olla ilmeisesti venäjää.. Maaliskuussa kun olimme Latviassa meille näytettiin lapuilla koiran arvosanaa, ihan niin kuin Suomessakin. Sitä tehtiin myös muissakin kehissä meidän ympärillä, mutta meidän kehässä sitä ei tehty. Katselin ihmeissäni ympärilleni, mutta kehäsihteerillä ei ollut minkään näköisiä lappusia käsissään, meno oli siis ihan niin kuin Liettuassa. Onneksi tuomari sitten tuli sanomaan, että voit odottaa kehän vieressä. Ajattelin että ei se nyt sitten vissiin voinut ihan huonosti mennä kun kerta mennään vielä Tyynen jälkeen kehään uudestaan! Niin sitten kävi että hetken päästä vedettiin Tyynen kanssa jo toistamiseen roppi-kehä. Tyyne on kyllä niin näpsäkkä ja nätti pieni kettu-tyttö, niin ei ihme että neitokainen vei ropin tälläkin kertaa. Samalla Tyyne sai Latvian junnusertin ja näin ollen neidistä tuli Baltian junnuvalio, onnea Sarille! <3 Kodakin siis pokkasi samalla viimein Latvian sertin itselleen, jes! :)

AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP.

Tollerit olivat kehässä jo heti aamusta ja reissukaveriemme vuoro oli vasta myöhään iltapäivällä. Kati olikin todella kultainen, kun heitti meidät takaisin hotellille vähän lepäilemään, kun meidän ei "tarvinnut" ryppiinkään jäädä.
Keli oli pilvinen, mutta suht lämmin joten ajattelin lähteä Kodan kanssa kunnolla ulkoilemaan. Suunnattiin hotellin viereiselle pellolle, missä olikin mm. paljon retkeilypöytiä ja nuotipaikka. Päästin Kodan irti, koska niin me metsä-ja peltolenkeillä tehdään aina. Huoletta on aina voinut jäbää pitää irti.

Mutta kuinkas ollakaan, juuri näiden kuvien ottamisen jälkeen "kuin tilauksesta" pellolle hyppeli meidän lisäksemme kaksi peuraa. Kerkesin nähdä ne ennen Kodaa, mutta en kerennyt ujuttaa sille remmiä takaisin kaulaan tarpeeksi nopeasti. Koda huomasi peurat ja ampaisi näiden perään pää viidentenä jalkana. Huusin minkä keuhkoista lähti, mutta ei ollut korvia tollolla ei... Koda jahtasi peuroja pellon reunalle, jonka jälkeen tuli oja. Peurat painelivat tästä yli, mutta Koda pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Kiroten huusin taas että TÄNNE, mutta ilmeisesti tollon ajatus oli että "jahas, onpas hyvin koulutettu ihminen joka seuraa kyllä perässä, eteen päin siis!" 
Ja Koda hyppäsi peurojen perässä ojan yli seuraavalle pellolle. Tällä pellolla olikin sitten niittämätön, niin korkea heinä ettei siellä nähnyt mitään. Ei peuroja, ei Kodaa. Kyllä hiipi jo ihan hirveä paniikki. Olisi kamalaa jos Koda hukkuisi Suomessa, mutta että vielä ulkomailla jossa hädin tuskin kukaan edes englantia puhui! Huutelin Kodaa jo itku kurkussa ja vähään aikaan ei näkynyt eikä kuulunut yhtään mitään. Sitten jostain kuului rapinaa ja peurojen pellolle jättämää uraa pitkin juoksi Koda. Tuli suoraan luokse ja heittäytyi jalkojen juureen. Oli selkeästi hyvin, hyvin nöyränä mutta myös ilmeisen tyytyväinen itsestään. "Näitkö äiti miten hurja metsästäjä olin?" 
Eikä meidän kehäkettuilusta ollut kerennyt kulua edes kahta tuntia, miten voikin tilanteet ja mielialat vaihella huipusta ihan paniikkiin noin nopeasti, huhhuh... Voin kertoa, että loppureissun ajan hurja saalistaja pysyi visusti remmissä.

Kyllä uni maittoi peurajahdin jälkeen...

Kodan reissueväät.

Iltapäivällä saatiin sitten hienoja uutisia näyttelypaikalta; sekä Katin chinit että Helin Vuokko olivat kaikki pärjänneet hienosti! :) Vilmasta ja Vuokosta leivottiin uudet Latvian valiot sekä Lilistä juniorivalio.
Aikas nappiin meni meidän porukalla siis!<3

Hyvä meidän joukkue!

Sunnuntaina olikin sitten aikainen herätys. Tollerit olivat nimittäin kehässä heti aamu yhdeksältä. Tuomarina oli ruotsalainen Zorica Salijevic. Etukäteen olin laskenut enemmän edellisen päivän georgialaissedän varaan, sillä Koda ei ole pohjoismaalaisilta tuomareilta sileätä eriä kummempaa koskaan saanut, kun kuin lähes yksissä tuumin nämä ovat aina halunneet jalkavaa sporttimallia. Olin kuitenkin katsellut kun kyseinen tuomari lauantaina tuomaroi kultaisianoutajia ja niissä laittoi kärkeen todella massavia koiria. Toivoinkin siis, että kunpa pitäisi tuo linja tollereissakin. No sitä lähdettiin sitten kehään katsomaan!
Kello löi yhdeksän ja asteltiin Kodan kanssa kehään päivän ensimmäisenä koirana. Tuomari ei meihin aluksi edes vilkaissutkaan, vaan allekirjoitteli serti, rop, vsp ym plagaatteja ihan kaikessa rauhassa. Seisotin Kodaa minuutin verran turhaan, kun huomasin ettei tuomari edes katso. Sen jälkeen annoin Kodalle vapaa-käskyn ja jäätiin odottelemaan. Kehäsihteeri alkoi hoputtamaan tuomaria ja viimein oli ilmeisesti viimeisetkin paperit allekirjoitettu ja homma voitiin aloittaa.
Tuomari alkoi leperrellä Kodalle jo lähestyessään tätä tuomaripöydän takaa. Tästäkös Koda meni aivan sekaisin, häntä alkoi vispaamaan hullun lailla ja poju hypähtelikin iloisena tuomaria vasten kun tämä tuli lähempää tarkastelemaan. Tuomari tähän totesikin (englanniksi) että "onpa ihanaa nähdä näin iloisia koiria heti näin aikaisin aamusta!" Taisin itse todeta siihen jotain siihen malliin että "joo, siitä on selkeästi tosi hauskaa olla täällä" johon tuomari vielä vastasi että "se on vain hyvä, juuri tälläisesta minä pidän". Ei huono aloitus siis.:) Sen jälkeen juostiin ympäri ja edestakaisin, jonka jälkeen oli varmaan nopein seisotus mitä koskaan olla kehässä tehty, sillä lähes samantien kysyttiin saadaanko ottaa serti vastaan. Tuomari levitti pöytänsä takana kätensä ja totesi "kukapa ei sertiä haluaisi ottaa?" :DD No se on justiinsa näin! Toinen Latvian serti siis tilille, jei!
Heli kuvasi koko tämän hauskan kehäkokemuksen videolle, mutta harmillisesti en saanut sitä tänne ladattua...no, puhelimesta sitä on hauskaa katsella ja muistella. Oli aivan ihan tuomari siis tämä! :)
Myös Tyynelle meidän jälkeen ERI SA, joten jo kolmatta kertaa oltiin pikkuneidin kanssa roppi-kehässä. Sieltä ei paljon odotuksia ollut, kun neitokainen on noita roppeja niin hyvin kahminut.
Tuomari juoksutti kerran ympäri, jonka jälkeen totesi meille "best of breed!" Voi ny, Kodan toinen ROP! <3
Olipa hieno Mäkkäri-edustus, kerta kaikkiaan! Jälleen kerran.:) Kyllä oli tyytyväinen kasvattaja kehän laidalla.:D Sarin kamerassa itse asiassa onkin nuo kaikki näyttelykuvat sekä Kodan ja Tyynen yhteiskuvat mitä otettiin. En ole niitä vielä saanut, postaan ne sitten vaikka jälkikäteen myöhemmin.

"Typical head. Excellent body. Correct angulations. Excellent temperament."
-> AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP.

Aikas nappiin meni siis tämä reissu kaiken kaikkiaan, vaikkei valiota nyt vielä(kään) tullutkaan. Tarkoitus kuitenkin oli saada yksi Latvian serti roikkumaan, mutta toki me kaikki otetaan vastaan mitä vaan annetaan.:)
Lisäksi meidän mainioilla matkakumppaneilla meni myös toisena päivänä nappiin; sekä Vilma että Vuokko olivat molemmat VSP!

Meillä oli paluumatkaa varten varattu 22.30 iltalautta, joten aikaa oli reilusti. Senpä takia jäätiin Kodan kanssa ryppiin. Harmillisesti ryppituomarina ei kuitenkaan ollut aamuinen ruotsalaistuomari, vaan irlantilainen naistuomari joka oli sunnuntaina arvostellut spanielit sekä kaikki muut noutajat paitsi juuri tollerit. Kuten siis arvelinkin niin läpijuoksuksi meni, tuomari otti kärkeen kultsun ja nipun spanieleita. Silti, ollaanpahan taas yhtä ison kehän kokemusta rikkaampi ja hyyyvin pitkän päivän (oma kehä klo 9, ryppi klo 17) päätteeksi Koda jaksoi silti juosta todella iloisesti.:)

Kellepä nämä ei kelpaisi? ;)

Tämän jälkeen kerättiinkin kimpsut ja kampsut nopeasti kasaan ja lähdettiin huristelemaan takaisin kohti Tallinan satamaa. Kumma juttu, miten toi paluumatka menee aina niin paljon nopeammin kuin menomatka.:D
Omassa sängyssä oltiin kahden aikoihin aamulla, huhhuh... Ei tämä kyllä ihan täysjärkisten hommaa ole, tai ei ainakaan ihan joka viikonloppu samanlaista rumbaa jaksaisi. Mutta kyllä oli jälleen kerran niin mahtava reissu, että oli ilman muuta tekemisen arvoinen! Kiitos vielä tätäkin kautta meidän mahtavalle seuralla; Katille, Helille ja tytöille! :) Tällä porukalla lähdettäisiin reissuun uudestaankin minne vain, milloin vain. Kiitos myös jälleen kerran Sarille ja Jennille seurasta, go Mäkkärit!

Viime viikolla tilaamani DE-geenitesti saapui toissapäivänä jenkeistä (nopeeta toimintaa!), eilen aamulla tehtiin testi ja tänään kävin viemässä sen takaisin postiin. Sen tuloksia jäädään odottelemaan siis, joten jänniä aikoja eletään senkin puolesta.

Ristiretki Latviaan

No niiin, oiskohan sitä nyt toivuttu reissusta (ja tuliaiseksi saadusta flunssasta) sen verran, että jaksaisi edes jotenkuten rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.

Eli, me käväistiin näyttelyreissulla taas merta edempänä. Tällä kertaa Latvian Riikassa kahdessa KV-näyttelyssä ja seurana meillä jälleen kerran Sanna ja Neve-neiti. Koirat olivat viime reissun jälkeen hitsautuneet jo niin hyvin yhteen, että tunnistivat toisensa oitis ja kaikki meni niiin hyvin! Olivat tyytyväisenä yhdessä taas autossa, hytissä, samassa häkissä sekä riekkuivat ja purkivat energiaa, välillä varsin kovaotteisesti.:D Perjantaina tosiaan startattiin Helsingin satamasta. Pakattiin häkit ja kamat bussiin, mutta toisin kuin muut, me otettiin koirat mukaan laivaan. Eihän nyt mamman mussukoita voinut yksin bussiin jättää! Terminaali, laiva ja hytti oli jo ihan tuttuja juttuja; molemmat koirat käveli niin reippaina nenät pystyssä kuin maailmanmatkaajat konsanaan.:)

Tallinnassa hypättiin taas bussiin ja aloitettiin ajomatka kohti Latviaa. Koirat olivat bussissa siis omissa häkeissään ja kun saatiin istumapaikat oman koiran kohdalta, niin matka meni oikein rattoisasti. Muutama haukkuva ja rääkyvä koira bussissa oli ja niihin mulla meinasi palaa käpy. Onneksi ne sentään hiljenivät aina matkan ajaksi, muuten olisi ollut melko tuskallista vaikka mulla kuulokkeet korvilla olikin. Neve ja Koda olivat vierekkäin ja nukkuivat tyytyväisinä häkeissään koko matkan ajan, ei ollut mitään ongelmia ja levottomuuksia niillä, sai kyllä olla ylpeä ja tyytyväinen. Koda kyllä onkin häkkiin tottunut ja osaa rauhoittua siellä.

Matka meni hyvin ja joutuisasti. Ei ollut edes kovin kummoiselta vaikuttanut reitti, Sannan kanssa vähän mietittiinkin että joskus tulevaisuudessa voisi ihan hyvin vaikka omalla autolla reissuun lähteä näin valmiiksi järkätyn sijaan. Perjantai-iltana oltiin perillä Riikassa ja korkattiin Sannan kanssa hotellissa siiderit reissun kunniaksi. Vaikka oltiin periaatteessa koko päivä vain bussissa istuttu, niin kyllä sitä silti vaan reissussa rähjääntyy voin kertoa.:D Kyllä sammui lamppu taas aika nopiaan! Sekä meidän että koirien.

Neven kanssa otetaan lepiä.

Lauantai aamu valkeni hyyvin kylmänä ja räntää satoi vaakasuoraan. Ei kyllä ollut yhtään motivaatiota nousta ylös, kun tiesi miten pitkä päivä oli tulossa ja kelikin vielä tuollainen. Sannalle iso kiitos, kun jaksoi käyttää koirat kaikkina aamuina lenkillä että allekirjoittanut sai vähän enemmän aikaa ylösnousemiseen.:D Siitä sitten aamupalan kautta koirat takaisin bussiin ja hurautettiin näyttelypaikalle. Minä pakkasin Kodan häkin bussista mukaan, kun tiesin että tarviisin sitä näyttelypaikalla ja sen takia laitettiinkin hoffi ja tollo samaan häkkiin. Oli kyllä suloista, kun isokettu ja pikkukettu oli niin sulassa sovussa keskenään.:) (Note to self: ensi kerraksi pakkaa mukaan myös kevythäkki erikseen.)

Näyttelypaikka oli iso, hieman messukeskuksen tapainen halli. Sinänsä siis tilaa oli, mutta lauantaina se oli aivan tupaten täynnä. Koirattomia ihmisiä oli varmasti tuplasti enemmän kuin koirallisia, sillä hallissa järjestettiin samaan aikaan myös Pet Expo ja ihmiset pääsivät siis myös koiranäyttely-alueelle. Latvialaiseen kulttuuriin ei ilmeisesti kuulu väistäminen ja tien antaminen yhtään, ja se aiheuttikin suurta v-tutusta koko päivän, kun varsinkaan koiran kanssa ei päässyt liikkumaan yhtään. Olin aina pitänyt viime kesäistä ampiaistentäyteistä SNJ:n näyttelyä kamalimpana ikinä, mutta tämä oli kyllä vieläkin pahempi. Sitä ei pysty edes sanoinkuvaamaan miten ahdistavaa se oli... Kyllä oli hermot ja huumorintaju koetuksella koko päivän eikä yhtään innostanut ajatus siitä, että seuraavana päivänä pitäisi tulla samaan paikkaan takaisin..

Hoffit olivat vuorossa heti aamukymmeneltä ja Neve-neiti se tuli, näki ja voitti kaiken mitä
voitettavissa oli. Onnea Sanna ja Neve! <3 Ootta työ niin hianoja! :)
Tollojen vuoroa sitten odoteltiinkin piiitkälle iltapäivään, eikä se todellakaan ole Kodan juttu. Siinä vaiheessa oli jo suurin osa energiasta ja mielenkiinnosta kulutettu ikävä kyllä jo ihan loppuun... Tollerit pystyi laskemaan yhden käden sormin ja kaikki olivat suomalaisia koiria. Muutenkin lähes kaikki tuolla olleet ihmiset olivat joko suomalaisia tai venäläisiä ja tosiaan suomalaisten taisto se tollereissakin oli. Tuomarina lauantaina oli latvialainen Beata Petkevica, mukavan oloinen ja hymyileväinen tuomari. Sanna handlasi Kodan jälleen kerran ja hienoa yhteistyötä kaksikko taas tekikin, iso kiitos taas siitä! <3 En tajua miksi mua toi näyttelyhandlaaminen hirvittää, kun taas tokokokeessa ohjaamisesta ja mejänarussa seuraamisesta nautin! Koda oli harjoitellessa ja just ennen kehää ihan super! Seisoi kuin tatti ja niin hienosti kuin voi olla, ja sitten kehässä siltä taas katosi into ja varmuus ja se seisoi kuin makaroni...huokaus. Juoksi sentään hyvin ja sieti muut urokset lähellään oikein mallikkaasti.

Just ennen kehää näytti näin komialta!

Vastus oli todella kova, kun vastassa olivat juuri pari viikkoa sitten Liettuan voittajan voittanut Vertti sekä valioissa kisannut Wilkku. Kaikki pojat olivat hyvin samantapaisia ja Koda vielä selvästi kaikista nuorinkin. Koda sai ERIn ja sijoittui avo-luokan kakkoseksi saaden myös SA:n. PU-kehässä harmillisesti jäätiin sitten sijalle PU3 jolla ei herunut kuin lämmintä kättä. Kaunis arvostelu kuitenkin saatiin (ihan kaikesta en saanut selvää, latvialaisilla on hassu tapa lyhentää sanoja):
"Correct size. Correct bite. Nice correct ?? and shape and color of eyes. Correct neck, correct develop of chest for age. A little bit loose looking elbows. Good topline, correct volume of body. Correct tail place in movement. Correct white markings, correct coat."
AVO ERI2 SA PU3.

Rehellisesti voin sanoa, että harmistus ja pettymys oli todella suuri, kun noin lähellä se oli. Ei tuo missään nimessä huono tulos ole, mutta niin harmillisen lähellä että se vaikutti mielialaan vielä pitkään. Varsinkin kun tosiaan oli jo niin pitkä ja stressaava päivä ollut jo sitä ennen. Mistähän sitä saisi vähän showmieltä tolle komistukselle hankittua?
Oltiin koko poppoo ihan poikki, kun illalla päästiin hotellille. Kaupunkia olisi ollut mukava nähdä, mutta energiat oli lopussa ja kelikin sellainen, ettei tehnyt mieli muuta kuin kaatua suoraan sänkyyn taas. Monesti kävi taas reissun aikana mielessä, että kuinka hullua tää homma onkaan ja että ei me koiraihmiset ihan terveitä taideta olla.:D Kauhulla jo ajattelin sunnuntaita, kun edessä oli entistä aikaisempi herätys ja pidempi päivä kuin lauantaina oli ollut ja se ahtaus näyttelypaikalla...

Sunnuntai aamu valkeni kuitenkin kirkkaana ja aurinkoisena ja se vaikutti meidän kaikkien mielialaan. Oli ihan erilaista herätä siniseen taivaaseen ja auringonpaisteeseen! Riikakin näyttäytyi täysin eri valossa ja nyt iski se reissufiilis ja halu lähteä vähän kapunkia katselemaan.:) On se kumma miten mieliala kohenee ja olo on energisempi, kun lumen sijasta saa auringonpaistetta!

Käytiin näyttelypaikalla vain heittämässä ylimääräiset tavarat jo valmiiksi kehänlaidalle ja koska aikaa oli reilusti ennen kehien alkua, niin otettiin kamera ja koirat mukaan ja suunnattiin katselemaan lähialuetta. Luonnollisesti ei ominpäin kovin kauas näyttelyalueelta päästy, mutta kierreltiin läheisiä pikkuteitä ja päädyttiin (luultavasti) Väinäjoen rannalle. Siellä me päätettiin, että tää on mainio paikka kaivaa se kamera esiin ja vähän kuvailla meidän karvalapsosia. Tässäpä siis muutamia Riikan matkan otoksia!

Leuhka pikku-ukko.

Paras! <3

Sen jälkeen pitikin jo suunnata takaisin kehäkettuilemaan. Tällä kertaa tollot olivat jo heti aamupäivästä ja hoffit myöhemmin. Kyllä nää aamupäivän näytelmät sopii Kodalle paremmin kuin tuo pitkään odottelu, se oli tällä kertaa jo paremmin hereillä, innokkaampi ja menossa mukana.
Päivä oli uusi ja tuomari myös (tällä kertaa kotimainen Satu Ylä-Mononen) mutta edellispäivän järjestys säilyi samana. Ikävä kyllä. Oltiin suunniteltu, että Sanna puhuisi tuomarille englantia, mutta ilmeisesti suomalainen suomalaisen tunnistaa, sillä tuomari oli kysynyt Sannalta suoraan että minkä ikäinen tämä on. Jännitin kyseisen tuomarin mielipidettä, koska en tunnetusti tuota hirveästi suomalaisille haluaisi viedä ja tiedän, että kyseinen tuomari tuomaroi melko paljon Suomessa ja tiedetään melko tiukkana ja tarkkana. Toisaalta myös sitäkin enemmän arvostan mielipidettä jonka hän Kodasta antoi:
"Good size and proportions. Strong, masculine head and topline. Good rear angulations, good body. Excellent tail set. Moves with a good drive. A bit loose in front. Excellent coat."
AVO ERI2 SA PU3.

Tuomari oli ilmeisesti pitänyt Kodasta kovasti, sillä oli sanonut Sannalle, että se on hieman löysä edestä, sen takia kakkonen tänään. DÄÄÄÄM. Se oli siis entistäkin lähempänä kuin lauantaina. Eipä jäänyt siis kuin kaksi SA-lappua käteen ja paljon hampaankoloon. Läpi viikonlopun oli niin kummallista katsoa ihmisiä, joille ojennettiin varacacib joka nakattiin olan yli samantien menemään. Kyllä minulle olisi tuossa vaiheessa varacacib kelvannut paremmin kuin hyvin!! (Vaikka sertien perässä me enemmän ollaan kuin cacibien, uskokaa pois!)
Noh, Tällaista arpapeliä tämä välillä on. Eikai sitä kuitenkaan ihan huonoille hävitty. Hampaankoloon jäi purtavaa, mutta matkaan tarttui myös paljon uusia kokemuksia ja tärkeää tietoa. Ensinnäkin tieto siitä, että Koda voi pärjätä maailmalla oikein hyvin (tuuria tosin tarvitaan myös ettei aina olisi noita muita suomalaisia vastassa) sekä ennen kaikkea se, että sen kanssa on älyttömän helppoa mennä ja tulla minne vain, kun jäbä ei ressaa eikä välitä mistään.:) Nukkuu kuin tukki ja on kuin kotonaan laivassa, bussissa, hotellissa, you name it. Jos hermorakenne ei olisi noin kunnossa, niin eipä tämmösiä seikkailuja voisi edes tehdä! Koda ei myöskään koko reissun aikana edes inahtanut yhdellekään toiselle koiralle, vaikka tosiaan jouduttiin varsinkin noilla käytävillä liiankin läheisiin kontakteihin koko ajan muiden kanssa. On se hieno jätkä! Mamman luottopoika.:)
Ainoo vaan mihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota on toi Kodan syöminen reissun aikana. Jäbä ei syönyt juurikaan mitään koko matkan aikana ja antoi minulle hieman harmaita hiuksia lisää. Sekun on tottunut syömään 70% raakaruokaa, enkä kyllä ala sitä kuljettamaan pitkin Baltiaa, niin mukaan pakkaamani nappula ei oikein maistunut, vaikka pitkiä päiviä olikin jo takana ja nälkä takuulla kurni. No, onneksi sain ostettua oikein paikallista latvialaista hirvenlihaa, että sain sen syömään edes sen verran. Pitääpä tästä lähin aikamoisilla herkuilla vissiin varustautua matkaan.

Paikallista herkkua.

Tätä mieltä minä oon koko tästä hommasta, bläääh!

Sunnuntai oli kuitenkin jo huomattavasti siedettävämpi näyttelypäivä kokonaisuudessaan. Aurinkoinen keli piti virkeänä ja näyttelyporukkaa oli puolet vähemmän kuin lauantaina, joten tuntui että vihdoinkin oli taas tilaa liikkua ja hengittää. Vaikka sunnuntai siis oli pidempi päivä, niin tuntui että se meni myös paljon nopeammin ja joutuisammin kuin lauantai. Iltapäivästä saatiin myös ilonaihetta, kun Neve putsasi hoffeissa taas koko pöydän! Vitsit mikä neiti!! :)

Kun sunnuntain näytelmät oli näytelty kaikkien meidän bussilaisten osalta, oli aika aloittaa kotimatka. Ajettiin siis sunnuntai-iltana takaisin Viron puolelle, jossa oltiin yötä. Kello 6.15 bussi starttasi kohti satamaa ja koirien naamoilta näki niin hyvin, että ei ois voinut enää vähempää kiinnostaa. Meitä tuijotti aamulla neljä nappisilmää sanoen "ette oo tosissanne". Fiilis tosin oli itsellään ihan tismalleen samanlainen.:D
Mikä onni oli, että meillä oli laivassa hytti. Oli taivaallista pötkähtää sänkyyn jatkamaan unia. Kodakin kömpi samantien sängyn alle eikä näkynyt edes hännänpäätä ennen kuin päästiin takaisin Suomeen ja satamaan.

No, tällainen reissu oli meillä tällä kertaa. Aina ei voi voittaa, mutta tosiaan harmillisen lähellä se oli. Tästä nyt jäi tosiaan sen verran hampaankoloon, että varmasti tehdään tuonne Latviaan uusi reissu jossain vaiheessa. Kesällä on suunnitelmissa tokoilla, mejäillä ja nomeilla, joten jos reissua vielä tän vuoden puolella pukkaa niin se on sitten joskus loppuvuodesta. Mahdollisesti myös joskus ensi vuoden puolella. Onpahan tulevaisuudessa vielä jotain hakemisen ja tavoittelemisen arvoista, ei makiaa liikaa mahantäydeltä.:) Onhan tuo tosiaan vasta 2,5-vuotias ja kehittyy vielä, niin ei tässä todellakaan sellaista kiirettä ole. Kerkeehän tässä vielä, kun jäbä on valmiimpi. Arvokasta reissukokemusta kun nyt jo kuitenkin takataskussa on mukavasti! Onhan tää reissaaminen ja koirahomma hauska harrastus ja tulipahan käytä Latviassa ja nähtyä Riika, enpä ollut aiemmin käynyt.

Kiitos taas Sannalle ja Nevelle jälleen kerran loistavasta seurasta ja henkisestä tuesta! <3 Ja ennen kaikkea siitä että Sanna jaksoi taas vaikka mulla vähän mielialat heitteli välillä nollasta sataan.:D