Latvian valloitus vol 2.

Viime viikonloppuna oltiin kehäkettuilemassa Valmierassa, Latviassa. Tämän reissun alkuperäinen  tarkoitus oli, että JOS Koda vain olisi valioitunut Liettuasta, niin herrasta oltaistiin tällä reissulla saatu tehtyä Baltian valio. No, eihän asiat tunnetusti aina mene kuin Strömsössä. Reissuun lähtö silti houkutti, sillä meiltä jäi maaliskuisella Latvian reissulla se serti saamatta, Kodan ollessa kahdesti PU3. Pitkään tosin arvoin, että lähdetäänkö tälle kahden kansallisen näyttelyn reissulle vaiko sitten marraskuiseen KV:hen, mutta päädyin sitten tähän kun meillä ei tosiaan ihan hirveä kiire ole noita loppuja cacibeja vielä saada.
Bongasin ihan sattumalta Facebookista Katin, joka oli Valmieraan lähdössä omalla autolla ja oli reissukaveria vailla matkakuluja jakamaan. Laiteltiin sitten viestiä ja päädyttiin lähtemään yhdessä reissuun. Kolmanneksi matkakumppaniksi saatiin vielä myöhemmin Heli cottoninsa Vuokon kanssa, joten tuli paaaljon edullisempi reissu kuin jos oltaisiin Miliamilla menty, mikä olikin meidän alkuperäinen suunnitelma. Mutta tää kävi niin hyvin, eikä oltaisi parempia reissukavereita voitu saada! Ja kyllä Kodankin kelpasi, kun sai kolmen ihanan tyttökoiran kanssa matkustaa.:)

Perjantai aamusta lähdettiin sitten aikaisella aamulautalla kohti Tallinnaa. Ja koska meillä ei silloin mikään kiire ollut, niin ajeltiin ihan kaikessa rauhassa sieltä sitten itse kohteeseen Latvian puolelle. Kati oli varannut meille kolmen hengen huoneen ihanasta pienestä country hotellista, noin 40km päässä Valmierasta. Olikin kyllä tosi symppis vanha maalaistalo, keskellä ei mitään. Oli koirillekin tämä vaihtoehto varmasti paljon mukavampi kuin jossain kaupungin keskustassa. Kelpasi niiden juoksennella noilla tiluksilla.:)

Koda ja Vuokko.

Koirat tulivat alusta asti todella hyvin juttuun keskenään. Katin pienet chinit Vilma ja Lili aluksi hieman Kodaa arastelivat, kun kokoero oli niin suuri, mutta reissun edetessä pikkutytötkin lämpenivät Kodalle pikkuhiljaa.:) Kodalla ja Vuokolla synkkasi todella hyvin yhteen, kun kokoero ei ollut ihan niin suuri ja ne painivatkin paljon yhdessä sekä pihalla, että varsinkin hotellihuoneessa. Koda oli muutenkin kyllä niin herrasmies, antoi tytöille myös paljon omaa tilaa eikä ollut ollenkaan takapäissä härkkimässä.

Tollereita Valmieraan oli ilmoitettu kaksi. Ja kuinkas ollakaan, toinen näistä oli Tyyne (Mäkiharjun Don't Worry Be Happy)! Oikeastaan me Sarin kanssa jo Liettuassa lyötiin tämä reissu yhdessä lukkoon joten Mäkkäri-edustus oli taas taattu.:)
Tollot arvosteli lauantaina georgialainen George Schogol. Tämä oli itse asiassa sama setä, joka Tallinn Winter Cupissa helmikuussa arvosteli Neven EH:n arvoiseksi. Senpä takia jännitti hieman kyseisen herran kehään astella. (Tosin silti laskin enemmän hänen varaansa kuin sunnuntaisen ruotsalaistuomarin) Ihan kohtelias, hiljainen, vähäeleinen ja vähän hankalasti luettava tuomarisetä oli kyseessä. Kyseli englanniksi Kodan ikää ja muuta, mutta arvostelukieli paperissa taisi kuitenkin olla ilmeisesti venäjää.. Maaliskuussa kun olimme Latviassa meille näytettiin lapuilla koiran arvosanaa, ihan niin kuin Suomessakin. Sitä tehtiin myös muissakin kehissä meidän ympärillä, mutta meidän kehässä sitä ei tehty. Katselin ihmeissäni ympärilleni, mutta kehäsihteerillä ei ollut minkään näköisiä lappusia käsissään, meno oli siis ihan niin kuin Liettuassa. Onneksi tuomari sitten tuli sanomaan, että voit odottaa kehän vieressä. Ajattelin että ei se nyt sitten vissiin voinut ihan huonosti mennä kun kerta mennään vielä Tyynen jälkeen kehään uudestaan! Niin sitten kävi että hetken päästä vedettiin Tyynen kanssa jo toistamiseen roppi-kehä. Tyyne on kyllä niin näpsäkkä ja nätti pieni kettu-tyttö, niin ei ihme että neitokainen vei ropin tälläkin kertaa. Samalla Tyyne sai Latvian junnusertin ja näin ollen neidistä tuli Baltian junnuvalio, onnea Sarille! <3 Kodakin siis pokkasi samalla viimein Latvian sertin itselleen, jes! :)

AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP.

Tollerit olivat kehässä jo heti aamusta ja reissukaveriemme vuoro oli vasta myöhään iltapäivällä. Kati olikin todella kultainen, kun heitti meidät takaisin hotellille vähän lepäilemään, kun meidän ei "tarvinnut" ryppiinkään jäädä.
Keli oli pilvinen, mutta suht lämmin joten ajattelin lähteä Kodan kanssa kunnolla ulkoilemaan. Suunnattiin hotellin viereiselle pellolle, missä olikin mm. paljon retkeilypöytiä ja nuotipaikka. Päästin Kodan irti, koska niin me metsä-ja peltolenkeillä tehdään aina. Huoletta on aina voinut jäbää pitää irti.

Mutta kuinkas ollakaan, juuri näiden kuvien ottamisen jälkeen "kuin tilauksesta" pellolle hyppeli meidän lisäksemme kaksi peuraa. Kerkesin nähdä ne ennen Kodaa, mutta en kerennyt ujuttaa sille remmiä takaisin kaulaan tarpeeksi nopeasti. Koda huomasi peurat ja ampaisi näiden perään pää viidentenä jalkana. Huusin minkä keuhkoista lähti, mutta ei ollut korvia tollolla ei... Koda jahtasi peuroja pellon reunalle, jonka jälkeen tuli oja. Peurat painelivat tästä yli, mutta Koda pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Kiroten huusin taas että TÄNNE, mutta ilmeisesti tollon ajatus oli että "jahas, onpas hyvin koulutettu ihminen joka seuraa kyllä perässä, eteen päin siis!" 
Ja Koda hyppäsi peurojen perässä ojan yli seuraavalle pellolle. Tällä pellolla olikin sitten niittämätön, niin korkea heinä ettei siellä nähnyt mitään. Ei peuroja, ei Kodaa. Kyllä hiipi jo ihan hirveä paniikki. Olisi kamalaa jos Koda hukkuisi Suomessa, mutta että vielä ulkomailla jossa hädin tuskin kukaan edes englantia puhui! Huutelin Kodaa jo itku kurkussa ja vähään aikaan ei näkynyt eikä kuulunut yhtään mitään. Sitten jostain kuului rapinaa ja peurojen pellolle jättämää uraa pitkin juoksi Koda. Tuli suoraan luokse ja heittäytyi jalkojen juureen. Oli selkeästi hyvin, hyvin nöyränä mutta myös ilmeisen tyytyväinen itsestään. "Näitkö äiti miten hurja metsästäjä olin?" 
Eikä meidän kehäkettuilusta ollut kerennyt kulua edes kahta tuntia, miten voikin tilanteet ja mielialat vaihella huipusta ihan paniikkiin noin nopeasti, huhhuh... Voin kertoa, että loppureissun ajan hurja saalistaja pysyi visusti remmissä.

Kyllä uni maittoi peurajahdin jälkeen...

Kodan reissueväät.

Iltapäivällä saatiin sitten hienoja uutisia näyttelypaikalta; sekä Katin chinit että Helin Vuokko olivat kaikki pärjänneet hienosti! :) Vilmasta ja Vuokosta leivottiin uudet Latvian valiot sekä Lilistä juniorivalio.
Aikas nappiin meni meidän porukalla siis!<3

Hyvä meidän joukkue!

Sunnuntaina olikin sitten aikainen herätys. Tollerit olivat nimittäin kehässä heti aamu yhdeksältä. Tuomarina oli ruotsalainen Zorica Salijevic. Etukäteen olin laskenut enemmän edellisen päivän georgialaissedän varaan, sillä Koda ei ole pohjoismaalaisilta tuomareilta sileätä eriä kummempaa koskaan saanut, kun kuin lähes yksissä tuumin nämä ovat aina halunneet jalkavaa sporttimallia. Olin kuitenkin katsellut kun kyseinen tuomari lauantaina tuomaroi kultaisianoutajia ja niissä laittoi kärkeen todella massavia koiria. Toivoinkin siis, että kunpa pitäisi tuo linja tollereissakin. No sitä lähdettiin sitten kehään katsomaan!
Kello löi yhdeksän ja asteltiin Kodan kanssa kehään päivän ensimmäisenä koirana. Tuomari ei meihin aluksi edes vilkaissutkaan, vaan allekirjoitteli serti, rop, vsp ym plagaatteja ihan kaikessa rauhassa. Seisotin Kodaa minuutin verran turhaan, kun huomasin ettei tuomari edes katso. Sen jälkeen annoin Kodalle vapaa-käskyn ja jäätiin odottelemaan. Kehäsihteeri alkoi hoputtamaan tuomaria ja viimein oli ilmeisesti viimeisetkin paperit allekirjoitettu ja homma voitiin aloittaa.
Tuomari alkoi leperrellä Kodalle jo lähestyessään tätä tuomaripöydän takaa. Tästäkös Koda meni aivan sekaisin, häntä alkoi vispaamaan hullun lailla ja poju hypähtelikin iloisena tuomaria vasten kun tämä tuli lähempää tarkastelemaan. Tuomari tähän totesikin (englanniksi) että "onpa ihanaa nähdä näin iloisia koiria heti näin aikaisin aamusta!" Taisin itse todeta siihen jotain siihen malliin että "joo, siitä on selkeästi tosi hauskaa olla täällä" johon tuomari vielä vastasi että "se on vain hyvä, juuri tälläisesta minä pidän". Ei huono aloitus siis.:) Sen jälkeen juostiin ympäri ja edestakaisin, jonka jälkeen oli varmaan nopein seisotus mitä koskaan olla kehässä tehty, sillä lähes samantien kysyttiin saadaanko ottaa serti vastaan. Tuomari levitti pöytänsä takana kätensä ja totesi "kukapa ei sertiä haluaisi ottaa?" :DD No se on justiinsa näin! Toinen Latvian serti siis tilille, jei!
Heli kuvasi koko tämän hauskan kehäkokemuksen videolle, mutta harmillisesti en saanut sitä tänne ladattua...no, puhelimesta sitä on hauskaa katsella ja muistella. Oli aivan ihan tuomari siis tämä! :)
Myös Tyynelle meidän jälkeen ERI SA, joten jo kolmatta kertaa oltiin pikkuneidin kanssa roppi-kehässä. Sieltä ei paljon odotuksia ollut, kun neitokainen on noita roppeja niin hyvin kahminut.
Tuomari juoksutti kerran ympäri, jonka jälkeen totesi meille "best of breed!" Voi ny, Kodan toinen ROP! <3
Olipa hieno Mäkkäri-edustus, kerta kaikkiaan! Jälleen kerran.:) Kyllä oli tyytyväinen kasvattaja kehän laidalla.:D Sarin kamerassa itse asiassa onkin nuo kaikki näyttelykuvat sekä Kodan ja Tyynen yhteiskuvat mitä otettiin. En ole niitä vielä saanut, postaan ne sitten vaikka jälkikäteen myöhemmin.

"Typical head. Excellent body. Correct angulations. Excellent temperament."
-> AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP.

Aikas nappiin meni siis tämä reissu kaiken kaikkiaan, vaikkei valiota nyt vielä(kään) tullutkaan. Tarkoitus kuitenkin oli saada yksi Latvian serti roikkumaan, mutta toki me kaikki otetaan vastaan mitä vaan annetaan.:)
Lisäksi meidän mainioilla matkakumppaneilla meni myös toisena päivänä nappiin; sekä Vilma että Vuokko olivat molemmat VSP!

Meillä oli paluumatkaa varten varattu 22.30 iltalautta, joten aikaa oli reilusti. Senpä takia jäätiin Kodan kanssa ryppiin. Harmillisesti ryppituomarina ei kuitenkaan ollut aamuinen ruotsalaistuomari, vaan irlantilainen naistuomari joka oli sunnuntaina arvostellut spanielit sekä kaikki muut noutajat paitsi juuri tollerit. Kuten siis arvelinkin niin läpijuoksuksi meni, tuomari otti kärkeen kultsun ja nipun spanieleita. Silti, ollaanpahan taas yhtä ison kehän kokemusta rikkaampi ja hyyyvin pitkän päivän (oma kehä klo 9, ryppi klo 17) päätteeksi Koda jaksoi silti juosta todella iloisesti.:)

Kellepä nämä ei kelpaisi? ;)

Tämän jälkeen kerättiinkin kimpsut ja kampsut nopeasti kasaan ja lähdettiin huristelemaan takaisin kohti Tallinan satamaa. Kumma juttu, miten toi paluumatka menee aina niin paljon nopeammin kuin menomatka.:D
Omassa sängyssä oltiin kahden aikoihin aamulla, huhhuh... Ei tämä kyllä ihan täysjärkisten hommaa ole, tai ei ainakaan ihan joka viikonloppu samanlaista rumbaa jaksaisi. Mutta kyllä oli jälleen kerran niin mahtava reissu, että oli ilman muuta tekemisen arvoinen! Kiitos vielä tätäkin kautta meidän mahtavalle seuralla; Katille, Helille ja tytöille! :) Tällä porukalla lähdettäisiin reissuun uudestaankin minne vain, milloin vain. Kiitos myös jälleen kerran Sarille ja Jennille seurasta, go Mäkkärit!

Viime viikolla tilaamani DE-geenitesti saapui toissapäivänä jenkeistä (nopeeta toimintaa!), eilen aamulla tehtiin testi ja tänään kävin viemässä sen takaisin postiin. Sen tuloksia jäädään odottelemaan siis, joten jänniä aikoja eletään senkin puolesta.