Liettuan valloitus

No niin. Nyt on pari päivää lepäilty ja palauduttu reissun jäljiltä, joten eiköhän olisi jo korkea aika rustata ylös viime viikonlopun tapahtumat.
Vietimme nimittäin toukokuun viimeisen viikonlopun Moletaissa, Liettuassa. Tätä reissua oli mietitty pitkään ja arvottu moneen kertaan että lähteäkö vaiko ei. Tämä oli nimittäin samanlainen erikoisviikonloppu Druskininkain tapaan, että kolmella sertillä oli mahdollisuus valioitua kertaheitolla. Juurikin Druskininkaissa saatiin ne 2/3 sertiä sekä myöhemmin Minskissä 1/2 sertiä ja niiden jälkeen olo oli niin tyhjä ja pettynyt, että silloin vannoin että ei ikinä enää. No, jostain syövereistä sitä sitten kuitenkin sen verran sisua vielä löytyi, että päätin kuitenkin VIELÄ KERRAN yrittää joten ilmoitin Kodan Moletaihin. Tämä reissu oli siitäkin erilainen, että tällä kertaa emme lähteneet reissuun kaksin, vaan meidän mukaamme lähti myös Sissi-neiti (Kitimat Tell Me More). Sissin perhe oli lomalla ulkomailla niin neitokainen oli meillä hoidossa muutenkin, niin oli sitten sovittu että ottaisin Sissin meidän kanssa reissuun mukaan niitä sertejä ja neidin ensimmäisiä cacibeja toivottavasti hakemaan.:) Ja mikäs siinä, Koda ja Sissi ovat vanhoja tuttuja ja tulleet aina hienosti toimeen ja kaksikko olikin tavattoman helppoja ja rauhallisia matkakavereita koko reissun ajan. Vieläkin ihmetyttää, miten helposti ja vaivattomasti koko reissu meni kahden koiran kanssa.

Hönöt eivät vielä alkuviikosta tienneet, mihin viikonloppuna suunnattaisiin.

Matka kohti Moletaita alkoi aikaisin torstai aamuna. Klo 5.30 oltiin satamassa pakkailemassa kamoja Miliamin bussiin. Meitä olikin tällä reissulla vain kahdeksan matkalaista plus matkanjohtaja, ei olla noin pienellä porukalla bussimatkalla oltukaan! Olin aivan varma että lähtijöitä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta näin pienellä porukalla oli huomattavasti helpompaa.:D Yhteishenki bussissa oli jälleen kerran mahtava alusta pitäen ja ennestään tuttujakin siellä oli.

Kohta mennään!

Kauas on aina pitkä matka. Torstai-iltana saavuttiin hotellille Vilnaan ja vaikka koko päivä oltiin bussissa istuttu, niin kyllä sitä vaan silti oli ihan puhkipoikki, niin koirat kuin itsekin ja unta ei tarvinnut kauaa odotella.
Perjantaina koitti sitten ensimmäinen näyttelypäivä. Druskininkaissa oli kolme KV näyttelyä, Moletaissa sen sijaan lähes kaikilla ryhmillä oma erikoisnäyttelynsä perjantaina sekä sitten KV sekä lauantaina että sunnuntaina. Meillä oli siis luonnollisesti ensimmäisenä vuorossa noutajien erikoisnäyttely. Tollereita oli ilmoitettu viisi ja kaikki Suomesta, Koda oli ainoa uros. Tällä kertaa en laittanut ollenkaan pahakseni sitä, että Kodalla ei ollut kilpailua. Liettuassa kun on hieman hassu sääntö, että mitkään sertit eivät siirry minnekään, valiotkin voivat kerätä niitä niin paljon kuin sielu sietää, joten siellä on vain ja ainoastaan voitettava mikäli mieli sertejä tekee. (Ja tekeehän sitä!)

Noutajaerkkarissa tuomarina oli italialainen labbiskasvattaja Sergio Scarpellini. Päivä oli ollut pitkä ja tuskallisen helteinen, näyttelypaikalle tultiin jo kymmenen maissa mutta me pääsimme kehään vasta puoli neljältä, joten koirat sekä itse oliin jo lievästi kuumissaan ja väsyneitä mutta parhaamme tehtiin. Koda esiintyi tuttuun tapaansa hyvin rauhallisesti, mutta jaksoi silti juosta yllättävän hyvin siinä helteessä. Erinomainenhan sieltä tuli sertin kera sekä sitten automaattisesti paras uros.
Koda sai myös Club Show Winner-16 - tittelin, joka Suomessa nyt ei ole virallinen, mutta Liettuassa olisi validi jos sinne vielä joskus on tarvetta suunnata. Eipä haittaa, siitä saatu ruusuke on kuitenkin hieno muisto jo sinänsä että sellainenkin nyt kuitenkin on.:)

"3,5 years old. Lovely head. Nice color. Good coat and topline. Well angulated. Good bone and feet. Moves well."

Siitä sitten äkkiä koiran vaihto ja Sissin kanssa kehään, neiti esiintyi käyttöluokassa. Sissihän oli aivan erilainen kehäkettu kuin Koda; täynnä virtaa ja hyppi ja pomppi eikä seisomisesta meinannut tulla mitään. Arvostelussa olikin (täysin aiheesta) maininta että tarvitsee malttia esiintymiseen, mutta sai neiti silti onneksi Kodan tavoin sen ensimmäisen tarvittavan luokkasertinsä! Sissi oli lopulta PN3, joten hieno päivä oli kaikin puolin!
Roppikehä olikin sitten mielenkiintoinen, sillä se juostiin lähes kaksi tuntia myöhemmin ite rotukehän jälkeen. Erkkari kun haluttiin ilmeisesti huipentaa ns.isoon kehään, että kaikkien noutajien PU1 ja PN1 koirat juoksisivat isossa kehässä ja roppi valittaisiin vasta siellä. Voin kertoa että Kodaa eikä hirveästi itseäänkään ei enää siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut, kun päivä oli jo muutenkin ollut pelkkää odottelua ja kärventymistä. Roppi oli odotetusti ja ansaitusti kuvankaunis Esta ja Koda siis VSP. Eipä sillä, PU1 ja VSP-saavutuksista tuli jo sellaiset ruusukkeet sekä pokaalit, että en voinut uskoa että ne oli tosiaan meille, kun ne olivat lähes RYP-palkintojen kokoiset ja näköiset.:D Joten panostus tähän erkkariin oli paikalliselta noutajajärjestöltä kyllä huikea, wau!

ROP Esta, VSP Koda.

Laatatkin oli hienot!

Eipä tarvinnut perjantainakaan kauaa nukkumattia odotella. Lauantaina herättiin yhtä aurinkoiseen säähän, mutta kaikeksi onneksi päästiin kehään jo 10.30, niin ei tarvinnut perjantaiseen tapaan koko päivää odotella sekä ennen kaikkea vältyttiin pahimmalta helteeltä.
Lauantaina oli siis vuorossa KV ja ennen kaikkea toki se pelkkä luokkaserti toiveissa, mutta myös se Kodan toinen Liettuan cacib ja yhteensä kolmas sellainen, oli ollut tämän reissun sellainen minimitavoite. Lauantain tuomarina toimi tanskalainen Marianne Holm-Hansen, joka ilmeisesti (joidenkin mukaan) kantaa myös hieman kyseenalaista lempinimeä hölmö-Hansen. Ja tämän kehäkokemuksen jälkeen en hirveästi ihmettele miksi.
Tämän jo melko iäkkään tuomaritädin selkä oli kipeänä, eikä hän sen takia koiria kovin kummoisesti käynyt läpi ja ainakin tollereissa tutki junnunartunkin pöydällä. Olin alunperin ladannut varmimmat odotukset juuri tähän tuomariin, kun pohjoismaalaiset yleensä tykkäävät juuri tästä Kodan tyyppisestä rotevasta ja turkikkaasta mallista. Tuomarilla oli kuitenkin alusta pitäen nyrpeä naama Kodan nähdessään. Hän seisotti meitä tooooodella pitkään ja multa meinasi jo usko loppua että päästäänkö me koskaan täältä kehästä pois. Lopulta tuomari totesi pelkästään "thank you" jonka jälkeen jäin ihmeissäni katsomaan että mitähän me nyt sitten mahdettiin saada. Tuomari tuli meidän luokse surullinen ilme kasvoillaan ja alkoi selostamaan, että kyllä tämä liikkuu kauniisti, mutta tällä saisi olla enemmän valkoisia merkkejä, tältähän esimerkiksi puuttuu kokonaan valkoinen hännänpää joka on tollerin perusmerkki. Tuijotin tuomaria epäuskoisena että OIKEASTI jätätkö tuon takia mitään antamatta?? Valahdin jo epätoivoon ja ajattelin että jaahas, yleensä me ollaan vasta silloin viimeisenä näyttelypäivänä tiputtu korkealta ja kovaa mutta että nyt se kosahti sitten tähän toiseen päivään. Mutta sitten tuomari kuitenkin totesi, että kokonaisuus on sen verran hyvä että kyllä hän sille sertin sekä cacibin antaa ja en osaa edes kuvailla sitä tunnetta siinä kohtaa! Nousin epätoivon pohjamudista takaisin pilviin sellaisella ryminällä että oksat pois.:D Taisinkin siinä nopeasti todeta tuomarille että kylläpä säikäytit minut toden teolla, mutta kiitos kuitenkin. Pienenä vinkkinä kuitenkin, että mikäli tolleriasi ei ole valkoisilla merkeillä pilattu, niin tälle tuomarille ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata mennä.(Kun edes Kodan valkea piirto, iso valkea rinta ja tassut ei riitä)
Suureksi hämmästykseksi ei tuo Kodan saama arvostelu kuitenkaan mikään hirveän huono edes ollut:

"Good size. Little long in body. Excellent head and expression. Good ears. Correct topline and angulations. Excellent bones and feet. Correct tail carriage and coat quality. Would want more white markings."

Niin ja nappasihan Kodapoika samalla kertaa myös Crufts-oikeuden jo toistamiseen! Aika huikeeta.:) Ei tuotakaan nyt kuitenkaan ihan joka paikassa jaella.

Sissistä sen sijaan tuomari piti kovasti ja neiti nappasikin myös toisen sertinsä sekä oli PN2 vara-cacibin kera, jonka voi anoa Estan takaa oikeaksi cacibiksi joten Sissin tavoite siitä ensimmäisestä valkoisesta täyttyi myös heti! Me löydettiin juuri oikeaan aikaan kaikeksi onneksi lauantaina Sissin kanssa se yhteinen sävel kehässä ja se kyllä näkyikin heti.:) Jätin nakit kokonaan pois, kun niistä neitokainen meni täysin sekaisin ja mentiinkin siis pelkillä nappuloilla kehään, joten Sissi malttoi niiden turvin seistä ryhdikkäästi ja rauhallisesti kehässä.
Loppujen lopuksi Esta oli jälleen kerran ROP ja Koda siis toistamiseen VSP ja tämähän kelpasi meille paremmin kuin hyvin.:) Tavoitteet olivat jo toisena päivänä hyvin hanskassa; molemmille toiset sertit, Sissille ensimmäinen cacib ja Kodalle se kolmas! Tämä varmisti siis sen, että Koda ei ole kuin enää sen YHDEN cacibin päässä inttivalion arvosta! HUIKEETA.:) Kodallahan menee tuo tarvittava aikaraja 1v1p umpeen elokuussa, tarkemmin laskettuna 9.8 lähtien voidaan sitä viimeistä valkoista lähteä hakemaan. Huhhuh! Se oli se meidän tämän vuoden päätavoite eikä se ole enää kaukana.

No, sittenhän oli enää jäljellä se kuuluisa viimeinen näyttelypäivä. Se ratkaiseva päivä, joka oli ollut kuin kirous meidän päällä aiemmin. Voin kertoa, että paljoa ei yöllä nukuttanut ja aamulla olin niin hermostunut että kävi ihan meidän bussilaisia sääliksi ajomatkalla hotellilta näyttelypaikalle.:D Sunnuntaina meillä oli tuomarina kazakstinlainen, todella tiukka täti Natalya Drovossekova. Päästiin kehään jo heti aamukymmeneltä, eli sopivasti taas ennen pahimpia helteitä. Koda olikin sitten ihan ensimmäinen koira koko kehässä. Reissu oli ollut jo todella pitkä ja ottanut veronsa, Kodaa ei nimittäin kiinnostanut enää pätkän vertaa esiintyä. Vaikka mitä tein, niin se seisoi täysin laiskasti lysyssä eikä liikkeissäkään ollut enää potkua ja Kodaa sai melkein raahata perässä. Jännäksi siis meni, todella jännäksi. Muistan vieläkin, kuinka näyttelyhihnaa pitelevä käteni tärisi kuumuuden ja jännityksen yhteisvaikutuksesta.
Tuomari lateli arvostelua venäjäksi, joten oli luonnollisesti vaikea arvata mihin riittää. Lopulta tuomari totesi meille "excellent" joka toden totta meinasi sitä kolmatta viimeistä tarvittavaa luokkasertiä!! Minä kiljahdin ja aloin tanssia ja rutistaa Kodaa ja kyllä sieltä muutama onnenkyynelkin jo tuli. Tuomari totesi heti perään, että cacibia hän ei tänään anna (tuomarilla on oikeus olla antamatta vaikka erinomaisen ja luokksertin saisikin) ja minä tähän onnesta soikeana totesin että ei haittaa yhtään (koska ei me sitä tosiaan enää edes tarvittu!!) ja jatkoin kehässä tanssimista. Tuomari tuijotti minua ihmeissään ja totesi toisen kerran että tajusinhan minä että ei cacibia ja sanoin että joojoo ei haittaa, vain serti me haluttiin.:D Koska nyt VIHDOIN JA VIIMEIN se oli totta; Kodasta tuli kuin tulikin Liettuan valio!! <3 Sehän meinasi myös sitä, että Kodasta leivottiin samaan syssyyn myös Valko-Venäjän, Latvian, Viron sekä koko Baltian muotovalio!!

Piti siinä sitten vielä sen verran koota itsensä, että sain vietyä Sissinkin kehään koska täytyi totta kai vielä yrittää neidillekin se viimeinen saada Kodan tapaan. Sissillä riitti virtaa vielä viimeisenäkin päivänä, mutta neiti malttoi esiintyä jälleen hienosti ja se näkyi; Sissi oli toistamiseen PN2 vara-cacibilla ja kolmannella sertillä. Näin ollen Sissistä leivottiin kertaheitolla sekä Liettuan että Suomen muotovalio, huikeeta!! :)

En meinannut vielä tämänkään jälkeen uskoa, että kyllä se vaan oli totta; me päästäisiin vihdoinkin kotimatkalle valioina! Vasta kun sain ruusukkeen ja mustaa valkoisella käteen, niin tajusin sen kunnolla että nyt se oli plakkarissa eikä kukaan sitä meiltä voisi enää pois viedä!
Piti totta kai "pikapuhelu" soittaa Sarille, Kodan kasvattajalle, joka kovasti odotteli tuloksia ja liikuttuneeksi hihkumiseksi se puhelu sitten meni.:') Toivottavasti näitä puheluita pääsee vielä jatkossakin soittamaan!

BY LT LV EE BALT MVA <3

Tiedän, että monet näissäkin piireissä pitävät näitä "pilipalilitilati" valiotitteleitä helppoina, hölmöinä ja ehkä jopa hieman turhina. Totta, eihän tämä mikään FI MVA-tasoinen juttu ole, mutta silti meille aivan yhtä tärkeä ja huikea juttu! Ja voin kertoa, ettei todellakaan ole myöskään helppoa! Täähän oli meille sellainen "kolmas kerta toden sanoo"-juttu. Vaikkei kilpailua liiaksi olisi, niin jos tuomari ei tykkää niin ei sitten vaan tykkää. Ja kun kuitenkin tuntuu, että tänä päivänä tuoltakin päin maailmaa löytyy jo ihan "oikeitakin" tuomareita, eikä enää pelkästään vain erimaatteja ja kaikille kaikki mahdollinen-tyyliin. Kyllä se on meidän reissuilla nähty ja todistettu ja niinhän sen osoitti tämä sunnuntainenkin tuomari. Ja haluan kuitenkin uskoa, että ei näitä valiotitteleitä silti ihan joka rakille kuitenkaan jaella.:D Paljon ollaan jouduttu reissaamaan ja panostamaan, niin ajallisesti kuin rahallisesti. Pari edellistä reissua kun jäi niiiin lähelle mutta kuitenkin niin kauas, niin ehkä senkin takia tämä tuntuu vain entistäkin makeammalta! Kuten Sarikin sanoi; periksi ei anneta! :)

Senkin takia oli pakko valioskumpitella ja kakutella "mummolassa" heti maanantaina kun oltiin kotiuduttu. Niin vahvasti ovat kotijoukot sekä monet kaverit ja tuttavat eläneet mukana, kiitos vielä tätäkin kautta teille, tiedätte kyllä keitä te olette.:)

Vieläkin vähän väsyttää, mutta on kyllä kaikki ollut sen arvoista. On kiitollinen ja liikuttunut olo.:) Eilen lähti valionarvo hakemukset Latviaan ja Viroon päin joten niitä sitten jäädään odottelemaan vielä. Nyt me jäädäänkin ansaitulle tauolle vähän kaikesta, mutta varsinkin näyttelyistä. En voi kuitenkaan kieltää sitä, että pikkuisen on alkanut tehdä mieli käväistä myös mahdollisesti Ruotsin ja Norjan puolella sertijahdissa, mutta se ei ole silti ihan vielä ajankohtaista.
Seuraava tavoite kuitenkin kun on vasta loppukesästä/syksystä sen viimeisen cacibin suhteen ja silloin päästäänkin tavoittelemaan sitä valioluokassa.:) Suomessa en aio tuolla valioluokalla "ratsastaa" kuten monet muut, ja varsinkin kun täältä me ei enää tarvita yhtään mitään enkä koe saavani siis enää mitään irti sitä kautta. Kunhan saadaan ne mitä tarvitaan niin se riittää, kuten tämäkin reissu sen erinomaisesti osoitti. En halua luopua meidän jalat maassa-tyylistä kirveelläkään.:)

Pienet Moletain tuliaiset.:)

Ja kaiken tämän on totta kai mahdollistanut Koda.<3 En voi tarpeeksi Saria sanoin kiittää tästä koirasta, vaikka yritetty on. Tiedän, että sitä on parjattu selkäni takana sekä joskus jopa päin omaa naamaani. Mutta me ei olla siitä välitetty, vaan pyritty tekemään samaan tahtiin omia juttujamme. Tiedän kyllä Kodassa olevat puutteet ja "virheet" täysin hyvin itsekin, mutta kelläpä meistä olisikaan sitä ihan täydellistä koiraa?

Kiitos Koda, kun olet juuri tuollainen kuin olet .<3 Kiitos näistä uskomattomista hetkistä, muistoista ja seikkailuista, joita en koskaan kuvitellut koiran kanssa jakavani. Toivottavasti näitä on meillä vielä paljon edessä. Kaunis, rakas koirani.<3

Every once in awhile a dog enters your life and changes everything.