Pelastuskoirakurssilla

Saatoin jossain aiemmassa postauksessa jo ohimennen mainita, että olin Kodan ilmoittanut pelastuskoirakurssille. Tänä viikonloppuna tuo tulokaskurssi sitten koitti ja voi mahoton miten kuuma, mutta antoisa kurssiviikonloppu meillä olikaan! Kurssin järjestänä oli siis Päijät-Hämeen Pelastuskoirat ry. Toki meillä täällä lähempänäkin Uudellamaalla tätä toimintaa olisi, mutta kyllä sitä vähän pidemmällekin ajelee jos A) treeniporukka on hyvähenkinen ja B) maastot paranee heti hurjasti kun lähdetään PK-seudun ulkopuolelle.

Kurssi alkoi jo maanantaina parituntisella teoriaosuudella, jossa käytiin yleisesti pelastuskoiratoimintaa ja sen periaatteita läpi. Sen lisäksi oli myös jo hieman suunnistuksen alkeita, sekä käytiin läpi tuulen suunnan ja ilman lämpötilan vaikutuksia siihen, miten koira haistaa ja jäljittää. Varsinkin tämä osuus oli minusta mielenkiintoista, kävin mielessä läpi joitakin Kodan MEJÄ-kokeita ja jotkut pienet kömmähdykset alkoivat yhtäkkiä valjeta, että SEN takia se on siinä kohtaa saattanut mennä vipuun. 

Perjantaina sitten suunnattiin ensimmäiselle treenipaikalle, mutta tällä kertaa omat koirat jäivät vielä kotiin odottelemaan tulevia koitoksia. Seurasimme nimittäin kurssin opettajien koiria, että miten jo treenaavat tai jo varsinaisissa hälytyksissä toimivat koirat oikein toimivat. Koiria oli paljon eri rotuisia, tasoisia ja ikäisiä; näimme suorituksia aina 5-kuisesta pennusta 16-vuotiaaseen veteraaniin asti. Hakuperiaatehan oli kaikille täysin sama, mutta eroavaisuudet olivat juurikin koiran ilmaisutavassa sekä palkkauksessa. Saihan sitä sitten itsekin toimia koirille maalimiehenä ja päästä palkkaamaan koiraa, kun se piilosta meidät löysi. 

Tästä kerrasta oli paljon hyötyä, sillä meille demonstroitiin hyvin kaikki mahdolliset ilmaisutavat (haukku, rulla tai jokin muu) sekä mahdollisia palkkaustapoja (namit, leikki) koirakohtaisesti. Tämä auttoi siis jo tulevaa varten hyvin miettimään, että mitä oman koiran kohdalla sitten oikein alkaisikaan käyttämään. Kodan kohdalla mietin pitkään, että pallo vai namipalkka. Päädyin sitten kuitenkin nameihin, sillä epäilin jäisikö se vain pallon kanssa leikkimään ensimmäisen löydetyn maalimiehen kanssa eikä lähtisi enää etsimään seuraavaa. Ilmaisun kanssa (tulevaisuudessa) lähdetään kokeilemaan haukkua. Noutaja on toki hiljainen koira luonnostaan, mutta Kodalla on mahtava haukku ja kantava ääni ja kun se jo osaa haukkua käskystä anyway, niin tuskinpa tuota ilmaisuhaukkua olisi niin vaikea opetella sen lisäksi. 

Toki tällä tulokaskurssilla koirille opetettiin nyt vain ennen kaikkea etsiminen, ilmaiseminen tulee sitten myöhemmin.:)

Lauantaina sitten aloiteltiin aamukymmeneltä samassa paikassa, joka oli siis vanha varastoalue/varikko. Jakauduttiin pieniin ryhmiin ja jaettiin alue myös kahtia. Ensimmäisessä tehtävässä oli kolme maalimiestä piilossa ja koiraa pidettiin aluksi liinassa. Opettajat halusivat nähdä mitä koiramme oikein osaavat ja tekevät, joten emme saaneet antaa edes etsi-käskyä vaan laittaa koira etenemään itse ja katsoa mitä tapahtuu. Olin itse odottanut että Koda (kuten monta kertaa aiemmin) uudessa paikassa ensin haistelisi hirveästi ja merkkailisi.. Mutta ei! Se sai ilmavainun ensimmäisestä maalimiehestä pian liikkeelle lähdön jälkeen, ja kuten moni muu koira perjantain treeneissä, yritti kiertää roskisten välissä olleen maalimiehen luo takakautta (josta haju ilmeisesti nokkaan tuli). Koda meni epäröimättä maalimiehen luo, punainen heiluva häntä vain näkyi roskisten välissä. Tässä kohtaa opettajamme sanoi että koira on jo tajunnut tehtävänannon niin hyvin, että päästä se vain liinasta irti. Matka siis jatkui kohti seuraavaa maalimiestä, joka oli pienen varaston takana. Koda tarkasti ensin vasemmalla isomman varaston nurkkaa, mutta sai taas ilmavainun ja painui oikopäätä pienen varaston taakse. Ja voi että sielläkin oli ihana ihminen namipurkin kanssa odottamassa! Viimeinenkin maalimies löydettiin toiselta roskikselta ja ilmavainulla sinnekin suunnattiin päätä pahkaa. Voi että olin tyytyväinen! Koda sai opettajalta paljon kehuja ja minusta oli vain ihanaa katsella, kun koira keskittyi ja NAUTTI silminnähden siitä mitä se teki!

Kun kaikki olivat suorittaneet, niin vaihdoimme toisen ryhmän kanssa treenipaikkaa ja tehtävää vaikeutettiin. Nyt haastettiin näinkin kokemattomia koiria ihan kunnolla. Ensimmäisessä harjoituksessa piilopaikat sovittiin etukäteen, eli me ohjaajatkin tiesimme missä maalimiesten kuuluisi olla ja osasimme sen mukaan katsoa mitä koira tekee. Tässä toisessa harjoituksessa emme tienneet missä maalimiehet olivat, vaan meidän oli tarkoitus lukea koiraa; milloin sillä oli vainu ja milloin ei jne. Tämä treenialue oli täynnä kaikenlaista sekalaista ja hieman outoakin tavaraa; oli paljon mm. kiipeilytelineitä, putkia, kaivonrenkaita, keinuja ja liukumäkiä lasten leikkipuistoista. Keli oli todella kuuma, aurinko porotti niskaan pilvettömältä taivaalta eikä tuultakaan juuri ollut. Juuri tuollaisella kelillä Kodalta on yleensä ollut turhaa odottaa yhtään mitään. Se oli kuitenkin intoa täynnä eikä millään malttanut odottaa että päästäisin sen vapaaksi etsimishommiin. Nyt koiralle vielä sai sanoa "etsi"-käskyn ja Kodahan ampaisi sen kuultuaan saman tien etsimään. Kyllä oli niin hymy herkässä itsellään, kun tiesin että alueella oli jo treenannut ensimmäisen ryhmän koirat sekä juoksuinen narttu, eikä Kodaa kiinnostanut toisten hajut eikä merkkailu ollenkaan! Se keskittyi aivan täysillä, haki hienosti ilmavainut ja etsi. 

Tämä oli todellakin mielenkiintoista, kun ei itse tiennyt missä maalimiehet olivat piilossa vaan se piti nimenomaan selvittää koirasta. Tässä oli kyllä hyötyä siitä, että ollaan Kodan kanssa jo jäljestetty sekä tehty hakua aiemmin, niin osasin sitä jo aika hyvin lukea. Kun Koda on jäljellä, sen näkee kaikkein parhaiten hännän ja pään asennosta, sekä rohkeasta itsevarmasta askelluksesta. Ensimmäinen maalimies oli piilossa liukumäen putkessa. Koda sai selvästi vainun, mutta ihmetteli kovasti kun ei kohde meinannut silti löytyä vaikka putken vierellä pyörittiin. Tässäkin ihan loistava esimerkki siitä, että koira tosiaan tekee työtä nenällään eikä silmillään, kyllähän minä jo siinä vaiheessa näin missä maalimies oli. No sitten kohde löytyi putken suulta ja voi sitä koiran onnea ja hännän vispausta! Koda oli löydöstään niin mielissään, että syötyään palkkanakit rasiasta se kömpi maalimiehen kanssa yhdessä putkeen! :D Ja käveli sen läpi kuin normaalin agilityputken konsanaan, vaikka pinta olikin liukas. 

Opettaja ohjeisti kutsumaan koiran takaisin minun luokseni ja rauhoittumaan hetkeksi sivulle perusasentoon. Koda alkoi heti haistella ilmasta uutta maalimiestä ja kun siitä näki että sillä oli vainu, vapautin sen uuteen hakuun. Toinen maalimies löytyikin heti kopperon takaa. Ennen tehtävää oltiin sovittu, että jos koira löytää kaksi ensimmäistä hyvin, niin jätetään siihen. Mutta Kodan kohdalla opettaja sanoi että sillä on niin hyvä motivaatio, että annetaan sen etsiä vielä viimeinenkin.

Sen jälkeen taas siis kutsu sivulle, pieni hengähdystauko ja homma jatkui. Koda käytti upeasti ilmavainua ja viimeinen maalimies löytyi metallisesta roskiksen tapaisesta häkkyrästä, jonka ovi oli hieman raollaan. Koda tunki mitään miettimättä pieneen ahtaaseen tilaan maalimiehen luokse ja häntä vispasi. Tästä harjoituksesta minulle jäi oikeastaan koko kurssin parhaat fiilikset! Koda oli niin mieletön! :) Kunpa tuon suorituksen olisi vain saanut videolle! Kodan työskentelymotivaatio oli huipussaan ja kaikesta näki, että tämä oli sen juttu. Se tajusi heti mitä ja miten piti tehdä, kohtasi maalimiehet iloisesti, mutta rauhallisesti ja vaikka tosiaan tämä paikka oli jänniä esteitä täynnä, ei se pelännyt liukumäen putkea tai metalliroskista ym yhtään. 

Opettajan kommentit olivat että hienoa työtä ja että Kodasta osaa lukea todella hyvin milloin sillä on vainu. Se myös pärjäsi todella hyvin omillaan, sen ei kertaakaan tarvinnut tulla hakemaan minulta tukea tai apua tehtävään ja se irtosi hyvin hakua tekemään. Oli kyllä aivan huippufiilikset!

Ihan loppuun tehtiin vielä koko ryhmän kesken vähän koirien hallintaa. Oltiin siis kaikki yhdessä rivissä koirat perusasennoissa. Opettajamme kävivät katsomassa koirien luoksepäästävyyttä ja sen jälkeen otettiin vielä lyhyt ryhmäpaikkamakuu ja sinnehän pikkukettu jäi pää tassujen välissä makoilemaan.:)

Mahtava fiilis jäi tuosta lauantaista ja kyllä oli väsynyttä koiraa kun kotiin päästiin. On toi aivotyöskentely sitten rankkaa!

Tyytyväinen pikkukettu ensimmäisen treenipäivän jälkeen.

Sunnuntaina sitten vaihdettiin treenipaikkaa, eli tällä kertaa suunnattiin Asikkalaan päin ja vuorossa oli metsäjälki- ja haku. Ilma oli vielä kuumempi kuin lauantaina, mittari näytti päivällä +28 ja metsässä kun oltiin niin ei tuulesta ollut tietoakaan. Rankka keli koirille siis. Aloitettiin ottamalla koirat hetkeksi kaikki riviin perusasentoihin ja katsottiin taas luoksepäästävyys.

Sen jälkeen jakauduttiin taas kahteen eri ryhmään. Jokaiselle koiralle oli kolme maalimiestä ja koirien oli tarkoitus tällä kertaa tosiaan jäljittää liinassa. Maalimiehet olivat lähteneet piiloihinsa ajetulta metsätieltä ja merkinneet jäljen lähtökohdan nauhoilla, mutta sen tarkemmin me ohjaajat emme piilopaikkoja tienneet. Koirien oli tarkoitus ottaa itse omatoimisesti jäljistä heti kiinni kun ne vastaan tulivat ja lähteä siitä sitten jäljittämään. Itse en tämän tehtävän tarkoitusta ymmärtänyt enkä siitä oikein pitänyt, että koiralle ei saanut antaa minkäänlaista käskyä tai vinkkiä mitä sen olisi pitänyt tehdä. Hyvin moni koira siis vain käveli merkkinauhojen ohitse niitä noteeraamatta ollenkaan. 

Niin teki Kodakin, kun sen oma vuoro koitti. Kouluttajamme käski pitää koiran tien oikealla puolella mistä kaikki jäljet lähtivät, mutta Koda veti koko ajan vasemmalle puolelle (mitä lie riistan ym tuoksuja siellä) ja kun ei tosiaan saanut koiraa yhtään ohjeistaa, niin Kodahan luuli että nyt ollaan vaan ihanalla normaalilla metsälenkillä. Kauniisti siis posotti kaikkien kolmen nauhan ohitse niitä noteeraamatta mitenkään. Kouluttaja käski sitten kääntyä takaisin. Edelleenkään ei saanut koiraa auttaa tai ohjeistaa, mutta sain luvan astua metrin verran tieltä sivuun metsään päin. Tämä auttoi ja Koda sai samantien vainun maalimiehestä ja mikä ilahduttavinta; Koda käytti pitkästä aikaa maavainua! Nenä maassa jäljen päällä jäljesti ensimmäisen maalimiehen ja voi sitä koiran ilmettä kun sillä taas lamppu syttyi että ai tätä me tehdään! Etsittiin vielä toinen maalimies samalla tavalla ja taas löytyi hienosti maavainulla, niin kuin toki jäljellä pitäisikin tehdä. Viimeinen jätettiin etsimättä. Vaikka tehtävä (joskin mielestäni vähän kyseenalainen sellainen) alkoi kankeasti, oli hienoa lopettaa kahteen hyvään maavainuiseen jäljestykseen! Olisipa vaan saanut ohjeistaa koiran joka jäljelle niin taatusti olisi tajunnut heti homman juonen. Maalimiehiltä tuli myös kehuja siitä, kuinka iloisesti mutta kuitenkin rauhallisesti Koda lähestyy, (koira ei siis saisi tulla iholle kiinni eikä pusuttelemaan ym) jää hyvän etäisyyden päähän ja pysyy hyvin maalimiehen luona kunnes saavun itse paikalle. 

Seuraava tehtävä oli sitten hakutehtävä. Kouluttajamme olivat aiemmin aamulla jo käyneet metsään jälkiä tallaamassa ja olipa siellä käynyt muutama koirakin. Jokaisella koiralla oli jälleen kolme maalimiestä löydettävänä, kaksi linjan oikealla puolella ja yksi vasemalla. Tällä kertaa myös me ohjaajat tiesimme piilot ja saimme myös itse toimia maalimiehinä toisten koirille, hauskaa se on sekin! 

Koda suoritti pikkuryhmämme toisena koirana ja kellon ollessa jo yli keskipäivän, oli metsässä todella kuuma! Juuri sellainen keli, jolloin Kodaa ei olisi luultavasti saanut edes kunnolla mejästämään. Mutta tämä on ilmeisesti ihan jäbän juttu, ihmisiä ei mettään jätetä! :) Annoin Kodalle etsi-käskyn ja lähetin hakuun. Koda irtosikin todella hyvin ja paineli iloisena matkaan. 

Ohjaajan tehtävä haun aikana on pysyä koko ajan liikkeessä vaikka koira menisi missä tai pysähtelisi. Liian paljon ei saa tietenkään auttaa, vaikka tietäisi piilopaikat. Jos koira on maalimiehen lähettyvillä, mutta ei tätä kuitenkaan löydä, voi ohjaaja jäädä tekemään ympyrää maalimiehen ympärille, ei kuitenkaan liian pientä sellaista. 

Koda aloitti haun linjan oikealta puolelta, tällä kertaa toisten koirien hajut veivät sitä ehkä hieman mukanaan vieden sitä välillä ristiin rastiin. Siitä näki kuitenkin heti, milloin se sai toivotun vainun ja ilmavainulla etsi ensimmäisen maalimiehen suuren kuusen alta. Homma jatkui kohti suurta kiveä, jossa olin edellisellä koiralla ollut itse piilossa. Se oli Kodalle melko hankala paikka, se meni melko kaukaa kiven vasemmalta puolelta, kun maalimies oli oikealla puolella piilossa eikä Koda saanut siitä vainua. Koda teki melko suuren tarkituslenkin etuvasemmalle, joten lähdin itse kaartamaan takaisin kohti kiveä. Yhtäkkiä Koda porhalsikin edestäni ja katosi näkyvistä pienen mäen taakse. Hetken päästä kuitenkin kuului iloisia maalimiehen kehuja, joten tiesin että nyt se oli löytynyt. 

Sitten käännyttiinkin takaisin päin ja löydettävänä oli vielä viimeinen maalimies linjan vasemalla puolella. Koda meni jonkun aikaa paluujälkiämme pitkin, nosti sitten kuononsa ja häntänsä ja suuntasi reilusti sivuun ja tiesin että nyt oli vainu saatu. Ja suoraan ilmavainulla pikkukettu ravasi iloisesti viimeisen maalimiehen luokse suurten kehujen kera. Upea ukkeli! Kyllä se oli taas niin intoa ja motivaatiota täynnä että voi mahoton.:) 

Vaihdoin viimeisen maalimiehen löydyttä saman tien Kodan työvaljaat pois ja laitoin sille normipannan kaulaan, yksi meille ohjeistettuja asioita kun oli, että koiralle on hyvä tehdä selväksi jollain tapaa, kun työ on loppunut. Meillä se on sitten tuo työvaljaiden pukeminen (tehtävä alkaa) ja riisuminen kun se loppuu. 

Kuumaa ja rankkaa, mutta niin kivaa!

Kun kaikki olivat suorittaneet, antoi ryhmämme kouluttaja kaikkien koirista palautetta ja oman näkemyksensä. Kodasta hän sanoi, että todella erilainen kuin pienryhmämme kaksi muuta koiraa, jotka lähtivät ihan sata lasissa tehtävään. Koda taas lähtee paljon rauhallisemmin liikkeelle, mutta sitä kautta säästää paljon enemmän energiaa ja on vain hyvä jos hommassa on enemmän malttia kuin vauhtia. Koda myös ilmaisee todella hyvin, kun se on saanut vainun ja etenee sen turvin kohti kohdetta. Opettaja oli myös huomionut sellaisen pointin, että kun Koda etsii vainua se pysyy melko lähellä minua, mutta saman tien kun saa vainun päästä kiinni se irtoaa todella hyvin ja etenee itenäisesti aina kohteelle asti. Ei siis voinut olla kuin tyytyväinen pikkukettuun jälleen kerran! Huippu suoritus ja into normaalisti Kodalle vaikealla kelillä. Eli kyllä sillä oli fokus ja motivaatio ihan kohdillaan! 

Harmi ettei viikonlopulta saanut yhtään kuvaa tai videota, tuli nyt tekstiä vaan roppakaupalla.

Lopussa käytiin vielä ryhmäläisten ja kouluttajien kanssa loppukeskustelu ja kyllä siinä vain niin kävi, että meidät hyväksyttiin vakituiseen reeniporukkaan mukaan! Treeniryhmiä on kaksi, toinen treenaa tiistaisin ja toinen torstaisin ja lauantaisin onsitten vapaat yhteiset treenit. Pitää vielä hieman kuulostella kumpaan loppupeleissä liitytään, vaikka hyvä se olisi käydä välillä kummassakin. Tämän viikon yli ajattelin vielä pitää taukoa, mutta eiköhän me noihin lauantain yhteistreeneihin mennä jo aloittemaan! Tai josko voisi sanoa, että jatkamaan.:) 

Kyllä tämä laji vei ihan mennessään! Ollaanhan me jo kauan sitä kuuluisaa "meidän lajia" jo etsitykin ja juuri tämä pelastuskoiratoiminta oli mietityttänyt jo pitkään. Tässä samalla me myös rallytokoa jatketaan ja kokeissa käydään, tarkoitus olisi se RTK1 & RTK2 saada, mutta sen jälkeen panostetaan ihan täysillä tähän! Laji on ihan huippu ja kun tietää että nyt on vakituiset viikkotreenit samalla hyvällä porukalla tiedossa, niin mikäs sen parempaa! 

Lauantaina siis jatketaan, josko joistain treeneistä saisi joskus vähän kuvamateriaaliakin.:) 

Vielä on kesää jäljellä, vielä kerkeää nauttia iltauinneista!

Ensimmäinen rallytokostartti!

Vielä viikko sitten oltiin Liettuan paahteessa kehäkettuilemassa, mutta tänään suuntana oli Riihimäki ja homman nimi rallytoko.

Kyseessä oli nimittäin Kodan ensimmäinen virallinen rallytokostartti! Mukaan lähtivät myös kaverini Tanja bordercolliensa Lupen kanssa. Ajatus rallytokoon siirtymisestä oli jo pitkään ollut mielessä ja nyt tokosääntöjen muuttumisen myötä näin sitten tehtiin. Ja ei voi kuin todeta, että miksen minä ole tehnyt tätä jo aiemmin! Niin paljon rennompaa ja kivempaa, iloista rallattelua vaan eikä hampaat irvessä.tekemistä, niin koiralle kuin ohjaajallekin.:)
Ei olla tosiaan tässä välissä niin minkään näköistä rallytokokurssia edes käyty, ihan tokopohjalta ollaan reenattu. Tanja on kokenut rallytokoilija ja Tanjan kylteillä ja opeilla ollaan pidetty yhteisreenejä tässä kesän mittaan.
Huomasin kuitenkin, että koira kyllä osaa ja tykkää mutta itselleni vielä jotkut kyltit ja radan lukeminen ja siellä eteneminen vielä vähän jännittää ja sekoittaa, enkä halunnut kuitenkaan odottaa kun koira oli jo ihan kisavalmis. En myöskään halunnut itse omalla mahdollisella sähläämisellä pilata Kodan intoa ja menoa, joten tässä taannoin ikään kuin puoliläpällä kysyin Tanjalta haluaisiko hän ohjata Kodaa. No, Tanja sanoikin tähän sitten että "joo,tottakai!" joten siitä se ajatus sitten lähti.:)
Ja mikäs siinä sitten, Koda kun on niin avoin ja sosiaalinen tollopoika, niin helposti jäbä lähti Tanjan matkaan ja totteli ja seurasi ja teki mielellään hommia. Niinpä sitä sitten laitettiin koeilmoja menemään ja tänään tuo eka startti sitten oli.

Koepaikkana toimi hiekkapohjainen agilityhalli ja oli mukava huomata, että itse koetilanne oli todella rauhallinen tokokokeisiin verrattuna, kun kehän laidat ovat aina olleet täynnä ihmisiä ja haukkuvia koiria. Nyt koirakoille annettiin tilaa ja työskentelyrauha. Paikalla oli myös muita tollereita, kun koe oli samalla tolleriyhdistyksen mestaruuskoe.

Vaikka en itse siis tänään Kodaa ohjannut, niin oli silti mielenkiintoista (tulevaisuutta varten) kuunnella tuomarin ohjeita ja seurata rataantutustumista. Tanja kävi rataa läpi, näytti peukkua ja sanoi että helppo rata on! Kaksikko starttasi numerolla 11, niin ei siinä hirveän kauan tarvinnut vuoroa odotella kun nopea suoritus tuo on.

Vähän niin kuin tokossakin, niin myös rallytokossa Kodan pieni on ongelma on ollut tuo asentojen vinous, siitä tosin ei saa kuin -1p eli ne voidaan kyllä ottaa. Vahvan tokopuolensa takia Koda myös välillä meinaa istua todella herkästi kun vauhti hidastuu, varsinkin käännöksissä. Tänään tulikin hieman harmillinen pieni ja nopea peppukosketus vasemassa täyskierroksessa, siitä -10p.

Jos Koda oli vielä muutaman ensimmäisen kyltin kohdalla ollut hieman pökkelö, niin kaksikko petrasi hurjasti loppurataa kohden! Koda heräsi toimintaan heti kun alkoi olla muitakin tehtäviä kuin pelkkiä käännöksiä (niitä tässä radassa riitti!) ja varsinkin tuo seuraaminen oli todella tiivistä ja näyttävää! Ihan eri meininki kuin meidän normitoko-seuraaminen. Kyllä se vaikuttaa niin paljon kun koiraa saa kannustaa ja kehua!
Olin hieman tuuminut mitä Koda sanoisi pystyssä telineissä olevista kylteistä, kun meidän treeneissä kyltit ovat olleet aina maassa. Alkuradalla ei niitä huomionut, mutta keskivaiheilla kävi yhtä kylttiä nuuhkaisemassa, siitä -1p.

Tässä juurikin kyltin nuuhkaisu.

Spiraali.

Loppu oli iloista rallattelua! Koda selkeesti tarvii "äksöniä" tonne radalle, eli paljon muita tehtäviä kuin vain käännöksiä ja käännöksiä. Paikan päällä oli hienosti toimiva tulospalvelu, jota saatiin screeneiltä seurata hallissa. Ja sieltä sitten tuli kaksikolle tulos ALO 87/100p! Miinuksia oli juurikin se istuminen, kyltin nuuhkaisu sekä pari vinoa kohtaa. Hienot pinnat, ei voi yhtään valittaa! Toki aina voi parantaa ja pitihän sitä Tanjan kanssa vähän harmitella että ilman sitä pientä aivopieru-istuntaa tulos olisi ollut 97p. Mutta kymmenen pinnaa sinne tänne, reippaasti hyväksytty tulos silti! Huippua! :) Ja oli kyllä mielenkiintoista ja hauskaa seurata koiraa kehänlaidalta, näki koiran taas ihan eri tavalla ja ilo oli katsoa kun Koda selvästi nautti hommasta.:) Kyllä minä vielä itsekin joku kerta taas otan remmin kauniiseen käteen ja jäbän kanssa itse starttaan. Tanjalle vielä tätäkin kautta suurkiitos upeasta ohjauksesta! Tanja starttasi vielä myöhemmin oman koiransa kanssa AVO-luokassa ja teki vaikealla radalla upean 92 pisteen suorituksen, onnea!
Kyllä me nyt tästä seuraava koulari, toivottavasti jopa kaksi, otetaan.:) On tuo vaan niin mainio pikku-ukkeli! Seuraava startti on sitten toivottavasti syyskuussa jos vain kokeisiin mahdutaan.

Druskininkai

Druskininkai. Hoepa tuota sanaa nopeasti monta kertaa putkeen.:) Kyseinen paikka sijaitsee siis Liettuassa, melko lähellä Puolan rajaa, ja siellä me käytiin kehäkettuilemassa viime viikonloppuna. Hellettä oli koko viikonlopun +35, joten siellä myös kärvennyttiin melko kiitettävästi. Reissukavereita meillä ei tällä kertaan mukaan bussiin lähtenyt, mutta tiesin että Kodan kasvattaja Sari olisi myös paikan päällä kuitenkin.

Helsingissä oli melko jäätävät pilvet ja ukkonen, kun lähdettiin satamasta.

Taasko sitä mennään?

Kauas on pitkä matka. Ja siltä se tuntuikin. Ensin Virossa oli ihmeen paljon poliisiratsioita aina Latvian rajalle asti ja heti Latvian rajan ylityksen jälkeen alkoivat tietöistä johtuneet hidasteet. Ja tätähän sitten kesti ja kesti. Jumitettiin tietöissä varmaan sellaiset 2,5 tuntia, onneksi oli ilmastoitu bussi! Tietyöt jatkuivat myös Liettuassakin. Tehtiin sopivasti kyllä pysähdyksiäkin, että koirat pääsivät juomaan ja jaloittelemaan, mutta kyllä jo välillä iski ajatus, että ollaankohan me koskaan perillä. Arvioitu perilläoloaika oli klo 21, mutta oikeasti hotellille saavuttiin lähes puoliltaöin,

Latvian tuulia haistelemassa.

Koda sai uusia kavereita matkan varrella.

Me saatiin onneksi nukkua perjantai aamuna pitkään, sillä tollerit arvosteltiin vasta kolmelta iltapäivällä. Tämähän oli peräti kolmen näyttelyn reissu, eli kehäkettuilua oli tiedossa perjantaista sunnuntaihin ja tämä oli sikäli myös spesiaaliviikonloppu, että kolmella luokkasertillä oli mahdollisuus valioitua Liettuasta kertaheitolla. (Muutenhan Liettuassa on valioitumisen suhteen hieman hölmöt aikasäännöt).
Kun ei tosiaan mikään kiire ollut, niin nukuttiin pitkään ja tehtiin pitkä rauhallinen lenkki hotellin vieressä sijainneen pienen järven ympäri. Se olikin kunnon malttireeniä tollolle, jonka olisi niiiin tehnyt mieli hypätä sorsien perässä veteen. Mutta mamma ei antanut, ettei turkki olisi mennyt pilalle.

Näyttelypaikka oli onneksi jälleen kerran tosi lähellä hotellia. Olisi ollut ihan kävelymatkan päässä, mutta kamojen roudaamisen ja helteen takia ei kävely silti oikein innostanut, joten liikuttiin taksilla koko viikonlopun ajan näyttelypaikan ja hotellin väliä. Ei siinä rahoistaan päässyt, kun suuntaansa matka oli 3e ja meitä oli vielä 2-3 henkilöä taksissa samaan aikaan.:)
Kyllä siinä sitten alkoi jo pikkuhiljaa jännitys kohoamaan kun näyttelypaikalle päästiin! Etsittiin Sari ja Jenni ja majoituttiin heidän telttaansa, onneksi sinne päästiin, muuten ei olisi ollut varjoa missään! Tollereita oli perjantaina ja lauantaina ilmoitettu neljä kappaletta, kaksi junnunarttua ja kaksi urosta; Koda ja valiouros Suomesta. Sen takia olinkin laskenut sen mukaan, että saataisiin vain vara-cacibeja (koska niitä luokkasertejä me vain haettiin) niin olin jo asennoitunutkin siihen valmiiksi etukäteen.

Niin, noista Liettuan näyttelysäännöistä siis vielä sen verran että siellähän ei mitään SA:ta jaeta ollenkaan, vaan sen sijaan siellä on käytössä luokkasertit. Jokaisen luokan voittaja saa siis sertin (mutta täytyy saada ERI, EH:lla ei saa) sekä sitten vielä PN1/PU1 saa N-sertin eli "ison" sertin eikä yksikään näistä serteistä siirry seuraavalle. Voittaja saa sen aina, eli valiotkin saavat näitä kerätä niin paljon kuin vain haluavat. Liettuassa ei myöskään kerrota minkä arvosanan koira saa, siellä ei eri värisiä lappuja näytellä, vaan siellä pitää itse olla skarppina kehän laidalla koko ajan kuuntelemassa että kutsutaanko takaisin kehään jatkokilpailuja varten vai ei. Mitään ruusukkeita ym palkintoja ei kehästä myöskään saa, vaan kaikki haetaan erikseen palkintopisteestä. Sen takia mielestäni ROP/VSP-kuvatkin näyttää hieman hassuilta, kun tuomarilla ei ruusukeitta ole. Tällanen hieman erilainen meininki siis.:D

No mutta tosiaan, vihdoin ja viimein päästiin mekin sitten tositoimiin perjantai-iltapäivästä. Koda oli ainoa luokassaan ja tuomarina oli venäläinen Yualia Ovsyannikova. Olin etukäteen merkityistä tuomareista juuri tätä venäläistätiä eniten jännittänyt, sillä ei se ole mikään salaisuus että varsinkin tuolla Baltiassa nämä kotiin päin usein vetävät noita sijoituksia. Koda esiintyi kuumudesta huolimatta todella hyvin ja reippaasti, ja se näkyi. Tuomari oli varsin nopea toimissaan ja saneli arvostelun venäjäksi, mutta sanoi sen jälkeen minulle että "wait here", joten siitä tiesin että taisi hyvin mennä, saatiin ainakin siis se ensimmäinen luokkaserti! Hetken päästä siis vedettiin PU-kehä valiouroksen kanssa. Juostiin kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari vielä hetken mietti. Sitten meille näytettiin ykköstä enkä aluksi meinannut tajuta ollenkaan, levitin kädet hämmästyksestä ja kysyinkin tuomarilta vielä että "REALLY?!" ja kun vastaus oli että "Yes yes!" niin johan riemu alkoi! Herranjestas, Kodan ensimmäinen CACIB oli siis tosiasia!<3 Olin niiiin onnellinen ja häkeltynyt, kun olin niin asennoitunut niihin vara-cacibeihin.:D Hetken päästä kohdattiin Sari ja nätti pikku-Tyyne roppikehässä. Sehän meni Kodalta ihan läskiksi, Tyyne sekoitti ukkelin pään niin ettei mistään tullut mitään. Tuomari yritti antaa uusia mahdollisuuksia ja juoksutti ympäri ja ympäri uudestaan mutta ei.. tuomari harmitteli kovasti, kun olisi halunnut Kodan ropiksi laittaa, mutta valitsi liikkeiden perusteella Tyynen. Sanoikin siinä sitten vielä että "the male didn't want to win today." Juu ei, malella oli ihan muut asiat mielessä.:D Ei haitannut meitä, roppikehään pääsy on meille niin hieno juttu että se on aivan sama kumpi sieltä tulee! Ja kun kaksoisvoitto meni Mäkiharjuille anyway, niin mikäs sen parempaa! <3

ROP Mäkiharjun Don't Worry Be Happy, VSP Mäkiharjun Zupreme Surprise.

Pokkasipa sekä Koda että Tyyne voitoistaan vielä kaiken lisäksi Crufts-osallistumisoikeudet ensi vuodelle! Jaa-a, milläs rahalla ja keinoilla sitä oikein tonne Englantiin pääsisikään maaliskuussa? ;) Kyllähän se kieltämättä kiehtoisi, eihän tuota käy kieltäminen! Se olisi niin makiaa nähdä muutenkin, saati sitten osallistua sinne oman koiran kanssa. Sannan sanoin se olisikin niitä once in a lifetime- juttuja. Pistetään siis vakavaan harkintaan...

Arvostelu oli tosiaan venäjäksi, mutta matkanjohtajamme sen minulle myöhemmin suomensi ja se meni suurin piirtein näin:
"Turkissa hyvä pigmentti. Hyvä kaula. Oikea hännän asento. Vapaat liikkeet. Kantaa itsensä hyvin ja esiintyy edukseen."
-> AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP

Ekan päivän saldo. Cacibista tuli mitali ruusukkeen sijaan.

Loppupäivä olikin ihanaa köllötellä ilmastoidussa hotellihuoneessa, kyllä kelpasi sekä emännän että koiran! Iltalenkilläkin vielä kymmenen aikaan mittari näytti päivän paahteen jäljiltä +33, joten kyllä se jo aika hyvin kertoo miten kuumissa oloissa oltiin.

Myös lauantaina tollerit arvosteltiin vasta iltapäivän puolella, joten meillä ei ollut silloinkaan kiire näyttelypaikalle kärventymään. Lauantai oli vielä kaikista kuumin päivä, mutta onneksi silloin myös tuuli hieman sekä oli jopa muutama pilvenhattara taivaalla luomassa vähän varjoa. Tehtiin siis taas kunnon lenkki aamupäivästä paikallisia pieniä nähtävyyksiä katsellen.

Tollereilla piti alun perin olla tuomarina kyproslainen naistuomari, mutta paikan päällä selvisi että hän olikin vaihtunut paikalliseen liettualaiseen miestuomariin, jonka nimeä en enää edes muista. Jos oli edellisen päivän venäläistuomari ollut todella nopea, niin tämä miestuomari oli kaikkea muuta. Arvosteli ja seisotti tooodella pitkään ja liikutti paljon. Koda esiintyi taas oikein mukavasti, mutta kun yksilökehässäkin seistiin pidempi tovi niin itselläni meinasi jo helle tehdä tepposet ja toivoin vain että loppuisipa tämä jo! Lopulta sitten tuomari sanoi meille "excellent" (pointsit siitä että näin sanoi eikä tarvinnut itse arvailla miten meni!) niin siitä jo tiesi että toinen luokkaserti saatu, jes! Myös valiouros sai erin ja siitä sitten PU-kehä. Siellä tuomari vasta tarkkaan miettikin, juoksutti paljon sekä ympäri että edestakaisin ja sen jälkeen vielä seisotti ja mietti piiitkään. Lopulta valitsi valiouroksen ykköseksi joten meille vara-cacib. Ei haitannut, olihan meillä jo se yksi hieman ylläri cacib taskussa ja tiesin että pojat vielä vaihtaa paikkaa jossain vaiheessa kuitenkin. Pikku-Tyyne oli vielä toistamiseen ROP! Arvostelu oli liettuaksi eikä paikan päällä ollut edes infossa käännöspistettä, joten arvostelu jäi täysin mysteeriksi. Mutta ei se nyt ihan hirveän huono voinut olla kaikesta päätellen.:)

Toinen SERT ja VA-CACIB.

On se niin rankkaa olla komia.

Sunnuntai aamuna alkoi jo hieman kisaväsymystä olla ilmassa sekä itsellä että koiralla. Saatiin siis onneksi taas nukkua pidempään kuin monet muut. Sunnuntaina taivas oli myös muuttunut harmaaksi ja jopa sateli hiukan juuri ennen kuin mekin näyttelypaikalle saavuttiin. Taivaanrannassa näkyi sysimustat pilvet ja jyrähteli. Ja tuo ukkosrintama tuli aina vaan lähemmäs ja lähemmäs ja siinä Jennille jo totesin että taatusti tuo iskee päälle juuri kun tollerit menee kehään.. Meillä PITI olla tuomarina kaikkien paljon kehuma ja pitämä tuomari, Tino Pehar, ja häntä olin itsekin odottanut todella paljon. VAAN EI. Paikan päällä oli jälleen kerran pieni ylläripylläri ja taas oli meillä tuomari vaihtunut lennosta. Ja taas oli laitettu liettulainen tuomari. Ja tämä täti olikin sitten sellainen että!!!
Ja se ukkonenhan pamahti päälle JUURI kun tollerien kehä alkoi. Ja tämä kuuro oli todella kova, salamat löivät lähelle ja jyrisi ja paukkui ja vettä satoi kaatamalla.. Muut tuomarit kyllä keskeyttivät kehät siksi aikaa tai vähintään ymmärsivät jos koirat hieman säpsähtelivät mutta ehei tämä täti vaan. Tolloja oli sunnuntaina paikalla viisi, nyt oli tullut kolmaskin uros, venäläinen koira nuorten luokkaan. Koira oli omasta mielestäni ruma ruipelo, mutta sai erin. Sitten Kodan kohdalla kuuro yltyi ja tuomari kutsuikin kaikki koirat samat pienen teltan alle. Juoksutti kaikki koirat yhdessä jonossa yhden kerran ympäri ja sulloi taas kaikki telttaan ja yritti sieltä jostain välisä kuikuilla että mitäs koiraa hän tällä kertaa oikein edes arvioi. Koda seisoi urhoollisesti, mutta takajalat sillä tutisivat jännityksestä. Siitä sitten pamahti meille EH. En voinut uskoa korviani. Ja tämäkin vain siitä syystä, kun koira pelkäsi ukkosta! Olisi nyt edes jonkun OIKEAN virheen koirasta löytänyt, mutta ei kun se jännitti ukkosta. Siinä meni sitten meidän mahdollisuus saada se viimeinen luokkaserti valioitumiseen.. kyllä oli mykistynyt olo. Tuomaritädillä ei ollut kyllä mitään linjaa, kun valitsi parhaaksi urokseksi kuitenkin raskastekoisen valion ja jo kahdestii roppina ollut Tyyne koki Kodan kanssa saman kohtalon kun pelkäsi ukkosta. Toinen junnunarttu, ruma ja ruipelo eikä edes juossut kunnolla (eikä ollut pärjännyt aikaisempina päivinä ollenkaan) oli sitten VSP. Sari ihan asiasta tuomarin kanssa väitteli, mutta tämä täti oli visusti sitä mieltä että tämän rodun pitää tätä keliä sietää ja seistä kuin tatti. Hän näkee koiran vain minuutin verran ja arvostelee sen mitä näkee eli "aran" koiran tässä tapauksessa. Kehoitti kuulemma vielä harjoittelemaan ukkosessa seisomista. Jaaaahas. Itse olen kyllä vakavasti sitä mieltä, että ei koiran nyt IHAN kaikkea tässä maailmassa pidä sietää. Monet ihmisetkin pelkäävät ukkosta.
No, olipa se juuri tämä samainen liettualaistäti joka oli jo aiemmin viikonloppuna suomalaisia moittinut siitä, kuinka julmia koiranomistajia me ollaan, kun sieltä niin kaukaa koiriamme raahataan näyttelyihin. Hän on kuulemma itse niin eläinrakas ihminen, ettei koskaan itse tekisi niin. Muuten vaan meillä koirat matkusti ilmastoidussa bussissa ja yöpyivät ilmastoidussa hotellissa, eikä yksikään näyttänyt stressaantuneelta tai kärsivältä. Mutta joo, nää on näitä. Miten musta silti tuntuu että nämä tämmöset tapaukset sattuu silti aina juuri meidän kohdalle??!! Että jos joku vielä valittaa että Suomessa on tuomaripeliä, niin kannattaapa lähteä tuonne syvälle Baltiaan katsomaan. Siellä se on niin räikeetä, että ihan silmiä kirvelee.

Kyllähän se viimeisen sertin ja sitä kautta tuplavalioitumisen mahdollisuuden menettäminen söi ihan helvetisti. Mutta elämä jatkuu ja Kodaa en tuosta syytä niin pätkääkään. Ukkeli oli todella reipas loppuun asti koko reissun ajan.<3 Ei siltä olisi siinä kelissä voinut yhtään sen enempää pyytää. Ja kun kotiin päästiin ja laukut purin, niin eipä me nyt oikeesti tyhjin käsin jääty olleskaan!

Pitihän nämä nyt tilata ja saada kun Liettuassa annettiin "vain" mitalit.

Eikä tuo hätä ole tämän näköinen. Jos Koda nyt muualta valioituu, niin ei me tarvita kuin enää yksi luokkaserti Liettuasta. Onneksi saatiin se N-serti silloin perjantaina! (Jos Koda valioituisi Suomesta niin se N-serti riittäisi, mutta sitä nyt ei ole tapahtumassa tässä..:D) Eniten lämmittää mieltä toki tuo CACIB-tilin avaaminen! Tätä ennenhän minä vaan halusin sertejä sieltä täältä valioitumiseen enkä ollut CACIBien perään yhtään, mutta kieltämättä nyt kun se ensimmäinen on tilillä niin mikä ettei niitäkin nyt sitten miettisi.:) Tosin eipä tässä mikään kiire ole niitä kerätä, kun ei Koda voi inttivalioitua kuin vasta vuoden päästä anyway.

Tällainen reissu lyhykäisyydessään siis tällä kertaa. Suurkiitokset vielä Sarille ja Jennille mainiosta seurasta! Go Mäkkärit!
Kyllä se niiiin harmittavan lähellä oli tuo valioituminen, prkl!! Mutta ei me tästä lannistusta, karavaani kulkee (pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä) ja ei muuta kuin uusia reissuja suunnittelemaan ja toteuttamaan.:) Rahaa nämä vie ja on rankkoja, mutta näihin vaan jää niin koukkuun!

"Sillä minne menet ei ole merkitystä, vaan sillä kenen kanssa matkustat." <3