Pelastuskoirakurssilla

Saatoin jossain aiemmassa postauksessa jo ohimennen mainita, että olin Kodan ilmoittanut pelastuskoirakurssille. Tänä viikonloppuna tuo tulokaskurssi sitten koitti ja voi mahoton miten kuuma, mutta antoisa kurssiviikonloppu meillä olikaan! Kurssin järjestänä oli siis Päijät-Hämeen Pelastuskoirat ry. Toki meillä täällä lähempänäkin Uudellamaalla tätä toimintaa olisi, mutta kyllä sitä vähän pidemmällekin ajelee jos A) treeniporukka on hyvähenkinen ja B) maastot paranee heti hurjasti kun lähdetään PK-seudun ulkopuolelle.

Kurssi alkoi jo maanantaina parituntisella teoriaosuudella, jossa käytiin yleisesti pelastuskoiratoimintaa ja sen periaatteita läpi. Sen lisäksi oli myös jo hieman suunnistuksen alkeita, sekä käytiin läpi tuulen suunnan ja ilman lämpötilan vaikutuksia siihen, miten koira haistaa ja jäljittää. Varsinkin tämä osuus oli minusta mielenkiintoista, kävin mielessä läpi joitakin Kodan MEJÄ-kokeita ja jotkut pienet kömmähdykset alkoivat yhtäkkiä valjeta, että SEN takia se on siinä kohtaa saattanut mennä vipuun. 

Perjantaina sitten suunnattiin ensimmäiselle treenipaikalle, mutta tällä kertaa omat koirat jäivät vielä kotiin odottelemaan tulevia koitoksia. Seurasimme nimittäin kurssin opettajien koiria, että miten jo treenaavat tai jo varsinaisissa hälytyksissä toimivat koirat oikein toimivat. Koiria oli paljon eri rotuisia, tasoisia ja ikäisiä; näimme suorituksia aina 5-kuisesta pennusta 16-vuotiaaseen veteraaniin asti. Hakuperiaatehan oli kaikille täysin sama, mutta eroavaisuudet olivat juurikin koiran ilmaisutavassa sekä palkkauksessa. Saihan sitä sitten itsekin toimia koirille maalimiehenä ja päästä palkkaamaan koiraa, kun se piilosta meidät löysi. 

Tästä kerrasta oli paljon hyötyä, sillä meille demonstroitiin hyvin kaikki mahdolliset ilmaisutavat (haukku, rulla tai jokin muu) sekä mahdollisia palkkaustapoja (namit, leikki) koirakohtaisesti. Tämä auttoi siis jo tulevaa varten hyvin miettimään, että mitä oman koiran kohdalla sitten oikein alkaisikaan käyttämään. Kodan kohdalla mietin pitkään, että pallo vai namipalkka. Päädyin sitten kuitenkin nameihin, sillä epäilin jäisikö se vain pallon kanssa leikkimään ensimmäisen löydetyn maalimiehen kanssa eikä lähtisi enää etsimään seuraavaa. Ilmaisun kanssa (tulevaisuudessa) lähdetään kokeilemaan haukkua. Noutaja on toki hiljainen koira luonnostaan, mutta Kodalla on mahtava haukku ja kantava ääni ja kun se jo osaa haukkua käskystä anyway, niin tuskinpa tuota ilmaisuhaukkua olisi niin vaikea opetella sen lisäksi. 

Toki tällä tulokaskurssilla koirille opetettiin nyt vain ennen kaikkea etsiminen, ilmaiseminen tulee sitten myöhemmin.:)

Lauantaina sitten aloiteltiin aamukymmeneltä samassa paikassa, joka oli siis vanha varastoalue/varikko. Jakauduttiin pieniin ryhmiin ja jaettiin alue myös kahtia. Ensimmäisessä tehtävässä oli kolme maalimiestä piilossa ja koiraa pidettiin aluksi liinassa. Opettajat halusivat nähdä mitä koiramme oikein osaavat ja tekevät, joten emme saaneet antaa edes etsi-käskyä vaan laittaa koira etenemään itse ja katsoa mitä tapahtuu. Olin itse odottanut että Koda (kuten monta kertaa aiemmin) uudessa paikassa ensin haistelisi hirveästi ja merkkailisi.. Mutta ei! Se sai ilmavainun ensimmäisestä maalimiehestä pian liikkeelle lähdön jälkeen, ja kuten moni muu koira perjantain treeneissä, yritti kiertää roskisten välissä olleen maalimiehen luo takakautta (josta haju ilmeisesti nokkaan tuli). Koda meni epäröimättä maalimiehen luo, punainen heiluva häntä vain näkyi roskisten välissä. Tässä kohtaa opettajamme sanoi että koira on jo tajunnut tehtävänannon niin hyvin, että päästä se vain liinasta irti. Matka siis jatkui kohti seuraavaa maalimiestä, joka oli pienen varaston takana. Koda tarkasti ensin vasemmalla isomman varaston nurkkaa, mutta sai taas ilmavainun ja painui oikopäätä pienen varaston taakse. Ja voi että sielläkin oli ihana ihminen namipurkin kanssa odottamassa! Viimeinenkin maalimies löydettiin toiselta roskikselta ja ilmavainulla sinnekin suunnattiin päätä pahkaa. Voi että olin tyytyväinen! Koda sai opettajalta paljon kehuja ja minusta oli vain ihanaa katsella, kun koira keskittyi ja NAUTTI silminnähden siitä mitä se teki!

Kun kaikki olivat suorittaneet, niin vaihdoimme toisen ryhmän kanssa treenipaikkaa ja tehtävää vaikeutettiin. Nyt haastettiin näinkin kokemattomia koiria ihan kunnolla. Ensimmäisessä harjoituksessa piilopaikat sovittiin etukäteen, eli me ohjaajatkin tiesimme missä maalimiesten kuuluisi olla ja osasimme sen mukaan katsoa mitä koira tekee. Tässä toisessa harjoituksessa emme tienneet missä maalimiehet olivat, vaan meidän oli tarkoitus lukea koiraa; milloin sillä oli vainu ja milloin ei jne. Tämä treenialue oli täynnä kaikenlaista sekalaista ja hieman outoakin tavaraa; oli paljon mm. kiipeilytelineitä, putkia, kaivonrenkaita, keinuja ja liukumäkiä lasten leikkipuistoista. Keli oli todella kuuma, aurinko porotti niskaan pilvettömältä taivaalta eikä tuultakaan juuri ollut. Juuri tuollaisella kelillä Kodalta on yleensä ollut turhaa odottaa yhtään mitään. Se oli kuitenkin intoa täynnä eikä millään malttanut odottaa että päästäisin sen vapaaksi etsimishommiin. Nyt koiralle vielä sai sanoa "etsi"-käskyn ja Kodahan ampaisi sen kuultuaan saman tien etsimään. Kyllä oli niin hymy herkässä itsellään, kun tiesin että alueella oli jo treenannut ensimmäisen ryhmän koirat sekä juoksuinen narttu, eikä Kodaa kiinnostanut toisten hajut eikä merkkailu ollenkaan! Se keskittyi aivan täysillä, haki hienosti ilmavainut ja etsi. 

Tämä oli todellakin mielenkiintoista, kun ei itse tiennyt missä maalimiehet olivat piilossa vaan se piti nimenomaan selvittää koirasta. Tässä oli kyllä hyötyä siitä, että ollaan Kodan kanssa jo jäljestetty sekä tehty hakua aiemmin, niin osasin sitä jo aika hyvin lukea. Kun Koda on jäljellä, sen näkee kaikkein parhaiten hännän ja pään asennosta, sekä rohkeasta itsevarmasta askelluksesta. Ensimmäinen maalimies oli piilossa liukumäen putkessa. Koda sai selvästi vainun, mutta ihmetteli kovasti kun ei kohde meinannut silti löytyä vaikka putken vierellä pyörittiin. Tässäkin ihan loistava esimerkki siitä, että koira tosiaan tekee työtä nenällään eikä silmillään, kyllähän minä jo siinä vaiheessa näin missä maalimies oli. No sitten kohde löytyi putken suulta ja voi sitä koiran onnea ja hännän vispausta! Koda oli löydöstään niin mielissään, että syötyään palkkanakit rasiasta se kömpi maalimiehen kanssa yhdessä putkeen! :D Ja käveli sen läpi kuin normaalin agilityputken konsanaan, vaikka pinta olikin liukas. 

Opettaja ohjeisti kutsumaan koiran takaisin minun luokseni ja rauhoittumaan hetkeksi sivulle perusasentoon. Koda alkoi heti haistella ilmasta uutta maalimiestä ja kun siitä näki että sillä oli vainu, vapautin sen uuteen hakuun. Toinen maalimies löytyikin heti kopperon takaa. Ennen tehtävää oltiin sovittu, että jos koira löytää kaksi ensimmäistä hyvin, niin jätetään siihen. Mutta Kodan kohdalla opettaja sanoi että sillä on niin hyvä motivaatio, että annetaan sen etsiä vielä viimeinenkin.

Sen jälkeen taas siis kutsu sivulle, pieni hengähdystauko ja homma jatkui. Koda käytti upeasti ilmavainua ja viimeinen maalimies löytyi metallisesta roskiksen tapaisesta häkkyrästä, jonka ovi oli hieman raollaan. Koda tunki mitään miettimättä pieneen ahtaaseen tilaan maalimiehen luokse ja häntä vispasi. Tästä harjoituksesta minulle jäi oikeastaan koko kurssin parhaat fiilikset! Koda oli niin mieletön! :) Kunpa tuon suorituksen olisi vain saanut videolle! Kodan työskentelymotivaatio oli huipussaan ja kaikesta näki, että tämä oli sen juttu. Se tajusi heti mitä ja miten piti tehdä, kohtasi maalimiehet iloisesti, mutta rauhallisesti ja vaikka tosiaan tämä paikka oli jänniä esteitä täynnä, ei se pelännyt liukumäen putkea tai metalliroskista ym yhtään. 

Opettajan kommentit olivat että hienoa työtä ja että Kodasta osaa lukea todella hyvin milloin sillä on vainu. Se myös pärjäsi todella hyvin omillaan, sen ei kertaakaan tarvinnut tulla hakemaan minulta tukea tai apua tehtävään ja se irtosi hyvin hakua tekemään. Oli kyllä aivan huippufiilikset!

Ihan loppuun tehtiin vielä koko ryhmän kesken vähän koirien hallintaa. Oltiin siis kaikki yhdessä rivissä koirat perusasennoissa. Opettajamme kävivät katsomassa koirien luoksepäästävyyttä ja sen jälkeen otettiin vielä lyhyt ryhmäpaikkamakuu ja sinnehän pikkukettu jäi pää tassujen välissä makoilemaan.:)

Mahtava fiilis jäi tuosta lauantaista ja kyllä oli väsynyttä koiraa kun kotiin päästiin. On toi aivotyöskentely sitten rankkaa!

Tyytyväinen pikkukettu ensimmäisen treenipäivän jälkeen.

Sunnuntaina sitten vaihdettiin treenipaikkaa, eli tällä kertaa suunnattiin Asikkalaan päin ja vuorossa oli metsäjälki- ja haku. Ilma oli vielä kuumempi kuin lauantaina, mittari näytti päivällä +28 ja metsässä kun oltiin niin ei tuulesta ollut tietoakaan. Rankka keli koirille siis. Aloitettiin ottamalla koirat hetkeksi kaikki riviin perusasentoihin ja katsottiin taas luoksepäästävyys.

Sen jälkeen jakauduttiin taas kahteen eri ryhmään. Jokaiselle koiralle oli kolme maalimiestä ja koirien oli tarkoitus tällä kertaa tosiaan jäljittää liinassa. Maalimiehet olivat lähteneet piiloihinsa ajetulta metsätieltä ja merkinneet jäljen lähtökohdan nauhoilla, mutta sen tarkemmin me ohjaajat emme piilopaikkoja tienneet. Koirien oli tarkoitus ottaa itse omatoimisesti jäljistä heti kiinni kun ne vastaan tulivat ja lähteä siitä sitten jäljittämään. Itse en tämän tehtävän tarkoitusta ymmärtänyt enkä siitä oikein pitänyt, että koiralle ei saanut antaa minkäänlaista käskyä tai vinkkiä mitä sen olisi pitänyt tehdä. Hyvin moni koira siis vain käveli merkkinauhojen ohitse niitä noteeraamatta ollenkaan. 

Niin teki Kodakin, kun sen oma vuoro koitti. Kouluttajamme käski pitää koiran tien oikealla puolella mistä kaikki jäljet lähtivät, mutta Koda veti koko ajan vasemmalle puolelle (mitä lie riistan ym tuoksuja siellä) ja kun ei tosiaan saanut koiraa yhtään ohjeistaa, niin Kodahan luuli että nyt ollaan vaan ihanalla normaalilla metsälenkillä. Kauniisti siis posotti kaikkien kolmen nauhan ohitse niitä noteeraamatta mitenkään. Kouluttaja käski sitten kääntyä takaisin. Edelleenkään ei saanut koiraa auttaa tai ohjeistaa, mutta sain luvan astua metrin verran tieltä sivuun metsään päin. Tämä auttoi ja Koda sai samantien vainun maalimiehestä ja mikä ilahduttavinta; Koda käytti pitkästä aikaa maavainua! Nenä maassa jäljen päällä jäljesti ensimmäisen maalimiehen ja voi sitä koiran ilmettä kun sillä taas lamppu syttyi että ai tätä me tehdään! Etsittiin vielä toinen maalimies samalla tavalla ja taas löytyi hienosti maavainulla, niin kuin toki jäljellä pitäisikin tehdä. Viimeinen jätettiin etsimättä. Vaikka tehtävä (joskin mielestäni vähän kyseenalainen sellainen) alkoi kankeasti, oli hienoa lopettaa kahteen hyvään maavainuiseen jäljestykseen! Olisipa vaan saanut ohjeistaa koiran joka jäljelle niin taatusti olisi tajunnut heti homman juonen. Maalimiehiltä tuli myös kehuja siitä, kuinka iloisesti mutta kuitenkin rauhallisesti Koda lähestyy, (koira ei siis saisi tulla iholle kiinni eikä pusuttelemaan ym) jää hyvän etäisyyden päähän ja pysyy hyvin maalimiehen luona kunnes saavun itse paikalle. 

Seuraava tehtävä oli sitten hakutehtävä. Kouluttajamme olivat aiemmin aamulla jo käyneet metsään jälkiä tallaamassa ja olipa siellä käynyt muutama koirakin. Jokaisella koiralla oli jälleen kolme maalimiestä löydettävänä, kaksi linjan oikealla puolella ja yksi vasemalla. Tällä kertaa myös me ohjaajat tiesimme piilot ja saimme myös itse toimia maalimiehinä toisten koirille, hauskaa se on sekin! 

Koda suoritti pikkuryhmämme toisena koirana ja kellon ollessa jo yli keskipäivän, oli metsässä todella kuuma! Juuri sellainen keli, jolloin Kodaa ei olisi luultavasti saanut edes kunnolla mejästämään. Mutta tämä on ilmeisesti ihan jäbän juttu, ihmisiä ei mettään jätetä! :) Annoin Kodalle etsi-käskyn ja lähetin hakuun. Koda irtosikin todella hyvin ja paineli iloisena matkaan. 

Ohjaajan tehtävä haun aikana on pysyä koko ajan liikkeessä vaikka koira menisi missä tai pysähtelisi. Liian paljon ei saa tietenkään auttaa, vaikka tietäisi piilopaikat. Jos koira on maalimiehen lähettyvillä, mutta ei tätä kuitenkaan löydä, voi ohjaaja jäädä tekemään ympyrää maalimiehen ympärille, ei kuitenkaan liian pientä sellaista. 

Koda aloitti haun linjan oikealta puolelta, tällä kertaa toisten koirien hajut veivät sitä ehkä hieman mukanaan vieden sitä välillä ristiin rastiin. Siitä näki kuitenkin heti, milloin se sai toivotun vainun ja ilmavainulla etsi ensimmäisen maalimiehen suuren kuusen alta. Homma jatkui kohti suurta kiveä, jossa olin edellisellä koiralla ollut itse piilossa. Se oli Kodalle melko hankala paikka, se meni melko kaukaa kiven vasemmalta puolelta, kun maalimies oli oikealla puolella piilossa eikä Koda saanut siitä vainua. Koda teki melko suuren tarkituslenkin etuvasemmalle, joten lähdin itse kaartamaan takaisin kohti kiveä. Yhtäkkiä Koda porhalsikin edestäni ja katosi näkyvistä pienen mäen taakse. Hetken päästä kuitenkin kuului iloisia maalimiehen kehuja, joten tiesin että nyt se oli löytynyt. 

Sitten käännyttiinkin takaisin päin ja löydettävänä oli vielä viimeinen maalimies linjan vasemalla puolella. Koda meni jonkun aikaa paluujälkiämme pitkin, nosti sitten kuononsa ja häntänsä ja suuntasi reilusti sivuun ja tiesin että nyt oli vainu saatu. Ja suoraan ilmavainulla pikkukettu ravasi iloisesti viimeisen maalimiehen luokse suurten kehujen kera. Upea ukkeli! Kyllä se oli taas niin intoa ja motivaatiota täynnä että voi mahoton.:) 

Vaihdoin viimeisen maalimiehen löydyttä saman tien Kodan työvaljaat pois ja laitoin sille normipannan kaulaan, yksi meille ohjeistettuja asioita kun oli, että koiralle on hyvä tehdä selväksi jollain tapaa, kun työ on loppunut. Meillä se on sitten tuo työvaljaiden pukeminen (tehtävä alkaa) ja riisuminen kun se loppuu. 

Kuumaa ja rankkaa, mutta niin kivaa!

Kun kaikki olivat suorittaneet, antoi ryhmämme kouluttaja kaikkien koirista palautetta ja oman näkemyksensä. Kodasta hän sanoi, että todella erilainen kuin pienryhmämme kaksi muuta koiraa, jotka lähtivät ihan sata lasissa tehtävään. Koda taas lähtee paljon rauhallisemmin liikkeelle, mutta sitä kautta säästää paljon enemmän energiaa ja on vain hyvä jos hommassa on enemmän malttia kuin vauhtia. Koda myös ilmaisee todella hyvin, kun se on saanut vainun ja etenee sen turvin kohti kohdetta. Opettaja oli myös huomionut sellaisen pointin, että kun Koda etsii vainua se pysyy melko lähellä minua, mutta saman tien kun saa vainun päästä kiinni se irtoaa todella hyvin ja etenee itenäisesti aina kohteelle asti. Ei siis voinut olla kuin tyytyväinen pikkukettuun jälleen kerran! Huippu suoritus ja into normaalisti Kodalle vaikealla kelillä. Eli kyllä sillä oli fokus ja motivaatio ihan kohdillaan! 

Harmi ettei viikonlopulta saanut yhtään kuvaa tai videota, tuli nyt tekstiä vaan roppakaupalla.

Lopussa käytiin vielä ryhmäläisten ja kouluttajien kanssa loppukeskustelu ja kyllä siinä vain niin kävi, että meidät hyväksyttiin vakituiseen reeniporukkaan mukaan! Treeniryhmiä on kaksi, toinen treenaa tiistaisin ja toinen torstaisin ja lauantaisin onsitten vapaat yhteiset treenit. Pitää vielä hieman kuulostella kumpaan loppupeleissä liitytään, vaikka hyvä se olisi käydä välillä kummassakin. Tämän viikon yli ajattelin vielä pitää taukoa, mutta eiköhän me noihin lauantain yhteistreeneihin mennä jo aloittemaan! Tai josko voisi sanoa, että jatkamaan.:) 

Kyllä tämä laji vei ihan mennessään! Ollaanhan me jo kauan sitä kuuluisaa "meidän lajia" jo etsitykin ja juuri tämä pelastuskoiratoiminta oli mietityttänyt jo pitkään. Tässä samalla me myös rallytokoa jatketaan ja kokeissa käydään, tarkoitus olisi se RTK1 & RTK2 saada, mutta sen jälkeen panostetaan ihan täysillä tähän! Laji on ihan huippu ja kun tietää että nyt on vakituiset viikkotreenit samalla hyvällä porukalla tiedossa, niin mikäs sen parempaa! 

Lauantaina siis jatketaan, josko joistain treeneistä saisi joskus vähän kuvamateriaaliakin.:) 

Vielä on kesää jäljellä, vielä kerkeää nauttia iltauinneista!