lauantai 13. heinäkuuta 2013

MEJÄ-kurssi, päivä 1

Auto starttasi tänä aamuna vähän ennen kello yhdeksää ja suuntasi kohti Lahtea. Kurssipaikalle on siis vähän matkaa mutta mikäs tuota moottoritietä on ajellessa. Paikalla odotti kakku- ja kahvitarjoilu joten vieläkin parempaa!
Tämä päivä tosiaan oli vain teoria ja jäljenteko päivä. Pienten teknisten ongelmien takia ei diaesitystä saatu, mutta kaikki tarpeellinen tieto tuli hyvin ilmi ilmankin. Ryhmäämme kuuluu 6 nuorta koirakkoa ja lähes kaikille tuleva jäljestys tulee olemaan ensimmäinen kerta. Puolisentoista tuntia käytiin teoriaa, kokeiden sääntöjä ja varusteita läpi. Sitten meidät jaettiin jäljestyspareihin, joiden kanssa jäljet sitten tehtiin metsään ja joiden kanssa se suoritetaan huomenna. Sen jälkeen suuntasimmekin muutaman kilometrin päähän Merrasjärven rannalle, jonka lähimetsään teimme jäljet. Alue on hyvin suosittu, siellä oli todella paljon polkuja ja paljon koiraharrastajia, joten toivottavasti merkit ja jäljet saavat olla rauhassa huomiseen asti.
Opettajamme mukaan aloitteleville koirille 50 metrin jälki on ehdoton maksimi, se kuulostaa mielestäni hirveän lyhyeltä matkalta mutta no joo, miten vaan. Kaikille vedettiin suora ja helppo jälki ilman kulmia ja makauksia ja kaikki muut halusivat 30 metrisen jäljen, minä valitsin Kodalle täydet 50 metriä. Ajattelin että kun kerta tällä kurssilla ollaan niin sama se vetää koko rahan edestä. Voihan se olla että kapsahtaa vielä omaan nilkkaan, kun luotan tuohon koiraan ja olen ajatellut että mejäily on sille varmasti mieluista ja melko helppoa puuhaa. Jos huomenna on kuuma ja aurinkoinen keli Koda voi kyllä olla melko väsynyt ja vähän jopa laiska, mutta sen näkee sitten. Meidän ryhmässä on 6 eri rotuista koiraa, joten tulee kyllä olemaan mielenkiintoista seurata miten kaikki suoriutuvat ja millä tavalla ne kaikki jäljestävät.


2 kommenttia:

  1. ootte vissiin samalla kurssilla kun me alkukesällä... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä, ihan tosi? :D *kurkkaa teidän blogin mejä-päivitystä jonka kyllä muistan lukeneeni jo joskus* Joo tutulta ja samalta kuulostaa, vähänkö hauska sattuma! Oltaispa satuttu tismalleen samalle kurssille vaan, ois ollu vielä hauskempaa.

      Poista