Vuotias!

Täällä on tänään juhlittu Kodan 1-vuotis päivää ja tapahtumarikas syntymäpäivä se on ollutkin! Koulusta päästyäni käytiin tottakai ensin ostamassa merkkipäivän kunniaksi uusi pehmolelu, lintukoiralle sorsa tottakai, sekä herkkuluita. Sieltä suunnattiin sukulaisteni omistamaan valokuvaamoon ja siellä pistettiin poika vähän poseeraamaan kameran eteen. Siellä vierähti noin tunteroinen ja keskiviikkona saadaan vedokset, vähän kyllä jännittää onnistuiko yksikään otos, kun pojulla oli niin mahdottoman jännää ja vauhti päällä..
Sen jälkeen suunnattiin takaisin kotia kohti ja otettiin naapurin Igor meille iltapäivähoitoon joten synttärisankarin loppupäivä kului lapsenvahtina, mutta puuha näytti kelpaavan varsin hyvin. Suunnitelmiin kuului myös joka perjantai-iltainen tokovalmennus, mutta flunssani takia se jäi tällä kertaa välistä. No, nyt on synttärisankari kyllä jo ihan kaikkensa antanut joten ehkä liika olisikin ollut liikaa.

Mutta tämä merkkipäivä sai minut myös ajattelemaan ja muistelemaan vuoden takaisia tapahtumia. Olin saanut opiskelupaikan ja juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle, josta en edes pitänyt. Minulla oli ikävä Eetua, mutta sen oli paljon parempi olla kotona Keravalla, eikä minulla ollut täällä mitään harrastuksia. Sitten yhtäkkiä heräsi pintaan se vanha haave omasta punaturkista, haaveesta syntyi idea ja ideasta itse toteutus. Kaverini ansiosta Mäkiharjun kennel oli minulle ennestään tuttu ja sieltä kahdesta tolleripentueesta minulle löytyi vihdoin oma rakas punaturkki. Hassua kyllä, olin ajatellut ottavani nartun ja kasvattajankin kanssa siitä olin jo puhunut. Sitten kävin palleroita katsomassa niiden ollessa 5-viikkoisia ja päällimmäisenä mieleeni siltä reissulta jäi kaikista isoin ja punkeroin pentu ja se oli ainoa joka kerta kiltisti lipaisi pikku kielellään kun sitä paijasi, muut pennut tarrasivat kiinni termiittien lailla. Sitten päätinkin, että se oli minun pentuni ja kasvattajalta sain ihanaa sähköpostia, että hän oli ajatellut täysin samoin!
Ja en ole siitä lähtien kertaakaan katunut (tai rehellisesti sanottakoon että siitä lähtien kun poju oli sisäsiistiksi oppinut), että suunnitellusta Tara-tytöstä tulikin Koda-poika. Vastustustahan idea sai paljonkin tuolta kotoa, mutta eipä sillä loppupeleissä ollut mitään merkitystä. Ja siitä lähtien kun Koda ensimmäistä kertaa "mummolassa" vieraili niin eipä ole taidettu katua sielläkään, on se kaikki valloittanut sielläkin. Jyväskylästä en pidä vieläkään, mutta tuon tolleripojun saavuttua täällä on ollut HUOMATTAVASTI siedettävämpää.:)

Mikä ihaninta on ollut jo näinkin lyhyessä ajassa, on se että, vaikka Kodasta on ollut minulle valtavasti iloa, on siitä ollut iloa ja riemua monille muillekin. Parhaiten on jäänyt kaksi tilannetta mieleen. Tultiin kerran Keravalta junalla kohti Jyväskylää ja meidän vaunussamme oli joukko sokeita ja hieman kehitysvammaisia lapsia. Sokeat lapset eivät tietenkään voineet nähdä koiraa, mutta kun he kuulivat että vaunussa oli pentu, riemu repesi ja kaikki halusivat paijaamaan. Tottakai annoin luvan ja annoin heille Kodan yhden lelunkin jota he saivat sen kanssa vähän retuuttaakin. Kyllä oli lasten loppumatka aivan mahtava ja itselleenkin jäi niin iloinen mieli. Toinen tapaus sattui lenkillä tässä ihan lähellä, joukko maahanmuuttaja nuoria kulki kaupungilla opettajansa kanssa ja kyseinen opettaja pysäytti meidät ja kysyi saisiko lainata Kodaa hetkeksi. Vähän ihmettelin, mutta annoin luvan. Sitten kyseinen nainen alkoi kertomaan nuorille, kuinka hänellä oli ennen ollut samanlainen koira ja että se oli novascotiannoutaja. Oli aika mahtavaa katsoa, kun joukko nuoria erilaisista maista, kulttuureista ja erilaisine kielineen ja taustoineen oli kerääntynyt yhden pienen koiran ympärille ja kaikkien kasvoilla paistoi hymy.
Tällaisia hetkiä sitä haluaa jatkossakin. On meillä vaikeita ja itkuisiakin hetkiä ollut (en enää ikinä halua opettaa koiraa sisäsiistiksi kerrostalosta!) mutta niin on varmasti kaikilla aina silloin tällöin. Ja jo näinkin lyhyessä ajassa olen tuon koiran kanssa kerennyt jo tehdä ja harrastaa paljon enemmän kuin kahden koiran kanssa aiemmin. Olen löytänyt elämäni koiran ja rodun, jonka kanssa haluan jatkaa tulevaisuudessakin.

Synttärisankarin päivä tiivistettynä.

Onnea siis vielä kerran Mäkiharjun Zupreme-pentue;
Alma, Sani, Koda, Jekku, Niilo & Messi!

Uusi naapuri

Viikonloppuna tuohon seinänaapuriin muutti aivan hellyyttävä bullterrierin pentu, Igor. Igor tuotiin tänne Ranskasta asti joten pitkä ja jännittävä oli matka pikkuisella. Tänään annettiin sitten poikien vähän tutustua ja telmiä yhdessä tuolla pihamaalla, kun aurinkokin vihdoin vähän paistoi. Aluksi oli pikku bulli luonnollisesti vähän ihmeissään ja jopa vähän peloissaan, mutta jo pian se otti häntänsä pois jalkojen välistä ja uskalsi Kodaa päin jo vähän hyppiä ja perässä juosta. Kodalla on aivan mielettömästi nyt patoutunutta energiaa, kun olin kuumeessa viikonlopun ja lenkkeily jäi siis todella vähälle. Yritin sitä irti pitää mutta juokseminen oli niin päätöntä ja pelottavan näköistä säntäilyä että pakko se oli taas remmiin pistää.
Pennun kanssa se tosin leikki niin kiltisti, antoi ryömiä päällä ja purra korvista ja pannasta ja antoi jakaa löytämänsä kepit ja risut vaikka on niistä yleensä todella suojelevainen. Aika parivaljakko noista varmaan vielä tulee.;)
Nyt on sitten tässä meidän kutoskerroksessa kaikissa asunnoissa koira, joten vilskettä ainakin riittää. Hiljaisia koiria ovat kaikki kyllä myös onneksi!

Kaksi kouluviikkoa on jo takanapäin ja sää on kyllä hellinyt Jyväskylää oikein urakalla! Kerta kaikkiaan ihan mahtavat aurinkoiset ja lämpimät säät lähes joka päivänä ja se on kyllä näkynyt kaikessa meidän tekemisissä; ollaan käyty Harjulla juoksulenkeillä ja kävelty Jyväsjärven ympäri moneen kertaan ja Koda on päässyt pulahtelemaan rantaveteenkin muutaman kerran.
Treenitkin ovat jatkuneet loistavaan malliin. Keskiviikon agilitytunnilla Kodalla tosin oli puomille tultaessa niin paljon intoa ja vauhtia täynnä että poju astui vähän harhaan ja pudota mätkähti maahan. Mitään ei kuitenkaan käynyt eikä mitään kammon tapaistakaan jäänyt vaan otettiin este samantien uudestaan ja ihan yhtä kivaa sitä oli tehdä kuin ennenkin ja hyvä siis niin!

Susijengiä on pitänyt seurata myös.

 Tänään oli taas niin lämmin ja aurinkoinen päivä, että suunnattiin koirapuistoon ja aikaa vierähti siellä lähes kolme tuntia! Yksi syy siihen taisi kyllä olla se, että paikalle sattui kuin tilauksesta kaksi muuta tolleria; 5kk Windy ja vielä vähän myöhemmin 6kk Taavi. Kyllä siinä siis oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun kolme nuorta punaturkkia pisteli yhdessä menemään! Koda tosin oli aika ajoin enemmän kiinnostunut puistosta löytyneestä pallosta kuin muista kavereista ja välillä se katseli noiden kahden junnun leikkejä sillä silmällä kuin "en kai mä ollut pentuna noin rasittava?" Se antoi kummankin kakaran ryömiä päällään ja makasi kiltisti maassa kun varsinkin Windy halusi järsiä kaveria joka paikasta. Ihan kuin Koda olisi ollut paljon vanhempikin kaveri vaikka ikäeroa oli vain tosiaan se 6kk. Mutta paljon siinä juteltiin ja kyseltiin mielipiteitä ja kokemuksia meidän tollereista ja sitten Windyn omistajien kanssa vaihdettiinkin numeroita ja sovittiin että nähtäisiin ja treenattaisiin yhdessä jatkossa, ihan huippua! :)

Koda & Windy.

Koda-setä ja kakarat.

Ja enää parin hassun viikon jälkeenhän meillä koittaa jo 1-vuotis päivät, en kestä!

Uutta arkea

Nyt on ensimmäinen viikko kutakuinkin täällä Jyväskylässä jo takana mutta paljon on kerennyt tapahtua.
Ensimmäinen iso muutos tuli heti maanantaina kun hankin Kodalle pitkän mietinnän jälkeen kuonopannan. Kun me tässä ihan keskustassa asutaan niin kiusauksia on paljon ja tuolla pojulla on jo niin paljon voimaa, niin tähän sitten viimeinkin päädyin. Mutta en kyllä ole katunut sitä ollenkaan! Kodan käytös remmissä muuttui oitis; kulkee hyvin vierellä ja tuntumalla ja etenkin juoksulenkit onnistuvat nyt paljon paremmin. Isoja protesteja poika toki teki heti alkuunsa, tuli välillä ihan mieleen varsa joka totuttelee kuolaimiin ja pukittelee ja hyppii pystyyn pistäessään vastaan. Nyt muutaman päivän jälkeen menee jo paljon paremmin, välillä Koda yrittää vielä mukamas ovelasti hinkata pannan irti hinkkaamalla sitä minua vasten. Mutta kaiken kaikkiaan kuonopantaan tottuminen on mennyt hyvin, muistan kun kaveri hankki koiralleen sen ja kyseinen koira vain peruutteli remmissään ihan parin viikon ajan. Nyt ei tulisi tosiaan mieleenkään enää lähteä liikenteeseen ilman tuota kapistusta!
Ei-koiraihmiset nyt toki sitten luulevat Kodan olevan todella vaarallinen ja väistävät kadulla aika kaukaakin. Tämä passaa minulle kyllä paremmin kuin hyvin, sillä Kodan ollessa pieni jouduttiin pysähtymään joka kadun kulmaan kun ihmiset halusivat paijata pientä nallekarhua ja siitä se oppikin siihen että kaikki ihmiset haluavat häntä rapsuttaa ja oppi hyppimään ihmisiä päin. Tästä ollaan jo ihan hyvin päästy yli ja haluan sen sellaisena jatkuvankin joten hyvä vaan että jättävät meidät nyt rauhaan.

Keskiviikkona alkoi sitten kauan odotettu tokovalmennus. Meidän ryhmässä on vain 4 koiraa mutta se määrä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Kodahan osaa jo muutamia AVO-luokankin liikkeitä mutta kyllä me ihan sieltä ALO-luokasta lähdetään liikkeelle. Poju yllätti minut ihan täysin, kun ajattelin että paikallaan makaaminen olisi sille vaikea juttu. Mutta ei, vaikka me tehtiin erilaisia häiriötekijöitä koirille niin paikallaan pysyi. Sitten opettajamme käski meidät kääntää selkämme koiralle ja ikäänkuin lähteä juoksemaan pois. Olin varma että viimeistään nyt sille tulee hätä ja lähtee perässä mutta EI. Paikalleen jäi, hieno poika!

Tänään meillä oli sitten vuorossa agilitya, otetaan tosiaan muutama yksityistunti Kodan kanssa tähän alkuun että tulevat nuo kontaktiesteet tutuiksi. Ja poju oli taasen ihan mahtava! A-esteellä aluksi vähän suti mutta parin toiston jälkeen sitä menkiin jo vauhdilla. Puomilla sama juttu. Keinulautaa olin itse jännittänyt kaikista eniten ja opettaja kysyikin että haluaisinko kokeilla sitä jo heti tänään, mietin hetken ja sanoin että mikäpäs siinä, samahan se olis kokeilla. Ja niin me tehtiin keinukin! Koda ei edes näyttänyt huomaavan että se keinahti. Ei me tietenkään sitä päästetty edes kunnolla rämähtämään alas mutta ei se silti epäröinyt hetkeäkään. Opettajakin kehui monesti että on kyllä rohkea koira.:) Nyt sitten vaan treenataan portaissa tuota kontaktia nimenomaan ja sitä kontakti pysähdystä. Ensi viikolla sitten treenit jatkuu.

Komistus kohta 1vee.

Ja onhan sitä tietysti pitänyt olla tuohon esikoispoikaan yhteyksissä myös, yleensä näin web-kameralla. Eetu on kuulemma ihan onnessaan ollessaan taas "ainoa lapsi" ja saadessaan jälleen täyden huomion, kun koko kesän piti se jakaa toisen kanssa. On se niin rankkaa olla isoveli!

Syksy saa

Kauan suunniteltu ja odotettu Toller Show jäi meiltä viime viikonloppuna sittenkin näkemättä ja kokematta, ikävä kyllä. Olin nimittäin juuri sitä ennen parhaan kaverini luona Hollannissa viikon kyläilemässä ja me kumpikin saatiin flunssat. Tulin juuri edellisenä päivänä takaisin Suomeen ja olo oli aika kurja ja tukkoinen. Junnu-urokset olisivat olleet heti klo 9.30 vuorossa seuraavana aamuna ja vaikka heräsin varmuuden vuoksi seitsemältä tarkastelemaan tilannetta, huomasin olon olevan vieläkin kurja ja ulkona olevan kaatosade, joten jäätiin suosiolla siis pois.
Näin jälkikäteen harmittaa ihan vietävästi, olin niin kauan tuota tapahtumaa odottanut! En usko että Kodan arvostelu olisi muutaman viikon sisään niin hirveästi muuttunut, mutta se tollerien ja uusien tolleri-ihmisten näkeminen olisi ollut se juttu minkä vuoksi sinne halusin! No, ainahan se on ensi vuonna toki uudestaan.

No, palattiin sitten tosiaan eilen illalla Kodan kanssa takaisin tänne Jyväskylään ja on tässä hyviäkin juttuja; meillä on nyt täällä 10 neliötä isompi kämppä ja Koda on alkuihmetyksen jälkeen ollut ihan mielissään kun on enemmän tilaa missä riekkua. Nyt kun ollaan taas kerrostalossa eikä Eetu ole kuvioissa niin Koda on ollut taas oma rauhallinen itsensä. Meillä alkaa tällä viikolla nyt myös ihan tosissaan toko-valmennus sekä agility. Sovittiin opettajan kanssa että otetaan Kodan kanssa pari 30 minuutin yksityistuntia, että meiltä vielä puuttuvat A-este, puomi ja pöytä tulevat tutuiksi ja sen jälkeen meidät sijoitetaan sopivaan ryhmään.
Oon niin tyytyväinen, just näitä oon tässä syksyssä odottanutkin! Itse ainakin puhkun tauon jälkeen treeni-intoa, toivottavasti sama tarttuu pojuunkin.

Ilmoitin tosiaan Kodan myös siihen Jyväskylän KV:hen marraskuulle, minkä olen aiemminkin maininnut. Se onkin sitten meidän vika näyttely tälle syksylle ja oikeastaan koko juniori-luokassa, koska olen ajatellut antaa pojun sen jälkeen kasvaa ja kehittyä ihan rauhassa, tehdä PEVISA-tutkimukset siinä välissä ja myöhemmin keväällä sitten taas kokeilla kehissä menoa nuorten luokassa.

Kouvolan KR

Tänä aamuna auto starttasi kohti Kouvolan ravirataa ja molempien poikien ensimmäisiä virallisia näyttelyitä, olihan tätä jo kauan mietitty ja odotettukin. Saatiin vähän jännittää tuon kelin puolesta, mutta meitä se suosi ja sade alkoi juuri sopivasti kun meidän kehät oli jo ohi ja päästiin lähtemään kotia kohti.
Suurin jännitys tottakai oli kuitenkin poikien puolesta! Ja etenkin tuon Eetun. Vaikka Eetu onkin jo 3,5 vuoden ikäinen, oli tämä sille tosiaan ensimmäinen virallinen näyttely eikä se ole Open Shown jälkeen käynyt missään noin suuressa tapahtumassa joten sen hermoja ja käyttäytymistä vähän jännitin. Ihan turhaan näköjään, sillä Eetu oli oikein mallikkaasti ja rauhallisesti omassa kopassaan lähes koko ajan. Välillä kuului kyllä vähän ulvontaa joka sai viereisetkin ihmiset naureskelemaan.
Pihikset esitettiin kehässä 7 ja tollerit kehässä 3 joten pieni etäisyys siinä tosiaan harmillisesti oli vaikka samalla puolen ravirataa oltiinkin. Aikataulut näytti siltä, että poikien kehät menisivät pahasti päällekäin, joten suuntasin Kodan kanssa 3:sta kohti. Siellä kuitenkin kesti melko kauan ja kun tulin katsomaan miten pihiksillä meni, sainkin kuulla että Eetu oli käynyt kehässä jo! Harmitti siis ihan vietävästi kun en pojua päässyt näkemään vaikka aika olisi riittänyt vaikka kuinka hyvin. Kennel Pihapolun Maikki siis esitti Eetun ja tosiaan vielä kerran isot kiitokset! :) Olen ihan varma että mulla ei ois Eetun kanssa hermo varmaan kestänyt, mutta Maikilla onneksi kokemusta on jo paljon ja kuuleman mukaan Eetu ei ollut vieraasta taluttajasta moksiskaan ja juoksu-osuuskin taisi sitten kuitenkin mennä melko hyvin myös. Purennastahan sitä noottia tuli mutta se me tiedettiinkin jo etukäteen ja se arvostelua pudottikin sitten harmillisesti. Rakenteestahan tuli muuten aivan erinomainen arvostelu! Ei tosiaan ollut lihava poika vaan LIHAKSIKAS eikä onneksi tullut kommenttia että se olisi liiankin suuri, sitäkin olin vähän epäillyt.

Tässä tosiaan arvostelu kokonaisuudessaan, tuomarina oli Igor Selimovic Kroatiasta:
"Strong, compact, well build. Good head proportions. Bite is not correct. Straight broad back. Good angulations. Moves easy. Good temperament."
Tuloksena siis AVO H. Himputin purenta, mutta sillehän ei mitään voi. Rakkauspakkaus se on silti ja oli varmasti pojulle itelleenkin jännä ja erilainen päivä ja kokemus.:)

Kodan kanssa odoteltiin tosiaan kehän 3 luona aika tovi, tuomari teki huolellista työtä jokaisen rodun ja koiran kanssa. Kerettiin siinä muiden tolleri-ihmisten kanssa jutella ja älyttömän mukavia ja kannustavia ihmisiä tavattiin! Saatiin tulevilta kehäkavereilta kommenttia, että ei uskoisi Kodan olevan 11kk, näytti kuulemma paljon vanhemmalta ja kehittyneemmältä jo. Koda oli tosiaan junioriluokassa ja kaikista nuorin, muut olivat jo reilun vuoden ikäisiä. Koda oli itse rauhallisuus ja se tarttui siitä minuun, oltiin niin rentoja ja iloisia kummatkin ja kehässä oli aivan ihanaa! Olin niin vapautunut ja pidettiin vaan hauskaa. Koda oli kyllä aivan ässä tänään, seisoi niin kauniisti ja kuuliaisesti ja pitkän pitkän aikaa. Taitaa jätkä jo olla aika konkari tässä pikkuhiljaa.:) Juoksukin meni hyvin ja rauhallisesti, ei me oltais yhtään tuon paremmin voitu esiintyäkään. Olin käynyt tilanteen läpi mielessäni etukäteen monta kertaa ja olin ERIstä haaveillut ja....!

Tuomarina Leila Kärkäs:
     "Hyvät mittasuhteet omaava uros. Hieman pitkänomainen pää ja otsapenger saisi olla hieman vahvempi. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Kyynärpäissä löysyyttä ja eturaajat eivät aivan suorat. Hyvät kulmaukset, luusto ja käpälät. Hyvä sivuliike, edessä löysyyttä. Hyvä karva. Käytös hyvä." 
Tuloksena oli kuin olikin sitten JUN ERI JUK2! Mamma ei siis vois olla ylpeempi tällä hetkellä.:)
Vielä siis tulevaisuudessa löytyy kuitenkin ihan vähän parannettavaa; tuo pennun löysyys häipyy kyllä aikanaan kun lihaksia ja massaa tulee, siitä en ole huolissani. Tuo pään arvostelu on varmasti aika lailla makukysymys.

Vieruskaveriin verrattuna Koda on selvästi vielä hoikkelikoikkeli.

Nyt on kotona kaks väsynyttä ja kaikkensa antanutta koiraa. Oli kyllä todella hyvä ja opettavainen päivä, näitä lisää! Ja mikä parhainta ja ilahduttavinta mun mielestä kummankin pojan arvostelussa on, että kummastakin tuli maininta hyvästä käytöksestä ja luonteesta. Se koirassa kuitenkin on kaikkein tärkeintä että pääkoppa on kunnossa!
 Kodan kanssa ollaan seuraavan kerran kehissä sitten sunnuntaina 1.9 Lahdessa Toller Shown merkeissä.

Mejäilyä ja loppukesän suunnittelua

Oltiin viikonloppuna taas vaihteeksi mökillä ja tein kummallekin pojalle verijäljet metsään, Kodalle 50 ja Eetulle 30 metrisen. Sain tai oikeastaan JOUDUIN tekemään jäljet lähes kokonaan itse koska muun perheen mielestä veren ja peuransorkan käsitteleminen oli liian ällöttävää puuhaa. Joten vaikeaa se yksin oli enkä saanut merkittyä reittiä kunnolla, jouduin hätävarana käyttämään jeesusteippiä eikä se todellakaan toiminut. Seuraavana päivänä jäljestämässä muistin kyllä lähtö- ja kaatopaikan mutta en yhtään sitä missä varsinainen reitti oikeasti meni.
Koda jäljesti hyvin ja ennen kaikkea nyt paljon nopeammin kuin edellisillä kerroilla. Se kiersi yhden kannon takaa vaikka jälki kulki sen edestä, mutta muuten se eteni suoraan ja tiesi jälleen kerran heti mikä oli homman juoni. Kaatopaikalla se oli enemmän kiinnostunut sorkasta kuin sen alla odottaneista nakeista ja jättikin ne syömättä ja keskittyi tosiaan sorkkaan. Voisin ilmeisesti jättää sen kanssa nakit jo pois koska sorkka tuntuu olevan sille tarpeeksi hyvä palkkio ja todella hyvä siis niin!
Eetu sen sijaan... No, Eetu oli oikeastaan juuri sellainenkin kuin me odotettiinkin. Äiti sanoi ettei sille kannattaisi edes jälkeä tehdä mutta halusin kokeilla kuitenkin. Ei se raasu kyllä tajunnut koko jutusta oikein mitään, intoa ja virtaa oli kyllä täynnä niinkuin aina mutta jäljen varrelta olisi ollut paljon kivempaa nakertaa kaikki kepit kuin seurata mihin se johtaa. Päätin kuitenkin että en auta sitä yhtään ja katotaan miten käy. Ei se keskittyä osannut yhtään mutta jotenkuten (ehkä sitten vaikka vain pelkästään tuurilla) Eetu kuitenkin löysi sorkan! Se kulki koko matkan ilmavainulla eikä tainnut tosiaan edes tajuta mitä se etsi mutta löysi sen. Sorkasta se ei ollut innostunut tai kiinnostunut ollenkaan, sen alla olleet nakit oli paljon kivempia.
Joten ei tuu meidän pihiksestä ihan tolleriveljensä kaltaista mejä-, toko- ja agilitykoiraa mutta maailman paras kainalokaveri se on silti.:)
Pojat otti myös viikonloppuna ekaa kertaa ihan kunnolla yhteen. Annettiin molemmille rustoiset luut ja ennen kaikki tuollaisetkin herkut on syöty sulassa sovussa, mutta nyt juuri samaisella hetkellä mökkinaapurin Jamu-koira ryntäsi paikalle ja pölläisi Eetun luun. Eetu luuli sen olleen Koda ja suuttui ihan hullun lailla ja kävi Kodan kimppuun. Hampaita näytettiin, muristiin ja hypittiin vastakkain mutta hampaita ei onneksi kunnolla käytetty. Ääni oli kyllä kamala ja säikäytti meidät kaikki mutta säikähdyksellä päästiin. Kun tilanne oli ohi niin oltiin taas kuin paita ja peppu.

On se mökkeily rankkaa.

Kodan ja mun näyttely- ja noutokurssit saatiin viime viikolla myös päätökseen. Meidän opettaja sanoi että siitä lähtien kun kesäkuussa alotettiin niin Koda on kasvanut ja kehittynyt aivan valtavasti. Siitä on vain kahdessa kuukaudessa kasvanut iso ja taitava mies! Käsky kävi että meidän pitäisi syksyllä osallistua tokokokeisiin, kuulemma menisi Avo-luokkakin vielä tän vuoden puolella läpi mutta itse vähän epäilen. Lähinnä siis itseäni, en koiraa ollenkaan. Mutta ainakin niissä ALO-kokeissa ois kiva käydä kokeilemassa. Nooran avustuksella kehityttiin kyllä ihan valtavasti näinkin lyhyessä ajassa! Tosi mahtavaa opetusta saatiin, ei voi muuta sanoa. Meidän pitää kuulemma lähettää aina viestiä silloin tällöin että miten meillä on näyttelyt tai muut mahdolliset testit menneet.:) Ja sovittiin jo että ens kesänä jatketaan Nooran opeilla BH-kurssin merkeissä. Sitä ennen kuitenkin tosiaan varmaan jatketaan tokoilua ja kenties agilitya nyt syksy ja talvi tuolla Jyväskylässä.

Sen lisäksi bongasin Jyväskylästä kansainvälisen näyttelyn marraskuussa ja kun se siinä ihan meidän nurkilla on niin mikäpä ettei sinne suunnattaisi! ELLEI me sitten saada ihan täystyrmäystä nyt Kouvolan näyttelyssä ensi lauantaina. Hui kamala kun se tosiaan on jo ihan oven takana! Viime viikolla postilaatikkoon tipahti virallinen näyttelykutsu ja poikien numerot. 

 

Tollerit arvostellaan klo 12 ja pihikset 12.30 joten kiiree tulee, mutta onneksi Pihapolun Maikki lupasi Eetun esittää, ISO kiitos jo etukäteen! :) Eetun kohdalla vähän veikkaan että saattaa tulla pientä kommenttia sen purennasta ja mahdollisesta "tuhdista" kunnosta taas, mutta jos se saisi muuten kivan rakennearvostelun niin olisin tosi tyytyväinen.:) Ja toki jos poju esiintyisi edukseen eikä hyppis ja pomppis ja muille uroksille irvailisi niin hieno juttu olisi. Kodasta jo jotenkuten tiedän miten se kehässä käyttäytyy ja mitä sille voin tehdä. 

Kunpa vaan posetukset ois viikonloppuna tällasia, mun komistukset!

Yritän nyt olla vielä pahemmin ajattelematta ja panikoimatta koko asiaa. Siihen asti leikki on lasten työtä!