Vesipedot

Relattiin tosiaan viime viikonloppu mökillä kaiken härdellin jälkeen ja hyvää teki! Siellä kyllä hermot ja sielu lepää...mutta pojat ei!
Meno oli kyllä ihan erilaista kuin ennen, sillä nyt meillä on kaksi mahotonta vesipetoa! Koda on saanut sen verran intoa ja itseluottamusta viime aikojen pulikoinnista, että se syöksyi päätä pahkaa myös mökkirantaan uimaan ja sitä se ei ole tehnyt koskaan ennen!
Kallioiselta päärannalta uiminen on vielä vähän jännää; sieltä on kyllä muutaman kerran jo pulahdettu pallon perään, mutta matalampi ja kaislikkoinen veneranta on kaikista paras paikka. Yltäähän siinä tassut välillä pohjaan niin, että voi käydä kunnon vesitaisteluja kepeistä Eetun kanssa. Vielä kesän alussahan Koda ei suostunut edes kahlaamaan tässä samassa rannassa, mutta nyt se on koko mökin paras paikka.:) Aina kun huhuiltiin poikia takaisin pihaan, niin rannastahan nuo ylös juoksivat.
Juuri tätä me ollaan kyllä toivottukin, että molemmat pojat olisivat innokkaita uimareita ja nyt se toive on toteutunut! Nyt saa parhaat kaverukset remuta siis sekä maalla että vedessä, parhautta! :)

Äiskä heitä jo se keppi, me oltais menossa jo!

Suuruudenhullu pihis.

Jätkästä on tullut niin ihanan itsevarma vedessä.

Ei tän ilosempaa naamaa oo nähtykään!

Höntit.

Pihis voitti tän kisan.

SNJ ja Maailman Voittaja

No huhhuh, johan on taas ollut hälinää ja vilinää! Ja ennen kaikkea kaksi tapahtumarikasta ja ikimuistoista näyttelyreissua jälleen kerran.
Torstai aamuna suunnattiin Vantaan Hakunilaan (meille vanha tuttu kenttä BH-kurssin kautta) ja käytiin piipahtamassa Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n päänäyttelyssä. Aamu oli ollut pilvinen ja viileä ja kerkesinkin jo lähtiessä toivoa että tänään ei tarvitsisi kehässä kärvistellä mutta vielä mitä, perille saavuttaessa aurinko porotti jälleen kerran kirkkaalta taivaalta ja mittarissa oli +27 jo heti aamutuimaan.
Kaikesta huomasi, että Kodaa ei kiinnostanut näytelmähommat tippaakaan. Nakit eivät kelvanneet millään ja pää vaan pyöri ympäriinsä.
Koda esiintyi todella laiskasti ja sain ihan tosissani kiskoa sitä perässäni kun juostiin. Yksilökehässä juostessa se jo lähestulkoon ujutti itsensä näyttelyremmistä irti kun se jäi niin paljon jälkeen.. Se flegmaattisuus ja keskittymisenpuute meni varmasti osaltaan hirveän helteen piikkiin mutta en silti ollut lainkaan tyytyväinen. Toisaalta myös omalta kohdaltani keskittyminen oli aivan jossain muussa kuin koirassa, sillä näyttelyalue oli täynnä ampiaisia (joita pelkään kuollakseni!) joten itse keskityin niitä väistelemään kehässä. Siksi olikin ihme kun punaista ja ERIä näytettiin kuitenkin!
Tollereita oli SNJ:ssä paikalla todella kiitettävä määrä, 65kpl, ja tuomarina oli Kathryn A. Cowsert USA:sta. Ihan mukava vanhempi naistuomari, jonka kanssa me sitä hirveätä kuumuutta päiviteltiinkin samalla kun hän Kodaa tutki. Hänen linjansa ainakin urosten kohdalla jäi minulle kuitenkin täysin mysteeriksi.

"Strong topline. Good expression. Muzzle bit shot. Correct bite. A bit short of upper arm. Would like more length of legs for body size. Correct tail set. Moves slightly cowhocked in rear."
--> NUO ERI2.
Mielenkiintoinen tämä pohjoisamerikkalainen linja, kun on enemmän negatiivista kuin positiivista sanottavaa. Jäi vähän siis epäselväksi että mikä kuitenkin teki mistäkin koirasta ERIn ja mikä EHn arvoisen.. mutta en silti valita!
Tunnelma oli jo SNJ:ssä varsin kansainvälinen, sillä paikalla oli paljon varsinkin norjalaisia tollereita omistajineen. Olivat hekin siellä ottamassa tuntumaa tulevaan...;)

Seuraavana päivänä olikin sitten astetta suuremmat näyttelykekkerit. Nimittäin kauan ja hartaasti odotettu Maailman Voittaja!
Tollereita piti alunperin olla paikalla peräti 99kpl, mutta joitakin poisjääntejä kuitenkin oli. Sanna oli etukäteen jo vähän lupaillut että voisi Kodan kehään viedä ja näin tapahtuikin. Hyvä niin, sillä se oli kummallekin hyvää treeniä tuota TollerShowta ajatellen.:)
Hyvin kaksikko edustikin ja Sanna sai Kodan seisomaan todella hyvin! Mutta kun koko nuorten poikien joukko oli kehässä yhtäaikaa ja Niilo oli siinä Kodan takana... pojat alkoivat samantien äristä ja kiskoa toisiaan kohti ja Koda nosti niskakarvatkin ihan pystyyn eikä pystynyt kunnolla keskittymään juoksemaan eteenpäin kun koko ajan olisi pitänyt urpoilla takana tulevalle Niilolle. Ei hyvää päivää.. Ei ollut handlereiden vika tuo ollenkaan, teinit nyt on teinejä!
Jo SNJ:ssä oli samaa vikaa kun pojat sielläkin peräkkäin olivat, mutta nyt ne pääsivät liiankin lähelle toisiaan ja badam! Ihan kumma juttu, kun mikään muu uros ei Kodaa kehässä häiritse ollenkaan vaikka kuinka läheltä menisi, mutta Niilon kanssa menee pasmat ihan sekaisin. En siis todellakaan ollut tohon pojan apinointiin tyytyväinen, ens kerralla pitää pitää pieni kurinpalautus!

Reeniä ennen kehää.

Mutta yksilökehässä jätkä meni hienosti! Tollereilla oli tuomarina Richard Meen Kanadasta. Olinkin pitkään ja hartaasti halunnut jätkää käyttää rodun alkuperäismaalaisella tuomarilla ja nyt tuli siihen loistava tilaisuus. Tuomari oli todella nopea ja arvostelut olivat sen mukaisetkin, enpä ole yhtä tyhjentävää lausuntoa nähnyt missään muualla. Lyhyestä virsi kaunis siis vissiin..?

"Good coat. Nice temperament. Well balanced."
--> NUO ERI4!

Kyllä mamma hihkui kehän laidalla kun punanen lappu nousi! :) ERI Maailman Voittajassa, EI HUONO. Kilpailuluokassa tuo Kodan ja Niilon tukkanuottanen jatkui taas ja se pudotti varmasti kummankin jätkän sijoitusta, ihan aiheesta kylläkin, mutta harmillisesti silti. Sijoitus kuitenkin tuli sieltäkin eli siis ERI4.
Mutta ei voi kuin olla tyytyväinen! EH:ta lähdettiin hakemaan sekä SNJ:stä että MV:stä ja ERIt napsahti kummastakin, ei voi yhtään valittaa! :) Meillä on tässä kiva kolmen ERIn putki päällä, vaikka sileitä sellasia onkin olleet ilman mitään muita herkkuja. (SA:tahan ei herunut kellekään, sillä niitä ei tuolla MV:ssä jaeta.)
Mutta mamma on kyllä niin tyytyväinen, GO TEAM TAPPIJALKA!
Täähän merkkaa sitä, että jäbä on nyt todistetusti maailman neljänneksi komein NUOri poika.;)

(c) Virpi Laaksonen

Mahtavaa oli tietysti nyt taas pitkästä aikaa livenä myös nähdä Kodan kasvattajaa, Saria. Puhelimessa ollaan kesän mittaan puhuttu kyllä pariinkin otteeseen, mutta viimeksi ollaan nähty joulukuussa Helsinki Voittajassa. Turistiinkin siinä tottakai ihan ummet ja lammet koko pentueesta ja siitä mitä kehässä tapahtui.
Sari oli liikenteessä kolmen tollerin kera (johon kuului Kodan mummo, täti ja setä) ja Kodan saatua ERIn Sari pyysi meitä vielä jäämään kasvattajaluokkaan mukaan. Me oltiin suunniteltu mökille lähtöä MV:n jälkeen, mutta halusin kyllä itsekin kovasti kasvattaja-kehään mukaan, sillä joulukuussa ei sinne keretty jäämään. Täytyihän se päästä kokemaan ja vielä MV:ssä!
Joten pienen kompromissin jälkeen me jäimme Kodan kanssa siis kasvattajakehää odottelemaan, ja vaikka ei Mäkiharjulaisille tällä kertaa sijoitusta sieltä tullutkaan, niin kokemisen arvoinen juttu oli! Sillä harvoin me tuohon luokkaan mukaan päästään ja tiedän että se oli Sarille myös tärkeää.:)
Koda oli kyllä varsinainen urpo tuossa(kin) kehässä, se sai aitiopaikan Siiri-mummonsa ja Sinni-tätinsä välistä ja oli koko ajan jommankumman takapään perään ja seisomisesta ei meinannut tulla taaskaan mitään..! Sukulaisneidot vei teinin pään niin pyörälle että ihan hävetti.. toivottavasti tää on vaan joku vaihe koska tollasta kehäkäytöstä en kauaa jaksa katella. Koda oli kyllä jo selvästi väsynyt pitkäksi venyneestä päivästä (kehä alkoi klo 9 ja kasvattaja kehä alkoi vähän ennen kahta) joten varmasti meni senkin piikkiin tuo tohelointi kun paras keskittyminen ja motivaatio oli jo tipotiessään. Mutta mahtavaa oli päästä tämäkin kokemaan! Taso oli kova, 11 kasvattajaa oli yhteensä kehässä.

Vasemmalta katsoen Pepe, Sinni, Koda & Siiri.

Tämän jälkeen kerättiinkin kisapaikalta kimpsut ja kampsut ja päästiin lähtemään mökille viikonlopun viettoon. Voin kertoa, että punaturkki sammui samantien autoon päästyään!

Oli kyllä mahtava päivä, kokemus ja tulos! Ei tosiaan ole tuo Maailman Voittaja todellakaan joka vuotista herkkua, mutta nyt se on nähty ja koettu oman hienon jätkän kanssa. Tuttujakin nähtiin vaikka millä mitalla, meidän vanhoja kouluttajia käveli käytävällä vastaan ja pihakoira-kehän laidalla käytiin myös moikkaamassa tuttuja ja Eetun sukulaisia.
Nyt vaan ollaan ja relataan täällä mökillä tää viikonloppu, ollaan se nyt ansaittu! Tai meidän pojat tuntien ne ei kyllä relaa, vaan keppejä noudetaan ja rouskutetaan aamusta iltaan...

Saatiin myös diplomi muistoksi MV:stä.

Valmistautumista elokuun koitoksiin

No niin, nyt on sitten elokuukin jo korkattu ja se onkin hyvää vauhtia käynnissä ja tulevat tapahtumat senkus vaan lähestyvät!
Lämpöä ei ainakaan ole puuttunut ja mulle alkais kyllä jo rehellisesti sanottuna pikkuhiljaa riittää nää helteet ja koirat on varmasti samaa mieltä. Vaan ei, entistä kuumempaa on luvattu taas!
No, ollaan tässä käyty hakemassa viilennystä taas vedestä. Eetu on päässyt (onneksi levättömään!) mökkijärveen polskuttelemaan ja me käydään edelleen tuolla tutussa montussa Hyvinkäällä. Ja joka kerta meno on aina vaan innokkaampaa, nyt punaturkki jo menee odottelemaan ranteveteen vaikka palloa ei ole vielä edes heitetty.:) On tuo ero entiseen kyllä huima, ja vain parissa viikossa!

Novascotian saukko.

Hotspottien välttämiseksi ei kuitenkaan ihan joka päivä käydä polskuttelemassa, vaan yritetään viilentyä muilla tavoin. Päästiin remontin jälkeen viimein takaisin omaan kämppään, ja täällä paras lepopaikka on ehdottomasti meidän pelastavan enkelin, ilmastointilaitteen, edessä. Siinä kelpaa kyllä köllötellä.

Tämän lisäksi olen muutaman kerran tehnyt nakki/lihapulla "mehujäätä" molemmille pojille ja hyvin on maistunut! Niitä nuoleskellessa saa ajankin kulumaan hyvin, kun parvekkeella menee helposti 1,5-2 tuntia noiden parissa ja kun herkut on saatu jään sisältä syötyä niin loppujäiden päällä onkin sitten ihana pyöriskellä!

Mutta tosiaan, SNJ ja Maailman Voittaja ovat jo ihan nurkan takana! Sen verran nöyränä ja realistina niihin kekkereihin lähdetään, että tavoite kaikista näistä isoista näyttelyistä (myös TollerShowsta myöhemmin) on EH. Osallistujamäärä on kuitenkin niin suuri ja taso hurja, niin jos tulisi se EH, olisin kyllä niiiiin tyytyväinen! Ja kuten Katrikin minua Mäntsälässä asiasta valaisi, niin sen EH:nkin voi antaa vain laadukkaalle koiralle. Näihin lähdetäänkin oikeastaan vaan kokemuksen vuoksi, eipä ole todellakaan ihan joka vuotista herkkua että MV on ihan tässä nurkan takana joten pakkohan se on käydä tsekkaamassa ja koiria ihailemassa.:)

Suunnitelma onkin nyt se, että huomenna yritetään keretä käydä vielä uimassa ja tiistaina-iltana päästäänkin sitten vielä käymään meidän vakiotrimmaajan hoivissa. Keskiviikkona onkin sitten pesun aika ja siitä suunnataan kohti SNJ:tä ja MV:tä. Kuumaa on luvattu ensi viikoksi, mutta jos jaksettaisiin kärvistellä sen aikaa niin viikonlopun voisi taas viettää tuolla veden äärellä.:) Näillä mennään!

Helsinki KR ja lisää pulikointia

Käväistiin tänään taas kehäkettuilemassa, paikkana tällä kertaa Helsinki ja tuomarina tolloilla Svein Helgesen Norjasta. Onneksi tollerit olivat heti aamun ensimmäinen rotu että päästiin samantien kehään, sillä jo klo 10 oli hellettä varmasti jo sen 30 astetta! Mutta jälleen kerran kiitos Hennan teltan, koirat saivat tarpeeksi varjoa ja selvittiin paahteesta hengissä taas kaikki.
Meidän tiimi (Koda,Niilo,Didi ja Jedi) oli tänään ERInomaista sakkia kaikinpuolin, jes! :) Tällä kertaa menin itse Kodan kanssa kehään ja onneksi meninkin, sillä kivaa ja rentoa oli meillä molemmilla. Tämä kyseinen tuomarisetä oli kyllä varsin vähäpuheinen- ja eleinen, eikä handlerille puhunut sanaakaan, ei edes koiran ikää kysynyt. Mutta muuten oli rauhallinen ja asiallinen, tutki koiran hännästä nenän päähän ja käytti jokaisen kohdalla sopivasti aikaa. Jos joskus sattuu sopivasti hollille tulevaisuudessa, niin varmasti voisi käydä toisenkin kerran hänellä.

(c) Henna Toivanen.

Arvostelu on ruotsiksi, eikä oma kielipääni ihan riittänyt kaiken sisäistämiseen, mutta kaiketi se ihan hyvä on? :D
"Utmärkt typ. Kunde ned fördel vara något mer uppe på benen. Maskulint välformat huvud med milt uttryck. Mycket god hals och överlinje. God bröstkorg. Mycket bra svansansättning och färing. Välvinklad, mycket god pälskvalitet. Markvinnande rörelser som präglas något av konditionen."
--> NUO ERI2.
Olin kyllä niin ilonen ja yllättynyt ERIstä että oli pakko ihan tuulettaa pienesti.:) Ei oo tuo ERI ollut meille itsestäänselvyys nuorten luokassa, ja ERIin oon aina tosi tyytyväinen, kaikki mitä siitä eteenpäin tulee on isoa plussaa joka otetaan ilolla vastaan vaan. Ei se SA kaukana ollut, mutta niitä herui tänään vaan luokkavoittajille. (Mutta mitäs sitä SA:lla ilman sertiä tekisi?) No, meidän elämä ei näistä riipu!
Mutta lyhyesti siis, ilmeisesti myös Helgesenin mielestä Kodalla olisi voinut olla enemmän raajakorkeutta, mutta tykkäsi muuten pojusta. Tulkkausapu tietoi kertoa että " Erinomainen tyyppi. Voisi olla enemmän jalkaa. Maskuliininen hieno pää, ilme lempeä. Erittäin hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rintakehä. Hyvä runko, mutta olisi voinut olla paremmassa kunnossa. Erittäin hyvä hännän kiinnitys ja asento. Hyvin kulmautunut. Erittäin hyvä karvan laatu. Matkaavoittavat liikkeet." 
Minä en Kodalle voi mistään tuota raajakorkeutta lisää taikoa, mutta on hienoa, että on näitäkin tuomareita jotka ei rokota ja pudota arvosanaa yhden pienen kauneusvirheen takia vaan katsoo koiraa kokonaisuutena.:) 

Kun näytelmät oli näytelty, suunnattiin pikaisesti kotiin kamppeita vaihtamaan ja sieltä suoraan rannalle, oltiin kyllä ansaittu se kaiken tuon hikoilun jälkeen! Nyt polskittiin lähemmäs pari tuntia ja aina vaan parani, kun Didi ja Hennakin liittyivät seuraan myöhemmin. Eipä ollenkaan hullumpi tapa viettää sunnuntaita ja tätä on kesä parhaimmillaan! Varsinkin nyt, kun ei kohta enää meidänkään punaturkkia saa pois vedestä.:)

Iloinen rantaleijona!

Loppubonuksena vielä isä ja poika! Käytiin eilen treenailemassa Eevan ja Jedin kanssa juurikin näitä näyttelyhommia varten ja Jedillähän meni varsin mallikkaasti tänään kehässä muiden isojen miesten kanssa, jes!

Meillä uidaan!

Jiihaaa, nyt on meilläkin vesipento syntynyt! VIHDOIN JA VIIMEIN!!
Meidän blogia pidemmän aikaa seuranneet varmasti hyvin tietävät, että tällä meidän noutajalla on ollut aikamoisia vaikeuksia käynnistää tuota perämoottoria, mitä uimiseen siis tulee. Jos noutaminen, jäljestäminen ja riistainto on sieltä selkäytimestä tulleet, niin uiminen on ollut sitten ihan kaikkea muuta..
Kodaa on siis kyllä vesi sinänsä aina kiinnostanut; sade ei tunnu missään, lätäköt ja purot on ihania sekä matalat rannat on jees, mutta sitten tossa varsinaisessa uimisessa sillä on ollut jotain kammoja. Ei sille koskaan pienenä edes ole (ainakaan tietääkseni) mitään pelottavaa edes sattunut, mutta aina sitä on vaan toi uiminen jännittänyt. Aina on lähtenyt veteen ja kahlannut, mutta stoppi ja sen jälkeen pelko on hiipinyt puseroon kun olisi pitänyt uimaan lähteä. Juuri se hetki kun tassut ei enää yllä pohjaan on ollut aina se ratkaiseva juttu jolloin se paniikki siellä vedessä tulee.
Viime kesänä uimisesta ei ollut puhettakaan ja pitkin talvea käytiin Hyvinkään koirauimalassa hakemassa sitä uimaintoa ja varmuutta, mutta ei napannut.

Nyt sitten tällä viikolla on yhtäkkiä jotain tapahtunut! Ollaan nyt tosiaan vain pari kertaa käyty Hennan ja Didin kanssa uimassa ja vain tämän parin kerran jälkeen edistys on ollut hurjaa! Ei enää edes samaksi koiraksi tunnista.:)
Tiistaina käytiin kokeilemassa kyseistä uimapaikkaa ekan kerran, ja alku oli kaikkea muuta kuin helppo. Koda lähti taas aluksi iloisena veteen, ja sitten tuli paniikkinappula ja hirveä kiskominen pois. Yritin sen siinä matalassa rannassa pitää, ihan vain että se olisi vedessä tassut tukevasti vielä pohjalla. Mutta joku hätä sille taas tuli ja se pääsikin minulta karkuun ja lähti pinkomaan kohti autotietä minkä vaan kintuistaan pääsi. Kyllä oli iso hätä itsellään siinä, mutta kesken matkan oli poju ilmeisesti sen verran rauhoittunut ja tullut katumapäälle että jolkotteli luojankiitos takaisin! Kyllä meitä molempia hermostutti tämän tapahtuneen jälkeen, mutta päätin että ei me tätä kertaa voida näin ikävästi päättää, että kokeillaan vielä kerran. Ja kyllä kannatti! Jokin nimittäin sanoi KLIK punaturkin päässä. Se rauhoittui, rentoutui ja alkoi ihan leikkimään vedessä Didin kanssa. Ihan ensimmäistä kertaa se jopa nouti palloa vedestä! Se ei siis koskaan aiemmin ole pystynyt rentoutumaan vedessä edes sen vertaa että olisi halunnut palloa sieltä hakea. Ja pallo on sentään se maailman paras asia! Mutta nyt sitä haettiin ja kisattiin Didin kanssa ja ihan hurjana tungettiin päätä sukelluksiin veden alle pallon perään, kun se ei meinannut aluksi pintaan tulla. Koda edelleen pysytteli sen verran matalalla, että tassut ylsivät pohjaan, mutta en sitä lähtenyt enää syvemmälle pakottamaankaan, pääasia oli että sillä olisi vedessä kivaa. Muutaman kerran se silti humpsahti sen verran syvälle että joutui ottamaan muutaman uimapotkunkin, mutta ei näyttänyt olevan moksiskaan. Päätettiin siis jättää tämä uimakerta siihen, että sille jäisi mahdollisimman hyvä ja rento olo vedessä.

Aluksi meno oli tosiaan tätä että äkkiä pois täältä!

Sitten kävi KLIK ja alkoikin olla kivaa!

Siellä ollaan jo kunnolla pulikoimassa.

Eilen suunnattiin sitten samaan paikkaan uudestaan uimaan. Pieni alkujännitys Kodalle iski pintaan taas, mutta ei se ollut mitään verrattuna edelliseen kertaan. Tämä meni ohi jo viidessä minuutissa, ja sitten jätkä rauhoittui ja oli niin rento ja rauhallinen rannalla.:') Nyt mentiin kohtaan jossa tuli jo muutaman askeleen jälkeen syvää, eli koirien oli pakko ihan uida kahlailun sijaan.
Heitin pallon ja Koda lähti perään. Se pysähtyi juuri siihen kohtaan, missä oli tehtävä "hyppy tuntemattomaan". Poju katseli palloa ja mietti hetken. Ja PLUMPSIS. Sinne se meni!! Ja tämän ahaa-elämyksen jälkeen se meni uudestaan. Ja uudestaan. Ja aina vaan uudestaan! Toi palloa ja tahtoi vain lisää. Menin ihan sanattomaksi ja jopa liikutuin siinä kun en ollut uskoa silmiäni. Hennaltakin piti kysyä että onhan tuo varmasti meidän Koda!

Entinen vesipelkoinen, nykyinen vesipeto!

Uskalsin sen vihdoin ja viimein päästää tuosta pitkästä remmistäkin irti ja antaa mennä vaan, kun nyt ei ollut paniikkia että se sille tielle karkaisi uudestaan. Uitettiin lapsosia vajaa tunti ja päätettiin, että lopetetaan tähän kun Kodalla on noin kivaa, niin sille jää sitä intoa tulla taas uudestaan ja jos se siitä muistaisi kuinka kivaa tää homma olikaan, haluttiin välttää liikaa väsymistä myös.
Mutta siis, ihan mieletöntä! Voisi tässä melkein todeta, että pieni askel ihmiskunnalle, mutta ISO askel Kodalle! Ei meidän maailma nyt siihen olisi kaatunut jos poju ei olisi alkanut uida, mutta kyllä se silti olisi jäänyt harmittamaan. Kun kyllähän toi uiminen on niin iso osa noutajan elämää, olisi siinä ehkä vähän tuntunut kuin olisi ollut joku puuttuva palanen meillä. Kun ilman tuota uimaintoa ei ole edes voinut haaveilla esimerkiksi taippareista tai vesinouto treeneistä muutenkaan, mutta tätä menoa pikkuhiljaa ehkä sittenkin voi..! Ainakin vihdoinkin näyttää siltä että tuolle meidän lokille voi sittenkin löytyä vielä käyttöä.:D Mutta ei mennä asioiden edelle vielä, varmistetaan ja innostetaan tätä nyt entisestään! Tuo alkujännitys on kitkettävä kokonaan pois, että voidaan vaan samantien päästä hauskanpitoon tuolla vedessä. Kaikista asioista mitä ollaan tänä kesänä tehty ja saatu aikaan, niin kyllä juurikin tämä, niinkin arkinen asia kuin uiminen, on se meidän suurin saavutus! Muistan kyllä Eevan kertoneen, että Jedikin innostui uimisesta kunnolla vasta toisena kesänään, mutta silti! Näytti tää homma nimittäin välillä niin vaikeelta että huhhuh! Töitä on tehty mutta nyt alkais pikkuhiljaa näyttää siltä miltä pitääkin.:) Oikea työvoitto on nyt tämä ja nyt nautitaan, onhan tässä vielä kesää ja uimakelejä jäljellä.

Tänään ollaankin vietetty välipäivää uimisesta, kun pikkuisen on ukkonen paukannut, mutta varmasti hyvää tekee pieni tauko muutenkin, ei ole pojun lihakset tuohon liikuntaan vielä varmasti ihan kunnolla tottuneet. Mutta huomenna sään salliessa suunnataan veden äärelle taas!

 

Hennalle iso kiitos kuvista ja videosta!