tiistai 21. maaliskuuta 2017

Akkavalta

(c) M. Ahlström
Luna-neiti ahersi viime yönä ja sitä myötä maailmaan putkahti kuusi uutta pientä punanutun alkua. Koda ja Luna saivat viisi prinsessaa ja yhden prinssin, joten pentulaatikossa vallitsee akkavalta ja valtakunnassa on kaikki hyvin.<3
Pennut ovat tasaisia ja hyvänkokoisia mötköjä, paljon on valkoisia merkkejä tyypeillä.:)
Odotellaan tässä pari päivää että kaikki lähtee kunnolla rullaamaan jos sitä myötä saisi vähän uusia kuviakin. Ja pakkohan tässä on mahdollisimman pian ajella paikan päälle itsekin murusia katsomaan ja kuvaamaan! <3
On muuten tässä taas kovaan tahtiin vaihdelleet ajatukset siitä mistä pennun ottaisi. Kieltämättä nyt alkaa tuntua sittenkin siltä, että meille tulisi oma pikkuKoda.<3 Olen niin innoissani näistä kahdesta pesueesta ja ajatus isästä ja pojasta on kyllä ehkä liian ihana sivuutettavaksi kuitenkin. Katsotaan nyt vielä mitä Bonitan masusta reilun parin viikon päästä tulee, ei ole tosiaan siihenkään enää sen pidempi aika, mutta voi olla että meidän pikkuprinssi syntyi jo nyt. Odotellaan ja katsotaan nyt vielä rauhassa! <3

Eipä saa silti unohtaa Kodan ensimmäistäkään pesuetta. Hymyn ja Kodan S-pennut juhlivat ihan näillä näppäimillä 1-vuotissynttäreitään jo, wau miten se aika meneekään! Siru ja Leo tosiaan korkkasivat maaliskuun alussa viralliset kehät Kouvolassa, molemmille tiukalla päällä olleella tuomarilla EH, todella hyvillä ja lupaavilla arvosteluilla kuitenkin. Leolla vielä vähän parantamisen varaa olisi käytöksessä, mutta voi mahoton miten komea poika siitä onkaan tullut! :) Mielenkiinnolla odotan vielä tulevaa. Siru-neiti sen sijaan esiintyi kuin vanha tekijä!

Niin komea Leo "Leksa" Kodanpoika!


Leon arvostelu: "Kookas, erittäin hyvän tyyppinen nuorukainen. Vahva kallo, kuono-osa voisi olla täyteläisempi silmien alta. Riittävä kaula, pysty lapa ja suora olka. Hyvät takakulmaukset. Rintakehä tarvitsee aikaa. Vielä löysät etuliikkeet, takana voisi olla enemmän draivia. Hyvänlaatuinen karva. Miellyttävä käytös." -> JUN EH3

Sirunen. Ihan on isänsä tyttö tämä!

Sirun hienot liikkeet ja kontakti.<3
Sirun arvostelu: "Erinomainen tyyppi, viehättäväilmeinen pää. Hyvä kaula, selässä vielä pehmeyttä. Hyvä häntä. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Lupaava rintakehä. Kokoonsa sopiva raajaluusto. Hyvät sivuliikkeet, takaa vielä kovin ahdas. Hyvä karvanlaatu, muttei parhaimmillaan. Esiintyy ja esitetään edukseen." -> JUN EH1. Olisihan tuolla arvostelulla voinut se erinomainenkin tosin tulla.. No eiköhän se siitä vielä! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti