maanantai 27. toukokuuta 2013

Mittauspäivä

Eilen sunnuntaina oli Keravalla melko sateinen päivä, joten vietimme sen suurimmaksi osaksi sisätiloissa ja päätimme ottaa pojista pitkästä aikaa mitat.

Eetu on nyt 3,5 vuoden iässä 39cm korkea, eli pari senttiä "normaalia" pihisurosta korkeampi (34-37cm). Eetu onkin aina ollut todella roteva ja kookas, jo ihan pienestä pitäen. Painoa oli tällä hetkellä 11kg ja se on Eetulle melko vähän, se on nyt kesää kohden laihtunut taas. Yleensä Eetun paino on 12-13 kilon välillä. Eetuhan sai elämänsä  ensimmäisestä (ja tällä hetkellä) myös viimeisimmästä näyttelystä muuten todella hyvän arvion, mutta oli silloin kuulemma "liian lihava." En vaan vieläkään ymmärrä miten se on edes mahdollista, koska Eetu on TODELLA nirso ja syö hyvin vähän ja liikkuu kuitenkin paljon. Se jopa juoksee korvat luimussa ruokakuppia karkuun ja se on aivan kamalaa katsottavaa välillä. Se vain yksinkertaisesti on ruumiinrakenteeltaan todella roteva ja lihaksikas, sillä on iso ja leveä rintakehä ja vahvat, jopa pumpatun näköiset raajat. Henkilökohtaisesti se on enemmän minun mieleeni, kuin laihat vinttikoiramaiset pihakoirat joita tuolla maailmalla enemmän näkee ja jotka ilmeisesti ovat pihismaailmassa nyt in.

Söppänä.

Entäs Koda sitten? Koda on nyt tasan 8kk ja säkäkorkeudeksi saatiin 50-51cm. Viimeksi mittasimme sen pääsiäisenä ja silloin korkeutta oli 47cm joten kyllä jätkä on siitä vielä selkeesti venähtänyt. Painoa oli noin 21kg. Eli jo tässä vaiheessa ihanteellisissa urostollerin mitoissa ollaan, massaahan tässä varmaan jatkossa enää pelkästään kasvatetaan. Ei pitäisi ottaa näistä asioista niin itseensä, mutta olen tuosta sen koosta nyt todella tyytyväinen. Kodahan oli (Eetun tavoin) pentueensa isoin ja "punkeroin" pentu, ja saatiin kasvattajalta ohjeina antaa sille vähemmän ruokaa kuin muille pennuille. Silti Jyväskylässä ollessamme sain mm. Mustissa & Mirrissä kommentteja "onpas se pienen nartun kokoinen!" ja "ovatko ne yleensä aina noin pieniä?" Ja kuitenkin olen sitä aina melko isona ja rotevana poikana pitänyt. Mutta nyt se on tosiaan juuri niissä urostollerin mitoissa niin kuin pitääkin joten sanokaapa sitä pieneksi nartuksi nyt.;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti