Pennun kesä

Huhheijaa, kesä se vaan vierii eteen päin ja aikaa on vierähtänyt myös edellisestä blogitekstistä. Paljon ollaan kulissien takana puuhailtu, ei siis mitään kokeita/näyttelyitä ym vaan ihan muuta elämää. Ennen kaikkea ollaan seurattu Cooperin kasvamista, joka tuntuu tapahtuvan ilman silmissä. Ihan rikollisen nopeasti nuo pennut vaan kasvavat!
Kesäkeleissähän ei ole ollut iloitsemisen aihetta mutta ollaan silti säitä uhmaten ulkoiltu paljon, niin remmissä kuin sitten muualla ja varsinkin koirapuistossa käydään pennun kanssa päivittäin sosiaalistamassa pikkupoikaa. Piti aikoja sitten tänne myös päivittää juhannuskuvia mutta sekin sitten jäi tekemättä ja Cooperhan on jo nykyisin ihan eri näkönen vesseli kuin kuukausi takaperin.:D

Juhannus vietettiin perinteiseen tapaan mökkeillen, lauma tosiaan oli vaan viime kerrasta kasvanut yhdellä punaturkilla.;) Kyllä ipanakin nautti silminnähden luonnosta ja vapaudesta, tosi nätisti pysyi Eetun ja Kodan kintereillä pihapiirissä eikä tarvinnut turhaan sitä koko ajan vahtia. Heti ensimmäisenä mökkipäivänä penikka vaan meni ja tippui pää edellä laiturilta järveen, ei todellakaan sellainen ensikosketus veteen ja uimiseen jonka sille olisin halunnut..liian utelias vesseli se vaan tuppaa olemaan. No pinnallahan se pysyi eikä mennyt niin paniikkiin kuin olin luullut vaikka äkkisyvää vesi siinä kohtaa olikin, taisin itse laiturilla hermoilla enemmän. Sen jälkeen ei veteen enää menty mutta ei sentään ihan kauheita kammoja jäänyt kun tuli laiturille heti tapahtuneen jälkeen uudestaan kuin mitään ei olisi ollutkaan.:)

Eetu-herra valitettavasti loukkasi tassunsa heti toisena päivänä ja joutui loppuajan viettämään rauhallisemmin sisätiloissa joten se ei juuri kuviin kerennyt eksyä.:/ Suurella pihalla ja metsässä irti jolkottelu oli mitä parhainta aikaa harjoitella pennun kanssa luoksetuloja ja onneksi on ahne ipana sekä kova poika mamman perään muutenkin (ainakin vielä) että ne harjoitukset lähtivät tosi hyvin käyntiin ja hirveellä vauhdilla ja innolla tullaan luokse edelleen, toivottavasti tämä pysyy myös jatkossa.:) Oli pikkuisen hiljaista, mutta tyytyväistä porukkaa mökissä iltaisin kun aamusta iltaan oltiin saatu ulkona mennä.
Tuli tehtyä myös juhannuksen hyvä työ, kun vastarannan mökkinaapurin koira lähti rannalta uimaan keskelle järveä joutsenparven perässä. Kuunneltiin pihalta kun ensin kuului kauhea joutsenten hätäinen kaakatus jonka jälkeen koiran haukuntaa, pikainen laskenta tehtiin että omat koirat olivat tallella kaikki, ja sitten rantaan katsomaan mitä järvellä tapahtui. Onneksi meillä oli vene heti valmis lähtöön kun huomattiin että joutsenet olivat tosiaan houkutelleet koiraparan jo ihan keskelle järveä. Saavuttiin koiran luo samaan aikaan kuin omistaja omalla veneellään, onneksi koiralla oli valjaat päällä mistä saatiin se veneeseen nostettua, voin vain kuvitella sen kauhun jos omalle kohdalle noin kävisi.. Koiraparka oli jo ihan naatti, ei olisi enää kauaa jaksanut omin voimin mennä. Olen siis ihan tyytyväinen, että mulla on tollaiset "citytollerit" jotka ei ihan tollasia temppuja tee...

Mökkipihan söpistelijät.

Meidän mökki on sopivasti todella lähellä Someroa, joten samaan reissuun saatiin sovittua myös reffit Minnan luo, että pääsi kasvattaja Cooperia näkemään ja me siinä samalla sitten Luna-mammaa sekä Minnalle jäänyttä Cooperin siskoa Mangoa. Koda lähti totta kai mukaan myös, mutta haahuili sen verran omiaan pihalla että ei paljoa kameraan eksynyt. No, siskoa ja veljeä olikin tarkoitus kuvata enemmän.:D
Mango oli Kodan ja Lunan tytöistä se tummin ja kokonaan ruskea, isäänsä (ainakin tässä vaiheessa) tullut tyttö; hieman matalampi ja rotevampi, kauniilla ilmeellä varustettuna. Siskolikka olikin Cooperia puolet pienempi.:D Minnakin oli ihan ihmeissään kuinka isoksi Cooper olikaan venähtänyt vaikka olikin kuvista todennut että jalkava poika on, mutta onhan se livenä vielä ihan eri juttu.
Kyllä olivatkin sisko ja veli ihan onnessaan kun pääsivät yhdessä riekkumaan! Tosi tasaväkisiä olivat painileikeissä ja hyvähän se oli naskalihampaita toisiinsa käyttää.:D Luna otti äiskän roolinsa edelleen hyvin vakavasti, hyvin mielellään leikitti pentuja mutta heti kun alkoi riiviöillä mennä vähän liian rajuksi leikit niin hyppäsi heti väliin ja kyllä antoi poikansa kuulla myös kunniansa! Ja tosi hyvä niin, tuo iskä kun on edelleen ihan liian pehmo tehdäkseen samaa.:D Kyllä olikin Cooper nopeasti niin nöyrää poikaa että...

"Äiskä hei mä en asu täällä enää, et saa siis komennella mua yhtään! Mä teen mitä mä haluun, oon jo iso poika!"

"Okei okei, sori äiskä mä oon ihan kiltti poika mä vannon!"

Mango.<3

Riekkumisen ohella tehtiin myös vähän näyttelyharjoituksia. Mango seisoi jo niin hienosti ja kuuliaisesti paikoillaan ja olisi ihan ready to go jo kehään, veikalla...on vielä vähän treenattavaa.:D Hirmu nätisti liikkuu ja juoksee kyllä ja antaa kopeloida mutta tuo paikallaan seisominen ja pysyminen ei vaan ole sitten ihan yhtä kivaa ja helppoa..No jatkamme harjoituksia edelleen.

Äiti, poika ja tytär. Iskä viiletti pitkin puskia taustalla.:D

Ihana iloinen Mango!

Niin hieno Coopsteri.<3

Heinäkuukin tosiaan on jo puolessa välissä! Nopeasti on tämä pennun ensimmäinen kesä mennyt, ei voi muuta sanoa. Kyllä vaan on kesäpennun kanssa ollut helppoa ja mukavaa touhuta! Cooper on nyt 4kk ja uskaltaisin väittää että on myös täysin sisäsiisti.:) Koputan tässä välissä puuta kuitenkin, kokeillaan mattojen tuomista takaisin sisälle ja katsotaan sitten sen jälkeen uudestaan heh heh. Aivan ihana, rohkea ja reipas, innokas ja mamman oma kainalokaveri Cooperista on kyllä tullut.
Tällä viikolla tosiaan tuli jo 16 viikkoa täyteen ja käytiinkin alkuviikosta toisilla rokotuksilla sekä samaan syssyyn otettiin juniorille oma passi ihan siltä varalta, jos sitä kehtaisi tulevaisuudessa ulkomaillekin näytille viedä.:) Painoa oli nyt tasan 11kg ja eläinlääkäriltä tuli erityismaininta superluonteesta sekä lihaskunnosta. Eläinlääkäri tunnusteli varsinkin Cooperin takareisiä ihaillen, ei kuulemma ole ihan jokaisella tuon ikäisellä pennulla tollasta lihasmassaa jo.:) No, on me tämä heinäkuu paljon ulkoiltu ja liikuttu milloin missäkin. Ennen kaikkea Cooper pääsee päivittäin, joskus jopa parikin kertaa päivässä koirapuistoon painimaan ja tuo irti juokseminen se sitä parasta liikuntaa pennulle onkin. Sen lisäksi ollaan alettu käymään läheisessä metsässä jo metsäretkillä ja siellä uskallan myös pentua pitää jonkin verran irti ja metsä on pennusta ihan paras paikka kyllä! Vaikka hyttysiä sitten onkin senkin edestä..
Luulenpa että vietetään loppukesä samalla tavalla, luonnosta ja kesästä nauttien ilman ressiä. Ihan vaan perusasioita opetellen eri tilanteissa ja pentu saa olla pentu, riekkua ja rellestää koirapuistossa, mökillä ja irtiollessa niin paljon kuin pieni sielu sietää. Mikään kiire meillä ei ole mihinkään, vaikka itse sanonkin että tuntuu olevan tosi lupaava pentu mulla nyt hyppysissä. Syksyä kun katselee niin näyttää siltä että Cooperin kalenteri alkaa näyttää aika täydeltä. On pentunäyttelyitä, pentukurssia sekä jo tokon alkeet kurssia.. Niiden aika on sitten silloin, yritetään sitä ennen tosiaan vaan olla ja nauttia ja laittaa perusasiat kuntoon tässä kaikessa rauhassa ennen niitä koitoksia.:) Toivottavasti saataisiin myös vielä kunnon kesäkelejä ennen sitä!

"Iskä älä viitti, hitto että oot nolo."

Cooperin (toiseksi) paras kaveri, Stella.

Rakas kaunis pieni.<3

Kovasti olen myös yrittänyt saada 4kk kehityskuvaa aikaiseksi mutta aika laihoin tuloksin. Ei se paikalla seisominen edelleenkään kovin hauskaa ole, joko tarjotaan istumista ja tassua koko ajan tai sitten pitäisi vaan jo päästä juoksemaan. No, josko se vielä joskus tästä.:D Tällä hetkellä pikku-ukko on pelkkää jalkaa, pää näyttää isolta ja karva pölisee ja vaihtuu niin kovaa vauhtia että ei tämä kehitysvaihe edes siitä edustavimmasta päästä muutenkaan ole! On nää pentujen mittasuhteet ja tuo piiskahäntä vaan niin huvittavia.:)

Pää oli muualla ja turkki kuolassa ja hiekassa koirapuiston jälkeen mutta on siinä kiva kroppa tulossa vaikka itse ehkä sanonkin.:)

3kk

Cooperille tuli viime viikolla ikää kolme kuukautta. Alkuviikosta käytiinkin sitten ensimmäisillä rokotuksilla. Kodankin hyvin tunteva eläinlääkäri kehui pojun olevan oikein reipas, tasapainoisesti kehittynyt ja vahvaluustoinen pentu. Puntarissakin käytiin; 10-viikkoisena Cooperilla oli painoa 6,8 kiloa ja 12-viikkoisena luku olikin jo 8,3. Varaa olisi eläinlääkärin mukaan ruokkia jopa vähän enemmän, mutta eiköhän me tällä samalla vielä mennä. Vaikka juniori itse varmasti extraruuan ottaisi hyvin mielellään vastaan.:D

Rokotusten myötä tehtiin sitten ensimmäistä kertaa jo vähän tuttavuutta meidän lähikoirapuistoon. Ja kyllähän se ihan mahtavaksi paikaksi osoittautuikin! Ollaan käyty sieltä nyt pari kertaa ja edelleen tuttujen koirien kanssa. Myös siitäkin syystä, että Kodasta on tullut hyvin suojeleva pentua kohtaan eikä päästä ihan mitä tahansa kaveria poikaansa moikkaamaan.

Cooper itsehän on ihan kaikkien kaveri. On kyllä hurjan rohkea ja utelias ipana, ei pelkää isojakaan koiria yhtään vaan jopa vähän liiankin itsevarmasti menee niitäkin moikkaamaan hirveällä innolla. Isojen koirien kanssa me ollaankin enempi oltu tekemisissä, pienet koirat on juniorista vähän hassuja ja ne yleensä sitten aina räkyttääkin päin näköä. Sekä paini-, että juoksuleikit kelpaa vaikkei vielä pysykään muiden mukana ja joutuu enemmän tai vähemmän jyrätyksi mutta meno senkun vaan paranee siitä.:D

Viime sunnuntaina sitten tehtiinkin tollerikavereiden moikkausreissu Hyvinkäälle. Ensin pyörähdettiin Sissin luona, siellä kuten odottaa saattoi, laittoi neiti pennun heti ojennukseen ja hyvä vaan niin! Isä kun on edelleen liian pehmo komentaakseen poikaansa.:) Ensin sellaiset kunnon alkulämmittelypainit siellä ja Sissin luota suunnattiinkin sitten Maijaa ja tyttöjä moikkaamaan. Pääsin vihdoinkin pitkästä aikaa taas Siruakin näkemään ja kyllähän tuo nuoriso-osasto toisiaan jaksoi leikittää parin tunnin ajan. Tulivat puolisisarukset kyllä tosi hyvin juttuun keskenään, Hymy tuli kyllä välillä väliin jos pentu alkoi liikaa Sirua kiusata ja hyvinhän tuo riiviö Hymyä totteli. Kodakin totta kai oli mukana mutta tyytyi vain merkkailemaan pitkin pihaa ja syömään ruohoa, taisi vain olla tyytyväinen että pennulla oli tällä kertaa toinen leikkikaveri.:D Kiitos Sissin porukoille sekä Maijalle vielä tätäkin kautta että saatiin käydä kylässä ja pentua sosiaalistamassa.:)

Sirun brother from another mother.:)

On Sirulla kyllä vaan aivan isänsä pää ja profiili, voisi ihan luulla että painii noissa kuvissa Kodan kanssa.
Maijan avustuksella saatiinkin vihdoinkin otettua uudet ja todella hyvät kehityskuvat juniorista joten tässä tulee, ikää tosiaan se 3kk kuvissa.

On se kyllä niin hienon ja lupaavan näköinen vaikka itse sanonkin! <3 On kaikki palaset kohdillaan ja tosiaan tasapainoinen ainakin tässä vaiheessa kehitystä. Saas nähdä mitä ipanasta vielä oikein tulee.
Meillä on rauhallisin ja "tylsin" kesä miesmuistiin, kalenterissa ei ole yhtään mitään.:D Kaikki muut vaan harrastaa ja takoo tuloksia näköjään koko ajan, me vaan ollaan ja kasvetaan. Melkein tulee jo niitä kuuluisia paineita että pitäisi itsekin olla koko ajan jossain menossa ja tekemässä ainakin Kodan kanssa mutta tämä oli ihan tietoinen päätös. Minulla alkaa sitäpaitsi uudet opinnot taas elokuussa, joten siinäkin mielessä haluan vain kasvattaa ja kouluttaa pennun siihen mennessä siihen kuosiin, että pystyn nuo hyvillä mielin jättämään koulupäivien ajaksi huoletta kotiin. Elämässä kun on muutakin ja joku tärkeysjärjestys sentään pitää olla ja järki kädessä. Kesä tietysti olisi sitä ihan parasta harrastusaikaa, mutta eiköhän me ainakin pennun kanssa syksyksi ja talveksi jotain keksitä. Nyt saa pojat kyllä ihan luvan kanssa vaan olla ja nauttia kesästä ja elämästä. Pentukin saa ihan rauhassa kasvaa ja olla pentu ja riiviö.
Laitetaanpas vielä loppuun muutama kuva komiasta isäkoirastakin, on ollut pikkuisen pentupainotteista tämä kuvasato vaan jostain syystä viime aikoina.:D

Pennun pään sisällä

Cooper eli Juniori eli Pipana eli Riiviö on nyt tasan 11 viikkoa. Tässä vajaan parin viikon sisään olen alkanut saamaan aika hyvän käsityksen millainen pieni tollerin alku mulla oikein onkaan hyppysissä. Se saattaa näyttää aivan Kodalta, mutta on kyllä luonteeltaan täysin erilainen.
Cooper on selvästi kovapäisempi, äijämäisempi, energisempi. Sillä ihan tosissaan on luonnetta eikä se pelkää näyttää sitä. Edes tässä iässä! Siitä on kovaa vauhtia tulossa todellinen Ferrari; punainen ja tulinen! Se on kotosalla kyllä isänsä tapainen pehmeä, kainalossa viihtyvä nallekarhu. Mutta kun lähdetään tuonne ulkoilmaan niin siitä kasvaa hetkessä rohkea ja sisukas punaturkin alku.
Mulle oli aikamoinen yllätys, kun meille ennestään tuttu vanha pinseriherra Sisu alkoi alistamaan Cooperia pojille tyypilliseen tapaan, ja juniori suuttui siitä hetkessä aivan silmittömästi. Lähti sellainen kiukkuinen huuto ja riuhtoi itsensä vapaaksi ja antoi vanhalle herralle samantien samanlaista kyytiä.. Oli siinä ihmeteltävää, kun jätkä oli tosiaan silloin vain kymmenen viikkoa ja silti jo tollainen meno päällä. Vaikka siis muuten on todella sosiaalinen ja avoin kakara, niin täytyy nyt jatkossa olla valppaana kun meinaan on jo nyt luonnetta eikä hänelle selvästi ryppyillä ollenkaan. Toisaalta on myös todella hyvä huomata tällaisia piirteitä jo näin ajoissa, niin osaa niihin sitten myös jatkossa varautua.
Koda kun on ollut aina pehmeä ja nöyrä kuin mikä. Olen aina voinut luottaa siihen kuin kallioon, että se ei mitään turhia höyryjä ulos päästele tai apinoi ilman hyvää syytä. En minä tietenkään ajatellut alunperinkään, että vaikka Cooper Kodan poika onkin niin siitä tulisi täysin samanlainen. Yksilöitähän kaikki ovat. Toisaalta pidän tästä Cooperin luonteesta, siinä on mielestäni juuri sellaista topakkuutta minkä miellän tollerille hyväksi. Koda on ollut lottovoitto; aivan täydellinen ensimmäinen koira kun tolleri oli silloin täysin uusi rotu itselleni. Jos olisi heti alusta pitäen ollut Cooperin kaltainen tapaus, niin asia voisi olla hieman eri. Odotan Cooperilta kyllä harrastuskoirana paljon; sillä on juuri sellainen asenne ja moottori mikä sopii varmasti moneen tekemiseen. Koda kun on ollut hieman liian rauhallinen ja lunki ja hyytynyt monessa eri lajissa ja kokeessa ennen aikojaan..

Meillä onkin mennyt nyt oikein mukavasti. Isä ja poika ovat aina vaan lähentyneet ja lähentyneet. Kodalle teki mökkireissu ja pieni vapaa pennusta selvästi hyvää ja on senkin jälkeen päässyt aina välillä lyhyelle breikille vanhempieni luokse. Sen jälkeen se tulee kotiin häntä iloisena heiluen ja itse hakee pentua taas leikkimään. Ja nyt noita painileikkejä on monta kertaa päivässä, ulkonakin kävellään kuin Majakka ja Perävaunu konsanaan.
Cooper pääsi myös viime torstaina meidän mukaan Kodan nosework-treeneihin. Meidän superihana treeniporukka kun oli ihan vaatinut että juniori pitää ottaa näytille mukaan ja Cooperhan oli ihan onnesta soikeana! Käyttäytyi kyllä aivan upeasti koko tunnin; oli reipas ja koko ajan valppaana mutta istui ja katseli rauhallisesti ja HILJAA kun muut tekivät. Ja sai sitten jolkottaa Kodan perässä kun oli iskän vuoro.:) Parasta oli kuitenkin agilityputki! Cooper sujahti täyspitkään aksaputkeen hetkeäkään epäröimättä, aivan kuin olisi sellaista juossut koko ikänsä. Ei mitään pelkoa pimeästä putkesta ja hassusta alustasta, ei hitsi että olin ylpeä! Sitä oli ihan mahtavaa rallattaa menemään.:D On se kyllä aika rohkea ipana! Eiköhän junnu pääse jatkossakin joskus mukaan.

Perjantaina sitten Kodan rallytokokisakuski Tiia kävi täällä meillä Cooperia, tulevaa kisatykkiään, moikkaamassa. Tiia ihastui Cooperiin täysin (kukapa ei) ja ipana teki kyllä vaikutuksen nokkeluudellaan, rohkeudellaan ja mahtavalla miellyttämisen-ja kontaktihalullaan. Oli siinä sitten Tiian kanssa puhetta että rallytokon lisäksi Tiia alkaisi Cooperin kanssa myös tulevaisuudessa kisata agilityssa! Tämähän mulle vaan passaa, itsestäni kun ei todellakaan aksakuskiksi ole.:D Itse voin hoitaa näyttelyt ja tokokisat, mutta jos muuhun löytyy osaava ja halukas kuski niin antaa mennä vaan! Toivottavasti vaan on pojun luusto terve tätä lajia varten mutta senkin sitten vaan aika näyttää. Tällä hetkellä nimittäin kroppa ainakin näyttää aksakoiralle oikein sopivalta, on nimittäin pikkuisen sutjakkaampi ja jalkavampi tapaus, ainakin tässä vaiheessa kehitystä, kuin isänsä!

Coop 10 viikkoa. Jalkaa tulossa?

On kyllä kaikin puolin tosi näppärän ja kivannäköinen poju tulossa! Vaikka itse sanonkin. Tykkään tosi paljon jo nyt sen raameista ja kropasta, oikea selkälinja ja häntä ja kaikki tulossa. Cooperilla on vanhempiensa tapaan myös todella kaunis pää ja ilme jo nyt sekä pentuturkin alta tulossa oikein hienoa punertavaa väriä. Dumbokorvat vaan tuppaa vähän olemaan, vaikka muuten kauniit ja oikea-asentoiset ovatkin.:D Innolla ja mielenkiinnolla odotan miltä ipana oikein isona näyttääkään!

Saatiin myös pakkaseen hieman uusia aarteita, kun saatiin kaveriltani Sarilta pieni pupu, varis sekä juuri pennun suuhun sopiva räksä. Räksän Cooper ottikin syvällä otteella suuhun heti empimättä ja lähti kantamaan.:) Myös ihanalta (eli AIVAN HIRVEÄLTÄ!) tuoksuva pupu ois ollut ihan paras juttu ikinä! Mutta eiköhän näytetä niitä tarkemmin vasta vähän myöhemmin kun ne kunnolla mahtuvat suuhun.:)

Sunnuntaina Cooperilla oli ikää kymmenen viikkoa ja viisi päivää ja saatiin ensimmäinen päivä ilman yksiäkään pissoja sisälle! No, maanantaina tuli takapakkia parin pienen pissan verran sadepäivän takia mutta silti, ihan huikean hyvin lähtenyt tämä sisäsiistiksi opettelu käyntiin! Hieno kakara.:) Omaa selvästi paremman rakon kuin isänsä aikoinaan, joka pissaili viiden minuutin välein...

Kaiken kaikkiaan, tykkään meidän lauman kuopuksesta kyllä aivan suunnattomasti! Tulee varmasti sen kanssa olemaan omat juttunsa ja haasteensa, mutta toisaalta on hirmu kivaa ja mielenkiintoista aloittaa uuden koiran kanssa alusta puhtaalta pöydältä. Paljon on potentiaalia pikkukaverissa kyllä. Välillä on rankkaa, mutta eipä tuota kyllä poiskaan enää antaisi.:) Olen NIIIIIN onnellinen niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että meidän pieni ipana on AHNE. Ahne kuin sika konsanaan.:D Se söisi kaiken ja koko ajan. Kaksi nirsoa ja huonosyömäistä noutajaa olisi ollut niin hankalaa että.. Luojan kiitos ei ole tässä asiassa siis tullut yhtään isäänsä vaan on "normaali" 24/7 nälkäinen noutaja.:D Jess, tekee kouluttamisestakin niin paljon helpompaa!
Ensi viikolla tuleekin jo sitten se 12 viikkoa täyteen ja päästään ekoille rokotuksille ja vihdoinkin sitä myötä myös jo käymään vähän koirapuistoilemassa juniorinkin kanssa, sitä on kyllä odotettu! Kauheen nopeasti tää aika vaan mennyt ja niin se riiviö vaan kasvaa koko ajan, apua!
Olen saanut mukavasti kuulumisia ja kuvia Cooperin siskoista sekä Kodan ja Bonitan pennuista jotka viime viikolla lähtivät myös jo maailmalle, voisi seuraavan postauksen tehdä siis näistä muistakin kakaroista ja niiden kuulumisista.:) Ei passaa nimittäin heitäkään tietenkään unohtaa!

Isä ja poika. Niin rakkaat.<3

Riiviöarkea

Nyt on reilu kaksi viikkoa yhteiseloa takana pipanan kanssa ja edelleen on kaikki paikat ehjänä! Mitä nyt pissajälkiä sekä naskalihampaiden aiheuttamia naarmuja sormissa ja varpaissa ei lasketa, mutta muuten kaikki on oikein mallillaan.:)
Viikko siihen meni, että juniori kotiutui kunnolla. Ja kun se rentous ja ymmärrys siitä että tämä on nyt hänen kotinsa ja laumansa löytyi, niin jopa tuo viime postauksessa ressaamani ruokahalu löytyi! Nyt Cooper syö oikein mielellään ja ahneesti joka aterian, huh. Ulkona on myös reipastunut ja rohkaistanut hirveästi; koko ekan viikon pystyin huoletta pitämään pentua irti missä vain mutta nyt on jo niin seikkalunhaluinen ja utelias ipana, että pakko on remmissä pitää kiinni tai muuten läksisi poju maailmalle.:D

Reilu viikko siihen myös meni, että Koda taisi ymmärtää että ei tuo riiviö täältä nyt kulumallakaan pois lähde. Ja sen myötä ovat pojat leikkineet aina vaan enemmän ja enemmän yhdessä. Koda jopa itse käy välillä hakemassa poikansa painileikkiin! Mulla on puhelin täynnä noita leikkivideoita, on ne vaan niin liikuttavia. Täytyypä yrittää joskus saada niitä tänne blogiinkin..
Koda vaan saisi kovemmin sanoa riiviölle että nyt se on väsynyt ja leikki loppuu; pentu kun saa aika vapaasti isäänsä käyttää nyrkkeilysäkkinä ja neulatyynynä.:D Vaikka Koda olisi itse väsynyt niin pentu saa silti sen päällä ryömiä ja roikkua karvoissa. On se sen verran pitkäpinnainen ja pehmo isukki. Ruokakupistaan sentään pitää edelleen huolen että siihen ei Cooperilla ole asiaa, vesikipolta sitten voidaankin juoda "viisaat" päät yhdessä ilman ongelmia.

Helatorstain laiskottelua.

Näin läheisiä meillä jo ollaan.<3

Huomaako jotenkin että ne on sukua?

Sisällä Cooper on edelleen ihmisten perään, mutta ulkona Koda on sen tuki ja turva. Ollaan lenkkeilty niin poikien kanssa yhdessä, kuin erikseenkin. Cooper kävelee remmissä jo hurjan hienosti 9-viikkoiseksi ipanaksi.:) Hyyyvin hitaasti tietysti edelleen, kun koko ajan pitäisi pysähtyä ihmettelemään asioita. On tuo pennun maailmankatsomus vaan niin hauska ja liikuttava!

Nyt meillä olikin hieman erilainen viikonloppu, kun Koda pääsi (täysin ansaitulle!) pentuvapaalle viikonlopulle, kun porukat ottivat sen mukaansa mökille. Jäätiin siis riiviön kanssa kaksin kaupunkiin. Olihan tuo aluksi ihan ihmeissään, kun oli nyt ekaa kertaa kotona ilman Kodaa. Etsi joka huoneesta ja sängyn alta ja odotti jonkin aikaa ovella että missä se isi oikein on.:/
Tämä teki meillekin varmasti ihan hyvää olla pennun kanssa kahdestaan, että sai vähän lisäkuvaa millainen juniori oikein on miehiään. Edelleen ensimmäinen sana mitä siitä tulee mieleen on riiviö. Tässä vaiheessa ehkä ihan luonnollistakin se vaan.:D On poju myös todella avoin ja sosiaalinen, luottavainen ja utelias. Rohkea ja reipas, onneksi ei mikään uhkarohkea vaan omaa edes jonkinnäköisen suojeluvaiston. Ajattelee ensin ja toimii sitten, kivaa tämäkin. On myös kyllä itsenäisempi kuin Koda, tämän huomaa siinä että esim päikkäreitä nukkuu mieluusti yksin makkarissa tai eteisessä, vaikka itse olisi olohuoneessa tai keittiössä. Koda kun on aina siellä missä ihminen on.
Koda on nauttinut mökillä täysin siemauksin uimisesta, veneilystä ja kalastamisesta, en usko että se on suonut ajatustakaan meille täällä kotona.:'D Toivottavasti herra on saanut ladattua akkuja nyt viikonloppuna. Veikkaan että täällä on aikamoiset riemunkiljahdukset ja ilopissat lattialla kun iskä illemmalla kotiin taas saadaan.
Täällä siis edelleen kaikki tosiaan hyvin ja ihan rauhassa kasvetaan ja opitaan aina vaan lisää toinen toisistamme. Ykkösasiana listalla on nyt tänne-käsky joka ei vaan millään meinaa mennä ipanalle kaaliin, sen verran kivempaa olisi tällä hetkellä mennä omia menojaan ja juosta karkuun.:D No, toivottavasti se vielä tästä.
Loppuun vielä vähän pentukuvasaastetta, olkaa hyvät!

Tämä ilme sillä on aina silloin, kun on pahat mielessä.

Sulla on pakko olla jotain namia siellä ylhäällä!

Fiksu ja filmaattinen skidi.

Pallohulluus is strong in this one.