torstai 24. joulukuuta 2015

Dreaming of a white Christmas


Otsikon mukaisesti valkea joulu jäi nimenomaan vain pelkäksi haaveeksi tänä vuonna. Tänään, jouluaattona, sentään aurinko paistaa siniseltä taivaalta vesisateen sijaan, on nautittava edes sitten siitä.:)

Tiistaina käytiin vielä jouluisella uintireissulla Hyvinkäällä Onnenkoirassa kera Kodan sekä Hymyn ja Vieno-mummon. Onnellisia tolloja taas altaan täydeltä!



Hymy ja Vieno-mummo 10v.
Nyt ollaankin sitten hiljennetty joulun viettoon tuttuun tapaan perheeni luokse. Minulla on tämä aattopäivä vapaa, mutta huomisesta joulupäivästä lähtien olenkin sitten loppiaiseen asti töissä noissa nuorten jääkiekon MM-kisoissa Helsingissä. Koda jääkin siis tänne 1,5 viikoksi "mummolaan" hoitoon siksi aikaa, mutta eiköhän Eetun seura ja kinkun vahtiminen hänelle kelpaa ajanvietteeksi siksi aikaa kun mamma ahertaa muualla,;)

Koska tosiaan olen pian aamusta iltaan hallilla, niin kertaan sen takia tässä kuluneen vuoden lyhyesti. Ennen kaikkea olen onnellinen siitä, että terveissä merkeissä ollaan saatu taas yksi vuosi viettää molempien poikien osalta. Pieniltä haavoilta ei voi aina välttyä, kun Äly ja Väläys ovat täydessä vauhdissa, mutta onneksi ne ovat jääneet siihen. Yhtä hyvää tuuria toivotaan siis jatkossakin! Terveys ennen kaikkea.

Kodan kanssa harrastusvuosi oli mieletön! Lähdettiin tosiaan merta edemmäs kalaan, kun aloitettiin tuo ulkomailla näyttelyissä käyminen. Koda tosiaan kävikin hakemassa muilta mailta yhteensä 8 sertiä, 2 cacibia, 2 vara-cacibia, 5 VSP:tä ja 2 ROPpia sekä Crufts-oikeuden.<3 (Vaikkei sitä taideta nyt edes käyttää) Suomesta sitten tuli yksi vara-serti ja arvosanaksi joka näyttelystä kuitenkin ERI, mutta ei me täällä edes oikein missään kierrettykään, eipä ole ensi vuodellekaan kotimaan näyttelykalenteria vilkaistu lähes yhtään.



Ei mulla todellakaan käynyt mielessäkään tällainen menestys, vaikkei noi kahdeksan sertiä (niin huima määrä kuin onkin) niin riitä mihinkään valionarvoon (vielä!) mutta silti. Nöyrin mielin on kuitenkin joka paikkaan lähdetty ja varsinkin noi kaksi cacibia ovat huippuja saavutuksia, varsinkin kun kilpailua oli kummallakin kerralla. Kyllä yllätti pikkukettu mamman monta kertaa! :)
Kunhan vuosi vaihtuu ja kisat on saatu taputeltua niin voisi noita ensi vuoden tavoitteita tarkemmin miettiä. Mutta kyllä sen nyt jo voi todeta, että ensi vuoden päätavoite olisi noi kaksi puuttuvaa valkoista saada kotiin ja sen myötä CIE-titteli. Elokuusta lähtienhän Koda voi valioitua, sitä ennen kun saataisiin kolmas jostakin niin sen jälkeen voisi sitten sitä viimeistä lähteä jostakin hakemaan sen mukaan.

Sen lisäksi totta kai saatiin kaksi koulutustunnusta pojulle. Yksi tämän vuoden tavoitteista saatiin kesäkuussa, kun Koda ansaitsi itselleen Hämeenlinnassa koulutustunnuksen TK1. BH:n suorittaminen kummitteli ja kummittelee edelleen mielessä, mutta siihen ei sitten kuitenkaan lähdetty, vaan siirryttiin tokon sääntömuutosten myötä rallytokon puolelle ja sieltä saatiinkin ylimääräisenä toi tosi mukava RTK1 marraskuussa, moninaisten vaiheiden jälkeen.:D Ei olisi tosiaan toi RTK2 kaukana, vain kahden tuloksen päässä enää. Ton inttivalio-tittelin lisäksi se olisi myös kiva ensi vuonna saada.:)
Mejän pariin varmasti palataan ainakin myös nyt välivuoden jälkeen, kun viime kevät ja kesä meni noissa toko-hommissa lähinnä.


Tosiaan, kunhan näistä kisoista on kunnialla ensin selvitty, niin sen jälkeen voisi ensi vuotta miettiä vielä vähän tarkemmin. JOS kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin alkuvuoteen on myös vähän muutakin jännää ja mielenkiintoista luvassa...;) Mutta siitä sitten lähempänä lisää tietoa kun sen aika koittaa!

Nyt me lähdetään poikien kanssa ulos ja sen jälkeen joulusaunaan.
Haluaisinkin tässä siis toivottaa rauhaisaa ja herkullista joulua sekä tollomaista uutta vuotta! :)

Eetu on onnekas kun on niin pieni, että mahtuu kuusen alle tonttuilemaan.
Tollo-tonttu.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti