lauantai 21. marraskuuta 2015

Splash! Ja haaste

Voihan kura, muta ja rapa sentään!
Kurakelit on sen kuin vain jatkuneet ja sen näköistä on kotonakin ollut. Kodalla on kyllä sadetakki sekä koko koiran peittävä kurahaalari ja molemmat ovat olleet joka päivä käytössä, mutta silti vaan on nurkissa mustaa hiekkaa ja kuraisia tassun jälkiä ja onkin jo kolmesti pitänyt tälläkin viikolla koko kämppä imuroida ja luututa..hohhoijaa. Lunta on tänne eteläänkin luvattu, mutta en usko ennen kuin itse nään!
Meidän ulkoilukin on ollut niin tylsää, pelkkiä remmilenkkejä vain kun kaikki metsätkin on ihan likomärkiä ja mutaisia. No, tiistai-iltana saatiin sentään vähän vaihtelua tähän, kun aloitettiin sisäuimakausi! Suunnattiin siis pitkästä aikaa Hyvinkäälle Onnenkoiraan polskimaan.:) Seurana meillä oli tällä kertaa Hyvinkään tollotytöt Hymy, Vieno, Vappu ja Donna. Oli varsinkin aivan ihanaa nähdä kuinka mummokoirat, Donna 11v ja Vieno 10v, nuortuivat vuosia ihan silmissä kun pulikoimaan pääsivät. Ihanat ja liikuttavat mummokoirat.<3

Kuvat otettu puhelimella joten laatukin sen mukanen.:) Koda etualalla pallo suussa, kuinkas muuten.

Tytöt ja Koda (takimmaisena). Kuva Maija Järvinen.

Oli kyllä kivaa ja kaivattua vaihtelua ja tulipahan pestyä koira samalla, vaikka heti seuraavana päivänä toi otus oli yhtä kurainen ja hiekkainen kuin ennenkin. Seuraava uima-aika on varattu joulukuulle parin viikon päästä.
Ensi viikolla Koda pääseekin sitten taas pitkästä aikaa hierottavaksi. Nyt kun jäätiin joululomalle, niin mikäs olisikaan sen parempi ajankohta alkaa huoltamaan koiraa kuntoon ensi vuotta varten kuin juuri nyt? :)

Saatiin tuossa aiemmin myös Suskilta blogi-haaste, jossa oli siis 11 kysymystä. En halunnut laittaa niitä tuon edellisen kisapostauksen kanssa yhteen, joten se tulee nyt tässä hieman jälkikäteen. Suskilla on siis Luna-cockeri joka asuu tässä ihan meidän lähellä ja ollaan lenkillä ja koirapuistossa törmätty monta kertaa.:) Kodasta Luna on aivan ihana, niin kuin (lähes) kaikki tytöt on!

Eli, tässä tulee Suskin esittämät kysymykset ja meidän vastaukset niihin:

1. Miksi sinulla on juuri uros/narttu/molemmat?

Nojoo..mulle piti siis alunperin tulla tollerityttö, mutta sitten tulikin Koda ja olen oikeasti kyllä niiiin tyytyväinen urokseen päätymiseen! Meidän perheen ihan ensimmäinen koira oli narttu, sen jälkeen on ollut vain uroksia. Urokset on kyllä juntimpia ja omapäisempiä, haihattelee ja nuuskii ja merkkailee enemmän kuin nartut, mutta silti ne on paljon tasaisempia perusluonteeltaan kuin nartut. Mekin kun harrastetaan paljon ja käydään paljon näyttelyissä, kokeissa ja kursseilla niin ei tartte koskaan suunnitella niitä juoksujen mukaan eikä perua mitään menoja juoksujen takia. Kaikki on vaan niin paljon helpompaa! Urokset ei myöskään tiputa turkkia niin kuin nartut ja niillä on koko ajan sentään jonkinlainen turkki, esim juuri vaikka näyttelyitä ajatellen.
Uros vaan sopii omaan käteen paljon paremmin ja jatkossakin varmasti uroksia tulee olemaan.

2. Mainitse yksi piirre mistä olet koirassasi ylpeä ja miksi juuri se.

Kodan luonne, ehdottomasti. Se on vaan niin huippu-ukko. Se vain on niin luottavainen, sosiaalinen ja avoin tyyppi kaikkia ja kaikkea kohtaan. Paljon oon lukenu juttua siitä, kuinka oma perhe on tollerille tärkein ja muut on ihan samantekeviä ja että ne usein on pidättyväisiä vieraita kohtaan. Koda on ihan toista maata.
Se on toisaalta kokonaan yhden ihmisen koira, mutta tapaa ja tekee mielellään juttuja myös vieraiden kanssa. Hyvänä esimerkkinä tosiaan se, että se kisaa rallytokossa melko ventovieraan ihmisen kanssa, eikä minun. Kodan MH-luonnekuvauksessakin minulle sanottiin, että harvoin näin avoimia ja sosiaalisia tollereita näkee.
Sosiaalisuutensa lisäksi Koda on tosi rohkea ja myös kovapäinen. Tämä on minusta myös hieno piirre, sillä nykytollereissa on jo ihan liikaakin arkoja ja epävarmoja koiria. Kodan uteliaisuus voittaa aina pelon tai jännityksen ja se selviää usein jännittävistä tilanteista yksin juurikin luontaisen uteliaisuutensa ansiosta. Sen minkä se muissa asioissa muille häviää, se kompensoi kaiken nimenomaan juuri luonteensa ansiosta ja se onkin kyllä koirassa tärkeintä, että mitä sieltä korvien välistä oikein löytyy.

3. Onko koirallasi jotain omaa (käyttäytymis)tapaa, minkä olet huomannut vain sen tekevän?

Ei kai, oikeastaan. Ei ainakaan näin äkkiseltään tule mieleen. Se tekee tollereille tyypillisiä juttuja paljon, mitkä esimerkiksi eroaa Eetun aivoituksista paljonkin, mutta ei varsinaisesti mitään ihan omaa. Se tosin nukkuu tosi usein sängyssä kerällä ihan tyynyni vieressä, sitä ei ole muut meidän koirat koskaan tehneet.

4. Mitä lajeja harrastatte?

No niitä löytyy monia.:D Lajilistalla on toko, rallytoko, mejä, agility, näyttelyt, nome ja pelastuskoiratoiminta. Lähes kaikista näistä löytyy virallisia tuloksiakin. Koda on kyllä taipunut tosi moneen eri lajiin, ihan niin kuin toivoinkin. Luonnollista kuitenkin on, että osassa on mennyt paremmin kuin toisissa ja koiran ehdoilla kuitenkin on menty. En siis ole halunnut ns. pakottaa tai painostaa sitä mihinkään tiettyyn juttuun.
Koda on kyllä kaiken kaikkiaan ihan mainio harrastuskaveri. Aina valmis toimintaan ja oppii tosi nopeasti. Herra on kuitenkin myös aikamoinen tuuliviiri eli vaihtelevasti on niitä on ja off-päiviä ja kokeita mahtunut matkan varrelle myös.

5. Jos saisit valita, niin mitä uutta lajia haluaisit koirasi kanssa kokeilla?

En mitään uutta, sillä meidän lajilistalla on juurikin ne lajit mitä olin alunperinkin jo ajatellut. Haluaisin vain löytää enemmän aikaa näihin mitä meillä jo on. Esimerkiksi juurikin tuo pelastuskoiratoiminta. Käytiin alkeiskurssi, josta me molemmat tykättiin ihan hullun paljon. Ja vaikka päästiin treeniryhmään mukaan, niin ei se aika vain siihen riittänyt. Treeni-illat kun on aina tiistaisin ja torstaisin ja olen juuri itse molempina päivinä lähes aina iltavuorossa, joten paria kertaa lukuunottamatta ei olla reeneihin keritty.:/ Sen takia se on jäänyt ikävä kyllä..

6. Mitä koirasi syö? Käytätkö jotain lisäravinteita (öljyä/vitamiineja)?

Koda on barffaaja, eli hurja raakalihan syöjä.:) 1-vuotiaasta lähtien aloin syöttämään sille raakalihaa ja sen jälkeen Koda söikin pitkään 50% nappulaa ja 50% lihaa. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa aina vaan lisäämään ja lisäämään lihan määrää ja vastaavasti pienentämään nappulan osuutta.
Nyt sitten Koda onkin itse asiassa jo muutaman kuukauden ajan ollut 100% raakaruualla eli nappula on lopetettu kokonaan. Ja johan on vihdoin ja viimein saatu meidän nirso noutajakin syömään kuppinsa tyhjäksi joka kerta. Koda saa aamulla luita (tähän kuuluu vaihtelevasti kanan kauloja, siipiä ja selkärankoja, sian ja naudan rustoja sekä hirven luita ja kalkkunan kauloja) sekä sitten illalla liha-annoksen, johon vielä yleensä sekoitan mukaan joko raejuustoa tai kermaviiliä sekä lohiöljyä.

7. Oletko kisannut koirasi kanssa missään lajissa? Jos olet, mikä on paras sijoituksenne?

Ollaanhan me. Ollaan startattu tokossa, rallytokossa ja mejässä. Kaikki on tosin sellaisia lajeja, joissa tuloksella on merkitystä, ei sijoituksella. Ja juuri sen olen aina pitänyt mielessä enkä sen takia ole lähtenyt ressaamaan että aina pitäisi muka sijoittua.
Kuitenkin, Koda on tokon alokasluokassa ollut kertaalleen toisena sekä sijoittunut myös kolmanneksi yhden kerran, saaden molemmilla kerroilla ykköstuloksen mikä oli tärkeintä.:)
Näyttelyissä sitten Koda on (ulkomailla) ollut neljästi VSP ja kahdesti ROP. Varsinkin Liettuan reissulla oli mielestäni kova juttu, että Koda voitti (edes kerran.:D) Suomesta tulleen valiouroksen, saaden näin ensimmäisen cacibinsa sekä pokatessaan Crufts-oikeuden.


8. Onko koirallasi jotain terveydellisiä ongelmia? Jos on, vaikuttaako ne jotenkin arkielämiseen/harrastamiseen?

Luojan kiitos *koputtaa tässä välissä puuta* ei. Ei ole kuin tarvinnut rokotuksilla käydä ja Kodan silmät ja luustokin on terveiksi kuvattu. Reilu vuotiaana Koda repäisi metsälenkillä korvanlehteensä haavan, josta se sai haavaperäisen korvatulehduksen, mutta mitään muuta sillä ei ole ollut ja yhtä hyvää tuuria toivotaan jatkossakin. Myöskään Eetulla ei pienen kynsihaaverinsa lisäksi ole onneksi koskaan mitään muuta ollut.

9. Mikä on koirasi paras herkku?

Koda on varmasti maailman epä-ahnein koira.:D Se valitsee nimittäin mieluummin aina lelut kuin ruuan. Sille on ihan turhaa esimerkiksi ostella puruluita, siankorvia ym, ne jää kaikki aina syömättä.
Mutta kyllä ne perus lihapullat ja nakit ihan hyviä on ja niitä usein treeneissä käytetään. Juustokin kelpaa.:)

10. Onko koirallasi jotain lempilelua?

Kaikenlaiset pehmolelut on Kodalle tärkeitä, mutta tennispallon voittanutta ei vain yksinkertaisesti ole. Se on se maailman rakkain juttu, jonka takia mennään vaikka läpi harmaan kiven. Sama pätee Eetuun.:)

11. Arvioiden, paljonko luulet käyttäneesi rahaa koiraasi sen hankkimisen jälkeen?

Erittäin, erittäin hyvä kysymys. Johon minulla ei kuitenkaan ole vastausta, enkä edes oikeastaan halua tätä ehkä myöskään tietää! Nimittäin paljon, hyvin paljon... takuulla monta tonnia.
Koiralle on ostettu aina mieluummin jotakin, kuin itselleni uusia vaatteita. Koda syö varmasti paljon terveellisemmin ja monipuolisemmin kuin minä.:D Koira käy sisähallissa uimassa sekä hierottavana, vaikka niin pitäisi minunkin joskus käydä. Plus siihen lisätään vielä kaikki kurssit, kokeet, näyttelyreissut ym...mutta on se kaikki vain ollut sen arvoista.
Juuri tällä viikolla kaverini Sannan kanssa juteltiin, että kaiken tän ajan ja rahan vois käyttää kyllä paljon huonomminkin, kuin koiriin.:)
Ei-koiraihmiset ei varmasti tällaista "rahan ja ajan hukkausta" edes tajua, mutta ei niiden tarvitsekaan.
Mitä vaan meidän rakkaiden karvakakaroiden eteen.<3

En jaksa itse haastaa ketään, mutta näihin oli tosi kiva vastata. Kiitos tästä haasteesta siis! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti