tiistai 4. kesäkuuta 2013

Agilityhommia

Meillä on nyt Kodan kanssa kaksi agilitytuntia takana ja mahtavaa on ollut! Pentuagilityahan se vielä on, eli hyvin matalalta hypitään eikä edes käydä ramppeja ja lankkuja läpi ollenkaan, mutta ollaan silti edetty jo hurjaa vauhtia. Meidän opettajakin juuri eilen kehui, että meidän ryhmästä ei todellakaan uskoisi, että on vasta toinen tunti menossa kun koirat on niin rohkeita ja oppii ihan hetkessä. Ei ole Jenni kuulemma toista samanlaista ryhmää opettanut ennen, on niin ällikällä lyöty.;) Meidän lisäksi ryhmäämme kuuluu cockersspanieli Morris, bokseri Max ja venhäterrieri Hulda ja hyvä ryhmähenki ollaan kyllä saatu luotua jo näin lyhyessä ajassa.
Eilen opeteltiin uutena esteenä pussi ja se olikin aluksi kaikille pennuille tottakai todella jännä paikka, kun pilkkopimeään pussiin sukellettiin. Mutta kaikki koirat sen selvittivät ja oppivat nopeasti taas kerran. Kaikki suorittivat myös nyt ensimmäistä kertaa kokonaisen radan irti juosten. Rata alkoi pussilla, johti putkeen, putkelta pystyesteelle ja viimeisenä rengaseste. Putki on kyllä jokaisen noiden koiran ehdoton lemppari, vauhti kiihtyy heti ja putki oikein rämisee kun siellä juostaan.
Eilen vaikutti kyllä tuo helle varsinkin Kodaan todella paljon, poju oli melko sippi jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Muut veti kaksi kierrosta radalla, meille riitti yksi kerta. Kodalla on sen verran paljon vielä tuota pentukarvaa että kantaa lähes kahden tollerin karvoja yllään, raasu. Koda myös kuvitteli olevansa enemmänkin mejä-treeneissä kuin agilityradalla, nenä oli koko ajan maassa hajujen perässä, sekin varmasti väsytti entisestään. Mutta hienosti se tsemppasi silti koko radan läpi ja etenkin pysty- ja rengaseste yhdistelmällä riitti vauhtia, se hyppäsi hyvällä ilmavaralla ja juoksi suoraan ja reippaasti.




Ollaan niin innostuttu tuosta hommasta, että käytiin vähän shoppailemassa agility-välineitä omia pieniä takapihan treenejä varten. Mukaan lähti pystyeste, rengaseste ja pidempi putki on tilauksessa ja toivottavasti tulossa pian. Kunhan opetellaan keppien välistä pujottelu niin myös keppisetti on hankintalistalla. 
Illemmalla pahimman helteen mentyä ohi kasattiin pieni rata nurmelle ja myös Eetu pääsi pomppimaan. Se on kyllä ihan elementissään noilla esteillä, ihan harmittaa ettei sen kanssa ole tullut tuota harrastettua, agility ois niin Eetun juttu. Ehkäpä jos tuo pikkusisko sen kanssa nyt innostuisi! Koska se koira kyllä lentää minkä esteen yli tahansa. Näillä välineillä on nyt kyllä tosi hyvä harjoitella etenkin ohjaamista ja pitää hauskaa muuten vaan. Taidetaankin pakata ne myös mökille mukaan juhannukseksi. 



Lentokone!


Eetun tyylinäyte.


 Eetun hypellessä +50cm esteitä on nää lasten esteet vielä niin kovin suloisia.:') Mutta kyllä mekin tästä edetään kunhan ensin rauhassa kasvetaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti