torstai 13. maaliskuuta 2014

PK-esteitä

Tässä ihan meidän lähellä on suuri nurmikenttä, jolla on muutamia PK-esteitä ja olen siellä pariin kertaan ollut PK-treenejä katsomassakin, lähinnä rotikoita siellä on ollut tositoimissa.

Tänään oli sitten niin ihana ilma ja sopiva sauma käydä niitä itsekin kokeilemassa. Kenttä oli kyllä kamalassa kunnossa, likomärkä ja sulanakin liukas kuin mikä ja itse ainakin liukastelin minkä kerkesin. Kodalla oli kyllä niin hirveästi kevättä rinnassa, että jätkää oli vaikea saada ruotuun, se vain juoksenteli ympäriinsä tyytyväisenä tokokapula hampaissaan. Ihan kentän vieressä on myös iso koirapuisto (jossa ollaankin aiemmin viikolla käyty ahkerasti) ja siellä oli muutama koira, joten olihan se nyt kamalan vaikeaa keskittyä.


Tarkoituksena oli vaan omaksi iloksi ja huviksi kokeilla miten nuo esteet sujuvat, mutta mulla oli kuitenkin varmuuden vuoksi tokokapula tosiaan mukana ja muutaman tokohypyn Kodan kanssa teinkin kun sain sen kuulolle. Muuten tuota korkeaa pystyestettä treenaattiin vähän agilitymeiningillä, että olin itse vielä hypyssä mukana kehumassa ja palkkaamassa kapulalla hyvän ylityksen jälkeen.

Jätkä vähän varmistelee.
Kohde tähtäimessä.
Sen jälkeen kokeiltiin vielä tuota PK A-estettä. Ne on kyllä niin jyrkkiä ja hurjan näköisiä, mutta agilitytaidoista on selkeästi hyötyä. Koda on kuitenkin rohkea ja lähtikin reippaasti totuttua jyrkemmälle esteelle, pari kertaa piti miettiä miten sitä kiivetään mutta sitten oltiinki jo huipulla ja toisella puolella. Taitaakin noi esteet hirvittää itseään paljon enemmän kuin koiraa.:) Tätäkin me treenattiin agilitytavalla, että juoksin sen vierellä kannustamassa ja palkkaamassa kapulalla.
Näitä esteitä kentällä oli muutamia erilaisia, joten ei todellakaan sillä kaikista suurimmalla ja jyrkimmällä kokeiltu, vaan tällä pienimmällä mallilla.

Ketterä kettu.
Saatiin myös vielä hyvää kärsivällisyystreeniä, kun paikalle sattui myös bordercollie, jonka kanssa vuorottelimme esteillä. Hyvää harjoitusta mamman mielestä, punaturkin mielestä ei niinkään.

WHIII.
Pieni lähettämisharjoitus.
Olen kyllä jo pitkän aikaa ollut tuosta PK-puolesta hyvin kiinnostunut ja lukenut siitä paljon. Olenkin etäisesti haaveillut BH-kokeen suorittamisesta että näitä hommia pääsisi ihan kunnolla kokeilemaan. Meille sopivin laji olisi takuulla PK-jälki, mutta myös haku onnistuisi varmasti hyvin. Kyllä nää selkeästi kivempia on kuin nuo NOME-puolen asiat.

Kunhan tuo kenttä pikkaisen tosta kuivuisi, niin eiköhän tulla tuolla käymään uudestaankin tekemässä noista esteistä varmoja (kivojahan ne on jo nyt!), jotta voitaisiin sitten pikkuhiljaa lisätä myös itse nouto mukaan kuvioihin. Esteille ja sitä kautta noutoon lähettämistä pitää myös treenata, että ei tarvitse itse olla mukana juoksemassa niinkuin agilityssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti