lauantai 30. marraskuuta 2013

Agilitya

Kodan ehdoton viikon kohokohta on agility-lauantai. Ollaan tässä kohta jo pari kuukautta tahkottu tosissaan menemään, pari kertaa tosin on jäänyt välistä, viimeksi juuri näyttelyiden takia.
Tänä aamuna ulkona oli vielä kymmeneltäkin melko pimeää ja lunta satoi sakeasti mutta pakko oli lähteä, meillä kun on siis kävelymatkaa treenihallille reilu pari kilsaa. Eihän se paljon ole mutta tuossa tuiskussa tuntui siltä, onneksi tosiaan itse treenit on sitten kuivassa hallissa.
Tänään saatiin kaverini Elina mukaan katsomaan ja kuvaamaan meidän meininkiä, olinkin jo pitkään kuvia tuolta toivonut.

Kepeillä. Noi verkot on niin kätevät!



Putki on yksi Kodan ehdottomia lemppareita ja valttikortteja, vauhti on niin huima etten meinaa millään pysyä perässä. Sen takia tänään putken kanssa harjoiteltiinkin ennen kaikkea malttia ja käskyn odottamista.




Me edelleen harjoitellaan esteitä lähestulkoon yksi kerrallaan, nyt parina viime kertana ollaan otettu jo 2-3 esteen sarjoja mutta toisaalta tämä rauhallinen tahti sopii ainakin minulle, haluan tulla varmemmaksi tuon otuksen ohjaamisessa ja harjoitella ihan rauhassa varsinkin oikealta puolelta ohjaamista, tuo vasen on niin paljon helpompi. Tänään olikin jo melko haastava tehtävä kun yhdistettiin A-este ja aita.



Tää on niin hurjan ja mageen näköstä samaan aikaan. 
 
Pussiinkin sukelletaan ilman mitään epäilyjä. Tänään harjoiteltiinkin sen oikeanlaista ohjaamista, opettaja antoi mielikuvan "ole kuin keilaisit koirasi pussiin." Toimii ainakin meillä!




Aidat on jännä juttu, ne on äärimmäisen helppoja mutta Kodan mielestä (ehkä jopa sen takia) tylsiä. Varsinkin kun me hypätään tosi matalalta edelleen, Kodan motto kun tässä hommassa on "kovaa ja korkealta." Kyllä se näitä perusesteitä hyppää mutta ne on vähän sellaisia laiskanpuoleisia ylityksiä, sen takia nameilla sitä yritetään motivoida vähän innokkaammaksi niillä. No ehkä se tästä kun korkeutta ja haastetta tulee lisää.
Odotusharjoituksia tässäkin.
Huoh,matalaa. Ilmavara!
 

Keinulla opettaja auttaa vieläkin, mutta ei tämäkään pelota yhtään.
 Koda rakastaa juuri noita kontaktiesteitä ylivoimaisesti eniten, eli siis puomia, A:ta ja keinua. Sen silmät ihan syttyy kun sen ohjaa niille ja into ja vauhti on 100 lasissa. Toi putkiin ja pussiin sujahtaminen ja kiipeäminen on sille jotenkin mielekkäämpää kuin hyppääminen. Se lenkeilläkin kapuaa jokaikiselle penkille tai reunuksille joka vain tulee vastaan. Opettajallemmekin mainitsin tästä asiasta ja hän totesi että hänen koiransa (ovat siis Australian paimenkoiria) ovat tismalleen samanlaisia.
En kyllä ollenkaan valita että nää vaikeimmaksi ja pelottavimmiksi mielletyt esteet on Kodalle juuri ne parhaat. Pikkasen vaan pitää noita kontaktiesteiden pysähdyksiä työstää vielä.:)



On se hieno!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pistettiin eilen hyvä kiertämään ja infottiin Windyn omistajaa Rahulan Rehusta. Windy-raasuhan on tosi allerginen vehnälle ja ilmeisesti myös riisille ja joutuu siis olemaan tarkalla ruokavaliolla, joten vinkkasin Tiialle että sieltä saa todella halvalla raakaruokaa ja luita. Ajeltiin siis iltapäivästä sinne ja Kodalla on taas herkkuvarasto täydennetty ja pakastin on jälleen täynnä lohta,poroa,kanaa,kalkkunaa,possua ja naudan mahaa.
Edelleen siis annan puolet nappulaa ja puolet raakaruokaa ja toistaiseksi aion tämän linjan pitääkin, aion vaan vaihtaa nappulankin johonkin selvästi lihaisampaan ja halvempaan vaihtoehtoon kunhan tämänhetkinen Royal Caninin säkki on ensin tyhjennetty.

Nam, BARF.
Meillä on täällä myös pieni potilas tällä hetkellä, kun tuo takatassun haava ei ota millään umpeutuakseen. Se on siis pintahaava ja vain 1,5-2cm vekki mutta ei vaan millään lähde kasvattamaan rupea. Olen sen joka päivä putsannut ja varsinkin aina lenkin jälkeen ja puhtaana se on onneksi pysynytkin eikä Kodakaan sitä näplää ollenkaan eikä se kipeää tee. Tänään sitten kaverin avustuksella väsättiin siihen sidetaitos ja sukka päälle että jos se nyt auttaisi. Meillä on maanantaiksi varattu rokotusaika joten jos se sinne asti pärjäisi niin voisi sen siinä samalla tarkistuttaa ettei erikseen tarvitsisi siellä käydä. Potilas itse ei onneksi ole oikein moksiskaan, mamma nyt vaan on taas heti hössöttämässä kaikesta.


maanantai 25. marraskuuta 2013

Lumileikkejä

Eilinen sunnuntai-aamu oli upea, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja aamuyöstä maa oli saanut jo muutaman sentin lumipeitteen. Se aiemmin satanut lumi suli jo samana iltana loskaksi mutta tämä oli ihanaa uutta pakkaslunta. Aurinko lämmitti ihanasti eikä edes tuullut (mikä on Jyväskylässä harvinaista!) joten oli ihan mahtava ulkoilusää.
Meillä kävikin siis ihan loistava tuuri kun oltiin sovittu Windyn ja Tiian kanssa treffit sille päivälle. Pakattiin siis punaturkit autoon ja suunnattiin kohti Laajavuorta.
Ajettiin laskettelurinteen päälle ja päästettiin kakarat rinteeseen juoksemaan. Varsinkin Koda päästeli höyryjä ihan kunnolla, kun poju ei ollut pitkään aikaan päässyt irti revittelemään. Heiteltiin kakaroille dameja alamäkeen ja kyllä siinä olikin kunnon liikuntaa kun lumihangessa ylösalas rinnettä juoksivat.
Kuvat kertokoot lopun meidän hienosta ulkoilupäivästä ja kakaroiden hurjasta menosta. On nuo kaks vaan aikamoinen parivaljakko.:)














Kodalle tarttui aika isot lumipaakut tassuihin ja sen yrittäessä repiä niitä pois, poju taisi näykkäistä siinä samalla itseäänkin hitusen, sillä oikean takajalan kynnenjuuresta purskahti lumelle vähän verta. Kotona putsasin haavan ja pieni reikä siinä näkyy. Se vieläkin aukeaa ja vuotaa melko helposti jos Koda sen johonkin repäisee, mutta seuraan ja puhdistan sitä tässä vielä muutaman päivän, toivotaan jos se siitä lähtisi umpeutumaan ja paranemaan itsestään. Kipeä se ei onneksi ole millään tavalla. Että näiden kanssa sitten aina sattuu ja tapahtuukin.

Voi näitä murusia.

torstai 21. marraskuuta 2013

Velikullat

Viikonlopun mahtavaa sattumaputkea jatkoi se, kun tajuttiin Kodan puoliveljen,Niilon, Henna-mamman kanssa että ei perhana, mehän molemmat asutaan täällä Jyväskylässä! Juteltiin siis Facebookissa ja sen lisäksi kävi ilmi että Koda ja Niilo asuvat ihan kivenheiton päässä toisistaan, hassua siis ettei olla törmätty aikaisemmin. Varmasti olisi todella samannäköinen tolleripoika pistänyt täällä silmään.:) Sovittiinkin siis veljesten yhteislenkki ja käytiin eilen Harjulla yhdessä kävelemässä ja punaturkeista juoruamassa, Niilo vaikuttaa vähän kovemmalta ja omapäisemmältä (isäänsä tullut! :D) pojulta kuin Koda, mutta hyvin paljon samoja piirteitä ja tapoja veikoilla myös on.
Pojut tulivat oikein hyvin juttuun, kunhan tietty hajurako pidettiin eikä liiaksi päästetty selkiin hyppimään, ja kyllä sitä välillä ihan vierekkäin kuljettiin oikein nätisti. Omista mammoista oltiin melko mustasukkaisia, mutta pojat on poikia, varsinkin mammanpojat! ;)

Saatiin pienen säätämisen jälkeen (lähinnä koska Koda ei millään olisi malttanut olla paikoillaan) veikat pariin yhteiskuvaankin.


Hienot punaiset pikkumiehet.


Aika velikultia. Sovittiinkin, että käydään toistekin yhteislenkillä niin pojut tottuvat toisiinsa, jotta voidaan jatkossa tehdä yhteistreenejä ilman suurempaa veljeskateutta.:)
Lopuksi Henna kävi näyttämässä minulle Rahulan Rehu-nimisen eläinkaupan jossa shoppailtiinkin tovi, kaikki oli niin halpaa! Oli ihan mahtavia tarjouksia ja vaikka mukaan tarttui mitä herkkuja, kaikki maksoivat vain reilut 7 euroa. Hyvästi Musti ja Mirri siis! Pakkasessa odottaa nyt iso pötkö lohta ja naudanmahaa, ne on Kodan ehdotonta lempparia vaikka minulle pienen hajuhaitan aina aiheuttaakin.

Äiti kiusaa!
Saatiin muuten tänään myös ensilumi Jyväskylään, VIHDOINKIN! Ja tosiaan sellasta lunta joka ei ainakaan vielä iltaan mennessä ole sulanut pois. Kyllä oli punaturkki ihan onnessaan, Koda on lumen ykkösfani!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jyväskylän KV

Oltiin viettämässä isänpäivä viikonloppua kotona Keravalla ja jäätiin sitten vielä ylimääräiseksi viikoksi sinne, kun koulukin antoi sopivasti sen verran myöten. Perjantaina saavuttiin sitten takaisin tuuliseen Jyväskylään, juuri parahiksi ennen näyttelyä.
Eilen siis tosiaan oli Jyväskylän kansainvälisen näyttelyn ensimmäinen päivä ja meidän toinen virallinen näyttelymme. Tollereita oli paikalla reilut 40 eli todella iso määrä ja kehä alkoi aamulla kello 10, joten eipä kerennyt kauaa jännitellä omaa vuoroa. Olin etukäteen jännittänyt taas ihan mielettömästi, kun Kouvolan näyttelyiden jälkeen ollaan reenattu tasan 0 minuuttia, mutta se on jännä miten itse kisapaikalla sitten ykskaks rauhottuu ihan kummasti.
Koda oli kehässä taas itse rauhallisuus ja itsevarmuus, seisoi niin hienosti ja maltillisesti, se ihankuin unohtaa kaiken muun hässäkän ympärillään ja keskittyy täysillä, joten hauskaahan sen kanssa kehässä vain on. Se esiintyi aivan yhtä hienosti kuin Kouvolassa ja sen takia harmittaakin, kun tämänkertainen portugalilainen tuomarisetä oli melko tiukka arvosteluissaan.
Tämänkertainen lausunto kuului seuraavanlaisesti:

 Tuomarina Pedro Sanches Delerue, Portugali
"Good type but too heavy, head a bit deep, excellent eyes, could have a little more neck, good topline, loin a bit long, front should be straighter. Correct angulation behind, good movement and coat."
Tuloksena siis JUN EH JUK2. 

Kyseinen tuomari on siis pienten koirien tuomari ja sen kyllä huomasi, kun hän tällä kertaa suosi selkeästi pieniä kissankokoisia ja hoikkarakenteisia tollereita ja Kodan tapaiset isommat ja ronskimmat saivat EH:ta lähes poikkeuksetta. En todellakaan ota näitä näyttelyjuttuja tosissani mutta en ollut eilen läheskään ainoa jolla suu loksahti välillä auki arvosteluita kuultaessa. Ei sillä, hyvä arvostelu ja tuloshan tuokin on. Tää homma kun vaan on niin tuurista ja tuomarista kiinni. Kodaan ja sen esiintymiseen ja hermoihin olen kuitenkin niin hirveän tyytyväinen, kehän ulkopuolellakin oltiin hyvin sosiaalisia mutta rauhallisia.



 Meidän oma kamera eilen vähän kenkkuili, mutta onneksi kehän laidalta löytyi muitakin kuvaajia, kiitos siis suuresti näistä Marjutille!:) Joku kerta voisi yrittää saada videokuvamateriaalia myös, niin näkisi itse että miltä tuo touhu oikeasti näyttää. Hyviä vinkkejä kehän laidalta sain ja yksi niistä oli että voitaisiin juosta Kodan kanssa vähän reippaamin että saisi vieläkin paremmin liikkeet esille. Pienellä reenillä varmasti löydetään hyvä tahti ilman laukkaa tai hyppimisiä.


Ensimmäisenä Koda, keskimmäisenä Kodan velipuoli Niilo.

Kehän ulkopuolella kävi myös hauska sattuma; törmättiin Kodan velipuoleen Niiloon (Novamian Topaz Moonstone) sekä puolisiskolikkoihin Caraan (Novamian Ruby Moonstone) sekä Didiin (Novamian Jade Moonstone). Nämä uudet tuttavat ovat siis Stellan sisaruksia Jedin toisesta pentueesta. Didiin tosin törmättiin jo heti sisääntulojonossa mutta ei siinä alku hässäkässä vielä käynyt mielessä että tässähän on sukulaisia.:) Oli kyllä todella mukava jutella ja jaella kokemuksia näistä nuorista punaturkeista ja paljon on kyllä puolisisaruksissa samoja piirteitä, vaikka eri emot onkin. Varsinkin Koda ja Niilo ovat todella samannäköisiä. 

Saatiin vielä yhteiskuvakin. Vasemmalta Niilo, Didi, Cara ja Koda. (yhtä pihalla kuin aina)
Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava ja onnistunut päivä, saatiin taas lisää hyviä kokemuksia ja arvokasta treeniä. En ole noin isossa ja ennen kaikkea kansainvälisessä näyttelyssä ennen käynyt ja tämä oli ensimmäinen sisätiloissa tapahtunut näyttely myös, joten hyvä oli sekin kokea. Meillä on nimittäin vielä joulukuussa kunnon koitos, kun olen ilmoittanut Kodan Helsinki Voittajaan Messukeskukseen. Se on vieläkin isompi tapahtuma kuin tämä, mutta näillä kokemuksilla on paljon parempi fiilis lähteä sinnekin kokeilemaan. Itse sain ainakin huimasti lisää varmuutta, että kyllä tuohon otukseen voi ihan tosissaan jo luottaa.
 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Tokoa, agilitya ja mejää.

Tällä viikolla on kyllä riittänyt puuhaa! Mulla on nimittäin tässä jaksossa lähes pelkästään vain verkkokursseja niin on riittänyt kunnolla aikaa myös tolle punaturkillekin taas.
Tiistai-iltana oltiinkin siis ensimmäistä kertaa kokeilemassa Keski-Suomen Kennel Kerhon toko-tuntia, joka on todella kätevä kun sinne ei tarvitse etukäteen ilmoittautua mitenkään, sen kun vaan ilmestyy paikanpäälle. Kuudelta alkoi aloittelijoiden tunti ja seitsemältä olisi ollut kokeneempien koirakkojen ohjausta. Kodahan osaa jo vaikeampiakin tokoliikkeitä kuten tokonoudon ja hypyn sekä ruudunkin jo jotenkuten. Mutta koska olen aloittanut sen kanssa tosiaan naksutinkoulutuksen (mikä toimii Kodalla ihan älyttömän hyvin!) niin mentiin ihan sovinnolla tuolle aloittelijoiden tunnille. Tehtiin siis ihan perus liikkeitä; seuraamista, istu-maahan, luoksetuloja ja seisomista. Ne oli ihan selvää pässinlihaa Kodalle, mutta tuon naksutinkoulutuksen takia olenkin aloittanut ihan perusteista ja alusta sen kanssa taas. Ja en kyllä muista milloin Koda viimeksi olisi ollut noin mahtavasti kuulolla! Piti siellä pimeällä kentällä ihan välillä tihrustaa että oliko se todella mun tokokoirani joka aina joko kulkee nenä maassa tai vinkuu vieruskaverien perään.
Opettaja kiersi meidän kaikkien luona ja antoi yksilöllisiä hyviä neuvoja. Itse sain ihan älyttömän ahaa-elämyksen, kun opettaja tarkkaile meidän sivulle tulo-harjoittelua ja hän huomautti että alan ohjaamaan koiraa kädellä viereeni ennenkuin ehdin edes sanomaan "sivu"-käskyn kunnolla. Enhän minä ollut koskaan tuollaista tajunnut ollenkaan, kun keskityn tottakai aina koiran suorittamiseen niin paljon! Siitä lähtien olenkin ollut todella tarkkana että ensin SIVU ja sitten pieni käsimerkki jos koira sitä tarvitsee. Ensi tiistaita jo odotellessa!

Lauantaina olikin sitten kiireinen päivä! Herättiin hyvissä ajoin ja käväistiin puolisen tuntia pyörimässä koirapuistossa, sillä tavattiin siellä Kodan lapsuudenkaveri Martti. Pojat ovat ihan samanikäisiä ja tunteneet tosiaan jo ihan pienestä pennusta asti, harmi vain että pojat kerkesivät vain vähän aikaa asua samalla paikkakunnalla ennenkuin Martti muutti Helsinkiin. Ollaan nähty kyllä aina silloin tällöin mutta liian harvoin kuitenkin. Jätkät muistivat toisensa heti ja painileikit olivat tismalleen samanlaiset kuin ennenkin, kummankin koko oli vain tuplaantunut ja Martin vähintään triplaantunut!


Koirapuistosta suunnattiin sitten suoraan agilitytreeneihin. Se on kyllä niin mahtavaa, Koda ei pelkää siellä mitään ja koska sillä on enemmän kokemusta kuin muilla meidän ryhmäläisillä niin se suorittaa kaikki esteet aina ensin ja näyttää mallia muille.:) Lauantaina oli nähtävissä pujottelukepeillä jo selkeää tahdin löytymistä ja heittäytymistä keppien välillä.
Agilityn jälkeen treffattiin vielä Kodan tyttökaverin Windyn mammaa ja lähdettiin vetämään koirille jäljet Laajavuorelle. Siinä oli kyllä kävelyä yhdelle päivälle!

Tänään tosiaan sitten jäljestettiin. Annettiin kakaroiden aluksi juosta liiat energiat yön jäljiltä pois ja kyllä ne taas paineli ilman päätä eikä häntää. Sitten pistettiin ne remmeihin ja suunnattiin jälkiä kohti. Windylla tämä oli ihan eka kerta ja olimme tehneet sille 35-metrisen jäljen. Se ei ollut haistanut verta tai sorkkaa aiemmin mutta tutki lähtöpaikan tosi tarkkaan ja lähti etenemään hitaasti mutta varmasti, vähän niinkuin Koda ihan ensimmäisellä jäljellään. On se jännä miten koirat vaan tajuaa mitä niiden tulee tehdä. Sorkka löytyi ja Windy piti siitä hirveästi! Nuoli ja vähän järsi luunkulmaa, turhaan oli Windyn Tiia-mamma koiraansa epäröinyt, todella mallikas ensikertalaisen suoritus se oli!:) Annettiinkin jäljestyksen lopuksi tuo kyseinen sorkka Windylle joululahjaksi,kun meillä kuitenkin 3 sorkkaa odottaa vielä pakkasessa.
Kodalle tehtiin 100-metrinen jälki yhdellä kulmalla. Tämä oli meidän eka kerta kun jäljestettiin jo ennestään todella märässä maassa ja yöllä vielä satoi lisää. Tähän mennessä ollaan siis jäljestetty yleensä kuivalla ja aurinkoisella kelillä. Mutta eipä tuo näyttänyt vaikuttavan Kodan työskentelyyn mitenkään, sen silmät ihan syttyy kun sille laittaa valjaat päälle ja kun se löytää sorkan. Kulmasta se meinasi tällä kertaa mennä ohi, se kyllä kääntyi tismalleen oikeaan suuntaan mutta tosiaan ohitti kulman kokonaan. Ohjasin sen siihen siis uudestaan, Koda tutki sen todella hyvin ja lähti siitä sinne minne pitikin. Märän kelin lisäksi oli eka kerta kun meidän jälki kulki kukkulalla, joten tuuli saattoi hyvinkin siellä hajua liikutella. Kulmaa lukuunottamatta Koda kuitenkin pysyi jäljellä todella hyvin.



Tämäkään sorkka ei pötkinyt pakoon!
 Oli kyllä mahtavaa huomata ero "vapaalla olevan" ja "työskentelevän" koiran välillä. Molemmat punaturkit kun tosiaan juoksivat kuin hullut mutta kun ne pistettiin valjaisiin ja hommiin, ne rauhoittuivat heti ja keskittyivät ihan täysillä hommaansa alusta loppuun. Ja tuon jälkeen kun ne päästi uudestaan irti niin aivot olivat narikassa taas samantien!
Rinteellä juostessaan Koda kävi vielä pöllimässä sorkan kassista ja otti sen suuhunsa ja lähti liehittelemään Windyä. Oli ihan maailman paras leikki käydä esittelemässä hienoa löytöä tyttökaverille ja juosta samantien pois rinta rottingilla. No, tuo sorkka on ihan hirveän painava joten päästiin vain helpolla että Koda kantoi sen ihan vapaaehtoisesti mäen ylös.;) Voin kertoa että sekä eilen että tänään on kotona ollut hyvin väsynyt mutta ilmeisen tyytyväinen punaturkki.