Druskininkai

Druskininkai. Hoepa tuota sanaa nopeasti monta kertaa putkeen.:) Kyseinen paikka sijaitsee siis Liettuassa, melko lähellä Puolan rajaa, ja siellä me käytiin kehäkettuilemassa viime viikonloppuna. Hellettä oli koko viikonlopun +35, joten siellä myös kärvennyttiin melko kiitettävästi. Reissukavereita meillä ei tällä kertaan mukaan bussiin lähtenyt, mutta tiesin että Kodan kasvattaja Sari olisi myös paikan päällä kuitenkin.

Helsingissä oli melko jäätävät pilvet ja ukkonen, kun lähdettiin satamasta.

Taasko sitä mennään?

Kauas on pitkä matka. Ja siltä se tuntuikin. Ensin Virossa oli ihmeen paljon poliisiratsioita aina Latvian rajalle asti ja heti Latvian rajan ylityksen jälkeen alkoivat tietöistä johtuneet hidasteet. Ja tätähän sitten kesti ja kesti. Jumitettiin tietöissä varmaan sellaiset 2,5 tuntia, onneksi oli ilmastoitu bussi! Tietyöt jatkuivat myös Liettuassakin. Tehtiin sopivasti kyllä pysähdyksiäkin, että koirat pääsivät juomaan ja jaloittelemaan, mutta kyllä jo välillä iski ajatus, että ollaankohan me koskaan perillä. Arvioitu perilläoloaika oli klo 21, mutta oikeasti hotellille saavuttiin lähes puoliltaöin,

Latvian tuulia haistelemassa.

Koda sai uusia kavereita matkan varrella.

Me saatiin onneksi nukkua perjantai aamuna pitkään, sillä tollerit arvosteltiin vasta kolmelta iltapäivällä. Tämähän oli peräti kolmen näyttelyn reissu, eli kehäkettuilua oli tiedossa perjantaista sunnuntaihin ja tämä oli sikäli myös spesiaaliviikonloppu, että kolmella luokkasertillä oli mahdollisuus valioitua Liettuasta kertaheitolla. (Muutenhan Liettuassa on valioitumisen suhteen hieman hölmöt aikasäännöt).
Kun ei tosiaan mikään kiire ollut, niin nukuttiin pitkään ja tehtiin pitkä rauhallinen lenkki hotellin vieressä sijainneen pienen järven ympäri. Se olikin kunnon malttireeniä tollolle, jonka olisi niiiin tehnyt mieli hypätä sorsien perässä veteen. Mutta mamma ei antanut, ettei turkki olisi mennyt pilalle.

Näyttelypaikka oli onneksi jälleen kerran tosi lähellä hotellia. Olisi ollut ihan kävelymatkan päässä, mutta kamojen roudaamisen ja helteen takia ei kävely silti oikein innostanut, joten liikuttiin taksilla koko viikonlopun ajan näyttelypaikan ja hotellin väliä. Ei siinä rahoistaan päässyt, kun suuntaansa matka oli 3e ja meitä oli vielä 2-3 henkilöä taksissa samaan aikaan.:)
Kyllä siinä sitten alkoi jo pikkuhiljaa jännitys kohoamaan kun näyttelypaikalle päästiin! Etsittiin Sari ja Jenni ja majoituttiin heidän telttaansa, onneksi sinne päästiin, muuten ei olisi ollut varjoa missään! Tollereita oli perjantaina ja lauantaina ilmoitettu neljä kappaletta, kaksi junnunarttua ja kaksi urosta; Koda ja valiouros Suomesta. Sen takia olinkin laskenut sen mukaan, että saataisiin vain vara-cacibeja (koska niitä luokkasertejä me vain haettiin) niin olin jo asennoitunutkin siihen valmiiksi etukäteen.

Niin, noista Liettuan näyttelysäännöistä siis vielä sen verran että siellähän ei mitään SA:ta jaeta ollenkaan, vaan sen sijaan siellä on käytössä luokkasertit. Jokaisen luokan voittaja saa siis sertin (mutta täytyy saada ERI, EH:lla ei saa) sekä sitten vielä PN1/PU1 saa N-sertin eli "ison" sertin eikä yksikään näistä serteistä siirry seuraavalle. Voittaja saa sen aina, eli valiotkin saavat näitä kerätä niin paljon kuin vain haluavat. Liettuassa ei myöskään kerrota minkä arvosanan koira saa, siellä ei eri värisiä lappuja näytellä, vaan siellä pitää itse olla skarppina kehän laidalla koko ajan kuuntelemassa että kutsutaanko takaisin kehään jatkokilpailuja varten vai ei. Mitään ruusukkeita ym palkintoja ei kehästä myöskään saa, vaan kaikki haetaan erikseen palkintopisteestä. Sen takia mielestäni ROP/VSP-kuvatkin näyttää hieman hassuilta, kun tuomarilla ei ruusukeitta ole. Tällanen hieman erilainen meininki siis.:D

No mutta tosiaan, vihdoin ja viimein päästiin mekin sitten tositoimiin perjantai-iltapäivästä. Koda oli ainoa luokassaan ja tuomarina oli venäläinen Yualia Ovsyannikova. Olin etukäteen merkityistä tuomareista juuri tätä venäläistätiä eniten jännittänyt, sillä ei se ole mikään salaisuus että varsinkin tuolla Baltiassa nämä kotiin päin usein vetävät noita sijoituksia. Koda esiintyi kuumudesta huolimatta todella hyvin ja reippaasti, ja se näkyi. Tuomari oli varsin nopea toimissaan ja saneli arvostelun venäjäksi, mutta sanoi sen jälkeen minulle että "wait here", joten siitä tiesin että taisi hyvin mennä, saatiin ainakin siis se ensimmäinen luokkaserti! Hetken päästä siis vedettiin PU-kehä valiouroksen kanssa. Juostiin kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari vielä hetken mietti. Sitten meille näytettiin ykköstä enkä aluksi meinannut tajuta ollenkaan, levitin kädet hämmästyksestä ja kysyinkin tuomarilta vielä että "REALLY?!" ja kun vastaus oli että "Yes yes!" niin johan riemu alkoi! Herranjestas, Kodan ensimmäinen CACIB oli siis tosiasia!<3 Olin niiiin onnellinen ja häkeltynyt, kun olin niin asennoitunut niihin vara-cacibeihin.:D Hetken päästä kohdattiin Sari ja nätti pikku-Tyyne roppikehässä. Sehän meni Kodalta ihan läskiksi, Tyyne sekoitti ukkelin pään niin ettei mistään tullut mitään. Tuomari yritti antaa uusia mahdollisuuksia ja juoksutti ympäri ja ympäri uudestaan mutta ei.. tuomari harmitteli kovasti, kun olisi halunnut Kodan ropiksi laittaa, mutta valitsi liikkeiden perusteella Tyynen. Sanoikin siinä sitten vielä että "the male didn't want to win today." Juu ei, malella oli ihan muut asiat mielessä.:D Ei haitannut meitä, roppikehään pääsy on meille niin hieno juttu että se on aivan sama kumpi sieltä tulee! Ja kun kaksoisvoitto meni Mäkiharjuille anyway, niin mikäs sen parempaa! <3

ROP Mäkiharjun Don't Worry Be Happy, VSP Mäkiharjun Zupreme Surprise.

Pokkasipa sekä Koda että Tyyne voitoistaan vielä kaiken lisäksi Crufts-osallistumisoikeudet ensi vuodelle! Jaa-a, milläs rahalla ja keinoilla sitä oikein tonne Englantiin pääsisikään maaliskuussa? ;) Kyllähän se kieltämättä kiehtoisi, eihän tuota käy kieltäminen! Se olisi niin makiaa nähdä muutenkin, saati sitten osallistua sinne oman koiran kanssa. Sannan sanoin se olisikin niitä once in a lifetime- juttuja. Pistetään siis vakavaan harkintaan...

Arvostelu oli tosiaan venäjäksi, mutta matkanjohtajamme sen minulle myöhemmin suomensi ja se meni suurin piirtein näin:
"Turkissa hyvä pigmentti. Hyvä kaula. Oikea hännän asento. Vapaat liikkeet. Kantaa itsensä hyvin ja esiintyy edukseen."
-> AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP

Ekan päivän saldo. Cacibista tuli mitali ruusukkeen sijaan.

Loppupäivä olikin ihanaa köllötellä ilmastoidussa hotellihuoneessa, kyllä kelpasi sekä emännän että koiran! Iltalenkilläkin vielä kymmenen aikaan mittari näytti päivän paahteen jäljiltä +33, joten kyllä se jo aika hyvin kertoo miten kuumissa oloissa oltiin.

Myös lauantaina tollerit arvosteltiin vasta iltapäivän puolella, joten meillä ei ollut silloinkaan kiire näyttelypaikalle kärventymään. Lauantai oli vielä kaikista kuumin päivä, mutta onneksi silloin myös tuuli hieman sekä oli jopa muutama pilvenhattara taivaalla luomassa vähän varjoa. Tehtiin siis taas kunnon lenkki aamupäivästä paikallisia pieniä nähtävyyksiä katsellen.

Tollereilla piti alun perin olla tuomarina kyproslainen naistuomari, mutta paikan päällä selvisi että hän olikin vaihtunut paikalliseen liettualaiseen miestuomariin, jonka nimeä en enää edes muista. Jos oli edellisen päivän venäläistuomari ollut todella nopea, niin tämä miestuomari oli kaikkea muuta. Arvosteli ja seisotti tooodella pitkään ja liikutti paljon. Koda esiintyi taas oikein mukavasti, mutta kun yksilökehässäkin seistiin pidempi tovi niin itselläni meinasi jo helle tehdä tepposet ja toivoin vain että loppuisipa tämä jo! Lopulta sitten tuomari sanoi meille "excellent" (pointsit siitä että näin sanoi eikä tarvinnut itse arvailla miten meni!) niin siitä jo tiesi että toinen luokkaserti saatu, jes! Myös valiouros sai erin ja siitä sitten PU-kehä. Siellä tuomari vasta tarkkaan miettikin, juoksutti paljon sekä ympäri että edestakaisin ja sen jälkeen vielä seisotti ja mietti piiitkään. Lopulta valitsi valiouroksen ykköseksi joten meille vara-cacib. Ei haitannut, olihan meillä jo se yksi hieman ylläri cacib taskussa ja tiesin että pojat vielä vaihtaa paikkaa jossain vaiheessa kuitenkin. Pikku-Tyyne oli vielä toistamiseen ROP! Arvostelu oli liettuaksi eikä paikan päällä ollut edes infossa käännöspistettä, joten arvostelu jäi täysin mysteeriksi. Mutta ei se nyt ihan hirveän huono voinut olla kaikesta päätellen.:)

Toinen SERT ja VA-CACIB.

On se niin rankkaa olla komia.

Sunnuntai aamuna alkoi jo hieman kisaväsymystä olla ilmassa sekä itsellä että koiralla. Saatiin siis onneksi taas nukkua pidempään kuin monet muut. Sunnuntaina taivas oli myös muuttunut harmaaksi ja jopa sateli hiukan juuri ennen kuin mekin näyttelypaikalle saavuttiin. Taivaanrannassa näkyi sysimustat pilvet ja jyrähteli. Ja tuo ukkosrintama tuli aina vaan lähemmäs ja lähemmäs ja siinä Jennille jo totesin että taatusti tuo iskee päälle juuri kun tollerit menee kehään.. Meillä PITI olla tuomarina kaikkien paljon kehuma ja pitämä tuomari, Tino Pehar, ja häntä olin itsekin odottanut todella paljon. VAAN EI. Paikan päällä oli jälleen kerran pieni ylläripylläri ja taas oli meillä tuomari vaihtunut lennosta. Ja taas oli laitettu liettulainen tuomari. Ja tämä täti olikin sitten sellainen että!!!
Ja se ukkonenhan pamahti päälle JUURI kun tollerien kehä alkoi. Ja tämä kuuro oli todella kova, salamat löivät lähelle ja jyrisi ja paukkui ja vettä satoi kaatamalla.. Muut tuomarit kyllä keskeyttivät kehät siksi aikaa tai vähintään ymmärsivät jos koirat hieman säpsähtelivät mutta ehei tämä täti vaan. Tolloja oli sunnuntaina paikalla viisi, nyt oli tullut kolmaskin uros, venäläinen koira nuorten luokkaan. Koira oli omasta mielestäni ruma ruipelo, mutta sai erin. Sitten Kodan kohdalla kuuro yltyi ja tuomari kutsuikin kaikki koirat samat pienen teltan alle. Juoksutti kaikki koirat yhdessä jonossa yhden kerran ympäri ja sulloi taas kaikki telttaan ja yritti sieltä jostain välisä kuikuilla että mitäs koiraa hän tällä kertaa oikein edes arvioi. Koda seisoi urhoollisesti, mutta takajalat sillä tutisivat jännityksestä. Siitä sitten pamahti meille EH. En voinut uskoa korviani. Ja tämäkin vain siitä syystä, kun koira pelkäsi ukkosta! Olisi nyt edes jonkun OIKEAN virheen koirasta löytänyt, mutta ei kun se jännitti ukkosta. Siinä meni sitten meidän mahdollisuus saada se viimeinen luokkaserti valioitumiseen.. kyllä oli mykistynyt olo. Tuomaritädillä ei ollut kyllä mitään linjaa, kun valitsi parhaaksi urokseksi kuitenkin raskastekoisen valion ja jo kahdestii roppina ollut Tyyne koki Kodan kanssa saman kohtalon kun pelkäsi ukkosta. Toinen junnunarttu, ruma ja ruipelo eikä edes juossut kunnolla (eikä ollut pärjännyt aikaisempina päivinä ollenkaan) oli sitten VSP. Sari ihan asiasta tuomarin kanssa väitteli, mutta tämä täti oli visusti sitä mieltä että tämän rodun pitää tätä keliä sietää ja seistä kuin tatti. Hän näkee koiran vain minuutin verran ja arvostelee sen mitä näkee eli "aran" koiran tässä tapauksessa. Kehoitti kuulemma vielä harjoittelemaan ukkosessa seisomista. Jaaaahas. Itse olen kyllä vakavasti sitä mieltä, että ei koiran nyt IHAN kaikkea tässä maailmassa pidä sietää. Monet ihmisetkin pelkäävät ukkosta.
No, olipa se juuri tämä samainen liettualaistäti joka oli jo aiemmin viikonloppuna suomalaisia moittinut siitä, kuinka julmia koiranomistajia me ollaan, kun sieltä niin kaukaa koiriamme raahataan näyttelyihin. Hän on kuulemma itse niin eläinrakas ihminen, ettei koskaan itse tekisi niin. Muuten vaan meillä koirat matkusti ilmastoidussa bussissa ja yöpyivät ilmastoidussa hotellissa, eikä yksikään näyttänyt stressaantuneelta tai kärsivältä. Mutta joo, nää on näitä. Miten musta silti tuntuu että nämä tämmöset tapaukset sattuu silti aina juuri meidän kohdalle??!! Että jos joku vielä valittaa että Suomessa on tuomaripeliä, niin kannattaapa lähteä tuonne syvälle Baltiaan katsomaan. Siellä se on niin räikeetä, että ihan silmiä kirvelee.

Kyllähän se viimeisen sertin ja sitä kautta tuplavalioitumisen mahdollisuuden menettäminen söi ihan helvetisti. Mutta elämä jatkuu ja Kodaa en tuosta syytä niin pätkääkään. Ukkeli oli todella reipas loppuun asti koko reissun ajan.<3 Ei siltä olisi siinä kelissä voinut yhtään sen enempää pyytää. Ja kun kotiin päästiin ja laukut purin, niin eipä me nyt oikeesti tyhjin käsin jääty olleskaan!

Pitihän nämä nyt tilata ja saada kun Liettuassa annettiin "vain" mitalit.

Eikä tuo hätä ole tämän näköinen. Jos Koda nyt muualta valioituu, niin ei me tarvita kuin enää yksi luokkaserti Liettuasta. Onneksi saatiin se N-serti silloin perjantaina! (Jos Koda valioituisi Suomesta niin se N-serti riittäisi, mutta sitä nyt ei ole tapahtumassa tässä..:D) Eniten lämmittää mieltä toki tuo CACIB-tilin avaaminen! Tätä ennenhän minä vaan halusin sertejä sieltä täältä valioitumiseen enkä ollut CACIBien perään yhtään, mutta kieltämättä nyt kun se ensimmäinen on tilillä niin mikä ettei niitäkin nyt sitten miettisi.:) Tosin eipä tässä mikään kiire ole niitä kerätä, kun ei Koda voi inttivalioitua kuin vasta vuoden päästä anyway.

Tällainen reissu lyhykäisyydessään siis tällä kertaa. Suurkiitokset vielä Sarille ja Jennille mainiosta seurasta! Go Mäkkärit!
Kyllä se niiiin harmittavan lähellä oli tuo valioituminen, prkl!! Mutta ei me tästä lannistusta, karavaani kulkee (pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä) ja ei muuta kuin uusia reissuja suunnittelemaan ja toteuttamaan.:) Rahaa nämä vie ja on rankkoja, mutta näihin vaan jää niin koukkuun!

"Sillä minne menet ei ole merkitystä, vaan sillä kenen kanssa matkustat." <3