torstai 27. helmikuuta 2014

Sunnuntaipulahdus

Oltiin tosiaan viime sunnuntaina taas Onnenkoirassa pulikoimassa ja tällä kertaa pääsi Eetukin vihdoin mukaan joukon jatkoksi! Aina on vaan jotenkin käynyt niin että Eetu on joko kokonaan toisella paikkakunnalla ja vielä viime kerralla oli se kynsivaiva.

Eetu oli tosiaan koirakylpylässä ihan ensimmäistä kertaa mutta oli heti kuin kotonaan; se tajusi heti mitä pääsisi kohta tekemään kun näki altaan. Poju kun omasta mielestään on tanskalais-ruotsalainen vesikoira pihakoiran sijasta. Rampit oli aluksi vähän jännä juttu mutta kun niiden käyttö opittiin niin ei tuota vesipetoa pidätellyt enää mikään, se polski menemään noutajiakin kovempaa.


Didi jatkoi suoraan siitä mihin viimeksi jäi, mutta Kodaa jännitti taas. Päästiin samantien suihkuun ja pian myös altaaseen kun tultiin paikalle, joten alkuhommissa ei kulunut niin paljoa aikaa tällä kertaa ja Kodan kannalta se oli tosi hyvä juttu että sitä odottelua ei tullut niin ei kerennyt kauaa jännittää.
Pidin sille aluksi taas liivit parin päästä-päähän kroolauksen ajan, sitten otin liivit pois mutta pidin hihnassa vielä hetken aikaa. Mutta kun kyllähän tuo pinnalla näyttää ihan hyvin pysyvän niin sen jälkeen se sai mennä ihan "naturaalina."


Rohkeita ja reippaita hyppyjä Eetun ja Didin perään tuli taas kerran, mutta siitä päädystä missä portit sijaitsevat uiminen oli jotenkin hirveän vastemielistä Kodalle. Sieltä päädystä lähdettäessä jätkää ei meinaa saada veteen millään, siellä menee jarrut ihan täysillä pohjaan. Kauemmasta päädystä uinti ei ole mikään ongelma ja se hyppää veteen ilman mitään kehoituksia ihan omasta aloitteestaan.. mene ja tiedä että mikä logiikka siinäkin sitten taas on.

No, tällä kertaa joka tapauksessa uinti tuon tollon kohdalla meni taas eteenpäin ja oli jo selkeästi luontevampaa ja rohkeampaa. Ensi kerralla parin viikon päästä yritetään nyt edes jollain tavalla tehdä tuosta portti-päädystäkin kiva uintipaikka- ja suunta.
Kiitos taas Hennalle kivasta seurasta, kuvista ja videoista!



Koko kolmikko.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Pakko jakaa tämä myös täällä meidän blogissamme, sillä tämä on minusta edelleen niin liikuttavaa.
Meillä nimittäin asuu tuossa naapuriasunnossa aivan ihana, reipas ja koirarakas (ja etenkin tollerirakas, sillä heillä on ennen ollut myös tollo) mummo, joka ihan vaatii että hän saa lenkittää ja viettää päivisin aikaa Kodan kanssa, kun minulla on pitkä koulupäivä tai jos satun olemaan kipeänä.

Ja eilen tämä löytyi keittiön pöydältä kun tulin kotiin:


En voi muuta sanoa kuin että wau. Tällaisia mummoja lisää, kiitos! Helpottaahan se itseäänkin hirveästi kun tietää että Koda pääsee ulos vaikka minulla menisikin pitkään. Käyn kuitenkin Helsingissä asti koulussa ja julkisilla liikkuminen kestää.
Mutta ennen kaikkea olen iloinen siitä, miten paljon iloa tiedän Kodan naapurinmummollekin tuovan. Vaikka se on äärimmäisen tärkeä ja rakas otus minulle, niin kaikista eniten koirasta on iloa jos siitä on iloa muillekin!

Vitsit miten pienetkin asiat nykyään lämmittää sydäntä. Onni todellakin on koirarakas naapurinmummo, mutta onni on myös koira jolla on niin upea luonne, että sen voi huoletta luottaa mummonkin käsiin.
Musta tulee kyllä vanhana ihan samanlainen koiramummo!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Jatkettiin rallytokon salojen opettelua taas tänään. On toi otus kyllä edelleen niiiin kakara, vieläkin menee 15-20 minuuttia tunnin alusta kaikkeen muuhun ylimääräseen hötkyilyyn; kaikki kaverit ja paikat pitäisi nuuskia läpi eikä korvia löydy mistään. Tällä kertaa sentään juustokuutiot kelpasi palkaksi, sen lisäksi oli naksutin mukana. Kodahan toimii naksuttimen kanssa hirmu hyvin eikä tulisi enää mielenkään treenata ilman sitä tai sitten käytetään välillä sitä palloa.
Kun tosiaan oltiin säädetty ensimmäiset 20 minuuttia, niin johan löytyi se ON-moodi! Poju keskittyi ja suoritti hirmu hienosti, ison uros akitankin ohitus meni täydessä kontaktissa vaikka niiden kyljet lähes hipoivat toisiaan.
Uutena liikkeenä tuli törppöjen välissä tehtävä spiraali ja sen lisäksi harjoiteltiin paljon eri asteisia käännöksiä koiran seuratessa kontaktissa. Lopuksi tehtiin kaikki yksitellen vielä pidempi kokonainen rata lähtö- ja maalikyltteineen kaikkineen.
Pihalla nähtiinkin sitten vielä aivan ihanaa 3-kuista Nauruparran-kennelin tolleripentua. Ei ole pentukuumetta, ei ole pentukuumetta, ei ole pentukuumetta...

Eilen illalla käväistiin pikatrimmauksessa, ihan vain korvat ja tassukarvat siistimässä tota ryhmistä varten, ettei nyt ihan näyteltä siltä kuin oltaisiin suoraan metsästä juostu kehään. Itelläni ei ole jotenkin sydäntä tohon korvakarvojen nyppimiseen, niin ihan suosiolla annan ammattilaisen hoitaa sen homman, vaikka nätisti Koda antaa sen tehdäkin. Poju on tosi hyvässä karvassa nyt, mutta näiden ylilämpimien helmikuisten kelien takia se on myös alkanut jo tiputtamaan karvaa ihan hirveitä määriä, että saas nyt nähdä miten ton turkin loppujen lopuksi käy...On tää luonto ihan sekaisin kun tosiaan helmikuussa kuljetaan kumppareilla ja sateenvarjon kanssa lenkeillä ja nurmikkoa tulee esiin vaan enemmän ja enemmän lumen alta.


Viikonlopusta onkin sitten tulossa huippukiva, kun ensin lauantaina on vuorossa agilitya ja sunnuntaina käydään taas pulikoimassa Didin ja toivottavasti myös Eetun kanssa.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Agia

Tänä aamuna starttasi agilityn jatkokurssi tuolla Malminkartanon sisähallissa. Kodalla oli ollut maha vähän löysällä pari päivää ja oli vielä tänäkin aamuna, niin vähän aikaa mietin mitä kannattaisi tehdä. Lähdettiin nyt kuitenkin paikan päälle katsomaan ja kokeilemaan mikä oli fiilis, ja ainakin tutustumaan uusiin kurssikavereihin. Meidän ryhmässä onkin nyt kunnon tolleriedustus, sillä Kodan lisäksi 5-henkisessä porukassamme on 2,5-vuotias Jekku-poika Hederasin kennelistä.
Koda vaikutti kaikesta huolimatta pirteältä ja sen silmät ihan syttyivät kun se tajusi minne oltiin tultu ja mitä oltaisiin kohta tekemässä, joten enhän minä voinut sitä pitää vain "katsomossa." Meillä oli sitäpaitsi tänään todella helppo rata (hyppy, putki pienellä mutkalla, hyppy, hyppy), mutta kyllä oli punaturkki ihan liekeissä.

Harjoiteltiinkin lähinnä malttia vaativaa hommaa (ei mikään Kodan vahvuus siis), eli että koira malttaisi odottaa käskyä eikä varastaisi. Ekalla kerralla meni tosi hyvin, sen jälkeen jätkä kuumui sen verran että oli ihan liikaa pyydetty pysyä paikoillaan. Ohjaajakin ihan nauroi ja sanoi että Kodan painonvaihteluita oli hauska katsoa kun näki miten se yritti koko ajan varastaa ja hiipiä vaivihkaa jo vauhtiin. "Kyllä näkee miten paljon Koda rakastaa tätä hommaa ja haluaa vain radalle nauttimaan", kuului lausunto. No, sellainenhan tuo hötkyilijä on. Irtoaminen esteille sujui myös tosi hyvin tänään. Käytin pelkästään palloa palkkana tälläkin kertaa ja kyllä muuten toimii ja motivoi!

On kyllä ollut hiljaista ja väsynyttä poikaa tuon jälkeen, mutta luulenpa että suurin syy tuohon väsymykseen on tosiaan tuo pieni ripulointi. Tässä on nyt otettu Inupectia ja piimää, ja normiruokakin maistui jo hyvin, iso kasa hanhea ja kalkkunaa meni juuri alas joten eiköhän tuokin tästä!


Saatiin aiemmin tällä viikolla myös kivaa sähköpostia, että mahduttiin Kodan kanssa sittenkin tuolle juuri tollereille suunnattuun agilitykoulutukseen, jonka opettajana toimii Lotta Vuorela. Tuo koulutushan tosiaan on suunnattu lähinnä kilpaileville koirakoille ja saattaa olla että ollaan Kodan kanssa ainoa möllipari, mutta lähdetään silti kokeilemaan ja pystypäin oppimaan uutta ja ennen kaikkea tapaamaan ja katsomaan uusia tolloja omistajineen.:)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Rallya!

Ei nyt sanan kirjaimellisessa merkityksessä ihan kuitenkaan, vaan oltiin tänään ensimmäisen kerran kokeilemassa rallytokoa Malminkartanolla.
Olin jo pitkään ajatellut kokeilla tätä lajia Kodan kanssa, sillä me ei kumpikaan oikein nautita normaalista hifistely-tokosta. Mutta tässä tokon muodossa on tuttujen liikkeiden lisäksi vaihtelua, vauhtia ja ennen kaikkea saa irrotella ja pitää hauskaa!

Mä oisin valmis toimintaan, niinku NYT!
Sydän hypähti heti tunnin aluksi kurkkuun, kun paikalla sattui olemaan kaunis (ja hyvin äänekäs!) harmaa pumi (meidän perheen ihan ensimmäisen koira oli siis pumi) ja tuli niin meidän Iida mieleen.<3

Tämä ensimmäinen tunti meni vielä rauhallisesti ja oli lähinnä lajiin tutustumista. Teoriaa meille ohjaajille tuli siis paljon ja sekös oli koirien mielestä ihan turhaa ja tylsää; että senkus suoraan radalle vaan!
 Laitettiin rallytokoon kuuluvat kyltit paikoilleen, tehtiin pieni rinki ja kierrettiin jokaisella kyltillä suorittamassa siinä lukeva tehtävä.  Kodaa ei kananmaksa namit kiinnostaneet pätkän vertaa, mutta tennispallon kanssa alkoi sujua eikä (ainakaan tällä kertaa) kuumunut yli sen kanssa, niinkuin yleensä käy. Että eiköhän me jatkossakin tuota palloa motivointiin ja yleisenä palkkana käytetä.
Aloitettiin tosiaan kevyesti; perus istumista, maassa oloa, koiran kiertämistä ja täyskäännöksiä kontaktissa. Lopussa tehtiin vielä kontaktipujottelua törppöjen välissä.
Hymyssä suin silti oltiin jokainen ohjaaja ja koiratkin vaikuttivat tyytyväisiltä. Tää on siitäKIN niin mukava laji, että tässä saa ja oikeastaan PITÄÄ innostaa ja kannustaa koiraa koko ajan! Ihan niin paljon kuin vain jaksaa.;)

Maahan-kyltillä.
Olikin kiva päästä pitkästä aikaa tekemään jo jotakin, on ollut niin kurjat ja märät kelit että ei olla ulkona treenattu vähän aikaan yhtään mitään ja lenkitkin on aika nopeita pyrähdyksiä, kun metsässäkin on niin märkää.
Lauantaina sitten jatketaan samassa paikassa agilityn merkeissä.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Lauantai-illan pulikointia!

Tänä aamuna oli alunperin tarkoitus suunnata kuunteluoppilaaksi Riihimäelle paikallisen NOME-ringin treeneihin katsomaan tollereita äksönissä ja oppimaan uutta. Tämä reissu jäi kuitenkin tekemättä loppuviikon pienen flunssailuni takia, mutta pidän kyllä silmät ja korvat auki josko myöhemmin keväällä olisi toinen mahdollisuus tähän.

Sen sijaan suunnattiin alkuillasta Hennan ja Didin kanssa Hyvinkään Koirakylpylään pulikoimaan. Tämä on juurikin se sama paikka missä oltiin käyty Kodan kanssa kerran aikaisemminkin pihakoira-seurassa. Vesikärpänen ei vielä silloin(kaan) puraissut tuota meidän punaturkkia ja se oli pikemminkin kauhusta kankea.
Tälläkin kertaa meinasi tulla stoppi ja heti alkuunsa, kun se tajusi missä sitä taas oltiin. Didi oli kylpylässä ensimmäistä kertaa ja oli vain pikemminkin kummissaan koko touhusta, mutta sen seura sai Kodankin varmasti aika ajoin rauhoittumaan. Koda silti oli edelleen tosi jännittynyt, läähätti ja tärisi kuin mikäkin ja kerkesin taas jo huokaista että tuleekohan tästä tälläkään kertaa mitään.

KÄÄK!
 MUTTA.

Meillä oli tällä kertaa uitattajana nuori mies, joka tiesi todella hyvin mitä Kodan kaltaisen jännittäjän kanssa piti tehdä. Parilla ensimmäisellä päästä-päähän uinnilla vieläkin jännitti ja melkoista räpiköintiä se oli, eikä edes tennispallon hakeminen vedestä kiinnostanut. Sitten tapahtui jokin naksahdus Kodan punaisessa päässä. Se rauhoittui ja rentoutui, uimisesta tuli sulavaa ja jopa kivaa. 


Opittuaan ramppien käytön Didi pisteli altaassa menemään ihan omaa tahtiaan ja se oikeasti näytti siltä, kuin Didi olisi kannustanut Kodaa ja näyttänyt sille että tää on kivaa, tule vaan! Ja Kodahan tuli! Se otti jo hirmuisia tiikerinloikkia rampilta Didin perään ja antoi vaan mennä. Siinä vaiheessa meidän uitattajakin totesi että hänen työnsä oli tehty, me pärjättäisiin ihan hyvin nyt omillaankin.
Polskittiin siinä sitten loput 20 minuuttia omaa tahtia ja Didi uiskenteli loppuajan ilman liivejäkin jo, mutta minä pidin Kodalla vielä liivit ja hihnankin vielä kaulassa koko uinnin ajan. Kodan uinti parani ja rauhoittui joka vedolla ja se tosiaan hyppi rohkeasti rampeilta, muutamaan kertaan minun ei tarvinnut sitä edes rohkaista vaan se meni ihan itsestään. Ja se on Kodalle oikeasti ihan mieletön juttu!

TEAM SAUKKO!

Uinnin jälkeen juteltiin siinä meidän uitattajan kanssa vielä, ja hän arvioi että Koda jännittää tuota hallia, liukasta lattiaa ja kovia ääniä (haukkuvia koiria ja fööniä) enemmän kuin itse uimista. Että se itse tilanne on se joka on jännittävä, ja että juuri se kaiken muun jännitys saa sen väsymään normaalia aiemmin uidessa. Mutta kuitenkin juuri vedessä se sitten rentoutuu ja nauttii vain. Samanlaisia tapauksia on kuulemma useita.

Että tämä pulikointikerta meni kyllä odotuksiin nähden ihan mielettömän hyvin! Olin niin tyytyväinen, ehkä se oikeasti vielä tästä! Jos meinaa tosiaan nuo taipparit päästä joskus läpi niin kyllä se sen uintitaidon- ja innon kuitenkin vaatii. Varattiin siis samantien Hennan kanssa uusi uintiaika kahden viikon päähän ja ilman uitattajaa. Oltaisiin tosin saatu aika jo heti maanantaille, mutta mun mielestä on kuitenkin hyvä antaa nyt lihasten palautua ja antaa tämän kokemuksen nyt hautua tollon päässä sen pari viikkoa. Jos tässä keväällä nyt vielä 2-3 kertaa käytäisiin pulikoimassa niin varmasti se olisi joka kerta vaan helpompaa ja rennompaa ja ennen kaikkea kivempaa tekemistä.
Eipäs tää nyt niin kamalaa ollukkaan!





Oli muuten kotimatkalla takapenkillä hiirenhiljaista, vain märän koiran haju kertoi että kyllä siellä koira on. Sama meno on jatkunut täällä kotona, mutta saipahan yhden illan ihan rauhassa katsoa Putousta ja olympialaisia.

Ensi viikolla sitten starttaavat rallytoko ja agility!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kiirettä pitää!

Merkkailin tuossa eilen illalla tulevat koulujutut sekä kaikki kurssitunnit kalenteriin ja ei voi muuta sanoa kuin että huhhuh, täydeltä näyttää! Ei ole helppoa yrittää mahduttaa kaikkia tapahtumia, kun urheilutoimittajan opintoni vievät minua urheilutapahtumien takia milloin minnekin ja suurin osahan noista aina pidetään juuri iltaisin ja viikonloppuisin; eli juuri samoihin aikoihin kuin nuo kaikki Kodaa varten suunnitellut kurssitkin olisivat.


Pitkiltä päiviltä ja aikaisilta aamuilta ei siis vältytä, ei sitten millään ja varmasti joitain päällekkäisyyksiäkin jossain vaiheessa vielä tulee. Mutta ainakin vielä toistaiseksi kaikki on mahtunut nippanappa aikatauluihin.

Ilmoitin Kodan tosiaan 5.3 alkavalle ja Uudenmaan Noutajien järjestämälle taipparikurssille, viimistään siellä nyt sitten nähdään miten paljon alkuperäistä noutajaa tossa otuksessa oikeasti on ja onko meillä mahdollisuuksia päästä taippareita jossain vaiheessa läpi. Luultavasti ainakin saadaan kivaa kurssiseuraa myös Stellasta ja Didistä.
Sen lisäksi ilmottautuminen lähti tosiaan myös BH-kurssille, joka starttaa maaliskuun lopussa. Tuo PK-puoli kun minua paljon enemmän kiinnostaa NOME-juttujen sijaan..
Saapa silti nähdä mitä siitä oikein tulee. Helmi- ja maaliskuu nimittäin on nyt ihan ok, mutta huhtikuussa mulle tulee ainakin 1,5 viikon reissu Itä-Suomeen jääkiekon U18 MM-kisojen takia ja ties vielä mitä muita kisareissuja.
Mutta siihen asti näillä mennään! Eipähän tule ainakaan tylsää olemaan.

PS. Eetu on saanut jo reilun viikon vipeltää menemään ilman sidettä ja hyvin on mennyt! Onneksi on tosiaan tota lunta niin maa on ollut puhdasta ja pehmeätä astella. Uutta kynttä ei vielä näy, mutta muuten tuo varvas on täysin kunnossa jo. Ja kyllä on pihis nauttinut kun on saanut taas juosta tuhatta ja sataa!