Meillä nimittäin asuu tuossa naapuriasunnossa aivan ihana, reipas ja koirarakas (ja etenkin tollerirakas, sillä heillä on ennen ollut myös tollo) mummo, joka ihan vaatii että hän saa lenkittää ja viettää päivisin aikaa Kodan kanssa, kun minulla on pitkä koulupäivä tai jos satun olemaan kipeänä.
Ja eilen tämä löytyi keittiön pöydältä kun tulin kotiin:
En voi muuta sanoa kuin että wau. Tällaisia mummoja lisää, kiitos! Helpottaahan se itseäänkin hirveästi kun tietää että Koda pääsee ulos vaikka minulla menisikin pitkään. Käyn kuitenkin Helsingissä asti koulussa ja julkisilla liikkuminen kestää.
Mutta ennen kaikkea olen iloinen siitä, miten paljon iloa tiedän Kodan naapurinmummollekin tuovan. Vaikka se on äärimmäisen tärkeä ja rakas otus minulle, niin kaikista eniten koirasta on iloa jos siitä on iloa muillekin!
Vitsit miten pienetkin asiat nykyään lämmittää sydäntä. Onni todellakin on koirarakas naapurinmummo, mutta onni on myös koira jolla on niin upea luonne, että sen voi huoletta luottaa mummonkin käsiin.
Musta tulee kyllä vanhana ihan samanlainen koiramummo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti