Lauantai-illan pulikointia!

Tänä aamuna oli alunperin tarkoitus suunnata kuunteluoppilaaksi Riihimäelle paikallisen NOME-ringin treeneihin katsomaan tollereita äksönissä ja oppimaan uutta. Tämä reissu jäi kuitenkin tekemättä loppuviikon pienen flunssailuni takia, mutta pidän kyllä silmät ja korvat auki josko myöhemmin keväällä olisi toinen mahdollisuus tähän.

Sen sijaan suunnattiin alkuillasta Hennan ja Didin kanssa Hyvinkään Koirakylpylään pulikoimaan. Tämä on juurikin se sama paikka missä oltiin käyty Kodan kanssa kerran aikaisemminkin pihakoira-seurassa. Vesikärpänen ei vielä silloin(kaan) puraissut tuota meidän punaturkkia ja se oli pikemminkin kauhusta kankea.
Tälläkin kertaa meinasi tulla stoppi ja heti alkuunsa, kun se tajusi missä sitä taas oltiin. Didi oli kylpylässä ensimmäistä kertaa ja oli vain pikemminkin kummissaan koko touhusta, mutta sen seura sai Kodankin varmasti aika ajoin rauhoittumaan. Koda silti oli edelleen tosi jännittynyt, läähätti ja tärisi kuin mikäkin ja kerkesin taas jo huokaista että tuleekohan tästä tälläkään kertaa mitään.

KÄÄK!

 MUTTA.

Meillä oli tällä kertaa uitattajana nuori mies, joka tiesi todella hyvin mitä Kodan kaltaisen jännittäjän kanssa piti tehdä. Parilla ensimmäisellä päästä-päähän uinnilla vieläkin jännitti ja melkoista räpiköintiä se oli, eikä edes tennispallon hakeminen vedestä kiinnostanut. Sitten tapahtui jokin naksahdus Kodan punaisessa päässä. Se rauhoittui ja rentoutui, uimisesta tuli sulavaa ja jopa kivaa. 

Opittuaan ramppien käytön Didi pisteli altaassa menemään ihan omaa tahtiaan ja se oikeasti näytti siltä, kuin Didi olisi kannustanut Kodaa ja näyttänyt sille että tää on kivaa, tule vaan! Ja Kodahan tuli! Se otti jo hirmuisia tiikerinloikkia rampilta Didin perään ja antoi vaan mennä. Siinä vaiheessa meidän uitattajakin totesi että hänen työnsä oli tehty, me pärjättäisiin ihan hyvin nyt omillaankin.
Polskittiin siinä sitten loput 20 minuuttia omaa tahtia ja Didi uiskenteli loppuajan ilman liivejäkin jo, mutta minä pidin Kodalla vielä liivit ja hihnankin vielä kaulassa koko uinnin ajan. Kodan uinti parani ja rauhoittui joka vedolla ja se tosiaan hyppi rohkeasti rampeilta, muutamaan kertaan minun ei tarvinnut sitä edes rohkaista vaan se meni ihan itsestään. Ja se on Kodalle oikeasti ihan mieletön juttu!

TEAM SAUKKO!

Uinnin jälkeen juteltiin siinä meidän uitattajan kanssa vielä, ja hän arvioi että Koda jännittää tuota hallia, liukasta lattiaa ja kovia ääniä (haukkuvia koiria ja fööniä) enemmän kuin itse uimista. Että se itse tilanne on se joka on jännittävä, ja että juuri se kaiken muun jännitys saa sen väsymään normaalia aiemmin uidessa. Mutta kuitenkin juuri vedessä se sitten rentoutuu ja nauttii vain. Samanlaisia tapauksia on kuulemma useita.

Että tämä pulikointikerta meni kyllä odotuksiin nähden ihan mielettömän hyvin! Olin niin tyytyväinen, ehkä se oikeasti vielä tästä! Jos meinaa tosiaan nuo taipparit päästä joskus läpi niin kyllä se sen uintitaidon- ja innon kuitenkin vaatii. Varattiin siis samantien Hennan kanssa uusi uintiaika kahden viikon päähän ja ilman uitattajaa. Oltaisiin tosin saatu aika jo heti maanantaille, mutta mun mielestä on kuitenkin hyvä antaa nyt lihasten palautua ja antaa tämän kokemuksen nyt hautua tollon päässä sen pari viikkoa. Jos tässä keväällä nyt vielä 2-3 kertaa käytäisiin pulikoimassa niin varmasti se olisi joka kerta vaan helpompaa ja rennompaa ja ennen kaikkea kivempaa tekemistä.

Eipäs tää nyt niin kamalaa ollukkaan!

Oli muuten kotimatkalla takapenkillä hiirenhiljaista, vain märän koiran haju kertoi että kyllä siellä koira on. Sama meno on jatkunut täällä kotona, mutta saipahan yhden illan ihan rauhassa katsoa Putousta ja olympialaisia.

Ensi viikolla sitten starttaavat rallytoko ja agility!