maanantai 28. huhtikuuta 2014

MEJÄ-koe

Huhhuh johan on ollut hommaa, kiirettä, aikaisia aamuja ja pitkiä päiviä! Olin ensin 1,5 viikkoa Imatralla U18-poikien jääkiekon MM-kisoissa töissä ja tulin vasta perjantai-iltana takaisin ja heti seuraavana aamuna olin jo klo 9 Hollolassa valmiina jäljentekopuuhiin.
Olin ottamassa siis osaa Kodan ja minun ensimmäiseen MEJÄ-kokeeseen, jonka järjestänä toimi Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistys ja koepaikkana oli siis Hollola. Sain jäljentekoparikseni todellisen kehäketun, Outin, joka oli itseasiassa kaikki kyseiset koejäljet suunnitellutkin. Outi opetti minulle kaiken kompassista ja kartasta, joita en siis ole käyttänyt sitten ala-asteen joten aika hukassa olin niiden kanssa! En vieläkään lähtisi niiden kanssa yksin metsään, mutta ei niiden käsitteleminen enää mikään mörkökään ole.
Aluksi siis suunnistimme ja merkitsimme minun opastettavan jälkeni, jonka jälkeen veretimme sen. Sieltä siirryimme Outin VOI-jäljelle, jonka sain verettää ja olikin mielenkiintoista päästä tekemään Voittaja-luokan jälkeä, siinä olikin hommaa!

Sunnuntai-aamuna kello soikin sitten klo 6.00, koira ja kamat autoon vaan ja kohti Hollolaa. Koko viikonloppu oli todella lämmin, aurinkoinen ja kuiva ja vaikka olinkin omaa opastustani jännittänyt enemmän kuin Kodan suoritusta niin kyllä minua aamulla jännitti ihan kaikki mahdollinen! Suurin huoleni alkoi olemaan se, että läpäiseekö Koda paukkukoetta että pääsisi edes jäljelle. Koepaikalla jännitin kyllä ihan tuhatta ja sataa, mutta kiva porukka ja rennon oloiset tuomarit saivat kyllä rauhoittumaan hieman.
Ylituomari piti alkupuheen päämajalla, jonka jälkeen arvoimme jäljet. Koda sai AVO1-jäljen, eli oli vuorossa ihan ensimmäisenä. Sinänsä kävi todella hyvä tuuri, että se sai lähteä hommiin jo heti aamusta ja minun opasjälkeni oli AVO2 eli heti Kodan suorituksen jälkeen, ja jäljetkin olivat samalla alueella joten kaikki hoitui samantien alta pois.

Paukkukoe suoritettiin kahdessa eri erässä. Koirat sidottiin merkatun alueen puihin MEJÄ-kamppeissaan ja jätettiin sinne. Tuomari kutsui ohjaajat pois ja toinen ampui. Koda vain istuskeli ja katseli koirakavereita ympärillään ja minä sain huokaista helpotuksesta, ensimmäinen tavoite oli läpäisty.:)
Sitten hajaannuimme ja suuntasimme jäljille. Ja vaikka olin tosiaan ajatellut, että se oma opastaminen jännittäisi minua enemmän, niin kyllä minua lähestulkoon hirvitti kun otin Kodaa ulos autosta. Olin kerennyt luoda jo kaikki mahdolliset kauhuskenaariot päässäni ja tiesin että juuri tuollainen kuiva ja kuuma keli olisi Kodalle tosi vaikea, se kun on märänkelin jäljestäjä enemmänkin. Oltiin siis kyllä todella onnekkaita että Koda sai jäljestää jo heti aamusta, sillä mittari näytti yhdeksältä jo +12 astetta.

Maasto oli todella helppoa, tasaista sammalpohjaista mäntymetsää. Koda lähti alkumakaukselta harvinaisen rauhallisesti liikkeelle ja ohjasin sitä sallitun kymmenen metrin ajan, mutta jo silloin minulla oli tunne että tänään ei tule olemaan se ihan paras päivä. Koda lähti kaartamaan todella vahvasti oikealle ja tulikin lähes ajotielle asti ja kyllähän siinä vaiheessa järki sanoo ettei jälki voi täällä olla. Koda kääntyi siis takaisin ja löysi jäljen; tosin menimme sen vieressä jäljen suuntaisesti emmekkä itse jäljellä, näin pinkkejä pyykkipoikia vasemmalla puolellani reilun viiden metrin päässä. (Tuomari sanoikin kokeen jälkeen, että Koda meni tänään lähes koko matkan tuulen alapuolella, mikä on sinänsä mielenkiintoista koska se on yleensä hyvin maavainuinen. Varmaan tuo kuiva keli sai sen käyttämään ilmavainua enemmän, vaikka itse en edes tuulta metsiköstä havainnutkaan.)
En itse havainnut meidän jäljen kumpaakaan kulmaa, ja itseasiassa tiesin että ne on Kodan heikkous. Niiden merkkaamista pitää kyllä treenata omilla jäljillä. Mutta kyllä se ne periaatteessa löysi, oikaisi vain. Pitkän matkaa Koda harhaili sinne tänne, meni hirveätä siksakkia ja sen lisäksi merkkaili ja kakkasikin muutaman kerran. Eihän merkkailuista vähennetä mitään, mutta itsellään oli sellainen olo että hohhoijaa, keskittyminen herpaantuu taas. Koda ei koskaan ollut aiemmin mennyt näin pitkää jälkeä, sillä omat treenijälkemme olen pitänyt melko lyhyinä (max 500m) että motivaatio ja mielenkiinto säilyvät, joten Koda olikin jäljen puolivälissä hieman ihmeissään että missäs se sorkka on ja pysähtyikin läähättämään ja ihmettelemään. Sillä oli todella kuuma, sen näki, ja siinä kohtaa minun olikin hieman rohkaistava sitä äänellä ja kehotin etsimään uudelleen.
Koda saikin vainun ja lähti ihan liitämään eteenpäin ja näytti olevan todella määrätietoisen näköinen. Sitten havaitsin sorkan sivullani, mutta Koda vain posotti menemään eteenpäin ja pakkohan sitä oli vain seurata. Ja Koda seurasi tätä jälkeä aina tielle, ihan kyseisen jäljen alkuun saakka. Siinä vaiheessa olin että apua, tästä ei voi tulla kyllä enää yhtään mitään. Tuomari kuitenkin antoi minun vielä palauttaa Kodan jäljelle, ja sieltä poju löysikin tiensä suoraan sorkalle. Ja heti sorkan löydettyään ja nuoltuaan punaturkki kävikin sorkan viereen kuoppaan makaamaan, kieri mättäällä ja oli niiiiiin kertakaikkisen tyytyväisen näköinen! Siinä vaiheessa oli niin hymy persiissä itselläänkin kun näki koiran ilmeen, ja toinen tavoitettu oli saavutettu: oltiin kuin oltiinkin päästy kaadolle!
Sen jälkeen lähdinkin saman tien viemään kaatoa opastamalleni jäljelle ja sieltä jäi kyllä fiilis! Kun metsään ja reitille pääsi, niin ei se ollutkaan niin jännää sekään. Mitä nyt yhdessä vaiheessa kompasillani käveli iso hämähäki , mutta nää asiathan kuuluu metsään! Hyvin meni siis sielläkin ja suunnistin lähes koko matkan kyllä näkömuistista kuin kompassin avulla. Kuumahan siellä oli ja rankkaa kuin mikä, ei kyllä ihan joka viikonloppua jaksa näissä kekkereissä viettää.

Koska Koda jäljesti heti ensimmäisenä ja minä opastin heti perään, niin olimme jo puoliltapäivin valmiita ja meidän piti siis odotella vielä pitkä tovi muita. Syötiin siis ihan rauhassa eväitä, lenkkeiltiin, viilennyttiin autossa ja sen lisäksi Koda kävi heittämässä talviturkin majan viereisessä lammessa.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä kuuma, pitkä ja rankka päivä ja koko viikonloppu, varsinkin kun tulin tosiaan suoraan työkeikalta metsähommiin. Mutta mikäs siinä ollessa, keli oli ihana, koirat ja ihmiset mukavia ja tän jätkän kanssa on kyllä niin kiva reissata ja harrastaa että ei voinut edes valittaa vaikka väsymys alkoikin jo painaa päälle.

Viiden jälkeen tulivat viimeisetkin jäljiltään pois, pari käärmettä oli kuulemma nähty, mutta kaikeksi onneksi mitään ei ollut käynyt. Sen jälkeen odoteltiinkin sitten tuomareiden tuloksia. Sen Kodan harhailun ja kaadon ohi suhauttaumisen jälkeen olin todella pessimistinen ja ajattelin että ei voi kyllä kovin kummoista tulosta tulla. Tuomarit sanoivatkin, että kyseessä oli todella perus kevään ensimmäinen jälki: koirilla oli enemmän intoa kuin tarkkuutta hommissaan.

Kodakin oli majalla kuulemassa tuloksia.


Tuomarit lukivat kuvauksen joka jäljen kulusta ja sen jälkeen pisteet ja palkintosijan. En siis voinut uskoa korviani kun Kodan vuoro tuli. Tuomarina meillä oli Hannu Palonen ja hänen kuvauksensa Kodan jäljestyksestä kuului näin:
"Rauhallisesti liikkeelle. Ensimmäisellä osuudella jäljen oikealle puolelle lenkkejä, yksi laajempi. Toisella osuudella ensin polveillen, sitten oikealla puolen kulkien kulmalta ohi aina hukan rajoille, selviää kuitenkin takaisin. Kolmas osuus tarkimmin, mutta hieman ennen kaatoa vasemmalle ja sieltä aina tielle saakka. Hukka. Jäljelle takaisin tuotuna kaadolle. Ensimmäinen kulma hieman oikaisten. Kaato käytös hyväksytty."
Pisteitä siis 31, mikä tarkoittaa tulosta AVO2!
Kyllä olin ihmeissäni ja niin tyytyväinen tuohon tulokseen! Ei ollenkaan hullummin meidän kummankin ensimmäisessä kokeessa. En jaksanut edes harmitella että tulos olisi voinut olla jopa AVO1 jos Koda olisi mennyt suoraan kaadolle jo ensimmäisellä kerralla.
Nyt vaan jatkossa tosiaan varmuutta kulmille ja makauksille, että saisi niistä enemmän pisteitä. Mutta olen kyllä niin tyytyväinen punaturkkiin, oli koko rankka viikonloppu kaiken vaivan arvoista! Hienon tuloksen lisäksi matkaan tarttui paljon kokemusta, uutta tietoa ja ennen kaikkea motivaatiota jatkaa MEJÄilyä vaikka se rankkaa ja aikaavievää onkin.

Saatiinpa eilen vielä palkinnoksi muutama pussi nameja sekä pehmeä vesileikkeihin tarkoitettu frisbee, jota on kyllä jo nyt rakastettu niin paljon että saa nähdä pääseekö se koskaan veteen asti.

Tyytyväinen ja mahtava otus!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

MEJÄ-koekutsu

Huijui apuva, tänään kilahti sähköpostiin kutsu meidän ensimmäiseen MEJÄ-kokeeseen! Kokeen järjestää Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistys johon me kuulutaan ja koe on jo kahden viikon päästä joten JÄNNITTÄÄ.
Olen onneksi saanut Eevalta paljon vinkkejä ja tietoja jo etukäteen, mutta ensikertalaisena ei silti yhtään tiedä mitä odottaa. Nyt kun tämä todella tapahtuu, niin alkaakin yhtäkkiä tuntumaan että ollaanko me tähän edes näin pian valmiita, Koda on kuitenkin vielä niin nuori ja ehkä enemmän täynnä intoa kuin vielä tarkkuutta ja järkeä. Toisaalta se eka koestartti tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin, ja koska näihin MEJÄ-kekkereihin tuntuu olevan vaikeaa mahtua mukaan, niin kaikki otetaan mitä annetaan! Olen ilmoittanut meidät jo kolmiin kokeisiin ja vasta tämä paikka on varmistunut.

Mutta kyllä jännittää ja hirvittääkin, saan perhosia vatsaan pelkästä pienestäkin ajatuksesta. Oikeastaan meidän omaa suoritusta enemmän minua jännittää se toiselle jäljen tekeminen ja ennen kaikkea opastaminen. Siinä olen vielä ummikko, sillä en ole koskaan jäljellä käyttänyt kompassia tai karttaa ja suunnistanut viimeksi peruskoulussa joten huhhuh! Toisaalta tää on juuri sellainen laji, että vain tekemällä oppii. Mutta tosiaan sen toisen koirakon suoritus riippuu paljon minusta, joten siinä on kyllä paineita. Oman koiran suoritus menee sitten miten menee, siihen ei paljoa nyt voi vaikuttaa.

Joten joo, en oikein tiedä mitä tuleman pitää, mutta varmasti tulee pitkä ja rankka, mutta varmasti myös opettavainen v-loppu. Tiedetäänpähän tarkkaan tuon kokemuksen jälkeen, että missä me ylipäänsä mennään tuon lajin kanssa, mikä on hyvää ja missä pitää vielä treenata jatkossa. En todellakaan lähde sieltä heti ykköstulosta hakemaan, mulle olisi pääasia että läpäistään paukkukoe ja päästäisiin edes jäljelle asti ja jos vaan päästäisiin lähdöstä kaadolle asti ilman hukkia niin ai että olisin tyytyväinen! Koska tiedän että melko varmasti Koda jättää makaukset merkkaamatta varsinkin jos on yhtään märempi keli...

Listasin meille muutaman tavoitteen:
A) Läpäistään paukkukoe
B) Ei hukkia
C) Päästään lähdöstä kaadolle
D) Onnistuisin jäljen teossa ja opastuksessa
E) PIDETÄÄN HAUSKAA!

Onkohan tuossa jopa vähän liikaa..

Ei tässä onneksi kyllä tämän päivän jälkeen hirveästi kerkeä jännittämään etukäteen, sillä huomenna suuntaan Itä-Suomeen jääkiekon U18 MM-kisoihin töihin ja tulenkin sieltä sitten tuoksi MEJÄ-viikonlopuksi takaisin, Koda jää tänne Keravalle "mummolaan" hoitoon siksi aikaa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kevään ekalla jäljellä

Kevään ensimerkkejä on alati nouseva MEJÄ-kuume! Täällähän on ollut sulaa maaliskuun alusta asti ja kerkesinkin jo haaveilla maaliskuisesta jäljestä, mutta kyllähän se takatalvi vielä kerkesi yllättämään. Mutta nyt on metsät ja pellot ihan sulana auringon ja sateiden sulattamina, joten en malttanut enää odottaa.
Vedin siis eilen Kodalle tämän kevään ensimmäisen jäljen. En viitsinyt lähteä heti tekemään pitkän tauon jälkeen ihan täysiä vaikeaa jälkeä, joten tein simppelin perus AVO-luokan jäljen kahdella kulmalla, pituutta oli n. 400m. Maasto oli melko vaihteleva, jälki lähti kulkemaan alamäkeen, ensimmäisen kulman jälkeinen suora eteni tasaisella maalla ja viimeinen suora meni viistosti ylämäkeen.
Eilen oli kuiva ja aurinkoinen ilma vetää jälki, mutta tänäaamuna tihutti vettä tiheään tahtiin. Sattuipa ennen jäljelle lähtöä myös sellainen hiukan nolo tapaus; olin juuri lähdössä viemään sorkkaa kaadolle kun ovikello soi ja oven takana seisoi kolme pientä palmusunnuntain virpojaa. No, siinähän minä seisoin kokomustassa ulkoiluasussa ja verinen hirvensorkka kädessä, oli pikkunoitien naamat kyllä näkemisen arvoiset! Yritäpä siinä selitellä että joo ei meillä täällä ole Halloween menossa, vaan että se sorkka on koiraa varten. Toivottavasti ei nyt ihan ikuiset traumat siitä jäänyt raukoille, ehkä suklaamunat helpottivat hieman tuota asiaa.:')
No, sen jälkeen lähdettiin jäljelle ja vettä tosiaan satoi niskaan. Koda sekosi jo eteisessä ja oli revetä liitoksistaan kun kaivoin MEJÄ-valjaat eteisen kaapista. Se inhoaa yli kaiken valjaiden, sadetakkien ym härpäkkäiden pukemista, mutta MEJÄ-valjaisiin se kirjaimellisesti ihan sukeltaa.
Kodalle märkä keli kyllä sopii, vähän liiankin hyvin, sillä perässä juoksuksi meni kyllä taas. Vauhti oli kyllä KOVA ja vetäisi se minut kerran kumoonkin alamäessä ison puunrungon kohdalla. Joten joo, jätkä oli kyllä innoissaan ja ihan tulessa tänään, mutta pakko on tuota vauhtia ruveta vähän jarruttamaan tavalla tai toisella.
Se oli jopa niin into piukeana tänään, että hommassa oli enemmän innokkuutta ja vauhtia kuin keskittymistä. Molemmat kulmat kyllä löytyi hyvin ja niistä molemmista käännyttiin oikeaan suuntaan, mutta ei se malttanut merkata kumpaakaan vaan yli juostiin eteenpäin. Toisella kulmalla poju kävi kyllä jo niin ylikierroksilla, että siinä se herpaantui hetkeksi ja lähti kiertämään pientä ympyrää kunnes annoin sen hetken rauhoittua, palautin rauhassa kulmalle ja annoin jatkaa siitä taas. Jälki löytyi ja loppumatka juostiin taas ylämäkeen suoraan sorkalle ja sitä jäätiin nuolemaan ja vähän makustelemaan. Voi punaturkin ilmettä tolla kaadolla aina, se on selkeästi niin tyytyväinen itseensä.
Joten joo, nyt on MEJÄ-kausi 2014 korkattu ja se meni oikeastaan juurikin niin kuin olin ajatellut, että nyt innokkuus vei enemmän kuin järki. Oikea tekemisen meininki ja rakkaus sillä tohon hommaan on, ja ihanan omatoiminen ja itsenäinen se on työskennellessään eikä pelkää metsässä yhtään mitään. Pakko nyt vaan pikkaisen saada tota hommaa hiukan rauhallisemmaksi ja tarkemmaksi vaan, ei kokeissakaan tuomarit katso hyvällä jos joutuu juoksemaan koko matkan.:)

Siellä siellä se sorkka on!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Taipparikurssin toinen tunti

Taipparikurssin edellisestä kerrasta oli kerennyt kulua jo kaksi viikkoa mutta eilen suunnattiin taas kohti Vantaan Petikkoa toistamiseen. Ilma oli ihanteellinen peltotreeneille; aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta toisaalta kova tuuli teki kelistä koirille melko haastavan damien etsimiseen.
Eilisellä tunnilla oli huomattavaa parannusta viime kertaiseen yleiskäyttäytymiseen kaikkien koirien kohdalla, kaikki malttoivat nyt olla nätisti ja hiljaa ja odottaa omaa vuoroaan, vaikka toinen olisikin ollut täydessä vauhdissa daminsa perässä. Oli ihan erilainen tatsi tuohon tekemiseen ja vapautunut olo, kun ei koko ajan tarvinnut tapella koiran kanssa ja käskeä sitä rauhoittumaan. Nyt kun Kodakin oli rento ja rauhallinen, niin nautin eilisestä treenistä todella paljon, juuri tuollaisina päivinä Kodan kanssa on niin kivaa tehdä hommia, vaikkei se edes olekaan mikään maailman miellyttämishaluisin koira. Mutta se kuitenkin lähtee aina yrittämään annettua tehtävää, tekee parhaansa ja haluaa tehdä yhteistyötä, joten eihän sitä muuta voi vaatia.:)

Tollojonossa oltiin valppaina, mutta nätisti.

Aloitettiin eilinen tunti yhdellä yksinkertaisella luoksetulolla, jotta saataisiin koirat kuulolle. Koda pyyhälsi kevät rinnassa pari metriä minusta ohi, mutta palasi sen jälkeen kuitenkin nätisti sivulle.

Meillä oli eilen sopivasti lisäkäsiä treeneissä mukana, joten saatiin vähän kuviakin.
Sen jälkeen otettiin muutama minuutti daminpitoa. Jätkän silmät syttyivät taas heti, kun damikassi avattiin ja sisältö kaivettiin esille. Oli kyllä selkeästi ollut meidän damilenkeistä hyötyä, sillä Koda kantoi damia kauniisti ympäriinsä pudottamatta sitä kertaakaan ja aina pysähdyksessä palautti sen kivasti käteen.


Tämän jälkeen siirryttiinkin markkeerauksiin. Tällä kertaa ohjaajamme oli se, joka heitti damit koirille. Kodahan meni tästä vähän hämmennyksiin, sillä damin löydettyään se lähti viemään damia ohjaajallemme, eikä heti minulle. Järkeenkäypää ja loogista siis sinänsä, olihan se juuri se täti joka sen damin heitti, sillehän se kuuluu palauttaa! Onneksi toisella yrittämällä tultiinkin jo päätä pahkaa mamman luokse. Kaikilla koirilla oli eilen enemmän tai vähemmän hieman pöllöpäivä ja ensimmäiset kokeilut menivätkin vähän puskaan, mutta kaikki saivat hienosti petrattua ja hyvät suoritukset toisella kerralla.


Yksittäisen markkeerauksen jälkeen haastetta lisättiin tekemällä kaksi ykkösmarkkeerausta heti peräkkäin. Meillä oli nyt siis kaksi eri daminheittäjää, ensimmäinen dami heitettiin eteen, toinen vasemalle. Koda hakeutui hyvin damille, mutta hämääntyi taas kerran vieraasta daminheittäjästä ja kiikuttikin damin taas häntä heiluen hänelle. No, ei siinä mitään, otettiin suosiolla hieman lyhyempi välimatka ja heitettiin dami uudelleen ja heti kun Koda löysi damin niin lähdin kutsumaan sitä minun luokse ja nyt onnistui. Toisen damin etsinnän aikana piti käydä merkkaamassa yksi puska, mutta sen jälkeen keskityttiin onneksi taas olennaiseen ja dami tuotiin takaisin.
Eteen heitetyn damin nouto.
Vasemmalle heitetyn damin nouto.

Tuo kesken tehtävien merkkailu jatkuu siis vielä edelleen. Vaikka käytänkin sen tehtävien välissä syrjemmällä pissalla, niin siltikin se aina silloin tällöin nostaa kinttuaan kesken kaiken. Se vie paljon keskittymistä ja energiaa muuhun, joten siitä on kyllä pakko päästä pois tavalla tai toisella tulevaisuudessa. Pojat on poikia minkäs teet, mutta pissatauot on sitten erikseen! Tai sitten nämä harjoitukset ovat sille sellaisia, että pitäisi lähteä niitä jo vähän vaikeuttamaan sillä kertausta on kyllä tullut melko paljon.

Lopuksi tehtiin yksittäistä markkeerausta vielä kerran. Koirat alkoivat jo selvästi väsyä ja Kodassa se näkyi pienenä harhailuna, se saattoi juosta suoraan damin yli vaikka taatusti näki sen. Näinä hetkinä pitäisi osata lopettaa ajoissa ettei vaan ylitee mitään, mutta halusin saada vielä yhden hyvän suorituksen ja onneksi tehtiin vielä kerran! Sillä tuo meidän illan viimeinen nouto oli varmasti koko tunnin paras meidän osalta. Lyhensin suosiolla matkaa, kun huomasin koiran väsymyksen, mutta Koda jaksoi silti ampaista vielä kunnon juoksuun. Se juoksi suoraan damille ja suoraa tietä takaisin ja dami kauniisti käteen. Olin muutenkin eilen todella positiiviesti yllättynyt ja tyytyväinen Kodan palautuksiin kaiken kaikkiaan.


Meille tuleekin taipparitreeneistä nyt parin viikon tauko, mutta onneksi saadaan tottakai korvauskerrat ja seuraavalla kerralla onkin vuorossa hakua. Veikkaisinpa, että se onkin enemmän jätkän mieleen, sillä se pitää juuri sellaisesta (dami)treenistä, missä se ei itse nää mihin dami (tai riista ym) piilotetaan, vaan sen pitää oikeasti hakemalla hakea ja etsiä se, siihen hommaan se jaksaa kyllä keskittyä täysillä eikä anna periksi ennenkuin löytää etsimänsä. Sitä odotellessa siis!
Sen lisäksi ohjaajamme kertoi haluavansa päästä eroon muutamasta variksesta, joten saadaan vihdoin ja viimein oma varis pakkaseen!

Kuvasin pojua eilen myös koulutehtävää varten (tarkoituksena oli vähän leikkiä eri värien kontrasteilla) ja lopputuloksesta, jossa punaturkki on valkoista taustaa vasten, tulikin todella kiva.:)


maanantai 7. huhtikuuta 2014

UMN:n näyttelykurssi part 2.

Tänään oli Uudenmaan noutajien näyttelykurssin toinen ja samalla viimeinen treenikerta. Jatkettiin siitä mihin jäätiin ja aloitettiinkin heti suoraan ryhmäkehätreeneillä, eli oltiin koko porukka yhdessä isossa ringissä ja juostiin ympyrää. Viime viikolla juoksu meni Kodan osalta vähän laiskasti ja nenä maassa, mutta tällä kertaa juoksu oli taas iloista ja reipasta, itseasiassa ei olla varmaan edes koskaan oikeassa kehässä juostu niin kovalla tahdilla kuin tänään.


Sen jälkeen otettiin pareittain mätsäritreeniä, jossa molemmat ohjaajat kopeloivat koirat ensin yksitellen läpi, sekä juoksuttivat edestakaisin ja sen jälkeen kolmiota. Sitten juostiin yhdessä vielä ympyrää. Oltiin Kodan kanssa Didin ja Hennan parina (kuinka ollakkaan :D). Koda juoksee syystä tai toisesta paremmin toisen perässä kuin joukon kärjessä, sillon pitää helposti jäädä odottamaan kaveria, mutta toisten perässä mennään hyvin siinä muiden imussa mukana.

Turkkikin oli tänään paremmassa kuosissa, viime viikolla oli vähän bad hair-day.

Sen jälkeen treenattiin pareittan vielä vierekkäin juoksua, siltä varalta että pääsisi joskus esim. paras uros/narttu-kehään (juupajuu!) ja se muuten oli hankalaa, ainakin tosiaan Kodan ja Didin osalta kun koko ajan olisi tehnyt mieli leikkiä tottakai. Eipä oltukaan sellaista edes treenattu ennen, mutta toisella yrittämällä meni jo selkeästi paremmin. Sovittiinkin Hennan kanssa että treenataan tätä sitten yhteistreeneissä jatkossa.

Lopuksi otettiin taas "tuomarin" kopelointia ja ryhmäkehässä seisomista ja juoksuttamista, tosi arvokasta ja hyvää häiriökoiratreeniä. Eipä ollut tuossa kopeloinnissa mitään ongelmaa niinkuin ei ole koskaan ollutkaan, molemmille ohjaajille heilutti häntää ja nuoli kättä, Koda antoi katsoa koko purukalustonja käydä kaikki paikat läpi. Tuo tuomarin käsittely on se Kodan lempihetki kehässä, se vaan nauttii huomiosta, ihmisen kohtaamisesta ja lääppimisestä. Viimeksi se tosiaan vaan Kouvolan ryhmänäyttelyssä nautti siitä niinkin paljon, että istahti vaan maahan odottelemaan lisää rapsutuksia.:) Eipä siinä, söpöähän se on ja kertoo siitä kuinka ihmisrakas otus poju on, mutta nuorten kehässä sitä voisi silti jo vähän käyttäytyä, etes mamman mieliksi.


Mutta kaiken kaikkiaan hyvää ja arvokasta lisätreeniä ja itseluottamusta tähänkin hommaan saatiin, joten kyllä kannatti käydä! Näillä me sitten mennään kohti toukokuun näytelmiä.

Tässäpä tämä mun kaunis ERIn arvonen näyttelypuudeli.:')

torstai 3. huhtikuuta 2014

Se tunne, kun nukut päikkäreitä...


...ja heräät siihen tuntemukseen, että sua tuijotetaan.

Jotainhan pojat tässä selkeesti yrittävät sanoa. Ylös, ulos ja lenkille pitäisi vissiinkin lähteä, joten eikait siinä muukaan auta.:)