Kevään ekalla jäljellä

Kevään ensimerkkejä on alati nouseva MEJÄ-kuume! Täällähän on ollut sulaa maaliskuun alusta asti ja kerkesinkin jo haaveilla maaliskuisesta jäljestä, mutta kyllähän se takatalvi vielä kerkesi yllättämään. Mutta nyt on metsät ja pellot ihan sulana auringon ja sateiden sulattamina, joten en malttanut enää odottaa.
Vedin siis eilen Kodalle tämän kevään ensimmäisen jäljen. En viitsinyt lähteä heti tekemään pitkän tauon jälkeen ihan täysiä vaikeaa jälkeä, joten tein simppelin perus AVO-luokan jäljen kahdella kulmalla, pituutta oli n. 400m. Maasto oli melko vaihteleva, jälki lähti kulkemaan alamäkeen, ensimmäisen kulman jälkeinen suora eteni tasaisella maalla ja viimeinen suora meni viistosti ylämäkeen.
Eilen oli kuiva ja aurinkoinen ilma vetää jälki, mutta tänäaamuna tihutti vettä tiheään tahtiin. Sattuipa ennen jäljelle lähtöä myös sellainen hiukan nolo tapaus; olin juuri lähdössä viemään sorkkaa kaadolle kun ovikello soi ja oven takana seisoi kolme pientä palmusunnuntain virpojaa. No, siinähän minä seisoin kokomustassa ulkoiluasussa ja verinen hirvensorkka kädessä, oli pikkunoitien naamat kyllä näkemisen arvoiset! Yritäpä siinä selitellä että joo ei meillä täällä ole Halloween menossa, vaan että se sorkka on koiraa varten. Toivottavasti ei nyt ihan ikuiset traumat siitä jäänyt raukoille, ehkä suklaamunat helpottivat hieman tuota asiaa.:')
No, sen jälkeen lähdettiin jäljelle ja vettä tosiaan satoi niskaan. Koda sekosi jo eteisessä ja oli revetä liitoksistaan kun kaivoin MEJÄ-valjaat eteisen kaapista. Se inhoaa yli kaiken valjaiden, sadetakkien ym härpäkkäiden pukemista, mutta MEJÄ-valjaisiin se kirjaimellisesti ihan sukeltaa.
Kodalle märkä keli kyllä sopii, vähän liiankin hyvin, sillä perässä juoksuksi meni kyllä taas. Vauhti oli kyllä KOVA ja vetäisi se minut kerran kumoonkin alamäessä ison puunrungon kohdalla. Joten joo, jätkä oli kyllä innoissaan ja ihan tulessa tänään, mutta pakko on tuota vauhtia ruveta vähän jarruttamaan tavalla tai toisella.
Se oli jopa niin into piukeana tänään, että hommassa oli enemmän innokkuutta ja vauhtia kuin keskittymistä. Molemmat kulmat kyllä löytyi hyvin ja niistä molemmista käännyttiin oikeaan suuntaan, mutta ei se malttanut merkata kumpaakaan vaan yli juostiin eteenpäin. Toisella kulmalla poju kävi kyllä jo niin ylikierroksilla, että siinä se herpaantui hetkeksi ja lähti kiertämään pientä ympyrää kunnes annoin sen hetken rauhoittua, palautin rauhassa kulmalle ja annoin jatkaa siitä taas. Jälki löytyi ja loppumatka juostiin taas ylämäkeen suoraan sorkalle ja sitä jäätiin nuolemaan ja vähän makustelemaan. Voi punaturkin ilmettä tolla kaadolla aina, se on selkeästi niin tyytyväinen itseensä.
Joten joo, nyt on MEJÄ-kausi 2014 korkattu ja se meni oikeastaan juurikin niin kuin olin ajatellut, että nyt innokkuus vei enemmän kuin järki. Oikea tekemisen meininki ja rakkaus sillä tohon hommaan on, ja ihanan omatoiminen ja itsenäinen se on työskennellessään eikä pelkää metsässä yhtään mitään. Pakko nyt vaan pikkaisen saada tota hommaa hiukan rauhallisemmaksi ja tarkemmaksi vaan, ei kokeissakaan tuomarit katso hyvällä jos joutuu juoksemaan koko matkan.:)

Siellä siellä se sorkka on!