Taipparikurssi

Huhhuh oon kyllä ihan poikki, niinkuin on lattialla pitkin pituuttaan makoileva punaturkkikin, mutta yritetään silti jaksaa tää postaus kirjottaa nyt kun kaikki on vielä tuoreesa muistissa.
Eli, tänään tosiaan starttasi tuo UMN:n taipumuskoekurssi. Kurssiin kuului aloitusluento (jolle en kyllä päässyt) ja taipparilaisia aloitti yhteensä ilmeisesti peräti 80 koirakkoa tänä keväänä. Kaikeksi onneksi meidät on tottakai jaettu pienempiin ryhmiin.
Meidän ryhmä on viisi henkinen ja meidän lisäksi Eeva ja Stella, Henna ja Didi sekä kultainennoutaja ja lapukka-narttu etsivät sisäistä noutajaansa. Kiva tuuri siis, että sisarukset on samalla kurssilla ja saa seurata toistensa kehitystä. Meille toi ryhmäjako on silti melko hankala, kun Koda on ainoa uros ja kultsulla oli juuri ollut juoksut ja ainakin Didillä ne on juuri alkamaisillaan joten siinäpä on lisähaasteita meillä.

Treenipaikkana meillä on todella hyvä pelto Vantaan Petikossa. Ainoa vaan, että se on myös tosi hankala ainakin Kodalle. Pelto oli aivan täynnä jäniksen ja peuran papanoita, joten jätkä oli koko ajan lähdössä jäljelle ja peurajahtiin, nenä oli koko ajan maassa kiinni. Korvia ei ollut lähimaillakaan enkä saanut mitään kontaktia koiraan edes nakeilla. Sain ihan koko ajan kiskoa sitä perässä ja käskeä istumaan ja rauhoittumaan. Kyllä voin rehellisesti sanoa että ärräpäitä lenteli siellä ja täällä. Mutta on se vain hemmetin ärsyttävää, kun yrittää kuunnella ohjeita ja seurata toisten suorittamista ja koko ajan pitää tapella remmin päässä. Ihmeen hyvin se kuitenkin malttoi mielensä silloin, kun toiset juoksivat damiensa perässä, olin ihan yllättynyt.

Aloitettiin siis ihan perus luoksetuloharjoituksella. Muut käyttivät pilliä, me ei olla sitä Kodan kanssa koskaan edes otettu käyttöön kun ei se ole sitä koskaan tajunnut. Muilla meni hyvin, Koda juoksi minusta ohi. Kuten jo sanoin, se oli taas jäljelmästämässä ihan koko ajan. Toisessa luoksetulossa menimme piiloon ja kutsuimme koiraa luokse, se meni jo huomattavasti paremmin joten ehkä sittenkin oli pieni hätä että missäs se mamma olikaan. Kyllä meni vaan taas niin hirveästi turhaa energiaa varsinkin itseltäni siihen, että sai pidettyä koiran edes käsissä. Hirveän turhauttavaa.

No, sitten kaivettiin damit esille ja johan jätkä syttyi! Silmät alkoivat ihan tuikkimaan kun ohjaaja kaivoi jokaiselle oman damin kassista, Koda oli tosin sitä mieltä että ne kaikki ovat hänen! Harjoiteltiin aluksi ihan perus damin pitämistä, jotta ohjaajamme näki miten kaikki koirat damin kanssa työskentelevät. Ja ihan tuttu juttuhan se jo kaikille oli, joten siirryttiin tekemään perus linjauksia. Otettiin koira mukaan, näytettiin tarkasti sille minne dami heitettiin ja palattiin takaisin lähtöpaikalle, josta annettiin noutokäsky. Kaikilla muilla meni tosi hyvin, etenkin Didillä ja Stellalla oli niin paljon vauhtia ja intoa että niiden tekeminen näytti ihan mahtavalta. Olin siis ihan varma, että Koda ei keskity kyllä yhtään, vaan lähtee jäljestämään ja merkkailemaan vaan omiaan, koska se on se meidän ongelma kuitenkin aina ollut. No jätkä kyllä yllätti ihan totaalisesti, kun juoksi suoraan damille ja kiikutti takaisin, vaikka meinasikin sitä aluksi lähteä koirakavereille esittelemään.
Sitten pidettiin suunta samana, mutta pidennettiin linjaus matkaa. Muilla meni taas hyvin, mutta nyt ei Koda malttanut keskittyä omaansa vaan lähti omille teilleen nostelemaan jalkaansa taas. Otettiin siis ihan alusta, kävin näyttämässä damin uudestaan ja otettiin lyhyempi matka, josta tulikin loppujen lopuksi hyvä nouto.
Sen jälkeen vaihdettiin suuntaa ja tehtiin pari linjausta taas. Kodan vuoro oli viimeisenä kaikkien narttujen jälkeen ja kaikki heittivät damia samaan paikkaan, joten jännät oli paikat. Ja siltikin Koda nouti damin hirveän hyvin, kesken kaiken se kuuli jonkun linnun rääkäisyn ja jäi hetkeksi aikaa keskelle peltoa ihmettelemään dami suussa, mutta muisti pienen kehotuksen jälkeen kuitenkin tulla takaisin ja ennen kaikkea teki todella kauniin palautuksen suoraan käteen. Palautukset meni tänään muutenkin paljon normaalia paremmin! Koda toi ne hyvin perille, eikä vain jättänyt tai pudottanut niitä jalkojen juureen.
Että vaikka me tänään tehtiinkin lyhyemmillä matkoilla kuin muut, niin kun miettii miten vaikeat olosuhteet nuo on Kodalle, niin nuo linjaukset meni hirveän hyvin. Enkä edes tajua ollenkaan miten se on mahdollista, kun koko ajan muulloin vaan kirosin ja meni hermot siihen kiskomiseen ja kitinään ja siihen etten saanut sitä kunnolla kontaktiin ja kuulolle millään. Eli siihen pitää jatkossa kiinnittää P A L J O N huomiota. Koska siihen tosiaan menee molemmilta niin paljon turhaa aikaa ja energiaa.
Ja koska ilmeisesti voin luottaa siihen, että kyllä se sen damin hakee (koska se rakastaa damityöskentelyä!) niin pitää keskittyä juuri muihin asioihin, kuten siihen että ei koko ajan olla merkkailmassa ja jäljestämässä.

Joskus tuntuu, että vaadin tuolta koiralta ihan liikoja ja liian nopeasti. Mutta kun tiedän, että se osaa nämä jutut ja pitää niistä, ja silti niiden toteuttaminen tuntuu ihan tuskalta ja keskittyminen on jossain ihan muualla, niin kyllä se turhauttaa. No, yritän nyt ensi kerralla pitää hermoni ja kieleni kurissa, kun kyllä se oikeasti osaa.

Kotiläksyinä meillä on tuota pillin opettelemista ja otetaan damia lenkeille mukaan, jotta saisin Kodaa kantamaan damia pidempiä matkoja, se kuitenkin melko helposti ne pudottaa vaikka niitä rakastaakin. Saas vaan nähä miten lenkkeily onnistuu, kun jätkä kuumuu noista dameista niin älyttömästi.:)
Ajattelin huomenna ottaa samat linjaustreenit heti putkeen uudestaan omassa lähimetsässä omassa rauhassa. Pidetään linjaus vielä lyhyempänä, mutta jos saadaan fokus oikeaan tekemiseen niin siitä pikku hiljaa pidennetään matkaa, niinkuin oikeaoppinen NOME-opetus menee.

Kerettiinpä vielä treeneistä juuri sopivasti kotiin katsomaan kolmas erä HPK-Kärpät ottelusta, pohjoisen poika nimittäin tunnustaa oikeita värejä täällä etelässä ihan täysillä!

GO KÄRPÄT.