Road dogs: Narva

Viime viikonloppuna tehtiin kolmas ulkomaan näyttelyreissu kolmen kuukauden sisään. Tällä kertaa oltiin toistamiseen Virossa, tarkemmin sanottuna Narvassa, aivan Venäjän ja Viron rajalla siis. Meininki siellä olikin varsin venäjähenkinen ja pääkieli tuntui olevan venäjä viron sijaan. Tavoitteena meillä oli saada puuttuvat kaksi Viron sertiä. Matkaseura meillä oli edelleen erinomaista, vaikka vähän vaihtuikin. Tällä kertaa reissuun meidän kanssa lähtivät Henna ja Didi! Tytöt olivat ekaa kertaa ulkomailla näyttelyreissulla, mutta hienosti selvisivät ja Didi oli todella reipas neiti koko reissun ajan. Saas nähä puraisiko ulkomaan näyttelykärpänen nyt myös Hennaa.;)

Matkattiin nyt toistamiseen Miliam travelin kautta ja perjantai-iltapäivästä lähdettiin laivalla kohti Tallinnaa. Viimeksi otettiin Sannan kanssa koirat hyttiin mukaan, mutta nyt ne jäivät muiden koirien tavoin bussiin laivamatkan ajaksi. Meitä kieltämättä Hennan kanssa vähän jännitti, että mitenhän ne meidän kakarat siellä oikein pärjää, mutta melko rauhallisilta vaikuttivat kun mekin taas bussin kyytiin Tallinnassa hypättiin. Ajomatka Narvaan  kesti 2,5 tuntia jonka aikana tehtiin yksi pysähdys, jolloin pissatettiin koiria ja saatiin ekinokokkileimat passeihin.

Reippaat kakarat pysäkillä!

Hotellilla oltiin hieman ennen iltakahdeksaa. Ei mikään maailman hääppöisin hotelli todellakaan, ja järkytys oli suuri kun hotellihuoneissa ei ollut lainkaan jääkaappia. Olin pakannut Kodalle mukaan raakaruokaa (nappula jätettiin kokonaan kotiin) ja siinä tulikin sitten tenkkapoo, että mitenhän tätä nyt oikein sitten säilötään tässä pari päivää.. Ei siinä auttanut muu kuin säilyttää ruokia ja vesipulloja ikkunanlaudoilla ja toivoa että pysyisivät mahdollisimman kylminä. No ei se raakaruokapötkö kovin tuore enää lauantaina ollut kuten arvata saattaa..wifi sentään toimi! :D Hotellin paras puoli oli kuitenkin ehdottomasti sen välitön läheisyys näyttelypaikan kanssa; kävelymatka oli kirjaimellisesti viisi minuuttia! Se tekikin tästä reissusta ehdottomasti helpoimman ja parhaimman, sillä nyt saatiin tulla ja mennä ihan omien aikataulujen mukaan, ei oltu riippuvaisia bussikuljetuksesta eikä oltu näyttelypaikan ”vankeja.” Aikaa jäi siis kunnolla valmistautumiseen, lepäilyyn, kaupassa käyntiin sekä sitten koirien kanssa lenkkeilyyn ja Narvassa kiertelyyn.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja saatiin nauttia ihanasta kevätsäästä koko loppu päivä muutenkin. Tollerien kehä alkoi 10.30, joten meillä ei ollut mitään kiirettä. Käytiin siis ihan rauhassa aamupalalla ja pitkällä aamulenkillä koirien kanssa, ulkoilutettiin kameraa myös siinä samalla. Käytiin katsomassa (luultavasti Narvan ainoaa nähtävyyttä) Narvanlinnaa ja saatiinkin koirista tosi kivoja kuvia sieltä. 

Valmiina päivän toimintaan!

Komein pikku-ukko.<3

Sitten palailtiinkin pikkuhiljaa hotellille valmistautumaan ja johan alkoi se jännitys nousemaan pintaan meillä kummallakin. Tollereita oli ilmottu neljä kappaletta, eikä meillä ollut mitään tietoa keitä ne kaksi muuta olisivat. Näyttelypaikalle päästyä ja kun koirat oli saatu häkkeihin, oli totta kai heti katsottava luettelosta muut tollot. Mulla kun kummitteli mielessä se Latvian reissu, kun oli kolme urosta ja yksi narttu.. Kerrankin onni oli meidän puolella, uroksia ja narttuja kumpiakin kaksi mutta toinen uros oli junnu. Harmillisesti Hennan ja Didin kannalta kummatkin nartut avoja. Kaikki jälleen kerran suomalaisia koiria. Näyttelyväki koostui muutenkin (jälleen kerran) lähes yksinomaan suomalaisista ja venäläisistä.

Sanna kun oli aiemmilla reissuilla hoitanut tuon handlauspuolen, niin minua jännitti ihan hirveästi mennä Kodan kanssa taas pitkästä aikaa kehään. Olin jopa Hennalle jossain vaiheessa sanonut että mitäs jos sinä sen kehään veisit. ”Onneksi” ei kuitenkaan näin tehty, vaan jäbän kanssa yhessä mentiin.:) Sannan kanssa ollessaan se varmasti oppi tuon kehäkäytöksen salat, sillä jätkä esiintyi niiiin hienosti kumpanakin päivänä! Minun ei tarvinnut kertaakaan korjata sen asentoa, vaan se asetteli itsensä tosi hienosti ja jalat tasaisesti ja varsinkin liikkeissä oli mahtava draivi vaikka kehät olivat tosi pienet.

Lauantaina tolloilla oli tuomarina portugalilainen Tina Peixoto, jota me molemmat oltiin Hennan kanssa vähän etukäteen jännitetty, sillä portugalilaistuomareista ei ollut aiemmasta kokemuksesta jäänyt ihan hirveä hyvä fiilis (katso Jyväskylä KV 2013). Tämä oli kuitenkin mukavampi kokemus, vaikka hyvin hiljainen tuomari olikin, kaikki juoksusuunnatkin viittilöi käsin eikä sanoin. Junnu-uros ennen meitä sai EH:n. Kodasta sanottiin seuraavaa:

”Lovely type. Strong male. Bit long in loin. Strong bones. Lovely head and expression. Correct angulations. Bit open front movement, side ok. (Tässä välissä lause josta ei saa selvää) Lovely temperament.”

Tällä saatiin ERI SA ja toinen Viron serti käteen! Jeeee, ja ennen kaikkea oli niin hienoa päästä ensimmäistä kertaa itse vastaanottamaan jäbän kanssa serti, edellisillä kerroilla kun Kodaa on handlannut muu. Eipä sitä tosin kerennyt kauaa kädessä pitää, sillä piti heti päästä laittamaan Koda takaisin häkkiin ja nappaamaan kamera sen sijaan, sillä avo-tytöt olivat kehässä menossa jo. Didi esiintyi myös kivasti ja energiaa riitti, neiti sai kauniin arvostelun johon Hennakin oli tyytyväinen. Molemmat nartut saivat ERIt, voiton vei Minna, Dragonflame’s Masterpiece. Minnan kanssa kohdattiin siis hetkeä myöhemmin roppikehässä. Tuomari tutkaili koiria ensin lähempää, juoksutti kerran edestakaisin ja kerran ympäri, jonka jälkeen valitsi Minnan ropiksi. Minna oli vielä myöhemmin RYP2, joten ei todellakaan ollut häpeä hävitä nätille tytölle.:) Ei haitannut meitä, tää tulos kelpasi oikein hyvin! Saatiin pitää loppupäivä siis ihan vapaata, löhöillä hotellilla, käydä kaupassa ja kaupungilla pyörimässä. 

Koda tahtoo osallistua juhlintaan.

Ylpeä jäbä! AVO ERI1 SA SERT VSP.

Koirat vaikuttivat näyttelyhälinän jälkeen hieman väsyiltä, joten annettiin niiden rauhassa levätä hotellilla muutama tunti. Käytiin sillä välin Hennan kanssa läheisessä cittarin tapaisessa ruokakaupassa ostoksilla ja siellä olikin aivan ihana (ja halpa!!) salaattibaari, jonka antimista me nautittiinkin koko reissun ajan. Muuta ruokaa ei edes tarvinnut, niin täyttäviä salaatteja sieltä saatiin. Eikä edes muuta ruokaa voitu hotellihuoneeseen ostaa, kun ei tosiaan sitä jääkaappia ollut…

Ruokailun ja levon jälkeen napattiin koirat, kamera ja tennispallo mukaan ja suunnattiin Narvaa katselemaan. Kaupungissa oli paljon lasinsiruja Tallinnan tapaan, mutta onneksi löytyi myös sellaisia alueita joissa oli siistimpää. Lähellä oli myös nurmialueita, joissa me laskettiin koirat irti. Vaikka näyttelyt se pääjuttu reissulle olikin, niin oli ihanaa että koirat saivat myös rellestää vapaina, pitää hauskaa ja olla ja tehdä koiramaisia juttuja, kuten juuri pallon jahtaamista. Didi ja Koda tulee niin hyvin juttuun keskenään, on aina tulleet, ja niillä oli selkeästi kivaa yhdessä. Koda viihtyi hyvin myös Neven kanssa, mutta leikkiminen oli vähän vaikeampaa kun kokoero oli niin suuri. Didin kanssa oli paljon helpompaa ja kivempaa leikkiä ja varsinkin hotellihuoneessa käytiin aikamoisia tollopaineja, joskus jopa tosi aikaisin aamulla ennen kellon herätystä.:D 

Hotellipainit.

Nam!

Pallottelujen jälkeen lähdettiin etsimään kivoja kuvauspaikkoja missä kuvata koiria ja sellaisia löytyikin. Ja tulipahan kyllä muuten shottailtua, kamerasta löytyi reissun jälkeen 960 kuvaa.:D

Leijonat Jylhäkalliolla!

Komistus.<3

Muruset.<3

Matkanjohtajamme oli jo perjantaina kertonut, että Viron ja Venäjän erottava Narvajoki sijaitsi ihan hotellimme takana ja joenrantaan me sitten myös käppäiltiin. Joen yli kulki silta, joka oli rekkoja pullollaan ja siellähän se Venäjä joen toisella puolen näkyi. Nytpä voi sitten todeta, että onpahan tullut käytyä ihmisen parhaan ystävän kanssa Venäjän rajalla Putinille vilkuttamassa! Venäjälle asti kun meidän näyttelyreissut ei todellakaan tule suuntautumaan, tämä etäisyys siitä riittää varsin hyvin.:D Didi tosin oli sitä mieltä, että hänen olisi ehdottomasti pitänyt päästä jokeen uimaan! 

Siellä se Venäjä on!

Voihan Venäjä.

Palloteltiin hieman lisää.

Possujuna muurilla.

Lähes pari tuntia lenkkeiltiin ja loppuilta sitten löhöiltiin tyytyväisinä hotellilla. Oli kyllä varsin väsynyttä porukkaa, sekä me että koirat. Kyllä sitä vaan reissussa rähjääntyy, ei voi mitään!

Didin tyylinäyte.

Sunnuntaiaamu oli harmaa ja sateinen ja meillä oli nyt aikainen näyttelyaamu, sillä tollerit olivat kehässä jo heti yhdeksältä. Eipä ole noin aikaista kehää meillä aiemmin ollutkaan. Tolloilla oli tuomarina virolainen Marko Lepasaar. Oli kyllä pitkästä aikaa todella mukava ja kohtelias tuomari, joka tervehti handleriakin ihan kunnolla katsomalla suoraan silmiin ja sanomalla ”hello” kun asteltiin kehään. Paljon kivempaa esittää koiraa sellaiselle tuomarille kuin hiljaiselle ja etäiselle.:) Junnu-uros paransi lauantaista ja sai nyt myös ERIn SA:n kerä sekä junnusertin. Koda esiintyi niin mahtavasti ja reippaasti ja liikkeet olivat vielä entistä lennokkaammat. Tuomarikin tykkäsi ja sanoi Kodasta seuraavaa (arvostelu oli alun perin viroksi, joka käytiin sitten myöhemmin ”suomentamassa” englanniksi infopisteellä)

”2,5 years old. Breedy. (Ei tuollaista sanaa edes englanniksi ole, mutta ilmeisesti sillä tarkoitetaan että on rodunomainen/rotutyypillinen.:D) Good bone structure. Correct bite. Strong head. A bit short neck. Excellent backline. Correct tail stand. Excellent angles front and rear. Would want better color spots. Excellent movements.”

Katse uskollisesti nakissa.

Tällä tuli ERI SA ja se viimeinen Viron serti!! Ei kuitenkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan harmillisesti päästy tuulettelemaan (vielä) Viron valion titteliä, palaan tähän asiaan myöhemmin. Koska junnukin sai SA:n niin juostiin tällä kertaa myös PU-kehä, tosin tuomari osoitti Kodan saman tien ykköseksi ja muodon vuoksi juostiin yksi kierros kuitenkin. Didi esiintyi todella maltillisesti ja kauniisti, paljon paremmin kuin lauantaina, kiva oli katsella neidin esiintymistä.:) Molemmat nartut saivat myös ERIt, Minna oli toistamiseen ykkönen, joten vastakkain oltiin taas roppikehässä. Meillä kuitenkin oli jo kaikki se mitä oltiin tultu hakemaan ja fiilis jo katossa muutenkin, ja Minnan hienosta ryppimenestyksestä johtuen olin varma, että tästä tulisi lauantain toisinto. Tuomari tutkaili koirien ilmeet lähempää ja juoksutti meitä kaksi kertaa ympäri…jonka jälkeen ojensi meille sen punakeltaisen ruusukkeen! Multahan meni pasmat ihan sekaisin, kiljahdin ja peitin kasvot käsillä kun olin niiin yllättynyt! Unohdin tyystin ottaa koko ruusukkeen edes vastaan, mutta onneksi tuomari oli hyväntuulinen ja otti tilanteen huumorilla, kun näki varmasti miten ilonen yllätys ja miten liikuttunut olo oli.:D Minun hienonhieno pieni, ensimmäistä (toivottavasti ei viimeistä) kertaa roppi!! <3 Ja voi wau mikä tunne se oli kun punakeltainen ruusuke meille ojennettiin, en ihan heti kyllä unohda sitä hetkeä! Kyllä siinä kieltämättä olisi ollut pieni harmistus, jos siinä olisi joku muu Kodan handlannut ja itse olisin vain katsonut sivusta. Nyt on sekin saatu kokea oman rakkaan punaturkin kanssa.<3 

ROP Mäkiharjun Zupreme Surprise, VSP Dragonflame's Masterpiece.

Päästiin siis myös ekaa kertaa se iso ryppikehäkin kokemaan. Siihen tosin oli vielä mooonta tuntia aikaa, kun me tosiaan kehässä oltiin jo heti yhdeksältä. Onneksi saatiin pitää hotellihuone kahteentoista asti, joten lähdettiinkin sinne lepäilemään ja aikaa kuluttamaan. Oli toi vaan niiin mielettömän helppoa kun toi välimatka oli niin lyhyt! Ois ollut niin tylsää koko päivä näyttelypaikalla odotella, kun meidän bussinkin lähtöajaksi oli sovittu viimeistään kuudelta, tai viimeistään sitä mukaa kuin kaikkien mahdolliset ryppikehät olisivat jo ohi.

Roudaushommia.

Oltiin hotellilla siis puoleenpäivään asti ja käytiin Hennan kanssa taas salaattibaarissa eväitä ostamassa loppupäiväksi. Jätettiin osa tavaroista hotellin respaan ja suunnattiin sitten takaisin näyttelypaikalle odottelemaan. Aika meni muita kehiä katsellessa ihmeen nopsasti ja isot kehät saatiin käyntiin 14.30 juniorhandler-kisalla ja siitä eteenpäin. Vaikka Minna oli edellisenä päivänä menestynyt hienosti, niin meillä ei mitään tavoitteita eikä paineita rypissä enää ollut. Toivoin vain, että sattuisi hyvä tuuri ja saataisiin narttuja siihen meidän ympärille ettei Kodalla menisi ärinäksi toisen uroksen kanssa. Näin sitten onneksi kävikin, ja Koda sai liidellä kultsu- ja vesikoiranartun välissä. Kun tämä valkeni minulle niin sitten pystyi vain nauttimaan tilanteesta ja uudesta kokemuksesta, olihan se hienoa edes kerran päästä isokehä kokemaan ton pikku-ukon kanssa! Koda jaksoi hienosti vielä pitkän päivän jälkeen olla todella reipas ja tuntui että liikkeet irtosi todella hyvin nyt kun oli kunnolla tilaa juosta. Meillä oli rypissä samainen tuomari kuin aiemmin rotukehässä ja niin kävi kuten arvelinkin, eli ei sijoitusta tullut enää sieltä. Ei tosin myöskään oltu ensimmäinen koira joka jätettiin rannalle.:D Hieno kokemus silti oli, toivottavasti vielä joskus ehkä uudestaan! 

Suomalaiset koirat kyllä jyräsivät ja ilahduttavasti myös tosi moni meidän bussilainen sijoittui myös rypeissä. Ja niin vain kävi että BIS1 koira oli myös meidän bussissa ollut lhasa apso! Kun iso voittopokaali bussiin tuotiin niin totta kai annettiin kaikki isot aplodit ja siinä jo sitten heiteltiinkin että joko nyt korkataan skumppaa ja tarjoillaan se tuosta pokaalista.:D Itseään jäi harmittamaan, ettei me saatu pokaaleja ollenkaan. Ei viimeksikään sertistä mitään saatu, mutta VSP:stä saatiin sentään hopeinen pokaali. Tuolta ei saanut mitään, sillä yleensä ulkomailla pokaalit pitää itse ostaa. Tuolla ei tosin ollut pokaalikojua ollenkaan ja pelkästä ROPista sai ainoastaan pienen mitalin kaulaan, VSP ei saanut mitään. Ajattelin siis tilata pokaalit täältä Suomesta ja VSP ja ROP pokaaleihin laittaa kaiverrukset. Pitäähän sellasetkin nyt muistoksi saada kun ne asiaan omasta mielestäni kuuluvat.:)

Paluumatkalle lähdettiin BIS-kehän jälkeen hieman ennen viittä. Bussissa oli hiljaista ja väsynyttä porukkaa ja kaikki koiratkin nukkuivat tyytyväisinä häkeissään. Ajeltiin 1,5 tuntia jonka jälkeen pysähdyttiin isolle kauppakeskukselle syömään ja shoppailemaan, kun paluulaiva lähti vasta 22.30 eli ei tosiaan ollut kiire satamaan. Tää oli oikein kiva breikki.:) Hennan kanssa pelattiin koko laivamatka korttia ja voin kertoa että ei todellakaan ollut mun ilta, Henna voitti koko ajan.:D 00.30 laiva oli Helsingissä ja iso kiitos Hennan isälle joka pääsi meitä yöllä hakemaan! Puoli kahden maissa oltiin kotona ja Koda kömpi saman tien sängyn alle nukkumaan ja oli niin taivaallista kaatua suoraan omaan petiin!

Joo tällä kädellä ei ihan voitettu!

Sellainen oli tämän kertainen reissu! Ei vieläkään saatu sellaista näyttelymatkaa aikaiseksi, missä sekä me että meidän mahtavat reissukaverit olisivat molemmat toivotusti menestyneet, kun olisihan se kaverin kanssa jaettu ilo se kaikista paras! Henna onneksi oli hyvin tyytyväinen Didin kahteen ERIin sekä ennen kaikkea kauniiseen esiintymiseen ja sanoi reissun silti olleen ihan mahtava kokemus, hyvä niin! J Ja vielä kerran tätä kautta niiiin iso kiitos mahtavasta seurasta ja hienoista kuvista!!

Reissumiestä vaisto vie.

Ja niin, tosiaan tämä valioituminen. Minä, monen muun tapaan, olin elänyt siinä käsityksessä että Virosta riittäisi valioitumiseen vain nuo kolme sertiä, kuten niin monesta muustakin maasta. Jopa Kodan kasvattaja Sari luuli sen olevan juurikin näin. Mutta vain muutamaa päivää ennen reissua Sari oli minuun yhteydessä ja kertoi kuulleensa, että Virosta valioituakseen tarvitseekin käyttötuloksen joko Suomesta tai Virosta tai sitten pitäisi olla jonkun muun maan valio ilman käyttötulosta. Sari ei ollut tiennyt tätä itsekään ja oli kovasti pahoillaan kun tiesi että menossa oltiin niitä kahta puuttuvaa hakemaan. Tuntui siis kuin matto olisi vetäisty jalkojen alta ja reissu tuntui tosi turhalta, kun kaikki oli jo aikaa sitten maksettu eikä noilla serteillä siis sinänsä tekisi mitään. No, pää pystyssä kuitenkin matkaan lähdettiin ja kun menestystä nyt tuli niin ei se niin paljoa kuitenkaan harmita. Ei se ole meiltä mitenkään pois, kaikki me todellakin otetaan mitä annetaan ja sertit on aina sertejä! (: Nyt on joka tapauksessa ne kaikki kolme taskussa. (Tai no palkintohyllyllä kehyksissä) 

On silti jotenkin hieman absurdi sääntö, että koetuloksen tarvitsee muuten paitsi jos on jo valio…joten joo, siinä mielessä meni suunnitelmat ihan uusiksi. Idea kun oli valioitua ensin Virosta ja sitten lähteä hakemaan serti muista maista. No, nyt se pitää sitten tehdä jostain toisesta maasta niin saadaan tuo EE MVA sitten joka tapauksessa siinä mukana.:) Suomessa meillä ei enää jatkossa ole näyttelyiden osalta mitään tavoitteita eikä motivaatiota. Olen Kodan yhteen ainoaan näyttelyyn kesällä Suomessa ilmoittanut ja sen jälkeen se saa toistaiseksi olla siinä. Kyllä me jatkossakin rahaa säästetään ulkomaan matkoihin. Silmät tähyilee tulevaisuudessa toistamiseen Latvian suuntaan sekä sen lisäksi Liettuaan ja Valko-Venäjälle. Nyt kuitenkin jäädään kokonaan näyttely- sekä reissutauolle. Johan tässä onkin pitkin kevättä jo reissattukin.:D 

 Nyt jätetään kehäkettuilu ja suunnataan katseet ja tavoitteet kokonaan tokoon kevääksi ja kesäksi! Ja huomenna kaiken lisäksi on vielä meidän (toivottavasti) viimeinen muuttopäivä, niin päästään vihdoin ja viimein omaan isoon ihanaan rempattuun kämppään!

Laitetaan ihan lopuksi vielä kuva tekstistä, joka sattumalta osui silmään Narvan linnan luona. Se kuvastaa niin osuvasti tätä reissua kuin tilauksesta, haha!