sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ailahtelevaa tokoa

Tuleeko teille muille kuinka usein tunnetta, että voisi heittää pyyhkeen kehään?
Yleensä jaksan (pienen ärripurrin jälkeen tosin) olla kuitenkin positiivisella mielellä ja jaksan jopa nauraa myös epäonnistumisille (pakko, kun omistaa tollerin), mutta muutama viikko taaksepäin mulla oli juuri sellainen aina vaan takapakkia-olotila.

Käytiin siis tuossa huhtikuun lopulla Kodan kanssa Hyvinkäällä tokokokeessa, tavoitteena napata toinen ykköstulos. No, eipä napattu.
Ennen koetta ei oltu reenattu juuri ollenkaan, koska siihen ei ollut tarvetta. Koda teki kaiken todella hyvin, ykköstulokseen riittävästi. Paitsi se paikkamakuu.. Se PERKELEEN paikkamakuu. Sen eteen oli tehty puolivuotta töitä. Treenattu yksin, tokoryhmässä, kaverin koirien kanssa. Tutuilla kentillä, uusilla kentillä. Pelloilla, metsissä, keskustassa, siellä täällä ja tuolla. Ja kaikki meni hyvin pitkän aikaa.

Ja sitten, ihan ykskaks, kuin kirkkaalta taivaalta taas se perhanan hiipiminen tuli. Koda ei suostunut jäämään paikkamakuuseen, vaan nousi ylös ja lähti hiipimään mun tykö. Ja tämä siis tapahtui aina muiden koirien kanssa, yksin ollessaan se on ja pysyy maassa vaikka maailman tappiin asti. Oltiin siis ihan tosta noin vaan taas siinä, missä oltiin puolivuotta sitten kun tuskailtiin ekan kokeen kanssa. Ilman mitään sne kummempaa syytä tai tapahtumaa, niin lähtöruudussa oltiin taas ja takapakkia tuli sen valovuoden verran. Ja tosiaan kokeet tulossa.

Kaikki vaan hoki "reeniä, reeniä reeniä!" Joojoojoo, I KNOW. Mutta kun tuntui, että tilanne vaan paheni mitä enemmän yritin sitä reenata muiden koirien kanssa. Eikä aikaa enää hirveästi ollut kun kokeet vaan lähestyi.
Ja niin se koepäiväkin tuli, eikä tilanteelle ollut tehtävissä enää hirveästi mitään. Oli siis vain lähdettävä pelaamaan upporikasta ja rutiköyhää, vaikka tiesin että nolla sieltä tulee.

Hyvinkään kokeessa tuomarina oli Hannele Pörsti, ja hänestä olin kuullut aikamoisia natsi-juttuja. Ja joo, voin itsekin todeta että hänen kokeisiin ei enää toiste mennä. Onni oli, että ei ollut meidän eka koe, varmaan olisi muuten mulle traumat jäänyt että onko oikeesti kaikki tuomarit tuollaisia..No, se siitä.

Paikkamakuulla alotettiin tuttuun tapaan ja osasin Kodasta lukea, että se oli hieman hermostunut ja vaivaantunut, eikä nauttinut tilanteesta missä oli. Saatiin reunapaikka, joten ajattelin että se helpottaa edes vähäsen. Nojaaa. Sieltähän se koira nousi lähes samantien kun aika alkoi tikittää. Ei tosin kerennyt nousta kuin istumaan (mutta tunnen Kodan ja tiedän ettei se olisi jäänyt istumaan vaan lähtenyt siitä vielä luikkimaan mun luokse) niin karjaisin sille kaukokäskyn MAAHAN. No, meni takaisin maahan samantien (eli kaukokäskyt toimii jee) ja sen jälkeen kyllä pysyi maassa loppuun asti. Olin siitä hirveän tyytyväinen että sain sen jäämään ja luulin että pinnoja tulisi edes se 3-4 muttamutta..järkytys olikin suuri kun se 0 tuli. Ei kuulemma saanut käyttää kaukokäskyjä tässä (en edes tiennyt sitä). Jotenka..oli se taas aika kovapaikka kerätä ittensä loppuosioon kun tiesi että oli jo se -30 pinnaa mennyt.

Koda kuitenkin veti ihan törkeän hyvän yksilösuorituksen. Olin jätkään hirmu tyytyväinen ja tuuletin kyllä kun saatiin lopetettua. Tuntui, että kaikki muu natsasi ja Koda teki kaikista tasaisimman ja toimivimman yksilösuorituksen mitä oltiin siihen mennessä tehty ja sen jälkeen jäi itselleen loistava fiilis. Ennen kaikkea olin TOSI positiivisesti yllättynyt Kodan seuraamisesta. Se oli hyvin mukana, meni nenä ylhäällä ja remmin kanssa saatiinkin 8p, meidän parhaat pinnat seuraamisesta! Ilman remmiä sitten jäi hieman haahuilemaan taakse ja siitä 7. Mutta sellaisen kierroksen haluiaisin vetää toistekin! Eli siis kävi niin kuin tiesinkin, että Koda osaa kaiken muun loistavasti, mutta se jää siitä paikkamakuusta kiinni.
Koepäivä oli aurinkoinen ja lämmin ja se vaikutti Kodaan jonkun verran, sellainen viimeinen terävyys jäi puuttumaan ja se näkyi pisteissä kun vaikka muuten hyvin tekikin niin tuomarikin toivoi pikkuisen enemmän iloa ja energiaa.

Meidän pinnat Hyvinkäällä olivat siis:

Luoksepäästävyys 9 (tuomari istui tuolissa eikä siis itse tullut katsomaan koiria, en tiennyt pitikö koira istuttaa vai seisottaa vai mitä kun meitä ei ohjeistettu yhtään, en tiedä siis miksi ei ollut 10)
Paikalla makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 8

Pisteitä siis 137 ja ALO3. Järkytys oli suuri, kun näin pistemäärän ja oli "vain" tuo kolmostulos kun olin varma että saataisiin edes se kakkonen. Että joo, edellisestiä ykkönen ja nyt tiputtiin kolmoseen. Ja kaikki vain yhden liikkeen (joskin sen kaikista tärkeimmän) takia.
Kyllä se vaan söi. Hemmetisti. Silloin tuli musta hetki ja ärräpäät lenteli ja teki mieli heittää se kuuluisa pyyhe kehään. Kodalla olisi ollut tuon jälkeen jo kaikki ykköset peräkkäin kasassa, ellei se olisi kahdessa kokeessa jättänyt paikkista nollaksi. HUOKAUS.
Meillä olisi ollut vain muutama päivä myöhemmin toinen koe, mutta peruin sen. Eipä ollut oikein järkeä lähteä kusemaan sitäkin.

Kokeita oli silti tulossa lisää. Enkä halunnut perua yhtään enempää, kun kokeisiin on kyllä nyt hirveä tunku kun ne säännöt on pian muuttumassa.
Niinpä sitten mökötin kokeen jälkeen pari päivää ja mietin syntejä syviä. Luovuttaa en kuitenkaan halunnut, kun oli jo se yksi ykkönen plakkarissa kuitenkin ja tiesin että lisää ykkösiä olisi luvassa kunhan saataisiin se paikkamakuukin taas kuntoon.

Oltiin reenaamatta parisen viikkoa, käytiin pallottelemassa ja dameilemassa läheisellä pellolla. Oltiin vaan. Koda alkoi taas vaikuttaa levolliselta ja rauhalliselta omalta itseltään. Ehkä kenties vaadin siltä liikaa liian tiukassa aikataulussa ja se ressasi sitä? Toinen mitä luulen mistä voisi olla kyse on, kun itse seison siellä aivan paskanjäykkänä niin jätkä ihmettelee että mikähän ihme sillä äipällä on hätänä, pakko lähteä tarkistamaan..Eli ite pitäisi relata, muistaa hengittää ja seisoa rennosti. Niiiin paljon helpommin vaan sanottu kuin tehty kun kokeessa ollaan...
Kuitenkin kuin tilauksesta meidän uudessa naapurissa asuu kolme bordercollieta, joiden kanssa nyt vasta tällä viikolla alettiin reenaamaan. Ei tehty kummosia juttuja, paikkamakuita vaan ja muuta kivaa siinä välissä. Uusien reenikavereiden kanssa Koda viihtyi ja alkoi taas löytymään se rentous sieltä. Yhden kerran nousi taas yksissä reeneissä, jonka jälkeen kävin kunnolla aina muistuttamassa mikä olikaan homman nimi ja sitten pysyttiin nöyrinä taas. Kokeessa vaan kun ei tollasta toista mahdollisuutta saa, ikävä kyllä.
Eilen pidettiin yhdet paikkistreenit taas ja Koda vaikutti rennolta ja kaikki meni hyvin. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä tänään oltiin taas uudessa kokeessa.

Tällä kertaa ajeltiin Tampereelle ja käväistiin tosiaan Pirkanmaan Nuuskujen sekä Novascotiannoutajat ry:n järjestämässä yhteiskokeessa. Eikä kyseessä ollutkaan kuin molempien järjestöjen mestaruuskoe.:D Että joo sellaseen pistettiin nokkamme, mutta meille se kuitenkin oli koe siinä missä muutkin. Tavoite oli palata siihen ykköskantaan. Tai no, onnistua paikkamakuussa ja sen jälkeen kaikki muu olisi plussaa.

Paikalla oli mukavasti tuttuja, täälläkin jälkikäteen kiitos Hannalle ja Katrille seurasta ja kuvista! Ja saatiin myös lisää uusiakin tuttavuuksia sekä nähtiin myös vähän sukulaisiakin, kun Kodan setä (Jedi-isän veli) Masi eli Myrock's Thomas Stone oli myös kisailemassa voittajaluokassa.:)

Reipas pikkumies Tampereella!
Alokasluokka starttasi kahdelta ja luokassa taisi olla 10 koirakkoa. Mukaan mahtui tolloja, labbiksia, kultsuja sekä suomenlapinkoira ja sheltti. Ja kuinkas muutenkaan, olin kauhusta kankea paikkamakuuta ajatellessa. Kentän ympärillä oli aikamoista hälinää vaikka muiden luokkien koirakot olivat jo lähteneet. Viereisen talon pihalla räksytti koira (Koda paineistuu haukkuvista koirisita) ympärillä leikki ja pyöräili kiljuvia lapsia (ei hyvä) ja kentän yllä lenteli sorsia silloin tällöin. (Ei hyvä sekään kun lintukoiria paikalla!)

Kodan kanssa oltiin luoksepäästävyydessä ja paikkamakuussa kakkosryhmässä ja tuuri kävi taas, kun saatiin jälleen reunapaikka. Se varmasti auttoi ja antoi jäbälle omaa rauhaa.
Eipä ollut luoksepäästävyydessä ongelmia, jätkä hienosti paikallaan, häntä heilui ja nuolaisi tuomarin kättä.:)
Mutta kyllä olin jännittynyt, kuten tästä kuvasta voi nähdä:

Ihan paskanjäykkänä!
Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja taas tuntui etten edes hengittänyt. Toi kaksi minuuttia tuntuu maailman pisimmältä tunnilta. Mutta siellä se pysyi! Ai että! Jotain Koda tassujensa ymprillä kovasti nuuskutteli, mutta siellä se pysyi ja painoi lopussa päänsä maahan ja siinä vaiheessa melkein jo tirautin kyyneleen ilosta. Kun vihdoin kuului "palaa koiran luo" niin jännitys purkautui ja tuuletin jo siinä kohtaa ja vielä kahta kovemmin kun koiraa sai palkata. J E S!


Siinä sitten odoteltiin omaa vuoroa eikä siinä kauaa mennytkään, nopeita suorituksia kun nuo on. Tuomarina kokeessa oli Marja Ala-Nikkola. Tiukka, mutta oikeudenmukainen tuomari ja ihan mahtava ennen kaikkea siitä, että antoi jokaisen liikkeen jälkeen erikseen perustelut pisteille, mistä rokotti ja miksi ja antoi palautetta mitä voisi tehdä paremmin ensi kerralla. Lisää näitä tuomarikokemuksia, kiitos! :)

Seuraamisilla aloitettiin. Juuri kun meidän piti Kodan kanssa lähteä liikkeelle, niin meidän ympärille kertyi muutama hyönteinen jotka Koda yritti napata suuhunsa! Se lähti siis liikkeelle leukojaan louskuttamalla eikä lähtenyt liikkeeseen oikein mukaan ja se näkyi. Perässä se laahusti, muttei enää ollut oikein mukana. Tuomari sanoi juurikin tuota samaa.




Seuraaminen taluttimetta sujui jo paremmin, siihen Koda lähti mukaan reippaammin ja teki käännöksetkin paremmin, mutta jäi taas hieman jälkeen. Seuraamisreeniä siis jatkossa lisää, kun ne vähän laskee tota pistemäärää kuitenkin.



Hieno pikkumies!
Sen jälkeen tehtiin meidän varmin liike, liikeestä maahan. Ja sehän toimi kuin häkä ja tuomarikin vain totesi että "no sinnehän se pötkähti ihan niin kuin pitikin" :D


Aina pitää silti kurkata, että jäihän se sinne.
Luoksetuloon siittä. Senkin kanssa meillä on ollut ihmeellisiä ongelmia viime aikoina, kun siitä on tullut sellaista ihme hiippailua. Lähdin typeryyksissäni kerran jo reenaamaan AVO-luokkaa varten luoksetulossa pysäyttämistä ja siitä lähtien se on siinä hidastellut ja alkanut ennakoida. Typerä virhe! Ei siis tehdä sitä enää ennen kuin sinne asti oikeasti päästään..

Koda oottaa käskyä tuomarin luona.


No, tänään oli jo tuttua vauhtia ja kieli poskella tultiin mamman tykö. Tästä lähti silti pari pinnaa pois, kun tuomari ihmetteli että jäipä perusasento varsin vinoksi ja hassuun kohtaan. Joo, ennen se on aina mennyt liian kovan vauhdin takia taakse ja nyt jäi eteen.:D Tälläsiin asioihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota, että saataisiin näistäkin se 9-10 pinnaa.

Seisominen seuraamisen yhteydessä meni hienosti, suoraan jäi eikä hiippailua ja saatiin siitä meidän tähän astiset parhaat pisteet. Puolipinnaa lähti siitä, kun Koda reagoi hieman hitaasti sivu-käskyyn.

Näissä lyhyissä pätkissä jäbällä on tosi hyvä seuruu.

Estehyppy on meidän vahvuuksia aina ollut, mutta siinäkin on joku pieni juttu mitä pitäisi vielä hioa. (Sitä vaan pääsee aika harvoin reenaamaan) Muuten siis ok suoritus tänään, mutta Koda jäi huonoon kohtaan esteen toisella puolella ja pelkäsin että se meinaa tulla sieltä takaisin. Se jäi siis seisomaan ihan esteen viereen, mikä ei ollut kovin hyvä juttu. Ilmeisesti silti oltaisiin siitä 10 saatu, mutta tuomari sanoi minun päästäneen "eh" äänen ennen varsinaista käskyä ja tulkitsi sen siis kaksoiskäskyksi. En itse edes tiedostanut tuota ollenkaan, mutta ilmeisesti se oli joku luonnollinen reaktio kun pelkäsin että se ei tosiaan jää esteen toiselle puolen. Mutta tämän takia tosi hyvä että tuomari näistä huomattaa kun itse ei tajua! Mutta hyppyreeniäkin pitää siis lisätä jatkossa. Avoakin jo ajatellen.
Tässä näkyy hyvin se, miten ihme paikkaan Koda jäi ja luulin että se ohittaa koko esteen.
Tää oli nyt tässä!
Kokonaisvaikutelmaksi saatiin 8. Tuomari sanoi loppukeskustelussa, että meillä on varsin mukavaa yhteistyötä ja kaikki liikkeet kyllä hoituu niin kuin pitääkin. Siihen hän kiinnitti huomiota (tiedostan tämän itsekin) että joudun silti aina välillä hieman kannustamaan ja houkuttelemaan Kodaa mukaan. Että vaikka se haluaa tehdä ja on mukana, niin se ei silti ihan aina ole mukana. Sanoin että olen huomannut saman. Ilmaseksi ei siis mitään saa vaan aina vois olla vieläkin paremmin motivoitavissa tuo jässikkä.:)

Silti parhaamme tehtiin ja hyvä fiilis jäi! Silti jännitys kyllä oli kova, kun en osannut yhtään arvata mihin riittää. Joko tiukka ykkönen tai sitten jäätäisiin kakkoseen lähelle ykköstä.. Ja niin aluksi luulinkin, kun Katri vähäksi aikaa pelotti minua sanomalla että saatiin 159 pinnaa (eli pinna alle ykkösen) mutta HUH luojan kiitos ei sentään!

Muttamutta, sinne nettiinhän tulospäivitykseen ilmestyi tulos ALO1 167p! Ei vieläkään siis ihan hirveästi pinnoilla mässätä, mutta kun riittää niin riittää ja kuitenkin pistettiin edellistä ykköstä paremmaksi! Ja se toinen ykkönen plakkariin! Yksi vielä lisää, niin ollaan sen TK1 arvoisia, huisia.:) Nyt kun vaan pidettäisiin tämä sama fiilis ja se _paikkamakuun_rentous..!!!

Tässä meidän pinnat vielä osasuorituksittain:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10 (JEEEESSSSSS!!!)
Seuraaminen kytkettynä 6
Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9½
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutelma 8
=ALO1 167p

Parannettavaa ja hiottavaa jäi edelleen ja juurikin noihin pikkuasioihin ja liikkeiden viimeistelyihin, kun muutenhan ne tulee kuin vettä vaan. Kaikki saivat tulokset ALO-luokasta ja niitä tuli kaikkia laatuja ykkösestä kolmoseen. Mukana oli paljon ensikertalaisia mutta eiköhän kaikkia tokokärpänen puraissut.:)

Koda taisi olla viides ja kolmanneksi paras tolleri ALO-luokassa, ei siis IHAN saatu yhdistyksen tokotulokkaan titteliä ja pystiä, dääm! Mutta lähellä oli.:D Eipä sillä, tätä me pelkästään lähdettiin hakemaan, niin eipä ollut turha reissu lähteä Keravalta Tampereelle. Tuomari totesikin tämän saman kun pisteitä ja koekirjoja jakoi, että kannatti tulla ja ajella. Ja totisesti! :)

Että oikeastaan tässäpä meidän äitienpäivä 2015 kokonaan venähti, koko päivähän tuolla reissussa meni. Onneksi kuitenkin päästiin vielä illalla äitiä juhlimaan mango-lime-juustokakun kera! <3

Nyt sitä kuuluisaa seuraavaa matoa koukkuun vaan, mutta ihan ensin nautitaan hetki tästä!


Tokokoekuvat (c) Katri Linna. Kiitos! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti