Koiraterapiaa

Meillä oli eilen mahtava päivä, josta jäi kyllä hyvä mieli pitkäksi aikaa. Kävimme nimittäin eilen helsinkiläisessä hoitokoti Wilhelmiinassa, jossa Koda sai ensikosketuksen terapiakoiran hommista. Äitini 97-vuotias täti on kyseisessä hoitokodissa ja aluksi tarkoituksena oli ottaa Koda mukaan häntä piristämään, mutta saatiinkin isompi yleisö paikalle. Hoitokodissa vietettiin eilen grillijuhlia, johon pääsimme siis myös osallistumaan.
Osa vanhuksista ei noteerannut koiraa ollenkaan, ja kunnioitimme sitä pysymällä loitommalla. Mutta kyllä siellä koiraihmisiäkin riitti, ja voi niiden vanhusten ilmeitä kun Koda käveli paikalle.:) Heti kurotettiin käsiä ja kutsuttiin koiraa luokse ja Koda oli aivan mahtava. Poju oli niin iloinen, ystävällinen ja tuttavallinen, häntä heilui ja pusuja jaettiin ihan jokaiselle hoitajalle ja vanhukselle joka niitä vain halusi vastaanottaa. Uusi paikka ja uudet hajut tottakai aluksi jännittivät, mutta Koda rauhoittui ja rentoutui pian ja löysi itselleen mukavan köllöttelypaikan kahden rullatuolissa istuvan mummon välistä.
Näille koirista pitäville vanhuksille taisi koiran läsnäolo olla paljon isompi asia kuin itse grillijuhlat. Koda istui jokaisen halukkaan luona kärsivällisesti silitettävänä ja painoi päänsä jopa yhden mummon syliin. Näille vanhuksille oli tärkeää saada silittää "silkinpehmeää" turkkia ja he kertoivat omista koiristaan joita olivat omistaneet elämänsä varrella. Sanoin vanhuksille että koiraa ei tarvitse ruokkia, mutta miten mulla silti on sellainen kutina että aina kun silmäni vältti niin maahan "vahingossa" tipahteli makkaranpaloja.;)

Vaikka Koda on aina ollut rauhallinen ja ihmisrakas, niin kyllä se eilen yllätti jopa minut. Alkuinnostuksesta yli päästyään se oli kuin olisi ollut siellä aina. Hoitajatkin ihmettelivät, miten voi olla noin nuori koira ja silti noin rauhallinen.
Olen ollut pojusta niin monesti ylpeä, tähän asti ehdottomasti ylpein mejä-kokeen jälkeen, mutta eilisen jälkeen kyllä kaikista ylpein! Niin paljon iloa kuin Koda minulle tuokin, niin on mahtavaa miten paljon iloa siitä on muillekin. Ja Kodakin oli eilisestä tehtävästään selvästi mielissään, uskomatonta miten eläimet vaan ymmärtää.:)
On jännää lukea tuota tollerien rotumääritelmää, jossa sanotaan että tollot eivät kummemmin vieraista ihmisistä välitä. Kodan kohdalla en pysty allekirjoittamaan moista ollenkaan! Oltiin sitten vierailuilla tai jos meillä on vieraita kylässä, niin oma äiskä on ihan ilmaa ja punaturkki on vieraista ihan onnessaan ja on kiipeämässä jokaisen syliin hellittäväksi ja pitää kyllä leluineen huolen että vieraat viihtyvät ja että hän on keskipiste! Poju kun rakastaa jokaista vastaantulijaa ja on valmis moikkaamaan ketä vaan.
Joka tapauksessa, eilinen oli jymymenestys ja saatiin kutsu tulla toistekin käymään.:)

Tämä aamu olikin punaturkille sitten hieman epämiellyttävämpi kokemus; käytiin nimittäin eläinlääkärillä ottamassa verinäyte PRA ja CEA-testejä varten. Vaikka meiltä ennakkotiedoista poiketen jääkin tämän vuoden tollerileiri välistä (molemmat PK-lajit oli harmillisesti peruttu), niin osallistutaan silti leirillä järjestettävään ryhmänäytteenottoon. Käytiin siis ottamassa näyte täällä ja Eeva ystävällisesti lupasi viedä näytteen leiripaikalle, josta se myöhemmin matkaa muiden näytteiden mukana jenkkilään tutkittavaksi. Näissä tuloksissa nyt sitten kestää pidemmän aikaa, mutta Koda on kummassakin tapauksessa kuitenkin joko A tai B, joten mitään ressin aihetta niistä ei ole.
Kovan koettelemuksensa jälkeen on kotona vain nyt ollut aikamoinen marttyyritollo! Kaikkea sitä pitääkin punaturkin kestää.;)