sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Jekkuilua

Tänään oli melkoinen tollerien ja hovawartien täyteinen päivä! Puolenpäivän jälkeen suuntasimme kohti Porvoota, sillä Kodan Jekku-veli (Mäkiharjun Zupreme Passion) oli tullut pohjoisesta tänne etelään kyläilemään. Nähtiin Jekkua viimeksi joulukuussa Helsinki Voittajassa, kun pojat olivat samaan aikaan kehässä. Koda oli tuolloin ERI2 ja Jekku ERI3, tuomarin todetessa että ei voi erehtyä että pojat ovat veljeksiä. Koda oli jo tuolloin rotevampi ja lihaksikkaampi kuin Jekku, ja samalta näytti tilanne myös nyt puolivuotta myöhemmin. Tosin Jekulla on selkeästi ohuempi kesäkarva kuin Kodalla.

Veljekset kuin ilvekset! (c) Sanna Piilinen
Pojut tulivat hirmu hyvin toimeen keskenään, ei ollut kummallakaan sen kummempaa isottelua eikä äijäilyä. Kunhan vaan pysyttiin tarpeeksi kaukana toisten mammoista ettei tarvinnut mustasukkaiseksi ruveta, niin ei ollut mitään ongelmaa.:) Se lupaakin hyvää, sillä veljekset edustavat Mäkkäriläisiä ja ottavat osaa elokuussa TollerShowssa järjestettävään parikisaan, jossa etsitään kahta mahdollisimman samannäköistä koiraa. Pojut ovat lähes samankorkuiset, Jekku on ehkä sentin tai pari korkeampi kuin Koda ja tosiaan ruumiinrakenteeltaan hoikempi ja sporttisempi, mutta väritys, naama ja ilmeet ovat niin samat kuin olla ja voi!


Parikisassa koirat esittää yksi ihminen, joten sitä oltiin vähän treenaamassa tänään. Sanna nakitettiin tähän tehtävään, mutta pärjää kaksikon kanssa varmasti oikein hyvin! ;)

Kumpi on kumpi? ;)
Muuten siinä sitten turistiin niitä näitä ja jaeltiin veljesten kuulumisia ja edesottamuksia. Sanna reenailti välillä hovawartiensa Nukan ja Neven kanssa, Koda on ihan hulluna Neveen vaikka onkin saanut pakit jo varmaan kymmenen kertaa.
Suunnattiin tämän jälkeen vielä merenrannalle vähän uitattamaan koiria. Oli siinä menoa ja meininkiä, kun kaksi tolleria ja kaksi hovawartia painelivat menemään pitkin metsätietä ja rantaa. Koda tyytyi tälläkin kertaa kahlailemaan, mutta kävi pallon perässä jo lähes niin syvällä että olisi joutunut pulahtamaan. Se oli niiiin hilkulla, ihan parin askeleen päässä! Kyllä se tänä kesänä vielä uimaan menee, on ollut niin lähellä parilla viime kerralla.:) Koda olikin ensimmäistä kertaa merivedessä ja ilme oli aika järkyttynyt kun juomavesikin olikin suolaista, hyh!


Seuraavan kerran tosiaan nähdään Jekkua sitten elokuussa. Hauskaa päästä tekemään jotain vähän epävirallista ja leikkimielistä ton parikisan merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti