Olin lauantai-illaksi ilmoittanut Kodan Tuusulalaisen koirakeskus PiskiTiski Oy:n järjestämälle ilmaiselle tutustumistunnille, jonka aiheena oli itsehillintä & motivointi. Tämä tulikin meille tarpeen, sillä etenkin tokotreeneissä on tuo otuksen motivointi ja innostaminen niin vaikeaa, kun muut koirat ja etenkin ympäröivät tuoksut ois vaan niin paljon mielenkiintoisempia kuin mamma ja mamman käskyt. Se saakin minut usein turhautuneeksi, kun Koda on kuitenkin hemmetin fiksu, lahjakas ja osaava koira, mutta kun jokin ei vaan toimi.. Tosin onhan se vielä niin hirveän nuori koira ja sillä on vielä aikaa rauhoittua ja löytää se kärsivällisyytensä sieltä jostain.
Mutta takaisin tähän kyseiseen tuntiin siis. Meitä oli vain kaks ilmoittautunutta vaikka kyseessä tosiaan oli ilmainen kerta, mutta paljon parempi vain niin, sillä saatiin kahden ohjaajan voimin tarkkaa yksilöllistä ohjaamista koko tunnin ajan. Selitin opettajallemme Tiinalle tilanteen ja miksi olimme apua hakemassa; että Kodaa on tosiaan välillä vaikeaa innostaa ja motivoida, kun parhaimmatkaan namit eivät välillä kiinnosta ollenkaan ja lelun tai pallon kanssa se taas kuumuu nollasta sataan hetkessä ja sitten koko tilanne onkin jo menetetty. Tiina otti Kodan remmin käteensä ja kokeili ja tarkkaili sitä hetken ja totesikin lähes samantien että "selvästi vainukoira", kun koko ajan se nenä oli maassa niinkuin aina. Sitten Tiina yllättäen kysyi olimmeko koskaan kokeilleet naksutinkoulutusta. Ihan ensimmäisen koiramme Iidan kanssa me sitä aikoinaan käytettiin, mutta siitä on tosiaan jo niin kauan että olin unohtanut koko asian, enkä ollut sitä kummankaan pojun kohdalle ajatellut. Tai ainakaan aluksi.
Otettiin siis naksutin käyttöön ja lähdettiin ihan perusasiasta, eli kontaktin hakemisesta liikkeelle. Koira katsoo silmiin, naks. Taas nenä maahan mutta katse nousee sieltä silmiin, naks. Ja niinkuin aina Koda tajusi homman lähes samantien ja se näytti toimivan todella hyvin, en edes muista milloin viimeksi Koda olisi ollut noin hyvässä kontaktissa ja lähes kokonaisen tunnin ajan! Ja ennen kaikkea se piti katsekontaktia mielellään, vaikka paikka oli ihan uusi ja outo ja täynnä hajuja.
Sitten hommaa vaikeutettiin ja lisättiin lattialle pari ruokakuppia nameineen ja piti kierrellä niitä koiran ollessa kontaktissa eikä se saanut lähteä kupeille syömään. Tiina toteutti jokaisen uuden harjoitteen ensin itse Kodan kanssa ja sen jälkeen minä. Oli jotenkin aika mahtavaa seurata sivusta miltä oma koira näytti työskennellessään ja vieläpä ihan ventovieraan ihmisen kanssa.
Ihan lopuksi edessä oli Kodan kannalta vaikein haaste, sillä keskelle lattiaa asetettiin ihana kuminen luu, jonka sisälle piilotettiin nameja. Ja kun se vain näkikin lelun niin se meni aivan sekaisin, kiskoi ja vinkui ja kuola vaan valui. Sitten tehtiinkin niin että istahdettiin aloillemme ihan ensin vain rauhoittumaan. Tiina neuvoi rauhoittamaan Kodan makuuasentoon ja mielellään lonkkamakuuseen, että se saisi olla mahdollisimman rentona. Siinä menikin tovi, mutta kun mielentila alkoi olla jo oikeanlainen niin lähdettiin uuteen yritykseen lelua kohti. Tiina kokeili taas ensin, pienentäen ympyrää lelun ympärillä koko ajan kunnes antoi Kodalle luvan ("saa ottaa") mennä lelun luokse. Sen jälkeen tein sen vielä itse ja herranjestas sitä on vaikea pysytellä suorassa kun yrittää seurata sivulla kulkevaa koiraa, Tiina joutui koko ajan huomauttamaan asennostani. En edes itse tajunnut miten vinossa olin koko tän ajan kävellyt, kun kaikki energia ja keskittyminen menee aina vaan koiraan, vaikkei sitä itseäänkään saisi unohtaa.
Oli kyllä hyödyllinen ja tarpeellinen tuo tunti ja sain heti pari ahaa-elämystä! Nyt vain pitäisi käydä oma naksutin vielä hankkimassa koska sen kanssa haluan kokeilla tota hommaa jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti