Muille oli tosiaan tehty 30 metrinen jälki ja meille 50 metrinen. Koda oli iloinen ja rauhallinen oma itsensä ja moikkasi paikalla olleen yleisönsä sillä aikaa kun sorkkaa vietiin paikalleen. Lähtöpaikkaa Koda tutki kiinnostuneena ja rauhallisena, haisteli tarkasti ja kaivoi maata vähäsen. Sitten lähdettiinkin suoraan sinne minne pitikin! Se ihmetteli perässään laahaavaa mejäliinaa jonkin verran ja vähän säikähtikin sitä kun se kietoutui pienen puun ympäri. Koda kuitenkin palautuu tällaisista tilanteista hetkessä ja keskittyminen oli taas täydet 100 ja meno jatkui. Se teki tarkkaa hyvää työtä, eteni rauhallisella tahdilla mutta eteni oikeaan suuntaan kuitenkin, häntä iloisesti ylhäällä heiluen.
Sitten tultiin mäen päälle missä minä tipahdin kartalta kokonaan, en nähnyt seuraavaa merkkiä ollenkaan ja jouduin huhuilemaan taakse oppaalle että oltiinko menossa oikeaan suuntaan. Meidän ei siis ollut tarkoitus tehdä piilomerkkejä, mutta juuri tämä merkki oli ikävästi puun takana enkä todellakaan tiennyt minne mennä. Siinä tulikin sitten hyvä esimerkki siitä, miten mejäliina toimii kuin sähkölinja; jos minä epäröin niin alkaa epäröidä koirakin. Musta kyllä tuntuu että Koda oli kartalla koko ajan, mutta ei uskaltanut lähteä eteenpäin kun olin itse niin epävarma. Tästäkin sitten selvittiin kun vihdoinkin näin kyseisen merkin ja loppu menikin lähes luotisuoraa kaadolle. Näin itse sorkan jo jonkin matkan päästä ja pysähdyin sen viereen odottamaan, sillä Koda käveli suoraan sen ohitse. Se pysähtyi parin metrin päähän, teki vielä pyöreähkön kaarroksen ja tuli kaadolle. Opettajamme mukaan Koda kyllä tiesi varmasti varsin hyvissä ajoissa missä sorkka tarkalleen oli, mutta koska sen haju oli sille vielä niin uusi ja outo asia se halusi tehdä vielä pienen lenkin varmistuakseen että juuri tätä me etsittiin. Se haisteli sorkan tarkkaan ja söi sen alla odottaneet nakit. Sorkka ei paikalla ollessaan sitä vielä kauheasti kiinnostanut, mutta kun se nostettiin ja alettiin sitä vähän liikutella niin sorkkahan oli maailman paras juttu ikinä! Sitä olisi ollut aivan ihana kaluta ja kantaa mukana. Kaikista kuudesta koirasta juuri Koda osoitti eniten kiinnostusta sorkkaa kohtaan ja päivän päätteeksi me saatiinkin kyseinen sorkka mukaan ja nyt se odotteleekin jo pakkasessa tulevia koitoksia varten.
 |
| Lähtöpaikalla. Tota liinankäsittelyä vois vielä treenata... |
 |
| Intoa se oli täynnä! |
 |
| Merkit oli tosiaan hukassa hetken aikaa. |
Opettajamme kommentit Kodan työskentelystä olivat kutakuinkin seuraavat:
Vahva maavainu. Tahti oli vielä hidas, mutta teki erittäin tarkkaa ja huolellista työtä. Lähtöpaikalla otti oman aikansa mutta tiesi sitten minne lähteä. Koda tiesi heti mikä oli homman nimi ja osaa keskittyä loistavasti, yleisökään ei häirinnyt yhtään ja muista koirista poiketen Koda ei pelkää metsää vaan on siellä kuin kotonaan. Nenä toimii ja jäljestäminen on sille helppoa. Paljon on potentiaalia ja mahdollisuuksia hyviin suorituksiin, tulevaisuudessa pitää vaan kiristää tahtia ja saada tempoa nopeammaksi ja lisää itseluottamusta ja varmuutta.
(Tämä itsevarmuus-kommentti koskee kyllä eniten minua, en vaan olisi uskonut miten paljon minä tuohon hommaan vaikutan! Olin vaan koko ajan ajatellut että koira se tässä homman tekee ja tulen vain itse perässä. Tuo otus kyllä tietää mitä se tekee, pitäisi vaan luottaa siihen että se voi hyvinkin olla kartalla vaikka minä en niitä merkkejä näkisikään.)
Jälki olisi kuulemma voinut olla lyhyempi, sen 30 metriä, mutta minusta tuo oli ihan hyvä. Muilla kuitenkin jälki oli tasaisella alustalla, meidän jälki vei mäkeä ylös joten varmasti tuulikin siinä vaiheessa teki pieniä tepposiaan välillä ja senkin takia aikaa vähän kului.
Tosi kiva ja opettavainen päivä siis, olen Kodan jäljestykseen hyvin tyytyväinen, mutta tuohon autossa odotteluun ja kärsivällisyyteen en todellakaan ole. Nyt käydään veriostoksilla ja odotellaan viikon päivät, ehkä kaksi, ja vedetään luultavasti kummallekin pojalle omat jäljet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti