tiistai 23. heinäkuuta 2013

Noutojuttuja.

Meillä on ollut muutamat ihan mahdottoman hyvät noutotreenit viime päivinä Kodan kanssa. Sen noutotyöskentely on parantunut ihan hurjasti ja todella lyhyessä ajassa! Muistan kun alotettiin tuo noutokurssi ja tuntui että kaikki oli ihan yhtä tyhjän kanssa, että muut eteni hyvää tahtia mutta me pysyttiin vain samalla tasolla ja että tuo noutaja ei ollut noutajaa koskaan nähnytkään. Omatoimisetkin treenit tuntui tosi väkinäisiltä eikä meillä kummallakaan ollut oikein hauskaa, sen takia pitkän aikaa oltiinkin treenaamatta koko juttua ja keskityttiin näyttelytreeneihin. Mutta nyt...!!!
Rupesin lisäämään vauhtia ja hauskuutta meidän noutoihin. Heittelin jonkun aikaa sille pelkästään palloa, jotta se tajuaisi että esineen noutaminen on oikeesti ihan hurjan kivaa! Ja niinhän se varsinkin pallon kanssa onkin, mutta sitä kautta saatiin intoa muihinkin tavaroihin. Joka treenien alussa leikitytän Kodaa ja heitän pari pitkää heittoa että se saa ensin kunnolla juosta. Puukapula on edelleen se millä me treenataan, mutta olen pitänyt Kodan intoa damiin yllä (nyt kun se vihdoinkin on löytynyt!) heittelemällä sitäkin 2-3 kertaa joka kerta. Koda on paljon innostuneempi puukapulan kanssa ja koska se sopii paremmin sen suuhun, se jaksaa sitä kantaa ja pitää suussakin kauemmin ja treenaaminen on siten helpompaa. Pitääkin vissiin jossain vaiheessa hankkia pienempi ja ohuempi dami..
Noutoinnon löydyttyähän meillä oli sitten sellainen ongelma, että oli paljon kivempi lähteä riepottelemaan damia/kapulaa kuin tuoda se takaisin. Joten Eevan vinkistä me treenattiinkin jonkun aikaa sellaisissa paikoissa (käytävillä, kujilla jne) joissa Koda ei voinut juosta sivuille vaan suoraan takaisin mun luokse. Kun se sujui, uskaltauduin taas pikkuhiljaa aukeille paikoille kokeilemaan. Sen lisäksi käytiin välillä heittelemässä kapulaa metsässä ja pellolla ja viime treeneissä olen käyttänyt myös tokon hyppyestettä, eli Koda saa hakea kapulan sen takaa hyppäämällä sinne ja takaisin. Tämä kaikki on tehnyt siitä sille vihdoinkin niin mielenkiintoista ja hauskaa, että uskaltaisin jopa väittää että meillä on pientä viilausta vaille valmis noutoliike!
Ajattelinkin että nyt kun tämä alkaa ihan tosissaan sujua, niin jos tästä lähtisi pikkuhiljaa työstämään mahdollisia NOME-hakuja. Ne on mullekin ihan uusi juttu, mutta sitäkin hauskempaa ja mielenkiintoisempaa on lähteä niitä kokeilemaan.

Onnellinen noutaja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti