Reissumiehet

Niinkuin juhannuksena on tapana, mekin käännettiin viikko sitten auton nokka kohti mökkiä. Se olikin erityisen jännää etenkin Kodalle, jolle mökkireissu oli ihan ensimmäinen.

Kyllä olikin pieni tolleri-poika maalaiselämästä aluksi ihan ihmeissään, onhan se tähän mennessä ollut vannoutunut citykoira. Se oli selvästi hämmentynyt paikasta, tilanteesta ja kaikesta siitä vapaudesta ja avarasta tilasta missä juosta. Ensimmäinen ilta menikin siinä, että opeteltiin mökin alueen rajat ja EI-sana oli useasti käytössä sillä kuoppien kaivaminen ja saunapuiden hakeminen liiteristä omin päin olisi ollut kovasti pojun mieleen. 

Ruuan ja lelujen lisäksi pakattiin pojille mukaan myös agility-välineet ja rakennettiinkin pihalle kunnon rata hauskanpitoa ja vapaa-ajan treenejä varten. Saatiinkin juuri sopivasti ennen juhannusta pujottelukepit ja pidempi putki pussin kera. 

Itselleni mökkireissun aikana  tavoitteena oli (rentoutumisen ohella) saada Koda uimaan. Tähän mennessä se on matalissa rannoissa kahlannut ihan mielellään, mutta stoppi on tullut välittömästi aina siihen paikkaan kun vesi yltää rintaan asti. Olin ollut 100% varma että Eetun perässä se menisi kuin vettä vaan (kun sen perässä Koda hyppäisi vaikka kaivoon), mutta ei; sinne se jäi rannalle kuin kala kuivalle maalle. Eikä tullut edes minun perässäni vaikka kuinka kutsuin ja houkuttelin kepin kanssa. Sitten teinkin aikamoisen virheen ja laitoin Kodan vähän väkisinkin uimaan laiturin päästä rantaan. Se meni pienoiseen paniikkiin ja räpiköi hädissään eikä se ollut oikein mukavan näköistä katseltavaa. Sen jälkeen Koda saikin pienen trauman eikä se uskaltanut tulla rantaan vähään aikaan. Se oli tietysti melko kurjaa, koska oli hirveän kuuma ja uiminen olisi tehnyt sille niin hyvää. Eetuahan ei jälleen kertaa saanut vedestä pois millään, se lähti taas uiskentelemaan kohti järven selkää ja sai ihan kunnolla huudella ja houkutella sitä kääntymään takaisin rantaan, huhhuh.

Eetu-murunen.

Pieni järvi, iso Eetu.

Ampu tulee!

Tynnyrisaunan avajaiset.

Sitten huomattiin, että Koda oli todella kiinnostunut veneestä eikä näyttänyt pelkäävän sitä yhtään. Vedettiinkin jätkälle liivit niskaan ja hihkaistiin sille "VENE" ja Koda juoksi ensimmäisenä rantaan, vaikka oli aiemmin pelännyt sitä ja laituria. Se hyppäsi ihan innoissaan veneeseen ja niin sitä sitten lähdettiin vesille. Eetu jätettiin tylysti mökkiin, koska se ei pysy sekuntiakaan paikallaan ja on aina hyppäämässä veneestä veteen ja se on todella rasittavaa. Mutta Koda oli veneessä ihan kuin kotonaan, istui rauhallisesti kokassa nenä pystyssä tuulessa ja silmät kiinni. Se nautti vesillä olosta niin selvästi! Käytiin Kodan kanssa veneilemässä kolmena iltana peräkkäin ja lähdettiin sitä kautta rakentamaan sen innostusta rantaan ja veteen uudestaan ja se toimi ihan selvästi! Kyllä se koko ajan on ollut vedestä kiinnostunut ja sillä oli veneillessä sellaisia pieniä hetkiä, että se ihan kuin olisi halunnut hypätä vesilinnun perään tai ihan muuten vain. Kun se oppi yhdistämään liivit veneeseen, se tuli ihan innoissaan taas rannalle ja ihan laiturin päähän ja pysyikin siellä hyvän tovin. Pikkuhiljaa se myös uskalsi mennä taas kastelemaan tassujaan.

Elämä on laiffii!

Viimeisenä iltana oli niin lämmintä ja Koda läähätti veneessäkin niin paljon, että oli pakko kokeilla sen uittamista veneestä käsin. Aluksi se taas pärski ja loiski ympäriinsä, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa rauhallinen tahti löytyä ja se lähti uimaan omatoimisesti kohti rantaa ja nousikin laiturin vierestä ylös. Ja mikä parasta; jäi sinne odottamaan että me päästiin rantaan eikä siis juossut häntä koipien välissä rannalta karkuun niinkuin oli ennen tehnyt! Sen jälkeen se saikin kauhean spurttikohtauksen ja virkistyi ihan silmissä, Eetukaan ei meinannut pysyä sen perässä! Pikku höntti, kun se vain itse tajuaisi että uiminen viilentää ja sen takia antaa niin hyvän olon.

Kuka vain väsyy kolmen tunnin kalareissulla.

Seuraavana aamuna ennen paluumatkaa käytin pojat taas uimassa. Koda ei vieläkään suostunut menemään itse veteen, mutta oli hirveän kiinnostunut kuitenkin taas. Päätin siis kokeilla vielä kerran ja laitoin sen taas laiturin päästä uimaan. Ja nyt ei tullut paniikkia eikä räpiköintä missään vaiheessa, vaan nyt se oli heti rauhallinen (ei pistänyt edes vastaan kun nostin sen veteen) ja ui rauhallisesti ja tyytyväisen ja itsevarman oloisesti rantaan ja jäi sinne! Kuulostaa pieneltä edistykseltä, mutta oikeasti se on tosi iso juttu että se ei enää juossut rannalta pakoon vaan jäi sinne eikä juossut minuakaan enää karkuun siinä pelossa että joutuu taas veteen. Joten en vielä heitä pyyhettä kehään. eiköhän se tästä lähde, pikkuhiljaa.;)

Paluumatkalla oli pikkuisen väsynyttä porukkaa.:)