TolloShow-14

No niin, nyt on nukuttu parin yön yli ja joskus se onkin ihan parasta. Onkin kyllä ollut tässä niin puhti pois, ettei olisi edes jaksanutkaan heti päivittää.

Suunnattiin siis sunnuntaina Riihimäelle kauan odotettuun TollerShowhun. Meidän piti myös viime vuonna osallistua, mutta karmean flunssan takia se jäi väliin, joten tätä kertaa oltiin kovasti odotettu. Sää onneksi suosi, pieni lyhyt sadekuuro saatiin keskipäivästä niskaan mutta muuten aurinko jaksoi paistaa tummien pilvien lomasta läpi.

Leiriydyttiin yhdessä siis Jekun poppoon kanssa ja olivathan tottakai myös Luga ja Neve paikalla telttavahteina.

On noi Zupreme-veikat niin samasta puusta että apua, edes minä en kaukaa katsottuna erottanut kumpi oikein oli kumpi. Vaikka jätkät olisivat voineet toki vielä osallistua nuorten luokkaan, oltiin Jennan kanssa päätetty laittaa ne kuitenkin avoimeen sen sijaan. Nuoria uroksia olisi ollut vain kaksi, mutta oli kiva kokeilla isojen puolella jo kuitenkin. Avoimessa luokassa piti alunperin olla 21 urosta, mutta pari poisjääntiä oli. Kodalla ja Jekulla oli kehässä pientä isottelua keskenään, mutta aisoissa onneksi pysyttiin kaikki. 

Fiksu ja filmaattinen.

Tuomarina oli Dinanda Mensink Hollannista. Oli kyllä todella mukava tuomari, oli puhelias esittäjänkin kanssa ja käytti kunnolla aikaa jokaisen koiran kanssa. Hän kävi itse korjaamassa Kodan asentoa yhdessä vaiheessa, ja hetken arvioituaan pyysi meitä vaihtamaan paikkaa, sillä Koda seisoi etuosa montussa. Mietinkin siinä että olipas mun suoraselkäisestä koirasta tullut yhtäkkiä kumman takakorkea, mutta siinähän se syy oli..:) Koda taisi tykästyä tuomariin myös, sillä tällä oli mukanaan ihana vinkulelu jota käytti koiran ilmeen katsomiseen ja vinkuäänen kuultuaan Kodahan ei muuta tehnyt kuin jähmettyi ja tuijotti loppuajan suoraan tuomarintelttaan lelun toivossa. Hönö.

Ainoa vaan, että tuomari unohti kokonaan liikuttaa Kodan! Muiden kohdalla hän oli koiran tunnustelun jälkeen juoksuttanut edestakaisin, mutta Kodan kohdalla tuomari siirtyi saman tien pöydän taakse arvostelemaan. Katselin ihmeissäni ympärilleni ja olin koko ajan valmiina liikkeellelähtöön, mutta sitä ei tullut. 

"Nice type, almost two years. Masculine head with nice wedge shaped head. Good earset, eye shape and color. Strong muzzle. Typical tail. Nice angulations front and rear. Nice strong bone and feet. Nice coat quality. Sound and happy mover.

--> AVO ERI

Hyvät liikkeet siis oli, vaikkei edes liikuttu haha.:D Mikäs siinä, näinkin voi näköjään kehässä käydä! Sen lisäksi saatiin vielä keltainen lappu, joka oikeutti osallistumaan Paras pää ja ilme-kilpailuun. (Jekku pääsi parhaat liikkeet-kisaan) Oli kyllä mieluinen yllätys ja lisä! Tai niinhän sitä luuli.. Mutta sekä Jekkuli että Koda saivat siis ERIt, tuntui kyllä hyvältä ja hirmu tyytyväisiä oltiin veikkoihin! ERI putki siis piti, jes! :)

Sijoitusta ei kilpailuluokassa enää tullut mutta se ei tullut yllätyksenä, oli vaan vähän outoa että meidät jätettiin sinne kehään roikkumaan ilman mitään sen kummempia sanomisia. Että kiitos käynnistä ja morjens. Nojaa. Oli muuten eka kerta kun Koda ei sijoittunut kilpailuluokassa. Mutta se ei mammaa haitannut, hirmu tyytyväinen olin pikkujätkän AVO-luokan korkkaukseen, nuorimmasta päästä siellä kuitenkin varmaan oltiin.

Sen jälkeen siinä sitten odoteltiinkin. Ja odotettiin. Kehät olivat todella paljon myöhässä vaikka niitä kolme olikin. Päästiin onneksi kuluttumaan aikaa lasi- ja metsästysmuseoon. Meidänhän piti tosiaan jäädä odottelemaan noita paras pää ja liikkeet-kisoja, sekä parikisaa johon oltiin veljekset ilmoitettu. Mutta siitä ei valitettavasti tullutkaan yhtään mitään, ja se jäi kyllä harmittamaan meitä kaikkia ihan vietävästi. Kun juuri tuohon parikisaan me kaikista eniten yhdessä Jekun kanssa haluttiin ja se oli meidän pääkisa tuolla Showssa ja oikeastaan juuri sen takia Jekun poppoo sinne ilmoittautuikin ja Ylivieskasta asti tänne ajeli. 

Vielä kesäkuussa kun treenattiin poikien esittämistä niin kaikki meni hyvin, jätkät sietivät toisiaan todella hyvin eikä ollut mitään ongelmaa istua peput vastakkain. Mutta lapsukaiset kasvaa ja veljistä oli parissa kuukaudessa tullut isoja poikia; enää ei voitu sietää toisen lähellä oloa. Kyllä me Sannan kanssa treenattiin ja yritettiin siedätyshoidattaa jätkiä sietämään toisiaan ihan loppuun asti, mutta ei siitä enää mitään tullut. Koirilla ei ollut kivaa keskenään ja sen kyllä näki, eikä loppujen lopuksi haluttu hirttää niitä remmeihinsä ja pakottaa niitä esiintymään yhdessä, sillä kehässä pitäisi koirallakin olla kivaa. Käytiin siis kuitenkin parikisa-kehän laidalta saataisko esittää pojat kahden ihmisen voimin koska meillä oli ainoa uros/uros pari. Parikisan tuomarille asia olisi ollut ok,häntä ei haitannut. Muut parit protestoivat ja meitä kohdeltiin muutenkin melko tylysti joten annettiin sitten olla. Ihimset, on ne vaan niin ihania otuksia.

Kyllä jäi nelko kitkerä maku suuhun, kun juuri tuohon me haluttiin enemmän kuin yksilökehään. Haluttiin tehdä jotain epävirallista ja leikkimielistä mutta ei. Pitäisi nyt osata päättää, että onko kyseessä todella kahden mahdollisimman samannäköisen koiran esittäminen, vai vain kahden koiran rinnakkain juoksuttaminen. Varsinkin jäi ketuttamaan, kun näki Sannan ja Jennan pettyneet kasvot kun tähän me kaikki haluttiin pojat viedä. Noh, tää on niin tätä.

Odoteltiin lähes neljä tuntia paras pää ja liikkeet-kisaa. Mutta turhaa oli sekin, samat vanhat naamat siellä pokkasivat molemmista palkinnot. On kyllä oikeesti melko surullista, jos ei rodusta muka löydy toista parempaa koiraa millään osa-alueella. Lisäksi jäi harmittamaan monen sellaisenkoirakon puolesta, jotka olivat tulleet paikalle kaukaa, ja joutuivat pienen kehäpyörähdyksen takia jäämään odottelemaan noin kauaksi aikaa ja joutuivat silti ajamaan vielä takaisin. Tuntuisi jotenkin kohtuulliselta, kun osaanottajia molempiin luokkiin kuitenkin oli paljon, niin että edes sijoitettaisiin 3-4 parasta, eikä vain sitä yhtä ja ainoaa paristakymmenestä koirasta. 

Joten itselleni ei jäänyt ihan maailman kivoin fiilis tästä TolloShowsta, mutta nytpä on sekin nähty ja koettu. Koirat olivat kyllä toinen toistaan hienompia, tän rodun rikkaus on juurikin se miten erinäkösiä ne voikaan olla, on tolloa kyllä ihan joka lähtöön! Parasta oli silti mielestäni ehdottomasti pentukehä; kuinka hyvälle tuulelle voikaan pienistä punaisista nuttuturkeista tullakaan! Päivän riemukkain tapaus oli ehdottomasti uusvanha tuttumme 5-kuinen Riemu, (Hillitön Tulenloiste) jota vihdoinkin päästiin näkemään livenä. Sovittiinkin siinä Riemun perheen kanssa, että koitetaan nyt vihdoinkin tollotreffata paremmalla ajalla.:) Eikä muuten auttanut tätä palavaa pentukuumetta tuo ollenkaan..!

Syyskuussa kehäkettuilaan vielä, mutta sitten jäädään pitkälle näyttelytauolle koska mulle nää alkaa jo riittämään. Tarkoituksena on muutenkin keskittyä nyt jatkossa ihan rauhassa lajitreenaamiseen, että ensi vuoden puolella voidaan sitten korkata toko- ja rallytokokokeet vihdoin ja viimein. 

Hieno pikkujätkä.