Meillä uidaan!

Jiihaaa, nyt on meilläkin vesipento syntynyt! VIHDOIN JA VIIMEIN!!
Meidän blogia pidemmän aikaa seuranneet varmasti hyvin tietävät, että tällä meidän noutajalla on ollut aikamoisia vaikeuksia käynnistää tuota perämoottoria, mitä uimiseen siis tulee. Jos noutaminen, jäljestäminen ja riistainto on sieltä selkäytimestä tulleet, niin uiminen on ollut sitten ihan kaikkea muuta..
Kodaa on siis kyllä vesi sinänsä aina kiinnostanut; sade ei tunnu missään, lätäköt ja purot on ihania sekä matalat rannat on jees, mutta sitten tossa varsinaisessa uimisessa sillä on ollut jotain kammoja. Ei sille koskaan pienenä edes ole (ainakaan tietääkseni) mitään pelottavaa edes sattunut, mutta aina sitä on vaan toi uiminen jännittänyt. Aina on lähtenyt veteen ja kahlannut, mutta stoppi ja sen jälkeen pelko on hiipinyt puseroon kun olisi pitänyt uimaan lähteä. Juuri se hetki kun tassut ei enää yllä pohjaan on ollut aina se ratkaiseva juttu jolloin se paniikki siellä vedessä tulee.
Viime kesänä uimisesta ei ollut puhettakaan ja pitkin talvea käytiin Hyvinkään koirauimalassa hakemassa sitä uimaintoa ja varmuutta, mutta ei napannut.

Nyt sitten tällä viikolla on yhtäkkiä jotain tapahtunut! Ollaan nyt tosiaan vain pari kertaa käyty Hennan ja Didin kanssa uimassa ja vain tämän parin kerran jälkeen edistys on ollut hurjaa! Ei enää edes samaksi koiraksi tunnista.:)
Tiistaina käytiin kokeilemassa kyseistä uimapaikkaa ekan kerran, ja alku oli kaikkea muuta kuin helppo. Koda lähti taas aluksi iloisena veteen, ja sitten tuli paniikkinappula ja hirveä kiskominen pois. Yritin sen siinä matalassa rannassa pitää, ihan vain että se olisi vedessä tassut tukevasti vielä pohjalla. Mutta joku hätä sille taas tuli ja se pääsikin minulta karkuun ja lähti pinkomaan kohti autotietä minkä vaan kintuistaan pääsi. Kyllä oli iso hätä itsellään siinä, mutta kesken matkan oli poju ilmeisesti sen verran rauhoittunut ja tullut katumapäälle että jolkotteli luojankiitos takaisin! Kyllä meitä molempia hermostutti tämän tapahtuneen jälkeen, mutta päätin että ei me tätä kertaa voida näin ikävästi päättää, että kokeillaan vielä kerran. Ja kyllä kannatti! Jokin nimittäin sanoi KLIK punaturkin päässä. Se rauhoittui, rentoutui ja alkoi ihan leikkimään vedessä Didin kanssa. Ihan ensimmäistä kertaa se jopa nouti palloa vedestä! Se ei siis koskaan aiemmin ole pystynyt rentoutumaan vedessä edes sen vertaa että olisi halunnut palloa sieltä hakea. Ja pallo on sentään se maailman paras asia! Mutta nyt sitä haettiin ja kisattiin Didin kanssa ja ihan hurjana tungettiin päätä sukelluksiin veden alle pallon perään, kun se ei meinannut aluksi pintaan tulla. Koda edelleen pysytteli sen verran matalalla, että tassut ylsivät pohjaan, mutta en sitä lähtenyt enää syvemmälle pakottamaankaan, pääasia oli että sillä olisi vedessä kivaa. Muutaman kerran se silti humpsahti sen verran syvälle että joutui ottamaan muutaman uimapotkunkin, mutta ei näyttänyt olevan moksiskaan. Päätettiin siis jättää tämä uimakerta siihen, että sille jäisi mahdollisimman hyvä ja rento olo vedessä.

Aluksi meno oli tosiaan tätä että äkkiä pois täältä!

Sitten kävi KLIK ja alkoikin olla kivaa!

Siellä ollaan jo kunnolla pulikoimassa.

Eilen suunnattiin sitten samaan paikkaan uudestaan uimaan. Pieni alkujännitys Kodalle iski pintaan taas, mutta ei se ollut mitään verrattuna edelliseen kertaan. Tämä meni ohi jo viidessä minuutissa, ja sitten jätkä rauhoittui ja oli niin rento ja rauhallinen rannalla.:') Nyt mentiin kohtaan jossa tuli jo muutaman askeleen jälkeen syvää, eli koirien oli pakko ihan uida kahlailun sijaan.
Heitin pallon ja Koda lähti perään. Se pysähtyi juuri siihen kohtaan, missä oli tehtävä "hyppy tuntemattomaan". Poju katseli palloa ja mietti hetken. Ja PLUMPSIS. Sinne se meni!! Ja tämän ahaa-elämyksen jälkeen se meni uudestaan. Ja uudestaan. Ja aina vaan uudestaan! Toi palloa ja tahtoi vain lisää. Menin ihan sanattomaksi ja jopa liikutuin siinä kun en ollut uskoa silmiäni. Hennaltakin piti kysyä että onhan tuo varmasti meidän Koda!

Entinen vesipelkoinen, nykyinen vesipeto!

Uskalsin sen vihdoin ja viimein päästää tuosta pitkästä remmistäkin irti ja antaa mennä vaan, kun nyt ei ollut paniikkia että se sille tielle karkaisi uudestaan. Uitettiin lapsosia vajaa tunti ja päätettiin, että lopetetaan tähän kun Kodalla on noin kivaa, niin sille jää sitä intoa tulla taas uudestaan ja jos se siitä muistaisi kuinka kivaa tää homma olikaan, haluttiin välttää liikaa väsymistä myös.
Mutta siis, ihan mieletöntä! Voisi tässä melkein todeta, että pieni askel ihmiskunnalle, mutta ISO askel Kodalle! Ei meidän maailma nyt siihen olisi kaatunut jos poju ei olisi alkanut uida, mutta kyllä se silti olisi jäänyt harmittamaan. Kun kyllähän toi uiminen on niin iso osa noutajan elämää, olisi siinä ehkä vähän tuntunut kuin olisi ollut joku puuttuva palanen meillä. Kun ilman tuota uimaintoa ei ole edes voinut haaveilla esimerkiksi taippareista tai vesinouto treeneistä muutenkaan, mutta tätä menoa pikkuhiljaa ehkä sittenkin voi..! Ainakin vihdoinkin näyttää siltä että tuolle meidän lokille voi sittenkin löytyä vielä käyttöä.:D Mutta ei mennä asioiden edelle vielä, varmistetaan ja innostetaan tätä nyt entisestään! Tuo alkujännitys on kitkettävä kokonaan pois, että voidaan vaan samantien päästä hauskanpitoon tuolla vedessä. Kaikista asioista mitä ollaan tänä kesänä tehty ja saatu aikaan, niin kyllä juurikin tämä, niinkin arkinen asia kuin uiminen, on se meidän suurin saavutus! Muistan kyllä Eevan kertoneen, että Jedikin innostui uimisesta kunnolla vasta toisena kesänään, mutta silti! Näytti tää homma nimittäin välillä niin vaikeelta että huhhuh! Töitä on tehty mutta nyt alkais pikkuhiljaa näyttää siltä miltä pitääkin.:) Oikea työvoitto on nyt tämä ja nyt nautitaan, onhan tässä vielä kesää ja uimakelejä jäljellä.

Tänään ollaankin vietetty välipäivää uimisesta, kun pikkuisen on ukkonen paukannut, mutta varmasti hyvää tekee pieni tauko muutenkin, ei ole pojun lihakset tuohon liikuntaan vielä varmasti ihan kunnolla tottuneet. Mutta huomenna sään salliessa suunnataan veden äärelle taas!

 

Hennalle iso kiitos kuvista ja videosta!