maanantai 5. elokuuta 2013

Muuttohommia

Oltiin viikonloppuna Jyväskylässä muuttamassa mun tavaroita uuteen kämppään, muutettiin niinkin kauas kuin saman talon saman kerroksen vastapäiseen kämppään. Nyt on Kodalla vaan enemmän tilaa terrorisoida.:) Ei ollakaan koko kesänä käyty Jyväskylässä ollenkaan ja naapureita tuli portaikossa vastaan ja heti kyselivät miksei meitä ole näkynyt ja että missä Koda on, kaikki haluis jo päästä näkemään miten iso poju pennusta on kasvanut tässä välissä. No ei tässä enää pitkä aika olekaan kun koulu alkaa taas ja Kodan kanssa Jyväskylään palataan.
Muuttohommien ollessa käynnissä Koda oli serkkujeni luona Karstulassa hoidossa. Siellä poju ottikin oikein kunnia-asiakseen serkkuni 2kk tyttövauvan vahtimisen ja hoivaamisen; lenkeillä kulki visusti lastenvaunujen vierellä katse tiukasti vauvassa ja aina kun oli mahdollisuus niin oltiin pikkuisen korvia ja päälakea nuolemassa, melkein tunki itsensä ammeeseenkin vauvan kanssa kylpemään. Parin vuoden päästä tuossa mahtaakin olla aikamoinen parivaljakko.:)

Yritettiin kovasti myös saada tuota noutajan sisäistä vesipetoa heräämään, kun Koda ei vieläkään ui. Viikonloppu oli todella kuuma ja serkuilla on ihana ja matala ranta talonsa vieressä ja sinnehän siis yritettiin koiraa kovasti saada. Heiteltiin aluksi palloa ihan vain suihkulähteeseen ja kun se alkoi sujua niin siirryttiin rantaan. Ja kyllä se sinne aika vauhdilla muutaman kerran menikin, mutta aina vain siihen asti että rintamus kastui. Joku näkymätön raja sillä siis vedessä vielä on, se kyllä nauttii siitä aina siihen asti kun sen jalat vielä yltävät pohjaan. Serkkukin siinä totesi että onneksi ei harrasteta metsästystä, jäisi sorsapaisti noutamatta ja saamatta. En ole kuitenkaan ihan vielä valmis heittämään pyyhettä kehään, kuulemma Kodan sisaruksetkaan eivät vielä pahemmin ui ja Eeva kertoi että Jedikään ei vielä ekana kesänään kovin innokas uimari ollut.


Metsässä oltiin myös paljon ja siellähän Koda on ihan kotonaan.  Se ei näytä pelkäävän siellä yhtään mitään, on vikkelä ja ketterä kuin kettu ja vaikka nenään tulisi jännäkin haju niin silti pysyy hienosti kuulolla ja lähellä. On se kyllä niin mielettömän kaunis koira, ei voi muuta sanoa. Ja niin helppo matkalainen ja hoidokki missä tahansa sitten liikutaankin.







Samaisen viikonlopun aikana Kodan Jedi-iskästä muuten tuli FI JVA eli Suomen jälkivalio, hirmuisesti onnea Jedille ja Eevalle! Ihan huippu juttu! Saas nähdä tuleeko poika vielä joskus isänsä tassunjäljissä, sillä jos jossain lajissa joskus kilpaillaan tai kokeisiin mennään niin se on just nimenomaan MEJÄ.:)
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti