tiistai 18. kesäkuuta 2019

Putki päällä

Kesä on jo hyvällä mallilla ja tällä viikolla juhlitaankin jo juhannusta! Perinteen mukaisesti suunnataan taas lauman kera mökille ja onkin luvattu historiallisen hyvää ja lämmintä keliä.:)
Sitä ennen kuitenkin kerrataanpas mennyttä kevättä vielä nopeasti.

Cooper tosiaan avasi vihdoin ja viimein sertitilinsä Jämsässä ja näyttelyitä jatkettiin pitkin kevättä, eikä ollenkaan huonosti.:) Viikko Jämsän jälkeen suunnattiin Sipoon ryhmikseen, lähestulkoon kotinäyttelyyn, kun matkaa oli hurjat 20min. Tollereita taisi olla hurjat kahdeksan kappaletta ja tuomarina meille täysin uusi tuttavuus Erja Nummi. Olin lukenut että on tiukka ja tarkka täti, mutta minulle jäi hänestä hauska ja humoristinen kuva. Näyttely oli ampumaradalla, jossa alettiin päivän mittaan ammuskella. Säikkyjä koiraparkoja siis riitti, Coops sen sijaan alkoi käydä niistä kierroksilla enkä meinannut saada sitä kontaktiin ja seisomaan ennen kehää ollenkaan. Oltiin odoteltu kehää muutenkin kuumassa säässä jo pari tuntia ja oli todella turhauttavaa ja ihan tollerien alkuun asti mietin, että kannattaako sen kanssa mennä kehään ollenkaan.
Ihan omaan vuoroon asti emmin, mutta mentiin kuitenkin. Avouroksia oli kaksi ja Coops ensimmäisenä. Kuin taikaiskusta kontakti löytyi heti kehässä, ja Coops unohti paukkeet saman tien kun työmoodi löytyi, herkut maistuivat ja maltettiin taas seistä. Kuulin suurimman osan arvostelusta ja se kuulosti todella hyvältä. Tuomari kuitenkin kääntyi tuomarinpöydästä vielä meitä päin ja mietti kovaan ääneen, että mitä ihmettä hänen pitäisi tuolle koiralle antaa arvosanaksi. Olin siinä kohtaa suu auki että apua miten niin, sitten tuomari kertoi että Cooperilla on aivan upea runko mutta tuo sen pää.. kallo oli hänen makuunsa liian pyöreä ja liian vahva otsapenger. Taisin siinä sitten vähän hämmentyneenä sanoa että "no mutta onneksi se on kuitenkin todella söpö!" Siinä sitten tuomari sekä kehäsihteerit nauroivat kovaan ääneen, jonka jälkeen tuomari totesi että "no annetaan sille erinomainen!" Tämän jälkeen kuitenkaan en siis jäänyt odottelemaan mitään eriä kummempaa, kun siltähän se kuulosti. Toinen avouros sai EH:n, joten Coops luonnollisesti voitti luokkansa. Siinä sitten tuomari mietti vielä mitä tekisi ja yllätys oli melkoinen, kun hän totesikin että "Minun ei pitäisi oikeasti edes antaa SA:ta tuon pään mallin takia, mutta annanpa nyt kuitenkin!" Johan alkoi naurattaa itseäänkin siinä kohtaa ja tuomari vielä siinä toistamiseen kehui Cooperin runkoa, oli kuulemma oikea Mr.Finlandin runko.;)
Käyttöuros sai myös SA:n ja PU-kehässä tuomari mietti pitkään, laittaen kuitenkin käyttöuroksen ykköseksi ja tuomari jopa harmitteli kun ei voinut molemmille koiria sertiä antaa. Kyllä se sinivalkoinen olisi kieltämättä kelvannut, mutta sen perusteella kun ei meinannut ensin edes eriä antaa, niin tämä oli kyllä sellainen oikein hyvänmielen varaserti!

"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Tasapainoisesti rakentunut. Voimakaspiirteinen pää, jossa voimakas otsapenger ja kaareva kallo. Hyvä kuonon vahvuus. Hyvä selkä, lanne ja lantio. Riittävä eturinta, sopiva rungon vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset, hyvä raajaluusto. Tyypilliset liikkeet. Oikealaatuinen karvapeite."
AVO ERI1 SA PU2 VASERT

Viikkoa myöhemmin elettiin hurjaa MM-lätkä huumaa ja sen lisäksi suunnattiin Cooperin kanssa kohti Kemiönsaaren ryhmistä. Olin ilmoittanut Coopsin sinne isolla riskillä, tuomarina kun oli hyvin tiukaksi todettu Leni Finne. Jotenkin minulla oli vain sellaiset vibat, että Coops voisi hänelle upota ihan hyvin, kun on aiemminkin jalkavista ja timmeistä tolloista tykännyt. Meillä oli kahden tunnin ajomatka suuntaansa ja aamu valkeni hyvin sateisena, Turun motaria kaatosateessa ajellessa manasin monta kertaa että eihän tässä ole mitään järkeä. Näyttelypaikallakin satoi lähes kaatamalla, sitten sade loppui hetkeksi, tuli uusi kuuro, sade loppui, alkoi uusi kuuro... tätä vaan jatkui, joten odoteltiin autossa jonkin aikaa kehien alkua. No, sitten kun päätin roudata kamat vihdoin ulos kehän laidalle niin totta kai piti häkki ja koira suojata kaikin tavoin, mitäs väliä sitä itellään oli.:D
Tollereita oli neljä kappaletta, kolme urosta ja yksi narttu. Olin jo siinäkin kohtaa että taas tätä meidän tuuria haha! Tuomari olikin sateisesta kelistä huolimatta oikein hyvällä tuulella ja totesikin tollereiden alkaessa (alkoi nimittäin juuri paistaa aurinko pilvien välistä hetkellisesti) että nyt hän kyllä ottaa sadetakin pois, vaikka varmasti sen jälkeen alkaa vaan sataa uudestaan.:D Oikein nätti nuori uros sai SA:n ja sitten avopojat joita oli kaksi. Kylläpäs jännitti, kun Finne niin tiukaksi tiedetään. Toisaalta ajattelin että jos hänellä pärjätään, niin sitä mielipidettä arvostan pitkälle! Coops tervehti tuomaria hyppimällä syliin ja pussaamalla, johon tuomari totesi että "no hyvä on,moikataan sitten oikein kunnolla!" Coops olisi halunnut lisää rapsuja, mutta sitten tuomari totesi että "ei ei nyt on tervehditty, nyt ryhdytään hommiin ja käyttäydytään!" Ja malttoihan herra sitten seistäkin ja juoksi ja esiintyi muutenkin kivasti ja energisesti. Kuulin taas osan arvostelusta ja kivaa kuultavaa se olikin.:) Erinomainen sitten saatiin ja toisen avouroksen saadessa EH:n, voitettiin luokka ja saatiin vielä SA perään. PU-kehässä mentiin luonnollisesti nuortenluokan uroksen taakse ja tässä järjestyksessä tuomari meitä sitten juoksuttikin. Kerkesin jo vähän huokaista pettymyksestä, kun paikkoja ei vaihdettu. Jäin kuitenkin palkkaamaan Cooperia, kun yhtäkkiä toisen uroksen omistaja vinkkasi että "hei menkäähän eteen, te olitte ykkösiä!" Ja minä näytin varmaan siltä kuin en olisi kehässä koskaan ollutkaan, kun olin niin pöllämystynyt.:D Mutta kyllä se tuomari meitä siitä sitten viittilöi eteen ja wohooo!! Sehän tiesi kuin tiesikin Cooperin toista sertiä! Voi mikä murunen.<3 Narttu sai sileän erin, joten se tiesi Cooperille myös automaattisesti roppia! Oli mun ilme varmasti näkemisen arvoinen, niin harvinaista herkkua meille ja vielä tosiaan arvostamaltani tuomarilta, wau!


Sipoon tavoin kun yksin oltiin liikenteessä, niin harmillisesti ei tältäkään reissulta yhtään kehäkuvaa muistoksi jäänyt vaikka silloin jos koskaan olis ollut tarvetta! Ilmakin oli niin sateinen, että piti posetuskuvatkin ottaa myöhemmin.

"Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Erinomainen sukupuolileima. Oikeanmallinen pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat, kaula ja ylälinja. Hieman niukka eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Oikea askelpituus."
AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP



Hymyilytti jälkikäteen tuo "oikeanmallinen pää" kun viikkoa aiemmin toinen tuomari sitä niin inhosi.:D Mutta siitäkin näkee että on tämä niin tuomarilaji ja niin makuasia! Ryppeihin jäätiin totta kai, mutta läpijuoksuksi se meni, tuomarikin tosin oli ryhmissä eri. Silti oli kiva kokemus ja hienosti Coops jatkoi pitkän päivän, reipas reissumies.:)

Jatkettiin autossa istumista ja kehäkettuilua heti sunnuntaina, kun suunnattiin vuorostaan ihan toiseen ilmansuuntaan kohti Haminan NORD-näyttelyä. Tuomarina oli toistamiseen muutaman viikon sisään Jaana Hartus. Oltaisiin siis häneltäkin saatu toinen serti vielä ottaa, jos tilaisuus olisi tullut. Eipä ollut Haminassakaan tungosta, vain kymmenen tolleria joista kaksi vielä pentuja. Keli oli aivan erilainen kuin lauantaina, aurinko paistoi siniseltä taivaalta eikä tarvinnut kastua toista päivää putkeen.:D Kun meillä se serti Hartukselta jo oli, niin ei mitään kauheita paineita ollut. Avoluokassa oli kolme urosta, joista linjastaan ehkä hieman poiketen matalampi ja rotevampi uros vei tällä kertaa voiton, Coopsin ollen noista kolmesta selvästi jalkavin ja sporttisin. Linja piti sen verran kuitenkin, että Coops sijoittui luokassa toiseksi ja sai myös SA:n. PU-kehässä oli lopulta kolme urosta, Cooperin kiriessä PU2-sijalle saaden vaaleat varahärpäkkeet mukaanviemisiksi.:) Pakkohan se oli olla tyytyväinen, kun oli peräti neljän SA:n putki päällä (meille harvinaista herkkua, sen takia niitä kai arvostaa ihan eri lailla) ja kuitenkin kaksi PU1 sekä kaksi PU2 sijaa.:)

(c) Jarno Niemi



Haminasta saatiin kuviakin, varsinkin noista Coopsin upeista liikkeistä.:) Kiitos Hanna ja Jarno! Oli kyllä varsin huima ero tuossa Cooperin arvostelussa, jonka poju tällä kertaa sai Hartukselta. Aikaa välissä vain muutama viikko, mutta arvostelussa mainittu aivan eri asioita, ihan kuin olisi toisen koiran arvostelua lukenut. Mutta niin kai tämä joskus sitten vain menee. Pisti silti silmään itselläni ja monella muulla.

"Jäntevä, mittasuhteiltaan ja raajakorkeudeltaan oikea, nuorehko uros. Runko voisi olla vieläkin täyteläisempi ja eturinta merkitympi. Kaunis ryhti. Voimakas pää, jossa reilu stoppi. Kuonon tyvi voisi olla täyteläisempi. Liikkeessä rodulle tyypillinen keveys."
AVO ERI2 SA PU2 VASERT & NORD-VASERT


Eipä kyllä silti voinut tuosta viikonlopun saldosta valittaa, tietysti vielä Leijonat kruunasi koko viikonlopun toisaalla joten ikimuistoiset päivät nuo olivat! Muualtakin kuului hienoja uutisia; Cooperin Lotta-sisko (Hedera's Forever In Love) suoritti samaisena lauantaina Valkeakoskella MH-luonnekuvauksen hyväksytysti! Sen jälkeen Lotta kehäkettuili Keuruulla meidän ollessa samaan aikaan Haminassa, ja neitokainen olikin koko rotunsa kauneinen! Aika huikea edustus murusilla siis, kun sekä sisko että veli olivat viikonlopun roppeja. Olen niin onnellinen ja ylpeä.<3 

Roppiveli ja sen roppisisko! <3
No, tuon upean SA-putken jälkeen jatkettiin kehäkettuilua vielä parin näyttelyn verran ja meillä alkoikin erilainen putki. Meistä tuli hetkessä ropista floppi, kun Vantaalla PK-näyttelyssä Cooper vetäisi upealla esiintymisellä ja turkilla tylysti EH:n Tarja Hovilalta. No, hänen linjaansa en tollereissa ole alunperinkään koskaan ymmärtänyt. Hänet tuntien ei luultavasti pitänyt Cooperin päästä (ei aikoinaan pitänyt Kodankaan) ja kuulin kuinka liikkeistä löysi moitittavaa. Tuota arvostelua en edes hakenut. Silti oli mukavaa, kun kaverini Johannan Lara-bortsu (Cooperin yksi rakkaimmista tyttökavereista) oli hienosti ROP! :) Onnea vielä tätäkin kautta!

EH:n koirahan tämä on, eikö?
EH-putki jatkui heti pari päivää myöhemmin, kun suunnattiin Johannan ja Laran kanssa Iitin ryhmikseen. Tuomarina siellä taas uusi tuttavuus, Hilkka Salohalla. Olin hänestä kuullut että on koosta tarkka (olisi pitänyt ottaa tämä huomioon...) sekä purennasta. Sielläkin olisi ollut se viimeisen sertin mahdollisuus niin hyvä, mutta ehei. Tästä reissusta jäi kyllä paska maku suuhun. Tuomari oli ahkera koiria mittailemaan, ja tollereiden avoluokassa olikin sitten ihan ääripäät kuten tuomarikin sen sanoi ja kaivoi heti mittatikun esiin taas; oli nimittäin Coopsia vastassa matalajalkaisin ja pienin uros mitä olin koskaan nähnyt, huhhuh. Niin totta kai siihen verrattuna nuo Coopsin jalat korostuivat entisestään.. No, en silti jaksanut ressata kun LUOTIN SIIHEN että kyllä se sen 53cm niin kuin aina ollut. No eipä ollutkaan.:) Tuomari mittasi Cooperin, totesi olevan liian iso, tuli sitten mittaamaan vielä toisenkin kerran jolloin oletin hänen korjaavan lukeman sillä hän piti mittatikkua kyllä ihan vinossa, eikä pelkästään meidän kohdalla... No, ei kuulemma saanut Cooperista yhtään pienempää kuin 54cm eli puolisenttiä liikaa. Sen takia sitten tylysti EH, ei edes sileää eriä mikä olisi ollut musta ok ja perustella että ei SA:ta koon takia. Mutta EH. Tuomari totesi siinä että "Tämä on kyllä aivan upea koira, mutta liian iso." Turhapa siinä oli selitellä että on tällä jo kaksi sertiä ja aina mitattu 53cm, ilmeisesti kaikki edelliset olivat olleet väärässä ja tämä täti tasan oikeessa.:)))) Ironista kyllä, Cooper totisesti sai häneltä muuten kyllä varmasti upeimman arvostelun mitä se on koskaan saanut, vikaa lausetta "turhan suuri koko vaikuttaa arvosanaan" lukuunottamatta. 
Kehän jälkeen tuli eräs sprinkkunainen sanomaan mulle heti, että tuomari piti mittakeppiä aivan vinossa eikä koiran linjan mukaisesti ollenkaan. Ja saipa Larakin myöhemmin samalla tyylillä 1,5 senttiä lisakorkeutta, joten toooosi kiva. No, nää on näitä. Hirveen hauska laji ei voi muuta sanoa.:)

No, ei tämän kuvan saldoon voi silti pettynyt olla. Terve, iloinen ja vietikäs koira on aina pääasia, mutta en minä tästäkään valita! Sen jälkeen toki nuo EH:t tuntui kieltämättä paskalta, mutta kyllä me tästä vielä noustaan ja se viimeinenkin sinivalkoinen jostain saadaan.:) Sitten se työ vasta alkaakin!
Mulla on nyt pienenä haaveena käydä vielä joskus Salohallan kehässä uudestaan, tällä kertaa vain sitten valioluokassa.;) 


Nyt meillä on sitten kunnon näyttelytauko, tulee tähän kohtaan kyllä tarpeeseen, vaikka Cooper onkin upean turkin kasvattanut juuri nyt totta kai.:D Ollaan jatkettu mejäreenejä, ja aloitettu säännöllisen epäsäännölliset toko/rallytokotreenit ja tarkoitys on mökilläkin viettää aktiivinen reenijuhannus. Saas vaan nähdä kuinka itse toteuksen käy! 

Summer boys.<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti