maanantai 31. heinäkuuta 2017

Touhua ja temmellystä

Viime perjantaina koitti pojilla ehkäpä koko kesän (toistaiseksi) paras päivä, kun suunnattiin Kellokoskelle koirien omaan "puuhamaahan", oikealta nimeltään Touhu & Temmellys. Hyvä kaverini oli bongannut kyseisen paikan netistä ja vaikka se on meiltä vain 20min ajomatkan päässä niin en ollut itse kuullutkaan koko paikasta. Totta kai täytyi varata aika sinne heti! :) Poikien seuraksi lähtikin kyseisen kaverini koira Stella, joka on Cooperin jokapäiväinen koirapuistopaini-kaveri.
Tämä puuhamaa on rakennettu suurelle pellolle ja siellä on yhteensä kolme aidattua eri puolta. Lähes samat aktiviteetit jokaisella puolella on, yksi puoli on vaan vähän pienemmässä mittakaavassa pienille koirille ja yhdellä puolella sen lisäksi sitten myös agilityesteitä. Me valikoimme itsellemme puolentoista hehtaarin kokoisen "Touhu"-puolen kahdeksi tunniksi. Tosi kätevää, kun voi varata kyseisen alueen kokonaan omalle porukalle tietyksi ajaksi, eli ei siis tarvitse yhtään ressata että joukkoon eksyisi tuntemattomia koiria kesken kaiken.:)
On kyllä aivan mahtava paikka ja iloinen palvelu, joten pakko laittaa hyvä kiertämään eli tässä vielä linkki kyseiseen paikkaan: http://touhu-temmellys.fi/

Kodan taivas; pallomeri!

"Jos sua ei haittaa, niin mä jään tänne asumaan jooko!"


Heinälabyrintti.

Cooper menossa labyrinttiin.

Iskä oli "Kingikukkulan" itseoikeutettu valtias.


Kaverit tutkii tiluksia.

Heinäladossa.


Jos koira oli hukassa, niin pallomerestä se aina löytyi.



Annettiin koirien ensin päästellä pahimmat höyryt alta pois, eli saivat vaan baanattaa keskenään niin kovaa kuin vain pääsivät. Sen jälkeen lähdettiin sitten kierrokselle pitkin aluetta katsomaan kaikkia aktiviteetteja tarkemmin. Touhun puolella oli mm. Heinälato, pallomeri, Kingikukkula, heinälabyrintti, kantometsä, raunioalue, taitopuomit ja vaikka mitä. Ylläri sinänsä, että kyllähän toi pallomeri oli poikien lempipaikka.:D En jaksanut edes laskea montako palloa Koda sieltä ulos raahasi.. Stellan lempipaikka oli heti naapurissa, Heinäladossa. Sinne olikin hauskaa heitellä nameja ja antaa koirien niitä sieltä etsiä. Siellä käytiin myös aina pitämässä pieni hengähdystauko, heinien seassa leväten.


Ensin Kingikukkulaa ylös..

..jonka jälkeen huipulla pakollinen kuvaussessio..


..jonka jälkeen häntä viidentenä jalkana takaisin alas.

"Täällä on niin siistii, että mä en ehkä kestä!!"


Ipana on niin kova hyppimään ja kiipeilemään, että toivottavasti se pitää itsensä ehjänä...


Nää kaksi on kyllä sellaiset kaverukset.<3
Onneksi oltiin varattu se kaksi tuntia aikaa, ei olisi tunti riittänyt kyllä millään kaiken läpikäymiseen. Varsinkin kun oli kuuma ja hiostava keli, niin kerettiin pitää myös taukoja kaiken hauskan välissä. Olisi vain pitänyt ottaa vielä makkaraa mukaan että oltaisiin sitä voitu grillata, kun ihmisiä varten oli myös nuotiopaikka tehty.

Kaksi hienointa ja rakkainta.<3












Varsinkin Cooper osoitti rohkeutensa ja rämäpäisyytensä, kun se vähän liiankin itsevarmasti hyppeli ja kiipeili milloin missäkin. Lähinnä tietysti varsinkin Kodan perässä siltä mallia ottaen. Minua ihan hirvitti, kun se varsinkin korkeilla heinäpaaleilla hyppeli ylös ja alas ja paalilta toiselle, yritin sen aina houkutella takaisin maan kamaralle turvallista reittiä pitkin mutta ei, hyppiä piti aina seuraavalle ja korkeimmalta kohdalta alas.. Huhhuh. No, ainakin se rakastaa kiipeilyä ja hyppimistä ihan tosissaan mikä tietysti lupaa hyvää sen mahdollista aksauraa ajatellen, mutta olisi kiva pysyä ehjänä ainakin sinne asti..
Heinäladon, labyrintin ja pallomeren lisäksi myös rauniorata oli koirien lempipaikkoja. Siellä oli paljon pimeitä, paksuja ja melko ahtaita betoniputkia upotettu maahan, osa niistä meni jopa pystysuoraan eli koiran piti juosta sellaisen läpi ylös tai alas. Ja ei meidän ipana pelännyt niitäkään yhtään, suoraan singahteli tunneleihin kuin joku mäyrä konsanaan. Pakko vaan olla ylpeä noin reippaasta ja innokkaasta pennusta.:) Puomitkaan eivät pelottaneet yhtään. Lupaa sekin hyvää siis mahdollista jatkoa ajatellen



Hiiop!





Vielä viimeinen pallojen hamstraus ennen kotiin lähtöä.


Kun kaikki aktiviteetit oli keretty kiertää, osa pariinkin otteeseen, niin lopussa koirat saivat taas baanattaa loputkin (siinä vaiheessa jo hyvin vähäiset) virrat pois koneistaan. Voin kertoa että kotimatkalla ei autosta kuulunut äännähdystäkään eikä loppupäivänä kotoa kuulunut kuin kahden koiran raskas hengitys. Ne olivat täysin koomassa koko illan, eivät jaksaneet saada edes normaalia hepuliaan kun kavereita tuli myöhemmin vielä kylään. Puuhamaan omistaja lupasikin paikan päällä, että varsinkin pentu tulisi varmasti olemaan vielä pari päivää ihan töttöröö ja se piti täysin paikkansa; varsinkin Cooper oli yhä lauantaina ihan naatti.
On kyllä aivan mieletön idea tuo koirien "hoploppi" ja mahtava paikka, en voi kuin lämpimästi suositella! Ja mikä tuuri että se on meiltä vielä niin lyhyen matkan päässä! Meinaa löytyä nimittäin nykypäivänä niiin harvoja paikkoja missä koiria voi pitää irti, meidänkin rakas lähikoirapuisto on asuinrakkenusten uhan alla..:( Voin kertoa, että mennään taatusti tuonne vielä uudestaankin, ehkä kokeillaan sillä kertaa toista puolta sitten! :)

3 kommenttia:

  1. Vitsit miten hauskan kuuloinen paikka! 😄 Ei oo kyllä itselläkään tullut aiemmin vastaan. Pakko käydä siis testaamassa, kiitos vinkistä! 😊👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy tosiaan laittaa hyvä kiertoon ja on tosi kätevää, kun esim facebookista näkee tosi hyvin mitkä ajat on varattu ja mitä vapaana. Mutta kannattaa tosiaan varata se 2h, se kuulostaa pitkältä ajalta varsinkin kun on pentu mukana, mutta sekin menee tosi nopeesti! Saatiin vielä ens kertalaisina kunnon kierros sinne puolelle että missä oli mitäkin ja kun koirat ensin baanatteli jne niin sen jälkeen oiski ollu enää vartti aikaa jos oltais vaan tunti oltu. Ihan huippu paikka!

      Poista
    2. Joo täytyy ehdottomasti ottaa toi 2h (sitäkään ei olis varmaan tajunnu ilman vinkkiä) 😃 Ihan huippua että tällaisia paikkojakin nykyään on! 😊

      Poista